Kypros & Páfos kokemuksia lapsiperheenä

08.10.2022

Matkustettiin isolla porukalla viikoksi Páfosille Kyproksen länsipuolelle syyskuun lopussa. Reissua oli suunniteltu jo pitkän aikaa ja siirretty koronan vuoksi, mutta nyt viimein pääsimme Oton isän ja sisarusten puolisoineen kanssa matkaan. Lensimme Larnakan kentälle, mistä oli n. 100 kilometriä Páfosin kaupunkiin, jossa meillä oli iso airbnbn kautta vuokrattu talo. En ollut koskaan aiemmin käynyt Kyproksella, joten en tiennyt entuudestaan millaista siellä on. Eniten yllätti alkuun se, miten hurjan lämmintä siellä oli vielä syyskuun lopussa/lokakuun alussa. Meidän siellä ollessa lämpötilat olivat päivisin 30-33 astetta ja öisinkin 22-25 astetta, eli kylmää ei todellakaan tullut. Täydellinen kohde loppusyksyyn, jos kaipaa kunnon lämpöä.

Páfos on kaupunki  Páfoksen alueella Kyproksen tasavallassa Kyproksen saaren lounaisrannikolla. Koko Páfosin alueen väkiluku on n. 64 000 eli mistään suurkaupungista ei ole kyse, mutta jos vertaa moneen muuhun saman kokoiseen kaupunkiin, niin Páfos on harvinaisen täynnä historiallisia kohteita, nähtävyyksiä ja kaupunkikulttuuria. Kuten varmasti kaikista Etelä-Euroopan suosituista turistikohteista, myös Páfosilta löytyy sitä todellista turistimeininkiä, etenkin jos katselee vinkit pelkästään Trip Advisorista.

Pääkatu on täynnä brittipubeja, krääsäkauppoja ja perus turistirafloja ja satamasta ja rantabulevardilta löytyy jonkin verran ylihintaisia rafloja, joilla on elämän pituiset ruokalistat tarjolla (eli mitään kovin tuoretta ei voi odottaa). Mutta onneksi Páfosilta löytyy paljon myös paikallista ruokakulttuuria ja ihan mielettömän kaunis vanha kaupunki, missä sijaitsevat kaikki paikallisten suosimat ravintolat ja kohteet, kaunista arkkitehtuuria ja upeat näköalat alas kaupunkiin ja merelle. Laitan tähän postaukseen mukaan myös meidän lempiravintolat. 

Páfosin etu on upean vanhan kaupungin lisäksi se, että siellä on ihan huikea Kings Avenue Mall joka on ihan valtava ilmastoitu ostoskeskus täynnä ravintoloita ja kauppoja. Yhtenä päivänä kun oli yli 33 astetta lämmintä, me suunnattiin sinne syömään ja hengailemaan päiväksi. Meidän talo oli loistavalla paikalla, sieltä oli lyhyt matka Kings Avenue Malliin (n. 500m), valtavaan Alpha Mega ruokakauppaan ja n. kilometri vanhaan kaupunkiin.

Uimarannalle matkaa oli hieman enemmän, eikä me oikeastaan edes löydetty siitä osasta Páfosta sellaista kivaa uimarantaa missä meidän talo sijaitsi. Siellä kyllä pääsi uimaan ja hotelleilla oli omia rantoja, mutta se yleinen ranta oli täynnä kiveä ja kalliota, eikä ollut (pikku)lapsiystävällinen. Sen sijaan me käytiin rannalla bussilla Coral Bayssa ja Kissonergassa, joihin oli n. 10km ja n. 8km matkaa. Bussimaksu oli 1,50€ aikuiselta ja 0,70€ yli 6-vuotiaalta lapselta ja bussit olivat todella siistejä ja ilmastoituja ja niihin pääsi helposti rattailla. Kissonergan rannalla oli paljon pieniä ja isompia sileitä kiviä ja upea, tyylikäs Sea You Beach bar. Coral Bayn ranta taas oli täysin sileää hiekkaa täynnä ja todella mukava ranta lasten kanssa, jossa oli pääsy siistiin ilmaiseen sisävessaan, ulkosuihkuihin ja pieneen supermarketiin sekä joku todella oranssi turistimeininki-rantaravintola. 

Meitä ei haitannut, että rannalle oli matkaa, koska meillä oli hotellikokoinen valtava uima-allas siellä oman talon pihalla ja uitiin suurimmaksi osaksi siellä. Oli kuitenkin kiva käydä rannallakin parina päivänä, koska onhan siinä aina oma tunnelmansa verrattuna pelkkään altaaseen. Páfosilla on tosi helppo liikkua busseilla eri suuntiin ja niitä kulkee etenkin päiväsaikaan tihein väliajoin, joten ei tarvitse odotella kauaa. Kävellen on myös helppo liikkua, mutta rattaiden kanssa saa välillä vähän soveltaa, sillä kivetykset ovat todella korkeita, isoja puita kasvaa keskellä kävelyteitä ja kävelytiet ovat paikoin todella kapeita. Kaikki ostoskeskukset, ruokakaupat yms. ovat kuitenkin esteettömiä ja niissä on helppo liikkua rattailla myös. Liikenne on muuten vasemmanpuoleinen liikenne, eli siinä toinen juttu mihin saa kiinnittää Kyproksella erityishuomiota.  

Ravintoloissa on tosi ystävällistä (ja lapsiystävällistä) henkilökuntaa ja kaikkialta löytyi esim. syöttötuolit. Kaikissa pääkadun turistipaikoissa oli samat perus lastenlistat eli löytyi yleensä nugettia/kalapuikkoa/bolognesea/pizzaa yms. Niissäkin käytiin muutaman kerran (esim. Dias Zeus Tavern ja Martelli olivat ihan kivoja). Muissa ravintoloissa ei välttämättä ollut erikseen lasten listaa, mutta lapsille voi tilata puolikkaan annoksen normi listalta. Syöminen oli meidän mielestä melko edullista. Suurimmassa osassa pääruuat olivat 12-16 euroa ja lasten annokset 6-8 euroa. Toki jos tilasi jotain kalliimpaa merenelävää tms. niin sitten hinta pyöri 20-30€ välillä.

Taaperolle löytyi kaupoista hyvin esim. lisäaineettomia Ella’s Kitchen smoothieita ja aamupaloja ja jonkun verran meillä oli omia puuroja ja smoothieita mukana. Kyproksella oli kaupoissa taivaallisia tuhteja kreikkalaisia juguja, todella maukkaita ja tuoreita hedelmiä ja vihanneksia, hapanjuurileipää ja yllättäen paljon Valion ja Arlan juustoja! Jonkin verran tehtiin lounaita myös talolla. Meidän taapero on niin kaikkiruokainen, että rennosti ja helposti sujui hänen syömiset niin ravintoloissa kuin muutenkin. Ei tilattu hänelle omia annoksia, vaan hän sai aina meidän muiden lasten ruuista yhdisteltynä, mikä oli hänelle enemmän kuin riittävästi.

Taapero on todella liikkuvaisessa iässä. Se helpotti ruokailuja, kun ravintoloissa ruokailtiin poikkeuksetta ulkona ja yleensä terassilta oli helppo pääsy kävelemään tai juoksentelemaan lähiympäristöön taaperon kanssa, joka ei jaksanut istua välttämättä paikallaan joka ilta silloin kun odoteltiin ruokaa. Tästä hänen liikkuvaisuudesta johtuen mulla on hyvin minimaalisesti kuvia rafloista ja ruuista, aivan muutaman muistin napata, vaikka käytiin varmaan yli 15 eri ravintolassa.

Páfos – parhaat ravintolat

Fettas Tavern, Páfosin vanha kaupunki

Meze-ravintola, jossa ei ole menua ollenkaan, vaan siellä tilataan 26€/24€ hlö maksava meze-menu, jonka saa myös vegeversiona. Se sisältää aivan käsittämättömän määrän todella herkullista ruokaa (tyyliin 8 ruokalajia). Ruokalajit vaihtelee ilmeisesti päivittäin. Lapsille sieltä sai esimerkiksi kana-gyrosta, jota henkilökunta itse tarjosi(meillä kolmelle lapselle valmistettu annos maksoi yhteensä 13€). Todella mukava henkilökunta ja ravintola on upealla paikalla vanhassa kaupungissa. Tämä taisi olla koko meidän porukan lemppari ravintola reissulla.

Sea You Beach Bar, Kissonerga

Tyylikäs rantabaari, josta saa paljon erilaisia juomia ja ruokia. Lapset pääsivät helposti juoksemaan ja leikkimään uimarannan puolelle, joten todella kiva paikka mennä lasten kanssa. Bussimatka Páfosilta kesti tänne n. 10-15 minuuttia. Ruokalistalla oli vähän kaikkea mahdollista sushista seafoodiin ja lapsille löytyi paljon vaihtoehtoja myös. 

Christos Grill and Seafood, Páfosin vanha kaupunki

To-del-la upeat näköalat alas kaupunkiin ja merelle, tämä on täydellinen paikka katsella auringonlaskua. Aivan valtavan kokoiset annokset. Herkullisia mereneläviä, pastaa ja grilliruokaa. Ravintola on ollut samalla paikalla jo 80-luvulta asti, eikä mikään ihme. Sydämellinen henkilökunta.

