Ihanaa kun on perjantai

03.03.2017

Takana on ensimmäinen arkiviikko kaksin vauvan kanssa, ja meillä meni hienosti. Myös tytöillä meni päiväkodissa oikein kivasti. Olen helpottunut ja iloinen, arki jännitti etukäteen mutta ihan turhaan jännitin. Piipahdettiin jopa eilen vauvan kanssa Indiedaysin ja Lifien toimistolla juhlissa iltapäivällä, ja sekin meni hienosti, vaikka vauva heräsikin syömään juuri ennen mun vuoroa esittelykierroksella. Toisaalta se oli ehkä ihan hyvä, olin salaa vauvalle kiitollinen niin en joutunut sanomaan blogin nimeä ääneen, hah!

Arkiviikkoa enemmän mua jännitti varmaan eilen mennä kaikkien ihmisten eteen sinne tilaisuuteen, kun olen vaan kotimörköillyt monta viikkoa ja synnytyksestäkään ei ole kovin pitkä aika. Kun koko blogiporukka on koolla upean näköisenä niin kyllähän se näin vastasynnyttäneenä jännittää mennä mukaan. Mutta onneksi niin toimiston jengi kuin blogikollegatkin ovat kaikki ihan mielettömän ihania ja kannustavia tyyppejä, niin oikeasti ei tarvitsisi yhtään jännittää.

Tänään tytöt ovat kotona ja meille tulee leikkikavereita päiväksi, ihanaa kun on kivaa seuraa. Kunhan Otto tulee töistä on meillä ohjelmassa varmaankin leffailtaa ja jäätelöä, paljon paljon jäätelöä, koska mikäs sen parempaa kuin perjantai, sohva ja jätskiöverit.

Viikonlopun ohjelmassa meillä on varmaankin piipahtaa huomenna Telakkarannassa Lastentorilla moikkaamassa tuttuja äitibloggaajia ja tsekkaamassa tapahtuman lasten aktiviteetit. Katsotaan miten vauveli viihtyy että kauanko me viihdytään paikalla. Tapahtuma on kympistä kahteen siis Telakkarannassa, Nosturin lähellä.

Kaikilla kolmella neidillä on kuvissa päällä Lilla Companysta saadut Mini Rodinin drop 2:n herkut (ja Tiaralla aivan mieletön Beau Lovesin kissalippis). Tässä eilen ilmestyneessä Rodinin kakkosdropissa Lillaan tuli iso valikoima ihanuuksia, ja niitä on sieltä hyvin saatavilla edelleen.

Mun lempparikuoseja on edelleen nuo huikeat yksisarviset, sekä aivan supersöpöt nuotit joita löytyy niin vauvan haalareista kuin Zeldan mekostakin. Pirteän keltaiset ribbi-basicit sopivat tosi kivasti nuottien kanssa yhteen. Mulla taitaa olla taas joku keltainen kausi tuloillaan, niinkuin oli Zeldankin vauva-aikana. Keltainen on vaan niin ihanan pirteä väri ja sopii ihanasti vauvan vaatteisiin.

Tyttöjen vaatteet saatu Lilla Companysta.

Tämä viikko onkin ollut oikea lastenvaatteiden superviikko, Lillaan tuli tällä viikolla myös suomalaisten Papun ja Mainion uutuudet, sekä Beau Lovesin ja BoBo Chosesin dropit. Tämän viikonlopun Lilla Companysta saa postikulut ilmaiseksi kaikista tilauksista, eli kannattaa tilata sieltä jos on ostamassa vaikka vaan yksittäisiä tuotteita (toki muutenkin), niin säästää postikulut. Mini Rodinin koko valikoimaan pääsette TÄSTÄ, ja Lilla Companyn etusivulta löytyvät muutkin uutuudet joten sinne siis.

Nyt mä taidan mennä keittiöön keittämään meille päiväkahvit koska ovikello varmaan soi aivan kohta. Aivan ihanaa viikonloppua kaikille <3


9 Responses to “Ihanaa kun on perjantai”

  1. Onnea uuteen arkeen. 🙂 Äläkä nyt ymmärrä väärin, mutta ihanaa lukea, että sinäkin olet välillä epävarma ulkonäöstäsi. Mä en voisi kuvitellakaan näyttäväni noin hyvältä synnytyksen jälkeen ja oon useammin kuin kerran viikossa jonkinlaisessa ulkonäkökriisissä, vaikka pääsääntöisesti olenkin aika sinut ulkonäköni kanssa.

  2. Ilona sanoo:

    Heiii mistä tää blogin nimi tulee? Oon ollut jo monta vuotta matkassa mukana, mutta en vieläkään tiedä :”D varmaan se on tullut esille montakin kertaa, mutta mulla mennyt aivan ohi! Joten valaisisitko tätä epätietoista lukijaasi hieman 🙂

    • Kisu sanoo:

      LMFAOn biisin sanoituksesta, epäilen vahvasti ettei siinä oo mitään henkiökohtaista taustalla vaan Iina 16-vuotiaalta se varmaan vain ”kuulosti niin hauskalta” 😀

  3. Niinpä sanoo:

    Aika on muuttunut. Sisarukset saavat olla päivähoidossa , kun äiti/isä hoitaa vauvaa. Ehkä hyvä niin , tuki on tarpeen suomalaisessa ynteiskunnassa. Ja realiteetti ovat kuitenkin totta ja läsnä.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Meidän lapset ovat osan viikosta hoidossa koska mä toimin päätoimisena yrittäjänä eikä mulla ole mahdollisuutta pitää äitiyslomaa pelkkänä lomana vaan toimin silloinkin yrittäjänä. Kun lapset ovat hoidossa ja vauva nukkuu, mä teen töitä 🙂 teen töitä myös iltaisin ja viikonloppuisin silloin kun Otto on lasten kanssa tai he nukkuvat. Sekin on tosin hienoa että ne jotka tukea tarvitsevat voivat myös saada sitä mm. varhaiskasvatuksen muodossa. 🙂

  4. jaana sanoo:

    siis häpeätkö blogisi nimeä vai? mikset vain vaihda sitä sitten?

  5. Westend Mum sanoo:

    Perjantaina saa herkutella, joten jädeä kehiin! 🙂
    http://westendmum.fi

  6. Elli sanoo:

    Kyllä on pienellä turvallista olla kahden huolehtivaisen isosiskon keskellä ❤ Ihania kuvia!

  7. Nimetön sanoo:

    Mun tytöllä samanlaiset hiukset kuin Tiaralla. Olis kiva nähdä postaus tyttöjen kampaamokäynnistä. Kauniita olette kaikki.

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.