Parhaat kosmetiikkalahjat 2017 + arvonta & alekoodi Cocopandaan

09.12.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Cocopandan kanssa.

Pääsin valitsemaan muutaman ihanan lahjan läheisilleni Cocopandan valikoimista, mikä helpotti huomattavasti lahjojen keksimistä. Kosmetiikkalahja on siitä kiva lahja, että se on käyttöön tuleva tuote eikä mitään turhaa hömpötystä, jolle ei ole käyttöä. Mä en halua joulunakaan ostaa mitään kertakäyttöjuttuja, vaan mielelläni ostan laatua ja sellaista mistä lahjan saaja takuuvarmasti tykkää. Kosmetiikkalahjan voi mun mielestä antaa melkein kenelle tahansa, onhan kosmetiikkaa hurjasti erilaista, kuten meitä ihmisiäkin. Tietysti pitää olla varovainen, jos tietää lahjansaajan olevan allerginen tai tuoksuherkkä, silloin kannattaa ostaa hajusteetonta kosmetiikkaa, tai keksiä joku muu lahja.

Lahjojen ostamisessa mun mielestä hyvä tapa on aina syksyllä kuunnella vielä aavistuksen tarkemmin, kun lahjan saaja kertoo vaikka omista haaveistaan tai suosikeistaan. En ole esimerkiksi saanut Otolta minkäänlaisia ”virallisia” lahjatoiveita, mutta olen ihan satavarma että nyt on kasassa sellainen kombo että hän hykertelee aattoiltana tyytyväisyyttään. Olen painanut korvan taakse jokaisen pienenkin ajatuksen joita hän on syksyn mittaan sanonut ääneen, ja yrittänyt kasata sopivan yhdistelmän sen pohjalta. Mulle lahjan antamisessa tärkeintä on tuottaa hyvää mieltä, ja sen lisäksi toivon nimenomaan että lahjalle on aidosti käyttöä ja siitä on iloa saajalleen.

Cocopandalta löytyy valmis lahjaideavalikoima, jossa on paljon erilaisia lahjapakkauksia ja lahjaksi sopivia tuotteita. Lisäksi sivuilla on myös mahtava Deals of the week -osio, jossa on hyviä tarjouksia, sieltä saattaa löytää jonkun kivan lahjaidean edullisemmin.

En uskalla paljastaa ihan kaikkia lahjottaviani tässä postauksessa, sillä osa saattaa lukea mun blogia ja silloinhan yllätys menisi ihan pieleen! Mutta voin kertoa että papalleni, joka ei älypuhelinta tai tietokonetta käytä, valitsin Decleorin ihonhoitosetin, joka tulee valmiissa lahjapakkauksessa. Pappani on aina hoitanut ihoaan ja käyttänyt tuoksullista kosmetiikkaa, joten tämä laadukas setti on varmasti hänelle mieleinen. Lisäksi annan papalle seinäkalenterin lastenlasten & ja lastenlastenlasten kuvilla varustettuna.

Ottoa olen kieltänyt lukemasta myöskin tätä postausta, ja uskon että hän ei tätä lue kun olen kieltänyt. Eli voin paljastaa että hän saa TIGI Bed Head For Men B Clean Up -shampoon, TIGI Bed Head For Men B Clean Up Peppermint -hoitoaineenTIGI Bed Head For Men Matte Separation Workable Wax -hiusvahan. Hänellä on kasvanut tukka paljon viime aikoina, ja hän on laittanut sitä sen myötä aktiivisemmin. Ajattelin että tästä laadukkaasta setistä on hänelle siis paljon iloa. Muita lahjoja en kyllä uskalla silti tässä paljastaa, vaikka olenkin melko varma että hän ei tätä lue!

Teini-ikäisille lahjottaville veikkaan että mieluisia lahjoja olisivat esimerkiksi NYX:in huulimeikit, kuten Liquid Suede Cream Lipstick-setti Limited Edition -väreissä, tai tämän vuoden Glitter-hypetyksen innostamana NYX:in #GLITTERGOALS -setti jolla saa takuuvarmat kimallukset vaikka sitten uudenvuoden pippaloihin. Toki näistä varmasti ilahtuu moni muukin meikkejä tai kimalletta rakastava! Cocopandan valikoimista löytyy myös hieno Makeup Revolution PRO Prime, Correct and Perfect-pakkaus jossa on kaikki mitä täydellisen meikkipohjan luomiseen tarvitaan. Tämä on hyvä pakkaus jolla pääsee alkuun korostamisessa ja varjostamisessa, aina siveltimistä lähtien.

Cocopandalta voi toki tilata pienen (tai ison) joululahjan myös itselleen, silloin saa ainakin takuuvarmasti juuri sitä mistä itse tykkää! Mä ajattelin hemmotella itseäni vielä Nioxin Hair System Kitillä, jonka pitäisi auttaa pitämään hiuspohjani hyvässä kunnossa, ja pelastaa mun imetyksen myötä ohentunut kuontalo. Tästä olen kuullut paljon hyvää ja halunnut jo pitkään kokeilla sitä itsekin, toivottavasti se on hyvä!

