Lapset ovat olleet ruotsinkielisessä päiväkodissa pian vuoden päivät, ensi viikolla tulee vuosi täyteen. Sitä ennen ruotsin kielen puhuminen oli kotona ollut satunnaista, ei jokapäiväistä tai ei aina edes jokaviikkoistakaan. Kolme päivää viikossa päiväkodissa teki kuitenkin kielelle hyvää. Jo ensimmäisten viikkojen aikana esikoinen innostui kielestä niin että innosti isinsäkin puhumaan sitä useammin, hän halusi oppia ihan hurjan kovasti. Kuopus oli päivähoidon aloittaessaan vuoden ja kymmenen kuukautta vanha, ja hänellä kestikin huomattavasti kauemmin ennenkuin niitä ruotsinkielisiä sanoja alkoi tulla, mikä on ihan ymmärrettävää.
Nyt, lähes 12 kuukautta myöhemmin, molemmat puhuvat ruotsia. Esikoinen käyttää kieltä melko sujuvasti, ja hän puhuu sitä usein oma-aloitteisesti myös silloin kun on kotona vain mun kanssa. Hän puhuu myös siskolleen usein ruotsia. Nuorempi neiti käyttää joitakin tiettyjä sanoja/lauseita useammin ruotsiksi, kuten nej tai nääää, tack för maten, jag vill, vill du leka med mig ja kisibrott, mutta puhuu pääosin enemmän suomea. Hän kuitenkin vastaa aina ruotsiksi jos hänelle puhutaan ruotsia, eli huomattavasti edistystä on kuitenkin tapahtunut. Molemmat puhuvat kieltä rohkeasti, eivätkä pelkää virheitä tai sanojen unohtelua. Jos he eivät muista jotain sanaa ruotsiksi, niin se tulee välissä suomeksi, taivutettuna ruotsin kieliopin mukaan. Varsinkin esikoinen muodostaa jo tosi luontevasti ruotsinkielisiä lauseita ja osaa kysellä ja selittää Aliaksessakin ruotsiksi hirmu hyvin.
Me ollaan luettu tosi tosi paljon ruotsinkielisiä kirjoja, oikeastaan melkein kaikki sadut ollaan luettu ruotsiksi viime aikoina. Toki joitain kirjoja suomeksikin, mutta sanotaanko vaikka niin että viitenä iltana seitsemästä iltasatu on ruotsiksi. Tässä on kovasti auttanut myös päiväkodin tuki, ollaan saatu lainata päiväkodista ruotsinkielisiä kirjoja aina kotiin niin pitkäksi aikaa kun ollaan haluttu. Yleensä tytöt ovat valinneet kolme kirjaa, ollaan pidetty niitä pari viikkoa ja palautettu ja sitten taas valittu uudet. Ollaan myös ostettu itse ruotsinkielisiä kirjoja, ja saatu niitä paljon myös lahjaksi kummeilta ja sukulaisilta.
Tytöt ovat katsoneet usein telkkarista Buu-Klubbenia, ja Netflixissä laitan usein kieleksi ruotsin kun he katsovat jotain elokuvaa tai lastenohjelmaa. Netflixissä on tosin se että kieli on Ruotsin ruotsia, eikä suomen ruotsia, niin siellä on välillä sellaisia sanoja joita tytöt eivät ole kuulleetkaan, ja ääntäminen on erilaista. Mutta hyvin he ovat jaksaneet katsoa ohjelmia silti. Kuunnellaan myös paljon suomenruotsalaista lastenmusiikkia kuten Arne Alligatoria, Djungeldrummania, Sos o Koppia ja muita. Etenkin päiväkodissa joulun alla livekeikan vetänyt Arne Alligator on ihan lemppari, sekä tietenkin Buu Klubbenista ja päiväkodin jumppatunneilta tuttu Hoppa på-biisi jota he luukuttavat aina ihan täysillä.
