Vauva mukana päivän tärkeissä hetkissä + arvonta

22.04.2017

Ennen Novan syntymää kirjoittelinkin jo meidän lastentarvikehankinnoista, ja suunnittelin tulevaa vauva-arkea. Nyt on aika kurkistella siihen miten lastentarvikkeet ovat toimineet käytännössä ja onko niistä ollut sellaista apua ja hyötyä kun toivoin.

Yksi tärkeimpiä juttuja mulle oli se että vauva kulkisi luontevasti ja helposti mukana kaikissa arjen hetkissä alusta alkaen.  Siihen ollaan ihan ekoista päivistä alkaen pyritty, ja isona apuna on ollut Stokkelta saatu Stokke Tripp Trapp -tuoli ja siihen saatu Stokke Tripp Trapp Newborn set, joka muunsi tuolin jo vastasyntyneelle sopivaksi. Nova on ihan ekoista viikoista asti ollut mukana niin aamupalapöydässä kuin päivälliselläkin. Hän on tottunut olemaan mukana pöydässä, ja siinä missä ekoina viikkoina hän lähinnä nukkui, nyt hän jo katselee ympärilleen ja osallistuu ihanilla höpinöillään jo pöytäkeskusteluunkin.

On ollut myös päiviä jolloin hän ei ole viihtynyt Tripp Trappissa ollenkaan, lähinnä silloin jos on ollut jotain masuvaivaa tai muuta. Silloin lempipaikka on syli ja nälkä yllättää tietenkin juuri silloin kun muukin perhe syö ja lempipaikka on rinnalla. Meidän Nova tykkää kovasti keinumisesta ja rauhoittuu keinuliikkeeseen melkeinpä aina. Se onkin Newborn setin ainoa miinus että sitä ei voi keinuttaa. Toisaalta tuo keinutuksen tarve on tosi ajoittaista, suurimman osan ajasta hän viihtyy hyvin ihan paikoillaankin, ja varsinkin nyt kun hän kiinnittää huomiota jo leluihin on hän alkanut viihtymään paikoillaankin paljon paremmin.

Novalla on nyt ikää kaksi ja puoli kuukautta, ja nyt musta tuntuu että aletaan saavuttaa newborn setin ”full potential”. Nova osaa heilutella itse lelutankoon kiinnitettyä lelua, hän näkee hyvin ympärilleen kaukalosta ja tykkää olla siellä koko ruokailun ajan ja höpötellä sieltä meille ja itsekseen. Usein otan Tripp Trappin myös keittiön puolelle kun laitan ruokaa, ja Nova hengailee siellä ja katselee jääkaapin ja pakastimen värikkäitä magneetteja ja tyttöjen piirustuksia samalla kun höpötän hänelle.

Silloin kun Nova sattuu nukahtamaan Tripp Trappiin, on esimerkiksi kynsien leikkaus tosi helppoa ja kätevää hoitaa siinä. Neiti on justiinsa sopivalla korkeudella ja pysyy hyvin unissaan paikoillaan että ne saa leikattua.

Newborn-setin kankaaat ovat kestäneet tosi hyvin ja puklut ja muut on saanut hyvin pyyhkimällä pois, vaikka toki kankaat ovat myös konepestävät. Meidän ihana greigen sävyinen tähtikuosinen setti on ollut nätti osa sisustusta ja se on kyllä eri kangasvaihtoehdoista mun lemppari edelleenkin. Setin mukana tuli myös ihana ruokalappu, joka pääsee käyttöön sitten kun aletaan maistelemaan kiinteitä joskus heinäkuun tietämillä. En malta odottaa että näen meidän pikkutyypin maistelemassa ekoja maissinaksujaan ja irvistelemässä avokadolle tai jollekin, mistäpä sitä etukäteen tietää mikä osoittautuu hänen suurimmaksi herkukseen.

Stokken Tripp Trappia ja muita tuotteita pääsee nyt muuten testailemaan vielä tämän ja huomisen sunnuntaipäivän ajan Lapsimessuilla messukeskuksessa. Lapsimessuilta löydät sekä yhteistyökumppanini & Stokken jälleenmyyjän A-T Lastenturvan osaston (6n2) että Stokken oman osaston (6m2). Kattava valikoima Stokken tuotteita Tripp Trappeista Home Collectioniin löytyy myös A-T Lastenturvan myymälästä Vantaalta.

Tripp Trapp ja Newborn set saatu Stokkelta.

