Kun kaikki muuttuu viikossa

05.02.2015

Mä en oikeastaan tiedä mistä alottaisin, meidän elämä on kokenut aikamoisen mullistuksen kuluneen viikon sisällä. Kerron siitä myöhemmin lisää enemmän kaikkine yksityiskohtineen, mutta kaikkein suurin ja konkreettisin muutos on nyt se että tytöt aloittavat päiväkodin sittenkin tänä keväänä. Sain eilen kuulla että paikat on löytyneet, vieläpä samasta päiväkodista molemmille neideille, eli the impossible has happened! En voisi olla onnellisempi, helpottuneempi ja tyytyväisempi. Tytöt aloittavat päivähoidon osapäiväisenä, eli meille jää kuitenkin aikaa myös viettää niitä rentoilupäiviä kotona joka viikko, joista me niin kovasti nautitaan kaikki kolme Oton ollessa töissä.

IMG_0002x IMG_0006x

Mä kerron lisää myöhemmin siksi, että juuri nyt mulla on niin paljon prosessoitavaa tässä itsekin että en osaa pukea ajatuksia vielä järkeviksi sanoiksi, mutta siis fiilis on niin loistava että ei tosikaan, vaikka samaan aikaan tuntuukin että sydän halkeaa kahtia kun miettii että mun pienet lähtevät pian päiväkotiin.  En tiedä otanko tämän nyt jotenkin erityisen isona juttuna että lapset aloittavat päiväkodin, ihan normaali juttuhan se on, mutta tässä kolme ja puoli vuotta lapsia kotona hoitaneena se tuntuu vaan hirvittävän isolta jutulta. Vaikka tietysti tässä on muutakin muutosta! Blogi ei kuitenkaan muutu eikä muuta minnekään, täällä ollaan ja pysytään niinkuin tähänkin asti, enemmän innoissaan kuin koskaan!

Tämä päivähoitoaihe on tuntunut olevan ihan hulluna tapetilla viime päivinä ja viikkoina, ja kieltämättä itse täysin kokemattomana päivähoidettavan vanhempana olen välillä ollut jopa paniikissa lukemistani teksteistä. Mä muistan päiväkodin mukavana paikkana jossa tykkäsin olla, jossa mulla oli kavereita ja jossa ympärillä oli luotettavia aikuisia, jotka olivat symppiksiä ja huolehtivia ja joiden kaikkien nimet mä muistan vieläkin ja heitä lämmöllä muistelen. Haluaisitteko te kuulla enemmän päivähoitojutuista ja ajatuksista sen takana, siitä miten valmistaudutaan hoidon aloitukseen ja muuta?

Mä ajattelin että jos teillä on jotain kysyttävää liittyen aiheeseen tyttöjen päivähoito (ja kaikki sen ympärillä), niin kysykää ihmeessä tuolla kommenttiboksissa, ja vastaan sitten myös niihin asioihin päivähoitoaiheisessa postauksessa. Ei siis mitään perinteistä kysymys-vastauspostaussettiä tällä kertaa, mutta jos haluatte että kerron jotain tai otan johonkin asiaan kantaa, niin huikatkaa ihmeessä, ja voin sisällyttää niitä juttuja tekstiin! Joku ainakin kyseli meidän perheen kaksikielisyydestä hetki sitten, eli olettaisin että teitä kiinnostaa minkä kieliseen päiväkotiin meidän tytöt menevät, haha!

IMG_0004x IMG_0011x

Viikko on ollut semihektinen kaikkine hoidettavine asioineen, ja eilen Otto vielä tuli kipeäksi ja nyt jännätään että sairastuuko muu perhe. Toivottavasti ei, niin päästäisiin viettämään kivaa viikonloppua! Käytiin moikkaamassa eilen naapurin ihanaa 9-kuukautista Enni-vauvaa ja tytöt kyllä niin kauniisti häntä hoitivat ja paijasivat ja leikittivät, samalla kun mä vedin korvapuustiöverit Oonan kanssa. Tänään on ollut ihan tavallinen torstai kerhoineen ja kauppareissuineen, mutta jotenkin mä olen tosi väsynyt. Kai tämä viikon jännitys alkaa nyt purkautua kun kaikki palaset loksahtavat paikoilleen, ja siksi väsyttää, silkasta onnesta!