ALEKOODI: Koodilla COCOIINA5 saa 5 euron alennuksen kaikista yli 45 euron tilauksista. Koodi on voimassa 9-16.12.2017 eikä sitä voi yhdistää muihin alennuskoodeihin tai lahjakortteihin. Alennuskoodi lisätään tilaukseen ostoskorissa ennen kassalle siirtymistä. Tsekkaa Cocopandan lahjavinkit TÄSTÄ.

LUKIJAKILPAILU: Minkä Cocopandan tuotteen antaisit itse lahjaksi? Käy tsekkaamassa valikoima ja kerro vastauksesi tämän postauksen kommenttiboksissa (muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään). Kaikkien kommentoineiden kesken arvotaan 40€ lahjakortti Cocopandaan. Arvonta-aikaa on 16.12. asti. Onnea arvontaan kaikille!

Ihanaa päivää kaikille <3 


260 Responses to “Parhaat kosmetiikkalahjat 2017 + arvonta & alekoodi Cocopandaan”

  1. Siri sanoo:

    Dermalogican tuotteita siskolle 🙂

  2. Ida sanoo:

    Ostaisin dermalogican ihonhoitotuotteita sekä itselleni mutta myös äidilleni joululahjoiksi, ne näyttivät olevan vielä tarjouksessakin!

  3. Laura sanoo:

    Haluaisin kans tuon Nioxinin hiustenhoitosetin 🙂

  4. Miia sanoo:

    Cleanin Cashmere tuoksun 🙂

  5. Henna sanoo:

    Dermalogican age smart skin kit -paketin antaisin lahjaksi äidilleni.

  6. Minnis sanoo:

    NYX:in #GLITTERGOALS -setti ! Hitsit. Etin just eilen tommosta joululahjaksi ystävälleni mutta en löytänyt mistään joten päädyin vähän soveltamaan ja ostin erilaista kimalletta mutta seki nättiä! 😀 myös tuo pohjameikkiin sopiva lahjasetti ja Huulikiillot on aina toimiva!

  7. S sanoo:

    Antaisin Redkenin all soft tuotteet äitille.:) Tai Jeffree Starin meikkejä kavereille tai siskoille.

  8. Jenna sanoo:

    MakeUp revolutionin pro prime, correct and perfect -pakkauksen siskolleni!

  9. Miiu sanoo:

    OPI
    Breakfast at Tiffany’s Treatment Mini Pack HRH33
    Esim tän voisin ostaa kaverille. En saanu linkkiä kopioitua

  10. Henriikka sanoo:

    Antaisin lahjaksi siskoille ja äidilleni esimerkiksi hiusmaskit/kasvonaamiot:)

  11. Maria sanoo:

    Antaisin NYX:in contour-paletin, koska sisko on sitä kovasti toivonut! 🙂

  12. Pihka sanoo:

    Antaisin äidille lahjaksi BIOTHERM
    Blue Therapy Serum-In-Oil Night 30ml -seerumin. Tykätään kumpikin biothermin tuotteista joten olisi varmasti mieluinen lahja.

  13. MR sanoo:

    Antaisin NYX:in tuotteita, kuten noita huulipunia ja tuon glittersetin

  14. Xeveliina sanoo:

    Ostaisin miehelleni Decléor Men Skincare Giftsetin.

  15. Sanna H. sanoo:

    Revolution makeup paletit on edullisia, laadukkaita ja runsaspigmenttisiä, niitä käytän mielellään itse ja antaisin lahjaksikin. 🙂

  16. . sanoo:

    Nyxin countoursetin!

  17. Susanna sanoo:

    Valittavaa on paljon, mutta siskolle varmasti löytyisi jotain joulupakettiin!

  18. Nimk sanoo:

    NYXin makeup city settejä olin katsellut siskolleni lahjaksi 🙂

  19. Janiina sanoo:

    Ostaisin jonkun tosi ihanan tuoksun, kun vuosiin en ole raaskinut uutta ostaa.

  20. Mariah sanoo:

    Rakastuin täysin tohon Nyxin settiin missä on ne 3 huulimeikkiä (Limited Edition Liquid Suede Cream Lipstick – Set 06)! <3

  21. Anni sanoo:

    Antaisin varmaan lahjaksi theBalmin Manizer Sisters Manizer Trion. 🙂

  22. Kilpailuun osallistuminen sanoo:

    Rakastan meikkaamista ja olen 15 vuotiaasta asti opetellut itse maskeeraamaan. Olen kehittynyt paljon siinä mutta koskaan minulla ei ole ollut kahta meikkisivellintä enempää käytössä. Aina olen toivonut saavani kunnon sivellin setin. Noista tuo Sigma Complete Kit Copper jossa on 29kpl siveltimiä houkutteli.

  23. Julia sanoo:

    Ihana postaus ja ihania tuotteita!

    Itse antaisin lahjaksi NYX:n huulimeikkejä ja glitter-setin, näille olisi monta ottajaa!

  24. Helii. sanoo:

    Raskauden ja imetyksen jäljiltä Nioxin hair system kit tekisi varmasti kuivalle päänahalle ja hiukselle hyvää!

