Joulukuun eka

01.12.2015

Mikä lopetus marraskuulle! Eilen aamulla ihan ensimmäiseksi lennätin puhelimeni kaaressa takataskusta suoraan vessanpönttöön, kun unohdin että se on siellä. Nää on näitä #vainiinajuttuja. Tämä oli siis kolmas kerta, edellinen oli 2,5 vuotta sitten ja sitä edellinen 2,5 vuotta ennen sitä. Mulla kestää siis n. 2,5 vuotta unohtaa se että puhelinta ei missään nimessä kannata pitää takataskussa, eikä ainakaan silloin kun on menossa vessaan. Sain kyllä hyvät naurut. Nyt naurattaa myös se että en ole koskaan rikkonut mitään muuta, kuin niitä puhelimia, ja siis edellisen kerran hain kotivakuutuksesta korvausta juuri siksi koska tiputin puhelimen samalla tavalla pönttöön. Kehtaankohan hakea edes tästä, johan ne jo ajattelee että miten ihmeessä tuo nainen onnistuu tuossa joka kerta! Mutta hei, mieluummin tämmöinen pikkujuttu kuin jotain isompaa.

Ja ainiin hei, hyviä uutisia kaikille iPhonen omistajille joille mun snäpit on näkyneet puoliksi vihreinä! Ei näy nimittäin enää, kun on tämä uusi puhelin. Kävin ostamassa itselleni eilen samanlaisen LG G4-puhelimen kuin Otolla, koska olen vaan niin rakastunut siihen kameraan. Nyt ei tarvitse enää koskaan raahata järkkäriä mukana mihinkään tapahtumiin, kun on niin hyvä kamera puhelimessa. Vielä on vähän opeteltavaa tuon puhelimen käytössä, kun on se ihan erilainen kuin mun vanha, mutta kameraa sentään osaan käyttää. Olen ihan innoissani, ehkä mä nyt innostun enemmän Snapchatistakin kun on parempi kamera.

Tosiaan ei siinä vielä kaikki että puhelin lensi pyttyyn, ilmeisesti tämä tilanteen aiheuttama naurunsekainen epätoivo laukaisi mulla migreenin työmatkalla, ja mulla oli eilen ihan kauhea olo puolet päivästä. Pienen levon jälkeen sain kuitenkin tehtyä töitä ja lounaan jälkeen olo alkoi vähän helpottaa. Illalla selvisin vielä Oton ja lasten kanssa Design Museon mahtavaan lasten iltaan, missä lapset saivat leikkiä bObleseilla ja saatiin kotiinkin yksi ihana minidonitsi.

Ei voi nyt kyllä sanoa kuin että suunta on vain ylöspäin! Tänään nähtiin lasten kanssa huikean pinkki taivas kun auringonnousu näkyi pitkästä aikaa. Lapset olivat hyvällä tuulella, joulukalenterista paljastui kivoja juttuja, vietettiin pizzailtaa Oton perheen kanssa ja huomenna mulla on päivällä töiden lisäksi työpaikan pikkujoulut. Niin hyvä meininki! Ihan parasta että joulukuu on vihdoinkin alkanut.

Toivottavasti tykkäätte joulukalenterista, ja muistakaa siis että uusi luukku avautuu joka aamu klo 8.00 jouluaattoon asti ja luvassa on vaikka ja mitä ylläreitä! Hyvää yötä ihanat <3


3 Responses to “Joulukuun eka”

  1. Avatar sannana sanoo:

    Hahaa mulla käynyt kanssa sama homma puhelimelle :-D Tosin se ei edes mennyt rikki silloin, vaan toimi taas kuivuttuaan! (..jotenkuten..)

  2. Avatar Anette sanoo:

    Missä joulukalenteri :o

  3. Avatar Iita sanoo:

    En kestä, mulle on käynyt kanssa ihan sama kahdesti puhelimen kanssa. :’D Ehkä tää tosiaan on joku #vainiinajutut. :D

Kommentoi