Vain lempituoksuja – LV ihonhoitotuotteet

24.05.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä LV:n kanssa. LV Haastoi minut pohtimaan meidän perheen kosmetiikan ja tuoksujen käyttöfilosofiaa, ja tässä tuleekin aimo annos minun ajatuksiani.

Ennen kun musta tuli äiti, mä olin hajuvesien suurkuluttaja. No en siinä mielessä suurkuluttaja että niillä liikaa olisin lätrännyt, mutta multa kuitenkin löytyi useita eri hajuvesiä joita käytin päivittäin. Ensimmäisen raskauden myötä hajuvedet kuitenkin jäivät pois, raskauspahoinvoinnissani en nimittäin voinut sietää yhtäkään hajuvesistäni, vaan ne saivat heti aikaan huonoa oloa. Sen jälkeen kun olin yhdeksän kuukautta ilman hajuvettä, mä en enää osannut palata tuoksujen käyttäjäksi. Nyt en ole edes omistanut hajuvettä yli kuuteen vuoteen enkä usko että enää koskaan tulen sellaista ostamaankaan.

Jokaisen raskauden myötä hajuherkkyyteni paheni aavistuksen, ja kolmannen raskauden alussa en pystynyt käyttämään melkeinpä mitään hajustettua kosmetiikkaa kun kaikki tuoksut omalla iholla aiheuttivat pahoinvointia. Raskauden edetessä saatoin palata taas käyttämään lempi suihkusaippuaani, eikä hajustettu hiuslakka enää ällöttänyt, mutta luulen että jokaisen raskauden myötä mun kosmetiikkarepertuaarista on tippunut hajustettua kosmetiikkaa jonkin verran pois. Muiden tuoksut ei ole koskaan mua haitanneet, mutta omalla iholla olen tarkka siitä mitä nykyisin käytän.

Otsikko, ”vain lempituoksuja”, tiivistää nykyisen kosmetiikkafilosofiani hyvin: käytän mielelläni muutamaa harkittua tuoksuvaa tuotetta, mutta monessa perustuotteessa suosin hajusteetonta. Näin mun iholle ja hiuksiin ei muodostu tuoksusekamelskaa, vaan haistan hennosti ne omat lempparini: mantelin tuoksuisen suihkusaippuan iholla, ja laadukkaat hiustenhoitotuotteet hiuksissa, joissa kaikissa on sama tuoksu. Kun tuoksuja ei ole liikaa, voi keskittyä nauttimaan niistä omista lemppareista täysillä. Mulle riittää ”hajuvedeksi” nykyään oikein hyvin se hento mantelinen tuoksu iholla, enempää en tarvitse.

LV Haastoi minut myös laskemaan montaako hajustettua tuotetta käytän iholleni päivittäin, ja laskin että arkipäivänä mun iholle päätyi yhteensä 10 eri hajustettua tuotetta: suihkusaippua, käsisaippua, deodorantti, shampoo, hoitoaine, lämpösuoja, kuivashampoo, hiuslakka, meikkivoide ja kasvovoide. Kasvojenpuhdistukseen käytän hajusteettomia tuotteita, ja myöskin käytän hajusteetonta kosteusvoidetta käsille (ja muulle iholle), koska mulla on tosi kuivat ja herkät kädet joita monet käsivoiteet kirvelevät. Meikeistä suurin osa on mulla hajusteettomia ja puuterimaisia, ja ainoastaan meikkivoiteessa on kevyt tuoksu.

Vaihdoin kasvojenhoitotuotteet jo jokin aika sitten hajusteettomiin, ja mun iho on voinut todella hyvin sen jälkeen. Sain LV:n tuotteita testiin, ja tykästyin todella paljon LV:n maitomaiseen miselliveteen, joka kosteuttaa ja puhdistaa todella hellävaraisesti sekä silmämeikin että muut meikit iholta.

Misellivesi on ihana, koska sitä ei tarvitse huuhdella pois iholta. Mä nimittäin usein illalla nukahdan sohvalle vielä meikit naamalla, ja sitten joudun puhdistamaan ne vielä ennen nukkumaanmenoa. Aikaisemmin usein heräsin kunnolla kun pesin naamaa, mutta nyt kun voin vaan pötkötellä pyyhkimässä misellivedellä, saan vielä sängyssäkin unen päästä kiinni. LV:n kasvojenhoitotuotesarjaan kuuluu myös ihana hellävarainen kuorintavoide, puhdistusgeeli ja kasvovesi joita käytän aamuisin, sekä kasvovoide ja hoitavampi yövoide. Kaikki LV:n kasvotuotteet valmistetaan Suomessa.

Esikoisella on tosi kuivat kädet niinkuin mullakin, ja me ollaan käytetty nyt kummatkin reilun viikon ajan LV:n Perusvoide plussaa käsille, ja kuivat läikät on hävinneet lähes kokonaan. Mulla ihan halkeilee välillä iho sormiväleistä, etenkin talvella, ja tarvitsen käsille todella hyvin kosteuttavaa voidetta.

Lapsille olen käyttänyt vauvasta asti hajusteettomia tuotteita, ja vasta nyt vähän isompana he ovat saaneet joskus kaupasta piirroshahmojen kuvilla varustettua kylpyvaahtoa, tai ”ihanan tuoksuisen” huulirasvan kun ovat itse osanneet pyytää. Varsinaiseen ihon- ja hiustenhoitoon käytämme kuitenkin lapsilla edelleen hajusteettomia tuotteita. Meidän vauva ei oikeastaan vielä tarvitsekaan mitään kosmetiikkaa vaan vesipesu riittää kun iho on hyvässä kunnossa. Aavistuksen lisääntyneen kuolaamisen myötä ollaan nyt käytetty satunnaisesti hajusteetonta pesuainetta kaulan iholle. Hajusteeton pesuaine ei onneksi vie pois sitä ihanaa vauvan tuoksua, joka meidänkin pikkumurulla vielä on.

LV:n valikoimasta löytyy kattavasti tuotteita niin aikuisille kuin lapsillekin, ja niiden avulla on helppoa kokeilla miltä tuntuu vaihtaa tuotteita tuoksuttomiin. Kaikki LV:n tuotteet on kehitetty yhteistyössä Allergia- ja astmaliiton kanssa, ja niille on myönnetty Allergiatunnus. Kaikki tuotteet ovat hajusteettomia ja väriaineettomia, ja ne on kehitetty herkälle iholle. Siksi ne ovat myös erityisen kosteuttavia.

En usko että tulen koskaan siirtymään ihan kokonaan hajusteettomaan kosmetiikkaan, ellei mulle puhkea allergiaa, mutta mä koen tämän nykyisen linjani tosi hyvänä. Varsinkin kun imettäessä vietän paljon aikaa vauvan kanssa iho vasten ihoa, koen hyväksi sen että mun kroppa ei ole täynnä erilaisia tuoksuja. En halua kieltää itseltäni lempituoksujani, enkä lakata kokeilemasta uusia ihania tuotteita joissa tuoksuja on, mutta on hyvä tiedostaa tuoksujen ja kemikaalien määrä ja vähentää sieltä mistä itselle on sopivinta.

LUKIJAKILPAILU: Voita LV tuotepaketti! Kuinka montaa hajustettua tuotetta sinä käytät päivittäin? Vastaa ja voita 8-12€ arvoinen LV-tuotepaketti. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, sillä voittajalle ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti. Arvonta-aikaa on torstaihin 1.6. klo 22.00 asti. Onnea arvontaan!

Yhteistyössä LV.

Ihanaa päivää kaikille!


174 Responses to “Vain lempituoksuja – LV ihonhoitotuotteet”

  1. Anne sanoo:

    En käytä hajustettuja tuotteita pääsääntöisesti ollenkaan herkän ihoni takia. Joskus saattaa olla joku käsienpesusaippua miedosti hajustettu, mutta vartalolla tai pyykinpesussa ei kyllä kärsi herkän ihon takia käyttää hajustettuja tuotteita.

