Meidän tyyppi täytti tänään jo kuukauden, kiitos muutaman päivän muita kuukausia lyhyemmän helmikuun. Vauvan ensimmäinen kuukausi hujahti ohi ainakin satakertaisella nopeudella hänen syntymäänsä edeltäneeseen kuukauteen verrattuna. Vastasyntynyt rimpula on alkanut pikkuhiljaa muuttua vauvanpyöreyttä keränneeksi tarkkasilmäiseksi neidiksi joka viikonloppuna väläytteli isälleen ensimmäisiä tarkoituksellisia hymyjä. Ihan niinkuin ennen vauvan syntymää hänelle kirjoittamassani kirjeessä ennustinkin, ekan hymyn sai isi. Kyllä mä jotain tiesin, hah!

Vauva seuraa jo yllättävän tarkkaan mitä ympärillä tapahtuu, ja tykkää kuunnella mummun ostamaa tuutulaulukirjaa josta isosiskot tapailevat laulunsanoja heleällä äänellä. Aamuisin heti herättyään hän on kaikkein pirteimmillään, taitaa siis tulla aamuvirkkuudessa äitiinsä, mutta onneksi unta riittää ainakin toistaiseksi vielä sinne kahdeksaan tai yhdeksään asti. Aamuisin hän on hyvällä tuulella ja hengailee meidän kanssa.

Hän viihtyy masullaan pötkötellen lattialla tosi hyvin hereilläkin ja kovasti jo muka nostaa päätään vaikka ei sitä hirveän pitkään jaksakaan vielä kannatella. Hän tykkää olla kylvyssä ja oikein nauttii kun untuvaista tukkaa pestään lämpimällä vedellä. Vauvatuesta hän tosin ei pidä ollenkaan vaikka se kätevä olisikin, vaan hän haluaa ehdottomasti olla isin tai äidin käsivarsilla ammeessaan.

Vauva on jo aivan konkari autolla matkustamisessa ja viihtyy siellä hyvin nukkuen. Hän tykkää myös olla vaunuissa ja ollaankin käyty jo useampaan kertaan vaunulenkillä ihanassa kevätauringossa. Pian on tarkoitus ottaa myös kantoreppu vauvatuen kanssa käyttöön, saa nähdä mitä hän siitä tykkää. Kantoreppu on hyvä varmasti ainakin aamuisin, jos vauva vaan siitä tykkää, kun silloin vauva on pitkään hereillä mutta olisi kiva myös välillä touhuilla samalla kun hänen kanssaan hengailee, ja laittaa vaikka pyykkejä kuivumaan tai siivota keittiötä. Kantorepussa hän saa olla lähellä ja menossa mukana.

Tämä kulunut kuukausi on ollut kyllä varmasti mun elämäni ihanin, parhaan siitä tekee se että oon saanut jakaa sen meidän kolmen ihanan tyttären ja Oton kanssa. Kyllä vaan just tää neiti oli se meidän perheen puuttuva palanen, ja tuntuu niinkuin hän olisi aina ollut meidän kanssa. Hän on niin oma ja sopii meidän porukkaan täydellisesti. En malta odottaa millaisia seuraavat kuukaudet hänen kanssa tulevat olemaan <3

Ihanaa maanantaita kaikille!