Kevään välikausivaatteet

13.03.2016

Meidän lasten välikausivaatteet eivät ole tänä keväänä Po.Pia, Villervallaa tai Moloa kuten aimmin, vaan ne ovat Kappahlista, Kaxs Proxtec-sarjaa. Tekniset ominaisuudet ovat 10 000mm vesipilarista fluorohiilettömyyteen asti samat (tai paremmat kuin osassa) kuin kalliimmissa kavereissa, mutta kuosit paljon kivemmat. Mä olin jotenkin vaan niin kyllästynyt kaikkiin niihin kuoseihin. Tuntuu että ne samat on vaan nähty jo jokaisena välikautena mitä lasten kanssa on ollut, tämä on nimittäin jo yhdeksäs välikausi mihin vaatteita ostelen, jos lasketaan Tiaran ekasta keväästä alkaen. Halusin jo jotain uutta. Onhan ne kivoja, mutta vaihtelu virkistää.

Olin jo ihan luovuttanut kun oltiin vk-vaateostoksilla lasten kanssa koska mitään tarpeeksi kivaa ei löytynyt, kunnes Tipa halusi mennä Kappahliin kun bongasi sieltä Frozen-pinnejä. Samalla tulin sitten kurkanneeksi vaatteetkin ja löysin nämä aivan ihanat Koala-takit! Alunperin ajattelin että otan Koala-takin vain toiselle, koska meidän lapsilla harvoin on mitään tismalleen mätsäävää. Mutta molemmat ihastuivat siihen niin paljon että ostettiin sitten molemmille samanlaiset takit ja housut. Ja lapset rakastavat näitä asuja, eivätkä malta odottaa että pääsevät oikeasti käyttämään niitä. Mäkin tykkään kyllä tosi paljon.

Kuopukselle otin housut kahdessa eri koossa, koska toiset olivat juuri nyt tismalleen sopivat, ja toiset vielä pikkuisen liian isot. Näille on tarkoitus vielä ostaa kaupunkitakiksi Mini Rodinilta joko klassiset Picot tai sitten uudet ihanat Bomberit. En ole vaan vielä päässyt itseni kanssa yhteisymmärrykseen että kummat valitsen, kun molemmat on aika ihania. Pico on klassinen ja ajaton mutta bomberitkin on klassikko, ja niissä on niin hauskat kuviot takana. Ehkä mä vaan annan lasten päättää nämäkin kun he valitsivat kerran näin kivat vk-vaatteetkin, haha!

*Kengät saatu blogin kautta.

Kuravaatteet on onneksi vielä viime vuodelta ihan sopivat, eikä niitä niin paljoa ole päiväkodissa käytettykään koska ulkovaatteissa on itsessään niin hyvä tekniset ominaisuudet. Tämän vuoden aikana meidän lapsilla on haettaessa ollut ehkä viisi kertaa kuravaatteet päällä, vaikka kokoajan ovat siellä olleet kyllä saatavilla.

Hanskoja, pipoja ja huiveja pitää vielä metsästää kivoja jostain. Myöskin Vikingin vk-kengät on molemmilla jo sopivat, ja nyt saatiin nämä Hai-kumpparit* Nokian jalkineilta sekä lapsille että mulle, niin on nekin sopivassa koossa. Citytennarit pitää vielä hankkia molemmille ja jotkin kivat ballerinat ehkäpä, vaikka on niitä jo entuudestaankin parit.

Keltainen on ehkä pirtein väri mitä on olemassa, ja koalat supersöpöjä. Ihanaa kun meidän tytöt ovat niinkuin kaksi maailman söpöintä pientä aurinkoa takeissaan <3

Millaisia vk-vaatteita teillä on tänä vuonna?


No Responses to “Kevään välikausivaatteet”

  1. Äityyli sanoo:

    On kyllä kivan raikkaat värit näissä vaatteissa ja varmasti erottuvat hyvin liikenteessäkin. Meillä on pihalla rötväämiseen Lindexin fleecevuorattu kurapuku (housut ja takki), muuhun ulkoiluun Racoonin vk-takki ja KappAhlin kuorihousut sekä lisäksi Molon takki sekä Racoonin pörrötakki (kaksi viimeistä lähinnä ainakin vielä vain kauppa/kyläilyreissuille). 🙂

  2. Sanna sanoo:

    Katsoin myös kyseistä kuosia tytölle, mutta jätin nyt ainakin vielä ostamatta. Kotoa löytyy nimittäin farkkukuosinen vk haalari jonka ostin jo aiemmin jemmaan. Mitään tietoa ei haalarin ominaisuuksista ole, mutta päälle puen joka tapauksessa tarvittaessa kuravaatteet.

