Monikäyttöiset astiat & helppo vauvalle sopiva lohilaatikkoresepti

01.10.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Pyrexin kanssa.

Vuosi vuodelta olen yrittänyt tehdä parempia valintoja, vähentää meidän perheen tuottaman jätteen määrää, ja pienillä jutuilla pikkuhiljaa muuttaa meidän elintapoja kestävämmiksi ja paremmiksi. Mä en ole sellainen kaikki tai ei mitään -tyyppi, ja edelleen teen valitettavasti myös niitä huonoja valintoja. Mutta mun mielestä jokainen voi omalta osaltaan yrittää tehdä eettisempiä valintoja niissä asioissa missä pystyy, ja vaikka ei kerralla ryhtyisikään kaiken kompostoivaksi paleovegaaniksi (kaikki kunnia heille vaikka itse en siihen pystykään), on yksikin parempi valinta parempi kuin ei mitään.

Yksi suuri tekijä parempien valintojen tekemisessä on kiinnittää huomiota ruuan valmistukseen ja ruokahävikkiin. Ruuasta syntyy ihan uskomattoman paljon jätettä, ja on hirveää miten paljon ruokaa vaan heitetään roskikseen. Pyrexin uudet Cook & Go -astiat auttavat omalta osaltaan vähentämään ruokahävikkiä, sillä niissä ruuan valmistus, säilöminen ja jatkojalostus onnistuu todella helposti.

Samassa lasisessa astiassa ruuan voi laittaa uuniin, tarjoilla, nostaa jämät jääkaappiin, ja säilöä vaikka pakkasessa, jos ei ole tarvetta käyttää niitä heti. Pakkasesta ruuan voi nostaa vaikka kuukauden päästä suoraan mikroon ja sulattaa, tai lämmittää uudelleen uunissa. Astiat kestävät suuret lämpötilavaihtelut (-20 asteesta +300 asteeseen), ja ne on helppoa puhdistaa astianpesukoneessa. Astioita on helppo pinota, ja niiden kansiin pystyy helposti merkkaamaan milloin ruoka on valmistettu.

Mulle yksi merkittävä tekijä hävikin syntymisessä on nimenomaan se, kuinka helppoa ruuan jämiä on jatkojalostaa tai säilyttää. Mitä helpompaa se on, sitä todennäköisemmin tulee hyödynnettyä ne jämät, eivätkä ne unohdu jääkaapin perälle tai vahingossa pöytään.

Jos ruuan valmistaa Pyrexin Cook & Go -astiassa, se on helppo laittaa syönnin jälkeen jääkaappiin. Ruuan voi nostaa myös jääkaapista suoraan pakastimeen, jos mieli muuttuukin, eikä haluakaan syödä jämiä seuraavana päivänä. Samoissa astioissa ruoka on myös helppo ottaa mukaan evääksi mukaan.

Tultuani äidiksi kuusi vuotta sitten mä tutustin ensimmäistä kertaa sellaisiin sanoihin kuin BPA ja Ftalaatit – luin nimittäin että niitä ei ollut meidän ostamissa tuttipulloissa. Silloin en asiaan kiinnittänyt ohimenevää ajatusta enempää huomiota, mutta tässä vuosien varrella olen tajunnut miten monissa asioissa noita kemikaaleja ON. Vaikka niitä korvaamaan on kehitetty uusia kemikaaleja, niidenkään turvallisuudesta ei voi olla varma. Fakta on se että monet materiaalit sisältävät haitallisia kemikaaleja, ja jos meidän syömä ruoka tai juoma on niiden kanssa kosketuksissa, ne siirtyvät meihin ruuan mukana. Pyrexin Cook & Go -astiat ovat lasisia, ja ne eivät näinollen sisällä haitallisia kemikaaleja jotka liukenisivat ruokaan ja sitä kautta meidän elimistöön.

Valmistan ja säilytän kaikki Novan ruuat Pyrexin lasisissa Cook & Go -astioissa. Mä olen lakannut käyttämästä muoviastioita ruuan säilytyksessä ja valmistuksessa kokonaan sen jälkeen kun tutustuin näihin. Vaikka en porkkanatikkuja tai hedelmän paloja paistakaan uunissa, säilön ne silti lasiastiassa jääkaapissa. Meidän vanhat muoviset säilytysrasiat olen toimittanut muovin kierrätykseen, enkä aio sellaisia enää ostaa. Näihin Pyrexin Cook & Go -astioihin verrattuna niissä ei ole mitään muuta kätevää kuin se, että ne eivät rikkoudu helposti.

