Kesän eka mökkireissu

09.07.2017

Ajeltiin eilen Oton enon perheen mökille tunnin matkan päähän kotoa, ja vietettiin siellä ihana mökkipäivä yhdessä. Eiliselle sattui tosi kaunis ilma. Vaikka oli pilvistä, niin ei tuullut ollenkaan, ja aurinkokin pilkisti aina välillä. Oltiin mökillä puolen päivän aikaan ja syötiin lounasta. Iltapäivä vietettiin rantasaunalla uiden ja saunoen. Tytöt riehuivat vesipyssyjen kanssa, ja Novakin sai kastaa varpaiden kärjet lämpimään järviveteen.

Vesi oli niin lämmintä, että intouduin uimaan itsekin luonnon vedessä parin vuoden tauon jälkeen. Viime vuonna en heittänyt talviturkkiani ollenkaan, ellei Mallorcan reissun uima-allasuinteja lasketa. Ja eihän niitä talviturkin heitoksi lasketa, kun altaat olivat lämmitettyjä. Järvivesi oli virkistävää, puhdasta ja oikeasti mukavan lämmintä, pintavesi oli yli 20-asteista että hyvin tarkeni pulikoimaan. Välillä hipsittiin saunaan ottamaan parit kovat löylyt, ja taas veteen uimaan. Ihan parasta! Lapsetkin nauttivat kun vesi syveni sopivan loivasti, ja rannassa pystyi hyvin kahlaamaan ja leikkimään.

Parin tunnin pulikoimisen ja saunomisen jälkeen alettiin laittamaan ruokaa. Saatiin herkullista muurikkapannulla tehtyä wokkia, ja jälkkäriksi jäätelöä ja suomalaisia mansikoita. Oli kyllä niin herkkua ruokaa ja mukavaa seuraa. Lapset pelailivat Oton serkkujen vanhoja pelejä, kuten dominoa ja neljän suoraa, ja juoksivat koirien kanssa mökin pihalla. Hauskaa ja rentoa yhdessäoloa kaikessa rauhassa.

Illalla ajeltiin kotiin, ja Nova nukahti yöunille jo autossa. Kannettiin hänet sitten vaan suoraan sänkyyn, missä hän jatkoi unia. Oli vissiin jännittävä päivä mökkeilemässä, kun niin hyvin nukutti sitten. Isommillekin tytöille tuli kyllä samantien uni kun menivät illalla sänkyyn, me vielä valvottiin Oton kanssa pari tuntia katsomassa Sons Of Anarchya Netflixistä, niinkuin joka ilta tällä viikolla. Ihanaa kun on vielä muutamia tällaisia ison budjetin huippusarjoja joita ei olla katsottu, kuten SOA, jossa ollaan vasta ekassa kaudessa. Se tunne kun löytää jonkun uuden lempparisarjan joka oikeasti on ihan vanha, ja sitten sitä on vielä monen monta kautta katsomatta, on vaan ihan paras!  Eikä ole enää kovin montaa päivää että Game Of Thrones vihdoin jatkuu, iiks!

Tänään ollaankin vaan leikkipuistoiltu ja siivottu ja oltu omalla pihalla hengailemassa, ihan kiva viettää tällainen rento kotipäivä myös. Ensi viikolla on vaikka mitä kivaa tekemistä, ja ihan hyvä lähteä uuteen viikkoon rentoutuneena ja levänneenä.

Mahtavaa sunnuntai-iltaa kaikille <3


12 Responses to “Kesän eka mökkireissu”

  1. Katriina sanoo:

    Moikka!

    Kiitos mukavasta blogista.

    Itselläni on 4kk ikäinen vauva ja imetän. Minua on mietityttänyt, että miten uskaltaa uida luonnonvesissä, kun ei haluaisi saada rintatulehdusta. Mietitkö sinä tätä?

  2. Katriina sanoo:

    Moikka!

    Kiitos mukavasta blogista.

    Itselläni on 4kk ikäinen vauva ja imetän. Minua on mietityttänyt, että miten uskaltaa uida luonnonvesissä, kun ei haluaisi saada rintatulehdusta. Mietitkö sinä tätä?

