Vauva mukana päivän tärkeissä hetkissä + arvonta

22.04.2017

Ennen Novan syntymää kirjoittelinkin jo meidän lastentarvikehankinnoista, ja suunnittelin tulevaa vauva-arkea. Nyt on aika kurkistella siihen miten lastentarvikkeet ovat toimineet käytännössä ja onko niistä ollut sellaista apua ja hyötyä kun toivoin.

Yksi tärkeimpiä juttuja mulle oli se että vauva kulkisi luontevasti ja helposti mukana kaikissa arjen hetkissä alusta alkaen.  Siihen ollaan ihan ekoista päivistä alkaen pyritty, ja isona apuna on ollut Stokkelta saatu Stokke Tripp Trapp -tuoli ja siihen saatu Stokke Tripp Trapp Newborn set, joka muunsi tuolin jo vastasyntyneelle sopivaksi. Nova on ihan ekoista viikoista asti ollut mukana niin aamupalapöydässä kuin päivälliselläkin. Hän on tottunut olemaan mukana pöydässä, ja siinä missä ekoina viikkoina hän lähinnä nukkui, nyt hän jo katselee ympärilleen ja osallistuu ihanilla höpinöillään jo pöytäkeskusteluunkin.

On ollut myös päiviä jolloin hän ei ole viihtynyt Tripp Trappissa ollenkaan, lähinnä silloin jos on ollut jotain masuvaivaa tai muuta. Silloin lempipaikka on syli ja nälkä yllättää tietenkin juuri silloin kun muukin perhe syö ja lempipaikka on rinnalla. Meidän Nova tykkää kovasti keinumisesta ja rauhoittuu keinuliikkeeseen melkeinpä aina. Se onkin Newborn setin ainoa miinus että sitä ei voi keinuttaa. Toisaalta tuo keinutuksen tarve on tosi ajoittaista, suurimman osan ajasta hän viihtyy hyvin ihan paikoillaankin, ja varsinkin nyt kun hän kiinnittää huomiota jo leluihin on hän alkanut viihtymään paikoillaankin paljon paremmin.

Novalla on nyt ikää kaksi ja puoli kuukautta, ja nyt musta tuntuu että aletaan saavuttaa newborn setin ”full potential”. Nova osaa heilutella itse lelutankoon kiinnitettyä lelua, hän näkee hyvin ympärilleen kaukalosta ja tykkää olla siellä koko ruokailun ajan ja höpötellä sieltä meille ja itsekseen. Usein otan Tripp Trappin myös keittiön puolelle kun laitan ruokaa, ja Nova hengailee siellä ja katselee jääkaapin ja pakastimen värikkäitä magneetteja ja tyttöjen piirustuksia samalla kun höpötän hänelle.

Silloin kun Nova sattuu nukahtamaan Tripp Trappiin, on esimerkiksi kynsien leikkaus tosi helppoa ja kätevää hoitaa siinä. Neiti on justiinsa sopivalla korkeudella ja pysyy hyvin unissaan paikoillaan että ne saa leikattua.

Newborn-setin kankaaat ovat kestäneet tosi hyvin ja puklut ja muut on saanut hyvin pyyhkimällä pois, vaikka toki kankaat ovat myös konepestävät. Meidän ihana greigen sävyinen tähtikuosinen setti on ollut nätti osa sisustusta ja se on kyllä eri kangasvaihtoehdoista mun lemppari edelleenkin. Setin mukana tuli myös ihana ruokalappu, joka pääsee käyttöön sitten kun aletaan maistelemaan kiinteitä joskus heinäkuun tietämillä. En malta odottaa että näen meidän pikkutyypin maistelemassa ekoja maissinaksujaan ja irvistelemässä avokadolle tai jollekin, mistäpä sitä etukäteen tietää mikä osoittautuu hänen suurimmaksi herkukseen.

Stokken Tripp Trappia ja muita tuotteita pääsee nyt muuten testailemaan vielä tämän ja huomisen sunnuntaipäivän ajan Lapsimessuilla messukeskuksessa. Lapsimessuilta löydät sekä yhteistyökumppanini & Stokken jälleenmyyjän A-T Lastenturvan osaston (6n2) että Stokken oman osaston (6m2). Kattava valikoima Stokken tuotteita Tripp Trappeista Home Collectioniin löytyy myös A-T Lastenturvan myymälästä Vantaalta.

Tripp Trapp ja Newborn set saatu Stokkelta.