  2. Senni sanoo:

    Normaalina arkipäivänä käyttämiäni hajustettuja tuotteita ovat kasvorasva, shampoo ja hoitoaine sekä hiuslakka. Muuten minulla aikalailla kaikki ovat hajusteettomia. Satunnaisesti vapaapäivinä saatan hieman hajuvettä suihkauttaa, mutta harvemmin 🙂

  3. Jenna sanoo:

    Hmm, nyt kun laskin niin..
    -käsisaippua, suihkusaippua, hajuvesi, vartalorasva, kasvorasva, meikkivoide, huulirasva, deodorantti
    Tähän lisäksi shampoo ja hoitoaine, mutta ne jokatoinen tai joka kolmas päivä:)
    Tuleehan noita se 8-10

  4. Elli sanoo:

    Apua, mä laskin että käytän 9 hajustettua tuotetta päivittäin! Vaikka luulin, et oon vähentänyt niiden määrää juuri kun mulla on herkkä iho ja allergiaa… 😀

  5. Iina sanoo:

    Täällä käytetään vain hajustamattomia tuotteita. Homeasunnon jälkeen puhjennu hajusteallergia.. Hajut on niin kurjia sillon, ku niihin kroppa reagoi välittömästi huonolla ololla ja hengen ahdistuksella… onneksi nykyään on valinnanvaraa myös hajusteettomissa aineissa..

  6. Mai sanoo:

    Hmmm. Omasta mielestä en käytä juuri ollenkaan, mutta kun niitä listaa niin : shampoo, hoitoaine, hiusöljy, deodorantti, meikkivoide. Mulla kävi samoin ku sulle, raskausaikoina hajusteiden käyttö väheni ja mulla imetysaika teki sen, että en halunnut lemuta hajuvedelle vauva rinnalla vaan tahdoin tuoksua äidille. Jotenki mua inhotti jos vauvaan tarttui hajuveden tuoksu muistakin ihmisistä jos he pitivät vauvaa sylissä. En oo mitenkää herkkä hajusteille, en vaa pidä niistä.

  7. kds sanoo:

    Mahtavan tuomitseva teksti sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka tykkäävät käyttää erilaisia tuoksuja.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No se ei kyllä ollut missään nimessä tarkoitus, käytänhän itsekin hajustettuja tuotteita ja mainitsin myös tekstissä että ei minua muiden tuoksut haittaa pätkän vertaa mutta en pysty olemaan jos omalla iholla on hajuvettä. 🙂

  8. Miia sanoo:

    Äkkiseltään laskettuna viittä

  9. Emilia sanoo:

    Päivittäin tulee käytettyä noin 4 hajustettua tuotetta: deodorantti, huulirasva, poskipuna ja käsisaippua. Lisäksi parin päivän välein 4 muuta: shampoo, hoitoaine, suihkusaippua ja käsivoide. Hajuvettä en itsekään ole enää aikoihin käyttänyt, tuntuu jotenkin liian vahvalta omaan nenään.

  10. Miisa sanoo:

    Deodorantti,käsisaippua, hoitoaine sekä shampoo.Eli neljä hajusteellista tuotetta…Tosin usein myös shampoo ja hoitoaine tulee ostettua myös hajusteettomana.

  11. Loviisa sanoo:

    Mulla hajusteellisia ovat shampoo, hoitoaine, hajuvesi, deororantti ja rasva, joten 5 kpl. 🙂

  12. Helena sanoo:

    Käytän päivittäin hajustettua deodoranttia ja käsisaippuaa. Joka toinen tai kolmas päivä lisäksi pesen hajustetulla shampoolla ja hoitoaineella hiukset. Kasvorasva ja kuorintavoide on just noita LV hajusteettomia.

  13. Iina sanoo:

    Nopean laskun mukaan ehkä 7-8 tuotetta päivittäin tai lähes päivittäin.

  14. Jessi sanoo:

    Varmaan noin 8-10 hajustettua tuotetta tulee käytettyä useimmiten 🙂

  15. Tea sanoo:

    Ainoastaan yhtä, käsisaippuaa. Mullakin raskauksien myötä teki tuoksut niin pahaa, et oon siirtynyt kaikessa kosmetiikassa hajusteettomiin.

  16. Iituska sanoo:

    Itse rakastan tuoksuja, joten tuoksuvaa kosmetiikkaa löytyy paljon: naamanpuhdistusaine, meikinpoistoaine, kasvovesi, hajuvesi, käsisaippua, suihkusaippua, shampoo, hoitoaine, deodorantti, vartalorasva, jalkarasva, käsirasva, huulirasva, hiuslakka ja muotoiluvaahto. Näiden lisäksi satunnaisemmin käytetyt tuotteet tuoksuvat myös. Mutta tulihan noita jo se 13. Tuoksurakkaana olen kuitenkin pyrkinyt yhtenäistämään hajuvalikoimaa ettei nyt ihan kaikelta kerralla tuoksuisi, vaan että olisi muutama sellainen ”päähaju” jotka keholla tuoksuvat.

  17. Anita sanoo:

    Käytän päivittäin deodoranttia, cc-voidetta, hiusmuotoiluainetta, shampoota, hoitoainetta ja käsisaippuaa, joissa on hajustetta. Eli 6 tuotetta.

  18. Laura sanoo:

    En käytä hajustettuja tuotteita kovinkaan paljoa. Ehkä max 2 tuotetta päivässä on sellaisia, missä on hajusteita.

  19. Amanda sanoo:

    Hmm… päivittäin n. 4 tuotetta (hiusöljy, suihkusaippua, shampoo ja hajuvesi) siihen vielä lisäks parikertaa viikossa hiusnaamio joka myöskin hajusteellinen. Suosin myös mieluummin noita hajusteettomia esim. kasvo ja vartalovoiteissa.

  20. Ruusu sanoo:

    Itse näin raskaana ollessani olen pyrkinyt vähentämään kosmetiikan käyttöä tai vaihtamaan osittain luomu/hajusteettomaan kosmetiikkaan. Tällä hetkellä hajustettuja tuotteita on käytössä shampoo (joskus kuivashampoo), hoitoaine, deodorantti, meikkivoide ja päivävoide eli yhteensä kuusi tuotetta.

  21. Tiita sanoo:

    Apua ainakin kymmenen ja aina ei oo ne samat kymmenet vaa välil saattaa vaihella just shampoo millä pesen yms.

  22. Monika sanoo:

    Minulla on melko herkkä iho, mutta en ole mitenkään tietoisesti pyrkinyt hajusteettomiin tuotteisiin. Nyt yllätyksekseni huomasin että hajustettuja olivat ainoastaan shampoo ja hoitoaine. Hajuvettäkin käytän silloin kun muistan, eli yleensä juhliin lähtiessäni 😀 Tämä ei kyllä haittaa yhtään, koskaan ei tiedä kohtaanko päivän aikana hyvin tuoksuherkän ihmisen.

  23. Noora sanoo:

    5ä hajustettua tuotetta käytän. Shampoo,hoitoaine, saippua, deodorantti, ja joskus ihan hajuvettä. En pysty kasvoihin käyttämään meikkivoiteita enkä puutereita koska mun naamaa alkaa kutisemaan.

  24. Manna sanoo:

    Nopeasti laskettuna käytän n kuutta hajustettua tuotetta päivittäin:käsisaippua,dödö,shampoo,hoitoaine,hiuslakka ja käsivoide. Kasvotuotteet mulla ollu tuoksuttomia jo jonkin aikaa,samoin meikkivoide.

