Kuten kerroinkin, meidän tytöt aloittavat päivähoidon tässä muutaman viikon kuluttua. Aluksi ei tosiaan saatu tytöille paikkoja, jokapaikassa oli aivan täyttä vaikka oltiin laitettu hakemukset viisi kuukautta ennen hoidon tarpeen alkua. Sitten meillä kuitenkin kävi aivan uskomaton tuuri, ja molemmille tytöille löytyi samasta päiväkodista paikat. He menevät eri ryhmiin, mutta käsittääkseni ryhmät tekevät jokapäivä joitakin juttuja myös koko porukalla, esimerkiksi syövät aamupalan yhdessä. Päiväkoti ei ole meidän ykkösvalinta sijaintinsa suhteen, mutta matka ei kuitenkaan ole mahdoton, pari kilsaa jotka voi tarpeen tullen mennä bussilla, ainakin menomatkat ajattelin kävellä.

Mä tutustuin kaikkiin edes etäisesti mahdollisiin päiväkotivaihtoehtoihin jo reilusti etukäteen ennenkuin päätin minne haemme, ja mä olen tosi iloinen siitä miten kattavasti tietoa Helsingin Kaupungin sivuilta löytyy tietoa erilaisista päiväkodeista. Me mietittiin myös yksityistä päivähoitoa, mutta meidän tarpeitamme vastaavia päiväkoteja ei ollut sijainniltaan missään meille fiksussa paikassa, tai jos olikin niin ne olivat sitten vääränkielisiä. Mä tutustuin varhaiskasvatussuunitelmiin, päivärytmeihin ja ryhmiin tarkasti ennen kuin laitoin päiväkodit järjestykseen hakemuksessa, ja täytyy sanoa että juuri tuo päiväkoti mistä paikat löytyivät, on paras mahdollinen vaihtoehto kaiken muun paitsi sen hurjan kahden kilsan matkan takia, hahaa. No mutta, ykkösvaihtoehtoonkin olisi ollut kilsa matkaa, ei se toinen mokoma siinä haittaa mitään.

Jo pelkkä puhelu että me saatiin paikat vastaan, antoi mulle hurjasti luottamusta ja hyvän fiiliksen hoidon aloituksesta. Päiväkodissa on lapsille omahoitajat, ja jo ennen pehmeän laskun aloitusta omahoitaja ja päiväkodin johtaja tulevat meille kotiin tutustumaan lapsiin heidän tutussa ympäristössään, ja me vanhemmat saamme myös kertoa lapsista, heidän luonteistaan ja kiinnostuksenkohteistaan, ja tavallisista rutiineista. Tämä oli mulle aivan uutta, en edes tiennyt näin hienosta mahdollisuudesta ennenkuin tutustuin meidän hakemiin päiväkoteihin tarkemmin. Kotikäyntiä seuraa pehmeä lasku hoidon aloitukseen, tietenkin mennään sen mukaan mitä meidän tytöt tarvitsevat, mutta pehmeään laskuun on varattu aikaa kaksi viikkoa. Käydään ensin yhdessä tutustumassa muutamana päivänä, ja myöhemmin lapset jäävät hoitopaikkaan ensin aamupalan ja ulkoilun ajaksi, ja myöhemmin lounaalle, päiväunille ja lopulta sitten ihan kokonaisen hoitopäivän ajaksi.

Mitä se kokonainen hoitopäivä sitten meillä tarkoittaa? Meidän tytöt tulevat olemaan päiväkodissa n. 19-21h viikossa, ja ajattelimme jakaa sen niin että he käyvät kolmena päivänä viikossa sen n. 6,5-7h kerrallaan hoidossa, ja ovat aina kaksi päivää + viikonlopun kotona. Mun mielestä se on fiksuinta näin, koska silloin me kaikki saadaan eniten irti noista tunneista. Mulle jää aikaa oikeasti keskittyä rauhassa hommiin, ja he ehtivät tehdä päiväkodissa kaikkea yhteistä kivaa tekemistä, eikä heitä haeta pois juuri silloin kun toisilla alkaa kiva askarteluhetki tai muuta vastaavaa. Neljä päivää kotona, kolme päivää päiväkodissa, kuulostaa musta aika hyvältä. Sitä mä vain olen miettinyt, että mitkä päivät sovimme hoitopäiviksi. Hoidossa ma, ti ja ke? ti, ke ja to? ke, to ja pe? Millaisella järjestelyllä te muut vanhemmat olette kokeneet helpoimmaksi osapäivähoidon?