Ihanaa huomista perjantaipäivää kaikille<3


42 Responses to “Kun kaikki muuttuu viikossa”

  1. Mare sanoo:

    Heippa!(: mä oon työskennellyt päiväkodeissa niin Tampereella Seinäjoella kuin nyt pienessä kaupungissa ja työtä tehnyt 8vuotta. Mielestäni on unelma ratkaisu jos vanhemmat pystyvät järjestämään lapselle/lapsille kevyemmän aloituksen päivähoitoon , on ikävä jos lapsi käy kerran tutustumassa ja heti aloittaa 8h päivät 5pvä/ viikossa. Sen verran tässä oon huomannut että itse kun työskentelen 1-3v ryhmässä olisi mukava että lapsi voisi vaikka äidin kanssa tutustua päivähoidon arkeen ensin 2-3päivää 1-2 h kerralla niin että tutustuvat leikki ja kaveri ympäristöön ja sitten vaikk vielä kerran niin että äiti käy vaikka kaupungilla ja jättää lapset päivähoitoon tunniksi

  2. Rosa sanoo:

    Meneekö tytöt suomen vai ruotsinkieliseen päiväkotiin? Komppaan edellistä. Mutta alittaisin sillä ma: ulkoilua ti: ulkoilua ja sisälle meno ke: ulkoilua sisälle meno ruoka. To: äiti on mukana ruokailuun ja sisälle menoon asti jolloin lähtee vaikka kauppaan ja palaa sitten ruokailun jälkeen. Pe: sama kun torstaina mutta jatketaan päiväunien loppuun saakkka. 🙂 meillä on päiväkodissa enemmän sääntö kun poikeus että on viikon pehemä lasku. Kysy myös tekeekö lasten tuleva(t) omahoitajat kotikäyntejä jolla lapsi saa tutustua aikuiseen turvallisessa paikassa ja päiväkoti oppii tärkää tietoa lasten tärkeimmäistä paikasta ja tavoista. Tulipa epäselvä 🙂 oon valmistunut lastenhoitaja ja tehny jo monet vuodet töitä. Meneekö tytöt sisarusryhmään?

    • Nimetön sanoo:

      Onpas laaja tutustuminen mahdollista siellä teillä! Itse asun tampereella, ja ainakin tämän asuinalueen päiväkodeissa pääsee lapsi äidin kanssa tutustumaan kerran tai kaksi ennen ”virallista” hoidon alkamista. Voi kun saisikin noin hienolla systeemillä käydä tutustumassa, meilöäkin kun on se syksyllä edessä 🙂

    • minä tietämätön sanoo:

      Mikä on sisarusryhmä? Vai tarkoitatko vaan, että ovatko he samassa ryhmässä?

      • Elina sanoo:

        Kaikilla vanhemmilla ei ole mahdollisuutta olla viikkoa pois töistä. Viikon tutustumis systeemi olisi ihanteellinen varmasti, mutta omasta mielestä ei välttämätön. Kun oma tytär aloitti päiväkodissa hieman yli 1vuoden ikäisenä, niin lastentarhanopettajan kanssa puhuimme että katsomme päivä kerrallaan miten tyttö reagoi. Ensimmäisen päivän olimme ulkona ja ruokailun ajan. Toisena päivänä sama homma. Kolmantena päivänä vein tytön päiväkotiin ja lähdin itse. Hain päiväunien jälkeen eli päivän pituus noin 4h. Hyvin meni koko päivä. Ja useampi viikko meni aivan loistavasti, sitten alkoi itku vaihe kun tytär ymmärsikin yskän mistä oli kyse. Onneksi tämä vaihe meni muutamissa viikoissa ohi, oli aika raastavaa! Onnea tytöille päiväkoti paikoista 🙂

    • Sanninen sanoo:

      Itse töissä päiväkodissa Turussa ja täälläkin tutustutaan pk arkeen pitkään, kaupungin virallinen ohjeistus alle 3 vuotiaille on 2vkon tutustuminen vanhemman kanssa ennen virallista hoidon aloitusta 🙂 Kuulostaa pitkältä ja toki perheet soveltavat tutustumis jaksosta sen itselleen sopivan, mutta mielestäni mitä pidempi tutustuminen, sen parempi ja hienoa kun tämä on mahdollistettu!