ARVONTA: Saan arpoa yhteistyössä A-T Lastenturvan kanssa teille yhdet vapaavalintaiset kankaat Stokken Newborn settiin. Vaihtoehdot löydät A-T Lastenturvan sivuilta. Kommentoi oma suosikkisi tähän sunnuntaihin 31.5. mennessä ja olet mukana arvonnassa jossa voit siis voittaa vapaavalintaiset kankaat Newborn setiin. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, sillä voittajalle ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti.

Aurinkoista päivää kaikille!


Olkkarin uusi matto ja järjestys

04.02.2017

Meidän uusi Ellos Tanger matto tuli eilen ja laitettiin se heti lattialle. Kyllä muuttui olkkarin ilme ja lapset ovat onnensa kukkuloilla kun monen vuoden villa- ja puuvillamattovaiheen jälkeen lattialla on superpehmeä nukkamatto jonka päällä tehdä kuperkeikkoja. Kieltämättä alkoi jo iskeä pieni kyllästyminen tuohon meidän vanhaan olkkarin mattoon vaikka se ihana onkin. Se oli vaan jo niin nähty ja liian pieni olkkariin uuden järjestyksen kanssa. Ja villamattoja on niin ärsyttävää imuroida kun ne on niin lipareita, nukkamaton imuroi hetkessä ja paljon helpommin. Eikä se mene ruttuun jos lapset vähän juoksee tai tekee kärrynpyöriä, vaan pysyy kiltisti paikoillaan.

Otto on meidän perheestä se jolla on silmää kodin järjestykseen, ja niinpä en epäröinyt hetkeäkään kun hän muutama päivä sitten ehdotti että käännettäisiin olkkarin järjestys ympäri. Joka kerta kun hän on sellaista ehdottanut meidän yhteisten kuuden vuoden aikana, muutos on ollut onnistunut. Mulla ei itsellä vaan ole sellaista silmää järjestyksen suhteen että mikä toimii ja mikä ei, siksi mä keskityn sisustuksellisiin juttuihin ja Otto vastaa siitä mikä tulee mihinkin.

Tuntuu kuin meidän olohuone olisi saanut ainakin viisi lisäneliötä tämän uuden järjestyksen myötä ja nyt tosiaan lapsetkin mahtuvat ihanasti tekemään kärrynpyöriä ja kuperkeikkoja ja tanssimaan ja vaikka leikkimään vähän hippaakin, eikä kokoajan tarvitse kuumottaa että he törmäävät johonkin.

Ihan yhtäkkiä tuntuu niinkuin meidän sohvakin olisi kasvanut leveyttä lisää, vaikka ihan saman kokoinenhan se tietenkin on! Ollaan kyllä niin tyytyväisiä tähän järjestykseen. Telkkari on nyt siis tuossa kohdassa missä aiemmin meillä oli joulukuusi ja vauvan Stokkelta saatu daybed*, eli suoraan sohvaa vastapäätä vaaleanpunaisen seinän edessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vauvan daybed siirrettiin tuohon sohvan divaanipäätyyn, mikä on erittäin käytännöllinen ratkaisu – yllän nimittäin hyvin sohvalla pötkötellessä keinuttamaan kehtoa jalalla, hah! Ja muutenkin kiva että vauva on vähän kauempana ikkunasta nyt sitten tuossa pötkötellessään, vaikka ei meidän ikkunoista vedäkään niin jotenkin silti on sellainen parempi olo kun sänky on kauempana eikä sinne ihan varmana pääse pientäkään tuulahdusta kylmää ilmaa. Toimii myös jos tytöt ulkoilevat keskenään meidän omalla pihalla, sänky on kauempana ja voin pitää plusasteilla hyvin tuuletusikkunaa auki jotta näkemisen lisäksi kuulen kokoajan mitä he touhuavat. 

Tämä järjestys tuntuu kyllä tosi hyvältä ja luontevalta nyt, näillä mennään taas hetken aikaa. Sitten kun tuo vauvan päiväsänky ei enää ole ajankohtainen niin luultavasti aletaan miettiä tänne jotain nojatuolia, tai ehkä aiemminkin jos löytyy joku kiva. Mutta nyt tämä on oikein kiva tällä tavalla!

Sohva – IKEA Söderhamn

Matto – Ellos Tanger 200×290

Pöytä – Ferm Living Wire Basket L + itse DC-fixillä tuunattu Wire Basketin kansi

Sohvatyynyt – H&M Home

Vaaleanpunainen torkkupeitto – Hemtex

Kuusipeitto – Hobby Hall

Verhot – IKEA

Kattovalaisin – Clas Ohlson

Jalkalamppu – IKEA Hektar

Vauvan sänky – Stokke Home* (Saatu blogin kautta). 

