Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Samsungin ja Indieplacen kanssa.
Mun työssä puhelin on ihan valtavan tärkeässä roolissa. Ei vain puhelinneuvotteluiden vuoksi, vaan siksi, että se on mulle työkalu hallita mun töitä missä tahansa olenkin. Se on mun tärkein työväline, jopa tietokonetta tärkeämpi. Puhelin yhdistää kirjoitusvälineen, kameran, videokameran, puhelimen, pikaviestit ja sosiaalisen median yhteisöt yhteen laitteeseen. Sillä on todella iso merkitys, kuinka tehokas mun puhelin on tai miten hyvin se sopii yhteen esimerkiksi Instagramin käyttöliittymän kanssa. Mulla ei ole moneen vuoteen ollut markkinoiden ”parasta” lippulaivapuhelinta käytössä, vaan olen aina yrittänyt tyytyä johonkin ”järkiratkaisuun” piheyksissäni. Se on välillä myös hankaloittanut mun työtä aika paljon, sillä esimerkiksi mun työn tärkeimpiä sovelluksia ei ole optimoitu toimimaan kovin hyvin kaikkien mahdollisten puhelinmallien kanssa.
Mulle on esimerkiksi aiemmin tullut rutkasti negatiivista palautetta siitä, että jos olen kuvannut IG storyyn monta storya putkeen, niissä ensimmäistä seuraavissa videoissa ääni ja kuva eivät enää mene samassa tahdissa, vaan ääni loppuu kesken puolivälissä. Ihan super ärsyttävä ongelma, jonka vuoksi jouduin pitkään kuvaamaan 15sek videoita, eli keskeyttämään omat lauseet painaakseni pausea ja ottaakseni uuden videon. Tällaiset jutut kuulostaa tosi pieniltä, mutta kun se on osa päivittäistä työtä, niin niillä on iso merkitys myös ajallisesti. On paljon nopeampaa puhua minuutti putkeen ja kuvata ja postata se, kuin kuvata neljä 15sek pätkää, joiden välissä aina pitää keskeyttää puhe ja luultavasti unohtaa mitä oli sanomassa tai mihin jäi, sekä hakea ne aina erikseen tiedostoista ja postata yksitellen.
Sain muutama viikko sitten kaupallisen yhteistyön merkeissä itselleni käyttöön Samsung Galaxy S10+ -puhelimen, joka on muuttanut mun työntekoa jo nyt ihan käsittämättömän paljon sujuvammaksi. Nopeasti on käynyt ilmi, että kaikessa ei kannata yrittää vaan säästää, vaan joskus on perusteltua panostaa siihen kaikkein parhaimpaan, jos siihen on mahdollisuus. Samsung Galaxy S10+ on esimerkiksi optimoitu markkinoiden parhaiten Instagramin kanssa yhteen sopivaksi puhelimeksi Instagramin toimitusjohtajan mukaan. Puhelimen kamerasta löytyy valmis Instagram-tila, jolla kuvat ja videot saa jaettua suoraan storyyn/feediin parempilaatuisena, kuin suoraan sovelluksen omalla kameralla kuvattuna. Nyt voin höpötellä vaikka tunnin putkeen halutessani ja ääni ja kuva menee täysin synkassa vielä viimeisessäkin pätkässä.
Samsung Galaxy S10+ -puhelimessa on kolmoiskamera takana ja kaksoiskamera edessä ja ne ovat tämän hetken puhelinmallien ehdotonta kärkeä. Olen jo muutamassa viikossa huomannut valtavan eron mun puhelinkuvien välillä. Aiemmin ei esimerkiksi olisi tullut mieleenkään tehdä blogipostausta puhelimella kuvatuista kuvista (ainakaan ilman pahoittelua laadusta). Nyt olen jo tehnyt niin ja sain positiivista palautetta ihanista kuvista, enkä todellakaan pahoitellut mitään. Myös näin marraskuun pimeydessä olen todella kiitollinen siitä, miten hyvin uuden puhelimeni kamerat toimivat myös hämärässä valaistuksessa.
Ylläolevat kuvat otettu ultralaajakulmakameralla.
