Olen mukana Indiedaysin ja Vaasan Ruisnachojen kampanjassa, jossa me testattiin Ruisnachojen uusia suolaisia makuja: tomaatti-rosmariinia ja paahdettuja siemeniä. Ruisnachot olivat mulle jo entuudestaan tuttuja herkkuja, mutta näitä makuja en ollut vielä ehtinyt maistaa aiemmin. Ruisnachot ovat 100% täysjyväruista, ja niissä on todella runsaasti kuitua, jopa 18-19% mausta riippuen. Sanotaanko vaikka niin että siinä missä hiilihydraattia ja rasvaa sisältävät perunalastut aiheuttavat turvotusta, ruisnachot vievät sitä kuitupitoisuudellaan pois. Ne ovat lisäaineettomia, maidottomia ja vähärasvaisia.
Mä tykkään tosi paljon erilaisista siemenistä osana ruokavaliota, koska ne ovat terveellisiä ja tuovat makua ja rakennetta, ja niin myös näistä kahdesta nachovaihtoehdosta paahdetut siemenet oli mun ehdoton lemppari. Tomaatti-rosmariini taas oli enemmän lasten mieleen, vaikka molemmat kyllä maistuivat heille hyvin. Voisin kuvitella lisääväni pelkkien siementen sijaan esimerkiksi näitä paahdetut siemenet -RuisNachoja salaattiin, ne sopisivat varmasti aika hyvin täydentämään makumaailmaa. Ja oikein villiksi voisin heittäytyä korvaamalla texmex -salaatin maissilastut näillä kevyemmillä ja terveellisemmillä vaihtoehdoilla.
Ruisnachot ovat helppo ja herkullinen naposteltava ihan mihin tahansa tilanteeseen, mutta me päätettiin nyt ottaa ne osaksi päivällispöytää, alkupalaksi ja lisukkeeksi. Tehtiin viikonloppuna päivälliseksi pulled beef -hampurilaisia, ja niiden kanssa nachot sopivat hyvin alkupalaksi. Laittoipa rohkea kuopuksemme nachon hampurilaisen väliinkin, tästä on todiste alapuolella:
Nachoille kaveriksi mä tein mun bravuurisoosiani, terveellistä ja herkullista guacamolea. Yllämainittu salaatti-idea tuli mieleeni vasta kun pyöräytin guacamolea blenderissä, se olisikin ollut täydellinen kaveri tälle maukkaalle kastikkeelle.
Guacamole
2 hyvin kypsynyttä avokadoa
150g kirsikkatomaatteja
1/2 makea sipuli tai 2 salottisipulia
1 punainen chili
kourallinen minttua
1/2 tl ruokosokeria
1 limen mehu
suolaa & pippuria oman maun mukaan
Kuori avokadot ja poista siemenet. Pese tomaatit, mintut ja chili, kuori sipuli. Poista halutessasi osa tai kaikki chilin siemenistä saadaksesi miedomman lopputuloksen. Sitten kaikki ainekset vaan sekaisin blenderiin ja avot, soossi on valmis viidessä minuutissa. Koristele mintun lehdellä ja tarjoille herkkujen ruisnachojen kanssa.
Helppoja ja herkullisia reseptejä Nachojen kanssa kokeiltavaksi löytyy myös Vaasanin sivuilta.
LUKIJAKILPAILU:
Missä tilanteessa sä söisit RuisNachoja? Pelastaisko ne kiireisen työpäivän vai maistuisivatko guacamolen kanssa iltaherkkuna. Kommentoi ja muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Kilpailuaikaa 17.4. klo 22.00 asti. Palkintona Vaasanin tuotepakkaus! Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Tarkemmat säännöt kisaan löytyvät täältä. Onnea kisaan!
Ihanaa maanantaipäivää kaikille <3
Nää ois täydellisiä illanistujaisherkkuja tai leffaeväitä sipsien tilalle, vähän terveellisempi vaihtoehto
Mä tarjoaisin Ruisnachoja kavereille illlanistujaisissa! Olis välillä kiva saada vaihtelua niihin iänikuisiin perunalastuihin, niin nämä voisivat olla kiva, terveellinen vaihtoehto. Näille voisi sitten pyöräyttää jonkun salsatyyppisen dipin taikka vaikka tuon guacamolen, niin olis kyllä erittäin nam!
Nämä voisivat olla hyvää naposteltavaa koulupäivän jälkeen läksyjä tehdessä. Piristäisivät mukavasti!