Helppo vauvallekin sopiva lohilaatikko (6 annosta)

1kg perunasipulisekoitusta (pakaste)

300g lohifileetä suikaleena

3 porkkanaa

1 kananmuna

1,5dl kaurakermaa

1/2 limen mehu

mustapippuria

kuivattua ruohosipulia (tuore sopii jos ruoka ei tule vauvalle)

rypsiöljyä

(suolaa muulle perheelle)

Voitele lasivuoka kevyesti rypsiöljyllä. Raasta porkkanat ja kuullota muutama minuutti rypsiöljyssä. Kaada perunasipulisekoitus vuokaan, ja sekoita joukkoon lohisuikaleet sekä porkkanaraaste. Sekoita keskenään kananmuna, kaurakerma, limen mehu ja mustapippuri. Lisää muiden ainesten joukkoon. Paista uunissa 200 asteessa n. 1 tunti. Lisää omalle lautasellesi suolaa ja mausteita jos tarvitsee. Aikuiseen makuun tästä voi myös tehdä maukkaampaa käyttämällä tuoreiden lohisuokaleiden sijaan kylmäsavulohta.

Aion jatkaa samalla tiellä jätteen vähennyksen ja eettisyyden suhteen tulevaisuudessakin, ja pikkuhiljaa tapahtuvassa muutoksessa on ainakin itselläni helppo pysyä. Jos kerralla vetäisin kaiken uusiksi, voi olla että kokisin sen hankalana ja kyllästyisin. Kun muutan yksi asia kerrallaan periaatteita kestävemmiksi, niitä on helppo noudattaa nyt ja tulevaisuudessa. Ollaan me ainakin kuluneiden vuosien aikana petrattu todella monessa asiassa, ja samalla linjalla kun jatketaan niin hyvä tulee.

Pyrexin Cook & Go -astioita on saatavilla jo nyt ainakin Prismasta ja Stockmannilta, ja pian niitä on mahdollisesti tulossa myös Cittareihin.

Kiinnitetäänkö teillä huomiota ruokahävikkiin tai muovin käyttöön? Millaisissa astioissa tykkäätte valmistaa ruokaa?


23 Responses to “Monikäyttöiset astiat & helppo vauvalle sopiva lohilaatikkoresepti”

  1. Päivi sanoo:

    Näitä astioita saa myös (ainakin isommista) Tokmanneista

    Kiitos kivasta ruokaohjeesta, lähtee meillä testiin!

  2. Henni sanoo:

    Meillä on ollut lasisia säilytysastioita jo jonkin aikaa. En ole voinut kuitenkaan luopua täysin muoviastioista, koska teen lapsen kerhoeväät muoviastiaan. Olen yrittänyt miettiä ratkaisua tähän, mutta vielä ei ole tullut mitään ideaa. Joka kerta harmittaa pakata muoviastiaan eväät. Lasinen ei säilyisi meidän eloisalla pojalla ehjänä kovinkaan kauan.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Mä oon nähnyt ainakin Ipanaisella sellaisia silikonisia suojuksia joita voi käyttää lasiastian ympärillä! 🙂 Meillä ei onneksi oo tarvinnut lapsille pakata eväitä muuten kun joku kokonainen hedelmä mukaan metsäretkelle, niin ei oo tarvinnut miettiä tuolta kantilta! 🙂 mut toivottavasti löytyy hyvä ratkaisu!

  3. Iina / MouMou sanoo:

    Mä RAKASTAN lasisia kippoja, kuppoja, pulloja ja purnukoita. Aion ostaa ton koko sarjan! 🙂

    Onko muuten kannet miten tiiviit? Esim. Jos heittäisi salaattipurkin kassiin, pitäisikö sen olla pystyasennossa koko kuljetuksen ajan?