  25. Olivia sanoo:

    Antaisin jonkun meikkilahjapakkauksen kaverilleni, joka haaveilee maskeeraajan ammatista 🙂

  26. heinik sanoo:

    Antaisin lahjaksi jonkun kivan tuoksun poikaystävälleni 🙂

  27. MillaM sanoo:

    Itse antaisin kaverille lahjaksi nyxin korostus-ja varjostuspaletin sekä siihen vielä nyxin noi glitterit 🙂

  28. Mipzu sanoo:

    Exuviance Vespera Bionic Serum menisi äidille <3

  29. SiiriMH sanoo:

    Antaisin yhdelle ystävistäni jonkin (tai useamman!) theBalmin Meet Matt(e) Hughes -nestemäisistä huulipunista, koska hän on niihin viime aikoina tykästynyt ja nimenomaan theBalmin huulipuniin.

  30. Lottae sanoo:

    Make up revolutionin ultra 32 shade -luomiväripaletti.

  31. JennaO sanoo:

    Dear Beardin Beard washia laittaisin ainakin pakettiin miehelleni! 🙂

  32. Mira sanoo:

    Mukana kilpailussa! Vaikka taidankin jo nyt tilata joululahjoja tuolta 🙂

  33. Milla sanoo:

    Makeup Revolution PRO Prime, Correct and Perfect-pakkauksen ehdottomasti!

  34. Matilde sanoo:

    Luomiväripaletti Earth Child kummitytölle lahjaksi.

  35. Noora sanoo:

    Cocopandan sivut olivat täynnä kaikkia ihania lahjaideoita ja sieltä löytyisi kyllä niin monta vaihtoehtoa! Itse antaisin ehkä siskolleni MAKEUP REVOLUTION12 Days of Christmas 2017 paketin, josta hän varmasti tykkäisi 🙂

  36. Salla sanoo:

    Hiustenhoitotuotteita 🙂

  37. Jonna sanoo:

    Siskolle antaisin joululahjaksi TheBalmin
    Mary-Lou Manizerin, kun hän sitä on toivonut 🙂

  38. Anni-Kaisa sanoo:

    Cocopandan sivustolta löytyy paljon ihania lahjaideoita, joista ekoina mieleen tulivat esim. Daniel Wellingtonin kauniit klassiset kellot. Myös jokin sivellinsetti olisi hyvä lahja esim. siskolle. Esim. Ecotoolsin sivellinsetti vaikutti tosi kivalta.
    https://www.cocopanda.fi/product/giftsets-christmas-fi/3087528/ecotools-limited-edition-anniversary-collection

  39. Pipa sanoo:

    Shampoon tai hiusvahan miehelle

  40. Elina sanoo:

    Antaisin siskolleni lahjaksi jonkin Eco toolsin sivellinsetin.

  41. aakoo sanoo:

    D&G:n The One -hajuveden 🙂

  42. Kaisa sanoo:

    Toi Nioxinin setti ois kyllä aika mahtava. Lahjaksi tai itselle…

  43. Juulia sanoo:

    Antaisin TIGIn lahjapaketin äidilleni, joka rakastaa heidän tuotteitaan!

  44. Åny sanoo:

    Nioxin hair system kit

  45. Amanda Hyövälti sanoo:

    Antaisin Cocopandan tuotteista joululahjaksi Eco Tools -meikkisiveltimiä ja meikkisiveltimien pesuun tarkoitetun shampoon 🙂

  46. MarjaKoo sanoo:

    Tähän aikaan vuodesta antaisin tuoksukynttilöitä lahjaksi

  47. Annak sanoo:

    NYX PROFESSIONAL MAKEUP
    Limited Edition Metals vs. Matte Vault
    Kyllä tää tuote lähtis lahjaksi huulimeikkejä rakastavalle ystävälle

  48. Amanda sanoo:

    Mieheni teini-ikäiselle siskolle hankkisin juurikin jonkun noista Nyxin Glitter seteistä. Hiukan ylellisyyttä soisin ystävälleni ja ostaisin Real Tecnicsin siveltimiä!

  49. Tia sanoo:

    Miehelle antaisin DEAR BEARD Beard Wash 150 ml 🙂

  50. NannaS sanoo:

    Tuo Hair system kit olisi itselle hyvä valinta 🙂

  51. Ritva sanoo:

    Juuripa tuo Revolution -meikkipakkaus lähtisi nuorelle neidille

  52. Päivi sanoo:

    Piparminttuinen hoitoaine kuulostaa ihanalta. Sitä ehkä.

  53. Marjo sanoo:

    Hiustuotteilla voisi lahjoa monia läheisiä kätevästi.

  54. Rosma sanoo:

    Mä ostaisin ehdottomasti ton nioxinin paketin!

