Rakas kuopus 3v

14.04.2016

Meidän pienin rakas täytti tänään jo kolme vuotta. Kolme vuotta on kulunut siitä kun hän yhtäkkiä yllättäen tulla tupsahti maailmaan kolme viikkoa etuajassa, ja otti heti oman paikkansa perheessä. Jokainen perheenjäsen sitä perhettä tottakai muokkaa omalla tavallaan, mutta kuopuksen myötä sen tajusi jotenkin eri tavalla. Esikoislapsi mullistaa koko siihenastisen elämän, mutta kyllä ne nuoremmatkin sitä elämää muuttavat. Ei kukaan ”mene siinä samalla”, eikä mielestäni kuulukaan.

Kuopus on meidän lapsista se pippurisempi, ja nyt kun ikää on sen kolme vuotta, on omaa tahtoakin jo aimo annos. Aina hän on pitänyt hyvin huolen siitä että ottaa oman tilansa, ja nyt on taas menossa sellainen vähän tulisempi vaihe kun tunteet heittelevät laidasta laitaan. Joskus äiti on esimerkiksi maailman hirvein ihminen, kun hän irroittaa jugurttipurkin kannen kokonaan siitä purkista, eikä muista jättää sitä reunasta kiinni. Mutta suurimmaksi osaksi kuopus on silti hyväntuulinen ja huomaavainen ilopilleri.

Tänään, syntymäpäivänsä aamuna hän kipitti herättyään kylppäriin, missä mä olin suihkussa. Lauloin siinä suihkussa hänelle ”Paljon onnea vaan” ja lopuksi vielä kutsuin häntä ”äidin synttärisankariksi”. Kuopus melkein liikuttui kyyneliin (en ole varma osaavatko lapset itkeä onnesta), mutta siis hän totesi niin vilpittömän onnellisella äänellä hymy korvissa ”kiitos äiti kun sinä kutsuit minua synttärisankariksi, se oli niin kauniisti sanottu” että mulla tuli kyllä ainakin suihkussa silmäkulmaan muutakin kuin hanavettä.

Hän sai lahjaksi itse valitsemansa Baby Born pojan, jonka hän nimesi tietysti ”Charlie-Jaliksi”. Hän on hoitanut vauvaaa suurella rakkaudella koko päivän ja illan, ja yöksi hän peitteli sen hellästi nukkumaan rattaisiin, viiksikuvioisella keittiöpyyhkeellä, rapupehmolelu kainalossa.

Tuolla meidän kolmevuotias nyt tuhisee sängyssä tyytyväisenä. Huomenna edessä vapaapäivä, ja viikonloppuna lapsimessut ja synttärit. Kuulemma hänellä on”Hyvä boogie, ja on kivaa olla kolmevuotias.”. Mitäpä siihen lisäämään sen enempää, kuin että olen mä vaan aika hitsin onnellinen siitä että olen saanut kaksi noin mielettömän ihanaa ja rakasta tyttöä. Onnea meidän rakas Zelda kolme vuotta <3


No Responses to “Rakas kuopus 3v”

  1. Niiskuneiti sanoo:

    Ihana teksti! Niin rakkaudella kirjoitettu<3 Ja söpöjä kuvia Zeldasta. Mulla nousee vauvakuume, ku näin ihania lapsia :DD

  2. Nimetön sanoo:

    Awwww <3 Paljon onnea Zeldalle! 🙂

  3. henna sanoo:

    Onnea Zeldalle!! 🙂

  4. Roosa sanoo:

    Onnea Zeldalle! 🙂

  5. E sanoo:

    Voi mikä ihana kolmevuotias! :’) Paljon onnea Zeldalle <3

  6. Mira sanoo:

    Paljon onnea Zeldalle ! 🙂

  7. M sanoo:

    Onnea hurjasti Zeldalle! Muistan itse kun sain Baby Bornin 6-vuotiaana synttärilahjaksi ja olin niin onnellinen! Ainoa kurja juttu oli, että annoin sille heti ensimmäisenä liian paksua velliä ja sille tuli ikuinen ummetus. x) Toivottavasti Zeldan babylle ei käy samoin.

    En ole aiemmin kommentoinut tänne mitään, ja löysinkin blogisi vasta hiljattain sattumalta, kun googletin biotiinia. 😀 Olen kahlannut postauksiasi alusta asti melko systemaattisesti ja nyt olen jo joulukuussa 2014! Hauska huomata, kuinka te olette koko poppoo kasvaneet blogin aikana. 🙂 Minulla olisi yksi idea tai toive: voisiko blogikirjoitukset kääntää niin, että kun klikkaa jotain mennyttä kuukautta, postaukset alkavat kuun alusta. Eli vanhimmasta uusimpaan. Nyt sivuja joutuu selaamaan edestakaisin. Tai sitten niin, että kuukauden alle avautuu lista postauksista. Muuten blogisi on aivan huippu! Niin aurinkoinen ja hyvällä tavalla arkinen. Sait minusta kertaheitolla vakilukijan.

  8. Julia sanoo:

    Onnea Zeldalle:)

  9. sannana sanoo:

    Onnea Zeldalle! 🙂

  10. Helluw sanoo:

    Ihana Zelda! Paljon onnea hänelle! <3 🙂

  11. kanaga sanoo:

    Onnea Zeldalle! 🙂

  12. heinikristiina sanoo:

    Onnea Zelda! Ihan supersöpöjä kuvia Löysin sun blogin ehkä pari kuukautta sitten, ja oon ihan koukussa. Sun postauksia vaan jaksaa lukea kun ne on niin positiivisiä ja piristäviä + ootte kaikki tytöt söpöjä ❤️

  13. Pikavippi 18v sanoo:

    Onnittelut! Ei sitä ajan rientämistä oikein tajuakaan ennen kuin on lapsia, koska niitä pirpanoita katsoessa havahtuu aina välillä ”ei hitto, sehän on jo noin iso”-ajatuksiin ja vilkaisee kalenteria kauhuissaan :^)

  14. RR sanoo:

    Onnea paljon pikkuiselle!

    Tuo jugurttipurkin kansi juttu on ihan sama meidän pian 3-vuotiaan kanssa 😀 Muutenkin vedetään herne nenään kaikissa sellaisissa asioissa, jotka itseä lähinnä naurattaa…toki muistan hihitellä nyrkkiin 😉

  15. lillamy sanoo:

    Suuren suuret onnittelut kolmevuotiaalle synttärisankarille <3 Niin iso tyttö jo :')

  16. Dara sanoo:

    Suloinen synttärisankari <3 Paljon onnea Zeldalle! ❤

  17. pipa sanoo:

    Hyöstyneet synttäri onnittelut 3vuotiaalle❤️

  18. helmia sanoo:

    Paljon onnea kolme vuotiaalle synttäriasankarille! Niin suloinen tyttö!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.