  25. vaahtokarkki sanoo:

    hajuvesi, kosteusvoide, lakka, shampoo ja hoitoaine. Eli 5 🙂

  26. Emm sanoo:

    Hyvä postaus. Saa oikeasti miettimään onko kaikki hajusteelliset tuotteet ihan välttämättömiä ja ilmankin pärjäisi.
    Nopeasti laskettuna käytön n. Kymmentä hajustettua tuotetta.
    Olenkin jo hankkinut muutaman hajusteettoman tuotteen koska ihoni välillä reagoi joihinkin tosi vahvoihin aineisiin, nyt saa taas lisä buustia ostaa lisää 🙂

  27. mirvaannamarian sanoo:

    Oli pakko huikata että vitsi sä oot kaunis näissä kuvissa, ihan mielettömiä! <3

  28. Riikka sanoo:

    Ainakin deodorantti, käsisaippua, suihkusaippua, hajuvesikin joskus eli neljää tai viittä 🙂

  29. K sanoo:

    En osallistu kisaan, mutta oli tosi mielenkiintoista päästä tutustumaan uusiin hajusteettomiin tuotteisiin!

    Itsellä päivittäin käytössä käsisaippua, suihkusaippua, shampoo, deodorantti ja mieto hajuvesi. En ole oikein koskaan oppinut pitämään hajustettomista pesuaineista. Vaikka ovatkin nimensä mukaisesti hajusteettomia, on niissä silti jokin kemiallinen haju joka ei miellytä itseä lainkaan. Omalla isälläni on kohtuu paha hajusteallergia, lähinnä haju-/partavedet, hiuslakat ym. muut suihkutettavat asiat. Myös esim. huuhteluaineet tai voimakkaat pesuainehajut saavat aikaan kamalan yskäkohtauksen. Näiden vuoksi lapsuudenkodissani ei ikinä käytetty hiuslakkoja tai hajuvesiä, ennenkuin eräänä päivänä keksin ostaa muistaakseni body shopista ei-suihkutettavaa vaniljan tuoksua, jota sitten aloin käyttämään hajuvetenä. Nykyään käytössä on edelleen sama tuoksu, tosin suihkutettavassa muodossa.

    Tää on kyllä tosi tärkeä aihe, sillä on monia ihmisiä jotka on todella pahasti allergisia erilaisille tuoksuille ja pahimmassa tapauksessa saattaa aiheuttaa sen pahimman mahdollisen.. Siksi on todella hyvä, että myös yritykset – kuten LV – mainostaa omia hajusteettomia tuotteitaan ja samalla muistuttaa muita ”hajujen haitoista”. Vaikka itsekin käytän hajusteita, yritän käyttää niitä kohtuudella / mahdollisimman vähän, etten ainakaan toivottavasti ole itse se, joka aiheuttaa jollekin kohtauksen omista hajusteista.

  30. Iina sanoo:

    Mä laskin, että n. 4-8 tuotetta päivässä riippuen siitä, pesenkö hiuksia tai meikkaanko

  31. Sipsu sanoo:

    Itse käytän yleensä 15 tuotetta shampoo, hoitoaine, hiuslakka, hajuvesi, deodorantti, jalkarasva, käsirasva, meikinpoisto aine, suihku saippua, käsidesi, käsisaippua, hiusöljy, huulirasva,kasvovesi,hiusmuotoilu vaahto/aine,

  32. AnnaMaria sanoo:

    Hajustetut tuotteeni päivittäin: suihkusaippua, käsisaippua, shampoo, hoitoaine, deodorantti
    Harvemmin käytettävistä tuotteista hajusteita on kuorintavoiteissa ja huulikiillossa

    Eli yllättävän vähän tuoksuja nyt kun tarkemmin miettii… 🙂

  33. Sinna sanoo:

    Nykyään käytän paljon vähemmän kuin ennen. Eipä taida olla kuin 5 tuotetta, joissa on mieto tuoksu.

  34. Saara sanoo:

    Homeille herkistymisen jälkeen on ollut pakko jättää tuoksut pois, ainoastaan käsisaippua, deodorantti, shampoo ja hoitoaine on miedosti hajustettuja.
    Ymmärrän hyvin ihmisten rakkauden käyttää tuoksuja, mutta samalla toivoisin ymmärrystä meitä herkkiä kohtaan. Välillä herkimpinä kausina saan hengenahdistusta jopa toisen ihmisen käyttämän huuhteluaineen hajusta, hajuvesistä puhumattakaan. 🙁

  35. Heidi K sanoo:

    Ainakin viittä eri

  36. Elina sanoo:

    Hajustettuja tuotteita shampoo, hoitoaine, käsisaippua ja deodorantti. Eli neljä, kovin vähän. Hajusteettomia on kaikki rasvat yms. Lapsillani taitaa olla melkein kaikki hajusteettomia.

  37. Johku sanoo:

    Hajustettuja tuotteita käytän nopealla laskulla noin seitsemää päivittäin. Olen tätä itsekin ruvennut miettimään ja vähentämään pikku hiljaa. Lapsillakin käytän pääsääntöisesti hajustamattomia, mitä nyt välillä käyttävät juuri niitä samoja piirroshahmosaippuoita 😉

  38. Maria sanoo:

    Käytän päivittäin kolmea hajustettua tuotetta, deodoranttia, käsisaippuaa ja ihovoidetta.
    Käyttämistäni tuotteista myös suihkusaippua ja shampoo ovat hajustettuja, samoin useat voiteet.

    Muiden voimakkaat tuoksut aiheuttaa mulle päänsärkyä

  39. Nimetön sanoo:

    Mulla kemianalan opinnot on lisännyt kemikaalitietoisuutta sen verran, että en halunnut enää tunkea itseeni kaikkea mahdollista tököttiä mitä aiemmin tuli ostettua. Aluksi siirryin pääosin hajustamattomiin herkän ihon tuotteisiin, vaikkei mulla edes ole herkkä iho, ajattelin lähinnä etten altista itseäni hirveälle kemikaalimäärälle päivittäin. Jossain vaiheessa löysin luonnonkosmetiikan ja tajusin ettei mun tarvitse luopua tuoksuista, koska tuoksuja on myös luonnollisia. Nykyään ainoot synteettiset kosmetiikkatuotteet joita käytän on hammastahna ja ripsiväri.

  40. Saara sanoo:

    Aila vähän tulee käytettyä mitään hajustettuja juttuja, lähinnä ehkä juuri pesuaineissa, nekin ihan vain sillä että opiskelijana on ostettava sitä mitä pystyy. Vahvoja hajuja en kuitenkaan kestä, vaan niistä saa suoraan kamalan päänsäryn, myös jos jollain toisella on vaikka julkisissa vahva tuoksupilvi.

  41. RR sanoo:

    Noin 15. Aika paljon! 😮

  42. Nora sanoo:

    Kyllä varmaan useampaa (miedosti) hajustettua tuotta tulee käytettyä päivittäin.. Mieluusti kyllä haluaisin kokeilla näitä hajustamattomia!

  43. Riippuu vähän päivästä, mutta lähemmäs kymmentä melkein joka päivä. Joskus enemmänkin, vaikka käytössä on paljon hajusteettomia tuotteita.

  44. Iris sanoo:

    Ainoastaan dödö, shampoo ja suihkusaippua ovat hajusteellisia Eli kolme v

  45. Reetta sanoo:

    Päivittäin käyttämiäni hajustettuja tuotteita on ainoastaan deodorantti, Laveran appelsiinin tuoksuinen. Hiustenhoito-, vartalo- ja kasvojenhoitokosmetiikkaa en käytä päivittäin, 2-3krt viikossa, mutta niissäkin on monissa tuoksu ja viikoittaisessa käytössä näitä tuoksullisia tuotteita on 4-5kpl. Itse en kyllä enää omalla iholla tai hiuksissa haista tuoksuja, toisaalta voiteita ja meikkejä käytän todella todella vähän. Minullakin on raskausaikoina (ja muutenkin) herkkä hajuaisti ja pidän miedoista tai hajusteettomista tuotteista!

  46. Emilia sanoo:

    Käytän päivittäin hajusteetonta kasvovoidetta, kasvovettä ja käsirasvaa. Eli kolmea.

  47. JuliaH sanoo:

    Päivittäin tulee käytettyä käsisaippuaa, shampoota, hoitoainetta, suihkugeeliä ja deodoranttia. Hieman harvemmin meikkivoidetta ja hajuvesiä.

