Viime perjantain asu

10.02.2016

Käytiin tuossa viime viikolla Emilian ja lasten kanssa Senaatintorilla kuvaamassa asukuvia. Olen jo pitkään halunnut mennä sinne upeisiin maisemiin kuvaamaan, mutta aina on ollut liian kiire/liian hankala/kamala tuuli tai jotain muuta. Sovittiin asukuvaustreffit aamupäivälle juuri sopivaan aikaan ja aurinkokin paistoi niiiiiin ihanasti!

Päällä mulla oli mun yksi suurimmista lemppareista, Oulun Ideaparkin BikBokista ostamani kyljistä avonainen harmaa pitkä toppi. Se tulee niin olemaan mun kesälemppari, ja toimii se näin talvellakin kun laittaa tarpeeksi vaatetta sen päälle.  En malta odottaa että saan pitää toppia kesällä ja sieltä vilahtavat ruskettuneet (hah itseruskettuneet) kyljet kivasti. Nyt se kylkiaukkoidea jäi vähän piiloon kun päällä oli jos jonkinlaista neuletta ja takkia ja huivia.

Tekonahkalegginssit ovat olleet kyllä toinen suuri lemppari sen jälkeen kun ne viime kesänä Tukholmasta ostin. Ovat pysyneet tosi hyvänä ahkerasta käytöstä huolimatta, ja pysyvät toivottavasti hyvänä vielä pitkään. Varmasti mun lempparihousut perusmustien farkkujen jälkeen, ja ehdottomasti yksi vaatekaapin muuntautumiskykyisimmistä vaatekappaleista. Sopii niin arkeen kuin vähän siistimpäänkin pukeutumiseen, kaikki riippuu yläosasta ja kengistä.

Mulla on jäänyt vähän asukuvailut näin alkuvuodesta vähemmälle, tai no ollaan itseasiassa käyty kuvaamassa muutamakin asu, mutta mä olen jättänyt ne julkaisematta. En tiedä mikä epävarmuuskriisi mulle on iskenyt mutta jotenkin olen tuntenut vaan itseni niin hölmöksi niissä kaikissa kuvissa että en ole pystynyt julkaisemaan. Ihan kuin en olisi ollut kuvaustilanteissa yhtään oma itseni, löytänyt sellaista olotilaa jossa olisi mukavaa olla kameran edessä. Näissä kuvissa musta tuntui että taas löysin hetkeksi sen. Ehkä tästä alkaa hyvä asukuvaputki, ja pukeutuminen tuntuu taas hyvältä! Osittain ehkä muistelen tunteneeni samoja fiiliksiä viime talvenakin. Osansa voi ehkä tehdä se että talvea on jatkunut niin pitkään ja tuntuu että oli päällä mikä asu hyvänsä niin talvitakki ja -kengät tekevät siitä ihan samannäköisen kuin kaikista muista.

Takki H&M / Neule Sheinside* / Toppi BIKBOK / Huivi Gina Tricot / Housut Monki / Kengät Primark / Laukku Rebecca Minkoff / Korvakorut H&M / *saatu blogin kautta.

Kiitoksia kuvista Emilialle <3

Joko te olette alkaneet etsimään kevätvaatteita? Mikä on teidän lemppari tälle keväälle? Kyllästyttääkö teitäkin jo talvipukeutuminen?


No Responses to “Viime perjantain asu”

  1. Jokeltainen sanoo:

    Kivat housut! Mulla on vero modasta ostetut samantyyliset leather look housut, on kans ihan lempparit. Ei kiristä ja purista ja silti ns. siistimmät housut 🙂 ei kyllästytä niinkään talvipukeutuminen, vaan se ettei näistä keleistä ota selvää, eikä tiiä mitä pukis päälle kun yhtenä päivänä on pakkasta ja seuraavana 10 astetta lämpimämpää 😀

  2. Sannak sanoo:

    Mua meinaa taas enemmän stressata kesä! Talvella on niin helppo pukeutua, mutta kesällä en oikein tiedä mikä se mulle sopiva tyyli olisi..

  3. Marika sanoo:

    Nyt on hyvä tyyli! Sopii sulle. Peukku!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.