      • Turkulainen sanoo:

        Miten tuo 2 viikkoa toteutuu? Mun lapsi aloitti tammikuussa päiväkodissa. Käytiin joulukuussa tutustumassa 5 kertaa, viimeisenä tutustumiskertana lapsi söi päiväkodissa myös lounaan. Muina kertoina oltiin ensin sisällä leikkimässä ja sitten ulkoilussa mukana. Kukaan ei edes maininnut mistään kahden viikon pätkästä, sanoivat vaan että hyvä jos pääsette pari kertaa tutustumaan. o.O

        • Kippuralla sanoo:

          hmm.. meidän lapet oli haritussa päiväkodissa, ja me käytiin 2vkoa tutustumassa ja leikkimässä siellä pihalla (alle 3v) silloin joskus 7v sitten ku lapset oli pieniä. tulipa vanha olo.
          se on ilmeisesti päiväkotikohtaista, nykyisessä päiväkodissa käytiin 2krt/täti kävi meillä juttelemassa kerran.
          ja sitten taas keskimmäisen ollessa suomenruotsalaisessa päiväkodissa, siellä jo kaikissa virallisissa lapuissa luki ”suositellaan kahden viikon tutustumista kaikille”

        • Sanninen sanoo:

          Meidän päiväkodissa homma menee yleensä niin että ensimmäisen viikon perheet käyvät päiväkodissa parin tunnin ajan aamupäivisin ja toisella viikolla tutustumis aikaa pidennetään päivä päivältä, tavoitteena että kun lapsi aloittaa virallisesti hoidon niin päivärytmi olisi hänelle tuttu. Tämä kaksi viikkoa on siis kaupungin ohjeistus / suositus, valitettavasti päiväkoti kohtainen siinä mielessä etteivät kaikki siitä edes mainitse saatika noudata. Se kaksi viikkoa on kuitenkin jokaisen perheen oikeus, harmi että siitä infotaan liian vähän!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Ihanaa että täällä on herännyt jo nyt näin paljon keskustelua! Mahtavaa! 🙂 Mä kirjoitan näistä aiheista postauksessa ehdottomasti 🙂

  3. kaisla sanoo:

    Heippa ja onnea päiväkotipaikoista! Niin reippaat tytöt teillä, että varmasti pärjäävät mainiosti 🙂

    Mulla ei sinäänsä ole mitään kysymyksiä, koska ei ole omia lapsia. Odotan kuitenkin innolla, että miten teillä päiväkoti vaikuttaa mm. lasten käytökseen, perheen dynamiikkaan ja arkeen ylipäätänsä. Tai siis, uskoisin noinkin isolla tapahtumalla olevan aika suuri vaikutus, joten olisi mielenkiintoista tietää, että esim. ottavatko kummatkin tytöt isoja kehitysaskeleita päiväkodin alettua, vai taannuttaako se vai kenties esimerkiksi lisää sanavarastoa. Tietenkin ymmärrän, jos nuo on liian yksityiskohtaisia asioita lapsista tänne laitettavaksi 🙂

    Mä en ole ollut ikinä päiväkodissa ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän otan jo nyt ”paineita” päiväkodittoman lapsuuden tarjoamisesta tuleville lapsilleni. Jotenkin mulla on iskostunut sieluun niin vahvasti tunne, että lasten ainut oikea paikka on kotona, omien tuttujen aikuisten kanssa. Ennemmin ehkä ottaisin jopa kotiin lastenhoitajan tai au pairin. Voi olla, että mun ajatukset muuttuvat moneen kertaan ennen kuin edes saan lapsia ja odotan innolla, jos teidän kokemukset saavat mutkin päiväkotimyönteisemmäksi!