  48. Rosanna sanoo:

    Ainoa jokapäiväinen hajuste on deodorantti, sitten jaksamisen mukaan hiuslakka, kuivashampoo, ja suihkuvermeet. Meikit ja kasvorasva on kaikki hajusteettomia, koska mun iho ei muuten kestä 🙂 joten kaikenkaikkiaan hajusteita on noin kuudessa tuotteessa.

  49. Riikka sanoo:

    Käytän hajustettuja tuotteita 5-6 päivässä. LV:n tuotteet ovat kyllä hyviä, pitäisi itsekkin käyttää niitä enemmän. Rauskausaikana itseäni ällötti, jos esim. kasvovoiteessa oli jokin tuoksu. En ole koskaan ollut hajuvesien käyttäjä, mutta tykkään käyttää vartalosuhkeita kun niissä ei ole niin voimakas tuoksu.

  50. Mertsi sanoo:

    Käytän vain kahta, shampoota ja hoitoainetta. Lopetin kokonaan dödön ja suihkusaippuan käytön, kun kainalot alkoivat epämääräisesti kutista. Enkä ole sitten sen koommin jaksanut kokeilla mitään allergiaystävällisiä tuotteita. Käsirasvoissa taas en voi sietää tuoksullisia versioita. 😀

  51. Ada sanoo:

    Käytän kaikki kaikessa yleensä: antiperspiranttia, hajuvettä, vartalovoidetta, vartalosuihketta, jalkavoidetta, käsivoidetta, käsigeeliä, huulituotteita yms, shampoota ja kuivashampoota, hoitoainetta ja hoitoainesuihketta, hiusöljyä, kasvosuihketta, puhdistusgeeliä, kasvonaamiota, kasvokuorintaa, huulikuorintaa, vartalokuorintaa, hiusgeeliä, hiuslakkaa, hiusnaamiota ja mahdollisesti muitakin. Huhhuh, pitäisi kai alkaa tutkimaan niitä aineiden kemikaalipitoisuuksia.. Mutta LV:n tuotteet ovat kyllä hyviä!

  52. J sanoo:

    Päivittäin käytän hajustettua dödöä ja käsisaippuaa. Pari kolme kertaa viikossa myös hajustettu shampoo ja hoitoaine sekä hajuvesi. Eli 2-5/päivä (-:

  53. Krisse sanoo:

    Mulla tulee päivästä riippun n. 6-8 hajusettua tuotetta. Itsellä myös tapahtui hajuille herkistyminen raskausaikana kuvaamallasi tavalla ja sen myötä hajusteiden käyttö väheni roimasti, enkä usko että paluuta on. Vapaapäivänä tai juhliin saatan suihkauttaa mietoa bodymistiä ja joskus tykkään laittaa pyykkiin huuhteluainetta 🙂 LV tuotteet on kyllä ihan luottoja, toivottavasti arpaonni osuisi kohdalle! Ihanaa kesän odotusta teidän perheelle 🙂

  54. Tuuli sanoo:

    Käytän päivittäin deodoranttia, suihkugeeliä, meikkivoidetta, hiusten selvityssuihketta sekä kasvojen puhdistusainetta, jotka kaikki ovat hajustettuja. Näin työharjoittelun aikana en voi käyttää hajuvettä, mutta muuten käyttäisin kyllä sitäkin.
    Muuten käytössä on toki myös hajustettu shampoo ja hoitoaine, kuivashampoo ja satunnaisesti hius lakka, mutta niitä en käytä päivittäin. 🙂

  55. Santsu sanoo:

    Päivittäin 2, keittiössä käsisaippua ja hiuslakka, mutta jokatoinen päivä 4 kun käytän shampoota ja hoitoainetta.

    Mulla reagoi iho herkästi hajusteisiin mutta hiusksissa ei haittaa. Muiden tuoksut ei muakaan haittaa jos on hyvällä maulla laitettu, eikä kaadettu pullollista hajuvettä päällensä.

  56. Satuj sanoo:

    Taitaa olla pitkälti toistakymmentä hajustettua tuotetta käytössä päivittäin…shampoo, hoitoaine, selvityssuihke, hiuslakka, kosteusvoide kasvoille, meikkivoide, huulipuna, käsirasva, vartalorasva, hajuvesi, deodorantti…..

  57. Penni sanoo:

    Aika vähän käytän hajustettuja juurikin raskauspahoinvoinnin ja toiseksi pienen lapsen takia. Shampoot on miedosti hajustettuja ja hiuslakkaa tulee laitettua myös. Lv:n tuotteet onkin jo tuttuja ja rasvoina käytän juurikin näitä.

  58. JenniIn sanoo:

    Päivittäin käytän yhtä hajustettua tuotetta, dödöä. Lisäksi joinakin päivinä shampoo, hoitoaine ja hajuvesi 🙂

  59. Laura K. sanoo:

    Yhtä, ja se on dödö. Mulla on paha atopia, joten käytän juurikin LV:n tuotteita päivittäin. Mulla on kaikki shampoot, suihkusaippuat, ihoöljyt, rasvat hajusteettomia koska mun iho ei kestä hajustettuja. Edes shampoo ei voi olla muuta kuin hajusteetonta, tai muuten päänahka on verillä. Oispa kiva voittaa tää paketti, koska näihin kyseisen merkin tuotteisiin kuluu itsellä paljon rahaa atopiani vuoksi. Ainiin, työni puolesta joudun lotraamaan käsidesin kanssa (sekin on LVtä), lasketaankohan se?:D

  60. Jii sanoo:

    Jos oon vaan kotona koko päivän, niin käytän ehkä paria hajustettua tuotetta (käsisaippua, vartalovoide ja jos käyn suihkussa, niin shampoo ja hoitoaine)… Mut jos sit lähden käymään jossain ja ”laittaudun”, niin niitä tulee vielä pari lisää. Mäkään en käytännössä koskaan käytä enää hajuvettä, ja voimakkaan tuoksuiset hiuslakat menee jotenkin ”henkeen”.

  61. Heli sanoo:

    Ihan oikeasti päivittäin käytän varmaan 1-4 hajustettua tuotetta, mutta se johtuu lähinnä siitä, että käytän melko vähän kosmetiikkaa, ei varsinaisesti siitä että pyrkisin erityisesti välttämään hajusteita

  62. Liisukka sanoo:

    Päivittäin on käytössä deodorantti, puhdistusgeeli ja kasvovoide. Suihku- ja käsisaippua ovat tuoksuttomia. Shampoo ja hoitoaine sekä vartalovoide ovat tuoksullisia ja käytössä pari kolme kertaa viikossa.

  63. Anonyymi sanoo:

    Käytän ehkä noin kymmentä hajustettua tuotetta.

  64. Kipsu sanoo:

    Mukana arvonnassa!

    Mä en voi sietää vahvasti hajustettuja tuotteita. Itsellä taitaa ainoastaan olla käytössä mieto dödö, shampoo+hoitoaine sekä käsisaippua. LV:n tuotteita en ole tainnut aiemmin kokeilla, vaikka tuotemerkki onkin nimenä tuttu. Olisi mukava päästä kokeilemaan!

  65. sofia sanoo:

    Shampoo, saippua, deodorantti. Kasvojen pesuun hajusteettomat ja toisinaan myös shampoo.

  66. Maiju sanoo:

    Kyllä niitä tuoksullisia tuotteita taitaa kertyä päivän mittaan kymmenisen kappaletta. Hurjalta määrältä kuulostaa, kun alkaa oikein laskea.

  67. Johanna sanoo:

    Hajustettuina tuotteina käytössä shampoo, hoitoaine ja käsisaippua. Muuten hajusteettomuus rulaa niin iholla kuin pyykinpesussa.

  68. Hetukka sanoo:

    Päivittäin tulee käytettyy noin kymmentä hajustettuu tuotetta, tai kaheksan tulee äkkiseltään mieleen. Pyrin käyttämään hajuttomia tuotteita, koska mulla käy omaan nenään vahvat tuoksut ja saan päänsäryn. Jotkut tuotteet oon todennu toimiviks mulla, esim. Nivea Soft -kosteusrasva, joista en mieti ees luopuvani.

