Tämä aihe on pyörinyt mielessä siitä asti, kun luin joululomalla keltaisen lehdistön nettisivuilta kasvatusaiheista artikkelia. Itse artikkeli käsitteli muistaakseni jotain ihan perus kasvatusvinkkejä, näitä joita iltapäivälehdet julkaisevat kerran viikkoon vanhemmuuden kantavana voimana. Kommentit olivat ne jotka saivat mun sapen kiehumaan. Siellä joku hirmustunut Erkki-Marjukka jakeli vinkkejään: ”Nykyään lasten kanssa keskustellaan ihan liikaa. Ei lapselta kysytä kaupassa, mitä tänään syötäisiin!!” Miksi ei? Miksi lapsi ei saisi oppia pienestä asti, että hänenkin mielipiteillään ja toiveillaan on merkitystä, ja hän on tasavertainen perheenjäsen?

Viime aikoina on ollut lehdissä ja keskustelupalstoilla useammankin kerran juttua lasten kanssa kaupassa käymisestä. Huutava lapsi on häirinnyt siinä määrin, että häntä ja vanhempaa on pyydetty poistumaan kaupasta. Mun mielestä se on oikein, ei muita kaupassakäyjiä saa häiritä kohtuuttomasti, vaikka lapsen normaali kiukuttelu kaupassa, tai missä tilanteessa tahansa kuuluukin elämään, niin lapsen kuin kaikkien muidenkin. Siinä missä on keskitytty miettimään, onko kaupasta poistaminen oikein vai väärin, olisi ennemmin voinut miettiä, miten sellaisen tilanteen syntymisen olisi voinut ehkäistä.

Mun mielestä avain kaikkien hyvään fiilikseen perheessä, on keskustelu. Parisuhteesta ja sen ongelmista puhuttaessa aina painotetaan, että puhuminen on kaikkein tärkeintä. Ja niin se onkin. Mutta miksi se ei olisi sitä myös kasvatuksessa? Tietenkin keskustelu pitää aina toteuttaa keskustelukumppanin ikään sopivalla tavalla, eikä lähteä kyselemään yksivuotiaalta, että mitä tämä olisi mieltä ulkomaanmatkasta tai muutosta toiseen kaupunkiin. Mutta yksivuotiaankin kanssa voi ja kannattaa keskustella, mitä enemmän, sen parempi.

Tunteiden sanoittaminen on tärkeää, koska se auttaa lasta ymmärtämään miksi joskus itkettää, joskus naurattaa ja joskus suututtaa. Kun lapsi itse ymmärtää että aijaa, nyt mua harmittaa, hän osaa kertoa harmista, ja ehkä lähteä helpommin miettimään yhdessä aikuisen kanssa, että mikä nyt harmittaa. Ja kun syy on selvillä, sille on helpompi keksiä ratkaisu, miten harmitus saataisiin pois.  Tämä toimii myös siellä kaupassa, ja on pienten lasten kanssa vielä oikein helppoa. ”Äiti ymmärtää että sua harmittaa, että just nyt ei osteta tuota lelua. Mutta sä tiedät että sait juuri paljon joululahjoja, etkä tarvitse nyt uutta lelua. Mitä jos tehtäis niin että leikitään kotona sun uusilla joululahjaleluilla, ja nyt mennään valitsemaan mitä hedelmiä ostetaan tälle viikolle” toimii paljon paremmin kuin ”ME EI NYT OSTETA MITÄÄN. OLE HILJAA!” ”MUTTA MINÄ HALUAN!! BYÄÄÄÄÄÄÄÄ!” ”EI!!” ”BYÄÄÄÄÄÄÄ”