    Mutta hei, tsemppiä koko perheelle oikein paljon. Päiväkotiarki alkaa varmasti rullaamaan oikein hyvin, varsinkin kun tytöt saavat silti olla niin paljon teidän kanssanne 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos paljon<3 Mäkin toivon kovasti että tytöt viihtyvät hyvin ja tykkäävät mennä päiväkotiin 🙂 Mä itse olin tosiaan 1-vuotiaasta asti päiväkodissa, ja rakastin olla siellä, vaikka olin pitkiä päiviäkin kun yksinhuoltajana äiti teki pitkiä työpäiviä eikä ollut vaihtoehtoja. Mä näen päiväkodit kivana ja opettavaisena paikkana, toivottavasti myös sen jälkeen kun omat lapset ovat siellä aloittaneet. 🙂 Toki kotihoidossakin on omat etunsa, mutta mä ajattelen siinä mielessä ehkä vähän avarakatseisemmin että otan huomioon erilaiset perheet ja erilaiset tilanteet, kaikille lapsille oikea paikka ei välttämättä ole kotona 7-vuotiaaksi asti, joillekin päiväkoti on oikein oikea ratkaisu! Mutta tietenkin omat mielipiteet pohjautuvat aina omiin kokemuksiin, ja se että olet itse viihtynyt kotihoidossa hyvin ja kokenut sen turvalliseksi varmasti vaikuttaa siihen että koet että se on se oikea ratkaisu. Mä taas näen niin että se että joku on hyvä, ei tarkoita että muut olisivat huonoja! 😀 Mukavaa viikonloppua! 🙂

      • kaisla sanoo:

        Oikeassa olet! En tarkoittanutkaan, että päikkä olisi automaattisesti huonompi kuin kotihoito, varmasti monessa perheessä välttämättömyys arjen pyörimisen kannalta ja oikea pelastaja!

        Mulla kun ei ole omaa kokemusta, niin ei vaan ole ollut juurikaan muuta mielikuvaa kuin kauhukertomukset joita nyt jokaisesta instituutiosta liikkuu. Mutta ainakin mitä tänään kerroit teidän lasten hoitopaikasta niin se kuulostaa juuri sellaiselta kuin sen kuuluisikin olla parhaimmillaan; kuin toinen KOTI päivien ajaksi, jossa on aidosti välittäviä aikuisia läsnä, jotka tuntevat lapset 🙂 Tsemppiä hoidon alkuun, varmasti menee hyvin!

  4. Phocahispida sanoo:

    Ihanaa että saitte paikat! Toi on varmasti aika ihanteellista, että voi aloittaa pehmeämmin osapäiväisenä. <3

    Päiväkotiasiat ovat todellakin olleet tapetilla, mielestäni epäreilussa määrin negatiivisia asioita painottaen. On tavallaan ottanut päähän, että kaikkia niitä työhönsä panostavia ammattilaisia mäiskitään joka suunnasta…

    Tässä sosiaalialan opiskelijan, päiväkodissa olevan lapsen äidin ja päiväkodeissa työskennelleen sekä harjoitelleen ei-tylyttävä kokemus: http://www.lily.fi/blogit/ilman-sinua-olen-lyijya/mita-paivakodeissa-oikeasti-tapahtuu

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No kyllä, mä olen niiin helpottunut!! 😀 Kiitos <3 Mä luin sun tekstin ja tykkäsin siitä kovasti! Olet varmasti oikeassa!