Jokatapauksessa, kun jaamme päivät näin, mä ehdin tehdä hurjasti niinä tunteina joina lapset ovat hoidossa, ja vastapainoksi saan sitten olla entistä enemmän täysillä lasten kanssa niinä hetkinä kun he eivät ole hoidossa, kun ei tarvitse murehtia aikatauluttamisesta, vaan työlle on oma aikansa. 6,5-7h ei ole onneksi sieltä tarhapäivien pisimmästä päästä, mutta mulle henkilökohtaisesti ajatus siitä että saan kolmena päivänä viikossa keskittyä 5-6h vain ja ainoastaan hoitamaan hommia, on ihan uskomaton ja avaa täysin uusia mahdollisuuksia. Se tuntuu vielä toistaiseksi todella kaukaiselta ajatukselta, joltain josta olen vain haaveillut niinä myöhäisillan tunteina kun silmät eivät ole pysyneet auki, mutta on ollut silti pakko keskittyä tekemään jotain.

Kaikista ihaninta tässä on se, että meidän tytöt aloittavat ruotsinkielisessä päivähoidossa. Mä jännitin pitkään, että löytyykö heille paikkaa ruotsinkielisestä, vai menevätkö tytöt suomenkieliseen koska ruotsinkielisissä päiväkodeissa ei ole tilaa. Onneksi niin ei käynyt, vaan nyt tytöt saavat hyvän pohjan kielelle pienestä asti myös päiväkodissa kodin lisäksi, ja voivat mennä myös ruotsinkieliseen kouluun. Päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelmassa on mun lukemani perusteella otettu todella hyvin huomioon lapsen kielellinen kehitys, ja kielitaidon kehittymistä tuetaan useilla eri tavoilla, mm. lukemalla paljon satuja, yhteisillä lauluilla ja loruilla, riimittelyllä ja monilla yksinkertaisilla pienillä jutuilla. Myös se on otettu huomioon, että monet lapsista tulevat kaksikielisistä perheistä, ja tarvitsevat enemmän apua ruotsin kielen harjoittelussa.

Mä olen aivan innoissani kaikesta mitä olen lukenut, ja toivon että kaikki toimii yhtä hyvin myös käytännössä. Meidän tytöt tarvitsevat ehdottomasti tukea ruotsinkielessä, koska tähän asti mä olen kuitenkin ollut heidän kanssaan valtaosan ajasta kotona ja puhunut suomea, siinä missä Otto on voinut puhua ruotsia vain silloin kun ei ole ollut töissä. Suomi on toistaiseksi puhuttaessa vahvempi, mutta toisaalta molemmat ymmärtävät myös ruotsia hyvin, enkä usko heillä olevan sen takia vaikeuksia päivähoidossa. Ehkä he rohkaistuvat myös puhumaan toista kieltä enemmän, kun kuulevat sitä enemmän kuin ennen, ja hoidossa kaveritkin puhuvat ruotsia, siinä missä suurin osa meidän ystävien lapsista on ihan suomenkielisiä.

