Hellävaraista hiustenlaittoa sis. arvonta & alekoodi

11.12.2016

 

Lähdin mukaan Nordic Beauty Importin & Tangle Teezerin kampanjaan, jossa testattiin Tangle Teezerin uusia harjoja, sekä Invisibobblen uusia erikokoisia pompuloita. Mulle molemmat tuotteet ovat tuttuja jo vuosien ajalta, ja olen käyttänyt Tangle Teezeriä niin omiin kuin lastenkin hiuksiin jo pitkän aikaa. Lasten Late Lammas-kuvioinen Tangle Teezer on säästänyt meidät aina pahimmilta takkujen selvitys -kauhukuvilta, ja lapset tykkäävät kun tukkaa harjataan ja kammataan ja laitetaan.

Moni ei ehkä tiedä sitä, että kaikkien hyvin tuntemat Tangle Teezerin Original- ja Salon elite -harjat on tarkoitettu ensisijaisesti märkien hiusten ja isojen takkujen selvitykseen, joihin ne siis soveltuvat parhaiten. Näistä malleista puuttuu perinteinen hiusharjojen käsikahva, jotta harjaa tulee pidettyä hellävaraisemmin kädessä, ja näin hiuksiakin tulee kohdeltua hellemmin. Niitä tulisi käyttää pääosin vain tähän tarkoitukseen, ja kuivien hiusten selvitykseen ja stailaamiseen on omat tuotteensa.

Kun mä laitan itse hiuksia, aloitan aina selvittelemällä takut samalla kun lisään lämpösuojasuihketta ja tyvikohottajaa. Mun hiukset ovat näin raskausaikana voineet todella hyvin, mutta aina niihin jotain takkuja tulee ja ne on hyvä selvittää heti pois ettei tukka pääse katkeilemaan. Tähän käytän Tangle Teezer Original -harjaa.

Selvittelyn jälkeen mä kuivaan hiukset aina hiustenkuivaajan ja pyöröharjan avulla. Tangle Teezerillä on hiusten kuivaamiseen kaksi eri harjamallia: litteä The Blow Styling ja pyöröharja eli The Blow Styling Round Tool. Mä käytän itse pääosin tuota perinteisen pyöröharjan mallista Round Toolia, joka toimii mun keskipitkässä tukassa kivasti.

Saan sillä käännettyä latvoja sisään päin samalla kun se antaa tyveen volyymia yhdessä tyvikohottajan kanssa. Mä tykkään että tukka on muhkea eikä mene päätä myöten, ja pyöröharjan avulla kuivaaminen on ehdoton askel mulla siihen ettei hiukset lässähdä. Itse pesen tukan vain joka toinen päivä, joten kun muotoilen ne huolellisesti ensimmäisenä päivänä, niin tokana päivänä riittää latvojen selvittely ja pikainen suoristus raudalla. Kuivaan hiukset yleensä kolmessa osiossa, ja päällimmäiseen kolmanteen osioon kokeilin myös The Blow Stylingia. Sillä tuli kivan sileä lopputulos.

Lopuksi viimeistelen hiukset rakennesuihkeella, ja siloitan ne vielä Tangle Teezerin The Ultimate Finishing Hairbrushilla, jossa on myös kahva ja vähän pidemmät piikit. Ne auttavat hiusten siloittelussa ja muotoilussa, ja harja on ihanan herkullisen värinen. Pyöröharjaa saa vain hyvin varustelluista kampaamoista, mutta muita Tangle Teezerin harjoja myydään esimerkiksi Sokoksissa, Emotioneissa, Stockmannilla ja Beauty Pop Upissa.

Mun hiukset ovat sen verran lyhyet että yleensä tyydyn kampausten osalta lähinnä puolinutturaan. Lasten hiuksia sen sijaan on aivan ihanaa laittaa ja niihin tykkään tehdä paljonkin kampauksia. Testasin Invisibobblen uusia Strong- ja Nano-pompuloita tyttöjen kanssa, ja samassa hiussalonkileikissä meidän esikoinen oppi tekemään ihan itse ponnarin! Hän oli saavutuksesta niin ylpeä, ja niin on kyllä äitikin. Invisibobblet pysyvät hienosti vähän pienemmissäkin sormissa, ja ne on helppo kiepauttaa tukkaan. Ja mikä parasta, niihin tukka ei jää solmuun kuten tavallisiin ponnareihin, eli ei mitään takkukatastrofeja vaikka lapset leikkisivät hiussalonkia keskenäänkin.

Uudet Invisibobble Nanot ovat tosi pikkuruisia, ja soveltuvat hyvin erilaisten kampausten tekoon. Niillä voi tehdä esimerkiksi lettejä tai puolinutturoita, ja ne sopivat hyvin myös vaikka vauvan ekojen haituvien nostamiseen pois silmiltä. Näitä olisin kaivannut jo tyttöjen vauva-aikana, onneksi nyt kolmannen neidin kanssa voi sitten käyttää näitä Nanoja. Invisibobble Strongit taas sopivat hyvin paksun tukan laittamiseen ja kaikkien hiusten kasaamiseen ponnarille silloin kun tarvitaan vahvaa pitoa. Meidän neideillä riittää hyvin molemmilla jo pituutta ja paksuutta Originaleihin, ja esikoiselle Strongit ovat hyviä vaikka sirkuskoulutunnin nutturaan, sillä ne pitävät tukan paikoillaan kuperkeikkojen ja muidenkin aikana.

LUKIJAKILPAILU: Saan järjestää teille huipun kilpailun josta kolme onnekasta voittaa postauksessa esitellyt tuotteet itselleen vaikka joululahjaksi tai jouluksi laittautumisen avuksi! MILLAINEN ON SINUN HIUSTENLAITTORUTIINISI? Kommentoi tähän postaukseen ja jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, niin olet mukana arvonnassa jossa tosiaan arvotaan kolme tuotepakettia, eli voittomahdollisuudet ovat poikkeuksellisen hyvät. Osallistumisaikaa on 19.12. klo 22.00 asti jonka jälkeen arvon voittajat ja olen heihin yhteydessä henkilökohtaisesti. Kilpailun tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ.

ALEKOODI: Nyt saatte Nordic Beauty Importin omasta Beauty Pop Up -verkkokaupasta 15% alennusta koodilla HUMAN joka on voimassa 23.12. asti. Alekoodi käy kaikkiin beautyblender-, Tangle Teezer-, invisibobble-, Konjac Sponge- ja Color Wow -tuotteisiin. Beauty Pop Up on täynnä ihania lahjaideoita ja apua laittautumiseen pikkujoulukauden juhlia varten, kannattaa ehdottomasti vierailla verkkokaupan sivuilla ja hyödyntää alekoodi.

Aivan ihanaa päivää kaikille!


453 Responses to “Hellävaraista hiustenlaittoa sis. arvonta & alekoodi”

  1. Avatar Noora sanoo:

    olen tosi laiska laittamaan tukkaa, suihkun jälkeen vaan harjaan takut pois ja laitan ponnarin tai nutturan. :)

  2. Avatar Tonttutyttö sanoo:

    Joka toinen päivä hiusten pesu, selvitys Tangle teezerillä, föönillä kuivatus.

  3. Avatar Joonuu sanoo:

    Mä harjaan tangle teezerillä hieman märät hiukset ja sit laitan öljyä latvoihin ja annan itsestään kuivua. Mulla on luonnonkihara ja pojalla hieman afrotukka niin ei kyllä selvittäis ilman tota harjaa. En ole muuten nähnyt noita ponnareita noin mininä. Täytyy hankkia koska tykkään monesti tehdä pienen letin etuhiuksista.

  4. Avatar vensku sanoo:

    Hiustenhoitorutiinini on erittäin nopea ja aina samalla kaavalla. Kiireessä vaan heitän hiukset ponnarille, nutturalle tai jätän auki harjattuina. Olisi mahtavaa saada niihin jotain uutta hohtoa ja ilmettä ja kokeilla jotain ihan uutta, kun alkaa käydä tylsäksi tämä jatkuva hiusten kiinnipitäminen samalla kaavalla. :)

  5. Avatar Jenni sanoo:

    Omat hiustenlaittorutiinini kuuluvat näin, pesen hiuksen noin joka toinen päivä, mutta en missään tapauksessa useammin. Koska harrastan uintia hiukseni kärsivät paljon kloorista ja uimalakin alla olemisesta, käytän satunnaisesti hiusöljyä. Muuten hiusten hoito on minulla ehkä vähän taka-alalla ja harjaan hiukset kerran päivässä. Yleensä pitkät hiukseni ovat joko auki, ponnarilla tai nutturalla. ;)

  6. Avatar Laura sanoo:

    Hiustenpesu, kuivashampoo välipäivinä, hoito öljyä latvoihin ja pienet tupeeraukset alle ja lakkaa. Minulla on tosi liukas hiuslaatu niin ei ole koskaN mitään takkuja pahemmin ollut. Tyttärelläni sen sijaan on takaraivolla nukkumisen jälkeen aina muhkea takkukasa mihin selvitysainetta kuluu. Tangleteezeriä en ole koskaan saanut aikaiseksi ostettua, varmaan kannattaisi

  7. Avatar Katya sanoo:

    Hiustenlaitto on kyllä kompastuskivi johon pitäisi panostaa…En osaa laittaa hiuksia mitenkään,ehkä ensi vuonna voisi alkaa opettelemaan!

  8. Avatar Heidi sanoo:

    Oikeastaan vain harjaan hiukset joka aamu, toisinaan töihin lähtiessä teen hätäisen nutturan

  9. Avatar Elli sanoo:

    Olen jättänyt hiusten käsittelyn arkena vähäiselle, koska vuosien jokapäiväiset suoristamiset ovat kuluttaneet hiuksiani paljon. Välillä tulee kuitenkin suoristettua tai kiharrettua. Pyrin pesemään hiuksiani korkeintaan joka toinen päivä, joten kuivashampoo on välillä ehdoton! Muuten käytän muotoilutuotteitakin aika vähän. Hiusöljy on kuulunut jokaviikkoiseen hiustenhoitorutiiniin parin vuoden ajan samoin kuin hiusnaamiot. Liikuntaharrastusten takia olen pitänyt hiuksia pienestä asti monta kertaa viikossa kiinni, ja edelleen salilla käyminen edellyttää hiusten kiinni laittamista. Nykyään on kuitenkin nuo invisibobblet, jotka ovat onneksi hellävaraisempia kuin tavalliset pampulat!
    Hiuksia tulee tietysti kuitenkin vähintään harjattua joka päivä. Itselläni ei ole vielä Tangle Teezeriä, mutta pitäisi varmaan hankkia sellainen ellei arpaonni suosi tässä kilpailussa ;)

  10. Avatar Maijueveliina sanoo:

    Minun hiustenlaittorutiinit ovat hyvin lyhyet:D Suihkun jälkeen harvoin kuivaan hiuksiani, vaan annan niiden kuivua vapaasti itsestään. Kuivumisen jälkeen joko suoristan tai kiharran taipuisan tukkani tai sitten teen jonkin kampauksen esim. ranskalaisen tai hollantilaisen letin tai nutturan:) Käytössäni on tavallinen tangle teezer sekö puhelinjohtoponnarit, mutta olisi ihanaa päästä testaamaan erityisesti myös pieniä puhelinjohtoponnareita!

  11. Avatar Jeanette sanoo:

    Olen tosi huono tekemään mitään hiuksilleni, joten hiustenlaittorutiiniini kuuluu lähinnä hiusten harjaamimen ja joskus laitan ponnarin.

  12. Avatar M sanoo:

    Mulla on todella vähän minkäänlaisia rutiineita, pesen ja harjaan vaan hiuksiani ja yritän ravita niitä erilaisilla tuotteilla. Kookosöljy on lemppari! Uskomattomat vaikutukset ainakin mun hiuksiin :)

    En kestä, teidän tytöillä on jo aivan ihanan pitkät ja kauniit hiukset! <3

  13. Avatar Emilia sanoo:

    Mukana!

  14. Avatar Reetta sanoo:

    Olen monta monta vuotta pessyt hiukset joka päivä aamuisin, mutta nyt alan olla jo sinut yhden ”likatukkapäivän” kanssa – kuivashampoon avulla tukka ei edes näytä likaiselta :) Luonnostaan liukasta tukkaa yritän kaikin konstein pitää ilmavana, ja siihenkin tuo kuivashampoo sekä tupeeraus ovat hyvä apu. Harvemmin tulee tukkaa laitettua sen kummemmin kuin pistettyä otsatukan jäänne sivuun silmiltä, tupeeraus, silotus ja lakkaa päälle.

  15. Avatar Piude sanoo:

    Rutiini on hyvin simppeli arkisin. Pesu, pyyhekuivaus, kiiltotuotetta tai tarpeen mukaan hoitosuihketta ja sitten harjaus. Saavat kuivua auki ja pöyhin niitä välillä. Hiukset on leikattu sellaiseen malliin, että tämän kummempia niiden laittamiseksi ei tarvitse tällä hetkellä tehdä. :)

  16. Avatar Eija sanoo:

    Mun hiustenlaittorutiini on helppo ja nopea ;) omistan lyhyet hiukset ja sivusiilin. Aloitan laittamalla tyvenkohottajaa ja kuivaamalla pyöröharjan kanssa tukan monessa eri osassa. Sitten muotoilen hiukset laittamalla vähän vahaa ja hiuskiinnettä ja se on siinä :) mun tukka muotoutuu niin kivasti ja helposti vaikka onkin ohut.

  17. Avatar juppe sanoo:

    mun hiustenlaittorutiini on melko yksinkertainen. pyrin pesemään hiukset vain 2-3 kertaa viikossa ja vältän fööniä niin paljon kuin mahdollista. välillä on kuitenkin kiireessä turvauduttava sen apuun. eli yleensä vain harjaan hiukset aamulla ja pistän etuhiukset jotenkin nätisti pois silmiltä, sillä ne häiritsisivät työntekoa. joinain päivinä tekee mieli laittaa poninhäntä, niin hiukset eivät sähköisty talvikelissä niin pahasti. eli aikalailla as simple as possible -linjalla mennään. juhliin tulee tietysti laittauduttua enemmän ja käytettyä suoristusrautaa (minulla on luonnostaan kiharat hiukset). arkena en halua käyttää päivittäin suoristusrautaa, sillä se kuluttaa hiuksia. tai ainakin näin olen kuullut ja lukenut (:

  18. Avatar Sirkku sanoo:

    Voi olen huono laittamaan hiuksia. Hyvät tuotteet ostan kampaajalta. Yritän kyllä laittaa hiuksia, mutta erittäin ohuen hiuslaadun vuoksi se on vaikeaa.

  19. Avatar Soikku sanoo:

    Meillä letitetään hiuksia päivittäin. Minulla ja kahdella tyttärelläni on pitkät ja paksut hiukset, niihin on kiva kehittää erilaisia lettejä, ponnareita ym :) paljon liikkuvalla ihmisellä nuo ko. ponnarit ovat aivan huippuja, hiukset pysyy vauhdissa kiinni ja pois kasvoilta!

  20. Avatar Miia sanoo:

    Minun hiustenlaitto rutiineihin kuuluu hyvät kampaamosta ostamat shampoo ja hoitoaine. Yritän itse kanssa pestä hiukseni vain joka toinen päivä ja siksi en ihan joka kerta hoitoainetta käytä. Usein kuivaan hiukseni föönillä pää alaspäin. Teen myös pikkuletin tuohon eteen. Toisena päivänä kuivashampoo on pelastus. Tykkään kyllä noista ponnareista, muutama minulle on enkä kyllä pois vaihtaisi enää

  21. Avatar P sanoo:

    Omiin hiustenhoitorutiineihin kuuluu perus pesujen yms. lisäksi hellävarainen käsittely, hiusöljy, tehohoito sekä vähäinen lämpökäsittely.

    Noi Nanot on kyllä niin söpöjä ja varmasti tosi käteviä! Ois mahtavaa saada niitä omaan käyttöön :)

    • Avatar P sanoo:

      Oho kyseessä olikin hiustenLAITTOrutiinit, mutta menee tohon samaan kategoriaan ainakin tuo hiusöljy ja lämpökäsittelyn vähäisyys! Invisibobblet on kyllä itsellä kovassa käytössä hiustenlaitossa kun paljon pidän hiuksia kiinni.

  22. Avatar Dora sanoo:

    Rutiineihin kuuluu yleensä töihin mennessä ponnari tai letit, vapaa-ajalla auki tai puolinutturalla ja öisin sotkunutturalla. En enää koskaan mene nukkumaan märällä tukalla sillä aamuisin tukka on kärsineen oloinen ja sotkuinen. Tykkään kihartaa hiukset ja harjata ne jäähtyneinä auki, jolloin ihanat laineet pysyvät jopa kolme päivää! Invisibobblet ovat parhain sotkunutturoiden tekoon. Ihanaa kolmatta adventtia koko teidän perheelle! <3

  23. Avatar Nunnu sanoo:

    Mulla on melko pitkä hiukset ja niiden laittoon liittyy vain muutama rutiini. Pesun jälkeen harjaan (juurikin tangle teezerillä) ja sitten annan niiden kuivua itsekseen. Olen huomannut omien hiusten kohdalla että hiukseni ovat nätimmän näköiset ja kiiltävät kun niitä ei kuivaa hiustenkuivaajalla. Perus arkipäivänä en tee hiuksilleni juuri muuta kun harjaan, aavistuksen ehkä tupeeraan ja laitan vähän lakkaa.. Joskus keksin jonkun kivan tavan laittaa otsahiukset pois silmiltä. Juhlien tai muuten vain laittautumisen halusta saatan kihartaa hiukset tai tehdä nutturan :) tulipas pitkä selostus!

  24. Avatar K sanoo:

    Mie kanssa pesen hiukset vain joka toinen päivä. Ekana päivänä kun jaksaa vähän panostaa kuivaamiseen ja muotoiluun, toisena päivänä selviää yleinsä pelkällä harjauksella. Jos ei, laitan hiukset joko letille tai ponnarille :)

  25. Avatar Anne sanoo:

    Hiustenpesun jälkeen laitan muotoilutuotteita ja annan hiuksien kuivua rauhassa. Harvoin käytän hiustenkuivaajaa. Seuraavana päivänä suoristan hiusten pörröisyyden muotoiluraudalla ja samalla käännän latvoja hieman sisälle päin. Tai sitten laitan hiukset kiinni erilaisilla leteillä. Siinä se!

  26. Avatar vaahtokarkki sanoo:

    Hiustenpesun jälkeen laitan hiukset yöksi letille jotta aamulla herätessä saa helpot ja kivat laineet :)

  27. Avatar Essi sanoo:

    Hei :) Omaan hiustenlaittorutiiniin kuuluu hiusten pesun jälkeen laitettava öljy, joka avaa hyvin takkuja (hyvä pitkiin hiuksiin etenki talvella) ja saa kiiltoa. Sitten annan hiusteni kuivua lähes aina itsestään. Harjaaminen, jonka jälkeen jätän hiukset auki tai teen jonkun arkikampauksen. :)

  28. Avatar Marika sanoo:

    Mäkin löysin pari vuotta sitten tms nuo Invisibobblet, ihan parhaita ponnareita :)

    Pesen hiukset joka toinen tai kolmas päivä, laitan tyvikohottajaa ja föönaan kuivemmaksi. Sävytän hiuksiani kahdesti vuodessa kampaajalla ja siinä välissä käytän säännöllisesti Color Maskia pitämään sävyä yllä. Ennen värjäsin jatkuvasti, mutta neljä viimeistä vuotta on mennyt tällä tyylillä, oma väri on nykyään ihan kiva! :)

  29. Avatar Jenni Kerälä sanoo:

    Pesen hiukset yleensä joka päivä, pesun jälkeen annan hiusteni kuivua vapaasti, sen jälkeen suihkutan hiuksiin jätettävää hiustenhoitoainetta ja harjaan ne tangle teezer original- harjalla. Harjauksen jälkeen suihkutan hiuksiin lämpösuoja-ainetta ja suoristan hiukset yleensä kolmessa osiossa. :)

  30. Avatar Anni sanoo:

    Hiustenlaittorutiinini ovat aika simppelit; yöksi löysä nuttura tai letti ja aamulla hoitosuihke rauhoittamaan pörröisyys ja vielä hiusten harjaus päälle. Kotona pidän pitkät paksut hiukseni yleensä kiinni, muualla sitten auki :)

  31. Avatar Vilma sanoo:

    Tykkään pitää hiuksiani kiinni, koska ne ovat hartioihin asti ja tiellä jos ovat kokonaan auki. Aamuisin kun hiukset menee joka suuntaan, harjaan ne ensin kyseisellä harjalla ja tykkään laittaa ne juurikin tuollaisella ponnarilla kiinni aamurutiinien ajaksi, joten nuo ovat mulla tosi paljon käytössä. Kyseisillä ponnareilla olen laittanut juhliinkin hiukset ja ovat pysyneet hyvin ja todella huomaamattomat. Käytän paljon tuota puoliponnaria ja letteihinkin nuo sopivat hyvin. Tangle Teezeria olen kans käyttänyt jo ainakin vuoden ja se kuuluu joka päiväiseen rutiiniin.

  32. Avatar tanjaminna sanoo:

    Noi ois niin hyviä! Mä olen vähän laiska hiustenlaittaja. Usein vain harjaan tangle teezerillä (myös sitä kuivaakin tukkaa…), laitan kuivashampoota, muotoilen vähän ja lisään hiuslakkaa. Harjoin tulee laitettua mitään kampauksia, vaikka tukka alkaa pikkuhiljaa jo yltää ponnarille…:)

  33. Avatar Noora sanoo:

    Yleensä ei kovin paljon aikaa kulu hiustenlaittoon.. Perus harjaus tangle teezerillä ja siitä hiukset ponnarille, puolinurturaan tai nutturaan.