Hondros Tavern, Páfosin sataman lähellä

Kyproksen vanhin taverna on perustettu jo vuonna 1953 ja siellä sai todella autenttisia makuja. Aivan taivaallisia perinteisiä kyproslaisia ja kreikkalaisia makuja. Sijaitsi lähellä rantabulevardia ja satamaa. Todella viihtyisä ravintola ja kertakaikkisen herkullista ruokaa.

Muse, Páfosin vanha kaupunki

Kaupungin paras näköala ja todella kattava drinkkilista, paljon myös upeita mocktaileja. Vähän tyylikkäämpi ravintola, joissa osalla oli päällä parempaa seppälää ja tulivat paikalle hienoilla autoilla. Mutta ei kuitenkaan mikään fine dining -ravintola. Me istuttiin ihan hyvin joukkoon lasten kanssa rennoissa asuissamme, eli porukkaa oli laidasta laitaan.

Tavernaki, Kings Avenue Mall

Ostarilla on Tavernaki-ketjun ravintola, jossa on sekä hienompi Ala Carte-puoli, jossa oma lista ja alue, että fast food -puoli. Me testattiin sitä pikaruokaa, eli esim. Gyros-pitoja. Lasten ateria maksoi 4,30€ ja aikuisille sai loistavan Gyros-aterian 6,50. Jos kaipaa helppoa, edullista ja ennenkaikkea herkullista pikaruokaa vaikka lounaalle niin suosittelen todella lämpimästi Tavernakia.

Meille jäi kyllä niin hyvät fiilikset koko reissusta! Meillä oli aivan mahtavaa ja tämä oli ihanaa vastapainoa meidän kahdelle aiemmalle reissulle, joiden aikana yritettiin tehdä mahdollisimman paljon. Tällä reissulla me vaan oltiin ja rentouduttiin, eikä  touhuttu niin himputisti. Keskityttiin lähinnä uimiseen, syömiseen ja maisemien ihailuun. Páfos olisi tarjonnut myös tosiaan upeita historiallisia ja arkeologisia kohteita, sekä esimerkiksi upeat vesiputoukset ja Blue Lagoon -laguunin, mutta tällä kertaa me haluttiin vaan rentoutua ja päästä helpolla lasten kanssa. Mutta halusin vaan kertoa, että sieltä löytyy aktiivilomailijallekin vaikka mitä tekemistä! Oton sisarukset kävivät mm. testaamassa parasailingia ja siellä vesiputouksilla, mihin ei rattaiden kanssa olisi päässyt. 

Loppukaneettina, että Páfos on ihan täydellinen kohde tällaiselle usean sukupolven reissulle, koska se tarjoaa jokaiselle jotain. Siellä on helppo olla lasten kanssa, paljon hauskaa tekemistä seikkailunhaluiselle, upeita maisemia ja kaikki palvelut ja ravintolat helposti lähietäisyydellä. Sellainen kohde, jonne voi helposti matkustaa vauvasta vaariin ja kaikki viihtyy. Suosittelen lämpimästi, etenkin näin syksyllä, en voi edes kuvitella miten kuuma siellä on ollut kesällä kun lokakuun alussakin mittari näytti vielä +33 eikä iltaisinkaan tarvinnut pitkähihaista. 


Euroopan roadtrip lasten kanssa: Ruotsi, Tanska, Saksa

29.06.2022

Terveisiä roadtripiltä, nyt ollaan vihdoin kotiuduttu! Mutta olipahan uskomattoman upea (reilu) viikko lasten kanssa Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa. Saatiin nähdä niin paljon niin lyhyessä ajassa ja meille jäi tästä upeita muistoja. Alunperin meillä oli tarkoitus lähteä Euroopan roadtripille lasten kanssa kesällä 2020, yhtä jäsentä pienempänä perheenä. Mutta sattuneesta syystä tämä maata pitkin -matka siirtyi parilla vuodella eteenpäin ja sai vielä yhden vauvan messiin.

Hieman jännitti lähteä pitkälle reissulle vauvan kanssa, mutta ajateltiin, että mennään vauvan ehdoilla niin hyvin kaikki sujuu. Oikeassa olimme! Kaikki sujui hienosti ja meillä oli niin hauskaa. Tässä postauksessa kerron reissun käytännön asiat, reitin ja kustannukset kullekin etapille sekä reissun kokonaisbudjetin. Tällaisen reissun voi toteuttaa myös halvemmalla tai reilusti kalliimmalla omista valinnoista riippuen, eli tämä meidän esimerkkibudjetti pätee vain jos tekee kaiken juuri kuten me. Tästä tulee nyt melko tiivis paketti, mutta yritän kirjoittaa sellaisen postauksen, jota olisin itse kaivannut reissua suunnitellessa.

Matkan reitti ja aikataulu

 

Päivä 1.

Heräsimme aamulla aikaisin, jotta ehdimme ajaa ajoissa Turkuun ja klo 8.45 lähtevälle laivalle. Satamassa piti olla viimeistään klo 8 autolla, joten lähdimme jo kuudelta. Vietimme päivän Viking Glory-laivalla, jossa kävimme syömässä runsaan buffet aamiaisen ja a’la carte -päivällisen. Otimme meidän porukalle päivän ajaksi vain yhden kaikkein edullisimman hytin ja matka maksoi koko perheeltä auto mukaan lukien 93€ (ei sis. ruokia). Päivän aikana oli paljon hauskaa tekemistä, käytiin Ville Vikingin diskossa ja bingossa ja pyörimme laivalla. Illalla saavuimme Tukholmaan ja ajoimme ruokakaupan kautta airbnb-majoituspaikkaamme, joka sijaitsi hieman Tukholman ulkopuolella Södertäljessä. Kyseessä oli edullinen mutta mukava vierasmökki järven rannalla, joka maksoi 80€/yö.

Helsinki-Turku autolla n. 170km / 1h45min

Turku-Tukholma laivalla klo 8.45-18.45

Tukholma-Södertälje n. 30km/30min

Päivä 2.

Seuraava päivä oli meidän ”ajopäivä” ja lapset tiesivät sen etukäteen, että silloin ei hirveästi ehdi muuta tehdä kuin ajella Ruotsin läpi. Matka oli suunnilleen sama kuin mitä ajamme yleensä Helsingistä Ouluun, joten se meni helposti. Pysähdyimme matkalla Max Hamburgaressa, Dollar Storessa, leikkipuistossa ja ruokakaupassa ja matka kesti noin kahdeksan tuntia meidän kolmella pysähdyksellä. Ajoitimme ajot niin, että vauva nukkui hyvin päikkäreitä niiden aikana. Toisen yön majapaikka sijaitsi maalaistalon vierastalossa Vellingessä, aivan Malmön kupeessa. Majoitus maksoi 119€/yö.

Södertälje-Vellinge autolla n. 600km / 8h pysähdyksineen

Päivä 3.

Tätä päivää olimme koko perhe odottaneet! Kolme maata yhden päivän aikana. Ensimmäiseksi aamulla ylitimme Juutinrauman sillan, joka ei ollutkaan ihan halpaa lystiä. Sillan ylitys henkilöautolla maksoi 65 euroa. Näköalat sillalta olivat aivan huikeat! Vietimme päivän Kööpenhaminassa. Kävimme katsomassa Pientä merenneitoa ja Nyhavnin kauniita värikkäitä taloja. Kävelimme ja nautimme upeasta säästä ja jäätelöstä. Köpis oli aivan täynnä ihmisiä ja polttariporukoita helteisenä lauantaina, siellä oli jopa hieman ahdistavan paljon porukkaa, kun ei meinannut mahtua kunnolla kävelemään Strogetilla ja Nyhavnissa. Mutta kaunista oli kyllä.

Köpis-päivän jälkeen ajoimme etelämmäs Rödbyhyn, josta pääsi lautalla suoraan Saksaan alle tunnissa. 45 minuutin matka lautalla ilman hyttiä auto mukaan lukien maksoi 98 euroa, eli oli kalliimpi kuin 12h matka Turusta Tukholmaan hytin kanssa. Matka oli kuitenkin ihan mukava ja lautalla oli perus kahvila, josta sai currywurstia ja muuta perus syötävää. Laivalla oli myös onboard-myymälä, jossa ei kuitenkaan ollut erityisen edullista, en suosittele tekemään siellä ostoksia. Lauttaa operoi Scandlines-varustamo. 

Kun saavuimme Puttgardenin satamaan Fehmarnissa Saksassa, kello oli puoli seitsemän. Ajoimme siitä suoraan Travemundeen rannalle uimaan, sillä päivä oli todella lämmin. Travemundesta oli vain 20 minuutin ajomatka meidän yöpaikkaan Lyypekkiin. Olimme varanneet sieltä kahdeksi yöksi upean Airbnb-talon, jossa oli kolme kerrosta ja oma piha. Tämä oli kallein yöpymisemme siivousmaksut mukaanlukien ja kaksi yötä maksoi yhteensä n. 500 euroa.