  69. Inga sanoo:

    Olipas mukava teksti! Pisti myös pohtimaan omia tuotteita ja laskettuani käytän vain kuutta ainetta jotka tuoksuu. Lapsella on allergiaa paljon, jonka takia olen minimiin laskenut kaikki pesuaineet ym. 🙂

  70. Minna sanoo:

    Hiuksiin: shampoo, hoitoaine, muotoilusuihke, geeli/vaahto, lakka=5
    Kroppa: suihkugeeli, ihorasva, dödö=3
    Kasvot: Silmanympärysvoide, voide, meikkivoide, puuteri(on hajustettu myös), huulirasva=5

    13 tuotetta. Aika paljon. Kaikki on eri tuoksuisia vieläpä. Eikä noista monenkaan tarvitsisi tuoksua tosiaan yhtään miltään.

  71. Maisu sanoo:

    Käytän päivittäin 3-4 hajustettua tuotetta, vähän päivästä riippuen. Nyt raskausaikana en ole erityisemmin joutunut väittelemään hajusteita, hajuvettä en ole käyttänyt kuin pari kertaa. Alkuraskaudesta etenkin aviomiehen hiustuotteiden haju teki pahaa.

  72. Essi sanoo:

    Yleensä päivittäin 5 hajustettua tuotetta, laiskana päivänä 0! 😀

  73. 6tytönäiti sanoo:

    Laskin et käytän 3-5 hajustettua tuotetta joka päivä 🙂

  74. susu sanoo:

    8-9 normaalina arkipäivänä, huh!

  75. Nimetön sanoo:

    3 hajustettua päivittäin.. Mulla oli sama että raskausaikana tuoksut piti puottaa minimiin eikä niitä hirveästi ole enää osannu ottaa käyttöön kun tuo vauvakin vielä niin paljon iholla. 🙂

  76. Lode sanoo:

    Hajusteettomina käytän päivittäin kasvovoidetta, suihkusaippuaa ja kasvojen puhdistusainetta. Iholleni sopii parhaiten hajustamattomat tuotteet.

  77. Ansku sanoo:

    3 hajusteellista päivittäin, suihkussa pari kertaa viikossa tulee käytettyä hajusteellista pesuainetta. Ehdottomana lempparina on LV:n perusvoide, joka on näin raskauden aikana tuonu suurta helpotusta kuivalle iholle ja raskausarpien hoidossa! LV pääsee mun kaapissa ainakin jatkoon!

  78. Manni sanoo:

    Mulla päivittäisessä käytössä on 6 hajustettua tuotetta, jotka ovat shampoo, hoitoaine, suihkusaippua, käsisaippua, hiuslakka ja meikkivoide. Hajuvettä käytän fiiliksen mukaan!

  79. Henna sanoo:

    Päivittäin tuoksullisia tuotteita ovat miedosti hajustettu käsisaippua, myöskin mieto roll-on dödö ja eipä taidakaan olla muuta. Kaksi tällä hetkellä käyttämääni rasvaa on molemmat hajusteettomia ja harvoin jaksan meikata, mutta silloinkin laitan vain ja ainoastaan ripsiväriä jonka poistan Pirkka vauvan puhdistuspyyhkeillä. Suihkugeeli ja shampoo ovat myös mulla erittäin miedosti hajustettuja, mutta en pese joka päivä hiuksia ja aina ei jaksa käydä edes suihkussa joka päivä, sillon käytän pikapuhdistukseen noita yllämainittuja vauvan puhdistuspyyhkeitä. 🙂 Pyykkiä pesen hajusteettomalla aineella.

  80. Unsku sanoo:

    Käytän 5-7 hajustettua tuotetta päivittäin.

  81. Jenni sanoo:

    Käytän päivittäin vain käsisaippuaa, hiuslakkaa ja deodoranttia. Näiden lisäksi shampoo, hoitoaine ja kuivashampoo on hajustettuja. Muuten käytän hajuttomia tuotteita herkän ihon takia.

  82. Janna sanoo:

    Päivittäin Käsisaippua, suihkusaippua, dödö, shampoo, hoitoaine, pyykinpesuaine (vaikka vauvan pyykit pesen kyllä hajusteettomalla, tarkoitus siirtyä kyllä pesemään koko perheen pyykit ilman hajusteita), käsitiskiaine.

    Satunnaisesti muut hiustuotteet ja vartalovoiteet.

  83. Idu sanoo:

    Noin 11 tuotetta, huh 🙂

  84. M sanoo:

    Käytän n. 4-5. shamppoo, hoitoaine, käsisaippua, deoderantti. Välillä käytän lisäks suihkusaippuaa ja hiusöljyä

  85. anni sanoo:

    Hyi kamala kun aloin laskemaan! En oo tullut edes ajatelleeksi, miten paljon hajusteita minussa leijuu. Nopealla laskulla suihkupäivänä kun oikein laittaa hiuksetkin, on hajustettuja tuotteita päällä ainakin yhdeksän tai kymmenen :O Nyt jotenkin avautui silmät, hurjaa!

  86. Milla sanoo:

    Perustuotteita tulee mieleen 8: käsisaippua, suihkusaippua, naamanpesuaine, shampoo, hoitoaine, deodorantti, naamarasva ja ihorasva. Meikeistä en ole varma mitkä sisältävät hajusteita.

  87. Nina sanoo:

    Äkkiä laskettuna kuutta: shamppoo, hoitoaine, hoitosuihke hiuksille, deodorantti, suihkusaippua ja käsisaippua. 🙂

  88. Tanja sanoo:

    Näitä onkin yllättävän paljon… Shampoo, hoitoaine, suihkusaippua, käsisaippua, meikkivoide, meikinpoistoaine, hiuslakka ja kuivashampoo. Satunnaisesti myös kosteusvoide, vaikka yleensä käytän hajusteetonta….

  89. Jasmin sanoo:

    7-10 arkipäivisin, aika paljon!

  90. Elina sanoo:

    Suihkusaippua, käsisaippua, shampoo, deodorantti ja hoitoaine, tiskiaine ja pyykinpesuaine. Meikkivoide on hajusteeton, samoin rasvat. Mulla iho ärtyy voimakkaista hajusteista, joten niitä välttelen. Jossain vaiheessa oli kaikki pesuaineetkin hajusteettomia, kun tuntui, ettei iho oikein tykännyt. Lv:n tuotteet on kyllä hyviä 🙂

  91. Minna sanoo:

    Ainakin 5. Hajuvettä ja lakkaa en käytä enää ollenkaan.

  92. Kristiina sanoo:

    Hajustettuja tuotteita mulla on shampoo, hoitoaine sekä todella miedon tuoksuinen kosteusvoide. Kaikki noista ovat myös ekologisia eli turhia ”myrkkyjäkään” ei tuu iholle 🙂

  93. Jasmine sanoo:

    Ainakin 6 tuotetta taitaa olla. Osallistun tuotepaketin arvontaan.

  94. anna s. sanoo:

    Hiustuotteiden käytön olen lopettanut (shampoo ja hoitoaine ok) ja hajuvesiä en käytä. Mutta kosmetiikassa on varmaankin jotain hajustettuja tuotteita ainakin huulikiilloissa 🙂

  95. Sanna sanoo:

    Pääsin laskuissa 5 hajustettuun tuotteeseen per päivä. Vapaapäivinä tulee käytettyä hajuvettä jota arkena ei opiskeliden/töiden takia voi käyttää

  96. Rosanna sanoo:

    Käytän 4 🙂

  97. Annak sanoo:

    Päivittäin tulee käytettyä noin 10 eri tuotetta, mutta jos pitäis laskee viikottaiset tuotteet niin niitä ois varmaan joku 30…. Herranen aika

  98. Sallakoo sanoo:

    Äkkiä laskettua yheksää. En oo koskaan ajatellut erityisemmin että hajusteettomia ehkä kannattais ostaa mielummin, minullakin pieni lapsi ni varmasti olis hajusteettomat parempia.