Töissä eväinä tai poikaystävälle perinteisten maissilastujen korvikkeeksi :p
Mulla olisi läksiäiset tulossa (omat siis) joissa ajattelin käyttää näitä nachoja! Nachot pellille, juustoa runsaasti päälle ja uuniin! Tarkoituksena on myös tarjoilla karjalanpiirakkapitsaa, joten nää sopisi paremmin kuin hyvin siihen kategoriaan ^^
Nää olis mun viikonloppuherkku! 🙂
Sopisi hyvin naposteltavaksi kouluun. Menen lähes joka arkipäivä vielä työpäivän jälkeen koulunpenkille ja sen takia kunnon päivällinen jää väliin, mutta nämä olisivat juuri passeleita naposteltavia.
Leffaeväänä kotisohvalla! 🙂
Meidän kaveriporukalla on aika vahva hengailukulttuuri ja tykätään järkätä vähän väliä illanistujaisia, pelailuiltoja, kisakatsomoita ja ihan vaan hengailua yhdessä. Ruisnachot on kyllä aika usein mielessä, kun jonnekin ollaan menossa kylään tai kun porukkaa on kutsuttu meille. Siispä iltanaposteltavaksi jonkun kivan levitteen/dipin kans 🙂
Korvaisin RuisNachoilla herkutteluhetken sipsit, sillä terveellisempi vaihtoehto kuulostaa mahtavalta! Kaveriksi voisin tehdä guacamolea.
Oon ollu aiemmin hirvee nahcopuputtaja! Sopii kaikkeen ruokaan ja illalla dipattavaksi tai ihan sellaisenaan. Nyt oon pari kuukautta yrittänyt syödä terveellisemmin ja siihen nää ruisnachot on ollu ihan mahtavia! Eihän ne ihan perinteisiä maissinachoja voita, mutta maistuvatpa kuitenkin ihan sairaan hyvältä leffan ääressä salsaan dipattuna 🙂
Nämä ois terveellisempi vaihtoehto naposteltavaksi esimerkiksi elokuvaa katsellessa <3.<3
Iltaherkkuna!! 🙂
Söisin noita viikoloppuna illalla leffaa katsoessa 🙂
Meillä on tapana syödä aina saunan jälkeen jotain herkkua ! Nämä vois toimia erilaisten juustojen kanssa iltasyömisiksi 🙂
Nämä olisivat täydellisiä vappupiknikille! 🙂
Nää on niin parhaita, mun lemppari ehdottomasti toi paahdetut siemenet! Ostan näitä yleensä kotiin viikonlopun leffaherkuksi ja syön ruohosipulituorejuuston kanssa 😀 toi guacamole vois olla terveellisempi vaihtoehto
Söisin nachoja kavereiden kanssa viikonloppuisin, ehdottomasti guacamolen kanssa! 🙂
Kavereiden kanssa illanistujaisissa 🙂
Ruisnachoja tarjoaisin vieraille ”kahvipöydässä erilaisten tuorejuustojen kanssa. Minusta on mukava tarjota aina makean ohella jotain suolaista, ällölöllö-olon ehkäisemiseksi 😉
Nää on parhaita perjantai-iltana pitkän työviikon jälkeen salsan ja guacamolen kanssa! 😀
Yritän parhaillani pudottaa painoa, mutta inhoan mauttomia salaatteja, joissa on suunnilleen kurkkua, vettä ja puolikas selleri. Makua lisätäkseni sotkenkin salaattiin välillä turhan epätervellisiä juttuja. Näitä ruisnachoja voisin heittää hyvällä omallatunnolla sekaan, jolloin saisin aterioihini makua ja ruokaisuutta terveellisemmin!
Ruisnachot ois täydellinen terveellinen vaihtoehto korvaamaan karkit ja muut epäterveellisemmät naposteltavat. Siis itselle herkuksi tai kavereille tarjottavaksi 🙂
Söisin niitä iltanaposteluna, esim tänään jääkiekkopeliä kattoessa! Kaveriks raikasta dippiä – mielummin muutamaa eriä – ja kasviksia! Herkullista iltapalaa, joka tuntuu vähän luxukselta :’)
Mää voisin kuvitella vaihtavani sipsit ja muut epäterveellisemmät herkut näihin! Ei oo mitään parempaa kun viikonloppuna möllöttää sängyssä Netflixiä katsoen ja syöden jotain herkkua – nää ruisnachot eittämättä toimis siinä hommassa!