Vellinge-Kööpenhamina autolla n. 46km / 40min

Kööpenhamina-Rödby autolla n. 159km / 1h 45min

Rödby-Fehmarn lautalla n. 45min 

Fehmarn-Travemunde autolla n. 84km/1h15min

Travemunde-Lyypekki autolla n. 20km/15min 

Päivä 4.

Olimme suunnitelleet viettävämme koko päivän Lyypekissä, mutta havahduimme siihen, että siellä ei ollut yksikään ruokakauppa auki, koska oli sunnuntai. Oli siis pakko ajaa Hampurin juna-asemalle erittäin pieneen ja ruuhkaiseen ruokakauppaan. Kävimme kävelyllä ulkona ja yritimme bongailla maamerkkejä, mutta satoi vettä ja olimme ihan poikki koko porukka, joten käytyämme syömässä juna-asemalla ravintolassa suuntasimme takaisin Lyypekkiin ja vietimme illan siellä ihanalla airbnb-asunnolla. Ei kertakaikkiaan jaksettu lähteä sateessa yhtään mihinkään tutustumaan sen enempää. Se oli meille tarpeellinen ja ihana lepopäivä ja se talo oli upea, siellä oli ihana hengata. Vähän kyllä nauratti, että olisi kiva lepopaikka varmaan löytynyt lähempääkin kuin Saksasta asti, mutta tällä kertaa näin. On myös tosi tärkeää tunnista omat rajat ja levätä silloin kun siltä tuntuu.

Lyypekki-Hampuri-Lyypekki autolla n.59km/suunta / 40-60min ruuhkasta riippuen

Päivä 5.

Seuraavana päivänä oli niin paljon levänneempi olo ja suuntasimmekin heti aamulla jo Hampuriin päiväksi. Harmiksemme myös maanantai oli tosi sateinen ja siksi vietimme päivää Billstedt-center -ostoskeskuksessa. Siellä oli kivoja kauppoja ja mukavia ruokapaikkoja. Teimme myös edullisia ostoksia saksalaisessa ruokakaupassa. Siellä esimerkiksi 12pack vesipulloja maksoi 3 euroa. Ostarilta ajoimme Fehmarniin takaisin Scandlinesin satamaan ja lautalle. Ennen lauttaa tosin tankkasimme tankin täyteen saksalaista edullista bensaa, hinta oli vain 1,92€/litra, mikä tuntui utopistisen halvalta verrattuna Suomen bensan hintoihin. Lauttamatkan jälkeen porskutimme autolla nopeasti Tanskan läpi Juutinrauman sillalle ja sieltä takaisin Vellingeen siihen majapaikkaan, jossa olimme jo aiemmin majoittuneet yhden yön hintaan 119€. Se oli tosi kiva ja rauhallinen paikka.

Lyypekki-Hampuri autolla 59km/40-60min

Hampuri-Fehmarn autolla 145km/1h50min

Fehmarn-Rödby lautalla n. 45min

Rödby-Vellinge autolla  190km/n. 2h

Päivä 6.

Kuudes päivä oli jälleen ajopäivä, kun ajoimme puoli Ruotsia läpi Vellingestä Södertäljeen. Matkalla pysähdyimme kolmessa eri leikkipuistossa ja kävimme syömässä Jureskogs-ravintolassa. Suosittelen, ruoka oli herkullista! Lisäksi kävimme puolimatkassa tutustumassa Brahehusin raunihoihin, mistä oli aivan mielettömät näköalat! Siellä pääsi tutustumaan myös vanhaan vankityrmään ja muutenkin kohde oli ilmainen ja tosi kiva.  Vietimme Brahehusilla n. tunnin kivan pysähdyksen upeissa maisemissa seikkaillen. Menimme yöksi siihen samaan vierastaloon Södertäljeen, jossa yövyimme ensimmäisenä yönä. Hinta oli jälleen 80€/yö, joten todella edullinen. Otimme sen kahdeksi yöksi.

Vellinge-Södertälje autolla n. 600km/8h pysähdyksineen

Päivä 7.

Reissun kohokohta oli kyllä varmasti tämä Kolmården-päivä. Södertäljestä oli sinne aavistuksen lyhyempi matka kuin Tukholmasta ja pitkien ajopäivien jälkeen tunti ei tuntunut missään, hyvä kun ehti juuri ja juuri istahtaa autoon kun oli jo perillä. Kolmården on kyllä ehdottomasti kaikista pohjoismaisista kohteista mun lemppari lapsiperhekohde. Vaikka lipuille tulee hintaa, koen, että siellä sille rahalle ihan todella saa vastinetta. Eläinpuisto, kotieläintila, safari-gondoliajelu, vuoristoradat ja huikea Bamse World sekä tietenkin Kulmården-leikkipuisto. Valtavasti tekemistä vaikka kahdelle päivälle. Lisäksi Kolmårdenissa ruokailu on tosi edullista ja siellä on valtavasti tarjontaa. Aikuisen ja kolmen lapsen ateriat saa alle viidelläkympillä.

Aloitimme reissun aamupäivällä lasten maatilalta, kuljimme villieläinten läpi safari-gondoliajelulle ja jatkoimme kohti vuoristoratoja. Sitten suuntasimme Tiikeri-maailmaan, Bamse Worldiin ja syömään. Loppupäivästä vietimme aikaa vielä mahtavassa Kulmårdenissa leikkien ja lapset saivat sieltä uusia ystäviä. Kolmården menee kiinni klo 18, eli sinne kannattaa mennä jo heti aamulla, jotta ehtii varmasti nähdä kaiken.

Södertälje-Kolmården autolla n. 115km / 1h15min

Kolmården-Södertälje autolla n. 115km / 1h15min

Päivä 8.

Reissun viimeinen kokonainen päivä ja me vietimme sen Tukholmassa. Ensimmäisenä kävimme katsomassa Oton vanhaa lapsuudenkotia Älvsjössä. Hän asui siellä lapsuudessaan kolme vuotta. Kävimme katsomassa myös Oton vanhaa förskolania ja muutenkin lähiympäristöä. Päivällä pyörimme Tukholman keskustassa ja iltapäivällä suuntasimme Mall of Scandinaviaan. Sieltä menimme viimeiseen majapaikkaan, joka oli alle 10min ajomatkan päässä Viikkarin satamasta. Siellä pakkasimme viimeisiä tavaroita paremmin ja vietimme illan kivassa leikkipuistossa lähistöllä. Viimeinen majapaikka maksoi 120€/yö. Se ei ollut mitenkään kovin ihmeellinen, mutta ihan siisti ja sijainti oli mahtava laivamatkaa ajatellen.

Södertälje-Tukholma autolla n. 30km/30min

Päivä 9.

Aamulla heräsimme 5.30 ja satamassa meidän piti olla tasan seitsemältä. Päivän vietimme Viking Grace laivalla ja ruokailimme siellä buffetissa. Lapset osallistuivat mm. limbokilpailuun ja meidän 5-vuotias jopa voitti sen! Hän oli innoissaan kultamitalista ja jäätelölipukkeesta. Kiva päivä laivalla yhdessä. Illalla ajoimme sitten vielä kotiin ja olimme kotona kymmenen maissa.

Tukholma-Turku lautalla 7.45-19.45

Turku-Helsinki autolla n. 170km/1h45min

Roadtripin kustannukset

Laivamatkat Turku-Tukholma-Turku Viking Linella: Meno 93€ sis. henkilöauto + 1kpl edullisin hytti, Paluu 89€ sis. henkilöauto + 1kpl edullisin hytti. Yhteensä: 182€ 

Lauttamatkat Rödby-Fehmarn-Rödby: 98€/suunta sis. henkilöauto ja 6 matkustajaa (matkustajien määrä ei vaikuta hintaan). Yhteensä: 196€

Sillan ylitykset Juutinrauman sillalta Malmö-Kööpenhamina-Malmö: 65€/suunta yhteensä 130€ (hinta henkilöautolle).

Airbnb-yöpymiset kahdeksan yötä: 80€+119€+500€+119€+160€+120€= yhteensä n. 1100€

Ruokailut: ruokabudjetti n. 150€/päivä sisältäen kaksi lämmintä ateriaa, aamu- ja iltapalan ja välipalan kuudelle hengelle, yhteensä: 1350€ (joinakin päivinä meni vähemmän, toisina enemmän, tämä keskiarvo).

Bensiini: Tankkasimme neljä kertaa, joista kerran Suomessa, kerran Ruotsissa ja kahdesti Saksassa. Bensaan meni koko reissulla yhteensä n. 400€, josta Saksassa tankkaaminen tasapainotti kustannuksia mukavasti, kun siellä bensiini oli 1,92€/litra. Reissun aikaan Ruotsissa bensa oli 2,3€/litra ja Suomessa 2,69€/litra.

Nähtävyydet: Suosimme muuten ilmaisia nähtävyyksiä, mutta Kolmårdenista maksoimme yhteensä n. 235€ lipuista meidän perheeltä. Kolmårdenin lippuhinnat vaihtelevat sen mukaan onko kyseessä suosittu päivä vai ei. Vaaleanvihreät päivät ovat edullisimpia ja punaiset kalleimpia, tummanvihreät siitä välistä. Me mentiin tummanvihreänä päivänä.

