Tyylikkäät asusteet kameralle

07.08.2016

Keneltäkään blogiani lukevalta ei varmaan ole jäänyt huomaamatta minkä merkin kamera mulla on käytössä? Aivan oikein, Olympuksen. Mä olen ollut merkin uskollinen kuluttaja jo pian kaksi vuotta, kyllästyttyäni jättimäisiin ja hankaliin möhkälejärkkäreihin ja ostettuani oman ekan Olympukseni. Nyt olen mukana Olympuksen ja Indiedaysin kampanjassa, jossa sain testiin Olympuksen uudet tyylikkäät Accessory World -kamera-asusteet sekä supersöpön PEN E-PL 7-kameran ja 45mm objektiivin, joita olen itseasiassa testannut kerran aiemminkin.

Pen E-PL 7 on yhtä kompakti kuin oma Olympus OMD E-M10 -kamerani. Kuten omaan kameraani, myös Peniin ja kaikkiin Olympuksen peilittömiin minijärkkäreihin sopivat samat laadukkaat Micro Four Thirds -objektiivit. Multa itseltäni linssejä löytyy kolme, 17mm f1.8-, 25mm f1.8- ja 45mm f 1.8 -objektiivit. Ne ovat kaikki todella valovoimaisia, mutta myös erilaisiin tilanteisiin sopivia kiinteän polttovälin, eli zoomittomia, objektiiveja. 17mm objektiivilla voi kuvata kaikista lähimpää, kun taas 45mm objektiivin kanssa saa mennä jo aika kauas että saa koko asun mahtumaan kuvaan. Kaunein taustan epäterävyys asukuviin tulee näistä kolmesta 45mm objektiivilla, siinä missä 17mm objektiivia käytän usein esimerkiksi sisustuksen tai tapahtumien kuvaamiseen.

Kesällä päivänvalossa mä en sitä suurta valovoimaa oikeastaan tarvitse, mutta mitä suuremmalla aukolla kuvaa, sitä kauniimman taustan kuvalle saa. Talvella valovoimainen objektiivi on ehdoton edellytys sille että blogia voi edes säännöllisesti pitää, ainakaan jos haluaa tarjota aina laadukkaita kuvia. Jos siis harkitset kameran ostoa, mä suosittelen ehdottomasti ottamaan laadukkaan Olympuksen rungon, vaikkapa juuri tämän PEN E-PL 7:n, ja siihen esimerkiksi 25mm objektiivin. Niillä pääsee jo todella pitkälle. Mua harmittaa ettei mulla ollut tätä pakettia silloin kun omat tytöt olivat vauvoja, näiden avulla myös molempien vauvakuvat ja -videot olisivat olleet paljon laadukkaampia ja valoisampia.

PEN E-PL 7:ssa on täysin alas taittuva  LCD-näyttö, joten sillä onnistuu myös selfieiden kuvaaminen. Kuvat saa siirrettyä kätevästi suoraan kamerasta puhelimeen ja siitä instaan tai muihin somekanaviin wi-fin avulla. Kameran kosketusnäyttöä on helppo käyttää, ja eri kuvausasetuksia on paljon. Itse kuvaan aina manuaalilla, ellen sitten satu olemaan huonosti valaistussa sisätapahtumassa, missä omat taitoni eivät vielä riitä asetusten säätämiseen. PEN sopii hyvin aloittelevalle kuvaajalle, sillä valmiit kuvausasetukset auttavat alkuun kuvien kanssa. Pikkuhiljaa itse kokeilemalla ja opettelemalla löytää ne parhaat asetukset kuhunkin tilanteeseen.

Kuvissa näkyvä makea laukku on osa Olympus PEN Accessory World Leather Collection -mallistoa, kuten myös laukkuun mätsäävä PENin hihna. Olympuksen Accessory World-valikoimasta löytyy paljon erilaisia asusteita, joilla omasta kamerasta saa tehtyä vielä enemmän omannäköisen. Tyylikkääseen nahkalaukkuun saa hyvin sekä kameran että pari objektiivia tai vaikkapa kameran akkulaturin mukaan. Tai sitten voi pakata pelkän kameran ja puhelimen ja avaimet ja kolikkopussin, ja käyttää laukkua iltalaukkuna juhlissa tai häissä tai missä ikinä haluaakaan. Multa on kysytty jo pari kertaa että mistä mun uusi makea ”käsilaukku” on, ja olen saanut hämmästyneitä ilmeitä osakseni kun olen selittänyt että kyseessä onkin kameravalmistajan kameralaukku.