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Mäkin rakastan, ne on kaiken lisäksi myös kauniita <3 Mut noista kansista: kyllä kannattaa pitää pystyasennossa, ne kliksahtaa sillä tavalla melko tiiviisti paikalleen, mutta en uskaltaisi kyllä luottaa siihen että pitää ihan kaiken vaikka nesteen sisällään jos kauheasti siellä pomppii ylösalaisin 😀 Mut pystyasennossa varmana on hyvä! 🙂

  4. Vitsi kuinka kätevän oloisia ja vielä nättejäkin! 🙂 Pinoutuvatko ne hyvin sisäkkäin säilytystä ajatellen?

  5. monski sanoo:

    Pakko heti ensi viikolla hakea kotiin noita astioita. Olis kiva saada lisää reseptejä, ruuista mitä vauvatkin voi syödä. 🙂 Kohta meidän pirpana alkaa syömään kiinteitä ja tollasia reseptejä ei voi olla liikaa. Etenki näin esikoisen kanssa, on vielä vähän hakusessa, mitä kaikkea vois tehä mikä maistuis koko perheelle…

  6. Suvi sanoo:

    Vastaavia lasisia astioita, mutta vaan vaalealla kannella (mikä mielestäni on myös hienompi, kuin värikkäät) saa Ikeasta paljon edullisemmin. 🙂

  7. vilmu sanoo:

    Voisitko kirjoittaa enemmän näistä arjen eettisistä ja kestävistä ratkaisuista mitä teette? 🙂 itseä kiinnostaa tämä aihe kauheasti ja yritän myös pyrkiä kaikissa käytännön jutuissa muovittomaan ja mahdollisimman roskattomaan vaihtoehtoon, mutta lisäideoista olisi kyllä hyötyä! Lapsiperheen arjen näkökulmasta tämä olisi minusta tosi hyvä aihe 🙂

  8. eettinen elli sanoo:

    Kiva että ootte vaihtaneet muoviset rasiat lasisiin! Muovisia rasioita ei kuitenkaan saa laittaa muovinkeräykseen, elleivät ole sisältäneet ostettaessa elintarviketta.

  9. vieno sanoo:

    Minäkin olen herännyt kunnolla mietiskelemään ruoan säilymistä muoviastioissa., ja pikkuhiljaa on tarkoitus vaihtaa kaikki muovirasiat lasisiin myöskin täällä.

    Ekologinen ja eetisiä seikkoja huomioiva elämäntapa on ollut tavoitteeni muutaman viime vuoden ajan. Eniten minua puhuttelee liha/eläinperäiset tuotteet ja vaateteollisuus. Olet kirjoittanut siitä että suosit lastenvaatteissa suomalaisia merkkejä, mutta minua alkaa aina vähän harmittaa etenkin jos puhut omista vaatehaaveista. Tai itse vierastan niin paljon ajattelua vaihtuvasta vaatemuodista, vaatteista jotka ovat sesongissa vain hetken ja niitä ostetaan, käytetään vähän ja heitetään pois. Kaipaisin ihmisten herättelyä aiheeseen, sillä kaikki eivät vieläkään ymmärrä mistä heidän vaatteensa tulee, kuka ne tekee ja missä oloissa ja mikä vaikutus sillä on kaikelle. Olisi mukava lukea aiheesta ja nähdä että sitä tuotaisiin esille enemmän. Esimerkisi vihreät vaatteet-sivustolla on herätteleviä juttuja aiheesta 🙂

    Olet kyllä ihailtava esimerkki monessa asiassa, palaan aina uudelleen blogisi pariin. Hyvää syksyä teidän ihanalle perheelle! <3

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos tosi kivasta kommentista <3 Kun mä puhun omista vaatehaaveistani, mä puhun nimenomaan siitä kestävän vaatekaapin rakentamisesta, että siellä olisi juuri ne vaatteet, jotka kestävät vuosia ja aikaa. Nyt sieltäkin alkaa jo löytyä Melli Ecodesignia, Papua, Mainiota, Pomaria, ja näiden lisäksi kalliimpia ulkomaisia merkkejä joiden tuotteet valmistetaan Euroopassa.