Kustannukset yhteensä kuudelta hengeltä: 182€+196€+130€+1100€+1350€+400€+235€=3593€

Tähän budjettiin sisältyy vain ruokaostokset, eli mitään hupiostoksia tai muita shoppailuja ei ole tässä luettu mukaan. Mielestäni erittäin kohtuullinen summa kolmesta maasta ja yhdeksästä päivästä kuudelle hengeille. Suunnitelmallisuudella olisi voinut säästää, samoin itse kokkaamalla. Me syötiin pääosin ravintolassa kaikki lounaat ja päivälliset. Ei myöskään suunniteltu reissua ollenkaan ja varattiin kaikki majoitukset ja liput parin päivän varoitusajalla. Majoituksia olisi voinut löytää enemmän ja paremmin varaamalla etukäteen, mutta toisaalta me oltiin tosi tyytyväisiä meidän majoituksiin näinkin. Mentiin ihan päivä kerrallaan vaan ja se oli tässä reissussa parasta. Tällainen reissu nähtävästi on mahdollista toteuttaa neljän lapsen kanssa spontaanisti ja suunnittelematta, sitähän me tässä testattiin. Voisin tehdä tällaisen reissun toisenkin kerran mielihyvin, mutta silloin suunnittelisin ainakin sen verran, että en menisi Saksaan sunnuntaina, jolloin kaikki on kiinni.

Kilometrejä reissulla tuli yhteensä vajaat 3000 eli todella paljon! Mutta onneksi meillä oli vain kaksi pidempää ajopätkää ja muuten ajot tulivat lyhyissä ja helposti jaksettavissa pätkissä, joiden välissä tehtiin aina kaikkea muuta. Ajamisen vastapainoksi oli myös paljon muuta tekemistä ja se olikin tärkeää, jotta lapset viihtyivät.

Me ollaan yleensä matkustettu Tukholmaan Silja Linen laivoilla Helsingistä, mutta se olisi tullut jopa neljä kertaa kalliimmaksi tällä porukalla ja autolla, koska nukkumapaikat olisi pitänyt olla koko perheelle. Päivälaivoilla Viikkarilla sai toisen hytin poistettua, koska ei tarvittu nukkumapaikkoja kaikille ja se toi mukavasti säästöä matkaan.

Laitan vielä Instagram Storyjen puolelle kysymysboksin, jossa voi kysyä reissusta mitä tahansa! Lisäksi laitan sinne pikavinkit pitkiin automatkoihin vauvan kanssa, koska niistä tuli jo reissun aikana kysymyksiä.


Pohjolan rengastien lempikohteet: Raahe, Liminka ja Oulu

28.06.2021

Kaupallinen yhteistyö: Visit Oulu, Oulun kaupunki, Visit Liminka & Visit Raahe.

Meidän perheen tämän kesän odotetuin reissu on nyt tehty, kun kotiuduttiin viime viikolla Pohjolan Rengastieltä. Ja mä en kestä, miten mahtava ja ikimuistoinen reissu meillä oli! Kaikki meni reissulla todella hyvin, vaikka jännitystäkään ei elämästä puuttunut, kun Oulussa ollessamme sinne iski aivan älytön myrsky, josta lehdissäkin uutisoitiin. Mutta onneksi me selvittiin ehjin nahoin ja päästiin jatkamaan reissua. Tässä postauksessa kerron meidän vinkit Pohjolan rengastien kohteisiin. Nämä sopivat kaikki loistavasti lapsiperheelle, mutta ehdottomasti myös ilman lapsia. Tästä postauksesta löydät ravintolasuositukset, käyntikohteet ja ihanimmat yöpymispaikat Raahesta, Oulusta ja Limingasta. Hyppää mukaan meidän reissuun!

Ensimmäinen kohde: Raahe

Saavuttiin Raaheen myöhään perjantaina illalla ja suunnattiin heti ensimmäisenä ravintola Raahen Hoviin syömään. Saatiin ihan mielettömän ystävällistä palvelua, vaikka oltiin perillä vasta iltakahdeksan jälkeen lasten kanssa, ja vasta silloin mentiin syömään. Raahen Hovissa oli herkulliset ruuat ja miellyttävä sisustus. Lapsetkin söivät kaikki lautasensa tyhjäksi. Lasten listalta löytyi mm. siikaa, broileria ja lehtipihviä, sekä vauvoille oma sormiruoka-annos, mikä täytyykin pitää mielessä meidän tulevan beibin kanssa.

Majoituttiin Vanhassa Raahessa aivan rannan tuntumassa upeassa Willa Katariinssa, Katariinan Kamarissa, joka on yli 200-vuotias talo. Katariinan kamarin pihapiirissä asustelee kanoja ja siellä on henkeäsalpaavan kaunista. Vaikka talo oli vanha, sieltä löytyi kaikki modernit mukavuudet meidän lapsiperheelle ja siellä oli oikein hyvä yöpyä. Lapset rakastivat tutkia talon vanhoja aarteita ja siellä oli lisäksi paljon kirjoja, leluja ja muuta kivaa tekemistä. Lapset saivat nukkua ihanissa muumilakanoissa. Aamiainen tarjoiltiin pihapiirin aitassa ja sekin oli oikein monipuolinen ja hyvä, saatiin jopa lettuja ja hilloa, mikä oli tietenkin lasten mieleen.

Raahessa oli myös paljon hauskaa tekemistä! Ensimmäisenä aamulla suunnattiin suppailemaan XL-suplaudalla Botnia Outdoorin kanssa. En ollut koskaan ennen nähnytkään XL-suplautaa, ja yllätyin, että sen kyytiin mahtui jopa kahdeksan henkeä. Meillä oli aivan huippu ohjaaja, joka lähti mukaan ja mahduttiin siis laudalle koko perhe. Se oli niin rentouttavaa ja ihanaa! Suppailupaikka oli niin ihanan suojaisa, vesi oli aivan tyyntä ja kyyti tasaista. Mua etukäteen hieman jännitti, miten onnistuu näillä raskausviikoilla, mutta siis mulla oli oikein leppoisaa siinä laudan kyydissä ja Otto, ohjaaja ja meidän esikoinen meloivat. Tehtiin ihana lenkki kauniissa auringonpaisteessa. Sen jälkeen Otto testasi vielä tavallista sup-lautaa ja lapset leikkivät sen aikaa kauniilla uimarannalla, josta löytyi myös hauska karuselli.

Lounasta me syötiin Raahen uudessa Piknik-puistossa, josta tosin siirryttiin nopeasti parin sadan metrin päähän toisen puiston penkeille syömään, kun lapset halusivat mennä ihanaan leikkipuistoon leikkimään. Meidän piknik-eväät valmisti Puolu Catering, jolla on oma Puolu Street -ruokakoju Raahen Museon rannassa. Saatiin ihan mieletön piknik-satsi, mm. herkullisia minipizzoja, croissantteja, dippivihanneksia ja hedelmiä, valkosuklaacookieita, vaahtokarkkeja, smoothieita ja inkivääri-puolukkakuplajuomaa. Puolun kautta voi tilata myös Juhannukseksi juhannuskasseja ja vaikka tarjoilut omiin juhliin.

Piknik-lounaan jälkeen oli vuorossa vierailu Pakkahuoneen museossa siinä museorannassa aivan kävelymatkan päässä, ja siellä oli ihan valtavasti mielenkiintoista nähtävää. Lapsia kiinnosti hurjasti kaikki historialliset asut ja esineet ja olipa museossa myös vanha merimieskirkko ja harvinaisia luita, esineitä, koralleja ja muuta, mitä merimiehet olivat tuoneet matkoilta mukanaan.

Museokäynnin jälkeen piipahdettiin seuraajien suosituksesta kahvilla Langin kauppahuoneella ja kuljailtiin Vanhassa Raahessa upeiden puutalojen keskellä. Raahesta jäi kyllä hyvä fiilis, kaikki oli helposti kävelymatkan päässä lasten kanssa ja Vanha Raahe on todella tunnelmallinen.

Raahen kohteet:

Majoitus:

Katariinan kamari

Ruokailu:

Raahen Hovi

Puolu Catering/ Puolu Street

Käyntikohteet:

Raahen Piknikpuisto

Botnia Outdoor sup-lautailu

Pakkahuoneen museo

Toinen kohde: Törmälän tila & Siikajoki

Toiseksi yöksi me suunnattiin Törmälän tilalle Siikajoelle. En ole oikein koskaan itse tainnut harrastaa maatilamatkailua, mutta tämä oli ainakin ihan super ihana kohde! Yövyttiin kaksikerroksisessa ranta-aitassa, johon meidän perhe mahtui hyvin. Tilalla oli rannassa suloisia kesälampaita, joita sai käydä rapsuttelemassa. Saunottiin valtavassa saunarakennuksessa oikein kunnon puusaunassa ja paljukin oli lämmitetty meitä varten. Törmälän tilalla oli todella herkullinen aamupala ja ihanaa ja ystävällistä henkilökuntaa. Siellä voi kokeilla majoitusta myös puusta roikkuen Tentsilessä! Ilman tätä mun valtavaa mahaa olisin varmasti halunnut kokeilla sitäkin. Lämmin suositus Törmälän tilalle. Lapset viihtyivät pihalla keinuen ja jättishakkia pelaten ja välillä lampaita rapsutellen.