Nachot maistuis kyllä naposteltavana pitkin päivää, hormonit ja imetys pitää nälkäsenä 🙂
Varmaan joko iltaherkkuna dipin kanssa tai vaikka työpäivän aikana pienenä naposteltavana 🙂
Oi, ruisnachot on niin hyviä! Mun lempparimaku on seesami & merisuola, jota löytyy kotoa melkein aina, haha! Ruisnachot sopivat täydellisesti leffasnacksiksi!
Iltaherkkuna tai salaatin seassa
Perjantai- tai lauantai-iltana saunan jälkeen sohvalla löhöten ja leffaa/sarjaa katsoen – silloin mä söisin RuisNachoja muiden dippailtavien kanssa!
Ilmojen lämmetessä ja kesän tullessa nää olis huippuvalinta picnikille!
Popsiminen näitä sipsien tilalla iltaisin tv:n äärellä.
Söisin ruisnachoja ehdottomasti herkkuna salsan kanssa. Parasta <3
Ystävien kanssa viikonloppuherkkuna 🙂
Iltapalaksi söisin salsan kanssa 🙂
Viikonloppuna ostettiin Valkosipuli- yrtit Ruisnachoja, jotka maistuivat hyvälle 🙂
Tarkoitus olisi jatkossakin ostaa noita viikonloppuisin herkutteluun, ovathan ne terveellisempi vaihtoehto sipseille!
Nam! Ruisnachot ennestään tuttuja, pakko päästä maistamaan näitäkin! 🙂
Ruisnachot maistuvat parhaiten illanistujaisissa. Hyvää seuraa, lautapelejä, ruisnachot & lisukkeet = <3
RuisNachot sopisivat hyvin pääsykoeurakan keskelle! Päivien täyttyessä lukemisesta unohtuu kovin usein syödä ja ruisnachot sopisi hyvin kirjakasan keskelle pelastukseksi. Ja tietysti leffailtoihin poikaystävän kanssa, kun hän saa mut irti kirjoista rentoutumaan 😀
Sarjamaratoonin ajaksi napsittavaksi
Sarjamaratoonin ajaksi napsittavaksi
Sarjamaratoonin ajaksi napsittavaksi
Olisivat tosi näppäriä pikkupurtavia mukaan metsäretkelle. Kun ovat pieniä ja kevyitä, niin eivät toisi reppuun turhaan painoa.
Toimivat ihan todella hyvin bataattisosekeiton kanssa, vähän turkkilaista jugurttia ja paahdettu siemen ruisnachoja niin on kyllä hyvää. Ja miksi ei toimisi muidenkin sosekeittojen kanssa.
Välipalana lasten kanssa menisi täydellisesti! : )
Lasten kanssa eväsretki evääksi.
Guacamolen kanssa ois huippuhyvää! Harmittaa kun en itse onnistu saamaan siitä hyvää. Kun joku muu tekee niin nam! Ehkä vielä kerran tällä ohjeella koitan. 🙂
Ilalla tai miks ei päivälläkin netflixin ohella aina pitää olla jtai naposteltavaa.
Söisin ruisnachoja mielelläni dippikasvisten kyljessä, kermaviilidipin, guacamolen ja salsan kanssa, vaikka katsoessa leffaa! 🙂 ehkä näin saisin huijattua avomiehenkin syömään hieman terveellisemmin, hahah! Toimivat myös hyvin kasvissosekeiton päällä, namnam!
Ihan ekana tuli mieleen herkutella iltaherkkuna. Mutta olisivat varmasti myös mainioita pikkueväitä laukusta kaivettavaksi silloin, kun lapsilla iskee yllättävä nälkä reissun päällä.
Herkkupäivänä terveellisempänä vaihtoehtona 🙂
Herkuttelisin matkoilla, sillä tosi näppärä ottaa näitä mukaan ja nämät on tullu todetuksi että ovat mukavia iltapalaherkkuja 🙂
Ruisnachot olisi ihana terveellisempi leffaherkku tai kiva tarjottava vieraille 🙂
Koulun aikana tarvisin!
Meillä on sunnuntaisin kaverien kanssa tapana pitää leffailtoja, ja sipsit on aikoja sitten vaihtunut ruisnachoihin 😀 guacamole on kyl ehdoton ruisnachojen kans 😀 näitä uusia täytyy ehdottomasti kokeilla, hyvältä kuulostaa!
Sopivaa leffanaposteltavaa. Ja ehdottomasti jotain dippiä oheen, juustodippi sopii loistavasti!