      Silti en voi olla miettimättä niitä lapsia, jotka kuitenkin joutuvat olemaan niissä yksiköissä (vaikka niitä vain muutama olisikin), joiden kokemus päivähoidosta on sellainen kuin Pia Collanin tekstissä luki. Mä uskon että suurin osa päiväkodeista on ihania, turvallisia ja lämminhenkisiä joissa lapset viihtyvät, itsellänikin on vaan positiivisia kokemuksia päivähoidosta, mutta kauhistuttaa ajatus että kaikilla ei näin ole! 🙁 Koska kaikkien ihanien, osaavien ja mahtavien varhaiskasvatuksen ammattilaisten joukkoon mahtuu myös varmasti muutama mätämuna, niinkuin kaikkien muidenkin ammattiryhmittymien joukkoon. Vaikka suurin osa kaupanmyyjistä on palvelualttiita ja iloisia, aina joskus osuu kohdalle se kakkapää joka ei edes tervehdi. Kaupanmyyjältä kakkapäisyyden kestää, mutta lasten ei pitäisi joutua kestämään ammattitaidottomuutta, ollenkaan, koska sillä on niin paljon kauaskantoisemmat vaikutukset kuin sillä moikkaako myyjä kaupassa vai ei.

  5. Minä sanoo:

    Minua kiinnostaisi tietää saitteko sen päiväkodin johon halusitte lapset vai jonkun muun. Tutustuitteko useampaan paikkaan (vai onko lähellänne vain yksi potentiaalinen päiväkoti)
    Olen laittamassa omat lapset syksyllä päiväkotiin joten kaikki tähän liittyvä kiinnostaa.

  6. Camilla sanoo:

    Mä sillon joskus menin kokopäiväisesti päiväkotiin, joidenkin kohdalla se toimii, joidenkin ei. Mut onhan tuo aina hyvä aloitus, ei oo lapselle mikään pommi!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Mä menin myös itse kokopäiväisesti heti alusta asti, ja viihdyin kyllä oikeen hyvin! 😀 Meillä ei vaan tällä hetkellä ole tarvetta kokopäivähoidolle, ja siksi ei viedä kokopäivähoidettavilta paikkaa vaan meille riittää osapäivähoito :)!

  7. Niiskuneiti sanoo:

    Menevätkö tytöt ihan tavalliseen vai erikoistuneeseen päiväkotiin? Erikoistuneella tarkoitan, että päiväkodissa painotetaan esim. luonnossa liikkumista ja pihalla oloa tai se on esim. erittäin musikaalinen.

  8. Jenna sanoo:

    Onnea päiväkotipaikasta! Päiväkoti on ihana paikka lapselle varsinkin silloin kun siellä ei tarvitse olla liikaa 🙂 Onnekkaita ovat ne perheet jotka pystyvät järjestämään niin että lapset saavat olla hoidossa muutaman päivän viikossa ja loput kotona. Itse olin päiväkodissa kokopäiväisenä ja minulla on vain hyviä muistoja hoitopaikasta, oli niin kivoja leikkejä ja kaikki hoitotädit olivat mukavia. Ei mitään negatiivista sanottavaa.

    Meidän poika 2,5v käy päiväkotia 11 päivää kuukaudessa ja se toimii täydellisesti meillä. On ihanaa kun saa keskellä viikkoa viettää lapsen kanssa kotipäiviä ja ja sitten taas kun on hoitopäivä edessä niin sekin on mukavaa sekä lapsesta että vanhemmasta. Kaikille sopivat eri jutut ja hyvä niin!

    Vinkkinä teille kun tytön menee hoitoon ei-kokopäiväisesti. Jos on mahdollisuus valita niin laittakaa hoitopäivät peräkkäin, helpompi lapsen silloin sopeutua varsinkin alussa. Eli ennemmin ma+ti kuin ma+pe 🙂 Mä en silloin tajunnut ja hoidon aloitus oli hankalaa kunnes saimme järjestettyä näin!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos paljon<3 Ihanaa että teillä on mahdollisuus juuri teille sopivaan päivähoitoratkaisuun! Mustakin se on tosi kiva että saa aloittaa pehmeämmin, eikä heti hypätä kokopäivämalliin, onnekasta tosiaan että on mahdollisuus tehdä näin. Mulla itsellä ei sitä mahdollisuutta pienenä ollut, mutta onneksi viihdyin päiväkodissa eikä ole jäänyt mitään negatiivisia kokemuksia 🙂