  34. Avatar Nellis sanoo:

    Rivakoita harjanvetoja ja menox, siinä mun tänhetkinen rutiinini. Täällä olis takkutukkia, joille voittosetti olis huikee :)
    Mukana. Hyvää joulua sinulle :)

  35. Avatar Sanni sanoo:

    Pesen hiukset n. kerran viikossa sillä kuivan ihon takia myöskään päänahka ei rasvoitu herkästi :) Annan hiusten kuivua itsestään tai kuivaan ne föönillä aikataulusta riippuen. Pidän hiuksia paljon kiinni, joten hirveästi laittoa harjauksen ja öljyn lisäämisen lisäksi ne eivät kaipaa :)

  36. Avatar Iina sanoo:

    Hiustenlaittorutiinini on arkisin sellainen, että harjaan ne kauttaaltaan läpi ja joskus suoristan ne. Tykkään itse pitää pitkiä hiuksiani puoliksi kiinni puolinutturalla pään päällä. siten etuhiukset eivät ole silmillä ja kampaus on rento.

  37. Avatar Anne sanoo:

    Hihii, tää tulis tarpeeseen! Olen nyt puolen vuoden hiusten laiminlyönnin (mm olen antanut sävytystä kaipaavan tukkani haalentua…) jälkeen olen havahtunut reuhkani hoitoon ja ylläpitoon :D rutiineihin ei oikeastaan kuulu nykyään muuta kuin sävytys ja hellä harjaus kauhean hiustenlähdön takia :( taitaa olla aika sanoa heihei paksulle raskausajan leijonanharjalle …

  38. Avatar Henna sanoo:

    Minun hiustenlaittorutiinit lähinnä rajoittuu etuhiusten suoristamiseen ja ponnariin näin arkena. Juhliin tulee yleensä kiharrettua tai laitettua jotain erikoisempaa lettiä :)

  39. Avatar Katri sanoo:

    Itse käytän tota normi tangle teezeriä ihan kaikessa, koska en ole tiennyt että niitä on erilaisia ja tämä normi teezeri ei sovi muuhun kun märkään tukkaan. Invisibobbeleita käytän itse tän pitkän ja paksun tukan ylöslaittamiseen, muuten en oikein mitään tee tukalleni. Eli ei mikään kaikista paras hiustenlaittorutiini.. Ja todellakin tarpeeseen tulis nää! :)

  40. Avatar Kepa sanoo:

    Hiustenlaittorutiinini on takkujen selvitys ja sitten hiukset puoliponnarille. Toisinaan siloitain vain päällishiukset sotkunutturan ympäriltä, jos en jaksa takkuja availla… Helpoimman kautta siis mennään! En pidä hiuksiani auki, sillä en pidä niistä niin. Ovat taas liian pitkät.

  41. Avatar Sanni sanoo:

    Omiin hiustenlaittorutiineihini kuuluu arkena aika voimakas lämpökäsittely (ensin föönillä ja sitten suoristusraudalla). Hyvien hoitotuotteiden ansiosta ei hiukset ole onneksi pahemmin kärsinyt lähes päivittäisestä lämpökäsittelystä. Viikonloppuna sitten hemmottelen hiuksia naamiolla ja tehohoidoilla.

  42. Avatar Anna sanoo:

    Yleensä illalla pesen ja harjaan märkänä,laitan myös lämpösuojaa valmiiksi.Aamulla suoristan ja alle vielä suoristussuihketta.

  43. Avatar Miia sanoo:

    Pesen hiukset päivittäin ja aamuisin tulee heitettyä muotovaahtoa kosteisiin hiuksiin ja harjattua ne. Jojobaöljyä laitan tipan tai kaksi pituuksiin.

  44. Avatar Rosa sanoo:

    Pesen hiukset joka toinen päivä ja olen todella laiska föönäämään joten yleensä tulla kuivuu itsestään. Töissä pitää olla tukka kiinni joten ponnari on vähän liiankin tuttu kampaus itselläni… vapaapäivinä sitten vähän enemmän laittaa tukkaa. Aamuisin jos muistan niin sipaisen hiusöljyä hiusten latvoihin. Muuta en työpäivänä käytä koska tylsä ponnari mutta vapaalla sitten laittelen tukkaa enemmän

  45. Avatar KatjaL sanoo:

    Olen aika laiska laittamaan hiuksiani. Arkisin yleensä vain harjaan ne läpi, laitan ponnarille ja laitan vähän hiusöljyä latvoihin. Pesen hiukset joka toinen päivä. :)

  46. Avatar HannaO sanoo:

    Hiusten pesu jokatoinen päivä, öljy hiuksiin ja harjaus. Yleensä tykkään antaa kuivua itsestään mutta joskus otan föönin kaveriksi kun aikaa menee tähän pitkään, luonnonkiharaan reuhkaan. Takkuilta ei vältytä luonnonkiharoissa vaan sais olla jatkuvasti harjaamassa, joten Tangle Teezerin hellä harjaus kuulostaa ihanalta.

  47. Avatar Aleksandra K sanoo:

    Omat hiukset ovat lyhyet mutta tarvitsevan tangle teezerillä harjausta joka ilta ja aamu kosteisiin tai pyyhekuiviin hiuksiin. Jos aamulla jää aikaa suoristan ne etuhiuksia myöten jonka jälkeen pöyhin ne. Lakkaa päähän ja hiusten kuivaajan avulla saan niihin muodon jonka haluan lisää lakkaa myös xD. Iltaisin hiusöljyä ja hiusten pesu noin joka toinen päivä.

  48. Avatar Laura sanoo:

    Pesen hiukset ja annan kuivua itsestään. Joskus jos muistan niin laitan hiusöljyä ja suihkutettavaa hiuspuuteria käytän säännöllisesti. Kampaus on yleensä perusponnari tai jonkinlainen letti. :)

  49. Avatar Nimetön sanoo:

    Pesen hiukset joka toinen päivä. Yleensä en käytä kuivainta. Joskus suoristan, jos haluan pitää hiukset auki. Mutta aika paljon tulee pidettyä ponnarilla tai muuten kiinni, koska pieni lapsi tykkää jostain syystä aina tarttua hiuksista.:)

  50. Avatar Viola sanoo:

    Yleensä pesen joka toinen päivä ja annan kuivia itsestään. Joskus suoristan, jos haluan pitää hiukset auki. Mutta aika monesti laitan ponnarille tai muuten kiinni, koska pienellä lapsella on tapana tarttua hiuksiin. ;)

  51. Avatar Laura sanoo:

    Mun hiustenlaittorutiinit ovat ihan onnettomat.. Pesu ja hätäponnari/nuttura/letti. Olisi ihana osata laittaa enemmän!

  52. Avatar Mertsi sanoo:

    Mä lähinnä pesen hiukset iltaisin ja annan niiden kuivua ennen nukkumaan menoa. Seuraavana aamuna harjaan ja se on siinä. :D Jos lähden johonkin juhliin tms. edustustapahtumaan, föönaan ne yleensä vain ihan tavallisella harjalla ja teen hyvin yksinkertaisen kampauksen tai jätän auki. Nyt hiuksia on alkanut lähtemään hirveät määrät hormonaalisista syistä, joten voisi olla tarpeen päivittää harjaosastokin hiukan hellävaraisemmaksi hiuksille.

  53. Avatar Heini sanoo:

    Hiustenlaittoon kuuluu perusponnarit, välillä suoristus ja ranskalaiset+hollantilaiset letit. Olen kuullut hyvää noista tangle teezereistä mutta en ole vielä päätynyt kokeilemaan! :)

  54. Avatar Sara sanoo:

    Olen tosi laiska laittamaan hiuksia. Arkipäivisin luotan hyviin muotoilutuotteisiin. Pesun jälkeen laitan latvoihin hoitavaa öljyä ja silottavaa seerumia. Harjaan hiukset Tanglella, ja annan kuivua rauhassa. Kuiviin hiuksiin saatan suihkauttaa hieman hiuslakkaa. Joskus harvemmin laitan myös hiukset kiinni, mutta tuolloinkin rutiini on sama.

    Iltamenoihin saatan föönata hiukset. Lisäksi kiharran tai suoristan ne aina, kun olen menossa jonnekin. Tällöin tarvitsen arkituotteiden lisäksi lämpösuojasuihketta. Hiukseni ovatkin todella hyvässä kunnossa, vaikka ne ylettyvät puoleen selkään, koska en tee lämpökäsittelyitä kuin iltamenoihin.

  55. Avatar ems sanoo:

    Hiustenlaitto vaihtelee päivittäin. Jos hiukset eivät mene aivan päätä myöten tai näytä likaisilta, jätän ne auki, muuten laitan hiukset yleensä ponnarille tai letille.

  56. Avatar Tiina sanoo:

    Annan yleensä tukan kuivua itsestään (jos vain siihen on aikaa) sitten lämpösuojasuihkeen jälkeen joko suoristan tai kiharran tukan, yleensä arkeen suoristan ja juhlaan loivaa kiharaa. :) Hoitosuihketta kans kuluu jonkin verran!

  57. Avatar Amanda K sanoo:

    Hiustenlaiton suhteen oon sellanen luonnonlapsi että yritän pitää kuumakäsittelyn minimissä. Suihkun jälkeen harjailen tukkaa ja moshailen ympäriinsä antaen sen ilmakuivautua :D kampauksina tällähetkellä toimii lähinnä puolinuttura tai erilaiset lettiviritykset. Tukan pitää olla sileä mutta ei liian huoliteltu :)

  58. Avatar Annuska sanoo:

    Itselläni on sen verran luonnonkiharat hiukset, että etenkin suihkun jälkeen hiukset ovat todella takkuiset. Siksi suosinkin tuotteita, jotka auttavat selvittämään takut ilman että hiukset latistuvat samalla.

  59. Avatar Maiju sanoo:

    Pesen hiukset joka toinen päivä. Aivan liian harvoin jaksan föönata, vaikka siten saisi parhaan lopputuloksen. Hiusten kuivuttua käyn ne läpi muotoiluraudalla ja taivutan latvat hieman sisäänpäin. Tämän jälkeen vielä tupeeraus hiuspuuterin avulla sekä lakka :)

  60. Avatar Mira sanoo:

    Pesen hiukset ja laitan hiusöljyä. Harvemmin teen kampauksia.

  61. Avatar Elina sanoo:

    Hiustenpesu kaksi kertaa viikossa, päivittäinen hiusten harjaus ja silloin tällöin hiusten kihartaminen. Pidän aina hiuksia kiinni, joten myös kampauksen teko kuuluu rutiineihin :)

  62. Avatar Heidi sanoo:

    Mulla on pitkä ja paksu tukka enkä juurikaan jaksa laitella sitä, vaan pesun jälkeen annan kuivua itsekseen ja kun ne on kuivat niin laitan ne ponnareille tai leteille tai väkerrän nutturan jotta ne ei olisi tiellä vauvanhoidossa. Mieheni toiveesta pidän ne kuitenkin iltaisin auki. Olisi kivaa pitkästä aikaa laittaa hiuksia kunnolla, tehdä jokin jännä kampaus, pitäisi varmaan varata aikaa itsensä hemmotteluun!

  63. Avatar Emma sanoo:

    Pesen joka toinen tai kolmas päivä hiukset ja annan kuivua itsekseen.. Kampausnesteen ja lakan avulla laitan hiukset sitten kiinni joko ponnarille tai puolinutturalle :)

  64. Avatar Lis sanoo:

    En oikein tykkää näistä mainospostauksista, tuntuu jopa koomiselta lukea että hiustenlaiton joka vaiheeseen tarvitsisi erilaisen harjan -varsinkin jos tukkaa ei ole erityisen paljon :) oma tukkani näyttää suht samantapaiselta kuin sun,ja ihan yhdellä harjalla pärjään,hihi

  65. Avatar Kaisu sanoo:

    Ei kai voi puhua ees hiusten laittamisesta mun kohdalla. Harjaus, joskus föönaus ja kaikki korkeelle ponnarille taakse, silaus lakkaa ja valmis :D

  66. Avatar Vilma sanoo:

    Pesen hiukset n. 2 kertaa viikossa ja annan kuivua itsestään. Mun hiukset ei takkuunnu helposti, joten harjaan niitä vain silloin tällöin. Yleensä arkisin pidän mun hiuksia kiinni letillä, sillä mun paksuihin hiuksiin saa tosi upeita lettikampauksia.

  67. Avatar Suvisini sanoo:

    Rutiini on, että annan hiusten kuivua aika kuiviksi, laitan hiuksiin jätettävää hoitoainetta ja harjaan (teezer pitää olla, koska mulla on pitkä ja takkuuntuva tukka). Sitten vaan hiukset letille tai parille, tai ponnarille. Kohta täytyy keksiä jotain uutta, kun aion pätkäistä hiuksista puolet pois :D

  68. Avatar saara sanoo:

    Hieman luonnonkiharat hiukseni pörhistyvät föönikäsittelyssä, joten lähes aina annan niiden kuivua itsekseen. Sillä tavalla hiuksen luonnollinen taipuvuus säilyy. Kahvaton Tangle teezer mulla on ollut pari vuotta käytössä. Sillä ei tarvi kuin muutaman kerran sipaista tätä puolipitkää tukkaa. Useimmiten laitan hiukset on ponnarille tai ranskikselle.

  69. Avatar SHaidi sanoo:

    Illalla pesu ja harjaus, seuraavana aamuna suoristus, puoliponkkari ja vaha/lakka yhdistelmällä kiinnitys.

  70. Avatar J sanoo:

    Hiusten pesu joka toinen päivä, tarvittaessa käytän kuivashampoota. Satunnaisesti käytän suoristusrautaa, kuivainta erittäin harvoin. Tangle teezer ollut myöskin käytössä pidemmän aikaa.

  71. Avatar Nimk sanoo:

    Tangle teezer original ja invisibobblet vakiokäytössä täälläkin. Yleensä föönaan kahdessa tai kolmessa osassa, riippuen siitä kuinka laiskottaa :D tähän olenkin kaipaillut parempaa pyöröharjaa jo iät ja ajat :) sen jälkeen yleensä suoristan latvat sileiksi. Käytän tiestysti pohjalla lämpösuojaa antavia ja volyymiä tuovia aineita :)

  72. Avatar Henna73 sanoo:

    Pesun jälkeen annan kuivua hiusten itsestään. Aamuisin yleensä hieman haron niitä ja laitan kiinnitysainetta.

  73. Avatar Minna sanoo:

    En oikein tiedä, miten hiuksia voisi laittaa, joten rutiinini ovat hyvinkin yksinkertaiset. Pesen hiukseni joka kolmas päivä. Harjaan ne märkänä ja annan kuivua luonnollisesti. Kun ovat kuivat, heitän ne päälaelle nutturaksi, joka on vakiokampaukseni kaikkialla :D Helppo ja simppeli kampaus vaikkakin ei niin kauniin näköinen!

  74. Avatar Jenni sanoo:

    Ihana arvonta! Pesen hiukset joka ilta ja laitan niihin suihkutettavaa hoitoainetta sekä hiusöljyä ja annan niiden kuivua rauhassa jos mahdollista. Vältän mahdollisimman paljon föönausta ja suoristusrautaa.

  75. Avatar Salla sanoo:

    Pesen hiukset pari kertaa viikossa. Pesun jälkeen laitan hiuksiin jätettävän hoitoaineen ja selvitän hiukset tangle teezerilla. Aika harvoin käytän fööniä.

  76. Avatar Sonja sanoo:

    Hiusten pesun jälkeen annan tukan kuivua lähes kokonaan itsestään, jonka jälkeen yleensä föönaan loput. Suoristustaudalla vääntelen välillä jos on sen tarvetta, ja pari suihkausta lakkaa käytän silloin tällöin. Välillä vois kyllä enemmänki panostaa :D

  77. Avatar henski sanoo:

    Föönaan hiukseni pesun jälkeen ja laitan niihin hiusöljyä sekä tietenkin lämpösuojaa ennen föönausta. Vaihtelen kampauksia usein, ettei pompula ole aina samassa kohtaa kuluttamassa hiusta :) pidän siis hiuksia auki, letillä, nutturalla, poninhännällä yms :D

  78. Avatar minna sanoo:

    Pesun jälkeen laitan hiuksiin jätettävää hoitoainetta ja annan niiden kuivua vapaasti :) aamulla kohotan hiukseni päänahasta ilmakihartimen avulla

  79. Avatar Nuu sanoo:

    Oon tosi laiska tukanlaittaja.. Mulla on luonnostaan vahva ja nopeasti kasvava tukka, niin sen hoito jää vähän retuperälle. Välillä huomaan, etten oo kammannut tukkaa päiviin.. Sotkunuttura on mun luottokampaus :D mutta en opi, vaikka välillä niskatakkujen selvittely vie hermot…

  80. Avatar Titta sanoo:

    Olen suhteellisen huono laittamaan hiuksia joten rutiini on yksinkertainen :D Aluksi kampaan hiukset ja nyt talvella kun hiukseni tuppaavat sähköistymään niin suihkuttelen hoitosuihketta aamulla ja pitkin päivää. Usein suoristan hiukset, jolloin tietenkin lämpösuihke on käytössä. Hiukset yleensä on auki tai nopealla ponnarilla. Joskus käytän tyvikohottajaa.

  81. Avatar heli sanoo:

    Käytän mahdollisimman vähän hiuksia kuluttavia muotoiluvälineitä kuten hiustenkuivaajaa. Annan siis lyhyiden hiuksieni kuivua rauhassa itsestään ja harjaan ne kuivumisen jälkeen selviksi :)

  82. Avatar Saini sanoo:

    Olen tosi laiska laittamaan omia hiuksia, enkä oikein osaa tehdä mitään kampauksia. Tangle teaser original on minullakin käytössä ja sillä selvittelen takut pesun jälkeen, sitten kuivatus ja hiukset ponnarille tai auki. Ehkä täytyy testata pyöröharjan kanssa kuivattamista, niin ei olisi aina hiuksen ihan päänmyötäiset :D

  83. Avatar Tiia sanoo:

    Mun hiustenlaittorutiinit sinänsä vaihtelee, riippuen siitä mikä päivä on/mihin olen menossa, vai oonko vain kotona. Töihin laitan joko ponnarin, tai sellaisen ison mustan ”nipsun” jolla saa tukan kivasti kiinni, ja joskus myös suoristan ja laitan edestä pinneillä kiinni, niin ei roiku hiukset silmillä! :D Esim. kaupungille lähtiessä suoristan tai kiharran ja annan olla auki. Jos hengaan koko päivän kotona, laitan vaan nutturalle/letille/annan olla auki.

    Mulla on pitkä ja paksu tukka, niin ois kyllä ihana saada tämmöinen! En nimittäin jostain syystä omista mitään kunnollisia hiustenlaittotuotteita. :D

  84. Avatar emmi sanoo:

    annan yleensä aina kuivua itsestään, arjessa pidän paljon kiinni, juhliin tykkään kokeilla uusia kampauksia :)

  85. Avatar Miia sanoo:

    Pesun jälkeen laitan hoitoainesuihketta ja harjaan, joskus annan kuivua ja sitten vasta harjaan. Töissä hiukset ovat aina ponnarilla, nutturalla tai letillä. Vapaa-aikana auki, joskus hieman tupeerattuna, tai puoliponnarilla ja kotioloissa nutturalla. Hiukset pesen epäsäännöllisesti, milloin siltä tuntuu, pesuaineet olen jättänyt kokonaan pois.

  86. Avatar Marika sanoo:

    Arkena hiustenlaittorutiineihini ei kuulu muuta kuin harjaus ja hiukset jotenkin kiinni. Minulla on pitkä tukka ja töissä sen tulee olla kiinni. Jos taas lähden jonnekkin juhliin/juhlimaan tykkään kihartaa hiukseni. Mitään upeita kampauksia minulla harvoin näkee, sillä tykkään hiuksistani eniten auki noin niinkuin vapaa-ajalla :)

  87. Avatar essi sanoo:

    joka toinen päivä pesu (usein kosteuttavalla hiusnaamiolla) ja muotoiluvoide sen jälkeen. kuivaus föönaten ja lopuksi joko suoristus tai kiharrus.

    joka toinen päivä taas sitten kuivahampoo, ponnari ja hiuslakka. :D

    yleensä käyn aamulla suihkussa ja siinä samalla pesen siis hiukset, mutta jos joudun tekemään sen illalla, laitan hiusöljyä reilusti tukkaan niin aamulla ei ole säkkärä ja kuiva takkukasa.

    tangle teezer on pelastanut mut monilta itkuilta, joskus oon hätätapauksessa yrittäny jollain normiharjalla selvittää takkuisia ja kuivia latvoja ja meinaa itku päästä siinä kun sattuu niin paljon…

  88. Avatar Loviisa sanoo:

    Tällä hetkellä en laita hiuksiani juuri millään tavalla. Suihkun jälkeen vain harjaan ja hiusten kuivuessa pöyhin ilmavammaksi. Joskus käytän kiinnettä. Nyt on kasvatusvaihe menossa, odotan jo innolla että pääsen kokeilemaan erilaisia kampauksia kunhan tukka kasvaa riittävän pitkäksi. :)

  89. Avatar Emmi sanoo:

    Nykyään tulee arkisin laitettua aivan liian vähän ja yleensä ne onkin vaan normaalilla poninhännällä.. Pitäisi kyllä ryhdistäytyä :) Tangle teezer minulla on käytössä, mutta en tiennytkään, että harjoja on myös eri tarkoituksiin! :)

  90. Avatar Sakke sanoo:

    Pesen hiukset joka toinen päivä ja kerran viikossa tai kahdessa laitan hiusnaamion. Vältän föönin käyttöä. Harjaan hiukset aamuin illoin, käytän suihkutettavaa hoitoainetta sekä öljyä kuiviin latvoihin. Tupeeraan ja pöyhin tukkaa vähän ja yleensä, jos olen menossa pidän tukan auki. Kotona ollessa ja nukkuessa tukka taas on löysällä ponnarilla. :)

  91. Avatar Elviira sanoo:

    Nyt täytyy myöntää, että en omista harjaa. Mulla on luonnonkiharat ja normaalit harjat ovat aina vaan tehneet hallaa hiuksilleni joten lopetin kokonaan. Annan yleensä vain kuivata itsestään ja joskus laitan hiusöljyä. Olisi kiva päästä kokeilemaan laadukkaita ja ammattitason harjoja ja kunnollisia ponnareita, ku normaalit yleensä aiheuttaa hiuksien katkeilua.