Enää ei ollenkaan jännitä että kykenisivätkö tytöt ruotsinkieliseen kouluun, aivan varmasti kykenevät. Esikoisella on vielä kaksi vuotta aikaa oppia ennen koulua, ja kuopuksella neljä. Ei ole epäilystäkään etteivätkö he voisi myös opiskella ruotsiksi sitten kun sen aika on.
Me ollaan oltu tosi tyytyväisiä ruotsinkieliseen kunnalliseen varhaiskasvatukseen muutenkin. Mä en koskaan, en kertaakaan lapsia viedessä tai hakiessa ole tuntenut että hoitajilla olisi liian kiire tai etteivät meidän lapset tai kukaan muukaan lapsi saisi tarpeeksi syliä tai huomiota. Ryhmät eivät ole kasvaneet, ja lapset ovat saaneet olla tutussa porukassa ja ympäristössä. Lapsilla on viikottain jumppaa, metsäretkiä, tunnekasvatusta ja ruotsinkielentunteja. Lapset ovat päässeet teatteriin, kirjastoon ja saaneet Arne Alligatorin esiintymään päiväkotiin. Silti päähuomio on vapaassa leikissä, laulussa ja arkipäivän asioissa. Niinkuin noin pienillä vielä kuuluukin. Tunnelma on tarpeeksi kodinomainen, eikä pätkääkään sellainen ”laitosmainen” kuten monet päiväkodeista kuvittelevat.
Meidän esikoinen sekoittaa språksoppaa vielä englanninkielellä, hän kun yleensä valitsee katsoa kaikki youtubevideot englanniksi. Hän kyselee kysymyksiä meiltä vanhemmilta englanniksi, ja osaa monia englanninkielisiä lauluja ja loruja. Numerot ja aakkoset hän on osannut englanniksi jo pitkään, mutta nyt hän kyselee sellaisia asioita kuin ”Where is my pony? There it is” tai ”What is this?”. Myös kuopus tuntee monet satuhahmot englanniksi, esimerkiksi Tyyris Tyllerö on heille ihan vieras käsite mutta Humpty Dumpty on tuttu munamies. Mä en koe että se haittaa mitään että opettelee itsenäisesti englantiakin, jossain vaiheessahan sen kuitenkin oppii. En tiedä auttaako ruotsin kieli siinä, mutta myös englannin ääntäminen sujuu tosi luontevasti.
Löytyykö mun lukijoista kaksikielisiä tyyppejä / perheitä? Miten teillä sujuu kielen oppiminen? Onko suomen kieli vahvempi vai heikompi kuin toinen kieli? Miten tuette toisen kielen opettelua?
Vau, mahtavaa, että olette olleet pitkäjänteisiä tämän ”asian” kanssa!
Mulla oli haaveena kasvattaa omista lapsista kaksikielisiä, koska itse olen kolmikielinen, mutta ei se lopulta onnistunut, kun aina oli se suomi vahvin kaikissa tilanteissa enkä osannut vaihtaa kieltä lennosta. Ehkä sitten joskus opetan vielä heille omia äidinkieliäni 🙂
Tää on melkein 2,5 vuotta vanha postaus, mutta tässä pohdiskelin kaksikielisyyttä esikoiseni kohdalla, vähän erilaista näkökulmaa! http://ruusuillatanssimistasittenkin.blogspot.fi/2013/10/toivepostaus-tuleeko-oliviasta.html
Meillä neiti 1v 2kk, minä puhun hänen kanssaan keskenään ruotsia ja isi suomea 🙂
Osaa vähän yksittäisiä sanoja jo molemmilla kielillä niin saas nähä kuinka rupee puhuminen sitten sujumaan!
