Vauva 1kk

06.03.2017

Meidän tyyppi täytti tänään jo kuukauden, kiitos muutaman päivän muita kuukausia lyhyemmän helmikuun. Vauvan ensimmäinen kuukausi hujahti ohi ainakin satakertaisella nopeudella hänen syntymäänsä edeltäneeseen kuukauteen verrattuna. Vastasyntynyt rimpula on alkanut pikkuhiljaa muuttua vauvanpyöreyttä keränneeksi tarkkasilmäiseksi neidiksi joka viikonloppuna väläytteli isälleen ensimmäisiä tarkoituksellisia hymyjä. Ihan niinkuin ennen vauvan syntymää hänelle kirjoittamassani kirjeessä ennustinkin, ekan hymyn sai isi. Kyllä mä jotain tiesin, hah!

Vauva seuraa jo yllättävän tarkkaan mitä ympärillä tapahtuu, ja tykkää kuunnella mummun ostamaa tuutulaulukirjaa josta isosiskot tapailevat laulunsanoja heleällä äänellä. Aamuisin heti herättyään hän on kaikkein pirteimmillään, taitaa siis tulla aamuvirkkuudessa äitiinsä, mutta onneksi unta riittää ainakin toistaiseksi vielä sinne kahdeksaan tai yhdeksään asti. Aamuisin hän on hyvällä tuulella ja hengailee meidän kanssa.

Hän viihtyy masullaan pötkötellen lattialla tosi hyvin hereilläkin ja kovasti jo muka nostaa päätään vaikka ei sitä hirveän pitkään jaksakaan vielä kannatella. Hän tykkää olla kylvyssä ja oikein nauttii kun untuvaista tukkaa pestään lämpimällä vedellä. Vauvatuesta hän tosin ei pidä ollenkaan vaikka se kätevä olisikin, vaan hän haluaa ehdottomasti olla isin tai äidin käsivarsilla ammeessaan.

Vauva on jo aivan konkari autolla matkustamisessa ja viihtyy siellä hyvin nukkuen. Hän tykkää myös olla vaunuissa ja ollaankin käyty jo useampaan kertaan vaunulenkillä ihanassa kevätauringossa. Pian on tarkoitus ottaa myös kantoreppu vauvatuen kanssa käyttöön, saa nähdä mitä hän siitä tykkää. Kantoreppu on hyvä varmasti ainakin aamuisin, jos vauva vaan siitä tykkää, kun silloin vauva on pitkään hereillä mutta olisi kiva myös välillä touhuilla samalla kun hänen kanssaan hengailee, ja laittaa vaikka pyykkejä kuivumaan tai siivota keittiötä. Kantorepussa hän saa olla lähellä ja menossa mukana.

Tämä kulunut kuukausi on ollut kyllä varmasti mun elämäni ihanin, parhaan siitä tekee se että oon saanut jakaa sen meidän kolmen ihanan tyttären ja Oton kanssa. Kyllä vaan just tää neiti oli se meidän perheen puuttuva palanen, ja tuntuu niinkuin hän olisi aina ollut meidän kanssa. Hän on niin oma ja sopii meidän porukkaan täydellisesti. En malta odottaa millaisia seuraavat kuukaudet hänen kanssa tulevat olemaan <3

Ihanaa maanantaita kaikille!


16 Responses to “Vauva 1kk”

  1. Siis mitä! Ihan uskomatonta, että hän on jo kuukauden ikäinen. On ollut ihana seurata teidän ensihetkiä vauvan kanssa tekstiesi myötä. Jännityksellä muuten jo odotan, minkä ihanan nimen olette kolmannelle tyttärelle keksineet.

    Oma poikani täyttää pian jo 6 kk ja se on saanut mut viime päivinä herkistelemään sitä kadonnutta pientä nyyttiä, joka vasta tuhisi päiväuniaan kantoliinan sisällä kippurassa mua vasten. Aika kuluu ihan älytöntä tahtia ja nää pienet tuntuu oikeesti kasvavan silmissä, voi apua! Nauttikaa!

  2. Avatar Lurre sanoo:

    Mitä, joko hän on kuukauden! ♥ Aika menee tosiaan nopeesti!

  3. Avatar E sanoo:

    Aika menee niin nopeesti! Hänessä on kyllä tosi paljon Tiaran näköä ainakin kuvien perusteella :)

  4. Avatar Iina sanoo:

    Onnea,onnea! Äkkiä se aika vaan menee! ”Kohta” huomaat että menee jo kouluun ;)
    Heh! No ei ihan vielä :D

  5. Avatar Sini sanoo:

    Hän on niin ihana! Meillä poika kohta 7kk ja aika on mennyt niin kauhean nopeesti että ihan haikeeta. Voi kun hänkin olis vielä noin pieni vaikka ihanaa sitä kehitystä ja uusien taitojenkin oppimista on seurata :) melkein se vauvakuume alkaa nostaa uudelleen päätään.

    Ihanaa arkea teille! :)

  6. Avatar Elina sanoo:

    Voi miten ihana hän on! <3 Kuten varmaan kaikki sanovat, Tiaran näköä on tytössä kovasti. Onnea ensimmäisestä kuukaudesta vauvalle ja koko perheelle tietysti.

    Pakko kysyä, mitä huulipunaa sulla on tuossa alimmassa kuvassa? Olen yrittänyt löytää jotakin tuon tapaista, mutta tuntuu että kaikki on jotain ihme pinkkejä tai äklö-vaaleanpunaisia jollaisen yhden jo ostinkin. Tosi nätti sävy, sopii sulle (ja kuvittelisin että saman "sävyisenä" ihmisenä mullekin). :)

  7. Täällä meidänkin herra, joka ei yleensä blogeista perusta, intoutui lukemaan olanylitse ja ihastelemaan tiedän pienintä. :D

  8. Avatar jenni sanoo:

    Ihana pieni! Mutta mikä mulla pisti ekana silmiin, niin vau miten sä hehkut! Oot jotenkin super kaunis❤

  9. Avatar Saara sanoo:

    hän on niiin suloinen! Ihanaa kevättä teidän perheelle ❤

  10. Avatar emmi sanoo:

    Hei mistä tuo kuvissa näkyvä kiva imetyspaita on? Tai onhan se imetyspaita? :)

  11. Avatar Tiia sanoo:

    Hän näyttää kyllä ihan Otolta! :)

  12. Avatar Westend Mum sanoo:

    Kylläpä aika menee nopeasti :)
    http://westendmum.fi

  13. Avatar Roosa sanoo:

    Kuukauden! Aika lentää! :D Ihania kuvia ja sä olet niin onnellisen ja kauniin näköinen :)

  14. Avatar mismiss sanoo:

    Voi kuinka vauva on jo kasvanut, mutta edelleen näyttää kyllä kovasti samalta kuin Tiara vauvana :)! Ja sä näytät tosi onnelliselta ja kauniilta :)!

  15. Avatar Sara sanoo:

    Näytät upean hehkuvalta tuoreelta äidiltä näissä kuvissa! Pakko kysyä millä teet meikkisi, varsinkin mitä meikkivoidetta käytät että saat noin tasaisen lopputuloksen? :)

Kommentoi