  92. Avatar Zelinda sanoo:

    Aikaisemmin vain harjasin suihkun jälkeen ja ponnarille kuivana. Nyt pitäisi opetella uusi hiustenlaittorutiini, kun leikkasin lyhyemmäksi ja nimenomaan pyöröharja pitäisi hankkia hiustenlaittoa helpottamaan :)

  93. Avatar -Niina sanoo:

    Tangle teezerillä harjaan märän tukan ja aika perusponnareilla mennään yleensä! Tämä paketti kyllä motivoisi panostamaan enemmän hiustenlaittoon..

  94. Avatar mammatuinen sanoo:

    Pesen hiukset silloin kun ehdin/muistan ja loppuajan ne onkin letillä tai ’sotkunutturalla’. Perus mamma-meininki siis :D

  95. Sellaista ei ole! Pesun jälkeen takut pois ja hiuksiin jätettävää hoitoainetta pituuksiin. Saa yleensä kuivua itsellään. Hiuslaatu on niin piikkisuora ja liukas ja hiuksia niin paljon ettei edes letti pysy kauniina kuin pienen hetken. Olen jo luopunut yrityksistä, olkoon piikkisuira ja usein ponnarilla :)

  96. Avatar Ansku sanoo:

    Meillä minä ja tyttö ollaan ahkeria tangle teezerin käyttäjiä. Aina suihkun jälkeen harjaan läpi sekä omani että tytön (1v4kk) hiukset ja kun kuivuu niin ponnari päähän :) rakastan itse hiusten hipelöintiä ja kampausten tekoa ja selvästi tyttö tykkää myös kun hiuksia laitetaan <3 äitin ja lapsen yhteinen hetki päivittäin :)

  97. Avatar Elina sanoo:

    Ihan perus pesu 2-3 päivän välein, hiusöljyä tarpeen mukaan ja kuivashamppoota silloin tällöin. Invisibobbelet parhaita nopeaan ponnariin/nutturaan. Tangle teezeriä ei oo vaan tullu tähän mennessä ostettua, vaikka moneen kertaan se mielessä onkin käynyt, olisi varmaan aika pelastus takkuuntuvan latvan kanssa.

  98. Avatar Alina sanoo:

    Pesen hiukset kaksi kertaa viikossa shampoolla ja laitan hoitoaineen. Yleensä annan hiusten kuivua itsestään, ettei ne kärsisi föönin käytöstä :) Harjaan hiukset aamuin ja illoin, sekä aamuisin kohotan tyveä tupeerauskammalla :)
    Usein tulee myös vedettyä vain nuttura tai ”puolinuttura” päähän. Ehkä jopa liian usein :D

  99. Avatar Lottis sanoo:

    Pesen hiukset 2-3pv välein riippuen niiden kunnosta. Suihkussa Käytän arganöljyhoitoainetta ja muita naamioita ja tehohoitoja, sillä purkista tullut vaaleaväri kun meinaa kuivahtas. Suihkun jälkeen harjaan pyyhekuivat hiukset tangleteezerillä ja vaihdellen joko föönaan tai laitan letille tai Annan kuivua auki.

  100. Avatar Essi sanoo:

    Laiska hiustenlaittaja täällä hei! Suihkun jälkeen harjaan vaan otsatukan ja annan hiusten kuivua. Sitten harjaan lopun tukasta ja joskus kun jaksan niin suoristan ne tai laitan vaan puolinutturan. :D

  101. Avatar klaara sanoo:

    Minulla on melko lyhyet hiukset, jotka pitää pestä joka aamu ja föönätä kuiviksi.
    Mukana arvonnassa.

  102. Avatar siiri sanoo:

    Harjaan ja laitan kiinni :D märkänä annan kuivua itsestään ellei ole kiire. Silloin lämpösuoja, harjaus ja kuivaus föönillä.

  103. Avatar Taru sanoo:

    Mun arkirutiinit on hyvin yksinkertaset, aamulla harjaan hiukset ja laitan öljyä latvoihin ja lakkaa otsahiuksiin, että pysyvät poissa silmiltä. Pyrin pesemään hiukset vain joka toinen päivä, mutta välillä täytyy pestä peräkkäisinäkin päivinä. Yritän nykyään lämpökäsitellä hiuksia mahdollisimman vähän, nuoruuden värjäykset ja jokapäiväinen raudan käyttö on jättänyt jälkensä, joita nyt yritän korjailla :)

  104. Avatar manna sanoo:

    Harjaan ja laitan ponnarille:)

  105. Avatar Hanna sanoo:

    Noloa myöntää, ettei minulla mitään varsinaista rutiinia ole :D Pesen hiuksia, harjaan niitä ja välillä teen jonkun kampauksen (eli laitan ponnarin xD)

  106. Avatar Tiina sanoo:

    Yritän selvitellä takut samalla kun pesen ja annan kuivua itse. Yritän olla mahdollisimman hellävarainen kun olen kärsinyt hiustenlähdöstä -ja kuivuudesta kuopuksen syntymän jälkeen. Eikä kyllä aikaakaan riittäisi sen kummempiin hiustenhoitoihin ;)

  107. Avatar Heini sanoo:

    Olen hiustenlaitossa todella laiska! Suihkun jälkeen laitan hiuksiini hiusöljyn ja hoitavan suihkeen, joka sisältää lämpösuojan. Sitten vain kuivaan ja jos aikaa jää niin suoristan. Kaipaisin juuri tuollaista pyöröharjaa, että hiuksiin saisi kuivaamalla jotain muotoa sekä tyveä kohotettua!

  108. Avatar Maria sanoo:

    En laita hiuksiani oikein mitenkään :D harjaan ne

  109. Avatar Sari sanoo:

    Tosi laiska tekeen hiuksille yhtään mitään. Märillä hiuksilla nukkumaan ja aamulla kauhia takkupesä jota yritttää tavallisella harjalla selvittää. Töissä piän hiukset aina kiinni kun muuten ne ois vaan edessä niin siks arkiaamuina en paljon mieti miten hiuksia laittelen. Jos on jotkut juhlat/muu tapahtuma niin sillon on ihana väkertää hiuksille jotain kiharaa yms.

  110. Avatar Piia sanoo:

    Minulla on pitkät ja paksut hiukset, jotka tulee pesun jälkeen kuivaimella kuivattua harjan kanssa. Hiukset on yleensä ponnarilla ja parhaiten ne saa laitettua vasta seuraavana päivänä pesusta :)

  111. Avatar Miukkis sanoo:

    Pesen hiukset joka toinen päivä ja käytän myös hiuksiin jätettävää hoitosuihketta. Arjessa ihan perusponnari on kaikista näppärin ja käytännöllisin. Juhliin ja muihin tilaisuuksiin tykkään laittaa kiharoita tai lettikampauksia.

  112. Avatar Pipa sanoo:

    Pesun jälkeen annan kuivua itsekseen, ja yleensä vaan harjaan hiukset ja ponnarille.

  113. Avatar Hanna sanoo:

    Moikka!
    Tän hetkinen hiustenhoito ja laitto on aina vähän miten kerkee siihen syventymään, puolivuotias tonttu pitää siitä huolen;D
    Olen siirtyny luonnolisiin shampoisiin ja hoitoaineisiin ja pesen yleensä joka toinen/kolmas päivä hiukset!
    Monesti oon tyyliin suoraan suihkusta lähtenyt liikkeeseen, nykyään tuntuu että aina joka paikasta on vähintään 10minsaa myöhässä!
    Arvonta siis mahtava<3

  114. Avatar Kirsii sanoo:

    Pesen hiukset noin joka toinen päivä, mulla on pitkät ja erittäin paksut hiukset ja välillä on helpompi lyödä vaan nuttura kun hiukset eivät tottele :D kuulostaisi nuo harjat kyl hyville mun hiuksille!

  115. Avatar anna s. sanoo:

    Enimmäkseen hiusten pesua, kuivausta ja suoristusta :)

  116. Avatar *Annimiina* sanoo:

    Mä en pesun ja harjauksen lisäksi juuri koskaan ehdi 1 v 5 kk vilperin kanssa laittaa muuten kuin ponnarille ja korkeintaan etuhiukset ranskanletille. Jos on hitusen aikaa niin letitän ranskiksen niskasta ylös takaraivolle ja ponnari tai nuttura siihen. Mut sitäkin suuremmalla syyllä nää harjat ja ponnarit tulee tarpeeseen ☺

  117. Avatar MR sanoo:

    Pesen koko tukan n. joka toinen päivä ja otsatukan melkeinpä joka päivä. Pesun jälkeen laitan hiuksiin muotovaahtoa ja föönaan ne. Nukun yleensä hiukset letillä. :)

  118. Avatar Sarkku sanoo:

    Hiusten pesu, öljyä latvoihin, föönaus, tupeeraus tyveen ja lakkaa päälle :)

  119. Avatar Anniina sanoo:

    Pesen hiukset joka toinen ilta ja annan niiden kuivua itsestään. Aamulla yleensä suoristan hiukset ennen töitä tai laitan ponnarin/letin. Välillä käytän hiusöljyä ja kuivashampoota muuten käytössä iha perus shampoo ja hoitoaine :)

  120. Avatar MarjaKoo sanoo:

    Lyhyet hiukset on aika helppo laittaa aamuisin, hiusöljyä käytän kyllä.

  121. Avatar Minnis sanoo:

    Mun hiukset menee extra nopeasti takkuun joten tangle teezer pelastaa mut aina kun märän tukan harjaa :) en yleensä käytä fööniä ja annan tukan kuivua rauhassa. Tämä olis siis loistava joululahja itselleni :D

  122. Avatar Suski sanoo:

    Hei! Mistä tuo sinun ihana mekko on ostettu?

  123. Avatar Mari sanoo:

    Pesen hiukset joka toinen ilta. Pesua seuraavana aamuna suoristan hiukset raudalla, vähän tyveen kuivashampoota ja päälle lakkaa. Seuraavana aamuna usein riittää vain harjaus ja lakka. Välillä pyöritän etuhiukset pinneillä sivuun. Joskus kotona pidän sotkunutturalla hiuksia, mutta kodin ulkopuolella hiukset on yleensä auki. Tykkään hirveästi laittaa muiden hiuksia ja tehdä lettejä ym. kampauksia, mut omien hiusten laitto jää aina vähäiseksi.

  124. Avatar Elina sanoo:

    Pesen hiukset päivittäin ja harjaan kun muistan:). Jotenkin on tässä kotiäitinä kahden pienen kanssa jäänyt tuo hiustenhoito retuperällä. Pitäisi skarpata. Päivisin nostan pitkät hiukset tehonutturalle, mikä estää vauvaa kiskomasta viimeisiäkin haituvia päästä:)

  125. Avatar Shain sanoo:

    Mulla on aika työläs luonnonkiharat tukka, joka menee takkuun helposti. Aamuisin harjaan huolellisesti, suihkutan vedellä ja puristelen kiharat esiin. Sitten föönaus ja öljy latvoihin. Illalla sitten vain takut auki harjalla.

  126. Avatar iituliina sanoo:

    Pesen noin joka toinen päivä ja annan kuivua ihan itsestään. :) Harjaan… kröhöm, vähän liian harvoin, etenkin näin talvella kun pipo on omiaan kasvattamaan takaraivon takkuja. Ehkä Tangle Teezer tekisi siitä harjaamisesta vähän vähemmän vastenmielistä hommaa! Talvella tulee pidettyä tukkaa lähinnä auki (koska pipo), kesäisin ja kotona aika usein nutturalla tai ihan perusponnarilla.

  127. Avatar kotitonttu sanoo:

    Hiustenhoitorutiinini on hyvin yksinkertainen. Pesen hiukset shampoolla ja hoitoaineella 3-4 krt viikossa, pesun jälkeen laitan hiusöljyä latvoihin ja annan kuivua. Muuten vain harjaan hiuksia. En ole koskaan uskaltanu värjätä hiuksia (herkkäihoisuuden vuoksi) ja pitkään olen haaveillut pitkien hiuksien lyhentämisestä, mutta muutos jännittää! Ehkä vielä joskus uskaltaudun kampaajan penkilel ja kokeilen lyhyempää mallia!

  128. Avatar Ninni sanoo:

    Mä laitan yleensä ihan perus ponnarin tai nutturan,mutta jos on johonkin ostoksille tai juhliin menoa niin sitten panostan enempi. Meijän tytöillä on muuten kans late lammas harja :D

  129. Avatar Oonaa sanoo:

    Olen tosi laiska hiustenlaittaja eli perus pesulla ja ponnarilla yleensä mennään :D

  130. Avatar Riikka sanoo:

    Pesun jälkeen harjaan ja annan kuivua itsekseen. Pitkät hiukseni pidän kiinni letillä tai ponnarilla.

  131. Avatar daveisti sanoo:

    Leikkasin pitkän tukkani lyhyemmäksi ja nyt ei pesun jälkeen tarvitse kuin suihkuttaa hiuksiin jätettävää hoitoainetta:)

  132. Avatar Roosa sanoo:

    Oon todella laiska tukan laittaja. Hiukset on yleensä kiinni ja tukan pesen joka toinen päivä. Tangle Teezer on kyllä päivittäin käytössä!

  133. Avatar Maitoviiksi sanoo:

    Perusrutiinit ovat hyvin helpot, hiustenpesu, hoitoaine ja hiuksiin jätettävä hoitoaine, tangle teezerillä hiukset selviksi ja kuivuttua ponnarille, öisin nutturalle tai letille. Ihana arvonta!

  134. Avatar Ellu sanoo:

    Hiustenlaittorutiinini ovat aika olemattomat. Pesu iltaisin + annan kuivua itsestään. Aamulla harjaus, ponnari niskaan ja menoksi. Helppoa? :)

  135. Avatar Piitu sanoo:

    Hiustenhoitorutiineihini kuuluu lähinnä pesu joka toinen päivä ja pesun jälkeen pyyhekuivana letittäminen, niin saa vähän laineita ja kuohkeutta. Arkipäivinä tukka saa yleensä olla sotkunutturalla tai ponnarilla, juhliin sitten laitan vähän hienommin jos jaksan :)

  136. Avatar Saana sanoo:

    Hiustenlaitto rutiineihin kuuluu ainoastaan pesun jälkeen harjaus, suoristus ja ponnarille laitto. :)

  137. Avatar neitim sanoo:

    sen jälkeen kun kasvatin pitkän tukan ja oman värin takaisin minusta on tullut maailman laiskin hiustenlaittaja, tukka kun näyttää nykyään ihan hyvältä vaikkei sille tekisi mitään. kampaan suihkun jälkeen ja yöksi laitan korkealle löysälle nutturalle.

  138. Avatar Jonna sanoo:

    Joka toinen päivä hiusten pesu, välipäivinä kuivashampoota. Föönillä kuivaksi ja öljyä latvoihin. Pyöröharjalle olisi kova tarve:-) tavallinen tangle teezer on löytynyt itseltä jo monta vuotta

  139. Avatar Linda sanoo:

    Pese ja pidä, muutakin tarttis kyllä tehdä…

  140. Avatar Jossu sanoo:

    Olen yleensä melko laiska laittamaan sen kummemmin hiuksiani. Yleensä pesen hiukset n. kolme kertaa viikossa ja pidän niitä joko vain auki tai ponnarilla työni vuoksi. Olisi siksi kiva kokeilla noita hauskoja puhelinlankaponnareita. En ole ikinä testannut noita Tangle Teezereitä joten olisi hauska tietää miten ne omassa tukassani toimisi…

  141. Avatar Amppu sanoo:

    En juuri kummemmin laita hiuksiani. Yleensä suhasen kuivattuihin hiuksiin jonkun suttunutturan ja se saa kelvata. Haluaisin kuitenkin oppia laittamaan hiuksia jotenkin muutenkin.

  142. Avatar Maria sanoo:

    Mun hiustenlaittorutiineihin kuuluu pesu joka kolmas ilta, jonka jälkeen harjaus juurikin tangle teeserillä. Joskus suihkutan pesun jälkeen hiuksiin vielä jätettävää hoitoainetta ennen kuin harjaan.
    Aamuisin suihkutan lämpökäsittelyaineen ennen kuin joko suoristan hiukset tai kiharran rennot laineet. Oon onneksi onnistunut vähentämään hiusten käsittelyä enkä nykyisin itse asiassa lämpökäsittele hiuksia kuin pari kertaa viikossa. Muulloin tukka on kivan näköinen vielä edellisen päivän laittamisesta tai laitan ne rennolle nutturalle, jota saatan hiukan tupeerata :)
    Käytän myös vielä kuivashampoota sellaisina päivinä kun tuntuu etteivät hiukset ole enää puhtaimmillaan, mutten niitä vielä halua pestäkään.

  143. Avatar Jansqu sanoo:

    Pesu kun näyttää siltä että tarvitsee, yleensä joka toinen -kolmas päivä. Harjaan takut Tangle teezerillä, öljyä latvoihin ja tyvikohottajaa tai muotovaahtoa tyveen ja kuivaus, sitten niinä päivinä kun en pese niin yleensä suoristus ja tietty lämpösuojan kanssa! Niinkuin myös siis kuivauksen kanssa mutta unohtu mainita.

  144. Avatar Riiti sanoo:

    Hiustenhoito rajoittuu lähinnä takkuuntuvien hiusten selvittämiseen ja niiden laittamiseen ponnarille tai nutturalle. Joskus teen kuiviin latvoihin öljyhoidon. Kai niitä voisi paremminkin hoitaa.

  145. Avatar Elppis sanoo:

    Mun hiustenlaittorutiinit arkena ovat hyvin yksinkertaiset: pesu, harjaus Tangle Teezerillä ja yöksi hiukset kiinni. Aamulla harjaus ja hiukset ponnarille. Kovasti heräsi mielenkiinto noihin vahvempiin ponnareihin, minulla kun ei nuo tavalliset ole riittäneet pitämään ponnaria hyvänä.

  146. Avatar Petra sanoo:

    Olen aika laiska laittamaan hiuksia mitenkään ponnaria ihmeellisemmin. Pesen hiukset joka toinen tai kolmas päivä, ja pesun jälkeen kuivaus föönillä. Nuo nano-ponnarit etenkin kiinnostaisi, olisi kiva kokeilla niiden avulla erilaisia kampauksia!

  147. Avatar A sanoo:

    Perusponnari on mulla yleisin.. tai rento nuttura :)

  148. Avatar Smiley sanoo:

    Mää oon tosi laiska hiustenlaittaja, enkä oikein edes osaa omaan tukkaan mitään tehdä, eli yleensä vaan harjaan tukan Tangle Teezerillä pari kertaa viikossa suihkun jälkeen sen ollessa märkä, annan kuivua omillaan ja sit laitan joko sotkunutturalle, ponnarille tai puolisotkunutturalle Invisibobbleilla. Joskus jos käytän pipoo niin letitän hiukset. Tykkään kyllä olla kampauspäänä muille ja usein koulussa mun hiuksia letitetäänkin muiden toimesta, mutta en vaan koskaan saa aikaseks tehdä sille ite mitään ihmeellisyyksiä. Mulla on kyllä sen verran pitkä ja paksu leijonanharja, että sen laittaminen ite on verrattaen haastavaa ylipäätään, saati jos ite pitäis alkaa väkertään. :D

    Haluaisin kauheesti kyllä oppia laittaan erilaisia lettejä, esim. ranskalaisia tai hollantilaisia omaan päähäni, mutta mulla ei vaan liitä motoriikka ja koordinaatiokyky – eikä hermot – siihen. Ehkä vielä joskus!

  149. Avatar Hemuli sanoo:

    Joka toinen päivä hiusten pesu, hiukset kuivaa ajan kanssa, ponkkari kiinni ja parilla pinnillä takahaituvat ylös.

  150. Avatar Elina sanoo:

    Hiusten pesun lisäksi käytän aina suoristamista ennen siihen tarkoitettua suoja suihketta ja kerran kuussa teen pidemmän hiushoidon naamiolla.

    Kesällä järvivedellä pesu mökkirannassa paras hoito.

  151. Avatar Mia sanoo:

    Hiistenlaittorutiineihini kuuluu hiusten pesu joka kolmas päivä, öljytipat karheisiin hiuksiin pesun jälkeen sekä jokapäiväiset hiusten kampaamiset ja laittamiset. Sen verran tuuheat hiukset että letillä yöksi kiinni, jottei hiukset häiritse yöunia :)

  152. Avatar jutta sanoo:

    Harjaus ja föönaus. Sit suoristus. Lämpösuojasuihke hiuksiin ennen föönausta. :)

  153. Avatar Mertsi sanoo:

    Mun hiusrutiinit on melko olematommat, pesen pari kertaa viikossa, kuivashampoota ja öljyä . Useimmiten hiukset vaan nutturalla, rakastan lettejä ja teen niitä aina kun vaan jaksan

  154. Avatar Marika sanoo:

    Rutiinini on mitä nopeammin sen parempi :) olisi kyllä ihana voittaa!

  155. Avatar sikkuralla sanoo:

    Kuivaan hiukset aina hiustenpesun jälkeen, koska hiukseni ovat niin paksut, etteivät ne ehtisi kuivua aamuun mennessä. Yleensä myös kohotan tyveä tyvikohottajalla. Käytän öljyseerumia.

  156. Avatar Laurakp sanoo:

    Neljän päivän välein pesu ja pesun jälkeen harjaus tangle teezerillä.

  157. Avatar Olga sanoo:

    Suihkun jälkeen annan hiusten kuivua itestään tai kiireen sattues käytän fööniä viileällä lämmöllä. Arkisin hiukset menee aika paljon vaan ponnarilla. Ulos lähtiessään tai juhlaan tykkään suoristaa hiukset ja suoristamisen yhteydes käytän lämpösuojasuihketta.

  158. Avatar Mk sanoo:

    Pesen joka kolmas päivä hiukset ja annan yleensä hiusten kuivua itsestään. Kuivina sitten suoristan tai välillä vaan anna hiusten olla luonnonkiharilla. Käytän korjaavaa suihketta pesun jälkeen.