Oon nyt jo ruvennut miettimään kumpaan kieliseen tarhaan laitan, mitenköhän koulu sitten jne mutta en oikeen tiedä vielä 😀
Me asutaan Australiassa ja yritän tukea 1,5- vuotiaan pojan suomen kielen kehitystä juuri lukemalla suomenkielisiä kirjoja ja kuuntelemalla lasten lauluja. Englantia tulee joka tuutista, joten se luultavasti tulee olemaan vahvempi kieli. Mitkä on nyt in suomalaisia lastenohjelmia? Voitas ehkä you tubesta niitä alkaa kattoo 🙂
Ryhmä Hau, Lulu kilpikonna, viidakkokirja, raa raa, arvaa kuinka paljon sinua rakastan, babar ja badun seikkailut, Petteri kaniini, Kaapo, pusse, noksu, Anniina ballerina. Noi on kaikki kakkosen lastenohjelmia, muista en tiedä 😀
Kiitti! Monet onkin näköjään ihan samoja, mitä täällä katotaan telkkarista.
Pakko kommentoida luultavasti ensimmäistä kertaa koskaan 😀 alkuun kiitos mielenkiintoisesta ja aktiivisesta blogista! Olen teitä seuraillut jo pidemmän aikaan. Itse aiheeseen: kaksikielisenä kehottaisin teitä pitämään tuon linjan! Näin jälkikäteen olen itse harmitellut että kaksikielisyys ei itselläni enää ole kovinkaan vahva. Toinen vanhemmistani on pienestä pitäen puhunut minulle sekä veljelleni toisella äidinkielellään mutta vanhetessa se on nyt jäänyt. Alakouluikäisenä innostus toiseen kieleen lopahti, jonka seurauksena varsinkin kielioppi on jäänyt oppimatta. Jos vain voitte, suosittelen, että tyttärenne jatkaisivat ruotsin kielen opiskelua myös koulussa, aikuisena sitä kiittelee vanhempiaan 🙂
Onko jompikumpi teistä vanhemmista suomenruotsalainen vai mikä tässä kielijutussa on taustalla? Ihan huippua että lapset osaavat montaa kieltä, aikuisena sitä olisi kiitollinen jos olisi tuossa iässä ollut samanlainen mahdollisuus.
Onpa teillä todellaki innokkaita kielenoppijoita kotona! Itse muistan omasta lapsuudesta et tuli itku jos suomenkieliset laulut vaihdettiin autossa englanniksi kun ei osannut enää laulaa mukana Tulevat lapset todellaki ois mukava opettaa kakskielisiksi, siitä on suunnattomasti hyötyä tulevaisuudessa! Sitä vaa kyselisin et miten vahva sulla itsellä oli ruotsi alunperin? Oliks osaaminen hyvää vai ooks oppinut mukana?
Hei,
Joka kerta kun luen sinun tekstejä, joissa puhut päivähoidosta, niin nimität päiväkodin henkilökuntaa hoitajiksi. Päiväkodissa työskentelee yleensä sekä ammattikorkeakoulusta valmistuneita sosionomeja sekä yliopistokoulutuksen saaneita varhaiskasvatuksen kandeja ja maistereita eli lastentarhanopettajia, kaikkien niiden lastenhoitajien lisäksi. Omassa päiväkodissa puhumme aina aikuisista tai kasvattajista. Itse viisi vuotta kasvatusta opiskelleena ja lastentarhanopettajana työskennelleenä korostan aina opettajuuttani. Toki on vaikea muistaa kuka on opettaja ja kuka on hoitaja… Mutta aina tuo vaan nousee silmille. Eihän sairaalan tai terveyskeskuksen henkilökuntaa kutsuta hoitajiksi, vaikka varmasti suurinosa on sairaanhoitajia ja terveydenhoitajia. Kyllä me osataan tehdä ero heidän välillä ja sanotaan esim. että ”se lääkäri sanoi….” Tms
Olen ehkä vain pilkun viilaaja, mutta kasvattaja kuvaisi paremmin yleisesti henkilökuntaa jos ei tiedä onko kyseessä aina hoitaja vai opettaja…
Anteeksi purnaus, muuten aivan ihana blogi!