Mua jännittää ihan hulluna, meidän arki tulee muuttumaan aivan täysin muutaman viikon päästä. Meille tulee rutiinit, aamuherätykset ja paljon uutta. Uskon että tytöt pärjäävät hyvin, molemmat ovat jo nyt innoissaan siitä että menevät pian päiväkotiin. Asiasta kysellään joka päivä ja lasketaan öitä ja mietitään että mitä kaikkea siellä päiväkodissa sitten tehdään. Fiilis on hyvä, ja sellainen että aidosti juuri meidän lasten tarpeet ja luonteet otetaan huomioon. Lisäksi mä olen maailman iloisin ja onnellisin siitä, että meillä on mahdollisuus aloittaa hoito osapäiväisenä, ja pitää myös niitä vapaapäiviä joka viikko.

Vielä en voi tietää miten hoidon aloitus sujuu, mutta toivotaan parasta! Kirjoittelen aiheesta lisää kunhan ollaan päästy tutustumaan päiväkotiin! Huomenna on meidän hääpäivä, ja siihen liittyen on tulossa postausta, jonka kirjoittamista olen odottanut jo pidemmän aikaa. Aivan ihanaa lauantai-iltaa kaikille!<3

Jakakaa ihmeessä omia kokemuksianne lasten päivähoidon aloituksesta. Miten on sujunut? Oletteko kokeneet omahoitajan kotikäynnin hyödylliseksi? Millaisella tahdilla olette aloittaneet hoidon täysillä, pehmeä lasku vai suoraan asiaan? Mua kiinnostaa myös kaksikielisten perheiden kokemukset päivähoidosta jollain muulla kuin suomen kielellä! 🙂

Mä tein kesällä postauksen, johon olin koonnut kesän ajalta kuvia, jotka syystä tai toisesta eivät koskaan olleet päässeet  muihin postauksiin asti, vaikka ihania olivatkin. Tänään on vuorossa meidän talven hetkiä, niitä ihania hetkiä jotka ovat jääneet kansioiden pimentoon, vaikka ne olivat täynnä rakkautta, iloa ja onnea, ihania tunteita. Tänään tuntuu sopivalta hetkeltä esitellä juuri näitä kuvia, ja antaa niiden puhua puolestaan. Meidän vuosi on saanut aika ihanan alun!

Naurua, leikkiä ja hassuja juttuja. Iloista kiljuntaa, nukkevauvanhoitoa, huikeita legotorneja ja pohdiskelevia katseita, joista näkee kuinka pienten päässä raksuttaa hulluna. Väsyneitä, mutta onnellisia hetkiä, ja hetkiä jolloin energiaa olisi vaikka muille jakaa.

Pieniä varpaita, ”voidaanko leikkiä vielä vähän aikaa ennen kuin mennään nukkumaan” -kysymyksiä, karusellikyytiä ja ihania aamuherätyksiä märkien pusujen kera<3

Höpöjä ilmeitä, sotkua, pulkkailua ja talvesta nauttimista. Eihän tuolle nyt voinut suuttua kun se niin hartaudella piirsi peiliin ja ilmoitti ylpeänä että ”kaui peiji!”. Ihana aloitus vuodelle lupaa hyvää, toivottavasti mä saan jakaa teille mahdollisimman paljon näitä ihania hetkiä jatkossakin!

Ja äiti, mä tiedän että luet tämän kumminkin. Me just puhuttiin puhelimessa, siksi mulla venähti tämän julkaisu, hahaa. Sä olet rakas, ja toivottavasti nämä kuvat piristää sua <3

Ihanaa viikonloppua kaikille, mä palaan huomenna!

Mä en oikeastaan tiedä mistä alottaisin, meidän elämä on kokenut aikamoisen mullistuksen kuluneen viikon sisällä. Kerron siitä myöhemmin lisää enemmän kaikkine yksityiskohtineen, mutta kaikkein suurin ja konkreettisin muutos on nyt se että tytöt aloittavat päiväkodin sittenkin tänä keväänä. Sain eilen kuulla että paikat on löytyneet, vieläpä samasta päiväkodista molemmille neideille, eli the impossible has happened! En voisi olla onnellisempi, helpottuneempi ja tyytyväisempi. Tytöt aloittavat päivähoidon osapäiväisenä, eli meille jää kuitenkin aikaa myös viettää niitä rentoilupäiviä kotona joka viikko, joista me niin kovasti nautitaan kaikki kolme Oton ollessa töissä.

