Kun tänään lähden (ekalle yöreissulle kuopuksen syntymän jälkeen)

23.03.2018

Sain muutama viikko sitten kutsun Tallinnan muotiviikoille. Reissu olisi ollut alunperin jopa neljän päivän mittainen, ja ensin ajattelin että suuresta kunniasta huolimatta, en mitenkään pysty sille osallistumaan. Mua jäi kuitenkin niin paljon kiinnostamaan ihan huikean hieno mahdollisuus päästä tutustumaan Etelä-naapurin muotiviikkoon (ja ylipäätään muotiviikkoon ihan eka kertaa), että päätin kysäistä jos reissu onnistuisi typistää yhden yön reissuksi niin että matkustan perjantaina, ja tulen jo lauantaina takaisin. Se onneksi sopi, ja niinhän siinä sitten kävi että tänään mä otan lautalla suunnan kohti Tallinnaa, ja olen ekan kerran yötä pois sitten kuopuksen syntymän.

KÄÄK! Kuinka innoissaan ja kauhuissaan voi ihminen olla! Kauhuissaan en ole mistään muusta kuin siitä, miten kestän erossa mun palleroisista 36 tuntia! Innoissaan olen kaikesta muusta. Tiedän paremmin kuin hyvin, että jokainen meidän mukuloista pärjää isänsä kanssa ihan yhtä hyvin kuin munkin kanssa, mutta tämä mun oma henkinen napanuora vaan ei ole vielä katkennut. Tiedän, että kuopus menee aina muutenkin nukkumaan Oton kanssa, ja että hän nukkuu koko yön, eikä kaipaa mua aamullakaan jos herää isin kanssa. Tiedän että heille tulee hauska perjantai ilta isi-tyylillä, ja he nauttivat varmasti. Tiedän, että kaikki menee hyvin. On vaan niin raastava ajatus lähteä kokonaan toiseen maahan, vaikka ei Tallinna Tamperetta kauempana olekaan.

Olen kuitenkin ihan uskomattoman innoissani tulevasta illasta ja lauantaipäivästä, ja siitä että lauantaina saan aamulla nukkua pitkään hotellisängyssä, ja mennä ihan aikuisten kesken ihanalle hotelliaamiaiselle. Se jos mikä on luksusta! Parasta on se että reissulle lähtee mukaan Emilia, ja olen varma siitä että meille tulee tyttöjen kesken ihan huippuhauska reissu!

Eroahdistuksen lisäksi olen potenut kyllä pahimman luokan vaatekriisiä, sillä en ole koskaan ennen ollut muotiviikoilla. Voin kuitenkin kuvitella että kahden suomalaisbloggaajan lisäksi siellä on koko Viron tyylikkäimmät tyypit, joten olen kovasti koittanut miettiä mitä voisin laittaa päälle että sovin teemaan. Ehkä mä vielä keksin! Pitää vähän tutustua virolaisiin blogeihin tässä matkalla, ja uskon että tulen tapaamaan tosi kivoja ihmisiä. Ihan mahtavaa päästä tutustumaan naapurimaan blogi- ja muotiskeneen.

Verkostoituminen on kyllä oman alani tärkeimpiä juttuja, sillä tämäkin hieno mahdollisuus tarjoutui minulle ihan vaan siksi, että tutustuin pari vuotta sitten HDW Little Marketissa ihanaan Meriliniin, joka on virolaisen Mimi Disain -lastenvaatemerkin perustaja. Merilin halusi kutsua mut tutustumaan Viron muotiviikkoihin, ja erityisesti ensimmäistä kertaa järjestettävään muotiviikkojen Lasten päivään, eli lauantaihin. Samalla pääsen tsekkaamaan kuitenkin myös vaikka mitä kuumia aikuisten merkkejä. En valehtele ollenkaan jos sanon että tämä on yksi mun unelmien täyttymyksistä. Kannattaa aina olla mukava kaikille kenet tapaa, ja avata oma suu jos joku kiinnostaa. Ei ikinä tiedä mitä huikeita ovia edessä avautuukaan, kun muistaa vaan olla kunnioittava ja kiva kaikille kenet kohtaa.

Ihanaa viikonloppua kaikille toivottelee innostunut Iina matkatunnelmissa! Täältä tullaan Tallinn Fashion Week!


4 Responses to “Kun tänään lähden (ekalle yöreissulle kuopuksen syntymän jälkeen)”

  1. Avatar Kiskis sanoo:

    Mun on pakko tulla kommentoimaan (ekaa kertaa sun blogiin muistaakseni ikinä, vaikka aika alusta olenkin satunnaisesti seurannut) että ihanaa, kiitos että sanot ääneen että vielä kolmannenkin lapsen kohdalla napanuora kuristaa niin että on hankala olo olla yli 1-vuotiaasta (ja muista tirppanoista) yön yli erossa. Meidän esikoisainokainen on nimittäin kuukauden teidän kuopusta nuorempi ja itselleni täysin utopistinen ajatus että olisin vielä kotoa poissa yötä – vaikka vähän siitä jo haaveilen. Napanuora on nimittäin muodostunut erittäin tiukaksi ja vaikka pikkumies on alkanut vihdoin hyväksyä isänsä nukuttamaan iltaisin ei yö erossa äidistä tunni vielä mahdolliselta. Koen tästä jotain kummallista häpeän/epäonnistumisen tunnetta ja tuntuu että usein muiden kommentti tähän on, että syy on siinä että poika on esikoinen. Että ”kyllä sä seuraavista sitten osaat irtautua ajoissa.”
    Mutta siis, kiitos että sanot että myös kolmannen jälkeen voi ja saa tuntea että ei halua olla yötä erossa.
    Niin, ja nauti muotiviikosta. Oot varmasti tapahtumaan sopiva ihan omanlaisisasi outfiteissä

  2. Avatar D sanoo:

    Älä ainakaan tuota kuvissa olevaa asua laita päälle.

  3. Avatar Nimetön sanoo:

    Odotan kyllä innolla reissupostausta!

  4. Avatar Maija K. sanoo:

    Katsoin eka, että oho TFW, ootko alkanut harrastamaan astetta rankempia treenejä, mutta sitten tajusin mistä olikin oikeasti kyse :D TFW on siis myös lyhenne Training for Warriors – treeneistä. Suosittelen kokeilemaan joskus myös tätä TFW:tä jos mahdollista :D
    Harmi, ettei reissu mennyt ihan putkeen, toivottavasti ensi kerralla parempi onni! <3 Mahatauti tuntuu kyllä jylläävän riehakkaasti ympäri maata. :/

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.