Hyvän olon viikonloppu

27.02.2016

Meillä oli tälle viikonlopulle vaikka ja mitä suunnitelmia, aikoja sitten sovittuja, mutta yllättäen kaikki suunnitelmat peruuntuivat meistä riippumattomista syistä. Vaikka odotettiin kovasti kaikkea kivaa, niin toisaalta on aivan ihana saada tällainen tsillailuviikonloppu tähän väliin, maaliskuussa kun melkeinpä joka viikonlopulle on ohjelmaa. Eilen aamulla ja tänään koko päivän on ollut aivan törkeän nätti sääkin, on todellakin voinut ottaa ilon irti vapaasta ja ulkoilusta. Välillä tekee hyvää ottaa iisisti.

 20160227-P22737888

Mä olen kaikessa hiljaisuudessa vihdoin ottanut itseäni niskasta kiinni ja alkanut liikkumaan säännöllisemmin taas, tosin tätä on takana vasta parisen viikkoa. Kun viimeksi etenin sellaisella ”muutan koko elämäni kerrasta poikki”-asenteella, olen nyt tehnyt kaiken vähän hitaammin. Treenaan vain silloin kun siltä tuntuu, ja en kiellä itseltäni karkkia kokonaan: kotona on aina oltava levyllinen lempparisuklaata. Olen huomannut että kun sitä suklaata on, sitä ei edes tee mieli. Ja kun ei ole pakko treenata, alkaa yhtäkkiä mieli tehdä kyykkyjä kahvakuulan kanssa Eye of the tigeriä kuunnellen.

Ruokailu meillä on aina ollut suhteellisen terveellistä, mutta nyt kun Otto on innostunut terveellisestä kokkailusta myös, on jotenkin entistä helpompaa olla sortumatta mihinkään hätävarapakastepizzoihin edes kerran kuussa. Jos itseä väsyttää ruuanlaitto, niin toinen on valmiina paistamaan bravuuriuunimunakkaan helpoksi päivälliseksi joka maistuu kaikille. Tuntuu että molemmilla on paljon enemmän energiaa, kun liikutaan enemmän ja syödään paremmin. Sokeria olen välttänyt jo pitkään kaikessa muussa paitsi suklaassa, ja nyt kun olen ollut ilman suklaatakin olen huomannut etten kaipaa makeita juttuja arjessa muutenkaan. Uskokaa tai älkää, jopa ES-tölkit on kadonneet Oton paikalta aamupalapöydästä. Mutta herkuttelusta ei olla luovuttu silti kokonaan, ja en voi väittää etteikö hamppari maistuisi aina välillä. Kyllä todellakin maistuu, ja hyvällä omallatunnolla.

Ollaan purettu energiaa aurinkoisessa pulkkamäessä, maalattu vesiväreillä, vuokrattu Onnelin ja Annelin talvi ja katsottu se lasten kanssa, kokkailtu aasialaista uunilohta ja uunijuureksia, siivottu hulluna, käyty läpi lisää kirppiskamppeita ja valittu maaleja tulevaan projektiin. Otto on myös juossut lenkin, ja itse tein HIIT-treenin illan ratoksi, tytöt pomppivat mukana.

Ihan paras lauantai <3


No Responses to “Hyvän olon viikonloppu”

  1. Nimetön sanoo:

    Alotitko siis jonku dieetin? :0

    • Iina Hyttinen sanoo:

      En missään nimessä! 🙂 Lähinnä välttelen piilosokeria parhaani mukaan, ja lisäksi olen vaihtanut ne ruokavalion viimeisetkin huonot rasvat/valkoiset viljat pois. 🙂 Eli vaihdoin mun herkuttelujuuston kevyempään, riisin täysjyväriisi-kvinoa-kaura-sekoitukseen ja olen jo pitkään esim. marinoinut kaikki lihat itse ja syönyt vain lisäaineettomia/maustamattomia jugurtteja. 🙂 Enemmänkin tavoittelen parempaa oloa vaan, mutta annoskokoja en ole pienentänyt enkä syö yhtään vähempää kuin ennen, vaan parempaa.

  2. Voi miten upeita kuvia taas! Mikä ihana valo ja miten onnellisia hetkiä!

  3. Mira sanoo:

    Olisko mahdollista saada reseptiä uuniloheen- ja juureksiin ? 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.