Luukku 12: Joulukuusiletti-tutoriaali

12.12.2016

Joulukalenterin puoliväli, iik! Joulukuu menee kyllä aina nopeammin kuin kaikki muut kuukaudet, kun on niin paljon touhua ja kivoja juttuja ja mietittävää ja tapahtumia ja vaikka jos mitä. Silti se joka vuosi yllättää miten ne päivät vaan valuvat ohi. Olen aika onnekas kun saan olla raskaana loppumetreillä näin joulun aikaan, niin raskausaikakin menee ihan huomaamatta paaaaljon nopeammin eteenpäin.

Mä rakastan laittaa tyttöjen hiuksia kuten eilenkin kirjoitin ja kokeilla kaikkia erilaisia kampauksia. Kovin hankalia en osaa tehdä, eikä tyttöjen kuontalot multa perityllä hiuslaadulla kaikkein tuuheimpiin kampauksiin ihan taivukaan, mutta kuitenkin niistä saa tehtyä jo paljon vaikka ja mitä kivaa. Mä etsiskelin Pinterestistä kampausideoita joululaulutilaisuutta varten, ja päädyttiin tekemään Tiaralle kaunis pull-over joulukuusiletti, eli sellainen feikkiletti jota varten ei tarvita juuri muita taitoja kuin kärsivällisyyttä väkertää pikkuruisia kuminauhoja tukkaan. Ja vähän vähempikin karvankasvu riittää, sain jonkinnäköisen viritelmän tehtyä myös meidän nuoremmalle neidille.

Kuvasin letin tekovaiheet ja lopputuloksen, joten tässäpä tulee tutoriaali hauskaan lettiin:

1. Tee jakaus korvasta korvaan ja vedä osio kiinni kumilenksulla takaraivolle.

2. Kiinnitä alempi osio toisella kumilenksulla alas niskaan.

3. Jaa ylempi osio ensin kahtia, ylä- ja alapuoleksi. Sen jälkeen jaa ylempi osio puoliksi sivuttaissuunnassa, pujota puolikkaat osiot alemman osion ali, ja kiinnitä yhteen kumilenksulla. Lapsi voi auttaa pitämällä silloin kiinni vapaana roikkuvasta osiosta.

4. Toista tätä vuorotellen aina kahdella puoliksi jaetulla osiolla niin kauan että saavutat alas kiinnitetyn isomman osion.

5. Kiinnitä alas päästyäsi kaikki alunperin ylemmässä ponnarissa olleet hiukset alemman ponnarin alle samalla tyylillä kuin olet tehnyt kaikissa näissä pienissä osioissa.

6. Vedä hiuksia löysemmälle joulukuusen muotoon, niin että ”kuusi” on kapea ylhäältä ja levenee alaspäin, niin että alimmainen osio on kaikkein levein. Jos hiukset ovat ohuet, tämä on ehkä se hankalin juttu tai näin ainakin meillä, siitä alimmasta osiosta ei tullut ihan niin leveää, mutta onneksi letti on muuten kiva.

7. Kiinnitä ylös koristeeksi tähti kuuselle (esim. tähtipinni jonka pinniosan pujottaa hiusten alle piiloon). Ja solmi nauha rusetiksi alas joka kokoaa kaiken jäljellä olevan hiuksen yhteen.

8. Siloittele loput hiukset hiuslakalla ja kädellä tai kammalla, jos siloiteltavaa on.

Alkuperäisessä tutoriaalissa letti oli koristeltu myös kuusen ”palloilla” eli pinneillä joihin oli kuumaliimalla kiinnitetty pieniä punaisia ja vihreitä tupsukoita. Koristeitahan voi laittaa vaikka kuinka paljon lisää, meillä oli nyt tällainen tosi pelkistetty linja ja musta sekin näytti tosi kauniilta ja tyttö itse oli erittäin tyytyväinen. Linkki alkuperäisen Pinterestistä löytyneen Babes in Hairland -blogin letin tutoriaalivideoon vielä TÄSSÄ jos haluatte tsekata tarkemmat ohjeet. Mutta siis tosi helppo ja nopea kampaus mun mielestä, ehtii hyvin laittaa vaikka tarha-aamunakin jos on viisi minuutia ekstra-aikaa.

Ihanaa uutta viikkoa kaikille <3


No Responses to “Luukku 12: Joulukuusiletti-tutoriaali”

  1. Aikas hieno. Meillä ei ihan vielä letitetä, vaikka tolla yksvuotiaalla alkaakin olemaan jo aika paksusti tukkaa päässä. Vielä toistaiseksi mennään rusettipannoilla, mutta ehkä ensi vuonna olisi jo mahdollista laittaa kuusiletti pienen päähän.

  2. Nicky sanoo:

    Aamulla heti herättyäni vielä puoliunessa vilkuilin tätä ja hieman pettyneenä mietin, että missä se joulukuusiLETUN tutoriaali on 😀 Otsikon olisi voinut tarkemminkinkin vilkaista. Mukavia kampauksia kuitenkin.

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.