Accessory World -valikoimasta löytyy olka- ja rannehihnoja, kameralaukkuja ja kamerapussukoita. Leather Collectionin lisäksi saatavilla on Designer Collection ja Style Collection, joista kaikista on saatavilla erilaisia malleja, kuoseja ja värejä. PEN Accessory World -kokoelma löytyy Olympuksen omasta nettikaupasta kokonaisuudessaan.

Jos kameran hankkiminen on ajankohtaista nyt tai lähiaikoina, kannattaa suunnata Olympuksen verkkokauppaan, ja hommata niin kamera kuin asiaankuuluvat varusteetkin! Itseänikin himottelee itseäkin neljännen objektiivin hankkiminen, mulla on nimittäin pitkään ollut mielessä myös 75mm objektiivi joka täydentäisi mun nykyistä kalustoa hienosti. Saapa nähdä päädynkö sen hommaamaan, kovasti houkuttelee ainakin!

Ihan mahtavaa päivää kaikille ja mikäli on mitä tahansa Olympuksen kameroihin, objektiiveihin tai lisävarusteisiin liittyvää kysyttävää, vastaan mielelläni itse tai kysyn vastausta joltain joka tietää paremmin kuin minä!


15 Responses to “Tyylikkäät asusteet kameralle”

  1. Avatar Pep sanoo:

    Moikka, osaatko yhtään sanoa mahtuuko Olympuksen Omd em10 myös tohon laukkuun vai vaan Pen? :)

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Mahtuu molemmat, itse olen kantanut siinä kumpaakin ja PEN mulla onkin vain lainassa, eli ei olisi laukulle käyttöä jos ei OMD mahtuisi! :)

  2. Avatar Eeva sanoo:

    Moi, tiedätkö miten videota kuvatessa tolla 25 mm objektiivilla saa sen zoomin 2x pois? Tai saako sitä ollenkaan pois? Se zoomaa ihan älyttömän lähelle ja videota kuvatessa se on hiukan hankala.. ja sit et mitä eroa näet tossa 45 mm ja 25 mm objektiivissa? Mulla on toi 25 mm? :)

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Moikka, en osaa kyllä sanoa tuosta zoomista. Siis toki videota kuvatessa mullakin rajautuu hieman lähemmäksi mutta ei se kaksinkertainen silti ole :O Mä en tiedä yhtään kun eikai noissa objektiiveissa edes ole zoomiominaisuutta. 45mm objektiivi eroaa 25mm objektiivista siten, että sillä saa enemmän syvyysterävyyttä kuviin, ja joutuu myös menemään kauemmas kohteesta kuvatessa. Jos kuvaat paljon sisätiloissa, niin se on hankala, mikäli koti on pieni tai pienehkö. Ulkona kuvatessa se on taas tosi hyvä koska pystyy menemään kauemmas. Loppupeleissä niillä saa kuitenkin aika samantyylistä jälkeä jos käyttää samoja asetuksia. :)

  3. Avatar Insku sanoo:

    Hei! Kumpi on parempi/laadukkaampi? Vai onko eroja.. Toi sun omistama kamera vai toi mitä sait testata? :)

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Moikka, kuvanlaadussa ei ole juurikaan eroa mielestäni. Mun oma runkohan on aavistuksen kalliimpi ja siinä on hieman enemmän ominaisuuksia ja mahdollisuuksia, mutta eniten kaikki on kiinni objektiivista jota käyttää. Kummallakin rungolla saa loistavia kuvia :) Niin ja tässä PENissä on tosiaan se kokonaan kääntyvä näyttö, mun kamerassa ei ole.

  4. Avatar Laurap sanoo:

    Moikka! Mitä objektiivia suosittelisit jos haluaa kuvata maisemia?