ARVONTA: Saan arpoa yhteistyössä A-T Lastenturvan kanssa teille yhdet vapaavalintaiset kankaat Stokken Newborn settiin. Vaihtoehdot löydät A-T Lastenturvan sivuilta. Kommentoi oma suosikkisi tähän sunnuntaihin 31.5. mennessä ja olet mukana arvonnassa jossa voit siis voittaa vapaavalintaiset kankaat Newborn setiin. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, sillä voittajalle ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti.

Aurinkoista päivää kaikille!


72 Responses to “Vauva mukana päivän tärkeissä hetkissä + arvonta”

  1. Noora sanoo:

    Kyllä tuo teidän tähtikuvioinen kangas on minustakin tyylikkäin vaihtoehto, valitsisin ehdottomasti sen 🙂 Meiltä löytyisikin kotoa Tripp Trapp ja sopiva käyttäjäkin (poika nyt 1kk), mutta tuota Newborn-settiä ei ole tullut hankittua. Kyllähän se sitten täytyisi ehdottomasti hankkia, jos arpaonni osuisi kohdalle 😀

  2. JennaO sanoo:

    Neiti näyttää täysillä viihtyvän istuinpaikassaan 🙂 Aqua on minun suosikkini!

  3. Lottis sanoo:

    Tuo harmaa tähtikuvio on myös mun suosikki. Meillä täällä odotellaan kolmannen murun syntymää, nyt mennään neljää päivää yli lasketun ajan. Stokken New born set odottaa jo käyttäjää. Kiitos mahtavasta blogista, on ehdottomasti mun suosikki!

  4. laulau sanoo:

    Oon tykännyt aina kovasti blogistasi, mutta täytyy sanoa, että nyt blogisi on ollut ihan tääääynnä diipadaapayhteistöitä. Kaipaan kovasti pohdintojasi ja ihan vaan niitä ”peruspostauksia” – ymmärrän toki, että vauva-arki on rankkaa, mutta se ei taas tarkoita sitä, että blogi pitäisi laittaa aivan rempalleen (=täyteen yhteistöitä). Pahoittelut negiskommentista, toivon kuitenkin kaikkea hyvää teidän perheelle ja tulen katsomaan blogiasi taas parin kuukauden päästä! 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Juuri eilisessä ei-kaupallisessa postauksessani kirjoitinkin että tämä viikko on Lapsimessujen vuoksi kevään kiireisin yhteistyöviikko sillä suuri määrä brändejä ymmärrettävästi toivoo näkyvyyttä juuri nyt kun messut ovat ajankohtaiset 🙂 ensi viikolla taas palaan normaaliin tahtiin. Mutta tervetuloa takaisin muutaman kuukauden päästä ja mukavaa kesää!

  5. Johanna sanoo:

    Kyllä tuo harmaa tähtikuosinen päällyste on myös minun suosikkini!

  6. Essi sanoo:

    Mun suosikki on Aqua.

  7. Essi sanoo:

    aqua-tähtikuvio 🙂

  8. Pallukka sanoo:

    Beige-tähti kuviointi sopii neutraalina sävynä niin tytölle kuin pojallekin. Vielä ollaan jännittyneitä siitä kumpi sieltä syyskuussa putkahtaa Tuoli ja newborn-set on ehdottomasti hankintalistan kärjessä!

  9. Kaisa sanoo:

    Meille on tulossa syyskuussa toimen lapsi, jota odottaa esikoiselle hankittu New born -setti. Aqua-väri on tosi freessi, ja koska meillä on jo tuo pinkki setti kotona, olisi kiva saada eriväriset vaihtopäälliset!

  10. Jenny sanoo:

    Jos tuossa oli joku valkoinen yksivärinen, missä tyttö suukotti vauvaa, niin sit se olisi suosikkini. 🙂

  11. liisa sanoo:

    Beige tähti kaunis, sopisi sisustukseen. 🙂

  12. Satzumi sanoo:

    Tuo sama harmaa tähtikuvio on oma lemppari 🙂 sama löytyy tällä hetkellä babysetin kankaana 🙂

  13. Maiqqu sanoo:

    Siniset tähdet on ihanat. Toisi vaihtelua tuohon perusbeigeen.

  14. Minna sanoo:

    Se missä on sinisiä tähtiä on suosikkini.

  15. Maiggis- sanoo:

    Tuo tähtikuvio on kaunis ja klassinen, olisisi siis meidänkin valinta!

  16. Jasmin sanoo:

    Ehdottomasti tuo beige valkoisilla tähdillä 🙂

  17. Ninni sanoo:

    Minäkin valitsisin tuon saman tähti kankaan mikä teillä on.❤ Mä tykkään tosi paljo myös sun yhteistyö postauksista, lyhyesti sanottuna sä osaat hommasi tosi hyvin.Kaikkea hyvää teille ja jatka samaan malliin!!