Mä kerron lisää myöhemmin siksi, että juuri nyt mulla on niin paljon prosessoitavaa tässä itsekin että en osaa pukea ajatuksia vielä järkeviksi sanoiksi, mutta siis fiilis on niin loistava että ei tosikaan, vaikka samaan aikaan tuntuukin että sydän halkeaa kahtia kun miettii että mun pienet lähtevät pian päiväkotiin.  En tiedä otanko tämän nyt jotenkin erityisen isona juttuna että lapset aloittavat päiväkodin, ihan normaali juttuhan se on, mutta tässä kolme ja puoli vuotta lapsia kotona hoitaneena se tuntuu vaan hirvittävän isolta jutulta. Vaikka tietysti tässä on muutakin muutosta! Blogi ei kuitenkaan muutu eikä muuta minnekään, täällä ollaan ja pysytään niinkuin tähänkin asti, enemmän innoissaan kuin koskaan!

Tämä päivähoitoaihe on tuntunut olevan ihan hulluna tapetilla viime päivinä ja viikkoina, ja kieltämättä itse täysin kokemattomana päivähoidettavan vanhempana olen välillä ollut jopa paniikissa lukemistani teksteistä. Mä muistan päiväkodin mukavana paikkana jossa tykkäsin olla, jossa mulla oli kavereita ja jossa ympärillä oli luotettavia aikuisia, jotka olivat symppiksiä ja huolehtivia ja joiden kaikkien nimet mä muistan vieläkin ja heitä lämmöllä muistelen. Haluaisitteko te kuulla enemmän päivähoitojutuista ja ajatuksista sen takana, siitä miten valmistaudutaan hoidon aloitukseen ja muuta?

Mä ajattelin että jos teillä on jotain kysyttävää liittyen aiheeseen tyttöjen päivähoito (ja kaikki sen ympärillä), niin kysykää ihmeessä tuolla kommenttiboksissa, ja vastaan sitten myös niihin asioihin päivähoitoaiheisessa postauksessa. Ei siis mitään perinteistä kysymys-vastauspostaussettiä tällä kertaa, mutta jos haluatte että kerron jotain tai otan johonkin asiaan kantaa, niin huikatkaa ihmeessä, ja voin sisällyttää niitä juttuja tekstiin! Joku ainakin kyseli meidän perheen kaksikielisyydestä hetki sitten, eli olettaisin että teitä kiinnostaa minkä kieliseen päiväkotiin meidän tytöt menevät, haha!

Viikko on ollut semihektinen kaikkine hoidettavine asioineen, ja eilen Otto vielä tuli kipeäksi ja nyt jännätään että sairastuuko muu perhe. Toivottavasti ei, niin päästäisiin viettämään kivaa viikonloppua! Käytiin moikkaamassa eilen naapurin ihanaa 9-kuukautista Enni-vauvaa ja tytöt kyllä niin kauniisti häntä hoitivat ja paijasivat ja leikittivät, samalla kun mä vedin korvapuustiöverit Oonan kanssa. Tänään on ollut ihan tavallinen torstai kerhoineen ja kauppareissuineen, mutta jotenkin mä olen tosi väsynyt. Kai tämä viikon jännitys alkaa nyt purkautua kun kaikki palaset loksahtavat paikoilleen, ja siksi väsyttää, silkasta onnesta!

Ihanaa huomista perjantaipäivää kaikille<3

Vuorossa tänään meidän molempien lasten suosikkiruoka, jota he pyytävät aina ruuaksi jos saavat valita, eli avokadopasta meidän tyyliin. Meidän avokadopasta pitää sisällään myös parmankinkkua, joka antaa mun mielestä ihanan lisän tuhdille avokadokastikkeelle, ja maistuu vaan niin pirun hyvälle muutenkin. Me tehdään avokadopastaa aika usein, ehkä kerran viikossa-kahdessa vähintään, ja siksi tykkään aina vähän kokeilla erilaisia variaatioita, vaihtaa juustoja tai yrttejä tai muita, jotta ruuan saa maistumaan aina vähän eriltä.