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Moikka! Mä en itse ole kuvannut maisemia ikinä, joten siitä ei hirveästi ole kokemusta. Mutta eiköhän tuolta Olympuksen sivuilta löydy hyvät vihjeet siihenkin! :) Toivottavasti löytyy sopiva objektiivi!

  5. Avatar Hemppe sanoo:

    Hei jes tää tuli kuin tilauksesta, kiitos kovasti ! Oon just pohdiskellut uutta kameraa tässä, että taidanpa hyödyntää heti tän tilaisuuden. ;)

  6. Avatar Susa sanoo:

    Siis, ensiksikin anteeksi tällaisen ”sisäisesti blondin” kysymys: Miten ihmeessä blogistasi näkee, minkä merkkisellä kameralla kuvaat ? Ja mitä merkitystä on kameran nimellä ? Kaikilla merkeillä on loistavia kameroita. Loistavan kameran (sinun tapauksessasi kamerafirman sinulle lahjoittama = sinun ei ole sitä tarvinnut itse maksaa ja sen vuoksi sinun on sitä mainostettava) puute ei todellakaan ole blogin pitämisen este. Mutta se on näiden ”kaupallisten blogien” ehdoton vaatimus, kuten sinullakin. Tiesitkö, etti blogeja voit pitää ja kirjoittaa myös ilman sponsoreita (ilman heidän vaatimuksiaan) ja kaikkien saamiesi tuotteiden ja kulujen maksajia. Silloin myös kirjoittaminen on selkeästi vapaampaa ja lukijasta nautittavampaa ! Nämä ”maksetut kirjoitukset” ovat aina niin tönkköjä ja virallisia ja kaikista paistaa läpi sponsorin valmiiksi lähettämä teksti, aina tietää heti, että teksti on kopioitua. Ei millään pahalla, mutta moni blogi (kuten tämäkin) on aika pilalla näiden sponsoroitujen tuotteiden ja niistä kirjoitusten myötä.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Lähinnä tarkoitin sitä, että aika moneen otteeseen olen kirjoittanut omasta kamerastani ja tehnyt siitä erilaisia arvosteluja ja tutoriaaleja jotka löytyvät esim kamera-tagin alta. Mun oma Olympus OMD on kyllä ihan itse koko rahalla ostettu että valitettavasti sinun kommenttisi meni kyllä vähän metsään. Myös objektiiveja olen ostanut itse. :) Ja näitä kaupallisia yhteistöitä ei ole kenenkään pakko lukea jos ne häiritsevät, ne on selkeästi merkitty jo ensimmäisessä kappaleessa.

    • Avatar Liisa sanoo:

      Kyllähän bloggaaja voi kieltäytyä kampanjasta, jos ei tykkää tuotteesta tai halua sitä markkinoida. Sponsorin lähettämä teksti on pitkälti vaan sitä, että tietyt faktat ja seikat yrityksestä tai tuotteesta tulevat mainituksi oikein. Erottaa kyllä, onko teksti tehty rahan perässä vai ei, tässä bloggaaja nyt kuitenkin olympusta käyttää pidemmän aikaa ja näin oletettavasti myös on itse sitä mieltä että se on hyvä kamera. Kiitos kampanjan, sain tilattua itselleni alennuksella kameralaukun, jota en olisi muuten tajunut edes katsoa. Joten tyytyväinen olen. Blogia voi kirjottaa ilman sponsoreita, mutta mikä mahtava tilaisuus päästä testaamaan tuotteita joita ei muuten tulisi hankkittua, ja kertoa niistä myös muille. Bloggaus on nykyään muiden joukossa ja tällaiset yhteistyöt tekevät siitä mielestäni monipuolisempaa. Kuten Iina jo tuossa mainitsi, kyllähän nämä voi vapaasti jättää lukematta ja jatkaa elämäänsä?

  7. Avatar nina sanoo:

    Millä muokkaat kuviasi? :) Hankin kyseisen kameran eilen, enkä ole vielä täysin vakuuttunut tästä, vielä on opettelemista tämän kanssa.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Mä muokkaan Lightroomilla yleensä omat kuvani, joskus photarilla mutta aika harvoin koska en osaa käyttää sitä kovin hyvin. :D Toivottavasti tykästyt uuteen kameraasi, mä ainakin tykkään!

Kommentoi