  18. MarjaKoo sanoo:

    Harmaa tähtikuvio on mieluisin

  19. Yotimix sanoo:

    Harmaa valkoisilla tähdillä eli sama kuin teillä. Meillä on samaa sävyä hoitotason pehmuste 🙂

  20. Minna sanoo:

    Tuo sama harmaa tähtikuvio 🙂

  21. Heidi sanoo:

    Voi kun on kauniisti puhuttu lapsista. Pidän sinun tyylistä kirjoittaa blogia vaikka en ole samassa elämäntilanteessa. Meillä jo isoja lapsia ”haikeus”.. tsemppiä.. olet paras ja monipuolisin kirjoittelua.. ihanaa ja lämmintä kesää ps. Mummulle terveisiä hienon ihmisen on sinusta kasvattanut

  22. Johanna sanoo:

    Tuo samanlainen tähtikuvio kuin teillä piristäisi isoveljen perintö new born settiä kesällä

  23. jenni sanoo:

    Harmaa tähti-kuvio

  24. Emilia sanoo:

    Tuo harmaa tähtikuvio on tosi kaunis. Meillä on käytössä kaksiviikkoisella vauvalla newborn set, mutta vaihtokankaita ei ole tullut vielä hankittua.

  25. sofia sanoo:

    Tuo sama tähtikuviollinen kangas mikä teilläkin! Esikoinen syntyy muutaman viikon päästä joten sille haluaisin tripptrapin ehdottomasti hankkia 🙂

  26. Elina sanoo:

    Kyllä se tuo harmaa tähtikuvio on kaikista kivoin. 🙂

  27. Kia sanoo:

    Kaikki kuosit kyllä kelpaisivat, mutta ehkä sisustukseen sopisi se vaaleanpunakuvioinen parhaiten 🙂

  28. jutta sanoo:

    Harmaa tähtikuvio 🙂

  29. Laura sanoo:

    Valkoiset tähdet harmaalla taustalla. 🙂

  30. Anniina sanoo:

    Tuo beige kangas on kyllä valikoimasta kirkkaasti miellyttävin: kaunis, mutta neutraali.
    Ihanaa katsottavaa ja luettavaa nämä teidän arkiset tilannekuvat! 🙂 Itse odotan ensimmäistä lasta ja tuntuu hassulta ajatella, miten täydellisesti elämä pienen myötä tuleekaan muuttumaan. 🙂

  31. Saija sanoo:

    Kyllä ihanalta näyttää tuo teidän harmaa tähtikuvio! Ensimmäistä odotellaan syntyväksi syksyllä ja hyviä vinkkejä oon sun blogista löytänyt ja mielenkiinnolla seurailen Novan vauva-arkea! 🙂

  32. Minna sanoo:

    Tuo teidän tähtikuvio on ehdoton suosikkini! 🙂

  33. Mariiia sanoo:

    Tuo greige tähtikuvio on minunkin suosikki, sopisi hyvin meidän sisustukseen 🙂

  34. Liisukka sanoo:

    Suosikkini on harmaa tähtikuvio 😉

  35. ullriikka sanoo:

    Harmaa tähtikuvioinen on minun suosikkini. 🙂

  36. Daisy sanoo:

    Minunkin suosikki on tuo harmaa tähtikuvio 🙂

  37. Maarit sanoo:

    Harmaa tähtikuvio on minunkin suosikkini. Kakkoselle on tuoli ja new born -set valmiina, mutta kankaat vielä puuttuvat.

  38. Marjut sanoo:

    Harmaa tähtikuosi ☺.

  39. Sonja sanoo:

    Moi! Harmaa tähtikuosi miellyttää myös mun silmää eniten! Tuo olisikin hyvä tuote meidän tulevalle vauvalle, toivottavasti arpaonni suosii

  40. Jessi88 sanoo:

    Tähtikuvio 🙂

  41. Marja liisa puumalainen sanoo:

    Kyllä olis käyttöä.

  42. Riikka sanoo:

    Mukana arvonnassa; harmaa tähtikuvioinen on oma suosikkini. Emme tiedä heinäkuussa saapuvan lapsen sukupuolta, joten kivan neutraali kangas tämä!

  43. Kipsu sanoo:

    Tuo harmaa tähtikuvio on nätein! Sopii sekä tytölle, että pojalle sekä myös meidän sisustukseen :D.

  44. Jj sanoo:

    Omaan makuuni ovat aika pliisuja kaikki värit mutta paras tuo sama mikä teilläkin!