  159. Avatar Maiju sanoo:

    Aika laiska olen tukkaani laittamaan, mutta testailen mielelläni uusia tuotteita. Pikkuvauva-arki on sen verran vauhdikasta, ettei juuri tule kampauksia mietittyä. Yleensä vedän pitkän tukan ponnarille tai Pikku-Myy tyyliin nutturalle.

  160. Avatar Pihka sanoo:

    Olen ihan onneton hiustenlaitossa, siis omani. Oikeasti vain pesen ja annan kuivua. Joskus kuivaan kuivaajalla jos ei ole aikaa odotella. Ponnaria ihmeempää en laita. Paitsi silloin kun hiukset on reilusti pidemmät, pidän letillä. Nyt hiukset on puolipitkät. Odotan että tuo meidän tyttö kasvaa ja pääsen hänen hiuksia laittamaan.

  161. Avatar Petu sanoo:

    Pesen hiukset joka toinen päivä. Vaihtelevasti annan niiden joko kuivua itsellään tai sitten käytän kuivaajaa. koska hiukseni on pörröiset ja luonnonkiharat, suoristan ne joka pesun jälkeen. :)

  162. Avatar Juuli sanoo:

    Olen laiska hiustenlaittaja ja useimmiten viiletänkin menemään hiukset auki tai laitan jättinutturan pään päälle. Rutiineihin kuuluu melkein jokapäiväinen pesu, Tangle Teezerillä harjaaminen (on muuten ihan ehdoton kiharaan tukkaan) ja yöksi letittäminen. Yöleteistä on ollut hurja apu kuivaan kiharapilveen!

  163. Avatar Esba sanoo:

    Muuten oon ulkonäön suhteen tosi suurpiirteinen, mutta hiuksia tykkään letittää ja kokeilla uusia juttuja. Vähän aamun aikataulusta riippuu mennäänkö perusponnarilla vai teenkö jotain spessumpaa. Hiukset pesen parin kolmen päivän välein.

  164. Avatar sitruuna sanoo:

    Voi vitsi, tää paketti ois täysin mulle tehty koska mun hiustenhoitorutiini on niin retuperällä! Tällä hetkellä pesen hiukset, laitan lämpösuojaa ja harjaan sellasella repsottavalla ikivanhalla tangle teezerillä. Sit suoristan tukkani, se on pitkä ja kihara mutta inhoan kiharoita ja näytän mielestäni ne päässä kasarihevarilta tai Brian Maylta… mun kiharoiden inhoaminen on johtanut myös siihen että asuessani puoli vuotta Aasiassa en jaksanu ostaa lämpösuojaatai hoitoainetta mutta suoristin silti joka_ikinen_päivä. Hyi minua.

  165. Avatar anni sanoo:

    se vähän riippuu.. arkena ihan vaan pesu päivittäin ja annan kuivua itsestään, töissä pitää olla hiukset kiinni niin nutturalla mennään :D vapaalla sitten kuivaan kuivaajalla ja tietty käytän lämpösuojaa ja joskus tyvikohottojaa, sitten laitan hiukset jotenkin kivasti :D

  166. Avatar Emmi sanoo:

    Työni puolesta joudun laittamaan tukan aina kiinni ja aina jos jaksan niin laitan paremmin tukan, letille, nutturalle yms :) vapaapäivinä tykkään laitella tukkaa! Mulla on kyllä sellainen takkutukka, että hyvät harjat tulisi tarpeeseen :)

  167. Avatar Miltsi sanoo:

    Itse useimmiten vain harjaan hiukset enkä käsittele niitä pesun lisäksi millään aineilla. Juhliin saatan kihartaa tai suoristaa hiuksia ja arkena tehdä jonkin letin. Hiustenhoitopaketti olisi mukava voittaa :)

  168. Avatar Kirsi sanoo:

    Hiustenpesu 3 krt viikossa. Aina perään föönaus. Vaihtevasti käsittelyä suoritusraudalla tai iso rullaisella ilmakihartimella. Hiukset itsepäiset ja luonnonkiharat. En niistä koskaan ole oppinut tykkäämään luonnontilaisina vaan aina in laitettava jollain tapaa.

  169. Avatar Laurakuja sanoo:

    Pesun jälkeen hoitoainesuihke ja hiusöljy pyyhekuivaan tukkaan ja hellävarainen harjaus. Töistä johtuen joutuu usein pitään hiuksia kiinni ja invisibobblet on siihen hyviä kun ei katko hiuksia:) kampaukset ei oikeen suju itelle niin letillä tai nutturalla mennään!

  170. Avatar Minna sanoo:

    Pesu, volyymisuihke ja kuivaus lähes pävittäin. Mistään kampauksista on lähes turha haaveilla, kun hiukset on niin liukkaat, että niissä en ole oikein mitään kampauksia tai muita saanut pysymään.

  171. Avatar Johannan sanoo:

    Suihkun jälkeen käytän latvasuojaa ja korjaavaa suihketta. Tämän jälkeen kampaaminen ja lämpösuoja, jonka jälkeen föönäys. Valitettavan usein tulee vielä suoristettua hiukset aamuisin..

  172. Avatar Wiiw sanoo:

    Hiusten laittossa menee päivittäin eniten aikaa niiden kuivaamiseen, koska ne ovat niin paksut ja lunnonkiharaiset. Käytänkin erilaisia kosteuttavia ja hiusta helliviä tuotteita, jotta isommilta takuilta päivänaikana vältyttäisiin. Invisibobleja on tullut käytettyä runsaasti, koska ne eivät rasita paksua hiusta samalla tavalla kuin normaalit ponnarit. Tangle teezeria olen testannut monesti ja huomannut sen varsinkin omalle hiukselleni kaikista hellävaraisemmaksi, mutta opiskelijabudjetin vuoksi olen tyytynyt tavallisiin harjoihin.

  173. Avatar Julia sanoo:

    Hiustenlaitto rutiineihin kuuluvat pesu, kun hiukset näyttävät sitä tarvitsevan. Paksun ja karhean hiuslaadun vuoksi kerran viikossa usein riittää. Suihkun jälkeen kuivaan föönillä, harjaan Tangle Teezerillä, laitan lämpösuojan ja lopuksi suoristan. Joskus käytän latvoihin silikonitippoja antamaan lisää kiiltoa.

  174. Avatar Xeveliina sanoo:

    Joudun pesemään hiukset joka päivä, eli siinä sitä hommaa riittää. Yleensä laitankin sitten vaan hiukset laiskasti ponnarille, kun en jaksa ruveta pesun ja kuivauksen jälkeen väsäämään mitään erikoisempaa. :/

  175. Avatar Mia-Sofia sanoo:

    Mun hiustenlaittorutiinit on tällähetkellä sitä, että pesu jokatoinen päivä ja päivisin töihin koitan saada ne jotenkuten näyttämään hiuksilta ihan vaan harjailemalla. Mulla on hiukset tosi huonossa kunnossa, ja ai että miten odotan sitä että häät on juhlittu niin saa vihdoin pätkäistä ne polkkamittaisiksi! :D

  176. Avatar sannero sanoo:

    Tangle Teezer on ollut päivittäisessä käytössä nyt jo kolme vuotta, ja se onkin hiustenlaittorutiinieni ykkönen tukkani on kihara, karhea ja villi, mutta iän myötä olen myös oppinut siihen että luonnollisuus on pop, annan tukan kuivua pesun jälkeen itsestään jolloin kiharat ovat kauneimmillaan ja koitan panostaa silkkisyyttä tuoviin shampoisiin. Viihdyn hiukset auki, mutta töissä vakikampaukseni on perusponnari, helpottaa päiväkotiarkea aika paljon kun lapset eivät roiku hiuksissa… :D

  177. Avatar Ida sanoo:

    Pese hiukset noin joka toinen päivä ja kuivaan föönillä ja harjaan. Harvemmin kyllä mitenkään ihmeellisesti laitan eli yleensä vaan auki tai ponnarilla :)

  178. Avatar Helluw sanoo:

    Mulla on tapana pestä hiukset joka toinen päivä. Kerran viikossa laitan hiuksiin myös tehohoidon ja silloin tällöin käytän myös hiusöljyä. Mun hiukset on tosi kuivat, joten yritän välttää esim. suoristusraudan käyttöä. Sen takia pidän yleensä hiuksia vaan ponnarilla. :)

  179. Avatar Tinkerbell sanoo:

    Ihana arvonta! Minulla on tosi pitkä ja luonnonkiharat. Pesen hiuksia 2krt viikossa, perjantaisin hiustenpesun jälkeen kamman tangle teezerillä. Sitten lettiä päällä yök kuitenkin yleensä laitan lettiä yöks joskus laiskuuden takia hiukset auki niin tietty heti sotkuista ja takkuja. Päivän aikaan yleensä nuttura, harvoin auki riippuu tilanteesta. Lasten hiuksia myös tangle teezerillä. Tykkään laittaa erilaisia kampauksia, odotan että tyttärelle kasvais vielä lisää ja paksumpi niin helpompi tehdä jotain :)

  180. Avatar Minna P sanoo:

    Hiukseni ovat oikeat ongelmahiukset ja niiden hoitamiseen menee aikaa. Pitkät, paksut, tylsät maantienväriset luonnonkiharat joutuu värjäämään/vaalentamaan usein. Sitten vielä joutuvat suoristusraudan käsittelyyn melkein joka päivä. Silver shampoo, hoitoaine ja suoristussuihke kuuluu arkiseen hiushuoltoon :)

  181. Avatar Lode sanoo:

    Yleensä pesun jälkeen laitan öljyä ja yöksi nutturalle. Muuten pidän useimmiten vain ponnarilla tai jätän auki.

  182. Avatar sssansan sanoo:

    Mä olen sellaisessa työpaikassa, missä hiukset on pakko olla kiinni, ja aamulla kun kuuden aikoihin laittaa tukkaa, niin ei jaksa yleensä kovin erikoisia juttuja alkaa väsäämään :D Laitan suihkutettavaa hoitoainetta, harjaan, ja sitten laitan nutturalle/letille, suihkautan vähän hiuslakkaa että kampaus pysyy :D Hiustenkuivaajaa en käytä, siksi pesen hiukset yleensä iltaisin, että ne ehtii kuivua kunnolla, joka toinen ilta kun pesen tukan niin sitten niinä aamuina kun ei ole juuri puhdas tukka niin pistän vähän kuivashampoota otsatukkaan, että näyttäisi vielä yhtä puhtaalta :D

  183. Avatar V sanoo:

    Mutsinuttura! Pesen hiukset ehkä kolmen päivän välein, en koskaan käytä fööniä ja harjaan vaan sillon ku lähden jonnekin. Heh.

  184. Avatar Kaisa sanoo:

    Laitan arkena aika vähä hiuksia, kun on mukamas aina nii kiire :D Yleensä vaan annan hiusten kuivua ja laitan ponnarille. Tykkää kuitenkin suoristaa ja kihartaa hiuksia suoristusraudalla. Näitä harjoja oon halunnu kokeilla :)

  185. Avatar Marika sanoo:

    En juurikaan laita hiuksiani. Omistan pitkät hiukset, joten tykkään usein vaan laittaa poninhännälle tukan :) Mutta itse kaikista eniten suosin luonnontuotteita hiuksiin! Kuten kookos- ja almaöljyä. Parhaita tuotteita! ;)

  186. Avatar Jenni G sanoo:

    Hiusten pesu joka toinen tai kolmas päivä, takkujen selvitys ja lisäksi suihkautan vielä öljyä latvoihin.
    Hiukset on erittäin pitkät joten ne on pääasiassa kiinni, ponnarilla tai erilaisilla leteillä :)
    Välillä saatan intoutua kiharoita vääntämään ;)

  187. Avatar Aada sanoo:

    Olen ollut todella laiska laittamaan hiuksiani (ja olen edelleen). Vuosi sitten ostin kampaamosta todella hyviä tuotteita ja nykyään suihkun jälkeen laitan hiusöljyä, harjaan hiukset tange teaserilla ja laitan toista ainetta (just näin omistautunut olen hiuksilleni :D). Pitäisi alkaa taas kuivata hiukset pää alaspäin harjaamisen jälkeen, kuten kampaaja neuvoi…

  188. Avatar Mariiia sanoo:

    Hiukset pesen joka toinen päivä. Olen todella laiska laittamaan hiuksia, sillä opiskeluissa ja töissä pitää pitää hiukset aina kiinni.

  189. Avatar Piparkakkuponi sanoo:

    Hiusten pesua, hoitoainesuihketta ja hiusöljyä. Yöksi letit ja aamulla hiusten harjaus ja ajan salliessa ponnari/nuttura. Arkena en laita hiuksia sen kummemmin, tärkeämpinä hetkinä tykkään panostaa enemmän. :)

  190. Avatar Annika.J sanoo:

    Hiukseni menevät niin helposti takkuun, että joudun käyttämään jatkuvasti takkujenselvitysainetta. Monesti myös letitän tai laitan hiukset nutturalle, tykkään kasvattaa pitkiä hiuksia

  191. Avatar Susanna Ahokas sanoo:

    Mulla oli ennen tapana pestä hiukset joka päivä ja suoristaa joka aamu, ja sen seurauksena mun hiukset on vielä nytkin aika huonossa kunnossa. Tästä syystä nykyään mun hiustenlaittorutiiniin kuuluu lähinnä pesemistä, hiusöljyn laittamista ja satunnaisesti suoristamista/kihartamista.

  192. Avatar mira k sanoo:

    Mun hiustenlaittorutiinit on aika yksinkertaiset: pesu jokatoinen päivä (yritän kyllä pidentää pesuväliä silloin tällöin), kuivaus föönillä/itsestään kuivuminen ja silloin tällöin kiharat tai suoristus :) Yritän välttää lämpölaitteiden käyttöä parhaani mukaan, sillä hiusten kasvatus(ikuisuus)projekti meneillään!

  193. Avatar Laura sanoo:

    Mun hiustenlaittorutiinini ovat todella yksinkertaiset; shampoota, hoitoainetta, vähän hiuspuuteria ja -lakkaa sekä ennen kaikkea lyhyt ja helppo hiusmalli! ;)

  194. Avatar Nea sanoo:

    Pesen ja harjaan hiukset joka päivä. Hiukset pidän aina kiinni.

  195. Avatar Anne sanoo:

    Omistan paksut, luonnonkiharat hiukset, joita pidän useimmiten nutturalla Invisibobblen tai vastaavan avulla. Tangel Teezer Original löytyy myös.
    Harjaan hiuksiani harvoin, yleensä ennen pesua, jonka suoritan korkeintaan kerran viikossa. Hiukseni ovat aina todella kuivat ja karheat, joten liiallinen pesu vain kuivattaisi niitä enemmän. Pesun jälkeen suihkautan hoitosuihketta ja annan kuivua itsekseen, jotta kiharat säilyvät. Myös jatkuva mekaaninen kuivaaminen kuivattaa hiusta, joten harrastan sitä erittäin harvoin; vain jos suoristan hiuksiani.

  196. Avatar Jasu sanoo:

    Pesu 2-3krt viikossa, hiusöljyä, muotoiluvaahtoa, föönaus ja tupeerausta ja lakkaa :)

  197. Avatar Inkam sanoo:

    Pesu muutaman päivän välein ja vähän muotovaahtoa. Lyhyet ja taipuisat ei paljoa tarvii :)

  198. Avatar hilkka sanoo:

    Ei ole varsinaista rutiinia. Pesen hiukset silloin kun ne ovat likaiset ja sen jälkeen harjaus. Jos haluan laittaa niitä jotenkin, yleensä suoristan.

  199. Avatar Hanna sanoo:

    Mulla on alaselkään yltävä paksu tukka, mutta oon viime vuosina ollut tosi laiska laittamaan sitä. Pesen tukan kyllä joka päivä, ja värjään sävytteillä silloin tällöin. Kampauksia jaksan tehdä korkeintaan juhliin, normipäivinä hiukset on aina nutturalla tai ponnarilla. :)

  200. Avatar JennaO sanoo:

    Hiustenhoito alkaa aamuisin takkusuihkeella ja kampauksella. Sen jälkeen suoristan hiukset ja heitän ponnarille :)

  201. Avatar Essi sanoo:

    Takut selvitän aina ja käytän hiusöljyä! Kausittain tulee laitettua kampauksiakin, mutta välillä ne jää vähemmälle. Tangle teezerin kaikki tuotteet vaikuttaa kyllä hyviltä. Hyvin esitelty tuotteet tässä postauksessa.

  202. Avatar maisamiisa sanoo:

    Olisi ihana laittaa hiuksia, mutta todella harvoin jaksan/viitsin/ehdin, joten yleensä mennään ihan vaan harjauksella ja ponnarilla :D

  203. Avatar jennaf sanoo:

    Pesun jälkeen föönaus ja siloittava voide, muuten saa olla aika vapaasti :)

  204. Avatar Tiina sanoo:

    Mun täytyy suoristaa edestä hiukset, jossa tällä hetkellä paljon ”vauva”hiuksia. Itellä on luonnonkiharat, niin lyhyet vaatii suoristuksen, muuten ne on harottamassa joka suuntaan. Sit joku kampaus sutassa niihin :D Pampulat poksahtelee aika useesti poikki

  205. Avatar Lotta sanoo:

    Minulla on kiharat kuivakat hiukset. Pesun ja hoitoaineen jälkeen käytän yleensä hiuksiinjätettävää hoitosuihketta ja silloin tällöin hiusöljyä, ja ja selvitän Tangle teezer original harjalla.

  206. Avatar Elina sanoo:

    Illalla suihkun jälkeen hoitosuihke ja harjaus. Aamulla harjaus ja enimpien pörröjen kesytys. Kotiäidin pelastaa pipo näin talvisin. Harjat olisi ihanat, lukenut olen näistä vaan en vielä itselle raaskinut hankkia.

  207. Avatar anni sanoo:

    Hiustenlaitto rutiini on aika simppeli; pesen ja harjaan hiukset, käytän myös öljyä, joka tekee mun karheista hiuksista ihanan pehmeät :) Usein föönaan ja joskus suoristan hiukset, riippuen kuinka siistiltä haluan näyttää. Pakko vielä sanoa, että olen niin hurahtanut Tangle teezereihin, että ostin koirallekin oman :D Nykyään meidän koira rakastaa harjausta, kun se ennen ei ole ollut hänen lemppari puuhaansa.

  208. Avatar Ella sanoo:

    Laitan hiuksiani aika harvoin, vaikka olisi kyllä ihana laittaa lettejä tai muuta erilaista :) Yleensä vain harjaan hiukset ja joskus laitan ponnarin

  209. Avatar Maiju sanoo:

    Suihkun jälkeen harjaan Tangle Teezerillä sekä sitä käytän myös kuiviin hiuksiin aamuisin. Töissä pitää olla hiukset kiinni joten laitan ponnarille, vapaapäivinä sit saatan suoristaa :)

  210. Avatar Jenkki sanoo:

    Tangle Teezer on ollut pitkien hiuksieni pelastus, varsinkin latvat takkuuntuvat minulla helposti. Harjaan hiukset yleensä takuttomiksi ennen pesua ja pesun jälkeen kun hiukset ovat hieman kuivuneet harjaan ne uudelleen. Hiuksia pesen joka toinen päivä. Hiuksia laitan muuten päivittäin jollakin tavalla kiinni, yleensä erilaisia lettejä.

  211. Avatar Mari sanoo:

    Joudun työni takia pesemään hiukseni lähes joka päivä , mikä tietysti kuluttaa hieman hiusta. Yritänkin panostaa hyvään shampooseen sekä hoitoaineeseen ja muistaa suihkuttaa aina selvityssuihkeen myös. Hiukset pidän yleensä ponnarilla tai erilaisilla leteillä. Juhlissa auki.

  212. Avatar Maiju sanoo:

    Suihkun jälkeen harjaus Tanglella ja föönaus. Kun en hiuksia pese niin kuivashamppoo on kovassa käytössä. :)

  213. Avatar jaana sanoo:

    Mä laitan vain hiuksiin jätettävä hoitoainetta…en muuta. Mukana arvonnassa

  214. Avatar Pia sanoo:

    Hiustenhoitorutiinit ovat mallia kotiäiti. Harjaus ja ponnari ja that’s it. Pari kertaa viikossa hiuset saa hellimishoidon hiusmaskilla. Tämä olis kiva synttärilahja perjantaisen synttärin kunniaksi :)

  215. Avatar Ellinoora sanoo:

    Harjaus, lämpösuoja ja suoristus. Pesen iltaisin.

  216. Avatar Nomonde sanoo:

    Afron omaavana pesen hiukset vain pari kertaa viikossa ettei hiukset kuivu turhan paljon. Pesupäivinä harjaan hiukset omalla Tangle Teezerillä vasta kun ne ovat märät ja täynnä hoitoainetta, näin on helpompi selvittää afrotakut ja hiuksia ei tule revittyä niin paljoa irti Pesun jälkeen laitan esim. Chi-silkkiä ja paria hiuksiinjätettävää hoitoainetta jonka jälkeen nykyään tykkään letittää hiukset pois naamalta häiritsemästä ja samalla vältyn vähäksi aikaa pahimmilta takuilta ja saan lisäksi kivaa muotoa kiharoihin:) Muina päivinä laitan joko osittain tai kokonaan nutturalle tai ponnarille auki!

  217. Avatar Jenna sanoo:

    Mun hiustenlaittorutiineihin kuuluu vaan shampoo, hoitoaine ja harjaus. Sitten kuivana vaan tukka kiinni.