  55. Invisible sanoo:

    Ottaisin itselleni lahjaksi, kun meidän taapero pääsi sen rikkomaan: NYX Prof. Makeup Stay Matte But Not Flat Powder Foundation Natural 7,5g ❤

  56. Lako sanoo:

    Ehdottomasti käyttäisin lahjakortin tähän The Balmin
    Nude’Tude Nude Eyeshadow palettiin

  57. W sanoo:

    Jokin ihana luomiväripaletti olisi kiva lahja siskolle. 🙂

  58. S sanoo:

    Antaisin poikaystävälle lahjaksi Dear Beard H&B Washin sekä saman merkin Beard Washin, tulis varmana tarpeeseen 😀

  59. tiiu sanoo:

    Vaikkapa Lumenen Valo-lahjapakkauksen.

  60. Tuuli sanoo:

    Tilaisin tyttärelle jonkun tuoksun.

  61. Kariina sanoo:

    Antaisin veljeni tyttöystävälle NYX:in jonkin huulimeikki lahjapakkauksen, kysyisin häneltä tarkemmin, minkä noista useista vaihtoehdoista hän haluaisi, ettei tule vikaostosta 🙂

  62. Pajulintu sanoo:

    Haluaisin Nioxin Hair System Kitin. Minun hiukseni ovat olleet ohuet syntymästä saakka.
    Jospa tästä saisi apua.

  63. manna sanoo:

    Antaisin ystävälleni hänen lempituoksunsa vartalovoiteen, suihkugeelin tai deorantin.

  64. Maiju sanoo:

    Antaisin siskolle lahjaksi Beautyblender for all seasons lahjapakkauksen! 🙂

  65. Tiina sanoo:

    Samaisen nioxinin hiuspakkauksen ostaisin itselleni! Paksuuntava seerumi onkin ollut käytössä, tykkäsin, mutta paksuuntava vaikutus vaatisi ilmeisesti jatkuvaa käyttöä. Nyt toimi aina vain sinä päivänä kun seerumia käytti, tosin plussaa tietenkin sekin!

  66. Anu K sanoo:

    Davinesin shampoot ja hoitoaineet ovat ihania eikä niitä saa kaikkialta

  67. Noora sanoo:

    Antaisin ystävälleni Nyxin lipstick-setin, sillä hän on niistä paljon puhunut.

  68. Aaa sanoo:

    Ostaisin NYX PROFESSIONAL MAKEUP
    Limited Edition Metals vs. Matte Vaultin eräälle läheiselle. Saman paketin voisin ostaa lahjaksi myös itselleni.

  69. SannaMi sanoo:

    Nioxin hiussetti kiinnostaa kovasti! 🙂

  70. Ira sanoo:

    Nioxin Hair System Kit kiinnostaa. Täällä kärsitään hiustenlähdöstä myös samasta syystä 🙂

  71. Kaija sanoo:

    Hiustenhoito tai ihonhoitotuotteita, muita on vaikea ostaa toiselle

  72. Sarianna sanoo:

    Fudge clean blonde shampoo

  73. Anna sanoo:

    jonkun ihanan Tigin shampoo + hoitoaine -setin 🙂

  74. Miukku sanoo:

    Oi mun on ollut tarkoitus tutustua tähän Cocopandaan pitkän aikaa! 🙂 Mä antaisin ystävälle lahjaksi super käytännöllisen viimeistelypuuterin, sillä sitä sipaisemalla saa turhan kiillon häviämään päivän mittaan ja nopeuttaa esim. extempore lasillisille lähtemistä! Ei tarvitse alkaa puunaamaan nassua uudelleen 🙂 Lisäksi antaisin kivan sivellinsetin ja ihanan joulunpunaisen huulipunan <3

  75. Rebekka sanoo:

    Antaisin GHD platinum styler -lahjasetin ❤️

  76. Riikka sanoo:

    Mahtava postaus just täydelliseen aikaan. Teini-ikäiselle pikkusiskolle on niin vaikea keksiä lahjaa, hän kun on niin tarkka esimerkiksi meikeistään.. Oon kuitenki noin 95% varma että nimenomaan ton Nyxin glittergoals-setin kanssa ei menis pieleen joten tämä on ainakin osa hänen lahjasta!

  77. Eve sanoo:

    Laadukkaan sivellinsetin!

  78. HannaAA sanoo:

    Sigman siveltimiä!

  79. Emssu sanoo:

    Antaisin isosiskolle laadukkaita hiusten hoitoaineita ja vähän meikkiä.

  80. Jade sanoo:

    Tigin hiustuotteet kiinnostaa eniten!

  81. pauliina sanoo:

    kosteuttavaa seerumia ja real techniquesin siveltimiä

  82. SariO sanoo:

    Antaisin lahjaksi jonkun luomiväripaletin, jossa on paljon erilaisia sävyjä.

  83. anniina sanoo:

    Antaisin varmaan lahjakortin, niin lahjan saaja saisi ostettua täysin haluamansa 🙂

  84. Tiia sanoo:

    Antaisin parhaalle ystävälleni lahjaksi NYX Prof. Makeup Ready, Prep, Go Jet Set Travel Kitin, koska se on todella monipuolinen ja hinta-laatu suhteeltaan aivan loistava. Hyvää joulun odotusta koko teidän perheelle! 🙂

  85. Essi sanoo:

    Tilaisin itselleni uusia meikkisiveltimiä 🙂

  86. Anne sanoo:

    Antaisin lahjaksi Redken All Soft Shampoota.