Sekin on varmasti totta, että pienelle lapselle ei saa antaa liikaa päätösvaltaa, tai liikaa valinnanvaraa ettei lapsi hämmenny, ei kolmevuotiaalta lähdetä etsimään vastauksia elämän suuriin päätöksiin. Mutta ketä se oikeasti vahingoittaa jos lapsi saa valita haluaako punaiset vai siniset sukat, tai päättää mitä syödään ruuaksi maanantaina. Meillä lapset ovat pienestä asti olleet mukana päätöksen teossa, sitä on hyvä harjoitella. Joku ehkä ajattelisi että jos lapsi saa päättää mitä syödään, sieltä tulisi automaattisesti aina ”nakkeja ja ranskalaisia” tai ”hampparia”, mutta ei. Meillä eniten toivottu ruoka taitaa olla avokadopasta, kuopuksella tosin tuttavallisemmin akakooi eli makaroni, kaikki pastaruuat siis kelpaavat. Ja jos sieltä joskus tulisikin se nakit ja ranskalaiset, mä valmistaisin ja söisin mukisematta. Kyllä lapsetkin maistaa kiltisti kaikkia mun uusia kokkauksia.

Keskustelu, se on myös paljon muuta kuin päätöksiä. Se on toisen huomioimista, sitä että kuuntelee lasta silloin kun hänellä on asiaa. Eikä vain silloin, vaan tarjoaa myös hetkiä niille ajatuksille joita lapselle putkahtaa mieleen, eikä kuittaa lapsen sanomisia hajamielisellä ”Joo”:lla. Mä olen käynyt elämäni parhaimpia, tunteikkaimpia ja hauskimpia keskusteluja meidän tyttöjen kanssa – joka päivä, viimeksi tänään. Juteltiin siitä, mikä on parasta isissä, mikä Tiarassa, mikä Zeldassa ja mikä äidissä. Äidissä parasta on kuulemma ”Se että sinä olet minun seurana aina”.

Ei tietenkään sovi unohtaa myöskään lasten kanssa keskustelemisen huumoriarvoa. Usein lapsilta tulee ne kaikkein hauskimmat läpät ja ajatuksia herättävimmät kysymykset. ”Olenko minä äiti 100-vuotiaana aikuinen?” ”No ihan varmasti olet!” ”No hyvä. Voinko minä sitten hypätä kattoon asti?”. ”No ihan varmasti voit!”. Mun vastaus tuli suoraan sydämestä, koska siitä ei ole epäilystäkään etteikö tuo pieni apina hyppisi vielä satavuotiaanakin kattoon.

Keskusteletteko te lastenne kanssa? Onko lapsella oikeus osallistua arkipäivien päätöksentekoon? Hauskinta tai ihaninta mitä lapsenne on sanonut?

Suurin osa teistä lukijoista on varmasti vanhoja tuttuja, joista osan nimikin on mulla muistissa, mutta siltä varalta, että joku uusi tyyppi sattuisi tänne eksymään muuton myötä, kerron mä lyhyesti itsestäni, perheestäni ja tietenkin vähän blogista. Ehkä on jo aikakin päivittää, itsellenikin, että kuka tätä blogia oikein kirjoittaa. Olen tehnyt yhden esittelypostauksen aiemmin, kaksi vuotta sitten kun blogini muutti ensimmäistä kertaa. Eli oikein luit, mä en esitellyt itseäni ollenkaan kun aloitin bloggaamaan vuonna 2011, en kertonut itsestäni mitään. Aloin vaan latomaan kuulumisia suoraan tiskiin, vaikka takeita ei ollut että niitä näkisi kukaan tai niistä kiinnostuisi kukaan.