  218. Avatar lauratuulia sanoo:

    Päivittäiseen hiusrutiiniin kuuluu hiusten pesu, ja normi päivinä usein nopea harjaus ja ponnarille kiepsautus! Juhliin pyrin laittamanaan hienompia kampauksia :)

  219. Avatar S sanoo:

    Olen tosi laiska hiusteni kanssa, perus pesu ja harjaus millon kuivana millon märkänä.. Paljon olisi paranneltavaa, kyseiset tuotteet kiinnostaisivat kovasti! :))

  220. Avatar INeMa sanoo:

    Ei tuu paljon laitettua, kampaan ja pidän auki tai laitan ponnarille. Joskus ku oon oikein greisi niin teen jopa letin

  221. Avatar Jnma sanoo:

    Pesen hiukset noin joka toinen päivä. Haluaisin olla hyvä hiusten laittaja ja tarvisin kärsivällisyyttä. Koska sitä ei ole, kuljen lähes poikkeuksetta ponnari päässä! Tangle teezeriä en omista, mutta olen haaveillut siitä jo kauan,en vain ole saanut aikaiseksi hankkia!:D

  222. Avatar Veera sanoo:

    Mun hiustenlaittorutiiniin kuuluu joka tai joka toinen aamu hiusten pesu. Sit kuivaan hiukset normisti tarvittavien suoja-aineiden kera. Joskus arkena jos tekee mieli panostaa suoristan muutamat harvat muhkurat hiuksista että ne ois ihan sileät mutta muuten oon tosi laiska hiusten laittaja. Jos aamulla ei oo yhtään hiustenpesufiilistä nii sillon vaan kuivashamppoota kehiin ja hiukset ponnarille :D

  223. Avatar Marika sanoo:

    Lähinnä pesu, kuivaksi föönäys ja ponnarille. JOskus innostun laittamaan raudalla kiharoita.

  224. Avatar Mira H sanoo:

    Yleensä suihkun jälkeen vaan harjaan hiukset selviksi ja kun ne on kuivunut, niin tykkään pitää ponnaria kun hiukset alkaa olemaan jo aika pitkät :) en mielelläni itse käytä hiustenkuivaajaa tai suoristusrautaa.
    Hiuksia täytyy nykyään harjata monta kertaa päivässä, sillä pitkä tukka takkuuntuu todella helposti.

  225. Avatar Rosa sanoo:

    Itsellä on lähes poikkeuksetta vain sotkuinen ja takkuinen nuttura :( :D

  226. Avatar Salla sanoo:

    Olen nykyään tosi laiska hiustenlaiton suhteen, johtuen lähinnä ajanpuutteesta. Kahden pienen lapsen kanssa aika on aamuisin kortilla joten jostain pitää tinkiä :D Käyn päivittäin suihkussa ja annan tukan kuivua itsestään. Aamulla vedän hiukset yleensä vaan ponnarille, joskus harvoin jaksan käyttää suoristusrautaa. Olisi kiva saada uusia tuotteita testattavaksi, jospa se toisi uutta puhtia hiustenhoitoon :))

  227. Avatar annis sanoo:

    Yleisin rutiini on pesu, yön aikainen kuivatus ja harjaus aamulla. Hiukseni ovat sen verran paksut ja pitkät, että tämä rutiini on helpoin :D Joskus toki föönaan tai kiharran, jos on erikoistilaisuuksia tiedossa.

  228. Avatar Rosa sanoo:

    Suihkun jälkeen hoitoainesuihke, hiusöljy hiusten harjaus. Tykkään laittaa paljon erilaisia kampauksia itselleni lähes joka päivä.

  229. Avatar Ansku sanoo:

    Käyn aina iltaisin suihkussa koska tykkään mielummin aamuisin nukkua sen 30min extraa… nukkumaan menen aina märillä hiuksilla mikä johtaakin yleensä siihen että mun vähän luonnonkihara tukka on aikamoinen leijonanharja aamuisin. Onneks oon jo aikamoinen messybun expertti ja se on mun vakkarikampaus! Hehe

  230. Avatar Heidisusanna sanoo:

    Eko palashampoo, arganöljy, harjaus kuivana ja ei mitään mömmöjä. Kesällä järvivesi mahdollisimman usein. Töissä hiukset aina kiinni.

  231. Avatar 101Dalmatialaista sanoo:

    Hiusten pesun jälkeen käytän hoitosuihketta tai arganöljyä selvittämään ja kosteuttamaan. Olen tosi laiska laittamaan hiuksia, mutta haluan että ne ovat siistit ja pois silmiltä – siispä korkea, sileä ponnari on lähes päivittäinen luottokampaukseni (:

  232. Avatar Heiduli sanoo:

    Moikka!
    Laitan aina pesun jälkeen yöksi hiukset ylös ja aamulla harjaan ja laitan pinneillä hiukset ylös tai letitän etuhiukset :) nuttura on myös usein päässä!

  233. Avatar Katziki sanoo:

    Yleensä joka toinen päivä hiusten pesu ja föönaus. Suihkutettava jätettävä hoitoaine latvaan, harjaus ja hiukset ponnarille. Juhliin sitten kiharoita tai suoristan hiukset :) näistä tuotteista ei vielä löydy kokemusta, toivotaan että arpaonni suosii niin pääsee testailemaan :)

  234. Avatar Anni sanoo:

    Tykkään hiusten laitosta, mutta usein aika ei vaan oikeen meinaa riittää ja sitten vaan äkkiä hiukset ponnarille tai nutturalle ja menoks. Pesussa oon tosi tarkka etten pese hiuksia kuin pari 2-3 krt viikossa ja yleensä annan hiusten kuivaa itsestään :)

  235. Avatar Katri sanoo:

    Tangle teezer on ehdoton suosikki hiustenlaitossa ja nyt tulis oikeen sopivaan saumaan uus harja ja muita kivoja juttuja kun nykynen harja on jo uusinnan tarpeessa. Työaamuina hiusrutiineihin kuuluu lähinnä vain harjaus ja kierrepompulan laitto tai letin teko. Viikonloppuaamuisin on kivempi joko panostaa tai jättää hiukset hulmuamaan auki harjauksen jälkeen.

  236. Avatar Mira sanoo:

    Oon aika laiska laittamaan hiuksia. Tuntuu ettei niitä saa kivasti kun ovat niin ohuet, joten yleensä vaan kuivaan hiustenkuivaajalla ja harjaan suoriksi tai laitan perus poninhännälle /nutturalle.

  237. Avatar Sallamari sanoo:

    Töihin joudun harjaamaan tukkani tiukasti kiinni, yleensä laitan nutturalle, kunnon harja ja hiuksia säästävät ponnarit ovat siis ehdottomia. Vapaa-ajalla, rientoihin lähtiessäni tykkään föönata tukan kuohkeaksi ja pitää sitä suorana auki.

  238. Avatar Olg sanoo:

    Joko suoristus tai kihartaminen aamulla :)

  239. Avatar Elisa sanoo:

    Tangle teezer ja invisibobblet on lähes päivittäisessä käytössä, mutta kaipaisivat jo päivitystä! Perus ponnarin lisäksi tykkään väsertää kaikenlaisia lettejä, joihin nuo nanot sopisivat varmasti paremmin :) Mulla ei siis mitään varsinaista rutiinia oikeastaan ole.

  240. Avatar Mymmyryy sanoo:

    Mun hiustenlaittorutiini on tällä hetkellä tällainen, pesen hiukset joka toinen päivä ja suihkun jälkeen laitan hiukset nutturalle. Joskus saattaa mennä muutamakin päivä että harjaan hiuksiani. Jokainen voi kuvitella millaista on selvitellä niitä takkuja :D

  241. Avatar Sanna T sanoo:

    Nää tulis niin tarpeeseen!! Kaikki aika menee jo siihen että saa takut suoraksi saati että ehtisi muuta tekemään tukalle. Hiuksiin jätettävä hoitoaine ja ponnari aika perus :D

  242. Avatar Mari sanoo:

    Sama rutiini joka aamu: suihkutan tyveen hiuspuuteria, minkä jälkeen harjaan vimmatusti tangle teezerillä. Ja se oli siinä :D.

  243. Avatar AnnaMaria sanoo:

    Hiustenlaittorutiinini on niinkin tylsä kuin pesu ja aukikampaus kosteana juurikin Tangle Teezerillä. Jos haluan tuuheutta lisää, föönaan hiuset pää alaspäin ja valmis. Olen kyllä tyytyväinen paksuun ja runsaaseen kuontalooni, jonka pitää kuosissa säännöllinen leikkauttaminen muotoonsa. Laiskan hiustenlaittajan unelma siis :)

  244. Avatar Mona sanoo:

    Oma hiustenhoitorutiini on kyllä sellainen rumba jo ettei toisenlaista ole! :D Itsellä tukkaa päässä kolmen ihmisen edestä, joten pesua yritän välttää kuin ruttoa. Usein pesen hiukset 3-4 päivän välein ja edeltävänä päivänä kerran pari kuukaudessa kookosöljyä hiuksen karheuden taltuttamiseksi. Hiusten pesu alkaakin sitten hoitoaineen lisääminen kuivan hiuksen latvaan. Tämän jälkeen hiuksen kosteutus ja pesu kosteuttavalla shampoolla. Shampoon huolellinen huuhtelu ja tehohoito päähän muhimaan. Noin 10 minuutin jälkeen hiusten huuhtelu ja lopuksi viruttelen pää alaspäin kylmällä vedellä. Hiusten kuivaus johonkin muotoon onkin sitten jo verrattavissa iskuryhmän toiminnan suunnitteluun. Isolla pyöröharjalla saa tällä hetkellä parhaan tuloksen puolipitkään tukkaan, mutta operaatio vie usein puolikosteillakin hiuksilla reilut 30 min. Ja ihan kuin kookosöljyt ja tehohoidot eivät riittäisi vielä hemmottelen latvaa seerumilla ja hoitoöljyllä. Kaiken tämän lisäksi rakastan tehdä omaan päähän mitä erilaisempia kampauksia aina vesiputousleteistä siihen glamourlaineisiin. Lämpösuoja aina ennen kuumilla raudoilla leikkimistä. Siinähän se taisi olla! :D Tuo pyöröharja varsinkin on ollut hankintalistalla pitkän aikaa, mutta ei tunnu löytyvän mistään! Olisi ihana yllätys loppuvuodeksi. Näin loppuun vielä hyvää joulunodotusta teidän perheelle kokonaisuudessaan olette ihania <3

  245. Avatar Iina sanoo:

    Itselle usiemmiten hätäponnari kiireissä arjessa (joten ponnareita tarvitaan!), kahden tyttären hiuksiin sitten saakin väsätä ranskiksia ja ponnareita lisäksi.

  246. Avatar Iina sanoo:

    Mulla on tosi paksu ja pörröinen tukka, ja aina pesun jälkeen kuivaus ja suoristus on ihan pakko tehdä jos haluan hiukset pitää auki :) välillä innostun tekemään mm. Lettikampauksia jotka tuo vähä uutta kivaa hiuksiin :)

    invisibobblet ja tangle teezer on molemmat ollut käytössä jo pitkään, ja kaipaavat kyllä päivitystä :)

  247. Avatar Ilona sanoo:

    Pesen hiukseni lähes joka arkipäivä, mutta viikonloppuisin annan hiusten levätä. Suihkun jälkeen satunnaisesti laitan hiusöljyn ja yleensä annan hiusten kuivua itsestään. Pidän hiukset öisin letillä ja päivät ponnarille tai letillä. Koska olen tylsä (ja laiska) ihminen, tämä toistuu aina. :)

  248. Avatar Laura sanoo:

    Hiukset on mulle tosi tärkeät, ennemmin laitan hiukset kuin meikin hyvin eli suoristan, kiharran tai teen jonkun kampauksen oikeestaan ihan päivittäin

  249. Avatar Krista sanoo:

    Heiii! Täällä yksi vähän laiska hiusten laittaja Mulla on pitkät hiukset, joten aamulla pikaharjaus, hiusvaahtoa tyveen, vähän lakkaa, yleensä ponnarille, jos töihin menossa

    Muualle kun töihin lähtiessä, saatan vähän suoristaa hiuksia ja tuhlaan enemmän aikaa hiuksiin.

    Kerran kuukaudessa värjään tyvikasvun ja joka toinen päivä pesu

  250. Avatar Marja sanoo:

    Kuivaus harjaus tyvipuuteri hiuslakka

  251. Avatar Tiia sanoo:

    Arkena: pesu, hoitoaineet, öljy ja harjaus. Spessupäiviin sit suoristusta tai kiharrusta:)

  252. Avatar charlotta sanoo:

    Liikunta-alalla hiustenlaitto jää aika vähäiselle, kun koko ajan on hiki otsalla! Mutta viikonloppuisin usein panostan ja hemmottelen hiuksia hyvillä shampoilla ja hoitoaineilla, sekä föönaan ne muotovaahdon ja lämpösuojan kera. Lopuksi suihkutan vielä kuivashampoota tyveen pitämään hiukset kurissa ja estämään sähköisyyden. :) tollainen paketti tulisi kyllä ehdottomasti tarpeeseen!

    charlotta.hahl@gmail.com

  253. Avatar tiiu sanoo:

    Aika vähän laitan hiuksia, lähinnä kampailen ja usein tulee myös pidettyä ponnarilla.

  254. Avatar Opri sanoo:

    Rutiineihin kuuluu hiusharja ja pari ponnaria. Niillä saa ihmeitä aikaan kun tarvii saada enemmän aikaan lisätään tuohon paljon aikaa ja kaikkia kampaus kokeiluja (YouTube on tähän paras apu) ja niiden seurauksena paljon takkua

  255. Avatar Teisu sanoo:

    Mä oon laiska laittaan hiuksia, mutta joka päivä suoristan ne ja vedän hiukset joko pinnillä tai puoliponnarilla silmien edestä pois. Sillon kun oli pitkät hiukset niin monesti annoin vain olla omalla luonnon kiharalla, mutta tän polkan kanssa on pakko suoristaa kihartaa en jaksa, kun siinä menee liian kauan aikaa

  256. Avatar Alisa sanoo:

    Aamuisin kiireessä vaan föönään hiukset suhteellisen suoraksi, mutta jos on aikaa laitan tukan usein kiharalle suoristusraudan avulla. Olisi huippua saada nuo ihanat tuotteet varsinkin näin opiskelijana.

  257. Avatar Maiqqu sanoo:

    Noloa myöntää, mutta ponnari on usein ratkaisuni…

  258. Avatar Emma sanoo:

    Pesen joka toinen päivä ja sillon kun tarpeen. Suihkun jälkeen harjaan hiukset ja kuivaan pää alaspäin jotta saa juuriin vähän volyymia. Mikäli ei aikaa kastaa hiuksia niin käytän hieman kuivashampoota. Jos haluan jotain erikoista niin kiharran hiuksia tai väsään jonkun kampauksen!

  259. Avatar Tiia sanoo:

    Joka toinen päivä pesen hiukset, usein aamuisin vaan harjaan ja laitan tyvikohottajaa ja lakkaa. Nyt opettelin tekemään ranskanletin mistä innostuin muutenkin laittamaan hiuksia jos johonkin lähden:)

  260. Avatar Jenni sanoo:

    Hiustenlaittorutiinit on pitkiä ja aikaa vieviä kun hiukset on puoleen välii takapuolta, vaikka just niistä 10senttiä nappasin pois. Perus pesun jälkeen aina hoitosuihkeet ja öljyt. Pyrin pitämään pesuväliä pitkänä, välttääkseni kamalaa rasitusta ja kuivumista. Kerran viikossa teen hiusnaamion ja kosteuttavan hoidon luontaistuotteilla. Yleensä hiukset sitten nutturalle, etenkin talvisin kun tuuli + sähköisyys (etenki ulkona liikkuessa) pitkien hiuksien kanssa on harvinaisen ärsyttävä yhtälö :D

  261. Avatar Marjo sanoo:

    Harjaan hiukset aamust ja laitan hiukset kiinni millon ponnaril, letil tai nuttural… joskus myös kihartan ja annan olla vapaana ☺️ Hoidan hiuksia myös päivittäin niille tarkoitetuilla aineilla näin hiukset pysyy hyvänä ja terveenä.

  262. Avatar Tiki sanoo:

    Työn vuoksi täytyy hiuksia lähinnä päivisin pitää kiinni, ja monesti teen erilaisia lettikampauksia jotta hiukset pysyvät koko työpäivän aisoissa. Tärkeintä on, että hiukset ovat puhtaat ja siistin näköiset, joten mun hiustenlaittorutiiniin kuuluu siis hiusten pesu ja kuivaus, ja sitten joku simppeli kampaus. Juhliin tykkään kyllä kiharat hiukset, mutta harvemmin tulee sitä tehtyä :)

  263. Avatar Laura sanoo:

    Ehkä hassua näin entisenä parturi-kampaaja opiskelijana, mutta en käytä hiuksissani mitään aineita shampoon ja hoitoaineen lisäksi. Pesen ja harjaan, käytän ponnaria, nutturaa ja erilaisia lettejä. Kampauksia on ihana tehdä, mutta ilman tököttejä Hiukset kiittää.

  264. Avatar krista sanoo:

    Heikot.. Pitäisi enemmän panostaa.. Arkena vain pesu ja kuivaus, sitten kun laittaudun niin tietenkin enemmän tulee hiuksiakin laitettua.

  265. Avatar Pilvi sanoo:

    Pesen hiukset joka toinen tai joka kolmas päivä, yleensä iltaisin, mutta mielellään niin että ehtivät kuivua ennen nukkumaanmenoa. Mulla on luonnonkihara takkutukka, joten suoristan tukan aina sen kuivuttua ja usein myös aamuisin, jolloin se pysyy helpommin takkuuntumatta. Hiukset harjaan useamman kerran päivässä perinteisellä tangle teezerilla, muita harjoja mulla ei olekaan :D

  266. Avatar 6tytönäiti sanoo:

    En oikein mitenkään laita hiuksiani. Pesen, harjaan ja pidän nutturalla. Nyt kyllä pitää ryhdistäytyä ja alkaa kunnolla hoitamaan kun tippuu hiuksia päästä niin paljon :(

  267. Avatar KK sanoo:

    Mun hiukset on hullun paksut, pitkät ja käsitellyt, joten rutiini on tosi tärkeä, muuten lopputulos on iso takkukasa joka sojottaa joka suuntaan.

    Pesen hiukset joka kolmas päivä ja käytän hoitoaineen sijasta maskia. Harjaan hiukset varovasti heti suihkun jälkeen hiusöljyn kanssa.

    Föönätessa lämpösuoja ja joku hiuksia karhentava muotoileva tuote. Harjata saa koko ajan.

  268. Avatar Nipsnips sanoo:

    TangleTeezer on niin paras! Oon koittanut oppia pitämään tukkaa enemmän auki mutta edelleen väkerrän vähintään kerran viikossa jotain lettiä tukkaan kun oon liian laiska sitä pesemään

  269. Avatar Anniina sanoo:

    Mä pesen hiuksiani vaihtelevasti niiden likaantuvuuden mukaan. Harjaan ennen suihkua takut pois Tangle Teezerillä ja hoitoainetta huuhdellessa harjaan hiukset Tanglella vielä uudelleen niin pyyhkeellä kuivaamisen jälkeen luonnonkiharaa tukkaa on helpompi selvitellä. Suihkautan pyyhekuivaan tukkaan värinsuojasuihketta ja toisinaan luonnonkihara-suihketta, sit letitän hiukset ja meen se letti päässä nukkumaan niin aamulla on hiukan hillitymmät kiharat valmiit, lakkaa vähän ja menoks. Sit jos oikeen juhliin laittaudun niin suoristan tukan :)

  270. Avatar Maria sanoo:

    Peruspäivänä tulee laitettua pikainen nuttura, kotipäivänä vaan ponkkari. Tärkeimpänä päivänä kiharran hiukset ja teen niistä jonkun kampauksen. Mielellään joka päivä laittasin enemmän hiuksia jos vain aikaa olisi. Joka toinen päivä hiusten pesu ja märkänä tulee harjattua. Tanglella harjailen ja tarvetta olis toiselle, kun usein tytöillä varattuna tai kadoksissa;)

  271. Avatar Annika sanoo:

    Föönaan ja suoristan :D joskus vaan harjaan ku nelikuisen kanssa kotona :)

  272. Avatar Maria sanoo:

    Pesen hiukset joka toinen päivä, tällä hetkellä tigin oatmeal and honey tuotesarjalla. Hiuksia tulee hoidettua myös edellämainitun sarjan hiusmaskilla ja moroccanoililla.

  273. Avatar Anni sanoo:

    Luonnonkiharan (puhun siis ihan korkkiruuvi-kiharoista) tukan kanssa on helppo valmistautua. Suihkussa käynti, hiusten harjaaminen ja rutistelu kiharoita avittaakseni. Joissain tapauksissa käytän suolasuihketta rennompaan ja hieman sekaiseen ”beach hair”-tyyliin. Kosteus tai pieni sadekaan ei haittaa kun kiharat vain parantuvat kosteuduesta! Tämä on suuri ero moniin kavereihini verrattuna, kun he aina päivittelevät kosteudesta latistuvia tai kiharoiden suoristuvia hiuksiaan!

    Siskoltani löytyy kyseinen harja ja olen sitä kokeillut. Omaan kaappiin en ole vielä raskinut ostaa, mutta olisikohan nyt mahdollisuus? :)

  274. Avatar Ida sanoo:

    Hiuksia tulee pestyä melkein joka päivä ja pidettyä paljon ponnarilla. Liikkaopena hikoilen paljon ja hiukset on pidettävä pois silmiltä. Tykkään tehdä paljon myös erilaisia lettikampauksia ja nutturaakin tulee tehtyä jonkin verran. :)

  275. Avatar HP sanoo:

    Harjaus tangle teezerillä ja ”sotkunuttura” päänpäälle,sopiva vauva-arkeen :) Ei ole tullut tälläydyttyä sitten lapsen syntymän,ehkä voisi ryhdistäytyä jos voittaisi kunnon tuotteet siihen tarkoitukseen!

  276. Avatar Liisukka sanoo:

    Hiusrutiini on: pesu, hiuksiin jätettävä hoitoaine, harjaus ja ravistus.

  277. Avatar Heini sanoo:

    Pitkät hiukset kun on, niin lähes aina ne kiinni on jollain lailla. Lettikampaukset on kivoja, aina kun jaksaa ja ehtii tehdä.

  278. Avatar Marjo sanoo:

    Pesen hiukset joka toinen päivä vähintään ja laitan suihkutettavaa hoitoainetta. Harjaus ja föönaus jos olen jonnekin menossa.