Tähän täytyy sanoa että suuresta arvostuksestani päiväkodin henkilökuntaa kohtaan huolimatta en ainakaan voi joka kerta alkaa erittelemään hoitajien, lastentarhanopettajien, kieltenopettajien ja harjoittelijoiden ja sijaisten välillä. Minä käytän sanaa ”hoitaja” koska se on mielestäni parempi kuin yleisemmin käytetty päiväkodintäti tai tarhantäti. 😀 Kasvattaja ei ole tullut mieleenkään mutta on kyllä tosiaan ihan kuvaava termi 🙂 Pitää yrittää jatkossa muistaa! Kiitos paljon ja kiitos siitä hienosta työstä mitä teette!! 🙂
tuskinpa Iina tuota mitenkään loukkaamalla sanoo, tarkoitti sitten kuinka ”maisteri”ihmisiä tahansa.
Kyllähän lehtiartikkeleissä ja maallikkokielessä hoitoalan ihmisistäkin käytetään yhteistä nimitystä hoitaja, oli se sitten ”vaan” toisen asteen lähihoitaja/perushoitaja, ammattikorkean käynyt sairaanhoitaja tai yliopiston käynyt osastonhoitaja.
Ei tuommoisesta nyt mitään herneitä kannata nenään vetää tai koittaa asettaa ihmisiä paremmuusjärjestykseen….
Kyllä toi hoitaja on ihan yleinen nimitys niin sairaalamaailmassa kuin päiväkodissakin.
Ja hoitajina kaupunkien/kuntien päiväkodeissa on 4/5 lähihoitajia jotka on erikoistunut lapsiin ja nuoriin.
Vaikka kuinka olis kouluja käynyt henkilö niin se ei tarkota sitä että olisitte jotenkin toisten yläpuolella, kaikki me sitä arvokasta työtä tehdään…
Iinalle kiitos ihanan aktiivisesta blogista ja käytä ihmeessä hoitaja nimitystä, niitä me ollaan ;)!
Hyvää kevään odottelua!
”Eihän sairaalan tai terveyskeskuksen henkilökuntaa kutsuta hoitajiksi, vaikka varmasti suurinosa on sairaanhoitajia ja terveydenhoitajia.”
No, oman kokemukseni mukaan olen sairaanhoitajana ollut ihan vaan hoitaja tai hoitsu potilailleni. Minulle ammattilaisena ihan täytisen samantekevää, kunhan hommat hoituu.
Vaikka olen koulutukseltani sairaanhoitaja, lukee yksityisen sosiaali-ja terveysalan työsopimuksessani, että teen töitä nimikkeellä ”kriisi-ja perhetyöntekijä”. Asiakkaat kutsuvat ohjaajaksi.
Tuntuisi oudolta kysellä lastani 8 tuntia päivässä hoitavien ammattilaisten koulutusta, kun ei sillä ole väliä lapsellenikaan. Luotan siihen, että jokainen osaa asiansa ja on pätevä koulutuksensa tasosta huolimatta, ketään väheksymättä tai jalustalle nostamatta. 🙂
Ahhahahaa mikä kommentti Sailalta 😀 😀
Toivottavasti opetat päiväkodissa myös lapset puhuttelemaan HOITAJIAAN oikeilla nimikkeillä. 😀 Itsekin aina pyhästi loukkaannun, jos minua ei puhutella oikealla nimikkeellä vaan peräti titteliäni arvottomammalla nimityksellä.
Iinalle ja tietysti myös suorastaan hulvattomille nuorille neideille kiitos ihanasta blogista, seurattu on jo useampi vuosi 🙂
Yst terv. Hoitaja tittelistä viis
Kyllä mua lapset kutsuvat joko opeksi tai etunimellä. En ymmärrä, miksi ammattiylpeys olisi huono asia tai tarkoittaisi sitä, ettenkö arvostaisi muita päiväkodin ammattilaisia 🙂
Todellakin 😀 Onneksi meidän päiväkodissa (jossa itse työskentelen) ei minun tarvitse olla aikuinen tai kasvattaja! Olen opettaja mutta sitä tuskin lapset tietää ja varmasti harva vanhempikaan, sillä meillä ei koulutuksia tuoda esille missään, ja kaikki ovat saman arvoisia ja tekevät lähes samoja hommia vaikka päävastuu suunnittelusta onkin. Meillä lapset kutsuu kaikkia aikuisia opeiksi, tädeiksi (:/) tai ihan nimeltä….