  99. Noppa sanoo:

    Arkisin käytän kahta tai kolmea hajustettua tuotetta: käsisaippuaa, deodoranttia ja rasvaa. Hiustenpesu päivänä tulee listaan pari tuotetta lisää. Ja jos meikkaan niin tällöin myös lisää, mutta arkisin tosiaan pärjään parilla kolmella.

  100. Emmi sanoo:

    Nopeasti laskettuna 6-7 tuotetta päivässä! Hiuslakan jokapäiväisestä käytöstä olen pikkuhiljaa päässyt eroon.. 😀

  101. Vera sanoo:

    Kolmea: suihkusaippua, hiuslakka ja deodorantti. Tykkään, että suihkusaippuassa on mieto tuoksu, sillä silloin iho tuntuu jotenkin raikkaammalta. Olen jättänyt hajuveden käytön vuosi sitten, mielestäni nekin rahat voi käyttää järkevämmin varsinkin kun itse saan herkästi migreenin vahvoista tuoksuista. Välillä kauhulla haistelen äitejä, jotka tuoksuvat voimakkaasti hajuvedelle tms jo monen metrin päähän, sillä miten voimakas se haju on sitten iholla olevalle vauvalle…

  102. Laura sanoo:

    Päivästä riippuen 10-15

  103. Anni sanoo:

    Päivittäin käytössä olevia hajustettuja tuotteita on mulla oikeastaan vaan deodorantti, ja shampoo ja hoitoaine joka toinen päivä. Allergian takia on pitänyt suurimmaksi osaksi luopua hajustetuista vartalovoiteista, mikä kyllä vähän harmittaa, kun kaikki paksut kookoksen tms. tuoksuiset vartalovoit olisi niin ihania. Muuten hajustamattomat tuotteet on kyllä pop!

  104. Katja sanoo:

    Arkisin käytän ehkä yhtä hajusteellista tuotetta, joka on käsisaippua. Suihkussa/saunassa kun käyn, niin sitten kolmea. Eli n. Neljää.

  105. Mörrimöykky sanoo:

    Arkipäivisin käytän ainoastaan shampoota, hoitoainetta sekä suihkusaippuaa eli 3 tuotetta. Toki suihkussa käyn vain joka toinen päivä ja muina päivinä pesen kainalot ja intiimialueen vain vedellä. Eli joka toinen päivä en käytä yhtään hajustettua tuotetta 😀
    Jos olen menossa jonnekin niin silloin käytän dödöä, hajuvettä, shampoota, hoitoainetta, suihkusaippuaa, kasvorasvaa, meikkivoidetta sekä hiuslakkaa eli 8 tuotetta.

  106. Inka sanoo:

    Käsisaippua, dödö, shampoo ja suihkusaippua. Eli neljää tuoksuvaa tuotetta päivittäin.

  107. elina sanoo:

    ”Tavallisena” päivänä enintään kuutta. Juhliin tai muina päivinä jolloin tulee tälläydyttyä, käytän sitten 10-12 tuotetta.

  108. Henna sanoo:

    Käsisaippua, suihkusaippua, shampoo&hoitoaine, kasvojenpuhdistusaine ja kasvovesi. Lisänä deodorantti ja useimmiten myös hajuvesi. Näistä siis 8.

    Mulle teki myös esikoisen odotusaika sen, että hajuveden käyttö jäi joksikin aikaa kokonaan ja karsin hajusteita kovalla kädellä. Nyt,toista odottaessani nautin noista jäljellejääneiden tuotteiden miedoista tuoksuista 🙂

    Kosteus- ja silmänympärysvoiteet tykkään pitää tuoksuttomina, samoin pyykinpesu- ja huuhteluaineet.

  109. PikkuMyy sanoo:

    2-3 tuotetta, deodorantti ja käsisaippua, ja jos apteekin kosteusvoiteissa on jotain mietoa vähäistä hajustetta. Shampoot, hoitoaine, pyykinpesuaine ym hajusteettomia.

  110. Henna sanoo:

    Pitää ihan miettimällä miettiä 😀
    Hajustettuja on; suihkusaippua, käsisaippua, shampoo ja hoitoaine, muotovaahto, hiuslakka ja meikkivoide. Elikkäs seitsemää tulee käytettyä päivittäin 🙂

    Dödö ja käsi-, kasvo- ja perusrasvat on hajusteettomia. Löytyneet käyttöön alunperin muista syistä, mutta hajusteettomuus on plussaa 🙂

  111. Yotimix sanoo:

    Yleisesti en yhtään, mutta nyt käytössä on lahjaksi saatu miedosti hajustettu käsivoide. Ihoni on herkkä enkä halua ylimääräistä kemikaali kuormaa hajusteiden takia.

  112. Jem sanoo:

    Laskeskelin, että 4-7 hajustettua tuotetta tulee päivästä riippuen käytettyä.

  113. Emilia sanoo:

    En pysty allergian takia käyttämään yhtäkään hajustettua tuotetta..

  114. Rosie sanoo:

    Noin neljää hajustettua tuotetta tulee käytettyä päivittäin. Esimerkiksi hajuvettä tai voimakkaasti tuoksuvia käsi-/vartalovoiteita tulee käytettyä vain erityistilanteissa, sillä niin monessa paikassa törmää tuoksuyliherkkiin, ettei halua tehdä heidän elämästään hankalampaa. Hienoa, että tuoksuttomia tuotteita tehdään yhtälailla laadukkaiksi ja houkutteleviksi!

  115. titti sanoo:

    1-2 tuotetta, jotka todella mietoja.

  116. Airiina sanoo:

    Kolmea; suihkugeeliä, astianpesuainetta ja vauvapyyhkeitä.

  117. Ainomieli sanoo:

    Suihkusaippua, deodorantti, eli kaksi. Ajoittain lisäksi suihkutetava hoitoaine. Kasvojen pesuaineet, rasvat, shampoo ja muut ovat hajusteettomia 🙂

  118. KirsiH sanoo:

    Ainakin 5 eri hajustettua tuotetta käytän, joinakin päivinä enemmänkin.

  119. K-R sanoo:

    Täälläkin lasten myötä ja oman migreeniherkistymisen vuoksi nykyään niiin paljon vähemmän kuin ennen, oikeastaan kaikki on ”hajusteettomia” ja niin moneen voi käyttää samaa ainetta, mulla ei just oo erikseen kasvovoidetta, käsivoidetta jne. mutta olisi kiva näitä kokeilla, ja katsoa että toimisko paremmin just kasvoille tehty voide. Mun allerginen ja atooppinen sisko vannoo LV:n nimeen 🙂

  120. M sanoo:

    Rupesin kans laskemaan päivittäin käytettyjä hajustettuja tuotteita.. Tulin siihen lopputulokseen, että helpompi laskea ne ei-hajustetut tuotteet. Kasvo- ja huulirasva on hajusteettomat, oikeastaan kaikki muu onkin sitten miedosti tai vahvasti hajustettua, hui..

  121. jutta sanoo:

    3-4 tuotetta pvssä. 🙂

  122. A sanoo:

    Ehkä 3 tuotetta vain..:)

  123. Eija sanoo:

    Pääsääntöisesti en käytä tuoksuja juuri ollenkaan, herkän ihoni ja astmani takia. Hiuslakka on hajustettua, samoiten shampoo ja hoitoaine, mutta siihenpä se sitten jääkin. Joskus harvoin juhlia varten saatan suihkauttaa mietoa hajuvettä ranteisiin. Eli päivittäisessä käytössä minulla on 3 hajustettua tuotetta 🙂

  124. Mari sanoo:

    Siinä mielessä vaikea aihe, että toisaalta ajattelen, että jokainen käyttäköön mitä tuotteita haluaa, toisaalta toivoisin, että jossain määrin huomioitaisiin meidätkin, jotka emme tuoksuja siedä. Itse esimerkiksi en voi lainkaan olla yhden työkaverini lähettyvillä hänen käyttämänsä pyykinpesuaineen vuoksi. Leffateatterissa tms. julkisilla paikoilla voi useimmiten vaihtaa paikkaa sopivampaan, jos vierustoverilla on vaikka voimakas hajuvesi. Omista tuotteistani tuoksua on miedosti vain hoitoaineessa, sekään ei ole keinotekoinen hajuste. Muuten aivan kaikki ihonhoitotuotteet, meikit, deodorantti ja pesuaineet niin pyykille, astioille sekä kodin puhdistukseen ovat hajusteettomia. Tuoksuton valikoima on kapeampi, mutta onneksi löytyy todella hyviä!