Illanviettoon kavereiden kanssa 🙂
Iltapalana eri muodoissa!! Joskus laitetaan sekaan jauheliha-salsa sekoitusta ja syödään salaatin kanssa, tai dippaillaan vaan. tosi hyvää!! Automatkoilla lähes joka kerta lapsilla eväänä.
Leffaan, iltanaposteltavaksi, illanistujaisiin, kahvihetkeen, kaikkeen käyvät ja ovat hyviä ihan jo sellaisenaankin 🙂
Pääsykoelukemisen ohella kaipaa aina välillä pientä naposteltavaa, jotta mieli pysyy virkeänä. Nää sopisi varmasti mainosti siihen tarkoitukseen!
Oon herkkulakossa ja ruisnachot juurikin tuon guacamolen tai jonkun herkkudipin (taco,aura tai suola&pippuri) kanssa sopisi täydellisesti leffailtaan! Pääsykokeisiin lukeminenkin sujuisi varmasti mukavammin jos jokaisen luetun sivun jälkeen saisi muutaman nachon suuhun 😀
Nam, terveellisiä leffaherkkuja!
leffaillassa tai jossain kesäisissä grillijuhlissa 🙂
Tällaselle sipsihirmulle ruisnachot on paras vaihtoehto sipseille sillon ku mikää muu ku suolane herkku ei kelpaa 🙂
Ite tykkään napostella näitä samalla kun kattoo leffaa 🙂 ja yleensä jos iskee ihan kaaamala sipsihimo, niin ostan näitä ja dippiä! sairaan hyvä yhdistelmä 😀
Aloittelunaposteltavana kavereiden kanssa ennen baariin lähtöä! Ja toki kuivan omenasiiderin kera 😉
Nauttisin ruisnachoja illanistujaisissa ystävien seurassa tai vaikkapa kesäiltana grillauksen lomassa!
Varmaan joku viikonloppu herkuteltas perheen kanssa 🙂
Perjantai-iltana leffaherkkuna
Leffaherkkuna, koska ollaan miehen kans herkkulakossa, ja jos onnistutaan niin lähetään kylpylälomalle:) Toi ois hyvä koska eihän tota voi herkuks laskee ja auttas jaksamaan herkkulakkoa 😀
Iltaherkkuna guacamolen kanssa sekä haluaisin testata juustonaksuista tehdyn dipin kera!
illanistujaisissa 🙂
Voisi olla hieman terveellisempää viinin ja juustojen kanssa syötä näitä kuin suolakeksejä.
Vanhemmille ois hyvä napostelu”herkku” töiden jälkeen. 🙂
Nää olis kyllä täydellisiä niihin hetkiin, kun töiden jälkeen on kamala nälkä ja tarvii jotakin terveellistä naposteltavaa ennen ruuan laittoa! Tai miksei illallakin telkkaria katsellessa näitä voisi napostella, olis parempi vaihtoehto kuin herkut 🙂
Söisin ehdottomasti leffa herkkuna guacamolen kanssa 🙂
Nämä sopisivat täydellisesti kaveriporukan peli-iltoihin. Eikä seuraavana päivänä turvottaisi niin pahasti 🙂
Oon hirvee suola(herkku)perse, eli sipsii&dippii ja nachoja&salsaa menee aika paljon. En oo ennen ajatellu et näitä Ruismallin nachoja vois käyttää ns ”herkutteluun”, eli ehdottomasti pitäis kokeilla guacamolen tai salsan kanssa, tulis vähän terveellisemmin herkuteltua
Kiireisen päivän pelastajana, pienenä välipalana. Sekä tarjoaisin illanistujaisissa.
Missä tilanteessa en söisi? Olen ruisnachojen vannoutunut ystävä ja nautin niitä mielitekoon, iloon ja suruun. Nykypäivän suklaani 😀
Välipalaksi ja viikonlopun dippailuihin erilaisten salsojen ja soosien kanssa 🙂
Söisin ruisnachoja aina kun suolaisen nälkä yllättää! Mielummin näitä myös kuin sipsejä, koska ovat terveellisempiä. Itsellä tulee juuri naposteltuja jotain helposti illalla televisiota katsellessa…
Nauttisin ruisnachoja sipsien tilalla, tuo guacamole niihin yhdistettynä kuulostaa todella herkulliselta!
Leffaillassa terveellisempänä herkkuna 🙂
Iltaherkkuna ehdottomasti, korvaisin juurikin sipsit näillä!