Kolmas kohde: Liminka

Hyvin nukutun yön jälkeen ajettiin muutaman kymmentä kilometriä kohti Liminkaa ja Kukka- ja Eläinpuisto Escurialia. Niin hassua, että en ollut koskaan aiemmin kuullut siitä, vaikka kuitenkin Limingan ohi on tullut mentyä moneen kertaan. Escurial vei aivan meidän sydämen, niin ihana eläinpuisto! Siellä eläimillä oli paljon tilaa olla ja niitä pääsi katsomaan läheltäkin. Joka puolella oli myös upeita kukkaistutuksia. Escurialista löytyy mm. laamoja ja alpakoita, aaseja, emuja, paljon erilaisia lintuja, kilpikonnia, kaneja, vuohia ja ankkoja. Siellä oli tosi paljon nähtävää lasten kanssa ja me oltaisiin varmasti viihdytty siellä vaikka kokonainen päivä. Henkilökunta oli myös ihanan rempseää ja kertoi mielellään eläimistä. Ihan mainio retkikohde koko perheelle!

Limingassa on paljon kiinnostavia eläimiä, sillä Kukka- ja eläinpuiston jälkeen ajettiin Limingan luontokeskukselle, joka oli tosi mahtava! Liminganlahden luontokeskuksella voi lainata kiikarit ja lähteä lintubongailemaan 600 metrin päähän lintutornille. Lisäksi luontokeskuksessa on näyttelyitä, joissa pääsee tutustumaan lintuihin monella eri tavalla. Siellä oli paljon nimenomaan toiminnallista tekemistä lapsille, eli ei ollut vain sellainen ”katsele ja kävele” -museo. Monia asioita pääsi itse kokeilemaan ja tarjolla oli esimerkiksi hauskoja virtuaalisia pelejä, joita sai kokeilla, sekä upea satunurkkaus ylhäällä. Liminganlahden luontokeskuksella voi myös ruokailla, siellä on kahvila, jossa on tarjolla lounasta ja kahvilatuotteita ja esimerkiksi jäätelöä. Tosi huikea ja maksuton kohde!

Käyntikohteet:

Kukka- ja Eläinpuisto Escurial

Liminganlahden luontokeskus

Neljäs kohde: Oulu

Limingasta ajettiin lasten kanssa Ouluun ja siellä viihdyttiinkin reissun viimeiset päivät. Koska sunnuntai oli hieman pilvinen ja sateinen, me suunnattiin Oulun tiedekeskus Tietomaahan, jossa olin käynyt viimeksi yläkouluiässä! Tietomaassa oli monta kerrosta täynnä tehtävää ja kokeiltavaa lasten kanssa. Tietomaassa pääsimme kokeilemaan mm. kelkka- ja vuoristoratasimulaattoreita, tutustumaan sattumaan ja todennäköisyyksiin, ajamaan hurjalla vaijeripyörällä ja matkustamaan aikakoneella. Tietomaa on kyllä yksi Oulun kivoimpia kohteita lasten kanssa, siellä on niin paljon mielenkiintoista nähtävää ja opittavaa.

Majoituttiin Oulussa kaksi yötä Nallikarin upeassa Poiju Villassa, jotka ovat siis vuokrattavia moderneja huviloita aivan hiekkarannan tuntumassa. Meidän villa tuntui varsin hulppealta ilmastointeineen ja omine saunoineen. Sieltä löytyi kaikki modernin kodin mukavuudet ja enemmänkin. Villassa mahtui hyvin kahdessa makuuhuoneessa nukkumaan tällainen viisihenkinen perhe, ja olohuoneen levitettävälle vuodesohvalle olisi mahtunut vielä kaksi tyyppiä. Nallikari on mahtava paikka kesämatkailijoille, siellä on erilaisia majoitusmahdollisuuksia leirintäalueesta isoihin villoihin ja kaikkeen siltä väliltä. Leirintäalueella palvelee myös Nallikari Bistro ja Bakery, josta me saatiin aamupalat pienestä aamupalabuffetista. Bistro ja Bakery tarjoaa myös lounasta ja bistro menun, kahvilatuotteita ja jäätelöä ja paljon muuta. Oiva kohde, jos käy Nallikarissa ihan muuten vain!

Illallisella ruokailtiin tunnelmallisessa Sokeri-Jussin Kievarissa Oulun Pikisaaressa, joka on yksi mun lempipaikkoja Oulussa. Pikisaari on Oulun keskustan tuntumassa oleva idyllinen saari ja Sokeri-Jussin Kievari taitaa olla Pikisaaren tunnetuin kohde. Siellä tarjoillaan mm. Oulun perinneruokaa Rössypottua, mutta Rössypotun lisäksi sieltä saa myös muita mielettömiä herkkuja. Sokeri-Jussin Kievarissa löytyi lapsillekin oma lista, ja lasten listalla oli perus nakkien ja ranskalaisten lisäksi myös esimerkiksi paistettua kuhaa ja broileria. Herkuttelin itsekin (aikuisten :D) paistetulla kuhalla ja Otto söi härkää.

Aloitettiin meidän maanantaiaamu vierailulla meille tuttuun Vauhtipuistoon. Vauhtipuisto löytyy aivan Nallikarin läheltä ja se on mainio huvipuistokohde pienten ja vähän isompienkin lasten kanssa. Olen ennenkin Vauhtipuistosta kirjoittanut, mutta se on Suomesta ylivoimaisesti mun lempi huvipuisto pienten 1-5v lasten kanssa, sillä siellä lähes kaikki on sellaista, mitä ihan pienetkin voivat jo kokeilla. Isommillekin Vauhtipuistosta löytyy kyllä tekemistä, kuten autoja, pomppulinnoja, liukumäkiä ja huvipuistolaitteita. Vauhtipuistoon oli tullut sitten viime käynnin myös uusia laitteita, kuten mahtava Hyrskyn Tyrsky -laiva ja Hupi Pallot kuumailmapallokaruselli.

Vauhtipuisto on sopivan pienellä alueella, niin siellä ei mene kukaan hukkaan ja kaikki löytävät toisensa kätevästi, vaikka isommat menisivätkin laitteisiin keskenään pienempien käydessä jossain toisessa laitteessa. Vauhtipuistoon pääsee helposti joko omalla autolla tai Kaupunkijuna Kompiaisella, jonka kyyti kuuluu rannekkeen hintaan. Kompiainen kulkee sekä Nallikarista että keskustasta Vauhtipuistoon ja takaisin.

Vauhtipuiston jälkeen suunnattiin piknikille Nallikarin uimarannalle ja haettiin herkulliset piknik-eväät Nallikari Bistro & Bakerysta. Ehdittiin onneksi syödä meidän eväät ja nauttia upeasta hellepäivästä Nallikarin rannalla, ennen kuin myrsky tuli yhtäkkiä päälle ja kaikki ihmiset lähtivät juoksemaan! Tämä oli täysin poikkeuksellista, en ole ikinä kokenut mitään vastaavaa, vaikka Nallikarissa olen käynyt kymmeniä kertoja. Mutta onneksi meidän Poiju Villa oli niin lähellä, niin päästiin nopeasti sinne suojaan ja kuivattelemaan, kun kastuttiin kaatosateessa. Ja onni, että oltiin juuri saatu eväät syödyksi.

Meidän kohteena olisi maanantaina ollut vielä Linnasaaressa sijaitseva Vesipuisto Lappis, joka olisi varmasti ollut ihan mieletön! Myrskyn vuoksi ei kuitenkaan tällä kertaa päästy sinne, vaan se jäi nyt sitten seuraavalle reissulle odottamaan.

Illallista nautittiin Nallikarin uimarannalla sijaitsevassa ravintola Nallikarissa, jossa myös löytyi kattava lasten lista sekä monipuolinen, tuore ja laadukas lista aikuisille. Otto valitsi tällä kertaa burgeria ja itse herkuttelin nokkoslasagnella, jollaista en ennen ollut maistanutkaan. Nokkoslasagne oli täynnä makua.

Oulun kohteet:

Majoitus:

Poiju Villas Nallikari

Ruokailut:

Nallikari Bistro & Bakery

Sokeri-Jussin Kievari

Ravintola Nallikari

Käyntikohteet:

Tiedekeskus Tietomaa

Vauhtipuisto

Nallikarin uimaranta

Vesipuisto Lappis

Pohjolan rengastie on ihan uusi kokemusrikas reitistö ja mun mielestä ihan huippu konsepti! Pohjolan rengastiellä pääsee kokemaan monipuolisesti avomerta, jokisuistoa, metsää ja luontoa ja siellä on runsaasti mielenkiintoisia kohteita niin lapsiperheille kuin kaikille muillekin. Rengastietä pitkin kuljettaessa voi kokea Suomen luonnon ääripäät ja yhdistää sen kaiken vielä kaupunkielämään ja elämyksiin. Ja juuri näin me mun mielestä tehtiin!

