Mikä erottaa kodin ja asunnon?

16.10.2016

Yhteistyössä JM Suomi. Me käytiin koko perhe tutustumassa JM Suomen koti-illassa uuteen Kuninkaantammen asuinalueeseen, ja pohtimassa omia sisustusunelmiamme ja sitä mitä koti meille merkitsee. Nyt kun muutto on ollut jo pidempään ajankohtainen asia kolmannen lapsen myötä, on näitä asioita tullut pohdittua paljon. Millaisen kodin haluamme, missä haluamme lapset kasvattaa ja mikä erottaa kivan asunnon siitä omasta kodin tuntuisesta kodista. JM Suomen tilaisuudessa keskityttiin juuri näihin asioihin, samalla kun meille tuli tutuksi Kuninkaantammen upouusi asuinalue jota vasta rakennetaan.

JM Suomi on osa ruotsalaista JM AB -konsernia, joka on Pohjoismaiden johtava asuntojen ja asuinalueiden kehittäjä. Toimintaa löytyy Ruotsin ja Suomen lisäksi myös Norjasta, ja rakentamistoiminta keskittyy isoihin kaupunkeihin ja kasvukeskuksiin. Ruotsissa JM on ollut useita vuosia jo Ruotsin tyytyväisimpien asiakkaiden yhtiö asumissektorilla. Se kertoo jo jotain, sillä ruotsalaisten tyyli asua ja olla vetoaa ainakin muhun erityisen paljon. Viihtyisien kotien luominen on jotain minkä ruotsalaiset todella osaavat, eikä instagram turhaan ole täynnä #skandinavianhome ja #nordichome -kuvia.

Tilaisuudessa käytiin ensin ulkoilemassa ja tutustumassa alueeseen kaupunkiopas Pauli Salorannan johdolla, ja sen jälkeen tultiin sisälle lämpimään herkuttelemaan ja kuulemaan uusimmista sisustustrendeistä sisustusarkkitehti Ruusa Kääriäiseltä. Lapsetkin olivat tervetulleita iltatilaisuuteen ja heidät oli huomioitu askartelujutuilla, mikä oli tosi kiva juttu. Mä harvemmin osallistun iltatilaisuuksiin juuri siksi, että en halua olla erossa lapsista. Mutta nyt päästiin mukaan koti-iltaan koko perhe. Ruokailun jälkeen oli mahtavaa kun me päästiin luomaan Ruusan avustuksella unelmien kodin moodboardit ihan itse. Se selkiytti ajatuksia unelmakodista, ja siitä mikä mulle henkilökohtaisesti luo sitä kodin tunnelmaa. Ruusan avulla sitä kotia sai ajatella vähän laajempana käsitteenä, eikä ainoastaan sisustusjuttuina. Moodboardin pohjalta on ollut helpompi miettiä meidänkin uutta kotia ja sitä millainen me siitä halutaan tehdä.

Kuninkaantammen asuinalue ei ollut meille ollenkaan entuudestaan tuttu, mutta ihastuin kyllä siihen. Siitä tulee moderni, kaunis ja värikäs alue missä varmasti on lapsiperheen hyvä olla. Kuninkaantammi sijaitsee keskuspuiston upeiden maastojen lähellä, turvallisilta piha-alueilta löytyy lapsille hauskoja leikkipaikkoja ja kivenheiton päästä löytyy tulevaisuudessa kuulemma uimarantakin. Mulle itselle on aina ollut tärkeää asua lähellä vettä, sillä olen koko pienen ikäni aina joko joen tai meren lähellä. Se on yksi merkittävä kriteeri mulle kun mä mietin unelmakotia. Jotenkin se veden läheisyys symboloi mulle sellaista vapautta ja rauhaa mitä ei muualla ole.

Jos ei meille olisi ollut niin tärkeää pysyä juuri täällä missä on lasten tuttu päiväkoti ja tuttu tuleva eskari ja koulu, niin olisin hyvin voinut vaikka harkitakin Kuninkaantammea. Me haluttiin ehdottomasti muuttaa uuteen taloon, ja uudiskohde olisi tietysti aina valmista kotia mukavampi mun mielestä: silloin kun pääsee itse vaikuttamaan alusta asti materiaalivalintoihin ja saa aivan omannäköisensä kodin vailla remonttihuolia. Nyt meidän tuleva koti on valmistunut 2014 jouluksi, eli se on melkein uusi, mutta tietenkään kaikki materiaalit eivät ole sellaisia kuin me oltaisiin itse valittu, eli asuntoa tullaan muokkaamaan tässä ajan kanssa aina pikkuhiljaa omempaan suuntaan, siinä missä uudiskohteeseen olisi voinut vaan asettua heti tyytyväisenä asumaan.

Mulle unelmakodin tulee olla valoisa ja vaalea, silloin olokin on seesteisempi. Vaaleat uudet pinnat ja hillitty tyyli on mun juttu, toki sitä on hauska piristää omilla vanhoilla ja uusilla esineillä. Lastenhuoneissa hulluttelen mielelläni väreillä ja kuoseilla, vaikka muuten pidänkin rauhallisemmasta yleisilmeestä. Meitä on pian viisi, eli tärkeä juttu on myös tilavuus – tilaa pitää olla niin paljon kuin mahdollista. Sen huomaa heti jos neliöitä on liian vähän: sen lisäksi että koti tuntuu ahtaalta, se tuntuu myös sotkuiselta heti jos yhdessäkin nurkassa on ylimääräistä tavaraa. Tilava ja avara koti on helpompi pitää siistin näköisenä kun yksittäinen sukka lattialla tai astia tiskipöydällä ei vielä saa koko yleisilmettä törkyiseksi.

