Viikon arkikuva 3/52

24.01.2020

Tässä kuvassa me ollaan just tulossa dagiksesta. Meidän taaperolla on tapana raahata aina mahdollisimman iso pehmolelu mukaan sinne. Joskus se on valtava kirahvi, tällä viikolla se on ollut isosiskon ikivanha vähän pienempi löllö koirapehmolelu, jonka nimi on Armas, kuten mummun koirankin. Kysyin häneltä, että saanko minä kantaa koirapehmolelua, mutta hän ehdottomasti halusi kantaa sen itse. Tässä ollaan pysähdytty korjaamaan koiran asentoa n. kymmenettä kertaa 200m matkalla.

Se tunne kun taapero näkee mut dagiksella päivän jälkeen on niin maaginen. Yleensä hän juoksee syliin niin kovaa kun pienistä jaloistaan pääsee ja kiljuu innostuksesta. Siinä hetkessä on niin paljon tunteita puolin ja toisin. Kyllä se on mulle päivän paras hetki kun näen taas lapset, vaikka kovasti rauhallisesta työajasta nautinkin. Otto hakee meillä useammin lapset, koska mä saan yleensä tehtyä sen aikaa vielä hyvin töitä ja sitten lapset voi hakea aiemmin.

Mutta aina jos olen muutenkin liikkeellä sopivaan aikaan, olen mukana hakemassa. Joskus haen myös yksin kaikki lapset bussilla, kuten tällä viikolla Oton ollessa koulussa. Mä olen ehkä vähän pönttö, mutta lähes aina kun haen taaperoa, mä juoksen bussipysäkiltä tai autosta päiväkodin portille, että pääsen mahdollisimman nopeasti. Ajallisesti eroa on ehkä puoli minuuttia, mutta jotenkin löydän itseni aina ottamasta juoksuaskelia. Jos ollaan yhdessä hakemassa, niin Otto aina huutelee perästä, että voisinko vähän odottaa. Tai sitten otetaan kisa ja hän juoksee mun ohi portille loppumetreillä, hitsi vie. Mutta joku päivä mä vielä voitan!

Päiväkotipäivän päätteeksi taapero yleensä kertoo vuolaasti omasta päivästään kaikenlaista aina syödystä lounaasta leikkeihin kavereiden kanssa. Toki me aina kysellään myös päiväkodin henkilökunnalta päivän kuulumiset. Usein kotiin tulee mukaan joku hieno uusi piirustus tai askartelujuttu, jotka pitää heti kotona laittaa magneetilla kiinni jääkaapin oveen.

Taaperolla on viikossa neljä dagis-päivää ja kolmen päivän viikonloppu.  Taaperon vapaat perjantait on kyllä ihana juttu, josta aion pitää kiinni eskariin asti, kuten tehtiin isompienkin kanssa. Se on niin luksusta, kun perjantaina saa aloittaa aamut rauhassa taaperon kanssa leikkien, vaikka itsellä olisikin työpäivä sitten. Tänään tein puolikkaan työpäivän ja Otto leikki ja touhusi meidän kuopuksen kanssa sillä aikaa. Silti tämä päivä tuntui jo viikonlopulta ja vapaapäivältä aamusta asti.

Taaperolla on päiväkotiarkea takana pian 11 kuukautta (miinus kesäloma) ja se on sujunut pääosin hyvin. Helsingin seudulla ruotsinkielisessä päivähoidossa on tällä hetkellä niin paha henkilökuntavaje, että tammikuussa 50% ruotsinkielisistä päiväkotipaikan hakijoista on tarjottu suomenkielistä päiväkotipaikkaa, kun ruotsinkielisiä paikkoja ei ole saatavilla riittävästi. (lähde hs.fi). Tosi kurjaa, että perheet eivät saa päivähoitoa omalla äidinkielellä. Meillä on käynyt todella hyvä tuuri, kun paikat aikanaan järjestyivät helposti kaikille ja vielä juuri siitä samasta tutusta päiväkodista, jossa meidän lapset aloittivat jo keväällä 2015.

Ei voi kuin olla äärettömän kiitollinen ihanille tutuille ja uusille hoitajille ja opettajille, jotka ovat aina tehneet parasta mahdollista työtä, vaikka henkilökuntavaje on välillä hetkellisesti vaivannut meidänkin päiväkodissa. Toivon niin kovasti, että tulevaisuudessa varhaiskasvatukseen satsattaisiin aidosti niin paljon kuin oikeasti pitäisi, koulutusväyliä monipuolistettaisiin houkuttelevammiksi ja löytyisi tarpeeksi ihmisiä, jotka haluavat alalle ja kokevat sen oikeasti mielekkääksi, jotta missään päiväkodissa ei tarvitsisi käydä läpi monen kuukauden henkilökuntapulaa tai sijaisrumbaa.