Sellainen mä olen. Mutkaton, avoin, impulsiivinen ja vähän pönttö. Innostun nopeasti, ja pyrin määrätietoisesti kohti haaveitani. Voisin ehkä kuvailla itseäni nopeaksi eteneväksi tyypiksi, onhan mulla nyt 23-vuotiaana jo kaksi lasta ja aviomies, lasteni isä Otto, jonka kanssa ollaan oltu pian vuosi naimisissa. Me tavattiin Oton kanssa uutenavuotena 2010-2011, ihastuttiin, rakastuttiin, muutettiin yhteen kuukauden seurustelun jälkeen ja esikoistyttäremme Tiara syntyi syyskuussa 2011. Kuopuksemme Zelda syntyi huhtikuussa 2013, ja viime helmikuussa menimme naimisiin. Aikamoisia ”ruuhkavuosia” tässä onkin eletty, ja nyt on sitten aloilleen asettumisen aika, elellään sitä tasaista arkea ilman suuria mullistuksia.

Vaikka elämän suuret mullistukset ovat nyt ainakin hetkeksi paketissa, on mulla ja meillä edelleen haaveita ja suunnitelmia. Oma koira, ura markkinointialalla, oma asunto ja matkustelu kuuluvat niihin. Haastoin itseni uudenvuodenlupauksena, ja tänä vuonna aion keskittyä hetkessä elämiseen ja hyvään fiilikseen. Suunnitelmat ovat hyväksi, tavoitteisiin pyrkiminen myös, mutta stressiä en aio ottaa. Juuri nyt meillä on kaikki hyvin, tyttöjen kanssa kotona, mukavassa asunnossa jossa ollaan asuttu reilut kaksi vuotta.

Blogiani voi kutsua perheblogiksi, sitä se varmasti on kaikkein eniten. Mutta se on myös paljon muuta kuin kasvatusta, välikausivaatteita, kehitystä, äitiyden iloja ja perhearkea. Se on muotia, mielipiteitä, ruokaa, kauneutta, parisuhdetta ja joskus sisustustakin, jonka suhteen olen kuitenkin äärimmäisen laiska. Olen impulsiivinen myös blogin suhteen, siksi täältä blogin puolelta voi löytää selatessaan melkein mitä tahansa. Joskus innostun pohdiskelemaan, toisinaan kuvaan lastenvaatteita.

Mä toivotan teidät kaikki, uudet ja vanhat, sydämellisesti tervetulleeksi tänne uuteen osoitteeseen lukemaan, ihan mieletöntä olla täällä! Seurantakanavat päivittyvät hitaasti mutta varmasti, Facebook on jo ajantasalla, ja muutkin osoitteet päivittyvät parin päivän sisään. Kiitos teille kaikille jotka seurasitte mukana tänne! Tästä alkaa blogiarki uudessa osoitteessa, vanhojen tuttujen juttujen ja uusien kujeiden kanssa!

Huomenna se sitten tapahtuu, blogimuutto Indiedaysille jota on tässä jo odoteltukin tovin aikaa. Yksi ovi sulkeutuu takanapäin, ja toinen aukeaa. Vaikka olen jo moneen kertaan todennut että blogin sisältö ei tule muuttumaan, pieniä muutoksia blogin lukumukavuuteen on tulossa. Huomisesta eteenpäin blogilla on toimiva mobiiliversio, joka ilahduttaa ainakin mua kovasti, toivottavasti myös teitä muita jotka olette puhelinongelmista valitelleet. Moni lukija totesi harmillisesti jo syksyn ja joulun aikana siirtyvänsä lukemaan sellaisia blogeja joiden lukeminen onnistuu puhelimellakin, minkä ymmärrän täysin. Toivottavasti joku teistä edes löytäisi tiensä takaisin blogiin muuton myötä!

Toinen ”uudistus” on se, että olen siivonnut blogin kategorioita, joita oli näiden vuosien aikana kertynyt melkein 600 epämääräistä kipaletta. Jotta jatkossa blogista olisi helpompi tutkia haluamiaan aiheita, mä rajaan tagit pariin-kolmeenkymmeneen, jotka näkyvät sitten sivupalkissa. Silloin jos vaikkapa etsii ruoka- tai matka-postauksia, ne löytyvät helposti yhdellä napin painalluksella, eikä niin että yksi Berliini-postaus on tagilla ”häämatka”, yksi ”berliini” ja yksi ”saksa”. Olen jo saanut tämän siivouspuuhan viikon aikana hyvälle mallille, mutta kun rajaa 600 pariinkymmeneen on siinä vähän puuhaa. Yritän saada valmiiksi vielä tämän illan aikana!