  279. Avatar Minna sanoo:

    Mun suoristusrutiineihin kuuluu läträäminen ainakin litralla erilaisia hiusaineita että tämä mun afro pysyis edes jotenki kurissa… Hiusöljyä latvoihin, lämmönsuojasuihke, hoitoaine ja muotovaahto näin jotain mainitakseni :D Sitten annan kuivua, hiustenkuivaajaa en voi käyttää kun hiusten koko kolminkertaistuu. Viimeisenä suoristan. Tangle teaseria oon monesti pyöritelly kaupassa ja miettiny että auttaiskohan se näihin, hinta vaan ollu niin suolainen ettei oo raaskinu. Olis kyllä kiva semmonen ^^

  280. Avatar Auber sanoo:

    Pidän ja pesen ovat rutiinit, juhlaan sitten kiharran pitkät hiukseni.

  281. Avatar Tiia Nurmi sanoo:

    Olen aika huono laittamaam hiuksia mut joka ilta ja aamu harjaan ja töihin laitan ponnarin ☺ tyttärelle tykkään tehdä erinlaisia kampauksia, lettejä jne ☺

  282. Avatar Hennajenniina sanoo:

    Värjään hiuksiani kerran kuussa, pesen joka toinen päivä ja sitten ponnarille, pieni vauva ja taapero vievät usein aikaa itseni laittamiselta hiusten osuudessa.

  283. Avatar Peppi sanoo:

    Puhtaat hiukset, ei paljon muuta rutiinia.

  284. Avatar Terhi sanoo:

    Hiustenpesu iltaisin suihkussa käydessä.
    Aamuisin harjaan hiukset ainoallani rapunzellin harjalla. En käytä yleensä muuta kuin shampoota ja hoito ainetta suihkussa käydessäni hiuksiini. Toki jos lähdetään ulos syömään tai juhlimaan saatan laittaa kiharaa ja joskus jopa hiuslakkaa. :D ennen tuli käytettyä paljon enemmän hiuksissa kaikkea ja niitä tuli jopa laitettuakin. Tämän vauva arjen keskellä arkena tämä riittää :D

  285. Avatar Sonja sanoo:

    Mulla on aika pitkät hiukset. Harjana käytän perus tangle teezeria, föönaan hiukset pää alaspäin, jotta ei menis päätä myöten. Vaihdellen pidän auki, letitän tai heitän vaan ponnarille. :)

  286. Avatar Elina sanoo:

    Mulla on paksut, pitkät ja luonnonkiharat hiukset. Hiukset vaativat jatkuvaa huolenpitoa, hyviä shamppoita ja hoitoaineita, mutta myös öljyä, latvasuojaa, jätettäviä hoitoaineita ja lämpösuojaa. Hiukset ovat kiinni, jos en ole jaksanut suihkun jälkeen föönätä, tai suoristaa, koska jäävät ikävän pörröiseksi kiharakasaksi, joka ei imartele ketään.
    Oon aika tietonen hiustuotteista, mutta en oo ikinä ajatellut, että harjoja pitäisi olla vähintään muutama erilainen. Eli voitto tulisi kyllä tarpeeseen, ja hiukset myös kiittäisivät. :)

  287. Avatar Aip sanoo:

    Olen aika laiska laiska laittamaan hiuksia. Yleensä vain suoristan jos olen menossa jonnekin. Hyvin harvoin föönaan hiuksia. Tykkään kyllä myös tehdä erilaisia ranskalaisia lettejä ja niistä tuleekin kivat kiharat jos laittaa yöksi.

  288. Avatar wenla sanoo:

    Pyrin pesemään hiukset joka toinen päivä ja hoitaa niitä mahdollisimman hellävaraisesti. Arkisin pidän hiuksiani usein auki ja vain harjaan ne aamulla, tai sitten kiepsautan nopealle poninhännälle :) Käytän itse mieluiten juuri näitä insivibobble hiuslenkkejä, sillä ne eivät revi hiuksia katki pois ottaessa kuten useat normaalit hiuslenkit..

  289. Avatar jenni o sanoo:

    pesen hiukset 3-4 päivän välein kylmällä vedellä ja shampoolla, otsista useammin ja ainoastaan siihen käytän joskus fööniä, muuten kuivuvat vapaasti. käytän kuivashampoota tai suolasuihketta tuuheuttamaan jos pesusta on useampi päivä. mulla on sivusiilin poiskasvatus meneillään joten se saa joka aamu kosteaa kampakäsittelyä :D muuten harjaan hiukset yleensä vaan ennen pesua teezerillä, joka ei kyllä taida olla aito joten sellainen ois kiva. haluaisin pitää korkeaa ponnaria tai suttunutturaa, mutta liukkaita hiuksia pitää niitä varten suostutella yön yli pikkuleteillä tai kihartamalla niitä kangassoiroilla (kuten sukkakiharat). hiustenlaittoon kuuluu olennaisesti myös värjäys muutaman viikon välein, vihreää ja violettia. invisibobbleja haluisin kokeilla!

  290. Avatar Rebekka sanoo:

    Ennen pesin hiukset melkein joka päivä, mut oon luojan kiitos onnistunu pidentämään pesuväliä niin, et nykyään kaks kertaa viikossa riittää ihan hyvin! Suihkussa pesen hiukset shampoolla ja käytän hoitoainetta ja aina silloin tällöin laitan jonkun hiusnaamion. Arkena en useimmiten tee hiuksilleni yhtään mitään, ekana päivänä pesusta pidän vaan ihan luonnontilassa ja sit toisena ja kolmantena teen jotain kampauksia (eli laitan vaan ponnarille tai leteille, hah :D) Juhlaan ja bileisiin kiharran aika usein!

  291. Avatar Ansu sanoo:

    Harjaan hiukset läpi ja föönaan pää alaspäin, en sen ihmeempiä :-D

  292. Avatar E sanoo:

    Tangle Teezer suihkussa ja sen jälkeen pari tuuheuttavaa tuotetta ja fööni :)

  293. Avatar Olga sanoo:

    Ei oikeastaan minkäänlaiset! Harjalla vaan läpi ja ehkä vähän hiuslakkaa! Siinä!

  294. Avatar Elise H. sanoo:

    Harjaan hiukseni ja taivuttelen ilmakihartimella :)

  295. Avatar Jennina sanoo:

    Mä pesen hiukset kerran tai kaks viikossa. Pitkää meni, että hiukset tottu tähän järjestelyyn, eikä heti rasvottu. Nykyään pärjään oikein mainiosti (-: mulla on tangle teezerin perus harja käytössä, jota käytän päivittäin takkujen selvittämiseen. Suoriatusrautaa tai kiharrinta en enää tarvitse, mutta fööniä tulee silloin tällöin käytettyä. Töissä tykkään pitää lettejä, joten niitä tulee myös tehtyä lähes päivittäin (-:

  296. Avatar Kaura sanoo:

    Pesu, hoitoaineet, hiusöljyä sipaus ja hoitosuihketta. Kuivatus ja suoristus. Minulla on käytössäni Tangle Teezer harjoja, ja sit hellävaraisia lankalenkkejä. Pitkät hiukset, ja säännöllinen hoito, menee aikaa mutta oon niin tottunut siihen. :)

  297. Avatar Iidsip sanoo:

    Harjaus ja ponnari tai nuttura, niillä mennään mukana arvonnassa.

  298. Avatar Henna sanoo:

    Luotan tukan laiton suhteen siihen, että mitä vähemmän käsittelen tukkaa, sen paremmin se voi. Eli hiustenhoitoon kuuluu lähinnä tukan pesu ja kuivaus sekä toki harjaus ja jotenkin tukka kiinni, pois tieltä. Kuivashampoota käytän tarvittaessa ja joskus myös hiuslakkaa.

  299. Avatar Heidi sanoo:

    Mulla ja miehellä on yhteinen rutiini että saunan jälkeen mies suihkuttaa mun hiuksiin hoitosuihketta ja harjaa mun hiukset, ihan parasta <3

  300. Avatar Sanna sanoo:

    Mulla hiukset kun on näin kiharat niin ei tarvi ku suihkun jälkeen harjata ja antaa kuivua. Yleensä en käytä edes mitään muuta kuin lakkaa, mutta jos tilanne vaatii tarkempaa tälläytymistä niin mukana on erilaisia kiharalle tarkoitettuja tuotteita. Meiltä löytyy myös tuo late lammas ;)

  301. Avatar Ria sanoo:

    Hiusten laittaminen ja hoitaminen on aina ollu mulle tosi mieluista ja tärkeää puuhaa. Jokunen vuosi sitten olinkin onneni kukkuloilla kun sain ekan tangle teezer-harjan ja invisibobble-ponnareita. Nyt vuoden oon ollut vakavasti sairas ja suljetulla osastolla aikaa viettäessä tärkeät hiusrutiinit jäi pois…
    Enpä ollu ennen kuullutkaan näistä nano-pompuloista, olisi huippua saada kaksivuotiaalle tyttärelle nuita! <3

  302. Avatar Mimmi sanoo:

    Itte oon tosi laiska laittaan tukkaa arkena mitenkään kun töissä ne on aina vaan pipon alla lytyssä ja piilossa. Monesti luotankin ihan vaan tavalliseen ponnariin. Koska käytän ponnaria nii usein, tykkään invisibobbleista koska ne ei katko hiusta samalla tavalla kun ”normi” ponnarit.

  303. Avatar paubra sanoo:

    Luonnonkiharan reuhkani yleisin laitto on illalla pesun jälkeen kosteuttava suihke ja hoitoöljy tai silottava voide, föönaten kuivaks harjan kanssa ja seuraavana aamuna lämpösuojasuihke ja suoristus. Lopuksi lakka tai kosteussuojasuihke. Juhliin tmv laitan raudalla kiharat, jolloin pesun jälkeiset tuotteet vaihdan kiharaa tukeviksi. :)

  304. Avatar Janika sanoo:

    Pesen hiukset joka toinen päivä. Harjaan yleensä kerran päivässä, ja pidän lähes aina samalla tavalla tylsästi kaikki hiukset pompulalla. Jos jätän hiukset auki, tarvii harjata moneen kertaan päivän aikana, kiharat hiukseni menee niin helposti takkuun. Käytän tosi harvoin hiustenkuivaajaa tai kiharrinta, pyrin välttämään turhaa hiusten altistamista kuumuudelle.

  305. Avatar Jutta sanoo:

    Mulla on pitkät ja tosi paksut hiukset, joten harvemmin jaksan näitä hirveästi laitella. Pesu, harjaus ja letit on aika perus. Arkisin piän paljon ponnarilla.

  306. Avatar emmau sanoo:

    Olen aika laiska hiustenlaiton suhteen, eli harjaus ja öljy, sitten ilmakuivaus. Mutta en ole vielä löytänyt harjaa joka ei repisi hiuksia, joten olisi huippua kokeilla tuota :)

  307. Avatar Sanna sanoo:

    Harjaan hiukset herätessä ja tupeeraan etutukan ja suihkin siihen lakkaa jotta pysyy paikallaa.

  308. Avatar Janita sanoo:

    Hiustenhoito rutiini on nykyään aika basic kun hiukset on vaan olkapäille, suihkussa yritän muistaa käyttää hoitoainetta. Hiustenhoitoon pitäs ehottomasti satsata enemmän. Harjaus ja nykyään laitam hiukset osittain ’puoliponnarille’, siitä on tullut jo tapa tänä syksynä.

  309. Avatar Pia sanoo:

    Pesen joka kolmas ilta. Pesun jälkeen harjaus ja hiusöljyä hiuksiin. Sitten saa kuivua ihan rauhassa. Aamulla on luonnonkiharat hiukset odottamassa.
    Jos on menoa, minne haluan laittautua niin sitten on paras kuivattaa hiukset harjan ja kuivaimen avulla. Muuten ei tule suoraa.
    Tangeria täälläkin käytetään.

  310. Avatar Jasmine sanoo:

    Hiusten harjaus ja suoristus. Mukana arvonnassa.

  311. Avatar Maaria sanoo:

    Pesen hiukset joka toinen päivä ja annan niitten kuivua ihan itekseen melkeen kuivaksi asti ennen ku harjaan niitä ollenkaan. Ennen töihin lähtöä aamusin harjaan hiukset ja teen ranskalaisen letin itelle ettei hiukset oo hankalasti pipon/kaulahuivin alla kun pyöräilee töihin ja työpaikalla sitten nätisti ponnarille tai mielialasta riippuen löysälle nutturalle (:

  312. Avatar punni- sanoo:

    Itelläni on pitkä tukka, mutta harvemmin sitä jaksaa tai ehtii suuremmin laittamaan. Vakiokampauksenani onkin tavallinen letti. Päivittäin yritän edes kertaalleen harjata tukan läpi.

  313. Avatar Niina sanoo:

    Mun rutiinit aamuisin on vaan harjaus ja tukkukauppa ponnarille tai auki. Tangle teezer ollut käytössä jo vuosia!

  314. Avatar Em sanoo:

    Rutiineihin kuuluu pesu, hoitoaine, harjaus tangleteezerillä. Kampaukset vaihtelee paljon, mutta usein hiukset jotenkin kiinni (invisibobblella). :) Joskus harvoin lämpökäsittelen suoristaen tai kihartaen. Ei sen kummempaa. :D

  315. Avatar Elaisa sanoo:

    Muutaman muunkin tavoin olen tosi laiska hiusten laiton kanssa. Mutta mun ehdoton must tuotteeni on hiusöljy. Ei hyvä heiluis ilman sitä :D. Tällä hetkellä suuri ”kriisi” hiustenlaiton kanssa on työpaikkani konsepti johon kuuluu se, että työntkijöillä on tukka kiinni aina. Olen loputtoman kyllästynyt ponnariin ja nutturaan, mutta ne ovat niin nopeat ja helpot että niihin tyytyy helposti. Ihana blogi!

  316. Avatar Riika sanoo:

    Niinkuin näköjään aika monella muullakin; pesu jokatoinen päivä ja ihan liian usein ponnari/”nuttura” just noilla samannäköisillä ponnareilla.. Välipäivinä kuivashampoota ja pesun jälkeen saavat kuivua itestään (missä ei menekään kun hetki, kun hiukset on niin ohuet).

  317. Avatar Mike sanoo:

    Olen tosi laiska hiustenlaitoissa ja meikkauksissa joten menen sieltä mistä aita on matalin… hiukset vain pesun jälkeen harjaan takut pois tangle teezerilla ja annan kuivua rauhassa jos ei kiire ole sillon kuivaan kuivaimella… yleensä hiukset on letillä joskus pompulalla en yleensä pidä hiuksia auki varsinkaan talvella ku nii kauheen sähköset…. olis kiva kokeilla joskus lyhyitä hiuksia mut tarvii niin paljon tekemistä eikä rohkeus riittäis ku aina pitkät ollu :D Sinä oot ihanan rohkea kokeileen uusia tyylejä :) toivottavasti onnisuosis ja voittais vanha harja alkaa olleen vaihdon tarpeessa :)

  318. Avatar ananasnelli sanoo:

    Mulla menee hiustenlaitto tosi kausittain. Tällä hetkellä kuitenkin oon aivan rakastunut kahteen puolinutturaan (noi pikkuset pompulat ois ihan omiaan tähän!)! Tykkään myös suoristaa vapaaksi jäävät hiukset, koska mun tukka on vähän lainehtiva. Tää kampaus on jotenkin niin suloinen ja piristävä! Päivä ei voi mennä pilalle jos on tukka söpösti! :)

  319. Avatar Iina sanoo:

    Hiustenlaitto rutiinini. Harjaus,pääalas,ponnari kaks kertaa hiusten ympäri ja kolmannella tukka nutturalle :D
    Ei jotenkin arjessa vaan muuta ehdi!

  320. Avatar Liisa sanoo:

    Itselläni jää hiustenlaitto yleensä vain juurikin tuolle harjaus + ponnari tai nuttura asteelle :D

  321. Avatar Hetukka sanoo:

    Suunnitelmissa on opetella tekemään erilaisia kampauksia itselleni, mutta se on vasta ajatustasolla. Minulla on pesun jälkeen usein hiukset auki tai etuhiukset kiinni pinneillä, sen jälkeen 1-2 päivää ponnarilla/nutturalla :)

  322. Avatar Elena sanoo:

    Mulla ei oo mitään kummosia hiustenlaittorutiineja. Pesun jälkeen harjaan Tangle Teezerillä, laitan lämpösuojasuihketta ja annan kuivua itsekseen. Sitten yleensä vähän suoristan ja laitan ponnarille tai jätän auki tms.

  323. Avatar Sesi sanoo:

    Yleensä kuivaan ja suoristan vaan :)

  324. Avatar Eveliina sanoo:

    Arkisin hiustenlaittorutiinini on yleensä melko simppeli, harjaan hiukset, tupeeraan ja suihkautan lakkaa päälle. Nyt kun hiukset ovat kasvaneet melko paljon pituutta, tulee välillä tehtyä myös nutturoita, lettejä tai kiharoita varsinkin jos aikaa on enemmän. Hiusten laittaminen on kivaa etenkin hyvillä välineillä, joten tulis harjat ja ponnarit kyllä tarpeeseen!

  325. Avatar Miia sanoo:

    Pesu ja kuivaus. Sitten ponnarille tai sykerönutturalle. En siis laita hiuksiani juurikaan. :)

  326. Avatar Sanna sanoo:

    Harjaan hiukset aamulla ja yleensä vedän nopean ponnarin sivulle. Joskus harvoin laitan hiuksia enemmän ja saatan hiuslakkaakin lisätä. :)

  327. Avatar Ainomieli sanoo:

    En laita tukkaani mitenkään! Minulla on todella, todella pitkät hiukset, enkä ole edes harjannut niitä vuosikausiin. Selvittelen niitä käsin hellästi. Kyllästyin harjaamiseen neljännen hajonneen harjan jälkeen, enkä ole kyllä kaivannutkaan harjaa sen jälkeen.
    Pinnillä saatan joskus virittää etummaiset hiukset kaarelle, tai laittaa rusetin takaraivolle :)

  328. Avatar Annafiinu sanoo:

    Minulla on luonnonkiharat hiukset, jotka takkuuntuvat tosi helposti ja niitä ei oikein saa harjattua kuin märkänä. Siksi hiustenhoitorutiineihini kuuluu jokapäiväinen pesu ja harjaus märkänä juurikin Tangler Teezerillä. Saatan myös korostaa kiharoita muotovaahdolla. Etuhiukset myös suoristan.

  329. Avatar Helena sanoo:

    Mä olen tosi laiska laittamaan hiuksia. Mulla on niin liukkaat ja ohuet hiukset, että niihin on hankala saada laitettua mitään ilman kunnon aineita, ja arkena harvoin jaksaa siihen ryhtyä :D

    Pesen hiukset joka toinen ilta ja annan niiden kuivua itsekseen. Aamuisin yleensä vain harjaan ne Tangle Teezerillä. Joskus hiukset voivat olla sekaisin yön jälkeen, niin sitten oion ne suoristuraudalla. Joskus jos on aikaa ja kiinnostusta, saatan suoristaa koko tukan tai tehdä vähän kiharoita. Silloin tietysti käytän lämpösuojaa. Myös kuivashampoo on pelastus, jos hiukset on likaisemmat. Jos oikeasti haluan laittaa hiuksia, pitää mun ensinnäkin föönätä hiukset muotovaahdon kanssa, ja käyttää kaiken maailman kiinnityssuihkeita, että kampaus pysyy :D Kuitenkin esimerkiksi letit ja hiukset pinnillä sivuun onnistuu, jos on kärsivällisyyttä.

  330. Avatar Lurre sanoo:

    Hiusten pesu ja föönäus on jokapäiväisiä rutiineja täällä. Pitäis vähän pidentää pesuväliä, mutta en oo saanu aikaseksi :D

  331. Avatar KaroH sanoo:

    Aina kun hiukset pääsee kasvamaan pitkiksi, laiskistun niiden laitossa ja liikaa tulee vetäistyä vaan pompulalle ne :D Nyt ollaan taas siinä pisteessä ja kampaajalle pitäis siis mennä. Tuo hiusharja on ollut ostoslistalla jo liian pitkään, aina vaan unohtuu ostaa! Ois 3v tytön hiuksillekin huippu takkujen poistaja :)

  332. Avatar IraS sanoo:

    Päivittäinen pesu ja föönaus, hiukan rakennesuihketta märkään tukkaan ja sitten kuivaksi. Siloitellaan pienellä määrällä vahaa. Valmis :)

  333. Avatar Essi sanoo:

    Joka kolmas päivä pesen hiukset, jolloin myös laitan kaikki tarvittavat tuotteet ja muotoilen tukan. Yleensä pesun jälkeen laitan hiusöljyä, lämpösuihketta ja latvojen hoitoainetta tukkaan ja kuivaan tukan hiustenkuivaajalla. Pesun jälkeisinä päivinä en yleensä tee tukalle muuta kuin harjaan ja ehkä suoristan latvoja hiukan. Kolmantena päivänä yleensä on sitten joko hiukset nutturalla tai ponnarilla.

  334. Avatar Laura sanoo:

    Hiusten pesu joka toinen päivä ja sitten muotovaahtoa ja tangle teezeriä
    Föönaus ja viimeistely hiuskiinteellä.
    4-vuotiaan tyttäreni hiustenhoitoon kuuluu pesu vedellä, hiukan hoitoainetta ja tangle teezeriä

  335. Avatar Meri sanoo:

    Se kuuluisa äitinuttura päivästä toiseen, hiukset niin takussa ettei niitä edes jaksa harjata auki.

  336. Avatar Mira sanoo:

    Joka ilta suihkussa shampoo+ hoitoaine, suihkun jälkeen hiusöljy ja harjaan juurikin pinkillä tangle teezerillä :) Aamulla vaan yleensä harjaus ja hiukset ponnarille. Jos jaksan niin lämpösuojasuihketta ja suoristus tai kiharrus :D

  337. Avatar SariO sanoo:

    Omia hiuksia vaan pesen ja harjaan. Tyttärien hiuksia tulee sitten enemmän laitettua.