  87. maisamiisa sanoo:

    Essien kynsilakkoja

  88. Krista sanoo:

    Nyxin huulipunia siskolleni. 🙂

  89. tiinuska sanoo:

    Ostaisin ainaki ton nyx:n juhlakauden huulipuna setin

  90. Essi sanoo:

    Mies tykkää myös laitella tukkaansa nykyään enemmän, joten voisin ostaa hänelle nuo samat mitä meinasit antaa Otolle 🙂

  91. Smiley sanoo:

    Mää lahjoisin itseäni uudella peitevoiteella. Oon ettinyt jo pitkään sellasta mun kuiville silmänalusille sopivaa, joka ei oo liian jankkia eikä rullaannu pieniin juonteisiin ja voisin kuvitella, että esim. LA Girlin peitevoide vois olla tarkotukseen sopiva; se on ainakin tosi notkeeta ja uskoisin myös olevan tarpeeks luonnollisen näköstä silmien alla, koska sellanen mahdollisimman fressi ja ”meikitön meikki”-look on mun juttu.

  92. Bambi sanoo:

    https://www.cocopanda.fi/product/hiukset/hoitoaineet/kiharat-hiukset/3033913/curly-sexy-hair-sulfate-free-curl-defining-shampoo-and-conditioner-2-x-1-000-ml

    Mulla kiharat hiukset.. olisi kivaa ostaa itselle joululahjaks 🙂 ku olen kaikille ostanut jo paitsi äidille vielä yks paketti puuttuu, en vielä keksinyt mikä vois olla

  93. Janina sanoo:

    Haluaisin ilahduttaa ystäviäni noilla glitter-meikeillä! Olisi ihan mahtavaa viettää iltaa värkkäämällä kimalteet naamaan ja lähteä yöhön!

  94. emilia h sanoo:

    tigi bed head -hiustuotteita!

  95. Susanna sanoo:

    Tuo NYX:in Liquid Suede Cream -huulipunasetti, Lumenen Valo Glow -pakkaus tai Nioxin Hair System Kit olisi ihania lahjoja joko ystävälleni tai siskolleni!

  96. Smarianne sanoo:

    Biotherm Mousse Micellaire Cleanser

  97. Mira sanoo:

    Nioxinin hiustenhoitosetti 🙂

  98. Elli sanoo:

    Siskolleni hajuveden. Ostaisin laadukkaa ja laittaisin hieman vielä omaa rahaa päälle 🙂

  99. Emiliaa sanoo:

    Antaisin äidille ja siskolle hiusmaskit.:)

  100. Ida sanoo:

    Beauty UK Prime XF Foundation primerin

  101. Juulia sanoo:

    Antaisin siskolleni BED HEAD -tuuheuttavaa shampoota ja hoitoainetta

  102. Satu sanoo:

    Parhaalle ystävälle ostaisin nyxin huulipuna-setin, kun tiedän että käyttöä löytyisi ja lahja olisi varmasti mieleinen 🙂

  103. J sanoo:

    Se riippuu niin siitä kenelle lahjan antaisin! Tädilleni ostaisin hajuveden jos yksi henkilö pitäisi päättää. 🙂

  104. Rea sanoo:

    Antaisin the Balmin meikkejä lahjaksi, koska itse myös pidän tämän merkin tuotteista ja tätä merkkiä ei saa Suomesta.

  105. Mari sanoo:

    Dermalogican tuotteita 🙂

  106. Nanni sanoo:

    Dermalogican tuotteita äidilleni 🙂

  107. Elina sanoo:

    Äidilleni Nioxinin tuotesetin, olisi yksi lahjan miettiminen helpompaa 🙂

  108. Linnea sanoo:

    Tuollasen samanlaisen setin miesten hiuksille laittaisin miehelleni pakettiin kuin sinä Otolle. Tulis varmasti tarpeeseen, vaikkei hoitoainetta koskaan omatoimisesti käytäkkään..

  109. S sanoo:

    Parranajoon ja -hoitoon tarkoitettuja tuotteita miehelleni tai sitten säilytysratkaisuja meikkihamstraaja siskolle. 🙂

  110. Zelinda sanoo:

    Miehelle tigin hoitoinetta. On kasvattanut pitkän tukan ja käyttää mun hoitoaineet

  111. Iina sanoo:

    Lumene valoa glow-lahjapakkaus, koska Lumenen tuotteet kuuluvat suosikkeihini.

  112. Emmi sanoo:

    Nyxin tuotteita miehen siskolle! 🙂

  113. avaruuskenguru sanoo:

    Voi, tuolla näyttää olevan suhteellisen hyvä valikoima hajusteettomiakin juttuja. 🙂 Laittaisin siis äidilleni lahjaksi vaikkapa nuita Lumenen hajusteettomia ihonhoitotuotteita.

  114. sikkuralla sanoo:

    Hugo Bossin tuoksu

  115. Milla sanoo:

    Meikkipohjan tekemiseen tarkoitettu paletti menisi ystävälle

  116. Nimetön sanoo:

    Antaisin siskolleni tuon meikkipohjasetin.