Takaosan kolmoiskamerassa on ultralaajakulmakamera, jonka näkymä on jopa 123 astetta. Se näkee siis lähes yhtä paljon kerralla kuin ihmissilmä. Lisäksi siinä on laajakulmakamera, sekä telekamera. Tämä kova kolmikko takaa sen, että kaikki tilanteet ja maisemat on mahdollista tallentaa juuri sellaisina kuin haluaa, myös pimeällä. Etukameratkin ovat vakuuttaneet mut: niissä on 4K UHD -videokuvaus ja kaksoiskamera, jolla saa supertarkkoja ja valovoimaisia selfieitä (tai hienoja kuvia meidän taaperon otsasta, jollaisia hän tykkää usein ottaa).
Nämä selfiet kuvattu Samsung Galaxy S10+ etukameroilla.
Mua vähän jännitti, että miten saan siirrettyä kaiken tärkeän vanhasta puhelimesta uuteen, mutta se on tehty ihan älyttömän helpoksi. Latasin vain Samsungin oman siirtosovelluksen ja puhelimen mukana tulevalla johdolla siirsin kaiken merkittävän luurista toiseen todella nopeasti. Käyttöönotto ei ole ikinä ollut yhtä helppoa kuin tällä kertaa.
Samsung Galaxy S10+ on tehty mahdollisimman tehokkaaksi kaikessa, mitä sillä haluaa tehdä. Sen saa muokattua juuri sellaiseksi kuin itse haluaa ja lisäksi se oppii tekoälyn avulla mun käyttötavoista koko ajan. Eli koko ajan kun käytän sitä, se kehittyy paremmin ja paremmin juuri mun tarpeita vastaavaksi. Ihan unelma!
Samalla kun sain uuden puhelimen, sain käyttööni myös Galaxy Watch Active 2- älykellon, sekä Galaxy Buds langattomat kuulokkeet. Ne sopivat saumattomasti yhteen puhelimen kanssa ja yhdistäminen oli ihan naurettavan helppoa Galaxy Wearables -sovelluksen avulla. Molemmat laitteet saa myös ladattua langattomasti mun puhelimesta, vaikka toki niillä on omatkin laturit.
Galaxy Watch Active 2 -älykello tuli mulle aivan kreivin aikaan, kun olen alkanut huolehtia paremmin mun kunnosta. Jos puhelin on täydellinen työnteon optimointiin, niin kello taas pitää huolta mun vapaa-ajasta. Se muistuttaa juomaan vettä, tsemppaa mua treeneissä, mittaa mun askeleita, stressitasoja, sykettä ja unta ja tekee itsestä huolehtimisesta jokapäiväistä. On ollut tosi kiinnostavaa seurata omia elintapoja ja olen huomannut, että mähän nukun itse asiassa todella hyvin, enkä stressaile kauheasti ja askeltavoitteetkin täyttyvät joka päivä. Älykellossa on myös e-sim mahdollisuus, jonka avulla voisin esim. lähteä lenkille ja jättää puhelimen kokonaan kotiin. Kun e-sim on käytössä, voi puhua puhelut suoraan Samsung Galaxy Watch Active 2 -älykellolla ritari Ässä -tyyliin, tai älykellolla ja Galaxy Buds -kuulokkeilla, joissa on sisäänrakennettu todella tehokas mikrofoni. Ei siis enää hölskyvää puhelinta juoksutakin taskussa.
Mä olen tällä muutaman viikon perusteella todella tyytyväinen ihan kaikkeen, en ole keksinyt mitään valittamista, vaikka kovasti yritin miettiä. Akkukesto on tosi hyvä, pikalataus toimii nopeasti, olen muokannut puhelimesta just mun näköisen ja kaikki mun tarpeet täyttyy siinä mahtavasti. Okei yksi miinus, mieletön infinity-näyttö aiheutti alkuun haasteita mun nakkisormien kanssa, kun en ollut vielä tottunut siihen, että näyttö jatkuu sivuille asti. Mutta nyt olen tottunut siihenkin, enkä enää pompi vahingossa appien välillä tai pyyhi kaikkea kirjoittamaani osumalla siihen. Kiitos Samsung, kun teitte mun työnteosta puhelimella ihan älyttömän paljon simppelimpää! En enää osaisi ollla ilman näitä. Käy tutustumassa lisää näihin laitteisiin Samsungin sivuilla!