  338. Avatar Aliisa sanoo:

    Hiustenlaitto on itselläni aika yksinkertaista. Pesun jälkeen annan hiusten kuivua luonnostaan ja harjaan tietysti ne. Pidän hiuksia joko auki tai ponnarilla kiinni, joten sen kummempia kampauksia ei arkena tule tehtyä :)

  339. Avatar Inka sanoo:

    Itselläni yhtä lyhyet hiukset kuin sinulla, raskauden takia hiukseni ovat paksummat ja vahvemmat mutta takkuja tulee, ja on aina tullut, erittäin paljon. Tangle Teezer on ollut ostoslistalla niin kauan kuin muistan, mutta koskaan en saa ostettua. Yritän käyttää mahdollisimman vähän lämpötuotteita ja yleensä vaan jätän hiukset auki tai pikkunutturalle :)

  340. Avatar Tiia sanoo:

    Hiustenlaittorutiineihini kuuluu hiusten harjaus Tangle Teezerillä, jonka jälkeen käytän kuivashampoota, jos tukka on likainen. Sitten suoristan hiukset, jos jätän auki tai teen ponnarin, ison nutturan tai letin. Olen vasta vähän aikaa sitten ottanut nuo invisibobblet käyttöön ja olisi kiva päästä kokeilemaan kaikkia kokoja. :)

  341. Avatar miida sanoo:

    Pesu + föönaus + yleensä nuttura/letti/ponnari eli hyvin simppelillä mennään :D

  342. Avatar Aliisa sanoo:

    Tangle Teezerillä harjaan ensimmäisenä hiukset. Kuivashampoota suihkautan etuhiuksiin, jos edellisenä iltana en ole pessyt hiuksia. Sitten hiukset sivuletille tai vapaana, niin olen valmis lähtemään. :)

  343. Avatar Anna sanoo:

    pesen hiukseni noin. joka kolmas päivä, pesun jälkeen käytän hiusöljyä, pari kertaa kuukaudessa käytän syväpuhdistavaa shampoota ja naamiota. Kuivashampoota käytän melkein päivittäin tuomaan ryhtiä ja pidentämään pesuvälejä. Fööniä tai rautoja käytän aika harvoin, mutta jos käytän niin lämpösuoja on myös käytössä. Työni takia hiukseni ovat melkein aina kiinni, ainakin osittain, vapaalla koitan pitää auki enemmän, yleensä etuhiukset laitan letille tai muulle tuomaan piristystä :)

  344. Avatar Sanna sanoo:

    Aika laiska oon laittamaan hiuksia. Arkisin lähinnä pesu + föönaus/kuivatus luonnostaan riippuen kuinka kauan on aikaa. Ponnarilla hiukset on aika usein. Joskus on kiva laittaa erilaisia lettikampauksia. Etsin kyllä paljon erilaisia kampausideoita mm pinterestistä mutta liian harvoin ne pääsevät kokeiluun.

  345. Avatar Nea sanoo:

    Illalla hiusten pesu -> harjaus ja annan kuivua itsekseen.
    Aamulla suihkutan hoito- ja selvityssuihkeen ja harjaan. Sitten välillä laitan otsiksen pois edestä. Usein hiukset ovat auki. :)

  346. Avatar Janni sanoo:

    Näin äitiyslomalla hiustenlaittorutiinit on hyvin yksinkertaiset: harjaus jos jaksaa/ehtii ja hiukset nutturalle.

  347. Avatar Jasmine sanoo:

    Hiustenlaittorutiinit on mulla aika yksinkertaiset. Hiusten harjaus, lämpökäsittelysuihke ja suoritusraudalla suorittaminen. Joskus kihartaminen. Niin ja hiuskiinne.

    Mukana arvonnassa! :)

  348. Avatar Riina sanoo:

    Olen laiska hiustenlaittaja, mutta yleensä harjaan hiukset juurikin Tangle teezerillä, ja sähköiset haivenet taltutan hiuslakalla.

  349. Avatar heidi sanoo:

    Hiustenhoitorutiinini ei ole kummoinen! Pesen hiukset joka toinen päivä (shampoo & hoitoaine) ja annan niiden kuivua itsestään. Harjaan hiukset joka päivä ja yleensä laitan ne nutturalle, ponnarille tai annan olla auki. Tarvittaessa käytän kuivashampoota ja lakkaa. Satunnaisesti kiharran tai suoristan hiukseni ja silloin käytössä on lämpösuoja. :)

  350. Avatar Linnea sanoo:

    Mun hiuslaatu on ihan uskomattoman liukas ja ohut.. pelkkä pesu shampoolla ja sitte anna kuivua itekseen. Hiukset harjaan n. kerran viikossa kamalan hiustenlähdön takia. Harjan vaihtoa hellävaraisempaan oon suunnitellu jo hetken aikaa, mutta en vielä oo aikaseksi saanu.. jospa sitä arvonnasta voittais!

  351. Avatar Jope sanoo:

    Ihan perus harjaus,vähän lakkaa.lapselle antaisin paketin jouluna

  352. Avatar Anyyh sanoo:

    Täällä kans yks aika laiska hiustenlaittaja, kun ei tässä paksussa ja liukkaassa tukassa pysy mikään :D Mutta suihkun jälkeen siis jätettävä hoitoaine, harjaus ja kun on hiukset kuivunu ni usein vähän lakkaa otsahiuksiin ainakin.

  353. Avatar Primrose sanoo:

    Pesen hiukset vähintän joka toinen päivä ja yleensä annan vaan kuivaa luonnollisesti sen jälkeen kun oon harjannut hiukset Tangle Teezerillä. Toisen päivän kampaus onkin sitten aina ponnari, kun mun hiukset radvottuvat niin nopeasti. :D

  354. Avatar S sanoo:

    Wash&go, kiitos hyvän kampaajan.

  355. Avatar Situ sanoo:

    Oon tosi laiska laittamaan tukkaa, mut joka päivä harjaan hiukset ja joka toinen päivä pesen. Usein laitan hiukset ponnarille. Arkisin ei oo oikein aikaa laittaa hiuksia, mutta viikonloppusin teen jotain erikoista! :)

  356. Avatar Johanna sanoo:

    Yleensä arkisin hiusten pesun jälkeen föönaan hiukset ja joskus myös suoristan ne. Koska pesen hiukset 2-3 päivän välein hiukset ovat jo hieman likaiset 3:na päivänä, joten usein leititän hiukset sivuilta ja kiinnitän taakse ponnarille. Jos minulla on aikaa ja jaksamista saatan kihartaat niihin laineita ja joskus menen leteistä tulleiden kiharoiden kanssa. Paljon siis riippuu ajasta ja mielialasta ;D

  357. Avatar Katarooma sanoo:

    Suihkussa pesu jollain hyväntuoksuisella shampoolla. Sitte hoitoaineella muhitus ja jota ilman ei voi elää näitten pitkien hiusten kans (vyötärölle asti yltää hiukset). Suihkun jälkeen turbaanin sisällä hiusten kuivatusta. Sitte hiusten harjaus ja nykyään pitää selvityssuihketta laittaa kaveriksi välillä. Kuivana hiukset on helpompi harjata ja harjaanki ne aamuisin ja illalla ennen nukkumaan menoa. Kampauksia en oo jaksanu pitkään aikaan tehä muuten kuin helppo ponnarin laitto tarvittaissa.

  358. Avatar sofia sanoo:

    Mulla on melko pitkät hiukset ja niiden laittoon liittyy vain muutama rutiini. Pesun jälkeen harjaan (juurikin tangle teezerillä) ja sitten annan niiden kuivua itsekseen. Hiusten kuivuttua laitan ne yleensä ponnarille, joskus jätän sellaisenaan auki tai laitan nutturalle.

  359. Avatar Suski sanoo:

    Olen melko laiska hiustenlaittaja. Perusrutiini menee kutakuin näin; pesu noin joka toinen tai kolmas päivä, föönaus (jos on kiire), suoristus tai lämpörullat (jos jaksaa panostaa) mutta aika usein hiukset on ponnarilla tai sotkunuttaralla :) Olisi ihanaa jos osaisi tehdä kivoja kampauksia ja lettejä.

  360. Avatar S sanoo:

    Mun hiustenlaittorutiini: suihkun jälkeen jätettävä hoitoaine ja hiusöljy on must! Sit joka 2-3 päivä suoristus, yritän välttää jokapäiväistä raudan käyttöä.

  361. Avatar Piia sanoo:

    Täällä kans aika laiska laittamaan tukkaa,mutta jos ois hyvät harjat ja ponnarit millä laittaa nii saattais tulla intoa :) Pesu ja harjaus kuuluu jokaiseen päivään joskus suoristus :)

  362. Avatar Petra sanoo:

    2-3päivän välein hiusten pesu, joskus kuivaan hiukset, joskus annan kuivua rauhassa ilman fööniä, joskus laitan korkealle kevyelle nutturalle, aamuisin harjaan ja töissä pidän aina letillä.

  363. Avatar Päivi sanoo:

    Nuttura, en edes jaksa joka päivä harjata tukkaani kokonaan. Ups.

    Ponnari ylös päälaelle, hiukset kieputan ympäri ja kolmella pinnillä kiinni. Aikaa menee ehkä kaksi minuuttia. :D

  364. Avatar Kettu sanoo:

    Shampoolla pesu ja se on siinä.voitto menisi meidän neljälle perheen naiselle

  365. Avatar Petra sanoo:

    Perus rutiiniin kuuluu hiusten kuivaus föönillä, harjaus, suoristus ja tyven kohotus hiuspuuterin avulla :)

  366. Avatar Nonnuska sanoo:

    Mun hiustenhoitorutiinit ovat nopeasti kerrottu Näin äitiyslomalla kun huolehdittavana on 3kk:n ikäisen vauvan lisäksi supervauhdikas 2-vee taapero tyydyn pesemään hiukset joka toinen päivä. Tykkäisin föönätä hiukset suoriksi, mutta aina siihen ei ole aikaa, jaksamista tai haluakaan. Omistan luonnonkiharat hiukset joten yleensä annan niiden nykyään olla kiharana kun ennen suoristelin ghd:lläni niitä jatkuvasti Hyvä shampoo, hoitoaine ja hiuksiin jätettävä hoitosuihke tai öljy on tärkeässä roolissa, jotta hiukseni ei näyttäisi afrolta

  367. Avatar Johanna sanoo:

    Aika laiska hiustenlaittaja olen, töihin aina nopea harjaus ja ponnarille. Juhliin tulee väkerrettyä kiharoita tms. Mukana arvonnassa.

  368. Avatar Siri sanoo:

    Harjaan hiukset tangle teezerillä joka aamu ja suoristan otsatukan. Usein laitan puoliponnarin tai korkean ponnarin ja vähän hiuslakkaa.

  369. Avatar Pippa sanoo:

    Hiusten on pakko kuivua yön yli pesun jälkeen, muuten föönaamiseen menisi enemmän aikaa kuin koko muuhun aamulaittautumiseen. Niinpä aamulla on aikaa selvittää yön takut ja saada kotikutoinen tinaturner-tukka laskeutumaan suhteellisen suoraksi ja sieväksi. Erilaisia jätettäviä hoitoaineita ja Tangle Teaser, siinäpä ne ovat yleisimmät tukanlaittorutiinit!

  370. Avatar mirdie sanoo:

    rutiiniiin kuuluu hiusten kuivaus sekä kihartaminen remingtonin puikolla. :)

  371. Avatar Anni sanoo:

    Voi kun mun rutiini olisikin noin selkeä. Yleensä pyrin välttämään kuumia muotoilulaitteita ja annan hiusten kuivua itsekseen pesun jälkeen. Suosin lettejä sun muita hellävaraisia kampauksia, koska mulla on aika pörröinen ja kuiva hiuslaatu. Yritän välttää ohuita hiuslenkkejä ja käytänkin pääasiassa näitä puhelinlankaponnareita. Silloin kun panostan, käytän fööniä ja tangle teezeriä sekä lämpösuojan kanssa suoristusraitaa/kiharruspuikkoa mahdollisimman pienellä lämmöllä.

  372. Avatar Miiu sanoo:

    Oon kyllä tosi laiska laittamaan hiuksia mitenkään Yleensä pesun jälkeen laitan selvityssuihketta ja harjaan tangle teezerillä, joskus laitan yöksi letille niin ei aamulla mene ihan päätä myöten :D aamuisin monesti vain tukka kiinni jollain tapaa, jos on hetki aikaa saatan jonkun letin väsätä. Töissä pitää tukka olla aina kiinni niin ei kovin hurjia kampauksia Jan kiharoita pysty pitämään :D
    Jos olen jonnekin menossa niin sitten kyllä föönaan hiukset ja panostan enemmän :)
    Pitää kyllä hommata tuollainen varrellinen harja!

  373. Avatar Laura sanoo:

    Minulla kun on perisuomalainen lättätukka, ja sen takia tykkään lähes aina kuivata hiukset hiustenkuivaajalla saadakseni edes vähän tuuheutta ja volyymia! Tangle teezer on ollut käytössä jo monta vuotta, ja samoin nämä ponnarit. Perusarkikampaus on yleensä hiukset auki, mutta näin talvella hiukset ovat niin sähköiset että uusille ponnareille olisi kyllä tarvetta!

  374. Avatar Jasmin sanoo:

    Suihkun jälkeen öljyä latvoihin ja föönaus. Yksikertaista :D

  375. Avatar Senni sanoo:

    Pesen hiukset joka toinen päivä ja kuivaan, aamulla laitan ponnarille tai annan olla auki.
    Olen siis melko laiska laittamaan hiuksia, enkä oikein osaa tehdä mitään kampauksiakaan. Nyt olen kuitenkin koittanut opetella, että osaisi edes ranskanletin itselleen tehdä!

  376. Avatar Mansikka sanoo:

    Harjaan hiukset ja laitan ponnarille. Käytän toisinaan suoristusrautaa.

  377. Avatar Juliet sanoo:

    Itse annan hiusten kuivata pesun jälkeen rauhassa ja suoristan ne ja käännän latvat hieman sisäänpäin tai sitten teen erilaisia lettikampauksia!

  378. Avatar Henpla sanoo:

    Rakastan tehhä itselle erilaisia lettejä ja kampauksia! Arkena pidän yleensä puolinutturaa tai rentoa sotkunutturaa.

  379. Avatar Mir sanoo:

    Harjaan hiukset late lammas matka teezerillä suihkun jälkeen. Yleensä aamulla sit vaan ponnarille joskus jaksaa letitelläkin tai kesällä nutturalle, mutta fööniä yms. mun hiukset harvoin näkee ☺

  380. Avatar Sanna sanoo:

    Moikka! Mun hiustenlaittoon kuuluu yleensä pesun jälkeen vain hiusöljyn laitto (ah, mikä tuoksu!) ja harjaus. Sitten annan hiusten kuivua vapaasti kiharalle. On hyvin paljon päivästä kiinni, että kihartuvatko hiukset nätisti vai pörröisesti ja miten ne on yön aikana asettunut, joten loppu on joka päivä arvoitus! :)

  381. Avatar Noppa sanoo:

    Olen maailman laiskin hiusten laittaja :D hiusten pesun jälkeen harjaan ne tangle teezerilla ja saatan föönätä hetken, ettei aivan märillä hiuksilla tarvitse nukkumaan mennä (pesen siis aina iltaisin hiukset). Yleensä kuitenkin välttelen lämpökäsittelyä, eli annan kuivua sellaisenaan. Arkena menenkin ponnarilla tai siten, että etummaiset hiukset ovat taakse vedettynä ponnarilla kiinni.

  382. Avatar Marita sanoo:

    Pesen hiukseni lähes päivittäin, mutta aika laiska olen laittamaan. Harjaus ja itsekseen saavat kuivua :)

  383. Avatar Alli sanoo:

    Pyrin välttämään hiuksien laittamista ”puhelinlankapompuloilla” kiinni, jotta hiuksia ei repiäisi niin paljon, minulla on vähän huono tapa laittaa ponnari aika ylös ja tiukalle. Kuitenkin todella usein, koska työ ja monet reenit vaativat sen että hiuksien on oltava kiinni. Hiukset pyrin pesemään joka toinen päivä, koska ne rasvoittuvat niin nopeasti.

  384. Avatar Milla K sanoo:

    Laiska hiustenlaittaja löytyy täältäkin, mutta yleensä tupeeraan hieman että saan hiuksistani paksumman näköiset :)

  385. Avatar Emppu sanoo:

    Annan hiusten kuivua aina itsestään suihkun jälkeen. Myöhemmin harjaan tutulla ja turvallisella tangle teezerillä, joka on ollut vuosia käytössä :) Pidän yleensä hiukset auki, välillä kiharran yms.

  386. Avatar Kati sanoo:

    Joka toinen päivä joudun hiukset pesemään.. Ja koska omistan ”perinteiset” suomalaiset hiukset (ohuet ja maantienväriset) nukun yleensä hiukset hollantilaisittain letitettynä, jotta saisin edes jotain tuuheutta aikaseks :D Se on niin helppo tapa saada hiukset näyttämään paremmilta. Aamulla ei sitten tarvitse tehdä mitään muuta kuin ehkä laittaa ylemmät hiukset kiinni, jos ei jaksa katella niitä silmillä juuri sinä päivänä. Juuri tähän ne nanot ois aika perfect :)

  387. Avatar Katja sanoo:

    Pesen hiukset noin joka kolmas päivä. Pesun jälkeen kuivaan ja kohotan niin suoristusraudalla kuin takuttamallakin sekä suoristan hiukset. Parina seuraavana päivänä pääsenki sitte helpommalla, riittää ku harjaan hiukset :)

  388. Avatar Anna sanoo:

    Harjaan hiukset aamuisin juuri tuolla tangle teezer originalilla ja jätän ne auki tai laitan ponnarille. Joskus kun on enemmän aikaa ja innostusta niin saatan laittaa jonkun lettisysteemin. Pyrin pesemään tukan joka toinen päivä.

  389. Avatar Jemina sanoo:

    Pesen joka toinen päivä ja käytän öljyjä ja hoitsikkaa silloin tällöin. Ja tottakai harjaan!

  390. Avatar Emilia sanoo:

    Oon oikeastaan tosi laiska hiustenlaitossa! :D Pesen hiukset joka toinen päivä. Käytän välillä hiusnaamioita ja -öljyjä. Lämpökäsitellessäni hiuksia käytän aina lämpösuojaa. :)

  391. Avatar Rosma sanoo:

    Mä en hirveästi laita mun hiuksia, yritän kasvattaa niitä paksummiksi. :) Mutta hoidan senkin edestä. Pesen hiukset pari kertaa viikossa hyvillä shamppoilla ja hoitiksilla ja käytän naamioita. Päivittäin käytän myös hiusöljyä. Ja lämpökäsittelyä hiuksiini en käytä kuin kerran kaksi vuodessa.

  392. Avatar Elisabet sanoo:

    En laittele mitenkään erikoisesti omia hiuksiani. Pesu joka toinen päivä, harjauksia muutama päivään, välillä hoitosuihketta takkuja selvittämään ja ihanaa tuoksua antamaan. Lämpökäsittelyjä harvoin.

  393. Avatar Anniina sanoo:

    Töihin lähtiessä suoristan etuhiukset ja muut hiukset letitän tai laitan ponihännälle. (Minulla on yli puoleen selkään ulottuvat paksut hiukset) Koulupäivinä suosin puolinutturaa. Vapaapäivinä tykkään pitää ns siivousnutturaa tai hulvattomasti joka suuntaan repsottaen vapaana.

  394. Avatar Annika sanoo:

    Vauva-arjen keskellä ei tule kovinkaan erityisesti hiuksia laitettua. Joka toinen päivä hiusten pesu ja joskus jos on johonkin menoa niin silloin tulee suoristettua hiuksia ja silloin tällöin myös kiharrettua. Yritän kuitenkin mahdollisimman hyvin hoitaa hiuksiani esim. käyttämällä hiusöljyä ja harjaamalla hiukseni tangle teezerillä. :)

  395. Avatar Anniina Haapalehto sanoo:

    Omat rutiinit jää aikalailla juurikin tyven kohottamiseen ja puoliponnareihin, pidemmillä hiuksilla koko ponnareihin. Tangle teezer harjat on todettu huipuiksi ja pitääpä ottaa nämä ponnaritkin käyttöön! :)

  396. Avatar Pia sanoo:

    Pesu pari-kolme kertaa viikossa, jätettävä hoitoaine+öljy ja päivittäinen harjaus, sitten ajan ja kiinnostuksen puitteissa jonkunäköstä kampausta :) Kotitekoisia hiusnaamioita ym tulee myös testailtua silloin tällöin! Talven tultua hiukset on kuivahtanu ja sähköistyy tosi helposti, ja sille täytyis jotain saada tehtyä..

  397. Avatar Henni sanoo:

    Mun rutiineihin kuuluu pesu, tangle teezerillä harjaus ja annan itsestään kuivua. Sit joko ponnarille tai suoristus :D

  398. Avatar Jonna sanoo:

    Hiustenlaittorutiini on niin monivaiheinen, että menisi ikuisuus kirjottaa se :)

  399. Avatar Emmi sanoo:

    Pesen hiukset joka toinen päivä, jolloin laitan hiuksiin jätettävää hoitoainetta ja öljyä. Harjaan hiuksia joka päivä ja suoristan jos pidän niitä auki. Muuten taas yleensä perus ponnarilla. :) tuota harjaa, jota käytät kuivauksen yhteydessä menee ehdottomasti ostoslistalle!

  400. Avatar Janina sanoo:

    Itselleni on tärkeää, että hiukset ovat ennen kaikkea puhtaat! Tämän (ja herkän päänahan) vuoksi käytän muotoilutuotteita varovasti. Usein hiukset ovat auki, mutta nuttura ja puolinuttura ovat myös täällä käytössä!

  401. Avatar Hennamarika sanoo:

    Pesen hiukset 2-3 päivän välein. Uutena rutiinina olen kesästä saakka käyttänyt hiuksissa hiusöljyä. Annan hiusten kuivua itsekseen, jonka jälkeen joko suoristan ne tai laitan ihan perus ponnarille!