  45. Laura sanoo:

    Oma suosikkini myös tuo tähtikuvioinen! Ostimme Newborn setin ilman tuota kangasta ja se harmitti monet kerrat, mutta kun oli niin paljon ostettavaa nyt esikoisen kohdalla niin pakko oli jostain säästää. Ostimme tuolla kankaalla sitten pehmusteet tripp trappiin. Nyt on haaveissa toinen lapsi ja hänelle olen aikeissa hankkia Newborn settiin päällyksen. Parasta olisi jos sen saisi samaa kuosia isoveljen babysetin pehmusteen kanssa 🙂

  46. Johanna sanoo:

    Harmaa tähtikuosi. Kesällä tulisi käyttöön <3

  47. Manta0 sanoo:

    Harmaa tähti-kuvio on hienoin 🙂

  48. Emilia sanoo:

    Harmaa tähtikuvio on kaunein! Newborn set meiltä jo löytyykin, vaihtokankaat tulisi kyllä käyttöön 🙂 On muuten kätevä tuoli, meillä tyttö 5kk ja newborn set on kyllä ollut yksi parhaista vauva-ajan hankinnoista tähän mennessä!

  49. Jenna sanoo:

    Harmaa tähtikuvioinen! 🙂

  50. sarde sanoo:

    Harmaa tähtikuvio on suosikkini!

  51. Nanna sanoo:

    Ehdoton suosikkini on Grey Star!

  52. Minna sanoo:

    Harmaa tähtikuvioinen kangas on kaunein ja sopii myös meidän sisustukseen. 🙂 Tripp trapp tuolista haaveilen meidän 6 viikon ikäiselle tytölle ja uskon, että tyttö viihtyisi new born setissä.

  53. HeidiK sanoo:

    Kyllä tuo harmaa tähtikuvioinen on kivoin. Kätevän oloinen setti muutenkin tuollainen, jossa vauvakin pääsee osaksi yhteistä ruokailua.

  54. Niina sanoo:

    Mun suosikki on toi sama valkoharmaa tähtikuvio kun teillä. Sopisi meidän sisustukseen 🙂

  55. Maria sanoo:

    Kaikki on kivoja, mutta harmaa tähtikuosi on suosikkini.

  56. Anni sanoo:

    Ehdottomasti ensimmaisen kuvan Aqua <3 Vaaleanpunainen jo loytyykin!

  57. miida sanoo:

    Harmaa tähtikuvio on mun suosikki! 🙂

  58. Kippuralla sanoo:

    Siniset tähdet ehdottomasti 🙂 kuopus ei enää vauvasettiä käytä, mutta nämä lähtisi lahjaksi vauvaperheeseen

  59. Maria sanoo:

    Harmaa tähtikuosi ehdottomasti! 🙂

  60. Katja sanoo:

    Greigen värinen tähtikuvio on kyllä kaunis eli se tulisi kesävauvalle käyttöön 🙂

  61. Ida sanoo:

    Harmaa tähtikuosi 🙂

  62. Hannah sanoo:

    Harmaa tähtikuvio on lemppari! Näyttää kätevältä setiltä

  63. Kinlot sanoo:

    Harmaa valkoisilla tähdillä. Sopivan neutraali, joten sopii molemmille sukupuolille. 😉
    Nämä antaisin siskon pian syntyvälle vauvalle lahjaksi!

  64. Johanna sanoo:

    Harmaa tähtikuvio!

  65. Salla sanoo:

    Valintani olisi ehdottomasti aqua

  66. Tinkku sanoo:

    Minun suosikkini on tuo harmaa, jossa valkoiset tähdet.

  67. Jasmine sanoo:

    Harmaa valkoisilla tähdillä 🙂

  68. Laura sanoo:

    Ehdottomasti samanlainen tähtikuvio harmaalla pohjalla! Meillä on samaa sarjaa oleva pinnasängyn reunapehmuste ja hoitoalusta. Juuri satiin kasattua tämä Stokken Tripp Trapp newborn setti odottamaan (toivottavasti pian) syntyvää tyttöstämme

  69. E sanoo:

    Tähtikuvio harmaalla pohjalla miellyttää omaa silmää. Ajaton ja tyylikäs 🙂

  70. Henni sanoo:

    Aqua- kangas, ihanan raikkaan värinen kesäksi! Se olisi minun valintani. Hankinnassa on tulevalle vauvalle tämä setti, olisi mahtava saada siihen vaihtopäällinen. Meillä odotellaan siis esikoista syntyväksi heinäkuussa. 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.