      Tuo on hyvä vinkki että peräkkäisinä päivinä, se on varmasti totta että niin se on hyvä! 🙂

  9. Elämä on muutosten aikaa. 🙂
    Tsemppiä teidän perheelle kaikille muutoksille! 🙂

  10. Sanna sanoo:

    Teillä on käynyt uskomaton tuuri! Hienolta kuulostaa 🙂 Päiväkoti tuo varmasti paljon hyvää. Mielelläni kuulen aiheesta enemmän, sillä oma lapsikin vasta kuukauden ollut.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No kyllä! Ihan mahtavaa että saatiin samasta päiväkodista paikat :)! Kiva että kiinnostaa, mä kirjoitan tästä myös mielelläni! Ihanaa viikonloppua teille 🙂

  11. Hei huippu juttu että saittekin hoitopaikan :)! Haetko uudelleen opiskelemaan? Meillä Eetu on ollu nyt kolmise

  12. Äh kommentti karkasi. Meillä Eetu on ollu nyt kolmisen viikkoa hoidossa ja alkuvaikeuksieb jälkeen alkaa mennä paremmin 🙂

    kirjoitin päiväkodin aloittamisesta eilen itseasiassa postauksen : http://blogit.kaksplus.fi/fitfatmama/paivakoti-kuulumisia/

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Hei täytyykin käydä lukemassa tuo postaus, mä luin silloin aiemmin sen sun postauksen kun kirjoitit just että Eetu aloittaa hoidossa ja se oli tosi hyvä! Silloin en vielä edes tiennyt että meille käy näin, hahaa 😀 Kiva että alkaa sujua paremmin siellä :)! Ja mä kerron mun suunnitelmista myös lisää ihan lähiaikoina! 😉

  13. Linkku sanoo:

    Onpa mahtava juttu! 🙂 muistelisin itsekin että lapsena aloitimme ensin osa-aikaisesti päiväkodissa ennenkuin siirryimme kokopäiväiseen hoitoon, semmoinen pehmeämpi aloitus on varmasti hyvä.

    Niinkuin muistelen sun blogissa jo puhuneeni, päiväkotiajan muistan tosi ihanana ja sieltä on monia hauskoja muistoja joille on tullut naureskeltua! Mieti että sun tytöillä on kaikki tuo vielä edessä 😀 onnekkaita 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No niin on, ihan mahtavaa!! 🙂 Se on kyllä hienoa jos on mahdollisuus siihen osapäiväisenä aloittamiseen! 🙂 Päiväkotiajasta on mullakin ihania muistoja, mä toivon kovasti että myös meidän tytöillä tulee olemaan kivat muistot niinkuin sulla ja mulla :)!

  14. Jelena sanoo:

    Ihanaa, että saitte kummiski ne päiväkotipaikat keväälle, vaikka hetki sitten näytti aika epätoivoiselta tuo teidän tilanne! Tarkoittiko tuo puolipäivähoito nyt sitä, että lapsi viedään päiväkotiin aamulla ja haetaan 12 jälkeen, kun lapset ovat syöneet? Omasta päiväkotiajasta on yli 10 vuotta aikaa eikä omia lapsia ole niin ei muista 😀

    Voitko tehdä postauksen tyttöjen päiväkodin alettua, että miten meni? 🙂 Kiinnostaisi ihan hirveesti… Äiti aina kertoo stoorii siitä, kun minä menin tomerana 3-vuotiaana tarhaan (alotettiin niin, että oltiin 8-12 päiväkodissa) niin pari vuotta vanhempi isosisko itki silmät päästään, kun äiti lähti ja minä lohdutin ja selitin, että täällä me voidaan piirtää ja leikkiä ja äiti hakee meidät kyllä kotiin. Hassuinta oli se, että se oli mun ensimmäinen päiväkotipäivä ja sisko oli ollut toisessa päiväkodissa jo pidemmän aikaa, eli tiesi kyllä, että miten päiväkoti toimii.