Käytiin tänään pulkkalenkillä tuolla lumimyräkässä. Matkalla kohti metsäreittiä tytöt jo sanoivat että haluavat kotiin kun ilma oli niin kurja, mutta onneksi metsän reunaan ei ole pitkä matka, ja siellä ei tuuli tuiverra eikä lumi pöllyä silmille. Tipa innostui metsässä vetämään Zeldaa pulkassa ja jaksoikin yllättävän hyvin, en olisi uskonut että kolmevuotias jaksaa vetää melkein itsensä painoista siskoaan pulkassa ja vieläpä upottavan syvässä hangessa. Pienempi kiljui onnesta kun sai olla siskon vedettävänä, vaikka vauhti ei päätä huimannutkaan niin taisivat Tipan voimat tehdä häneenkin vaikutuksen, hahaa!

Ulkoilun jälkeen tultiin kotiin laittamaan ruokaa, minkä jälkeen saunottiin pitkästä aikaa. Saunasunnuntaista voisi tehdä vaikka perinteen, oli niin ihana ulkoilun jälkeen lämmitellä saunassa, ja mikäs sen parempi päivä saunalle kuin sunnuntai. Tytöt nukahtivat hyvin saunan jälkeen ja mä oon jumittunut sohvalle koneen ja telkkarista tulevan Phone booth-leffan kanssa.

Mä en osaa vielä sanoa tarkkaa kellonaikaa milloin blogi on muuttanut, mutta lupaan kyllä ilmoittaa sitten jokapaikassa. Tämä on viimeinen ”oikea” postaus mitä mä täällä Kideblogeissa julkaisen, eli Indiedaysilla jutellaan sitten lisää!

Hyvää yötä ja ihanaa alkavaa viikkoa kaikille <3

Eka viikonloppu loman jälkeen tuli nopeammin kuin huomattiinkaan, tästä se arki taas lähti käyntiin! Toki meillä oli pehmeä lasku arkeen, kun Otto oli loppiaiseen asti lomalla, mutta kuitenkin. Fiilis on hyvä, ja on ollut kiva palata arkeen. Torstaina oli Tipalla eka kerhopäivä ja sekin sujui mukavasti, ja kerhoon tuli kuulemma kivoja uusia kavereitakin vanhojen seuraksi. Mäkin oon saanut nauttia kavereista kun Kaisla ja Karo kävivät meillä kylässä tällä viikolla.

Neule Sheinside* / Housut Dr. Denim / Kengät Crocs* / Korvakorut Marc by Marc Jacobs / *saatu blogin kautta

Päivän rentoiluasuna toimi Sheinsidelta saatu ihanan pörröinen neule, jonka selässä on nappiyksityiskohdat. Tämä neule on ollut mulla tosi paljon käytössä viime aikoina, kun se on niin ihanan pehmeä ja mukava.Vaihdoin tänään jakauksen paikkaa pitkästä aikaa sivulle, ja tuntui kivalta vaihtelulta, kun niin pitkään on menty keskijakauksella. Ihan kuin hiukset näyttäisivät vähän elinvoimaisemmilta näin laitettuna, tai sitten tämä on toiveajattelua, haha! Tykkäättekö te pitää jakausta sivulla vai keskellä?

Tehtiin muutaman kilsan kävelylenkki ja pyörähdettiin vähän kauempana kaupassa, ja muuten ollaankin vietetty vaan leffapäivää kotona Viaplayn ja Monsterit Oy:n merkeissä. Ajateltiin illan päälle katsoa Oton kanssa kahdelleen vielä joku toinen leffa, jos löytyisi joku kiva. Huomenna suunnitelmia on vielä vähemmän kuin tänään, eli ei ollenkaan. Taidetaan vaan käydä ulkona ja ottaa rennosti, ihan parasta!