Teette lapsille todella suuren palveluksen kaksikielisyydellä ja ihana kuulla, että he ovat oppineet niin hyvin. Olen itse kaksikielinen ja siitä on ollut vain hyötyä muiden kielten opiskelussa, koulussa ja näin työelämässä etenkin. Tosin oma toinen äidinkieleni ei ole ruotsi, vaikka välillä niin toivoisinkin 🙂
Mun äiti on ranskankielinen ja itseasiassa oon asunu Sveitsissä lapsuuden, niin että aloitin koulunki siellä. Mutta pienenä meillä oli au pair/lastenhoitaja Suomesta, isän sisarusten lapsia useimmiten. Vanhempien mielestä oli tärkeetä saada se kieli mitä kuultiin ähemmän (meidän tapauksessa suomi) jopa vahvemmaksi kuin ranska koska osapäivähoidon ja koulun aloituksen myötä se kääntyi väkisinkin toisinpäin. Meillä oltiin silloin ku oltiin pieniä, (minä ja pari vuotta vanhempi sisko) tarkkoja siitä että yksi vanhempi ja yksi kieli, meidän kasvaessa mentiin enemmän ja enemmän siihen tilanteeseen että puhuttiin perheen kesken englantia, niin vielä tänäkin päivänä. Siskon kanssa puhuttiin pitkään suomea keskenään (tajuttiin jo pienenä et parasta puhua sitä ku muut ei ymmärrä) ja muutaman kouluvuoden jälkeen saksaa (asuttiin ranskan ja saksan kielisen alueen rajamailla niin molempia kieliä opiskeli koulussa heti) lähinnä vanhempia ärsyttääkseen. Nykyisin kieli valikoituu ympäröivästä tilanteesta ja varmasti myös asiasta että millä kielellä helpoin sanoa, käytetään myös erittäin paljon semmosia inhottavia lauseita joissa on pahimmillaan näitä 4 kieltä sekaisin. Suomeen ku tultiin niin aloitettiin englannin kielessä koulussa ja kaikki koulut käyty sillä kielellä. Varsinkin alussa äiti yritti meitä saada käyttään ranskaa aina kun mahdollista ja ostaa kirjoja sillä kielellä ja järjestää skypejä sukulaisten kans ja joka vuosi on vierailtu sieltä missä ranskaa on ollu pakko käyttää. Saksa tosin omalla kohdalla on hieman päässä unohtumaan mutta oon itse koittanut tsempata sen kanssa.
Ei varmaan vastannu kauheesti kysymykseen, mutta omalla kohdalla voisin sanoa että vanhemmat on aktiivisesti järjestäny meille tilaisuuksia pienestä asti että on saatu mahdollisuus käyttää kieltä. Varmasti ranska ja suomi on monesti vaihtanut paikkaa kumpi on vahvempi. Mutta jos on näyttänyt siltä et toinen meinaa jäädä sit on katottu enemmän leffoja toisella kielellä. Välillä oli meidän rakkaat muumi DVD:t ”hukassa” kun meinas suomi kesäloman jäljiltä olla niin hallitseva 😉
Moi ja kiitos kiinnostavasta postauksesta! Tästä aiheesta on aina kiva lukea, koska se on itselle läheinen. Meidän perheessä puhutaan kolmea kieltä, suomea (minä) , saksaa (mies) ja englantia (yhdessä). Meidän puolitoista vuotias ei vielä osaa montaakaan sanaa, muutaman suomeksi, tosin tuntuu kyllä ymmärtävän suomea ja saksaa jo aika kivasti. Kielten oppimista tuetaan olemalla johdonmukaisia siinä mitä kieltä lapselle puhutaan, lukemalla ja kuuntelemalla musiikkia. Vaatii kyllä pitkäjänteisyyttä tämä kolmekielisyys, mutta toisaalta meillä ei ole muuta mahdollisuutta. Toivottavasti se hyvä kielitaito on lapselle sitten tulevaisuudessa sellainen valtti tuolla maailmalla. 🙂
Kaksikielisyys on kyllä varmasti rikkaus! Itsellä ei ole kokemusta aiheesta, mutta muistan olleeni jo lapsena kateellinen kavereille jotka osasi kahta kieltä, hehe.