Me ollaan tosi kiitollisia siitä, että meillä on pysynyt sama päiväkoti ja lähes sama henkilökunta jo viiden vuoden ajan. Se on ihan valtavan iso voimavara, että on sellainen päiväkoti ja henkilökunta, joihin voi luottaa ihan 100% ja tietää, että lapsi saa aina parasta mahdollista hoitoa ja läheisyyttä aina kun sitä tarvitsee. Lapselle päiväkoti on kuin toinen koti ja mulle on ehdottoman tärkeää, että hänellä on siellä turvallinen ja hyvä olla.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3


Ensimmäinen eskaripäivä & arkeen paluu

13.08.2019

Meidän keskimmäinen aloitti tänään eskarin ja se sujui kyllä niin mainiosti että! Aamulla fiilis oli innokas ja lapset olivat kuulemma kaikki kolme nukkuneet oikein hyvin. Laitettiin edellisenä iltana ihan kaikki valmiiksi vaatteita myöten, joten arkeen sujahtaminen sujui aika näppärästi. Ajeltiin aamulla koko porukalla kohti eskaria (ja koulua) ja sinne meidän 6v jäi eskariin tuttujen kavereiden kanssa, tuttuun paikkaan, jossa opettajatkin olivat jo tulleet vähän tutuksi tutustumiskäynneillä ja isosiskon ollessa vielä eskarilainen.

Yritin siinä rohkaisevasti sanoa, että ”katso, tuolla on toi kiva kotileikki-tila”. Vastaukseksi sain painokkaan ”kyl mä äiti tiedän jo, oon leikkinyt tuolla jo kotileikkiä ainakin kaks kertaa!”. Tämä selvä. Sinä olet nyt iso eskarilainen ja pärjäät ihan mahtavasti. Meitä vanhempia ei siis varsinaisesti kaivattu sinne pööpöilemään, joten lähdettiin ulos, sanottiin koululaiselle heipat kun hän jäi kavereiden kanssa pihalle odottamaan koulun alkua ja lähdettiin viemään kuopusta dagikseen. Se kuopuksen dagikseen jääminen mua jännitti oikeastaan kaikkein eniten, kun hän kuitenkin oli ensimmäistä kertaa jäämässä aivan yksin ilman isosiskon tukea sinne.

Mutta sekin sujui hyvin, hän jäi reippaasti istumaan ulos penkille kavereiden kanssa ja jäi odottamaan, että he pääsevät aloittamaan leikit ulkona. Antoi halit ja vilkutti vaan reippaasti heipat meille, eikä edes katsonut perään kun me lähdettiin. Olin suorastaan häkeltynyt. Näinkö helppoa tämä oli? Ihan kuin ei olisi ollutkaan 10 viikon kesälomaa välissä. Kaikki meni niin näppärästi ja rutiinilla. Onko meidän lapset oikeesti jo näin isoja! Kai ne on. Varmasti voi tulla vielä niitäkin aamuja, että hoitoon ei huvittaisi mennä tai kaikki varusteet on hukassa yhtäaikaa ja hikikarpalot nousee otsalle. Mutta tämä oli hyvä alku, nyt arki tuntuu taas paljon mukavammalta ajatukselta.

Eskaripäivän jälkeen meidän tuore eskarilainen kertoi päivästä kuin olisi ollut eskarissa jo ainakin puoli vuotta. Itsevarmana, tyytyväisenä ja iloisena. Ihanaa, että hänen eskarivuotensa alkoi näin kivasti. Päivä oli sujunut myös esikoisella ja kuopuksella yhtä hyvin kuin se alkoikin.

Koulun ja varhaiskasvatuksen jälkeen kaikilla kolmella oli vielä harrastus tänään, kun käytiin kokeilemassa uutta harrastusta. Kolme harrastusta samana iltapäivänä eri puolilla Helsinkiä vaati hieman sumplimista, mutta selvittiin. Harrastusten jälkeen mentiin koko porukalla arjen alkamisen kunniaksi syömään Naughty Brgriin. Ai että oli hyvää!

Ja vähän siinä kyllä valmistauduttiin siihenkin, että tämä äiti ei varmaan ainakaan seuraavaan pariin päivään syö mitään kovin herkullista, haastavaa tai lämmintä ruokaa. Huomenna vihdoin koittaa nimittäin mun jännittämä viisaudenhampaan poisto, mutta ompahan sitten ainakin ohi. Mä olen valmistautunut siihen protskujuomilla, jääkahveilla, kolmella eri jäätelöllä, smoothieilla ja jäädytetyillä kylmäpakkauksilla. Loppuviikolle on luvassa sosekeittoja. En jaksa pelätä pahinta (olen sen jo kerran kokenut) enkä myöskään toivo liikoja. Valmistautumiseni voi olla hieman ylimitoitettua, tai sitten ei. Katsellaan.

Tästä on tosi hyvä jatkaa kohti syksyä. Mulla on hyvät fiilikset siitä, että tästä syksystä tulee tosi työntäyteinen, mielenkiintoinen ja hauska. Vaikka oli ihan parasta olla koko kesä yhdessä, nyt on ihan parasta keskittyä taas täysillä päivisin töihin ja sitten iltaisin ihan täysillä perheeseen. Mahtavaa vaihtelua ja mahtavinta siitä tekee se, että lapset ovat myös arjesta ja kavereista ja rutiineista fiiliksissä.

Nyt saa hei vinkata leffa- tai sarjasuosikkeja, huomenna aion olla hampaan poiston jälkeen sohvalla peittoon kääriytyneenä, kylmäpakkaus poskella loppupäivän! Me just katsottiin yhdessä loppuun Euphoria, mitäs mä voisin katsoa päivällä yksin?