  117. Sanna sanoo:

    Antaisin Juicy Couture Viva la Juicy hajuveden ystävälleni 🙂

  118. Jenna sanoo:

    Valitsisin itselleni jonkun kivan nuden luomiväripaletin.

  119. Tyyni-Meri sanoo:

    Nyxin tuotteita parhaalle ystävälle 🙂

  120. Olga sanoo:

    Shelas meikkisivellin setti

  121. Maisa sanoo:

    Hajuvesi äidilleni! ❤️

  122. Nimetön sanoo:

    Jonkun ihanan lahjapakkauksen, kuten Lumene VALO Glow Lahjapakkaus! 🙂

  123. Maija sanoo:

    Antaisin GHD:n suoristuslahjan – luksuslahja! 🙂

  124. Mallukka sanoo:

    Hiustuotesetin!

  125. Sakkem sanoo:

    Parhaalle ystävälleni antaisin Biovènen Black Peel-Off Maskin 🙂

  126. milja sanoo:

    Haluaisin myös kokeilla noita Nioxinin hiustenhoitotuotteita!

  127. Tiia sanoo:

    Ostaisin NYXin huulipunia:)

  128. Eeva sanoo:

    Tilaisin lisää ecotools-siveltimiä, mitä minulta vielä puuttuu setistä.

  129. Maria sanoo:

    Dermalogican ihonhoito tuotteet 🙂

  130. Tanja sanoo:

    Äitini ansaitsisi Hugo Bossin
    Woman Eau De Parfum-tuoksun itselleen.

  131. Patricia sanoo:

    Antaisin ehdottomasti makeup revolution ison meikkipaletin kivoissa väreissä, jollekkin ihanalle. Varmasti olisi kiva lahja tavitsevalle.

  132. Jasmiina sanoo:

    Fudge clean blonde shampoo! ❣️

  133. Emmi sanoo:

    Hiustenhoito juttuja

  134. J sanoo:

    Nyxin huulimeikkejä!

  135. jansku sanoo:

    NYX:in meikkejä.

  136. Jenni sanoo:

    Makeup Revolution PRO Prime, Correct and Perfect-pakkauksen 🙂

  137. Petra sanoo:

    Antaisin ystävälle Nyxin Lip lingerie vaultin 🙂

  138. Annish sanoo:

    Poikaystävälle jotain paksulle tukalle tarkoitettuja hoitotuotteita 🙂

  139. Riikka sanoo:

    Niox kiinnostaa ja Nyxin meikit

  140. oioioi sanoo:

    Cleanin Cashmere hajuveden siskolle lahjaksi 🙂

  141. Sanna sanoo:

    Tigin tuotteita 🙂

  142. Minttu-Maaria sanoo:

    Nyxin meikit on mun parhaan kaverin lemppareita joten lahjoittaisin hänelle ainakin lingerie huulilakan

  143. Marika sanoo:

    Varmaankin Shelas-meikkilaukun 🙂

  144. Kaitlin sanoo:

    Lahjoisin itseäni NYXin huulituotteilla 😀

  145. Maria sanoo:

    Nioxin setti äidille!

  146. Nimetön sanoo:

    Yllättäisin yhden ihanan ystävän jollain ihanalla paletilla esim. Smashit tai makeup revolution, tai NYX

  147. Dora sanoo:

    Yllättäisin yhden ihanan ystävän jollain ihanalla paletilla esim. Smashit tai makeup revolution, tai NYX

  148. Id sanoo:

    Äidille Dermalogican tuotteita 🙂

  149. Ilmatar sanoo:

    Nioxin Hair System Kit, sillä imetys täälläkin päivän sana ja tukka harvenee päivä päivältä…
    Mutta onhan se sen arvoista, minulla nyt ihana pikkuinen esikoistyttö

  150. Mk sanoo:

    NYXin joku paleteista tai biothermin tuotteita siskolle.

  151. Anni sanoo:

    EcoToolsin Limited Edition Anniversary Collection -meikkisivellinsetti parhaalle kaverille! 🙂

  152. Soikku sanoo:

    Antaisin siskoilleni tuon hiussetin, tai jonkin hiusnaamion.

  153. Silja sanoo:

    Jotain makeup revolutionin meikkejä 🙂

  154. J sanoo:

    Joku uusi luomiväripaletti olisi aivan ihana! Itselle ja miksei siskolle lahjaksi myös!

  155. Ella sanoo:

    Makeup revolution PRO Prime, Correct and Perfect- pakkaus

  156. Jenni sanoo:

    Keräisin erilasia kasvojen, vartalon, käsien ja hiusten hellimisjuttuja sellaiseksi sekalaiseksi paketiksi, jonka antaisin parhaalle ystävälleni lahjaksi 🙂 Tällainen hemmottelusetti tulisi hänelle varmasti tarpeen!

  157. Elina sanoo:

    Ostaisin siskolle Diorin hajuveden 🙂

  158. Loviisa sanoo:

    Ainakin Lumene VALO Glow -lahjapakkaus äidille, ja isälle ehkä joku shampoo.