    Olen seurannut blogia aivan alusta saakka, mutta tuli nyt mieleen kun tytötkin on isompia, että osallistuvatko /miten Tiara & Zelda osallistuvat kotitöihin? (:

  3. Elisa sanoo:

    Ihanat! 🙂 Minkä koon takit ja housut tytöillä on? Onko reilua mitotusta? Mietiskelin jos omalle tytölle ostaisin samanlaiset 😛

    • Elisa sanoo:

      Ja minkä pituisia sun tytöt on? 🙂

    • Heielina sanoo:

      Mun mielestä ei ole mitenkään reilua mitoitusta. Meillä on tytöllä Reimateciltä toppahaalari sekä takki ja henkselihousut ollut talveksi kokoa 86, näistä Kakxin otin koon 92 ja aikalailla yks yhteen meni. En tiedä sitten miten muihin verrattuna kun ei juurikaan kokemusta muista ole.

  4. Tosi kivat ja pirtsakat takit. Ja tosi nätit tytöt myös teillä.

    Minulla ei ole hajuakaan siitä, millaiset välikausi vaatteet tuolle meidän tytölle pitäisi hommata. Hän täyttää kohta kolme kuukautta, joten meillä hommataan välikausivarusteita ekaa kertaa ja tämä mamma on aivan pihalla siitä mikä olisi fiksua. Täytynee yrittää kysyä neuvoa kokeneemmilta äideiltä.

  5. Saara sanoo:

    Tosi kivat! Ja kiva saada välillä vinkkejä edullisistakin vaihtoehdoista blogista, tuntuu että juurikin ne Molot ja Po.Pit pyörii aina uudestaan monien blogien postauksissakin. Vaikka ihania ovat nekin. 🙂 Tosi ihanaa vaan, että joku on valmiiksi selvittänyt, että samat tekniset ominaisuudet voi saada myös muualta!

    Ja muuten Kappahlille vielä siitäkin peukkua (kun on sukupuolisensitiivisyys ollut vaihteeksi tapetilla), että ainakin verkkokaupassa lastenvaatteet on lastenvaateosastolla! Eikä siis tyttöjen tai poikien. 🙂

  6. Inga sanoo:

    Keltanen on yks mun lempiväreistä ja täytyy sanoa, että on kyllä hurjan söpöt vk vaatteet! <3 Haisaappaat on myös ihanan pirteät!

  7. Laura sanoo:

    ihastelinkin noita takkeja kappahlissa, niin söpöt! 🙂

  8. Ellu sanoo:

    On muuten niin huiput teidän neitien päällä nämä! 🙂 Niin että kun kävin tätä jo pyörittelemässä kaupassa, tämän kuvan jälkeen voisin meillekkin koala takin hakea. Kiva mallikin näyttää olevan. Itse kans vähän kyllästynyt merkkien samoihin ja rodinin pico onki isommalle 😉

  9. Marjah sanoo:

    Kerrassaan ihanat pikkumallit! 🙂

  10. Viivi sanoo:

    Ihanat on kyllä noi takit, saappaat ja tytöt!:)) oletko muuten koskaan ajatellut ostaa vaatteita käytettynä/käyttää tiaran pieneksi jääneitä vaatteita sitten Zeldalla?:)

  11. Elina sanoo:

    Onpas ihanat takit!

  12. Bertta sanoo:

    Tykkään tosi paljon tosta tyttöjen takkejen kuosista! Ihan sika hieno!

  13. Enni sanoo:

    Ihanat takit! Onko housut sitä henkselimallia vai ilman henkseleitä? 🙂

  14. Söpöt takit kyllä on ja tosiaan vähän erilaista mitä nyt on vuosikaudet ollu.

    http://rosebath.blogspot.com

  15. Siiri sanoo:

    Hauskat kuosit, ja myös laatuun oon itekin ollut aina tyytyväinen. Kiitos tästä, kiva nähä myös muitakin kuin justiin Molon ja Po.pin kamppeita blogeissa…

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.