Mun lempparivariaatio on tämä uusin, jota ollaan tehty nyt muutaman kerran. Tästä erottelen lapsille yleensä valmistusvaiheessa oman version jonka jätän ilman tuoretta chiliä, mutta muuten samat aineet kuitenkin. Ohjeen ainekset riittävät 4 isoon ja kahteen lasten annokseen (meillä).

Avokadopasta parmankinkulla & thaibasilikalla

3-4 hyvin kypsynyttä avokadoa

1 punainen chili

2-3 valkosipulin kynttä

1 lime

100g parmiggiano reggianoa, grana padanoa tai pecorinoa tai vaikka kaikkia sekaisin

140g parmankinkkua (pekonikin käy)

1 ruukku thaibasilikaa (normibasilika käy myös)

2rkl hyvää oliiviöljyä

350g pastaa

suolaa

mustapippuria

Laita pastavesi kiehumaan. Pilko avokadot pieniksi kuutioiksi. Purista limen mehu niiden päälle, pilko valkosipulit ja chili pieneksi murskaksi ja lisää joukkoon. Lisää oliiviöljy, juusto ja silputtu thaibasilika. Keitä pasta ohjeen mukaan, laita veteen suolaa ihan suht reippaasti, ja ota n. desi keitinvettä talteen. Paista parmankinkut tai pekonit nopeasti pannulla, ja pilko pieneksi. Lisää kastikkeen joukkoon keitinvesi, mausteet ja pilkotut lihat, ja kaada kastike sen jälkeen hyvin valutetun pastan sekaan ja sekoita. Tarjoile juustoraasteen kanssa!

Avokadopastaresepti on tosiaan muokattu siitä ihan alkuperäisestä joka paikkaan levinneestä reseptistä enemmän meidän makua vastaavaksi. Mä olen kokkina aika suurpiirteinen, ja olen kokeillut tätä reseptiä sekä täysin sen ohjeen mukaan järjestyksessä kaikki vaiheet tarkkaan tehden että kaikki ainekset ihan missäsattuu järjestyksessä laittaen, jonkin mausteen unohtaen tai keittänyt pastat ylikypsäksi ilman suolaa. Joka kerta se on silti ihan yhtä hyvää, ei se ole niin justiinsa. Ainoa milla on väliä, on avokadojen kypsyys, liian raaka avokado ei vaan ole hyvää!

Ihanaa keskiviikkopäivää kaikille <3

Te varmaan olette mun hehkutuksesta huomanneet että meidän hääpäivä on sunnuntaina. Kuten tavallista, meillä ei oikeastaan mikään mene ihan oppikirjan mukaan, ja suunnitelmatkin ovat aivan alkutekijöissään. Yhden asian olen kuitenkin hoitanut, jopa niin etuajassa että tänään salailun tuska kävi jälleen kerran niin sietämättömäksi että joo, mä annoin Otolle sen hääpäivälahjan, jo nyt, viisi päivää etuajassa. Oton blogia facebookissa seuraavat tietävätkin jo mitä mä herralle hommasin, mutta mä vien teidät muut nyt läpi samanlaisen avaamisprosessin, jonka laitoin Oton läpikäymään tänään töistä tullessa.