  159. Anna sanoo:

    Jonkun sivellinsetin. 🙂

  160. Venla sanoo:

    NYXin huulituotteita! 🙂

  161. Maria J sanoo:

    Joku ihana hajuvesi äidille 🙂

  162. Karamellikukka sanoo:

    Nyxin glitter goals setti!

  163. Jessica sanoo:

    Valitsisin bedheadin tuotteita 🙂

  164. Katziki sanoo:

    https://www.cocopanda.fi/product/3051147/real-techniques-starter-set Takuulla tämä setti lähtisi ystävälleni joka kävi tekemässä hänen opiskeluihin liittyvän harjoitusmeikin minulle ja lapseni päätti imeskellä ja tiputella sohvan Alle jokatoisen hänen siveltimistään 😀

  165. Nea sanoo:

    Antaisin äidille lahjaksi tuollaisen Nyxin Velvet Matte huulipunasetin!

  166. Annam sanoo:

    Ystävälle lemppari tuoksuaan,
    MARC JACOBS – Daisy Dream 🙂

  167. Emma sanoo:

    Valitsisin makeup revolutionin jonkun ihanan paletin. Vielä en osannut valita tarkkaan minkä noista ihanuuksista ottaisi. 🙂

  168. Johanna sanoo:

    Aivan liikaa ihania vaihtoehtoja! Antaisin lahjaksi dermalogican tuotteita miehelleni. Tai Nioxin hiustuotteita itselleni. Tai huulikiiltoja kummitytölleni…

  169. Anniina sanoo:

    Dermological tuotteita äidille ja kummitädille!

  170. Milla sanoo:

    Tuoksulahjan! 🙂

  171. Ida sanoo:

    Tuo bed headin vaha ois miehelle täydellinen! Tai sitten ostaisin jonkun tuoksun siskolle

  172. Ida sanoo:

    RealTechniques’n siveltimiä tai tuon Nyxin glittergoals-setin!

  173. Scarlett'O sanoo:

    NYXin huulimeikkejä pikkusiskoille 🙂

  174. Jonna sanoo:

    Jonkin valmiin lahjapakkauksen vaikka madaran

  175. Mertsi sanoo:

    Makeup Revolutionilla on ihania paletteja. Niistä siis valikoisin jonkun, värimaailma riippuisi lahjan saajasta.

  176. Laura T. sanoo:

    Itselleni antaisin lahjaksi tuon nioxinin hiustenhoitosetin 🙂

  177. jenna sanoo:

    Nyxin travel setin siskolle!

  178. Sannamarianna sanoo:

    Nioxin hair system kit ystävälle.

  179. Paula sanoo:

    Ostaisin blondiystäville Fudgen hopeashampoota. Se on ihan paras kylmän sävyisen blondin säilyttäjä ja mikä parasta, ei kuivata hiusta.

  180. piitu sanoo:

    Antaisin Redkenin shampoon ja hoitoaineen.

  181. Mette sanoo:

    Itselleni hankkisin joululahjaksi Kerastasen tuotteita vaurioituneille hiuksille!

  182. Jenni sanoo:

    LUMENE
    VALO Glow Lahjapakkaus

  183. Susanna Ahokas sanoo:

    Nyxin lingerie-huulikiiltoja parhaalle kaverille 🙂

  184. Eeva sanoo:

    Antaisin Bahama Mama aurinkopuuterin lahjaksi 🙂

  185. Elina sanoo:

    Antaisin ihonhoitotuotteita äidille 🙂

  186. Manteli sanoo:

    Tuoksu on aina hyvä lahja, vaikka olihan tuolla vaikka mitä kivaa.

  187. T sanoo:

    The balmin korostusvärin!

  188. Airiina sanoo:

    Clean

    White Vetiver For Men Eau De Toilette 100ml miehelleni lahjaksi.

  189. Henna sanoo:

    Redkenin shampoon ja hoitoaineen äidille lahjana.

  190. Pee sanoo:

    Hajuvettä ystävälle, en vielä osannut päättää minkä mutta sellaisen hyvän.

  191. Milla sanoo:

    Itselle lahjaksi ostaisin jotain hemmottelu kosmetiikka tähän hektiseen lapsiperhearkeen.

  192. Tanja johansson sanoo:

    Kyllä se jokin hajuvesi olisi, en osaa noista nyt äkkiseltään yhtä tiettyä valita kun on niin monia ihania.
    Mukavaa joulunodotusta!

  193. Tiia sanoo:

    Lumenen valo -pakkaus

  194. Laura sanoo:

    Tigin hiustenhoitotuotteita antaisin siskolle lahjaksi 🙂

  195. Kira H sanoo:

    Ostaisin Dermalogican tuotteita seiskoille ja serkulle lahjaksi.

  196. siiri sanoo:

    Dermalogigan ihonhoito tulisi itselle.

  197. Mira sanoo:

    NYX:in #GLITTERGOALS -setin 🙂

  198. Mira sanoo:

    Ostaisin siskolleni Nyxin Metals vs. Matte Vault -pakkauksen, sillä hän rakastaa Nyxin huulimeikkejä 🙂

  199. AnnaMaria sanoo:

    BigSexyHair Extra Volymizing Shampoo & Conditioner 1000ml olisi hyvä lahja kälylle 🙂

  200. mirdie sanoo:

    The Balmin ihania huulipunia ystävälle (ja ehkä itselle 😀 <3 )

  201. Eeva sanoo:

    Bare Mineralsin primerin.