Mä olen tällä viikolla myös valmistellut maanantain blogimuuttoa, ja kieltämättä vähän jo jännittääkin! Muistakaahan laittaa uusi osoite muistiin sitten, että ette mene hukkaan! Eli maanantaista eteenpäin meidän juttuja voi lukea sitten osoitteesta butimahumannotasandwich.indiedays.com ja päivitän toki uuden osoitteen myös Facebookiin, Blogloviniin ja kaikkiin muihinkin blogin seurantakanaviin! Iik, kieltämättä jännittää vähän enemmänkin kuin vähän, mutta ei se mitään. Eiköhän kaikki hyvin suju!

Olen tosiaan ottanut bloginkin suhteen vähän rennommin tämän viikon, kun ollaan hiljalleen totuteltu arkeen, mutta ensi viikosta eteenpäin aion terästäytyä! Teiltä on tullut kivoja postaustoiveita, ja mulla on itselläkin muistissa nyt monen monta postausideaa joten jutut eivät ainakaan ole loppumassa kesken! Jos on jotain postaustoiveita mitä toivotte saavanne lukea, niin jakakaa ihmeessä, mua aina kiinnostaa että mitä te toivotte ja mistä haluaisitte erityisesti lukea.

Ihanaa viikonloppua kaikille<3

Meidän tytöt ovat sellaisessa iässä, että eivät juurikaan pysy paikoillaan, ellei heitä itseään juuri sillä sekunnilla satu kiinnostamaan mallina toimiminen, mitä tapahtuu etenkin kuopuksen kohdalla äärimmäisen harvoin. Etenkin näin talvella se paikallaanpysyminen olisi aika kiva juttu, kun kuviin joutuu muutenkin lisäämään valoa, ja kuvattava kohde ei saisi heilua juuri ollenkaan. Kesällä kaikki on niin paljon helpompaa, mutta onneksi, onneksi, onneksi mulla on ollut lainassa tämä Olympus OM-D E-M10 kamera, joka ei heiluvia mukuloita, tai sumuista päivää paljoa säikähdä loistavan kuvanvakaajan ja nopean tarkennuksen ansiosta.

Talvella mä harvemmin onnistun saamaan ”vahingossa” hyviä kuvia, vaan jokainen tarkka ja hyvin valottunut, kauniin sävyinen kuva kivasti rajattuna, on työn ja tuskan ja viidenkymmenen epäonnistuneen ruudun tulos, hyvällä tuurilla. Paitsi nykyään. Tämä alkutalvi on ollut bloggaamisen ja blogikuvien suhteen helpointa aikaa koskaan, vaikka en ole vielä edes onnistunut löytämään aikaa testatakseni kaikkia OMD:n valokuvausta ja blogikuvausta helpottavia ominaisuuksia. OM-D:n 81 pisteen supernopea Fast AF tarkennusjärjestelmä ei ole pettänyt mua, vaan se toimii hyvin sekä manuaalitarkennuksessa, että automaattitarkennuksessa kuin unelma.

Jo niillä ominaisuuksilla joihin mä olen tutustunut, olen helpottanut elämää huomattavasti. Haluaisin vielä testata Olympuksen sovellusta, joka mahdollistaa puhelimen käyttämisen kaukolaukaisemisena, ja kuvien ottamisen kameralla täysin siihen koskematta (tietenkin kamera pitää ensin asetella oikeaan asentoon yms), pelkän puhelimen avustuksella. Puhelimen näytöltä voi vielä muokata kuvausasetuksia, tarkentaa ja korjata valotusta, samalla kun kuvaa kameralla vaikka itsestään asukuvaa. Samalla sovelluksella voi myös siirtää kuvat kamerasta suoraan luuriin, helpottaisi siis instakuvaamistakin kovasti.