    Niin ja mua myös kiinnostaa, että meneekö tytöt ruotsin- vai suomenkieliseen päiväkotiin! Saitteko paikat läheltä teidän kotia vai joudutteko pidemmän tarhamatkan tekemään? Miten aiotte valmistautua päiväkodin aloittamiseen?

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Mä voin kertoa noista jutuista postauksessa, ja lisäksi tietenkin tehdä sitten hoidon alettua myös postauksen 🙂 Ihanaa että kiinnostaa! 🙂 Mä muistan kun kerroit tuon tarinan, ihana huolehtiva pikkusisko olet kyllä ollut en kestä :D<33

  15. aura sanoo:

    Teidän perheessä näyttäisi koko ajan joku olevan kipeä 🙁 Mistäköhän jatkuva sairastelu voisi johtua? Toivottavasti sinä ja lapset pysytte nyt terveinä!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Meillä oli tässä ihana yli kuukauden jakso ettei kukaan ollut kipeänä, mutta valitettavasti meillä flunssat menee aina niin että sairastutaan vuorotellen, ja näin ollen yksi flunssa pyörii perheessä viikkokausia kun aina yksi kerrallaan on vain kipeänä! Pienten lasten kanssa se vaan on tätä, varmasti ei ainakaan helpota kun päiväkoti alkaa. Kiitos, mä toivon myös <3

  16. Vivian sanoo:

    Ihana juttu, että tytöt pääsevät samaan päikkyyn! 🙂 Helpottaa varmasti aloittamista, kun on yksi tuttu siellä lasten joukossa. Kuinka iso päiväkoti on? Meillä poika on ryhmiksessä, jossa on max 12 lasta, useimmiten on ollut kuudesta kahdeksaan lasta paikalla.

    Alku oli erittäin kivinen, pojalla meni pitkään tottua hoitoon, mutta sitten kun tottui niin on mennyt hyvin. 🙂 Ainoa vaan, että me ollaan poika pidetty kotona pitkät lomat, niin niiden jälkeen on vähän sama juttu…. Joskin lomien jälkeen itkuisuus häviää ensimmäisen hoitoviikon jälkeen. Oli hoidon alkaessa täyttänyt vasta 1v ja tässä kuussa tulee 2 vuotta täyteen.:)

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No kyllä, mä olen siitä niin iloinen! Helpottaa sekä tyttöjen sopeutumista hoitoon, että sitten päiväkotimatkoja kun riittää että vie ja hakee yhdestä paikasta, eikä joudu ravaamaan eri paikkoihin! 🙂

      Mä kerron noistakin asioista postauksessa lisää! 🙂 Kiva että kuitenkin alun jälkeen on alkanut sujua paremmin! 🙂 Lomat on kyllä pahoja kun pienet ehtivät siinä jo unohtaa millaista siellä hoidossa on, mutta varmasti sekin helpottaa kun ikää tulee lisää :)!

  17. anna sanoo:

    onnittelut päivähoitopaikoista! Onpa kiva, että asia järjestyi näin. Osapäivähoito on mielestäni paras ratkaisu kyllä lapselle. Siitä tietenkin on ollut paljon puhetta, että lapsi ei kykenisi ryhmäytymään muiden lasten kanssa niin hyvin, jotka siis ovat esim. Kokopäiväisesti hoidossa. Osittain varmasti totta, mutta kyllä se totta kai riippuu muistakin tekijöistä esim. Päiväkodin ilmapiiristä. Meillä tyttö osa-aikaisessa hoidossa ja en ole ollut täysin tyytyväinen siihen kuinka paljon työntekijät näkevät vaivaa sen suhteen, että kuinka hyvin tyttöni on päässyt muiden kanssa ryhmäytymään.. Ymmärrän kuitenkin, että työntekijätkään eivät kaikkea aina ehdi.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos paljon<3 Mä olen kyllä niin helpottunut ja onnellinen! 🙂 Mulla ei itsellä ole osapäivähoidosta ollenkaan kokemusta kun olin aina kokopäiväisenä, mutta toivon että meidän kohdalla se sujuisi kivasti! 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.