Oi että, ihana kuulla että Djungeltrummania ja Sos o Koppia vieläkin kuunnellaan, ne olivat suosittuja meidän perheessä jo kymmenen vuotta sitten! Tosiaan, olen itse kaksikielisestä perheestä. Äitini puhuu suomea ja isäni ruotsia. Ensimmäinen lauseeni oli ruotsiksi (kan jag få mera kaka? :D), ja mielestäni ruotsi on minun ykköskieleni. Olen käynyt koulun eskarista lukioon asti ruotsiksi, ja suunnitelmani on jatkaa opiskeluja myös ruotsin kielellä. Kaksikielisyys on rikkaus, ja on hienoa että teidän tytöt oppivat myös ruotsia! Ja omasta kokemuksesta voin sanoa, että ruotsin osaaminen on helpottanut muiden kielten, esim norjan ja tanskan sekä englannin ymmärtämistä ja oppimista.
Olisimme kiinnostuneita laittamaan lapset ruotsinkieliseen päiväkotiin, mutta kunnassamme ruotsinkieliseen päivähoitoon pääsee vain mikäli toisen vanhemman äidinkieli on ruotsi tai jos toinen vanhemmista on puhunut lapselle koko ajan ruotsia. Meillä mies puhuu sujuvaa ruotsia (isä ruotsinkielinen), mutta hän ei kuitenkaan ole tuntenut luontevaksi puhua lapselle ruotsia. Lapsi on kovin innokas ja nopea oppimaan, joten en näe mitään ongelmaa siinä, etteikö lapsi sopeutuisi hyvin ruotsinkieliseen päiväkotiin. Miehen syntymäkunnassa ei tällaisia sääntöjä ole, vaan ruotsinkieliset laittavat mielellään lapsensa suomenkieliseen hoitoon ja suomenkieliset ruotsinkieliseen, ja hyvin lapset touhuavat keskenään ilman mitään sopeutumisongelmia. Taitaa nämä ongelmat olla enemmän joidenkin aikuisten päässä (?). 🙂
Meillä nyt ei vielä ihan ajankohtaista ole, mutta aiomme opettaa lapsille englannin kielen yhtä vahvaksi kuin suomen, joten nämä postaukset ovat tosi kivoja näin suunnitteluvaiheessa 🙂 Pakko myös kommentoida tähän väliin, että tämä on ehdottomasti lemppariblogini, ja olen seurannut ihan ensimmäisitä postauksista asti! 🙂
Me mieheni kanssa odotetaan esikoista kesällä syntyväksi ja tulevalle lapselle on tarkoitus puhua kolmea kieltä. Mieheni tulee kaksi kielisestä maasta. Alkuun toki puhumme vain suomea ja englantia, ja mies ottaa sitten hieman myöhemmin sen kolmannen kielen mukaan, näin on toivoa että lapsemme edes joskus alkaisi puhumaan 😀 no ei, mutta mielestäni helpompi aloittaa kahdella kielellä ja ottaa se kolmas sitten vähän myöhemmin mukaan, uskon että silti siitä voi saada ihan yhtä vahvan, kuin näistä kahdesta joita puhutaan alusta asti 🙂
Hei, uutena lukijana olisin kiinnostunut kuulemaan, mikä on Iinan suhde ruotsinkieleen?
Meillä suomi ja ruotsi kotikielinä. Nyt 11 kk vanha poika sanoo ruotsiksi muutaman sanan ja suomeksi paljon enemmän. Isin kanssa luetaan satuja ruotsiksi, lastenlaulut soivat yleensä ruotsiksi ja autossa on radiossa ruotsinkielinen kanava käytössä. Tarkoituksena olisi sitten tulevaisuudessa aloittaa ruotsinkielinen päiväkoti. Toistaiseksi suomi on huomattavasti vahvempi asioiden ymmärtämisessä.