  202. Karo sanoo:

    Eksyin sopivasti eilen Cocopandan sivuille ja innostuin heti. Melkein jo tilasin muutaman jutun. Lahjakortti olis niin siistiä voittaa niin vois ostaa tosi upeet lahjat ystäville!! ostaisin ystävälle ehdottomasti NYX: n luomiväripaletin

  203. Marjo sanoo:

    Antaisin lahjaksi Davines hiustuotteita

  204. Elena sanoo:

    Revolution makeup paletti pakkaus

  205. Sonja sanoo:

    Fudge Clean Blonde Shampoota olen halunnut testata.

  206. Ulla sanoo:

    Miehelleni Redkenin hiustuotteita.

  207. Annuska sanoo:

    Dermatologican tuotteita siskolle joka taistelee ihon epäpuhtauksia vastaan 🙂

  208. Liisa sanoo:

    Tigin shampoon ja hoitoaineen parhaalle kaverille 🙂

  209. Henna sanoo:

    https://www.cocopanda.fi/product/giftsets-christmas-fi/3095621/lumene-valo-glow-lahjapakkaus

    Tämän antaisin äidilleni, joka on toivonut virkistävää tuotetta kasvoille. 🙂

  210. xod sanoo:

    Mäkin haluaisin tuon hiustenhoitosetin!

  211. Mari sanoo:

    Makeup Revolution PRO Prime, Correct and Perfect-pakkaus olisi huippu kuopuksemme kummille 🙂

  212. Veera sanoo:

    Makeup Revolution PRO Prime, Correct and Perfect-pakkauksen!

  213. Mia sanoo:

    Antaisik parhaalle ystävälleni nyxin huulikiiltoja <3

  214. Bertta sanoo:

    Ehkäpä äidille Biothermin tai Burberryn tuoksu tms.

  215. A sanoo:

    Jotain hiustenhoitotuotteita ostaisin.

  216. Anni sanoo:

    Nioxinin Hair System Kit System 5 olis hyvä miehelle.

  217. Maria sanoo:

    Nioxinin hiustenhoitopaketti tulisi ehdottomasti tarpeen siskolleni, jonka hiukset ovat menneet niin huonoon kuntoon värjäämisen takia 🙁

  218. Sarkke sanoo:

    Jeffree Starin tuotteita!:)

  219. Jepa sanoo:

    Jonkun rannekelloista tai ihonhoitosetin antaisin miehelleni

  220. tt3 sanoo:

    Jonkin tuoksukynttilöistä. 🙂

  221. Helmi sanoo:

    Ostaisin siskolleni BareMineralsin puuterin ja Essien kynsilakan. 🙂

  222. Anis sanoo:

    Tangle teezerin

  223. Katja sanoo:

    Antaisin miehelleni Dear Beardin partaöljyn, hän on sellaista toivonutkin 🙂

  224. Riikka sanoo:

    Nyxin huulimeikkejä

  225. inka sanoo:

    Varmaan olaplex 3 ostaisin pari kun niitä kaverin kanssa himoitaan 🙂

  226. Krisse sanoo:

    Antaisin Makeup Revolution PRO Prime, Correct and Perfect -pakkauksen hyvälle ystävälleni, joka on meikki-intoilija 🙂

  227. Mira sanoo:

    Ostaisin DOLCE & GABBANA
    Dolce Eau De Parfum -tuoksun siskolle, tiedän että hän on sitä himoinnut muttei itse raaski ostaa. 🙂

  228. Julle sanoo:

    NYXin huulilakkoja iso kasa siskolle, joka viimeinkin innostunut huulipunista <3

  229. Jonna sanoo:

    Erilaisia ihonhoitotuotteita 🙂

  230. mallukka sanoo:

    Pikkusiskoille jotkut kivat tuoksut!

  231. Karkki sanoo:

    Dermalogican putsari <3

  232. Matilde sanoo:

    Decleorin ihonhoitosetti

  233. Anna sanoo:

    Ihonhoito tuotteisiin

  234. kettu sanoo:

    Hiustenhoito tuotteisiin varmaan.

  235. Sonja sanoo:

    Tuollainen pakkaus meikkipohjan tekoon ois ihan napakymppi!

  236. Susanna k sanoo:

    NYX tuotteita siskolleni Hän saisi itse valita kiinnostavia.

  237. Jenni sanoo:

    Hiustenhoitosetin, riippuen lahjan saajasta tietysti vähän erilaisen…

  238. Salli sanoo:

    Tigin tuotteita antaisin tytölle.

  239. ViiviK sanoo:

    Siskolle hankkisin kovasti toivotun contourpaletin esimerkiksi makeup revolutionilta 🙂

  240. Cerppa sanoo:

    EcoToolsin bambusiveltimet vegaaniystävälle 🙂

  241. sarita sanoo:

    Redkenin tuotteita äidille

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.