Syyskuvaukset tyttöjen kanssa

01.10.2017

Käytiin tällä viikolla tyttöjen kanssa kuvaamassa tuossa lähimetsässä vähän syksyisiä kuvia. Syksyn värit ovat pian kauneimmillaan, ja nytkin jo kellertää ihanasti niin että sai kuvista sykyisiä. Tuossa metsässä jossa käytiin ei ole vaahterapuita ollenkaan, joten pitää ehdottomasti pitää vielä toinen syksyinen kuvauspäivä tälle vuodelle tyttöjen kanssa, että saadaan kauniit vaahteranlehdet punasävyineen myös ikuistettua.

Mä rakastan valokuvaamista ja tykkään kyllä tosi paljon kuvata myös lapsia, mutta lapsivalokuvaajaksi musta ei ikinä olisi! Musta tuntuu että mulla ei ole siihen puuhaan oikeanlaisia hermoja ja persoonaa, hah. Lapsia ei ole ollenkaan niin helppoa kuvata kuin ruokia tai sisustusta, vaan siinä tarvitaan salamannopeita sormia, hyvää silmää ja sopivasti hölpötystä jotta lapset jaksavat keskittyä edes hetken katsomaan kameraan. Se on ihan ok aina joskus ja jouluna, mutta jatkuvalla syötöllä mä en varmasti siihen pystyisi, ja siksi en koskaan ole edes harkinnut että ryhtyisin valokuvaajaksi, vaikka aktiivisesti kameraa käytänkin. Mä nostan todella hattua kaikille jotka kuvaavat lapsia työkseen, heillä on ihan mielettömät rautaiset hermot ja ennen kaikkea taidot.

Omia lapsia on helppoa kuvata kun heidät tuntee kuin omat taskunsa, ja he ovat vieläpä tottuneita kameran läsnäoloon. Heille kuvaaminen on tuttua puuhaa, ja he tykkäävät hurjasti ottaa kuvia, vaikka eivät aina jaksakaan keskittyä. He saattavat jopa itse ehdottaa että mennään ottamaan asukuvia ulos, tai ihan mitä vaan kuvia. Siitä huolimatta kuvastilanteet menevät menevät kaikilla meillä usein ihan plörinäksi ja hihitykseksi. Varsinkin sen jälkeen kun kuvattavia alkoi olla kahden sijaan kolme, ovat ne onnistuneet ruudut yhä harvemmassa, haha. Ei ole niin helppoa saada kolmea alle kouluikäistä keskittymään yhtäaikaa, mutta ei se ole niin justiinsa.

Toisaalta isommat tytöt kuvaavat myös itse toisiaan, ja ovat siinä itse kuvaamista harjoitellessa oppineet että kuvia saa helpommin otettua, kun kuvauksen kohde pysyy paikoillaan ja keskittyy. Lasten toisistaan ottamat kuvat ovat aivan ihania, ja aion tehdä kummallekin isot portfoliot joihin kerään kaikki heidän ottamansa kuvat vuosien varrelta.

Yleensä kuvaan itse meidän lapsista lähinnä tilannekuvia, vaikka ne eivät niin ammattimaisilta näytäkään. Niistäkin tulee kuitenkin useimmiten ihan kivoja, kun on nopealla tarkennuksella varustettu kamera. Tilannekuvat on helppoja, koska niiden ottaminen on mulle nopeaa ja lapsille vaivatonta. Mutta aina välillä on kiva ottaa sisaruksista tällaisia ihan kunnon yhteiskuvia, etenkin kun syksyn värit ovat kauneimmillaan. Niitä voi sitten jaella mummeille ja kummeille, ja teettää vaikka taulun seinälle. Eikä meillä näidenkään kuvien ottamiseen mennyt kuin kymmenisen minuuttia, omien lasten kanssa on helppo toimia.

Valokuvauksen näkökulmasta syksy on varmaan kaikkein paras vuodenaika, silloin luonto tarjoaa niin upeat puitteet kuviin. Valo on kauneimmillaan, sillä aurinko ei paista liian kirkkaasti. Päivänvaloa riittää vielä sopivasti, ja mahdollinen golden hour on järkevään aikaan eikä keskellä yötä. Nämä kuvat otettiin pilvisenä päivänä, jolloin ei paljoa aurinkoa näkynyt. Ehkäpä siis ne vaahteranlehti-kuvat pitäisi ottaa aurinkoisena päivänä, alkuillasta? Saisi vähän erilaista lookia.

Pahoittelut jättimäisestä kuvatulvasta, en vaan osannut karsia enää näistä kun oli niin söpöjä <3

Oletteko te käyneet ottamassa lapsista syyskuvia? Missä on Pääkaupunkiseudun kauneimmat vaahterapuut? Kertokaa ihmeessä, mäkin haluan päästä ikuistamaan ne! Ihanaa sunnuntaita kaikille <3


7 Responses to “Syyskuvaukset tyttöjen kanssa”

  1. Jasmiina hoo sanoo:

    Ihania kuvia! Mistä tuo Novan haalari on? 🙂

  2. Heini sanoo:

    Moikka Iina!
    Oon lukenut sun blogia jo vuosia. En ole koskaan kommentoinut mihinkään lukemaani blogiin. Nyt kuitenkin mieleni tekee jättää sinulle kommentti.
    Olen itse 20-vuotias nuori nainen. Yksi haaveistani on joskus tulevaisuudessa olla Äiti. Sinä olet minulle yksi esikuvistani Äitiydessä. Blogin kautta olen saanut sinusta ja perheestäsi niin upean ja kauniin kuvan. Kasvatatte lapsianne niin suuresti rakastaen ja sopivasti rajoja asettaen. Mulle tulee aina niin hyvä mieli sun postauksia lukiessa. Ne ovat niin täynnä elämää ja kaiken lisäksi teidän lapset on niin super sulosia! Näitä kuvia ja näitä sinun tekstejäsi on ilo saada katsella ja lukea. Suuret kiitokset! 🙂 Mukavaa syksyä koko perheellenne!

  3. Jepjep sanoo:

    Juu et ole tosissasi.. 😀

  4. Matty sanoo:

    Postaukset joissa on paljon kuvia on just niitä parhaimpia! Ainakin itse kaipailen näitä monissa blogeissa lisää sillä kuvia tuntuu olevan välillä turhan liian vähän.
    Ihania syksykuvia tytöistä, kaikilla on jo selvät mallin elkeet :):)

  5. Laura sanoo:

    ”Mä nostan todella hattua kaikille jotka kuvaavat lapsia työkseen” Eli siis itsellesi? 😀

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Mun työ ei ole lasten kuvaamista 😀 tarkoitin tällä osalla tekstistä valokuvaajia, niitä ihan oikeita, jotka saavat elantonsa siitä että kuvaavat lapsia valokuvauksissa. 🙂 Se että joskus käyn 10 minuuttia kuvaamassa omia lapsiani metsässä ei mielestäni ole ihan siihen verrattavissa mitenkään. Tai jotkut arkikuvat joita otan satunnaisesti ilman että niitä ottaessa mitenkään ohjaan lapsia. 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.