  402. Avatar Amanda sanoo:

    Mulla ei kyllä oo enää minkäänlaisia rutiineja… Suihkun jälkeen harjaan hiukset takkusuihkeen kanssa ja that’s it. En edes kuivaa, koska siihen menee ikuisuus. Jos olen aamulla pessyt tukan se näyttää sen päivän hyvältä, mutta seuraavana päivänä on jo aivan lässähtänyt, enkä osaa oikein tehdä asialle mitään. Sitä aikaa kaivaten, kun oli oikeesti inspiraatiota tehdä omalle tukalle jotain. :D

  403. Avatar Malala sanoo:

    Täällä ilmoittautuu myös yksi laiska hiustenlaittaja. Pesu ja hoitoaine, tangle teezerillä (joka tosin alkaa vedellä viimeisiään) harjaus ja sitten annetaan kuivua itsekseen. Voilá!

  404. Avatar anniina sanoo:

    Pesen hiukseni vain pari kertaa viikossa ja käytän todella paljon hoitotuotteita.
    Arkisin harvemmin lämpökäsittelen, mutta tärkeimpinä päivinä joko kiharran taikka suoristan :)

  405. Avatar sini sanoo:

    Pesu, harjaus, kuivaus ja muotoilu. :)

  406. Avatar Jasmiina sanoo:

    Pesen hiukseni noin joka toinen päivä ja välissä yritän saada sen pysymään yhtäaikaa hyväkuntoisena ja ilmavana. Ei muuten mikään maailman helpoin yhtälö!

  407. Avatar Jellu sanoo:

    Itelläni löytyy latelammas tangle teezer!!<3 mullakin on suunnilleen samanpituiset hiukset kuin sulla ja tykkään eniten laittaa hiukset kiharalle niin ne näyttää silloin tuuheilta vaikka todellisuudessa on ihan ohuet ja lättänät :D kiireisinä päivinä laitan miniranskanletin tai ponnarille! Helposti mun hiukset takkuuntuu niin tangle teezer auttaa!

  408. Avatar Linda sanoo:

    Voi apua, olen niin laiska laittamaan hiuksia :D eli pesen joka toinen päivä, harjaus ja yleensä hiukset ovat ponnarilla/nutturalla kun on pitkät hiukset niin helpompi niin kun tyttö repii muuten hiuksia jatkuvasti :D

  409. Avatar Suvi sanoo:

    Olen laiska hiustenlaittaja. Pesen, laitan selvityssuihketta, harjaan tangle teezerillä, otsahiuksiin lakkaa ja menoks! :D

  410. Avatar Minttu-Maaria sanoo:

    Mun hiustenlaitto rutiini ei ole kovinkaan kummoinen ;P aamulla harjaan hiukset läpi ja hyvin usein arkena vedän korkean poninhännän takaraivolle tai vaihtoehtoisesti rennompina päivinä menen sotku nutturalla.

  411. Avatar Pami sanoo:

    Ei ole hirveen hääppöset rutiinit. Pesen jokatoinen tai jokakolmas päivä. Harjailen ja yleensä hiukset on nutturalla tai ihan vaan auki. Ei mitään aineita tule oikein käytettyä.

  412. Avatar Katri sanoo:

    Mulla oli lapsena kauheen paljon ongelmaa hiusten kanssa. Kaikki hoitoaineet jätti mun tukan niin takkuiseksi, että muistan useammankin kerran kun huusin ja itkin olohuoneen lattialla, äidin istuessa sohvalla selvittämässä takkuja mun tukasta. Pahimmillaan selvityksessä kesti parikin tuntia, kun en ollut harjannut hiuksia useampaan päivään, olin vaan laittanut ne ylös nutturalle.

    Joskus ala-asteen lopulla äiti löysi vihdoin hoitoaineen, joka oikeasti tehosi mun takkutukkaan. Se vaan oli niin järkyttävän kallista, että sitä uskallettiin käyttää vaan muutaman kerran viikossa. Voi kun olisi silloin jo ollut Tangle Teezereita olemassa. Kuulin ekan kerran näistä muistaakseni 2012-2013 Youtube videon kautta ja aika pian sen jälkeen ostin eBayn kautta ensimmäisen (ja nykyisen) Tangle Teezerini, enkä ole päivääkään katunut tätä ostosta. Muutama vuosi sitten kummisetä oli perheineen kylässä ja tuli puhetta hiustenhoidosta. Kummisedän vaimo kertoi heillä käytävästä jokapäiväisestä hiustenharjaustaistelusta, josta tuli ei-niin-mukavasti mieleen oma lapsuus ja se, kuinka vihasin hiustenharjausta ja takkuja. Ilmeisesti tämä kyseinen tuote on ollut heilläkin lifesaver, eikä lapsen ole ainakaan niin paljon tarvinnut pelätä ja jännittää hiustenharjausta.

    Tuo oli lähinnä aasinsilta omaan hiustenlaittooni, joka ei ainakaan toistaiseksi ole ollut mitenkään kummoista. Joko sivujakaus tai vaihtoehtoisesti etutukka ylös ja pinneillä kiinni. Aion ottaa kyllä vinkistä vaarin ja kokeilen tuota tuuhennustekniikkaasi! Itsellä on nykyään suht ohut ja suora tukka, mutta luulen että tuolla saisi ihmeitä aikaan. Mikäli voitto ei osu kohdalle, pitää lähteä metsästämään tuollaista pyöröharjaa jostain!

  413. Avatar Mervi sanoo:

    Pesen hiukseni joka toinen päivä shampoolla. Jos ei ole mihinkään kiire niin hiukset saavat kuivua itsekseen. Kotona hiukset on nutturalla. Kotoa poistuessa laitan pompulalle tai muotoilusuihkeen ja hiuskiinteen avulla muotoilen hiukset. Ei siis kummoisia kiharruksia tai laittamisia.

  414. Avatar Maija sanoo:

    Minulla on pitkät taipuisat hiukset, jotka pesen joka toinen päivä. Jos minulla on aikaa, pesun ja harjauksen jälkeen laitan hiuksiin vain öljyä ja muotovaahtoa ja annan niiden kuivua kivoille luonnonkiharoille. Jos on kiire, laitan lisäksi lämpösuojaa ja kuivaan hiukset föönillä. Välipäivinä käytän kuivashampoota.

  415. Avatar ansu88 sanoo:

    Aika lailla tulee tapeltua hiusten kanssa, eivät meinaa asettua millään. Pesen noin joka kolmas päivä ja pidän aika usein ponnarilla hiuksia.

  416. Avatar nekku sanoo:

    Hyvoäin yksinkertaisesti: Pesen parin päivän välein ja harjaan päivittäin. Ponnari on peruskampaus ja helpoin lasten kanssa!

  417. Avatar Saana sanoo:

    Pesen hiukset joka toinen päivä, silloin tällöin laitan hiusöljyä ennen pesua. Aamuisin harjaan. Joskus teen illalla letit, niin aamulla on kiharat. Nyt kun leikkasin juuri pituudesta puolet pois täytyy kampaukset vielä opetella uudelleen :) tavallinen letti ei niin nätisti enää suju.

  418. Avatar Eve L. sanoo:

    Isoin osa hiustenlaitto rutiiniani on föönaus, hyvät tuotteet pohjalle ja pää alaspäin ja eikun föönaamaan! Tuo kivasti tuuheutta hiuksille, harjaan föönauksen aikana hiuksia tangle teezerillä, jotta saan hiuksia hieman suoremmaksi (hiuksissa hieman taipuvaisuutta). Arkisin yleensä vain harjaan hiukset tai sitten laitan vain ponnarille :)

  419. Avatar jenny sanoo:

    Minun arkisiin hiustenlaittorutiineihin kuuluu lähinnä clip-on -hiuspidennysten kiinnitys ja hiusten harjaus :-)

  420. Avatar Sisu sanoo:

    Pesen joka toinen päivä, erittäin harvoin föönään kuivaksi. Käytän toisinaan hiusöljyä tai sitten silottavaa geeliä vähentämään sähköisyyttä. Nykyisin enemmän olen alkanut pitää hiuksia auki, kun laitan ohuen ohuen pannan. Joskus pidän myös letillä. Ponnarit eivät oikein mulla mahdu pipojen alle, sen verran paksut hiukset.

  421. Avatar Anne sanoo:

    Suihkun jälkeen föönaan hiukset pää alaspäin niin tulee ihanan tuuheat :)

  422. Avatar Linnea Salminen sanoo:

    Pääasiassa vaan pesen, harjaan ja laitan yöksi aina letille. Joskus innostun käyttämään muitakin tuotteita!
    salminenlinnea2@gmail.com

  423. Avatar piitu sanoo:

    ei mitään kummallisia rutiineja, pesu shampoolla ja joskus hoitoainetta.

  424. Avatar riina sanoo:

    Työpäivinä kuivaan vaan hiukset ja pikaponnari. Vapaa päivinä jaksaa enempi panostaa ja laittaa :). Käytän melko paljon hiusten hoitotuotteita kun tätä tukkaa on vaikka muille jakaa.

  425. Avatar Jii sanoo:

    Mun hiustenlaittirutiinit on tällä hetkellä ihan säälittävät. :D Pesen hiukset, laitan hoitoöljyä ja vedän hiukset ponnarille. Aina manailen sitä, etten oikeen osaa laittaa mun hiuksia mitenkään… Ois ehkä ihan jees esim. opetella föönaamaan hiukset pyöröharjan kera – sais hiukset vähän volyymia ja tekis enemmän mieli pitää niitä myös auki.

  426. Avatar helmia sanoo:

    Hiusten pesu iltaisin, aamulla ponnarille tms :D nyt ostin avonilta taas yhtä latvaseerumia pitkästä aikaa jota nyt sit oon käyttäny ja mikä nuita kuivia latvoja vähä selventääkin, mutta muuten oon kyllä super laiska arkisin hiuksia laittamaan :S :D

  427. Avatar Sara sanoo:

    Arkisin pesen hiukset joka toinen päivä, jonka jälkeen kuivaan hiustenkuivaajalla. Arkisin mä suosin helppoja kampauksia, nutturat on mun lemppareita!
    Kun on enemmän aikaa/ jotain kivaa menoa tykkään panostaa enemmän hiustenlaittoon! :)

  428. Avatar Eveliina sanoo:

    Suoristan hiukset, yleensä ei sen kummempaa. Mutta piikkisuorat täytyy olla :D Laitan myös paljon ihan vaan ponnarille hiuksia, kun oli pitkät niin silloin sotkunuttura oli kanssa lemppari mutta näillä lyhkäisemmillä hiuksilla ei oikein semmoista saa. Joskus laitan nutturan ylimmistä hiuksista niin, että puolet on ylhäällä ja puolet vapaana. Muotoilutuotteita en käytä paljoa, muuta kuin lakkaa, kuivashampoota ja lämpösuojaa, mutta hoitoaineita ja hiusöljyjä senkin edestä :D

  429. Avatar Henni sanoo:

    Hiusten pesun jälkeen käytän kuiviin latvoihin hiusöljyä ja/tai hiuksiin jätettävää hoitoainetta. Hiuksia pidän paljon kiinni ponnarilla tai sekamelska nutturalla.

  430. Avatar Emilia sanoo:

    Treenaan melkein päivittäin joten hiustenlaittorutiinit jää melko vähäisiksi. Yleisin on vain pelkkä kuivaus ja harjaus. Tavallinen poninhäntä on kaikista käytetyin, koska peukalo keskellä kämmentä hiustenlaiton suhteen :D

  431. Avatar KirSikka sanoo:

    Jostain syystä hiusten laitto arkisin jää sotkunuttura-tasolle. Kampaamisessa olen myös aika laiska ja yleensä hiukset onkin takuilla. Juhliin on kiva panostaa ja kammata sekä kihartaa tai suoristaa hiukset. :)

  432. Avatar Mimi sanoo:

    Yleensä pesen hiukset aamuisin, kuivaan ne ja kiharran joko suoristusraudalla tai kihartimella. Laiskojen aamujen vakkarikampaus on hipsterinuttura (en tiedä mikä tän oikea nimi on, mut sellanen pieni törö nuttura :D)

  433. Avatar Nea sanoo:

    Yhdellä sanalla kuvaten: mitätön. Suihku illalla, aamulla harjaus. Tarvittaessa ponnari/päälihiukset ponnarille –> alias Legolas-kampaus :D Jos iltamenoja niin tykkään kyllä ajan kanssa laittaa kiharaa yms.

  434. Avatar sole sanoo:

    Yleensä harjaan vaan, nyttemmin olen alkanut laittaa letit yöksi jos käyn illalla suihkussa.

  435. Avatar Henna sanoo:

    Hiustenlaittorutiinini on aika simppeli. Pesun jälkeen annan hiusten yleensä kuivua itsekseen. Sitten vaan ponnari tai letti. Juhliin sama setti, mutta suoristan hiukset ja jätän ne auki tai ponnarille.

  436. Avatar Johanna sanoo:

    Pesen hiukset yleensä 3-4 päivän välein nyt kun ovat mallia long bob. Muutama kuukausi sitten riitti helposti 5 päivän välein ja silloin hiuksissa oli puoli metriä enemmän pituutta. Pesun jälkeen annan olla jonkin aikaa, sitten hoitosuihke, föönaus kolmessa osiossa ja hiusöljy. Jos olen jonnekin lähdössä, suoristan hiukset kolmessa osiossa myöskin. Kotona on lähes aina ponnarilla.

  437. Avatar Matleena sanoo:

    Pesun jälkeen annan kuivua itsestään. Kihartimella tai suoristusraudalla taivutan päälaelta hitusen muhkeammiksi ja suoristan jos jossakin kohtaa hiukset sojottaa. Usein laitan puolinutturan tai pinneillä etuhiukset kiinni. Lakkaa päälle, ja valmis.

  438. Avatar Ida sanoo:

    Pyrin pesemään hiukset niin harvoin, kuin vaan pystyn. Aika hyvin olen saavuttanut sen, että kolmella pesukerralla viikossa pärjää. Mun työssä (Kätilö) täytyy tukan olla kiinni ja rakastan erilaisia lettejä, joten usein tulee palmikoitua tukka johonkin suuntaan! :)

  439. Avatar Emma V. sanoo:

    En ole ikinä laittanut hiuksiani! Aiemmin ei kiinnostanut, ja nyt hiukset ovat sen verta lyhyet, että mikään kampaus ei onnistu. Eli harjaamisella mennään.

  440. Avatar Ellu sanoo:

    Laitan hiuksiani nykyään paljon vähemmän kuin vielä reilu vuosi sitten. Ennen kuin muutin pois kotoa opiskelemaan, tuli hiuksia laitettua siskojen kanssa ja avustuksella ainakin kerran viikossa vähän jotenkin muutenkin kuin ponnarille. Nykyään hiukset jäävät joko auki tai kietaisen ne ponnarille tai huolettomalle nutturalle, ja kaipaan kyllä aikaa, jolloin tuli tehtyä varsinkin siskoille jos jonkinlaista lettiä ja muuta kampausta. Olin ihan pulassa myös pikkujouluiltana, kun itselle on niin kovin vaikea saada yhtään juhlavampaa kampausta tehtyä.
    Olin postausta lukiessani hieman hämmentynyt siitä että kuinka monta erilaista harjaa ja kampaa olisi hyvä olla. Invisibobblesien loistavuudesta olen kuullut monelta ja ehkä olisi aika testata tangle teezeriäkin.

  441. Avatar Emmmi sanoo:

    Hyvä kun jaksan suihkun jälkeen vähän harjata ja heittää nutturalle :D ärsyttää ihan kun on niin laiska hiusten kanssa.

  442. Avatar Maria sanoo:

    Mulla on tällä hetkellä hiustenkasvatusprojekti meneillään, ja oon myös lopettanut hiusten värjäämisen kokonaan. Projektia on kestänyt nyt noin 1,5vuotta ja ero on huomattava. Hiukset ovat paksut ja pidemmät kuin koskaan! Tän projektin johdosta välttelen kuumuskäsittelyjä, ja hiustenpesukin on ihan minimissä. Eli arjessa rutiini on hyvinkin simppeli; pesu, harjaus ja hiukset letille :)

  443. Avatar xod sanoo:

    Mä yleensä vaan harjaan (sekä heti märkänä että myöhemmin kuivana), siinä se… :D

  444. Avatar Nina sanoo:

    Aika nopeesti menee arkisin ainakin. Harjaus,lämpösuihke (jos muistan :D) ja suoristus. Välillä taas panostan ja pistän kaiken maailman tökötit päähän ja voin tuhdata helposti vaikka pari tuntia hiusten parissa.

  445. Avatar Ellu sanoo:

    Hiusten pesuun käytän mahdollisimman kosteuttavaa shampoota ja hoitoainetta. Luonnonkiharoista hiuksista saa takut selvitettyä parhaiten juurikin Tangle Teezerillä pesun jälkeen! Hiusten annan kuvua itsestään ja hiusöljyä käytän joka päivä. Hiusten laittoon riittää yleensä pelkkä lakka, välillä käytän kiharrinta ja suoristusrautaa, lämpösuojan kanssa tietenkin. Näitä invisibobbleja on myös kovassa käytössä, toimii omissa hiuksissa paremmin kuin perusponnarit. :)

  446. Avatar Saraxx sanoo:

    Oon vähän huono tukanlaittaja, pakko myöntää! Pyrin kyllä aina laittamaan suihkun jälken öljyä latvoihin ja vähän muotovaahtoa tulea antamaan jos meinaan föönata hiukseni! Tarvis tässä asiassa kyllä ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa hoitamaan hiuksia paremmin! :’D

  447. Avatar Cza sanoo:

    Mä olen tosi tarkka hiustenhoidon kanssa, lähinnä siksi että aion kasvattaa pitkät hiukset.

    Pesen joko sulfaatittomalla shampoolla tai hoitoaineella hiukset noin joka toinen tai kolmas päivä ja käytän silikonitonta hoitoainetta, jossa hiusten tarpeesta riippuen on proteiinia sisältävää tai täysin proteiinitonta. Pari kertaa kuussa yritän muistaa tehdä yön yli vaikuttavan öljyhoidon joko kookosöljyllä tai oliiviöljyllä. Pesun jälkeen laitan hiuksiin jätettävän hoitoaineen, levitän pari pisaraa manteliöljyä latvoihin ja viimeistelen pienellä nokareella hiuksille tarkoitetulla voiteella.

    Pesun jälkeen hiukset saavat kuivua rauhassa, ja muutaman tunnin kuluttua harjaan harvapiikkisellä puukammalla ja laitan nutturalle, joka saa olla seuraavaan aamuun asti. Yöt nukun joko silkkisellä tyynyliinalla tai silkkimyssy päässä. Aamulla hiukset kammataan jälleen kerran harvapiikkisellä puukammalla ja sen jälkeen Tangle Teezerillä, jonka jälkeen ne menevät uudestaan nutturalle tai letille. Jos pitää olla hienona, niin kiharran hiukset sukilla, pinneillä, nutturoilla tai leteillä. Lämpökäsittely on ehdoton ei.

    Kuulostaa aikamoiselta hiusrutiinilta, mutta minulle hiustenhoito on rentouttavaa kehonhuoltoa, johon saakin mennä aikaa. Mitä vähemmän hiuksia rääkkää värjäämällä (kaikki kestovärit vaurioittaa, ei vain vaalentaminen), tupeeraamalla, lämpökäsittelyllä, rajulla harjaamisella ym. niin sitä pidemmäksi ja terveemmiksi ne kasvavat. Monilla hiuksia kasvattavalla hiukset eivät kasva siksi, että ne katkeilevat ja hapertuvat pois ennen kuin ehtivät kasvaa pitkiksi.

  448. Avatar Essi sanoo:

    Nyt kun leikkasin hiuksiani lyhyemmäksi, mun pitää joka aamu pesun jälkeen suoristaa ne! Eli suoristus ja sitä ennen laitan toki lämpösuojaa. Pidän hiuksia auki jonkin verran, mutta päivän mittaan ne tulee töissä laitettua kiinni, koska meinaavat olla välillä tiellä.

  449. Avatar Tiina sanoo:

    Olen tosi huono laittamaan hiuksia (ei ole taitoa, eikä mitkään tutorialitkaan auta :D), kotona pidän hiuksia aina sivuletillä ja muualla ollessa hiukset on aina auki.

  450. Avatar Johanna P. sanoo:

    Täältä löytyy maailman laiskoin hiustenlaittaja, jolla on extrapitkät hiukset. Omaan rutiiniin kuuluu hiustenpesu n. joka toinen päivä (pesuväli voi olla pitempikin, jos ei tarvitse näyttäytyä ihmisten ilmoilla), annan hiusten ensin kuivua vähän ennen lämpösuojan lisäystä ja lopuksi föönaan hiukset kuivaksi. Jos hiukset on aivan pörrössä vielä föönauksen jälkeenkin, lisään hieman hiusöljyä ja suoristan latvoja. En tosiaankaan osaa tehdä mitään kampauksia, joten sutaisen hiukset yleensä vain perusponnarille, letille tai annan liehua vapaana.

  451. Avatar Petra sanoo:

    Suoristan tukan töihin ja kotona mennään vain laiskalla ponnarilla. Suihkun jälkeen laitan tukkaan hiusöljyn, jos satun muistamaan. Kampauksien teossa olen aivan onneton! Oon tosi innokas katsomaan tutorialeja youtubesta ja muaalta, mutta toteutus ei sitten sujukkaan ihan yhtä hyvin :D Perus letti onnistuu, mutta siihen se sitten jääkin.

  452. Avatar Sofia sanoo:

    Mua aivan naurattaa kertoa hiustenlaittorutiinini.. aamulla töihin lähtiessä joko vaan harjaan hiukset (menevät automaattisesti keskijakaukseen) tai sitten vetäisen ponnarille. Hiukseni ovat niin helpot ettei niitä olisi etes pakko harjata, sillä ne näyttää aivan hyviltä ennen harjaustakin. Ponnarille laittaessa on pakko käyttää vähän kiinnettä että haituvat pysyy kuosissa. :D Mutta rakastan tehdä kampauksia siskoilleni ja tykkään niin laittautua kauniiksi juhliin ja muihin ”tärkeämpiin” tilaisuuksiin. Silloin melkeinpä aina laitan itselleni yksinkertaisen mutta kauniin niskanutturan.

Kommentoi