Saatiin nähdä mieletöntä jokisuistoa Siikajoella, paljon eläimiä ja lintuja Limingassa, maatilaelämää Törmälän tilalla, ihanaa vanhan kaupungin tunnelmaa ja historian havinaa Raahessa ja Oulussa paljon kaupunkiaktiviteetteja ja herkullisia ravintoloita. Saatiin tavata ihania ja sydämellisiä yrittäjiä, jotka palvelivat meitä turisteja täydellä sydämellä. Pohjolan rengastien varrelta löytyy kymmeniä ihania majoituspaikkoja, ruokapaikkoja ja elämyskohteita, niin autoilijoille kuin julkisilla kulkevillekin. 

Jos suunnittelet kotimaan matkaa  lähiaikoina, niin Oulun tyttönä minä suosittelen erittäin lämpimästi kyllä näitä Pohjolan rengastien kohteita. Reitti toimii ympäri vuoden ja jokainen vuodenaika tuo kohteisiin omat upeat erityispiirteensä. Meillekin jäi vielä ihan valtavasti nähtävää ja koettavaa myös tuleville reissuille. Kiitos Visit Liminka, Visit Raahe ja Visit Oulu tästä ikimuistoisesta reissusta! Me saatiin ihania ja lämpimiä muistoja, uusia kokemuksia ja mahtava aloitus kesälle!


Mulla olikin jo kauhea koti-ikävä

26.07.2020

Ihanaa olla kotona! Me tultiin tänään alkuillasta kotiin ja vitsit, että mulla oli hurja koti-ikävä! En varmaan ole kokenut samanlaista koti-ikävää vuosikausiin, kuin nyt tällä Oulun reissulla. Yleensä olen ollut sitä mieltä, että voidaan olla matkoilla vaikka koko kesä, mutta nyt totesin Otolle jo alkuviikosta, että mä kyllä vähän kaipaan meidän kotia.

Oulussa ei ollut muuttunut mikään, siellä oli ihan yhtä ihanaa kuin aina ennenkin. Läheisten kanssa voisin kyllä viettää aikaa vaikka loputtomiin, siitä ei ollut kyse. Mutta mä vaan nautin niin paljon meidän kodista nyt (ja oli vieläpä aika kutkuttava into päästä näkemään vihdoinkin valmis keittiö myös), että siitä se koti-ikävä varmasti johtui. Tämähän oli ihan ensimmäinen kerta kun me oltiin edes yötä pois tästä kodista. Kotona on tullut oltua niin älyttömän tiiviisti sieltä maaliskuusta asti (ja tässä kodissa huhtikuusta asti), että oli tosi hassua olla yli viikko yhtäkkiä pois. Ennen tätä pisin reissu oli varmaan se kun oltiin veneilemässä puoli päivää, hui. 

Oli aivan ihanaa nähdä kaikkia rakkaita ihmisiä Oulussa, mutta nyt on myös ihana olla täällä. Me mennään onneksi vielä elokuun puolella uudelleen Ouluun, kun yhdellä sukulaisella on valmistujaiset. Ehkä siksikin oli nyt aika helppoa lähteä kotiin, kun tiesi, että ei joudu ikävöimään sukulaisia kauaa, vaan pian taas tavataan. 

Ekana kotona katsottiin, että onko meidän viherkasvit vielä hengissä ja ne voivat onneksi oikein hyvin! Meidän 3-vuotias varmuuden vuoksi kuitenkin kasteli niitä oikein reippaasti. Ja pihalla oli istutuslaatikoissa myös tosi hyvä tilanne. Tomaatin taimiin oli tullut uusia pieniä tomaatin alkuja ja kesäkurpitsaankin paljon lisää kukkia, joiden varsista ehkä kasvaa sitten uusia kesäkurpitsoita vielä. Salaattia oli myös kasvanut ihan älyttömästi lisää ja nyt meille tulee ihan kiire saada ne syötyä, mutta sehän ei haittaa mitään. Ruohosipuliakin oli niin paljon, että varmaan kuivataan osa, niin riittää vaikka koko talveksi.

Mun sisustussuunnittelija-tädin luona missä yövyttiin oli paljon ihania sisustuslehtiä ja mulle tuli kunnon sisustuskuume niitä lukiessa. Voin kertoa, että lähiaikoina on ainakin muutama sisustusprojekti ja DIY-juttu luvassa, sillä mä en malta odottaa, että pääsen toteuttamaan mun visioita! Sain taas sellaisen ahaa-elämyksen, että mehän voidaan toteuttaa ihan mitä vaan jännittäviä ideoita täällä ja ainakin yksi sellainen on saatava toteutettua mitä pikimmiten, jos multa kysytään. Olen ollut niin syvästi uppoutunut tähän keittiöremppameininkiin, että olen aivan unohtanut muun kodin projektit. Mutta nyt niillekin on aikaa ja ideoita.

Tilasin myös meille viimeinkin valaisimet keittiöön ja ruokailutilaan, joiden pitäisi saapua viikon sisään. Mun täti auttoi valitsemaan näyttävän valaisimen ruokapöydän ylle ja keittiöön tulee vielä kaunis ja simppeli seinävalaisin. Ihan ekana esittelen kuitenkin huomenna meidän keittiön, kunhan olen saanut sen kuvattua kunnolla. Oli niin jännittävää tulla kotiin, kun tiedettiin, että täällä meitä odottaa valmis keittiö. 

Kotimatka sujui leppoisasti ja nyt on niin hyvä fiilis olla täällä. Lämmitettiin sauna ja nyt mennään nauttimaan löylyistä. Sen jälkeen ajateltiin katsoa Good Girlsin uusia jaksoja Oton kanssa ja tehdä iltapalaa. Olen odottanut niitä jaksoja jo tovin ja tänään ne vihdoin tulivat katsottaviksi Netflixiin. Tästä on hyvä lähteä uuteen viikkoon uusien ideoiden kera! Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille <3


Meidän vinkit New Yorkiin

17.02.2020

Tässä postauksessa tulee paljon asiaa kerralla. Tässä on nimittäin kaikki New York -vinkit, joita mulla on teille antaa meidän neljän päivän perusteella ja niitä on pal-jon. Alunperin kun lähdin itse etsimään vinkkejä New Yorkiin, suuntasin Pinterestiin (ja tietty luin kaikki teidän jakamat vinkit). Pinterestistä löytyi paljon vinkkejä yhden, kahden, kolmen ja myös neljän päivän NYCin reissuja varten. Tähän postaukseen kirjoitin meidän vinkit käytännön asioista, nähtävyyksistä, ravintoloista, ostoksista lapsille/lasten kanssa, aikuisten ostoksista, alueista ja ”muista” jutuista. Toivottavasti niistä on iloa!

Yleiset vinkit

Esta-hakemukset

Muista tehdä netissä Esta-hakemus hyvissä ajoin (vähintään 72h ennen matkaa) ja muista tarkistaa, että passisi on voimassa vähintään 6kk reissun jälkeen. ESTA-matkustuslupa (Electronic System For Travel Authorisation) on sähköinen matkustuslupa Yhdysvaltoihin. Hakemuksen tekemiseen tarvitset passin (ja aikaa) ja se maksaa n. 14 dollaria per hlö. Tämä oli mulle itselle ihan uusi juttu ja olen super kiitollinen teille, kun vinkkasitte ja ehdittiin tehdä ne oikein hyvissä ajoin. 

Taksi lentokentältä

Helppo keino siirtyä esim. JFK:lta hotellille on taksi. New Yorkissa luotettavilla takseilla on se oma taksinumero useassa eri paikassa esillä, esim. rekisterikilvessä, taksikyltissä, sivuilla ja lisäksi ”vaakuna” konepellillä. Me saatiin flat rate -hinta, joka oli 53 dollaria kentältä meidän hotellille Mid Towniin. Sen päälle maksettiin kuitenkin vielä 20% tippi. Hotellilta kentälle mennessä hotelli tilasi meille autokuljetuksen, jossa oli ”flat rate -hinta” 70 dollaria, mutta siihen päälle tuli vielä tietullit ja ruuhkamaksut sekä tippi, jolloin lopullinen hinta oli n. 90 dollaria.

Verot ostoksista

New Yorkista esim. vaate- ja kenkäostoksista joutuu maksamaan ylimääräisen 8,75% myyntiveron, mikäli niiden loppusumma ylittää kerralla 110 dollaria. Eli jos tekee ostoksia, eikä halua maksaa ylimääräistä, niin kannattaa pitää loppusumma kerralla alle 110 dollarissa, ellei sitten osta jotain kalliimpaa, jolloin ei voi välttyä verolta. Me ei jouduttu kertaakaan maksamaan veroa, koska kallein ostos oli Leviksen farkut, jotka maksoivat 98 dollaria.

Liikkuminen

Suosittiin ehdottomasti kävelyä! New Yorkissa välimatkat kohteelta toiselle eivät ole pitkiä, jos reitit suunnittelee järkevästi. Mukaan kannattaa varata hyvät kengät, sillä kävellen kaupungista saa niin paljon enemmän irti.