Mulle henkilökohtaisesti hankalinta kuvatessa sisällä, keinovalossa, on saada värit oikein, ja luonnolliseksi, ei keltaiseksi eikä sinertäväksi. Mä en osaa muokata asetuksia sen suhteen, ja siksi saan järkkärilläni huonoja kuvia keinovalossa. Olympus sen sijaan tuntuu lukevan ajatuksia, sillä vaan tulee aina täydellisen sävyisiä kuvia, oli valon lähde mikä hyvänsä.

Tiedän että jokaisen itseään kunnioittavan bloggaajan tulisi osata muokata valaistusasetukset, mutta en vain ole sitä oppinut, muilla kuin ikivanhalla järkkärilläni joka meni rikki reilu vuosi sitten. Olympuksen kanssa en ole uskaltanut alkaa sörkkimään, ihan vaan koska kuvaien värit menevät automaattisesti niin hyvin. Pelkään että mun omat näppärät sormet saisivat aikaan katastrofin ja menettäisin upeat kuvat joita kamera tuottaa ihan itsestään.

Moni ehkä mieltää OM-D:n blogikameraksi, sellaiseksi jonka käyttöön pitää olla  valokuvaustaitoja, onhan se paljon ollut esillä blogeissa ja valokuvausammattilaisilla. Mutta mä sanon että OM-D sopii myös aloittelijalle, ja hyvin sopiikin. Sen kanssa uskon että aloittelijakaan ei turhautuisi surkeaan kuvanlaatuun taitojen puutteessa (kuten mulle kävi muutama vuosi sitten kun aloittelin kuvaamaan), vaan enemmänkin innostuisi siitä, mitä kameralla saa aikaan jopa ilman taitoja, ja odottaisi innolla, mitä saa aikaan kunhan taidot karttuvat harjoitellessa.

Olympuksen näyttö ja kaikki asetukset ovat todella selkeät, ja jopa minä, jolle aukkojen, valotusaikojen ja isoarvojen säätö on ennen ollut äärimmäisen vaikeaselkoista, olen oppinut tämän avulla niitä helposti säätämään ja jopa ymmärtämään mitä teen enkä vaan pyörittelemään numeroita eri suuntiin. Kuvausasetuksia on erilaisia, ja mä kuvaan useimmiten sillä jossa on aukon esivalinta valmiina. Näin talvella se aukko on yleensä aina kuvatessa se aiemmassa tekstissä mainittu f. 1.8.

OM-D:ssä on sähköinen etsin, mikä oli mulle itselleni uusi juttu. Mutta se ei oikeastaan käytössä eroa juurikaan tavallisesta etsimestä, vaan reagoi kaikkeen ihan yhtä nopeasti kuin että katsoisi paljaalla silmällä linssin läpi. Sähköisen etsimen valoisuustasot ovat luonnolliset, mikä auttaa sekä auringonpaisteessa, että hämärässä normietsimeen verrattuna. Kaikissa kompaktikameroissa etsintä ei ole ollenkaan, ja mulle se on todella tärkeä ominaisuus, koska tykkään käyttää enemmän etsintä kuin näyttöä. Olympuksella tosin myös näyttö on käytössä paljon, vähän kuvaustilanteesta riippuen.

Kaksi kuukautta laina-Olympuksen kanssa on mullistanut mun käsityksen valokuvauksesta täysin, ja opettanut mulle paljon uutta. Kuten jo aiemmin sanottua, muita kameroita en enää koskaan haluaisi edes käyttää, tämä on vienyt mun sydämen, ihan täysin! Kysykää ihmeessä jos tulee vielä jotain kysyttävää mieleen, mä yritin kertoa nyt vähän enemmän myös kameran ominaisuuksista, kun niistä viimeksi kaipasitte lisätietoa!

Mukavaa perjantaipäivää kaikille<3