Mulle kodin tekee myös sauna, sauna pitää ehdottomasti olla. Ja nyt kun lapsia on pian kolme on oma piha tai terassi entistäkin tärkeämpi, se mahdollistaa sen että isommat lapset saavat joka päivä tarpeeksi raitista ilmaa ja ulkoilua vaikka vauva valvottaisikin yöllä eikä jaksaisi erikseen lähteä puistoon. Mä taidan olla kodin etsijänä sellainen aika perus skandinaavinen: vaaleaa, avaraa, tilavaa ja sauna. Tärkeää on myös että kodista löytyy pehmeyttä ja lämpöä, ja se on kutsuva jo heti sisään astuessa. Siinäpä mun unelmat pähkinänkuoressa. Ja siltä näyttää myös mun moodboard. Toivottavasti se auttaa meitä tekemään meidän tulevasta kodista ihan unelmien kodin.

Mulle kodin erottaa asunnosta vaan se joku tietty fiilis joka tulee kun sinne astelee. Me käytiin katsomassa useampaa asuntoa ennen kuin valittiin se mihin muutetaan, ja moni niistä ei vaan tuntunut kodilta. Mulle henkilökohtaisesti se että jonkun muun tavarat ovat vielä asunnossa hankaloittaa sitä päätöksen tekemistä, en vaan osaa tuntea sitä omaksi kodiksi jos joku toinen vielä asuu siellä. Uudiskohde tai tyhjä / hyvin kevyesti stailattu asunto on paljon helpompi ajatella omana tulevana kotina ja miettiä omien tavaroiden paikat sinne, kun koti ei ole täynnä toisten ihmisten elämää ja tarinaa. Tässäkin me ihmiset ollaan niin erilaisia, toisille se on inspiroivaa ja voimaannuttavaa että kodista voi aistia vanhaa tunnelmaa ja nähdä mitä kaikkea se on käynyt läpi.

Yhteistyössä JM Suomi.

Mikä teidän mielestä erottaa asunnon kodista? Ja mikä tekee kodista kodin? 


No Responses to “Mikä erottaa kodin ja asunnon?”

  1. Laura sanoo:

    Me muutettiin vastikään uuteen maahan ja sitä myötä uuteen kotiin. Koska ei tiedetä vielä yhtään ollaanko täällä vuosi vai kymmenen (plus että muutettiin mantereelta toiselle) päädyttiin kalustettuun asuntoon. Kyllähän tässä useampi viikko meni ennen kuin paikka alkoi tuntua kodilta, eikä vain siltä että on vierailemassa jonkun muun kodissa. Pikkuhiljaa edelleen yritetään lisäillä tänne niitä omia pieniä juttuja mitkä tekevät tästä meidän kodin, ainakin seuraavaksi vuodeksi!

  2. Essi sanoo:

    Sä osaat kyllä toteuttaa nää yhteistyöpostaukset tosi kivasti, ei tuu sellasta oloa että tää bloggaaja tekee tän vain ja ainoastaan rahan tai tavaran vuoksi 🙂 Yhteistyöpostauksesi on aina ihanan aitoja ja linkittyvät tosi hienosti elämäänne!

  3. Giassilina sanoo:

    Mä muutin just 2vko sitten uudiskohteeseen ja musta taas oli tosi vaikea ajatella sitä omana tulevana kotina kun sitä ei pystynyt hahmottamaan lainkaan ennen muuttoa kun siellä ei voinut käydä. Ei voinut kokeilla, että tuntuuko tää mulle oikeelta vaan tavallaan osti sian säkissä. Oli vaan pohjapiirros, ei edes havainnekuvia. Olin ensimmäisen viikon vähän ahdistunutkin, että onko tää nyt mun koti ja että pakko sen nyt on olla kun se on ostettu. Kyllä tää tunne on pikkuhiljaa helpottanut (mulla ei siis ole kalusteitakaan muuta kuin sänky ja ruokapöytä, että sekin varmasti vaikuttaa), mutta en tiiä ostanko enää uudiskohdetta tulevaisuudessa. Koti on tosi tunneasia!

  4. Amanda sanoo:

    Niin tärkeä asia! Ja mulle myös henkilökohtainen. Muutin kaksi vuotta sitten pois kotoa ja tämä mun asunto vaan ei tunnu kodilta. Se on asunto, jossa mä vaan olen. Ei missään nimessä koti.
    Olenkin jo pidemmän aikaa yrittänyt etsiä uutta asuntoa, josta tulisi se koti-fiilis. Toistaiseksi ei ole löytynyt vielä kriteerit täyttävää. Tai on, mutta sitten vuokra on ollut sellainen, ettei ole ollut varaa.
    Nyt asun kerrostalossa, pienessä yksiössä keskellä keskustaa. Ja voin sanoa, että ei enää ikinä. Ei kerrostaloa, ei pientä yksiötä eikä keskellä keskustaa. Nyt on hakusessa tilavampi rivarikaksio omalla pihalla ja kauempana keskustasta, mielellään metsän lähellä.
    Sen sopivan löytämistä hankaloittaa erityisesti myös se, että kun omistaa koiran, vuokraisännän pitää myös lemmikit sallia, ja se sitten supistaakin tarjonnan aika pieneen. Ja kun se hyvä koti löytyy, olen ottamassa myös toisen koiran. 😀

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.