Meidän tän kesän eka hellepäivä Oulussa

28.07.2017

Tultiin eilen tänne Ouluun jälleen, koska haluttiin vielä tulla moikkaamaan mun mummua ja muita sukulaisia tälle kesälle. Alunperin meidän piti osallistua huomenna oleville Skidit Festareille (vahva suositus, menkää ihmeessä jos olette Helsingissä tai lähialueilla, siellä on vaikka mitä kivaa luvassa!), mutta ne vaihtuukin nyt siihen että mennään Oulussa kuuntelemaan lasten kanssa Ana Tudea Qstockin ulkopuolelle.

Ja ehkä jopa käydään pari tuntia sitten aikuisporukalla illalla siinä ulkopuolella, ja lapset jäävät mun äidin hellään huomaan siksi aikaa. Aion kuitenkin tulla nukuttamaan Novan yöunille, että kovin myöhään en itse voi olla, ja siksi en viitsinyt alkaa festarilippujakaan hankkimaan. Ja kyllä mä tässä vieläkin mietin että uskallanko edes lähteä pariksi tunniksi, saa nähdä. Onneksi tuolta Kuusisaaresta kuuluu erittäin hyvin kauemmaskin, ja parinkin tunnin tuulettuminen tekee varmasti aika höpöä. Niin, ja siitä on onneksi myös lyhyt matka tänne mun tädille, että jos alkaa tuntua että en uskalla olla erossa, tai Novalla on kauhea ikävä, niin pääsen kyllä nopeasti takaisin tänne.

Tämä kesä on ollut kyllä harvinaisen helteetön, ja tänään ollaan saatu nautiskella ekasta kerrasta kun lämpömittari on ylittänyt hellerajan 25 astetta niin että me ollaan oltu oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Heti aamupäivällä käytiin ensin moikkaamassa mun mummua hoitokodissa, ja iltapäiväksi suunnattiin uimarannalle. Oli ihanaa nähdä mummua ja hänestäkin oli selvästi mukava nähdä meitä, vaikka meidän nähdessä hänet hän ei ensin edes tunnistanut meitä. Joka kerta kyllä riipaisee sydämestä kun tauon jälkeen näkee. Toivoisin vaan että voitaisiin käydä täällä vieläkin useammin, että saisin viettää jokaikisen hyvän hetken pilkahduksen mummun kanssa, silloin kun hänellä niitä vielä on.

Kyllähän tuo uiminen muuten on vielä aavistuksen nautinnollisempaa näin hellesäällä, kun on oikeasti kuumaa. Lapset olivat aivan innoissaan uintireissusta ja meilläkin oli kivaa. Ja kun talviturkin on jo heittänyt aikoja sitten tälle kesälle, niin ei ole niin suuri kynnys itselläkään siihen uimiseen. Tämä onkin hassu yhdistelmä: harvinaisen helteetön kesä, ja silti olen uinut enemmän kuin viime- tai sitä edellisenä kesänä. Hyvä mä! Me leikittiin vesisotaa ja tytöt polskivat menemään uimarenkaiden kanssa.

Tytöillä on ollut hyvät leikit ja pokemonjahdit mun kummipojan kanssa, ja eilen käytiin myös jäätelöautolla hakemassa vähän liikennevalomehujäitä ja toffeeveneitä, oli siinä lapsilla ihmeteltävää. He olivat aivan täpinöissään kun saivat hakea jätskiä jätskiautolta. Pieni juttu, suuri ilo!

Me odotellaan kovasti jo huomista ja Antti Tuiskua, tulee varmasti kiva ja jännittävä päivä meidän pienille Anatude-faneille (ja vähän isommillekin). Sitä ennen luvassa kuitenkin sauna- ja leffailta meille kaikille, ihanaa rentoutumista.

Mahtavaa viikonloppua kaikille! <3


6 Responses to “Meidän tän kesän eka hellepäivä Oulussa”

  1. Sari sanoo:

    Missä rannalla olette olleet? Näyttää ihanalle

  2. Siru sanoo:

    Ei ton ikäsellä ikävää vielä tule. Kuhan on lämmin syli,ruoka ja kuiva vaippa,ni hyvin menee. Joten sinuna hyvin mielin voit olla vaikka kauemminkin

  3. Nannu sanoo:

    Oulussa oli kyl kiva sää! Ite liftasin Mikkelistä keskiviikkona sinne (tai sinne päädyin, kokeilin kui kauas pääsen) ja nukuin Nallikarin lomakylässä riippumatossa. Jyväskylän kohdalla kun olin, oli 16lämmintä, Oulussa sitten jo +25 🙂 eilen tulin takasi kotia bussilla/junalla. Mukavia päiviä teille!

  4. Eeva sanoo:

    Siis eikö Helsingissä oo jätskiautoa?? 😀

  5. Jonna sanoo:

    Missä päin Oulua on noin hieno ja siisti ranta? 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.