Naistenpäivänä

08.03.2016

Aamu alkoi ihanalla ruusulla jonka sain ruokakaupasta, ja jonka kotoisasti laitoin vedellä täytettyyn jaffapulloon työpaikalla jotta se ei kuihtuisi heti. Päivä kului töissä lepppoisasti, ja töiden jälkeen Otto tuli hakemaan mua. Sitten haettiin yhdessä lapset, ja suunnattiin Jumboon, sillä Otto halusi viedä meidät kaikki syömään jotain herkkua naistenpäivän kunniaksi. Me käytiin testaamassa Jumbon Ahorita, meksikolaistyylinen semipikaruoka-ravintola, jossa kuitenkin käytetään vain tuoreita ja aitoja aineksia, jopa maissilastut olivat itsetehtyjä.

Ruoka oli herkkua ja maistui myös lapsille hyvin. Täytevaihtoehtoja oli monia, ja me testattiin sekä kanaa, possua, kasvista että juustotäytettä tacoissa. Juomalle otettiin kaveriksi limonadaa, eli vesimeloni- ja lime-kurkkumehua. Nam! Sopivan rento paikka, työ- ja tarhapäivän jälkeen ei yhtään olisi houkutellutkaan mikään pönötys, varsinkaan lasten kanssa.

Otto vei meidät myös pienille ostoksille, toisinsanoen tytöt saivat valita itselleen ihan mitkä satukirjat halusivat, ja minä, noh ostin itselleni uuden kulmakynän ja kaksi söpöä purkkia keittiöön. Sen jälkeen oli vuorossa lasten koko päivän odottama ohjelmanumero: mentiin yhdessä kukkakauppaan. Ja me kaikki naiset saatiin valita omat kukat. Zelda valitsi pinkin ruusun, Tiara valitsi viininpunaisen ruusun, ja mä valitsin vaaleanpunaisen leinikin – mun lempparikukan joita oli myös mun hääkimpussa, tosin valkoisina silloin. Lapsille oman kukan valinta oli iso juttu, he olivat niin innoissaan ja kukkakauppiastakin vähän pisti hymyilyttämään pienet asiakkaat.  Me oltiin täyteen tupatun kukkakaupan ainoat naisasiakkaat tänään, meidän lisäksi siellä pyöri lähemmäs kymmenen miestä ostamassa toinen toistaan upeampia kimppuja naisille. Ihania!

Parasta oli kuitenkin tytöt kysyivät Otolta, minkä kukan hän valitsee itselleen naistenpäivän kunniaksi, ja Otto vastasi että me tytöt ollaan hänen kukkiaan eikä hän tarvitse muita. AWW! En kestä. Tytötkin sanoivat että isi on kyllä ihana. Ja onhan se, hitsi vieköön, vaikka olisi se kukankin voinut valita meidän kukille kaveriksi. Tästä kukkakauppareissusta tulee meidän jokavuotinen Naistenpäivän perinne, näin me ollaan päätetty. Ja joka vuosi mä aion ikuistaa meidän valitsemat kukat jollain tavalla. Ehkä aikuisena tytöistäkin on sitten hauska nähdä, mitä kukkia he ovat valinneet. Yksinkertainen ja pieni juttu, mutta tuntui lapsista niin isolta.

Tämä naistenpäivä oli ihana. Loppuilta vietettiin lukien lasten uusia kirjoja, Disneyn Insidan ut eli Inside Out sekä Katt Kan -kirja. Eilinen postaus kommenttibokseineen toimikoon muistutuksena siitä, miksi Naisten-  ja Miestenpäivät ovat tarpeellisia, ja miksi niitä oikeasti vietetään vuosittain. Tämä postaus toimikoon pienenä ilon pilkahduksena arjen keskelle. Tämä päivä oli täydellinen <3

Ihanaa Naistenpäivän iltaa vielä kaikille<3


No Responses to “Naistenpäivänä”

  1. emzi sanoo:

    Ei huono perinne eli do it! 😀 Ja varmaan kyllä sitten vuosien päästä kiva nähdä mitä kukkia ovat pienenä valinneet tai pysyvätkö samoina 😀

  2. Ann-Marie sanoo:

    Ooh voi että tuli iha kyynel silmää tosta kukkajutusta, ihanan herkkis hormoni raskaus olo.
    Voi otto. 😀
    Ja en kestä miten mahtava toi sun tukan väri, en oo tainnu sitä vielä kommentoidakkaan.

  3. Tuosta saa todella kauniin perinteen perheelle. Tänään juuri puhuttiin siitä, kuinka tärkeitä perinteet on, etenkin lapsille. Minulla on muutama perinne omasta lapsuudesta, jotka aion ehdottomasti siirtää myös omille lapsille.

  4. Kotitonttu sanoo:

    Noista kukista saisi ihanan muiston, jos kuivattaisi ne ja ottaisi sen kukkaosan talteen johonkin lasipurkkiin 🙂 Tosin täytyisi olla aika suuri purkki.
    Meillä aikoinaan papan 60-vuotis juhlien jälkeen kuivatettiin ne niin monet saadut ruusut ja lopulta kasattiin ne sellaiseen suureen koriin. Se oli tosi upea, mutta melkoinen pölynkerääjä.

  5. Jokeltainen sanoo:

    Tosi kauniin värinen tuo sun letti! Onko sulla väriä ylläpitävää hoitoainetta vai miten se pysyy noin nättinä? 🙂

  6. Tiina sanoo:

    Onko sinun mielestä tasa-arvoista juhlia naistenpäivää? On kuitenkin naisten- ja lastenpäivä, mutta miehille ei muutakuin isäinpäivä ja sitäkään läheskään kaikki miehet ei juhli lapsettomana. Naisille on kuitenkin myös äitienpäivä, jota osa juhlii. Kerro Tiaralle ja Zeldalle ihania terveisiä <3 Olette mahtava perhe!!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kansainvälistä miestenpäivää juhlitaan 19. marraskuuta, ja se on meillä ihan yhtä juhlapäivä kuin naistenpäiväkin. Viime vuonna ostin Otolle miestenpäivänä Star Wars Battlefront -pelin PS4:lle lahjaksi juuri miestenpäivänä. Eli kyllä, mielestäni on todellakin tasa-arvoista juhlia naisten ja miestenpäiviä. 🙂 Toki vielä hienompaa olisi, jos olisi olemassa vielä yksi päivä: ihmisten päivä, jolloin kuka tahansa mistä tahansa riippumatta voisi juhlia olemassaoloaan! Kiitos hurjasti <3

  7. Jenni sanoo:

    Ihana idea ja varmasti todella hienoa lapsille valita omat kukat :’)
    Ja en käsitä miten hyvin noi hiukset voi sinulle sopia 😀 normaalisti en pidä räikeistä hiuksista mutta jotenkin istuu aivan täydellisesti sinulle ja sopii tyyliisi 🙂

  8. Tyyne sanoo:

    Toi kukkajuttu muistuttikin siitä, ettet koskaan esitellyt hääkimppuasi lähemmin. Itse luulin sen koostuneen neilikoita, kun yleiskuvista sitä ei oikein selvästi nähnyt.

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.