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Moikka 🙂 http://www.imetys.fi sanotaan näin ”Voinko uida järvessä tai meressä kun imetän?

      Kyllä voit. Viileä vesi ei aiheuta rintatulehdusta. Jos rintasi ovat arat kylmälle tai saat helposti tiehyttukoksia, rintoja voi ennen veteen menoa imettää tai lypsää tyhjemmiksi. Uinnin jälkeen kannattaa kuivatella ja lämmitellä. Riisu myös uimapuku, jos se painaa rintojen tai kainalon aluetta.”

      eli huoletta voi uida, eihän se rintatulehdus kylmästä tule vaan bakteerista. Ihania uintihetkiä ja kiitos sinulle, kiva että tykkäät! 🙂

      • Anni sanoo:

        Mulla tulee rintatulehdus eli sellainen kipeä kovettuma rintaan heti jos tissi on vaikka yöllä vahingossa paljaana ilman peittoa. Eli kylmä aiheuttaa sen. Mutta se lähtee kyllä pois kun hieroo kovettumaa, suihkuttaa lämpimällä vedellä ja imettää paljon. Viileässä vedessä voi uida kunhan ei ehkä tuntikaupalla, ja sitten vaihtaa märät kylmät uikkarit heti pois mikäli ei ole ihan porottavan kuuma aurinko joka heti kuivattaa.

        • Ninni sanoo:

          Se kipeä kovettuma ei vielä tarkoita rintatulehdusta, vaan se viittaa ennemminkin vain tiehyttukokseen joka lähtee juurikin lämmöllä ja hieromalla. Bakteerin aiheuttamassa rintatulehduksessa sen sijaan nousee yleensä nopeasti korkea kuume ja koko tulehtunut rinta on todella arka ja kuumottava.

          • Anni sanoo:

            No itseasiassa jos ei sitä kipeää kovettumaa hoida mitenkään, niin nousee korkea kuume. Kerran kävi näin ja otin antibiootit. Sen jälkeen opin hoitamaan heti jos tulee kovettuma, niin ettei se pääse etenemään ja tulee kuume.

  3. I sanoo:

    Soa apua!! Sain kunno traumat 2kauden lopulta siihejäi kattominen vaik kotoo löytyy 5 kautee asti… Oli kyl hyvä sarja mut tääl ollaa liian herkkiä

    Oi että Nova vaan kasvaa silmissä!! Onko muuten hän miten ns kun vrt tiaraan ja zeldaan ni onko ollu saman kokonen vauveli vai? 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No apua omg nyt mun on varmaan pakko tänään kattoo Oton kanssa ainakin viis jaksoa enkä pääse ikinä nukkumaan, eiku 😀 Ollaan nimittäin just päästy nyt kakkoskauteen, muistin väärin ku kirjotin tän postauksen!!

      Nova kasvaa kyl hurjaa vauhtia, hän kasvaa vähän nopeammin jopa kuin Tiara ja Zelda, mutta ei hirveän suurta eroa ole. Melko saman kokoisia on olleet kaikki kolme ainakin tähän asti, ihan parista sentistä/sadoista grammoista puhutaan eroissa. 🙂

  4. Emilia sanoo:

    Moi,
    musta olis mielenkiintoista kuulla enemmän Tiaran ja Zeldan hiustenhoidosta 🙂 Kuinka usein leikkaatte/käytte kampaajalla? Tiaralla on aivan mielettömän pitkät hiukset jo! wau 🙂 Molempien tyttöjen hiukset näyttävät kuvissa aika ohuilta kuitenkin 🙂 Onko tytöt jo osanneet itse toivoa, millaiset hiukset haluavat?

  5. Elina sanoo:

    Moi! Tosi kivan näköiset bikinit sulla! Mistä olet löytänyt? Olen vähän etsiskellyt uusia, ja noissa on paljon sellaista mitä etsin: ei liian ”paljastavat”, näyttävät mukavan tukevilta ja kiva kuosi.

  6. Marjo sanoo:

    Onpa tosi kivoja kuvia tässä postauksessa, jotenkin hienosti vangittu hämyisen kesäillan tunnelma 🙂

  7. Ella sanoo:

    aivan ihana tunnelma näissä kuvissa <3

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.