Ruokailu

Kannattaa hyödyntää Happy Hour -tarjoukset ja lounasaika, mikäli haluaa päästä edullisemmin. Monet paikalliset sanovat vinkkipostauksissa, että ei kannata mennä ketjuravintoloihin, koska New York tarjoaa niin paljon parempaakin. Ja varmasti näin onkin, mutta ainakin itseäni myös itselleni vieraat ketjut kiinnostavat aina paikallisen tarjonnan lisäksi. Usein ravintolaketjuista tulee ketjuja ihan syystä: niillä on paljon asiakkaita ja kysyntää, koska ne vastaavat johonkin tiettyyn haluun tai tarpeeseen poikkeuksellisen passelisti. Mä testaan mielellään myös paikallisia ketjuja kun matkustan (mutta olenkin tällainen turvallisuushakuinen matkailija).

Subway

Jos haluaa nähdä mahdollisimman paljon, kannattaa aloittaa päivä sillä, että ajaa metrolla johonkin tiettyyn sijaintiin ja sitten kävelee sieltä takaisin päin kohti hotellia. Metrolla kulkeminen on edullista ja me koettiin helpoimmaksi ladata vähän arvoa metro cardille ja kulkea sillä. Ajettiin metrolla yhteensä kolme kertaa, joten esim. 7 päivän lipun ostamisessa ei olisi ollut meille mitään järkeä, kun metroliput on muutenkin niin edullisia (2,75 dollaria aikuiselta per matka). Kun ostaa metrolipun, sillä saa matkustaa niin monta vaihtoa kuin haluaa, kunhan pysyy siellä metrolaitureiden alueella. Eli niin kauan kuin ei tule pois metrolaitureilta puomin läpi, sillä yhdellä ja samalla lipulla voi matkustaa vaikka viisi tuntia. Vastaavasti siis jos vaikka ostat lipun ja poistut alueelta, sinulla menee uusi matka kortista, vaikka palaisit alueelle jo puolen tunnin sisään.

Nähtävyydet

Me ei ostettu New York Passia, koska tiedettiin, että ei aiota käydä yli kahdessa maksullisessa nähtävyydessä. Se tulee siis edullisemmaksi mikäli käy vähintään kolmessa eri kohteessa, mutta jos käy vain yhdessä tai kahdessa maksullisessa kohteessa, kannattaa maksaa ne erikseen. Pidemmällä reissulla New York Pass varmasti kannattaa. Jos haluaa välttää jonoja, kannattaa hyödyntää aikaeroa ja mennä vierailtavaan kohteeseen aina heti kun se aukeaa aamulla. Näin saattaa parhaimmillaan välttää jonon ihan kokonaan, kuten meille kävi. New York Passin avulla voi ohittaa myös mahdolliset jonot.

Rockefeller Center / Top Of The Rock, 30 Rockefeller Plaza, New York, NY 10112

TÄMÄ! Suosittelen niin paljon. Me arvottiin ihan viimeiseen saakka, että mennäänkö Empire State Buildingiin vai Top Of The Rockiin. Ensin mainittu nyt jäi tietty näkemättä, mutta oltiin aivan käsittämättömän tyytyväisiä Top Of The Rockiin. Sieltä oli ihan huikea näköala. Mentiin sinne kello 8.00 aamulla kun se aukesi, eikä tarvinnut jonottaa ollenkaan. Päästiin siis ihan normaaleilla lipuilla sinne ilman jonotusta. Näköala oli mieletön! Siellä oli kaksi eri kerrosta ulkona, joihin pääsi ihmettelemään näköaloja. Suosittelen ehdottomasti menemään sinne ihan huipulle, missä lasiseinät eivät ole tiellä. Sieltä näkee koko New Yorkin kaikessa laajuudessaan ja voi vain haukkoa henkeä ja miettiä, että voiko tämä olla tottakaan. Ihan käsittämätön kokemus!

Hauska vinkki! Toisella puolella Rockefeller Centeriä on jono, jossa jonottamalla voi saada liput johonkin NBC:n late night show:n yleisöön. Kun me mentiin esim. maanantaiaamuna kasilta käymään, jono ei vielä ollut kovin pitkä! Jos haluaa siis mukaan johonkin tunnettuun telkkariohjelmaan yleisöön, kannattaa kokeilla onnea jonottamalla aikaisin aamulla.

9/11 Museum & Memorial, 180 Greenwich St, New York, NY 10007, United States

Me käytiin katsomassa vain ilmainen osuus, eli ulkona muistomerkit. Ne olivat todella vaikuttavat jo ihan itsessään ja vetivät hiljaiseksi. Seisoskeltiin siellä hyvä tovi. Jos olisi ollut enemmän aikaa, oltaisiin ehdottomasti vierailtu myös museossa ja observation deckillä, mutta se jäi nyt toiseen kertaan. Ensi kerralla sinne siis. Suosittelen käymään alueella, vaikka ei museoon haluaisikaan mennä, sillä se on vaan todella vaikuttava. Lähellä sijaitsee lisäksi arkkitehtonisesti upea Oculus -ostari, Century 21 lippulaivamyymälä sekä Eataly italialainen ruokamarket ja ravintolamaailma.

Brooklyn Bridge

Mieletön kokemus! Sillalta näkee upeasti niin New Yorkin skylinen kuin vapauden patsaankin. Meille riitti oikein hyvin se, että saatiin töllistellä patsasta sillalta, ei ollut tarvetta lähteä ajelemaan lautalla lähemmäs. Sillalla oli jotenkin niin mahtava tunnelma ja suosittelen erityisesti, että menee heti aikaisin aamulla, jolloin siellä ei ole niin paljoa tungosta. Me nähtiin sillalla mm. upea akrobaattiesitys, ihan hirveästi lenkkeilijöitä, paljon turisteja, aivan älyttömiä rantakämppiä ja kattoterasseja ja jotenkin oli niin ihana aloittaa koko reissu sieltä.

Sillalle on Brooklynissa kaksi sisäänkäyntiä. Ensimmäinen on Tillary Streetiltä ja Boerum Placelta alkava virallinen jalkakäytävä. Toinen (jota me käytettiin) on alikulkutunneli Washington Streetillä, se johtaa suoraan sillalle kävelytielle. 

Flat Iron Building, 175 5th Ave, New York, NY 10010, United States

Ikoninen Flat Iron Building oli mulle sellainen, jonka ehdottomasti halusin nähdä ja kuvata. Tällä hetkellä se on kuitenkin remontin vuoksi paketissa, eikä mitenkään hirveän ihmeellinen. Jos siis nyt lähtisin ekaa kertaa ja tietäisin sen olevan paketissa, en lähtisi pelkästään sen vuoksi kävelemään sinne suuntaan. Flat Iron Buildingin vieressä on kuitenkin myös kiva Lego-kauppa, jossa voisin käydä.

The Vessel, The Shops and Restaurants at Hudson Yards, New York, NY 10001, Yhdysvallat

The Vessel on älytön viritelmä. Se on rakennelma, jossa on vaan hulluna portaita ja tasanteita. Siellä voi vierailla ilmaiseksi, mutta vierailuaika pitää varata etukäteen. Me ei käyty siellä ”sisällä” vaan kuvattiin sitä ulkopuolelta. The Vessel sijaitsee The Shops at Hudson Yards -ostarin edustalla, lähellä High Line Parkia. Jos on siis matkalla sinne suunnalle, kannattaa se käydä kurkkaamassa samalla.

Central Park

En välttämättä suosittele Central Parkia näin talviaikaan, ellei sitten halua käydä siellä eläintarhassa. Central Park Zoon hyljealtaan tosin näkee, vaikka ei ostaisikaan lippuja. Muuten siellä Central Parkissa ei ollut hirveästi talvella mitään ihmeellistä, me käveltiin siellä n. tunnin verran. Kun ei ole puissa lehtiä, eikä nurmikot viherrä, niin ei se tunnu silloin niin jännältä, eikä näytä niin kauniilta. Söpöjä oravia siellä kyllä oli. Kesällä, keväällä tai syksyllä sen sijaan vierailisin siellä ehdottomasti, voin vain kuvitella miten henkeäsalpaavan kaunista siellä on silloin.

The High Line Park, useita sisäänkäyntejä, helpoin on Westfield -ostoskeskuksen ja The Vesselin vieressä vieressä

Sama homma The High Line parkin kanssa, sekään ei ollut näin talvella kovin erikoinen. Kun jonkun paikan juttu on vehreys, niin se ei välttämättä ole hirveän merkittävä kun se kaikki on riisuttu pois. Näin talviaikaan High Line park oli meluisa jalkakäytävä vähän korkeammalla, that’s it. Mutta siellä kävellessä näki hyvin sen, että keväällä, kesällä ja syksyllä se on varmasti upea. Talviaikaan en tuhlaisi siihen turhaan aikaa tai askelia jos nyt menisin New Yorkiin.