Seinähylly tv-seinällä – Maze Pythagoras

Tauluhyllyt – IKEA

Julisteet – Desenio* (saatu blogin kautta)

Kultaiset kehykset – Desenio

Mitä mieltä olette muutoksesta ja ennen-jälkeen -kuvista?


Vauvan varusteet: Stokke Home Collection

03.01.2017

Joululoman alkajaisiksi mä sain alkaa kunnon pesänrakennuspuuhiin, kun meille saapuivat kotiin viimeinkin loput isommat vauvan tarvikkeet eli sänky, kehto ja syöttötuoli joka myös sitterinä toimii. Nämä vauvan tarvikkeet me saimme bloginäkyvyyttä vastaan Stokkelta vauvalle, ja tulenkin vauvan synnyttyä kertomaan tarvikkeista vielä lisää käyttökokemuksia. Nyt fiilis on seesteinen ja rento, meillä on kaikki valmiina vauvaa varten, kunhan pari päivää sitten ostamani Stokken Flexi Bath -amme ja kylvetystuki vielä saapuvat postissa.

Stokken talomainen Home Bed* on ollut mun salainen haave pidemmän aikaa, oikeastaan siitä asti kun siihen ensimmäisen kerran Pinterestissä törmäsin vuonna 2015. Vasta viime vuonna kun aloin tosissani selailemaan lastentarvikkeita, mä tajusin että ihanan talomaisen sängyn lisäksi Stokkella on sen ympärille rakentuva kokonainen Stokke Home Collection. Se muuntuu Stokkelle ominaiseen tapaan helposti sopivaksi vastasyntyneestä pitkälle lapsuuteen ja jopa teini-ikään asti.

Mä sain tutustua Stokke Home Collectioniin A-T Lastenturvassa, mistä löytyy Stokken koko mieletön valikoima. AT-Lastenturvan personal shopper Laura esitteli mulle asiantuntevasti kuinka vuonna 2015 lanseerattu Home Collection toimii ja mitä kaikkea siihen kuuluu ihanan sängyn lisäksi. Koko setin idea on se, että se sisältää vastasyntyneelle turvallisen pienen pesän, Stokke Home Cradle* -kehdon, jonka paikkaa voi hyvin yksinkertaisesti vaihdella esimerkiksi makuuhuoneen ja olohuoneen välillä. Kehto on mahdollista laittaa sekä pinnasänkyyn, että omien jalasten päälle.

Meillä kehdolle on jalakset olohuoneessa, missä on vauvan ”daybed”. Yöksi kehto on helppoa nostaa pinnasänkyyn, ja näin vauvalla on siellä turvallinen pieni oma pesä joka keinuu hänen omien liikkeidensä tahdissa ja jossa on hyvä nukkua.  Tai jos tulee tunne että vauva on liian kaukana puolen metrin päässä pinnasängyssä, voi kevyet mutta tukevat jalakset nostaa yöksi sängyn ja pinniksen väliin ja kehdon ottaa siihen sivuvaunuksi, se mahtuu tuohonkin väliin juuri passelisti.

Mä rakastan kehdon ja pinnasängyn kaunista valkoista ulkonäköä, ne huokuvat laatua ja kaunista viimeistelyä. Kehdon kankaat ovat pellava-puuvillasekoitetta, ja ne ovat konepestävät. Kehdon mukana tulee patja ja sille sopiva muotoonommeltu lakana. Mahtavaa on myös se, että mikäli on hankkinut myös Stokken Home Collectioniin kuuluvan hoitotason, se muuntuu kehdon jalkojen kanssa nurinpäin käännettynä myöhemmin askartelupöydäksi lapselle. Kätevää! Meillä ei tosin kehdon jalkoihin, pinnasänkyyn ja Stokken omaan lipastoon yhdistettävää hoitotasoa ole koska me tullaan vaihtamaan vaippaa enimmäkseen alakerran pienessä kylppärissä, mutta mikäli meidän pohjapiirros olisi toisenlainen niin tuo olisi ehdottomasti ollut tosi kätevä ratkaisu myös meille.

Itse Stokke Home Bed* on kyllä meidän vauvanurkkauksen ehdoton katseenvangitsija. Rakastan talomaista kehikkoa, johon saa kätevästi ripustettua mobilen tai Stokken omat ihanat kankaat joilla sängystä saa pesämäisemmän. Isokokoinen sänky kestää todella hyvin aikaa, ja on vielä taaperollekin hyvä nukkumapaikka sillä toisen laidan saa irti. Pohja on mahdollista kiinnittää kahteen eri tasoon, ja sänkyyn on saatavilla taaperolle oma turvalaita.