  125. sanoo:

    Eiks kukaan käytä meikkiä? kylhän ne haisee/tuoksuu myös..ripsarit yms.
    Aika pysäyttävää kyllä laskea kuin paljon hajustetuotteita tulee päivässä käytettyä.
    Suihkupäivänä se 9. Huh.

  126. Jenniinau sanoo:

    Yleensä käytän noin neljää hajustettua, joskus saattaa olla muutama enemmän.

  127. Tarppu sanoo:

    Normaalisti arkisin käytän noin 4-6 hajustettua tuotetta. Itse olin myös raskauden alussa erityisen hajuherkkä, jolloin myös muiden tuoksut ja hajut häiritsivät erityisen paljon.

  128. llaura sanoo:

    Käsisaippua ja dödö on äkkiseltään mietittynä ne päivittäiset tuoksulliset jutut! Shampoo on välillä hajustettua, välillä just noita LV:n tuoksuttomia. Hajuvettä tai hajustettuja kasvorasvoja en ole käyttänyt aikoihin. Työskentelen sairaalassa joten siellä koen tärkeäksi, etten haise kenenkään hajusteherkemmän nenään! Vaikka välillä niitäkin löytyy kenen hajuvesi haisee kilometrin päähän…

  129. Elisabeth sanoo:

    Käytän seuraavia hajustettuja tuotteita: suihkusaippuaa, käsisaippuaa, deodoranttia (joskus sekin ekoversiona), hopeashampoota, hoitoainetta, lämpösuojaa, kuivashampoota (vauvaäidin pelastus!), joskus hiuslakkaa, meikkivoidetta, ja hajuvettä (Dior: J’adore). Hajuvettä en käyttänyt kun olin raskaana enkä silloin kun vauva oli ihan pieni, mutta itse huomasin kaipaavani sitä vähän aikaa sitten, joten päätin palata sen pariin. Vauvan pesussa käytämme luomutuotteita. Koska meillä sulhaseni kanssa ei ole ollut ihoherkkyyttä, niin pesuaineemme on vasta muuttunut hajusteettomaksi vauvan myötä.

    xxx
    E
    http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/

  130. Meriina sanoo:

    Käytän shampoota, hoitoainetta, käsisaippuaa. Kuivashampoota välillä 🙂 eli perusarkena tulee käytettyä n. 3 hajustettua tuotetta !

  131. hilkka sanoo:

    Ainakin deodorantti, shampoo, hoitoaine ja hajuvesi.

  132. N sanoo:

    Deodorantti, käsisaippua ja shampoo ovat miedosti hajustettuja. Vaatteiden pesussa on käytössä hieman tuoksuva huuhteluaine.
    Hajusteyliherkkyyden takia en voimakkaita tuoksuja voi käyttää. Myös iso osa hajusteettomista tuotteista haisee omaan nenään niin kamalalta ettei niitä voi käyttää.

  133. Riina sanoo:

    Hajusteita tulee dödöstä, saippuasta shampoosta,hoitoaineesta ja käsisaippuasta. Käsitiskiaineesta kun sillä pitää läträtä. Pyykinpesuaineet on meillä tuoksuttomia. 🙂

  134. Veramarika sanoo:

    Ma en enaa pysty raskauksien jalkeen kayttamaan hajustettuja juttuja. Tal hetkel varmaa kasisaippua on ainoa. Kestosuosikki hajuvesi (chanel chance) odottelee kaapin peralla..

  135. Mervi sanoo:

    Hajustettuja tuotteita tulee käytettyä vähän varsinkin nyt, kun perheessä on vauva. Hiuslakkaa silloin tällöin ja välillä hajustettua suihkusaippuaa.

  136. Millanen sanoo:

    Yritän käyttää mahdollisimman paljon hajuttomia tuotteita, niin pääsee hajuvesi oikeuksiinsa. Meikkivoiteessani ja hiusöljyssäni on harmillisesti hajusteita ja käsisaippuassa on mieto tuoksu. Eli käytän neljää hajustettua tuotetta.

  137. Jasmiina Hoo sanoo:

    Käytän ainakin neljää eri hajustettua tuotetta. Dödöä, suihkugeeliä, käsisaippuaa ja hajuvettä ainakin..

  138. Päivi sanoo:

    Kaikki ovat hajusteettomia. En allergisena siedä yhtään tuoksuja.

  139. Nea sanoo:

    11 hajustettua tuotetta käytän päivittäin. 🙂

  140. Hanna sanoo:

    Superallergikkona musta on ihanaa, että hajusteettomien aineiden valikoima kasvaa, ja enää ei tarvitse käyttää vain sitä yhtä ja ainutta, joten ehdottomasti mukana arvonnassa. 🙂

  141. Lumikki sanoo:

    Tämä oli herättelevä ja kiinnostava postaus. Olen pikkuhiljaa kiinnittänyt huomiota omaan hajustettujen tuotteiden käyttöön ja ylipäätään tuotteiden sisältöön. Käytän pääasiallisesti hajustamattomia tai hyvin miedosti tuoksuvia tuotteita. Hajusteellisia päivittäisessä käytössä olevia tuotteita on dödö, hajuvesi ja sävyttävä päivävoide.

  142. Elise H. sanoo:

    Laskin, että käytän päivittäin noin kahdeksaa erilaista hajustettua tuotetta. Varmasti niistäkin voisi muutaman vaihtaa hajusteettomiksi. Mukana kivassa ja hyödyllisessä arvonnassa 🙂

  143. Ida sanoo:

    Perus arkiaamu, niin suihkusaippua ja dödö! Kätilön hommissa täytyy muutenkin rajoittaa tuoksuja, ja olen itsekin herkkä ihoinen niin ylimääräisillä ei tule läträttyä! Yleensä meikkaankin vain ripsarilla ja heleyttävällä puuterilla…. tosi kiva kirjoitus ja herätti asiallista pohdintaa omasta kemikaalien käytöstä!

  144. Sarkku sanoo:

    Voi ei niitä on kyllä ihan liikaa! Noin 10… tätä pitää miettiä!

  145. Kvaakkuli sanoo:

    Päivittäin pari hajusteellista tuotetta, suihkupäivinä sitten 3 lisää. Pyykinpesuaine, dödö, kasvojen pesuaine ainakin hajusteettomia. Meikkaamattomuus vähentää huomattavasti määrää. LV:n käsisaippua just loppu, tilalle oli näköjään tullut ostettua hajustettu, pöh.. Nyt lasten kanssa tulee oltua tarkempi, just toi pyykinpesuaine esmes vaihdettiin esikoisen odotusaikana.

  146. Jenna sanoo:

    Päivittäin ainakin 4 hajustettua tuotetta. 🙂

  147. kata sanoo:

    Joka päivä käytän hajusteellista kasvorasvaa, deodoranttia, käsisaippuaa sekä suihkusaippuaa. Joka toinen päivä mukaan tulee lisäksi shampoo ja hoitoaine. Mulla tuli myös ensimmäisen raskauden aikana herkkyys hajusteille jonka jälkeen vaihdoin monet tuotteet hajusteettomiin, lopetin huuhteluaineen käytön pyykinpesussa ym.

  148. Soikku sanoo:

    Päivittäin tulee käytettyä kuutta erilaista hajustetta..