Hei, mun mielestä on niin upeaa kielienrikkautta ja varmasti auttaa myöhemmin mitä ikinä tekevätkään tulevaisuudessa työkseen jne. Meillä ei olla kaksikielisiä vaan lapsen omasta halusta hän on käynyt 3-vuotiaasta asti englanninkielisessä kerhossa ja on nyt 5-vuotias ja englanti sujuu paremmin kuin itsellä! Monet alussa kritisoi, että joo kerho hyvä mutta miksi englanniksi? No koska lapsi itse oli kielestä kiinnostunut ja tutustumiskäynnin jälkeen itse halusi kerhon aloittaa ja miksei lapsen kiinnostusta saisi ruokkia?
Kaksikielisyys tulee olemaan lapsille rikkaus 🙂 kiittelevät sitten vanhempana, kun loputkin kielet helpottuvat.
Ja tuohon ääntämiseen osaan vastata! Ruotsin kieli ei itsessään ole englannin opiskelua helpottava kieli, mutta koska lapsi on oppinut erottelemaan, prosessoimaan ja matkimaan erilaisia äänteitä jo kahdessa kotikielessä, kolmas menee siinä sivussa. Ja neljäs ja niin edelleen 🙂 aivot ja puhumisen lihakset ovat treenautuneet siihen.
Mutta ennen kuin supisuomalaiset innostuvat liiaksi kaksikielisyyden ideasta, muistakaa että lapselle on oltava oikeasti kieltä osaavan puhemalli! Pelkkä kolme kertaa viikossa ei välttämättä tehoa, vaan ”vieraasta” kielestä tulee nk. Laitoskieli joka ei sovellu kovin pitkälle.
Ja se on ihan kamalaa, kun finnisäksent ihmiset opettavat lapsilleen ”kaksikielisyyttä”, usein vielä puutteellisella kieliopilla. Siitä ei tule MITÄÄN hyvää, korkeintaan vahinkoa. Lapselle jää rikkinäinen kieli mieleen, ja itsensäilmaisu, lukeminen, tuotto ym. hankaloituu viimeistään koulussa.
Puhukaa lapsille omaa kieltänne, jonka osaatte. Kuunnelkaa muita ja pysykää kiinnostuneina; sen uuden kielen oppiminen on helpompaa 7-vuotiaalle, kuin sen korjaaminen.
Eikä yksikielisyyskään ole mikään häpeä 🙂 yksikieliset ovat sen yhden kielen todella taitavia käyttäjiä usein useammasta näkökulmasta katsoen, kun kahden välillä sujuvasti vaihtavat.
Meillä kotikielet on ranska ja suomi, ja tilanne kielten suhteen aika tasapainoinen, kun asutaan Helsingissä, mutta lapset on 3-vuotiaasta käyneet ”koulua” ranskaksi ja kotona vain minä puhun suomea, perheen yhteinen kieli on ranska ja mies puhuu lasten kanssa ranskaa. Ympäristön (ja äidin) kieli on kuitenkin aina niin vahva, että ollaan sitten koetettu panostaa ranskaan vähän enemmän, vaikka se sitten tarkoittaa pidempiä matkoja hoitoon ja kouluun kuskaamisessa.
9-vuotias esikoinen ei juuri tee eroa kielten välillä, 5-vuotiaille kaksosille suomi on vielä se vahvempi kieli, vaikka tosi paljon tulee ranskan sanoja suomen sekaan (tyylikkäästi suomeksi taivutettuina 🙂 ). Keskenään kaksoset puhuu suomea, mutta esikoisen kanssa välillä leikkii ranskaksi. Se on ollut hauska huomata, että toisen kielen kehitys näkyy aina vähän ajan päästä myös toisessa kielessä.
Miks aina luen tuon otsikon, että ”Miten sujuu kaksimielisyys?” Näköjään ihan hyvin ainakin täällä..