Me saimme Stokkelta myös sänkyyn kuuluvan patjan*, sekä Stokke Home Collection Half Bumperin* eli puoli sänkyä peittävän pinnasuojuksen, ja vielä sänkyä suojaavan lakanan* joka siis hylkii nestettä. Sängyn yläpuolella olevan mobilen mä olen askarrellut itse, ja siitä tulee vielä oma postauksensa tänne blogin puolelle. Musta siitä tuli aika söpö vaikka itse sanonkin! Ihanan eläinviirinauhan taas on tehnyt Emilia, joka askarteli sen mun babyshowereille ihan vaan kartongista ja pyykkinarusta. Se oli niin uskomattoman söpö että oli pakko kiinnittää se tuohon!

En epäile hetkeäkään etteikö vauvalla olisi oikein hyvät oltavat nukkua näissä paikoissa. Sitten kun hän kasvaa liian isoksi kehtoon, on sängyssä paljon tilaa pyöriä ja hyöriä ja tehdä vaikka konttausharjoituksia keskellä yötä. Tykkään kovasti Home Collectionin muuntautumiskykyisyydestä, ja siitä että kokoelman tuotteiden avulla varmasti löytyy jokaiseen ikään sopiva nukkumaratkaisu. Uskon myös että kehdon liikkuvuus rauhoittaa vauvan hellästi uneen pikkuisena.

Saimme Stokkelta myös heidän ehkä kaikkein tunnetuimman tuotteensa, eli Tripp Trapp -syöttötuolin*, ja siihen Newborn setin* ja Baby Setin*. Valitsimme Tripp Trappin raikkaan valkoisessa värissä, ja Newborn setin kankaat* kauniin greigessä värissä, tähtikuviolla koristeltuna. Newborn setin idea on se että vauva pääsee muun perheen tasolle myös ruokailutilanteissa jo ihan vastasyntyneestä asti. Meillä newborn setiä on ollut testaamassa tyttöjen pikkupikkuserkku joka on siinä oikein kivasti viihtynyt nyt 4kk ikäisenä. Newborn setissä lapsi on muiden kanssa ruokapöydässä alusta asti, eikä joudu tihrustamaan lattianrajasta että mitä se muu perhe oikein puuhailee. Settiin kuuluu myös tanko johon voi kiinnittää lelun lapselle ihmeteltäväksi.

*:llä merkityt tuotteet saatu Stokkelta bloginäkyvyyttä vastaan. 

Tripp Trapp kulkee lapsen mukana syntymästä aikuisuuteen saakka, sillä puolivuotiaasta ylöspäin lapsi voi istua siinä baby setin avulla ja harjoitella syömistä, ja hänen kasvaessaan baby setin voi vaihtaa pelkkään turvakaareen ja myöhemmin käyttää tuolia sitten juniorituolina ja ihan normituolina. Tripp Trapp on klassikko joka ei mene koskaan pois muodista, ja niitä löytyy monelta meidän kaveriltakin.

Mä olen tosi tosi tyytyväinen meidän vauvatavaroihin nyt, ja uskon että näillä päästään paremmin kuin hyvin alkuun. Jos jollekin muulle tulee vielä tarvetta, niin sitten täydennetään sen mukaan. Aiemmin ilmestyneet vauvanvaruste -postaukset löydät TÄÄLTÄ.

LAHJAKORTTIKAMPPIS: Saan tarjota teille yhteistyössä A-T Lastenturvan kanssa koodin, jolla saatte yli 200€ normaalihintaisesta verkkokauppaostosta 30€ lahjakortin A-T Lastenturvaan kirjoittamalla ostoskorin vapaamuotoisen viestin kenttään ”SANDWICH”. Saman 30€ lahjakortin 200€ ostosta saa myös Lauralta myymälästä, sopimalla hänelle ilmaisen personal shopper ajan sähköpostitse laura.ruokolainen@lastenturva.fi Lahjakortti on voimassa 3kk ja käy verkkokaupassa ja Lauran kautta myös myymälässä. Kannattaa myös ehdottomasti pyytää tarjousta isommista ostoista Lauralta sähköpostitse, A-T Lastenturva nimittäin tekee kivoja pakettihintoja kaikkiin Stokke-tuotteisiin kun ostaa useamman jutun kerralla.

Miltä vauvanurkkaus ja vauvan tarvikkeet näyttävät teidän silmään? Onko teillä kokemusta Stokke Home Collectionista, miten on toiminut?