  149. Satu sanoo:

    Hajustettuja tuotteita päivittäin on käytössä 3: suihkusaippua, käsisaippua ja deodorantti. Shampoossa ja hoitoaineessa on mietoa tuoksua, mutta pesen hiuksia 2-3 päivän välein. Foundationissa on mieto tuoksu peräisin raakaaineista, mutta sekään ei käy nenään. Hiuslakkaa ja hajuvettä käytän lähinnä juhlissa tai viikonloppuna kaupungille mennessä, eli juuri ja juuri kerran viikossa. Vartalon kosteusvoiteessa on tuoksua. Tätä oli jotenkin tosi hankala laskea, kun vaihtelee niin paljon riippuen päivästä ja ajankohdasta. Välillä riittää tuo 3 ja välillä pääsen lähemmäs 10 ja jopa ylikin.

  150. Jenina sanoo:

    Käsisaippua, deodorantti, suihkusaippua, shampoo, hoitoaine.
    En yleensä käytä hiuksissani mitään ja kasvoillakin vain silmämeikkejä, eivät taida olla hajustettuja.
    Elikä 5, jos en unohtanut mitään. 🙂

  151. Pee sanoo:

    Yksi vain, käsienpesuaine.

  152. Henna sanoo:

    Noin 5-6, vauvanpesuaine, vauvaöljy, oma hajuvesi, kasvojen pesuvaahto ja tiskiaine sekä yleispesusuihke.

  153. Essi sanoo:

    Päivittäin käytän 8 hajustettua tuotetta.

  154. jiip sanoo:

    Shampoo, hoitoaine, vartalosaippua
    Puhdistusvaahto
    Seerumi
    Hajuvesi
    Hiusvaha ja -lakka

    Pääsääntöisesti siis kahdeksaa eri tuotetta, mutta tämäkin luku vaihtelee päivittäin.

  155. Kisu sanoo:

    En tiedä lasketaanko meikkejä tähän, kyllähän monet joltain haisee mutta ainakaan itse käyttämäni eivät ole ”tarkoituksella” hajustettuja. Muuten hajustettuja on ainakin päivävoide ja shampoo ja hoitoaine, hiuksia en tosin pese joka päivä. Toki myös deodorantti ja käsisaippua. Ja välillä kun muistan, käytän myös hajuvettä, eli sanotaan että 3-7 hajustettua tuotetta tulee käytettyä päivittäin!

  156. Mira sanoo:

    Varmaan yli 10 tuotetta.. 😀

  157. Enni sanoo:

    5 hajustettua, suihkusaippua, hoitoaine, shampoo, deodorantti ja perusrasva.
    Minulla myös hajusteet aiheuttavat huonoa oloa ja sen takia meikkivoiteet on täytynyt jättää pois kun en ole vielä löytänyt hyvää hajustettua. Perheessä kaksi atoopikkoa myös ja todella moni rasva käyty läpi, oikeaa ei vielä ole löytynyt. Senkin takia olisi kiva päästä kokeilemaan lv n tuotteita.
    Hauskaa kevättä

  158. Sanna sanoo:

    Kasvovesi, shampoo, deodorantti, hiusöljy, vartalotuoksu… Välillä jokainen, välillä vain deodorantti:)

  159. Justiina sanoo:

    Käytän ainakin deodoranttia shampoota ja hajuvettä.

  160. Maria sanoo:

    7- 20+, riippuen siitä, laitanko kyseisenä päivänä meikkiä. 😀 Eihän sitä ihan joka päivä käytä
    muuta kuin käsisaippuaa, mutta hajuja kertyy, kun edeltävän päivän tuoksut tarttuvat iholle, hiuksiin ja vaatteisiin.
    Voimakkaasti hajustettuja tuotteita välttelen. Optimi olisi, että ihon ja hiusten kuivuttua ei tuoksuja erota kuin hyvin läheltä ja erikseen nuuhkiessa.

  161. Mira sanoo:

    käsisaippua,suihkusaippua,shampoo&hoitoaine,deodorantti,hajuvesi,kasvovoide eli 7 🙂 kasvojen pesussa onkin käytössä tuo lv 🙂

  162. Maitoviiksi sanoo:

    Dödö, suihkusaippua ja käsirasva, 3 hajustettua tuotetta. Kasvorasvat olen vaihtanut jo aiemmin, mutta pitää kokeilla tuota käsirasvaa.

  163. Hanna sanoo:

    Viittä hajustettua tuotetta päivittäin. Mielelläni toki niitä vähentäisin, jos vastaavia hajusteettomia löydän tilalle 🙂

  164. Itse tosi allergisena yritän ostaa kaikki tuotteet hajusteettomina mikä on välillä tosi hankalaa. Bussissa matkustaminen on joskus ihan tuskaa kun ihmiset käyttää niin paljon hajustettuja tuotteita. Hajuvettä käytän yleensä vain juhlissa ja sitäkin tosi vähän, koska varsinkin siitepölyaikaan hajusteet tekevät niin pahaa.

  165. miumau sanoo:

    Ainoa päivittäin käyttämäni hajustettu kosmetiilkatuote on käsisaippua. Pääasiassa käytän hajusteettomia tuotteita, ja niitä joissa hajusteita on, en siis käytä päivittäin.

  166. Jenni sanoo:

    Omistan kyllä hajuvesiä, hiuslakkaa yms. mutta mitä käytän joka päivä, niin käsisaippua ja deodorantti, eipä tuu muuta mieleen. Pesuaineet ja voiteet on enimmäkseen hajusteettomia enkä pese hiuksia tai meikkaa joka päivä.

  167. Sannamarianna sanoo:

    4-5, iso osa on hajusteettomia ja hajusteellisia en käytä joka päivä. Tällä hetkellä kaikki kasvovoiteeni ovat tuoksullisia.

  168. Ewe sanoo:

    Kookosöljy-sooda-maissijauho deodorantti. Siinä se.
    Joskus käytän hiuksiin jätettävää hoitoainetta, mutta sekin on Urtekramin lasten versio eli varsin hajutonta tavaraa. Hajuvettä käytän ehkä 4 kertaa vuodessa.

  169. JennaO sanoo:

    Aivan liian montaa. Pyrin kyllä vähentämään, sillä olen huomannut herkistyneeni ja kärsiväni voimakkaista hajuista. LV tuotteet meillä onkin jo käytössä pyykinpesussa. Ollut jo lapsuudenkodista asti! 🙂

  170. Maiju sanoo:

    Muakin vaivaa tuoksuyliherkkyys, joka tuntuu pahentuvan pikkuhiljaa. Hajustetut pyykinpesuaineet on ihan no-no, niistä alkaa pyörryttää. Meillä on lapsuudenkodissa jo pesty hajusteettomilla ja olen jatkanut samalla linjalla itsekin. Iholla sietää jotain hajusteita ja ”kevyehköjä” hajuvesiä pystyn käyttämään kuitenkin.

    Ihon hoidossa käytän noin neljää hajustettua tuotetta päivittäin, deodoranttia, hajuvettä, hiuksiin jätettävää hoitoainetta ja päivävoidetta, jossa on mieto tuoksu. Aiemmin ihastuin Erisanin päivävoiteeseen, joka oli tuoksuton mutta suojakerroin puuttui. Nyt voisin kokeilla tuota Lv:n voidetta, kun siinä se on. Kiitos muutenkin tuotevinkeistä, löysin jo muutaman uuden vaihtoehdon. 🙂

    Suurin osa shampoista ja hoitoaineistani hajustettuja, kun vaaleiden raitojen ylläpitoon ei oikein löydy hajusteettomia vaihtoehtoja. :/ Lapselle ostan hajusteettomat pesuaineet ja käytän itsekin toisinaan niitä. Yritän suosia sellaista kosmetiikkaa, jossa on mahdollisimman vähän eri ainesosia.

  171. vilmu sanoo:

    Jaaa-a mulla taitaakin suurin osa kosmetiikasta olla hajustettua, poislukien lv:n hajustamatonta meikinpuhdistusgeeliä. Eli dödöt, shampoot, saippuat, rasvat yms. kaikki tuoksullisia, oliskohan niitä yhteensä joku 15-20 kpl? Tässä pikkuhiljaa haluan kyllä vaihtaa hajusteettomiin sitä mukaan kun tuoksulliset loppuu 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.