Metri kertaa puoli kokoinen iso pahvilaatikko, valkoisella lahjanauhalla. Sisällä megakokoista kuplamuovia ja pieni pussukka, jonka sisällä olevassa viestissä lukee ”Suuri lahja vaatii suuren laatikon”. Kaiken muovin alla toinen, keskikokoinen laatikko, joka pitää sisällään kortin ja kirjeen Otolle. Kirjeen lopussa oli vihje, ”lahja, joka on jotain mitä voimme odottaa yhdessä”. Lopulta tämän toisen laatikon sisältä paljastuu vielä yksi tiukkaan paketoitu laatikko, jonka sisällä on mitäs muutakaan kuin pumpulia, juhlimmehan sunnuntaina ensimmäistä, pumpulihääpäivää. Onneksi kaiken pumpulin kaivettuaan Otto löysi vielä pienenpienen pussin, jossa oli kaksi lippua. Lippua, joissa luki Fall Out Boy, The SSE Arena, 12th October 2015. Eikä tyyppi vieläkään hiffannut kunnolla, onneksi tämän pussukan alla oli vielä toinen kortti, Lontooaiheinen, jonka takana kerroin että ostin meille liput lokakuulle Fall Out Boyn Lontoon keikalle.

Eli sinne, mun lempparikaupunkiin me suunnataan kahdestaan lokakuussa, ja mä en millään malttaisi odottaa! Fall Out Boy on yksi meidän molempien pitkäaikaisimmista lempparibändeistä, ja Otto oli aika paljon hehkuttanut bändin uudelta levyltä julkaistuja biisejä, kun keksin idean joskus viikkoja sitten. Onneksi Otto jatkoi koko levyn hehkutusta siihen malliin, että mä olin varma että tämä lahja on tismalleen oikea. Ja olihan se, olisittepa nähnyt sen ilmeen, kun tuo toinen puolisko tajusi mitä on saanut lahjaksi. Taisin saada tämän vuoden pisimmän halauksen, ja kyllä mulla vierähti pieni kyynelkin poskelle, kun tajusin antaneeni mieluisan lahjan.

Mä olen aina ollut tälläinen, että en jaksa odottaa lahjojen antamista. Jouluisin mä skarppaan, koska on pakko kun olen niin jouluihminen etten vaan voi antaa joululahjoja etukäteen. Mutta melkein kaikki muut Oton lahjat mä annan aina vähän etuajassa, ellen sitten ennakoi ja jätä lahjan ostoa sille päivälle jona aion sen antaa. Tätä lahjaa en voinut jättää hääpäivälle, koska liput olisi saattaneet loppua kesken, ja siksi mulla petti itsekuri tänään. Onneksi Otto tuntee mut aika hyvin, ja häntä ei haittaa saada lahjoja etuajassa, päinvastoin.

Omaa lahjaa mä sen sijaan odottelen ystävänpäivään saakka, koska silloin me vietetään aikataulujen vuoksi vasta kunnolla meidän hääpäivää. Sovittiin yhdessä että vaihdetaan hääpäivän ja ystävänpäivän paikkoja tänä vuonna. Sunnuntaina syödään sydämenmuotoisia suklaita ja katsotaan ällösöpöromanttista komediaa peiton alla lasten mentyä nukkumaan. Ystävänpäivänä mennään sitten kahdestaan syömään, mä saan mun hääpäivälahjan ja keksitään jotain muutakin kivaa. Ihan passeli järjestely, ei se ole niin päivän päälle.

Mä kuvasin tänään tämän lahjaprosessin, ja sunnuntaina kuvasin ihan huipun pätkän mulla tällä hetkellä tekeillä olevaan kivaan videoylläriin, mutta valitettavasti mun muistikortti päätti tänään muuttaa kuvat ja videot tyhjiksi kansioiksi joiden nimet olivat käsittämätöntä siansaksaa, ja säästää vain kaksi kuvaa melkein täynnä olleelta kahdeksan gigan muistikortilta. Siksi saatte tyytyä näihin lumiukonrakennuskuviin, jotka eivät mitenkään liity asiaan. Onneksi onneksi onneksi kyseessä oli vain yksi muistikortti, josta en vielä ollut ehtinyt siirtää kaikkea turvaan. Kaikki muut tiedostot mulla on turvassa eri paikoissa, useampanakin kopiona.

Mä en malta odottaa lokakuuta, olen niin innoissani tästä ettei mitään järkeä. Tänään jäljellä 251 päivää!

Ihanaa tiistai-iltaa kaikille <3