Mitäs me + arvonnan voittajat

03.06.2015

Alkuviikko pyörähti niin nopeasti, ja vähän erilaisten aiheiden parissa blogin puolella ja siksi en ole kirjoitellut juuri kuulumisia. No, hyväähän meille kuuluu. Töissä on ollut kiireitä, kun meillä on ollut loppurutistus ennen ison kampanjan lanseerausta, mutta nyt on muutama rauhallisempi päivä edessä. Tytöilläkään ei ole enää kuin kuusi päiväkotipäivää ennen Oton juhannuksena alkavaa kesälomaa, äkkiä se aika vain kuluu. Mulla on ollut jotenkin ihan superhyvä mieli tuon ulkona joka päivä hellineen auringon ansiosta. Aamulla kun aurinko paistaa, on ihan mieletöntä kävellä Helsingin katuja pitkin, kuunnella vaan musiikkia ja suunnilleen tanssahdella toimistolle. Joo, näytän varmaan vähän hölmöltä, mut hei mulla on hyvä fiilis!

P6032983-

Käytiin tänään töiden ja tarhan jälkeen kaupassa, ja ostettiin tytöille samalla heidän elämänsä ensimmäiset My Little Ponyt. Annoin kummallekin muutaman vaihtoehdon, joista Tiara valitsi heti vaaleansinisen. Kysyin että miksi juuri se, koska mua vaan kiinnosti, ja sieltä tuli kuin suoraan apteekin hyllyltä että ”No koska tää on reinbou dääsh!”. Miten lapset voikin olla niin perillä noista kaikista hahmoista, vaikka meillä ei edes ole niitä eikä ainakaan mun tietääkseni tytöt ole katsoneet sitä telkkaristakaan. Ei se haittaa mitään, laittoi vaan naurattamaan vähäsen. Mutta neiti oli tyytyväinen Rainbow Dashiinsa, ja Zelda keltaiseen pikkuponiin jonka hän valitsi itselleen.

Samalla löydettiin tytöille myös iiiihanat uikkarit kesäksi, joita toivottavasti päästään pian pukemaan oikeasti päälle! Neitokaiset hengasivat koko illan uusissa uikkareissaan, sentään ennen yöunia suostuivat ne riisumaan. Tiara valitsi itselleen ananaskuvioisen, ja Zelda seeprakuvioisen. Hän ihastui siihen seepraan kaikkein eniten, ja halusi ehdottomasti juuri sen. En malta odottaa että päästäään biitsille testaamaan uusia uikkareita ja tekemään hiekkakakkuja ja uimaan ja ai että, siis tänä kesänä rannalla tulee olemaan niin paljon helpompaa kuin aiemmin, kun molemmat tytöt ovat jo niin isoja. Hauskaa siellä on aina ollut, mutta nyt pääsee jo nauttimaan ihan eri tavalla ja tekemään enemmän juttuja.

Meillä on edessä rento loppuviikko, ja ajateltiin käydä vähän leikkipuistossa, lounaalla ystävien kanssa ja pienellä pyöräretkellä. Ihana olla vaan tyttöjen kanssa, leikkiä ja tehdä kaikkea tavallista.

Sain viimeinkin käytyä Biotiiniarvonnan lävitse ja arvottua kolme voittajaa! Pahoittelut että tässä on kestänyt näin törkeän kauan. Tosiaan, arvoin kolme 60 kapselin pakkausta Apteq Vitan biotiini extraa, ja voittajiksi arpoutuivat Meiju (8.5.2015 11:22 ), Anna (8.5.2015 11:42 ) ja Alma (11.5.2015 00:32 ). Teille on laitettu sähköpostia voitosta, onnittelut vielä täälläkin arpaonnesta!

Hyvää yötä teille kaikille ihanille, mä palailen huomenna!


7 Responses to “Mitäs me + arvonnan voittajat”

  1. Paula sanoo:

    Näytätpä ihan todella kauniilta tuossa ekassa kuvassa! Varmasti parhaita kuvia sinusta ikinä! 🙂

  2. Jelena sanoo:

    Mä kanssa toivon, että ne oikeet kesäkelit tulis mahollisimman pian <3 Olis ihanaa päästä rannalle just ennen töitä!! Tai töiden jälkeen 😀

    Näin teidät btw maanantaina 🙂 Oon siinä Columbuksen marjapisteellä töissä, joka on hesen ja ärrän välissä 🙂 Oon kyllä aiempinakin kesinä nähnyt teidät monta kertaa, mutta en oo uskaltanu koskaan moikata tms 😀

  3. Jassu sanoo:

    Samaa mieltä edellisen kanssa. Olet kuvassa ihanan luonnollinen. Mistä päälläsi oleva kiva paita on?

  4. Mertsi sanoo:

    Oiskohan tytöt päiväkodissa leikkineet my little ponyilla? Siellä jo pienetkin oppii tosi nopeasti, mikä on ”in” ja mikä ”out”, olipa kyseessä sitten mikä tahansa lelu tai leikki. 😀

  5. Ellinoora sanoo:

    Meidän kolme vuotias fanittaa rainbow dashia, vaikkei hänkään ole ikinä katsellut koko ohjelmaa. 😀 ja mun mielestä ne uudet my Little ponyt, jotka on tehty näyttämään joltain bratzeilta tms näyttää kauheilta. Niitä poni-poneja suostun ostamaan mut pois ne hirvitykset minusta 😐

  6. Amppeli sanoo:

    Uikkareista: Mun sisko , n. 5-vuotiaana, ei suostunut riisuu bikinien yläosaa ja oli se päällä päivät ja yöt 😀
    Aurinkoista kesää teille!

  7. hennaerika sanoo:

    Oot Iina uskomattoman kaunis tossa ensimmäisessä kuvassa! <3 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.