      Esimerkiksi asusteiden osalta koen olevani jo pitkälti siellä mistä haaveilen, olen ostanut uuden laukun viimeksi kaksi vuotta sitten, ja käyttänyt kolmea samaa laukkua vuodesta 2013 alkaen jatkuvasti, ja ne on edelleen kuin uusia. Mutta vaatekaapissa on vielä sitä pikamuotia, jonka haluan pois sieltä, jota en halua enää tukea tai ostaa.

      Lasten vaatteissa olen myös päässyt siihen omaan tavoitteeseeni, ja kaikki lastenvaatteet on mahdollisimman eettisesti tuotettuja ja eettisesti tuotetuista materiaaleista mahdollisimman lähellä valmistettuja.

      Kaiken mitä ei itse käytetä, mä joko myyn tai lahjoitan eteenpäin niitä tarvitseville. Roskiin en heitä vaatteita ikinä. Mä oon samaa mieltä kuin sinä, että pitäisi lisätä ihmisten tietoisuutta juuri siitä kuka ja millaisissa oloissa vaatteet valmistaa, ja haluan sitä tehdä jatkossakin blogissani. Mulla on paljon varaa parantaa monessakin asiassa, mutta koko ajan parempaa kohti! 🙂

      Kiitos vielä kommentista ja ihanaa syksyä sinne <3

  10. S sanoo:

    Hei, olisi tosi kiva kuulla mitä kaikkea Nova syö tällähetkellä kun on vielä pieni. Miten maustat Novalle tarkoitetun ruoan, syökö hän täysin samaa ruokaa kuin te muut vai teettekö erikseen ruoan hänelle?:) Olette ihana perhe ja mitä blogin kautta näkee ja tietää on ihanaa että te teette tyttöjen kanssa paljon erilaisia asioita, ettei ole vain sellaista että vanhemmat kyhnöttää älylaitteidensa kanssa ja lapset riekkuu keskenään, mitä harmittavan paljon nykypäivänä näkee..

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Moikka! Kiitos paljon kommentista <3 Novalle käytän kuivattuja yrttejä, pippuria ja esim. paprikajauhetta tuomaan makua ruuissa. Kaikki mitä hän syö on valmistettu ilman suolaa. Meillä menee aika fifty fifty, osa ruuista on yhteisiä mutta erottelen Novalle ennen kuin maustan sen meille sopivaksi, ja osan teen hänelle erikseen kokonaan, ja lisäksi hän syö jonkin verran myös valmiita ruokia. Hän sormiruokailee esim. keitettyä pastaa, riisiä, juureksia, lihaa, kalaa ja vihanneksia niin raakana kuin keitettynä/uunissa paahdettunakin. Ja sit tietty tuoreet hedelmät ja puurot. Kantsii tutustua Simppeli Sormiruokakeittiö fb-ryhmään, siellä on huippuja vinkkejä!! 🙂 Ja kiitos hurjasti kauniista sanoista <3 me rakastetaan mennä ja tehdä lasten kanssa, se on parasta, paljon kivempaa kuin puhelimen tuijottelu! 😀 ihanaa syksyä sinne <3

  11. sssansan sanoo:

    Vaikuttaa tosi kivoilta ja käteviltä kyllä! ( ja tuota reseptiäkin voisi testata :D) Mutta muakin kiinnostaisi tuo että pinoutuuko nämä kätevästi sisäkkäin, onko helppo säiluttää kaapissa? Meillä on pieni keittiö ja vähän säilytystilaa…

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Ne on kyllä huippuja!! 🙂 Ja pinoutuvat tosi nätisti keskenään eikä vie paljon tilaa! 🙂 Meillä on iso keittiö mutta ihan SURKEAT kaapit 😀 Siis kiroan niitä vähät väliä, miten voikin niin hyvässä keittiössä olla niin huonot kaapit 😀 niihin ei mahdu mitään!

  12. mmiu sanoo:

    Mulla on sama projekti, eli muoviastioista luopuminen ja lasiastioihin siirtyminen, käynnissä. Halusin myös kierrättää muoviastiat, mutta täällä Pirkanmaalla se ei ole mahdollista, vaan muoviset astiat pitää laittaa sekajätteeseen (vaikka pakkausmuovinkeräys onkin). Tämä huomiona kaikille, jotka tästä innostuvat – tarkastakaa oman alueenne kierrätysohjeet.

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.