The Empire Hotel, 44 West 63rd Street

Me haluttiin vaan nähdä se, koska Chuck Bass 4evah!!!! Empire Hotelin näkee, kun lähtee esim. Central Parkista kävelemään alaspäin kohti Midtownia. Ja siellähän voi siis vaikka yöpyä jos haluaa, se on ihan oikea hotelli.

Ravintolat

Momofuku Noodle bar, The Shops at Columbus Circle , 10 Columbus Circle, New York, NY

Nimensä mukaisesti nuudelirafla, eli sieltä saa kaikkea aasialaistyylistä ruokaa. Me otettiin molemmat ramenia ja tykättiin meidän annoksista to-del-la paljon. Älyttömän herkullista ruokaa! Hyvä viinivalikoima myös. Momofuku on ketju ja niitäkin sijaitsee useammassa eri paikassa. Me käytiin The Shops at Columbus Circle -ostoskeskuksen Momofukussa.

Black Tap, 136 W 55th street, New York, NY

Rento burgeripaikka, jossa pienpanimo-oluita, hulluja pirtelöitä ja älyttömän hyvää musiikkia! Sijaitsee lähellä Central Parkia, vähän eteenpäin Top Of The Rockista ja Radio City Music Hallista.

Shake Shack, 691 8th avenue, New York, NY 

Burgeri-ketju, jossa aina paljon ihmisiä ja hyvä tunnelma. Burgerit oli hyviä ja löytyi myös vegevaihtoehtoja. Jos ei jaksa miettiä ja on hirveä nälkä, suosittelen menemään Shake Shackiin. Niitä löytyy useasta eri osoitteesta. Me käytiin siinä, joka sijaitsi lähimpänä Times Squarea.

Los Tacos No. 1, 229 West 43rd Street, New York, NY 10036

Rento taco-paikka, jolla ihan loistavat arvostelut! Tacot on todella hyviä. Paikka on tunnelmaltaan melko ”kiireinen” eikä istumapaikkaa siis välttämättä saa. Jos haluaa rauhassa istuskella ja nauttia, suosittelen menemään johonkin muualle. Ruoka on siis kuitenkin älyttömän hyvää.

Prince Street Pizza, 27 Prince St A, New York, NY 10012, Yhdysvallat

Kymmenien julkkistenkin vierailema pizzeria NoLitassa, eli North of Little Italyssa. Pieni paikka, jossa aina paljon jonoa, mutta super nopea palvelu. Mekin saatiin pizzat alle kymmenessä minuutissa. Ihan törkeän hyvää margheritaa!

Vino e Grano, Eataly, 4 World Trade Center 101 Liberty Street, Floor 3, New York, NY 10007

Ihan mieletön italialainen ravintola, jossa tosi hyvä viinivalikoima ja parasta pizzaa, mitä olen ikinä syönyt. Suosittelen erityisesti FUNGHI E TALEGGIO -pizzaa, jossa on Cremini-sieniä, Taleggio-juustoa, Parmigiano Reggiano-juustoa, Balsamicoa ja rucolaa. Ihan mielettömän herkullinen pizza. Eatalyssa on myös todella hieno italialainen ruokamarket, josta voi ostaa kaikkea mahdollista italialaista. Myös ihana valikoima kirjoja ja keittiövälineitä. Jos vierailee 911 memorialilla, kannattaa pysähtyä myös täällä.

230 Fifth avenue Roof Top Bar, 230 5th avenue, New York, NY

Täällä kannattaa todellakin vierailla myös talvella ja mennä paikalle happy hourin aikaan, vähän ennen kuin aurinko laskee. Paikalla on lämpölamput joka puolella, vilttejä sekä katettuja ”igluja”, joten siellä tarkenee ihan hyvin, vaikka mittari näyttäisi alle kymmenenkin astetta. Todella hyvää musiikkia ja upea näköala kattojen yli, myös Empire State Building näkyy ihan mielettömän upeasti täältä! Me viihdyttiin monta tuntia ja syötiin herkullista friteerattua kanaa snackina. Törmättiin paikalla myös suomalaisiin, siis hitsi millä todennäköisyydellä New Yorkissa toisilleen tuntemattomat suomalaiset onnistuvat istumaan vierekkäisiin pöytiin kattoterassilla?? 230 Fifth Rooftop bar on kenties New Yorkin yksi tunnetuimmista kattoterasseista ja me oltiin ainakin todella vaikuttuneita siitä.

Pret-A-Manger, joka paikassa

Siis tämä on varmasti monille tuttu ketju, jonka kahviloita on myös ympäri Eurooppaa, mekin oltiin käyty jo Lontoossa siellä monta kertaa. Tykkään konseptista ja me syötiin joka aamu aamupalat siellä. Joka päivä tuoreet aamupalajutut, älyttömän hyvää kreikkalaista jugurttia, hedelmiä ja marjoja ja itsetehtyä granolaa, herkullista tuoretta mehua, hyvää kahvia ja musiikkia ja kiva tunnelma. Jos ei jaksa miettiä sen enempää (kuten me ei jaksettu aina herätessämme aamuviideltä), niin Pret-A-Manger on aina turvallinen ja herkullinen vaihtoehto.

Ostokset lapsille / lasten kanssa

Camp, The Family Experience Store, 110 5th Ave, New York, NY 10011, Yhdysvallat

The Shops at Columbus Circlessä sijaitseva ihana lelu- ja kirjakauppa lapsille, jossa ihan älyttömästi myös tekemistä! Kauppa itsessään on jo elämys, mutta siellä on myynnissä myös aivan ihania leluja ja kirjoja. Me ostettiin täältä esim. Coco Chanel -kirja, joka on ollut ihan hitti. Paljon myös puuleluja ja kaikkea kaunista lastenhuoneeseen.

Yoya, 605 Hudson St, New York, NY 10014

En suosittele. Odotin jotain isoa tavarataloa, sillä nettisivujen perusteella myynnissä oli valtava määrä mun rakastamia lastenvaatemerkkejä. Kyseessä olikin todella pieni kivijalkaliike (siis ehkä max. 20 neliötä), jossa oli jokaiselta merkiltä vain 1-2 vaatetta myynnissä. Siis samalle rekille oli tungettu kymmentä eri merkkiä, joilta kaikilta oli myynnissä vain yksi tai kaksi erilaista paitaa tai mekkoa. Tosi söpö kauppa ja varmasti ihan kiva piipahduspaikka jos asuu naapurissa, mutta kauempaa en sinne lähtisi.  Pienoinen pettymys, koska siellä ei vaan oikeasti ollutkaan mitään. Paljon paremmin löytää ihan kotimaaasta näitä vaatteita.

FAO Schwarz, 67 5th Avenue, New York, NY 10153

New Yorkin vanhin ja tunnetuin lelukauppa Rockefeller Centerissä. Lelukaupassa on ihana ”ruokamarket”, jossa lapsi voi valita lasten ostoskärryihin leikkiruokia ihan kuin oikeassa ruokakaupassa. Lisäksi siellä voi tehdä oman barbien, siellä on Build-a-bear-workshop ja kaikkea muuta. Mieletön kolmekerroksinen lelukauppa, jossa myös ihana karkkimaailma. Ihan älyttömiä pehmoleluja ja kaikkea mitä ikinä vaan lapsi voisi toivoa. Elämys!

Nintendo NYC lippulaivamyymälä, 10 Rockefeller Plaza, New York, NY 10020, Yhdysvallat

Oton taivas! Siellä on pieni ”pelikonsolimuseo” eli kaikki Nintendon konsolit esillä. Mukana myös Persianlahden sodasta selvinnyt ja edelleen toimiva Gameboy. Ostettiin täältä meidän keskimmäiselle hänen nimeään kantava pehmolelu, jollaista ei oltu löydetty koskaan mistään. Paljon Nintendo-vaatteita, mahdollisuus pelata pelejä, kaikki mahdolliset amiibot mitkä vain on ilmestynyt. Pelaajan unelmakauppa. Nintendo NYCissä järjestetään myös kaikkia pelitapahtumia ja pelien julkkareita.

Disney Store, 1540 Broadway, New York, NY 10036, Yhdysvallat

Todellinen elämys jopa aikuisille! Isoin Disney Store, jossa itse olen vieraillut. Kaksi isoa kerrosta täynnä kaikkea, mistä Disney-fani haaveilee. Leluja, vaatteita, sisustusta, pelejä, kenkiä, asusteita. Everything Disney. Käytiin siellä useamman kerran, kun se sijaitsi kätevästi Times Squarella. Auki tosi myöhään, niinkuin kaikki Times Squarella.

Lego-myymälät, Flat Iron District, 200 5th Ave, New York, NY 10010, Yhdysvallat  & Rockefeller Center 

Iso kaksikerroksinen Lego-myymälä molemmissa osoitteissa, Lego-fanin unelmat. Myymälöissä tapahtuu jatkuvasti ja myynnissä paljon spesiaalimpia legoja, joita ei ihan joka Prismasta löydy.

M&M’s World, 1600 Broadway, New York, NY 10019, Yhdysvallat

Times Squarella sijaitseva valtava karkkikauppa, josta saa kaikkia mahdollisia erilaisia M&M’sejä sekä oheistuotteita.

Abercrombie & Fitch, 720 5th Ave, New York, NY 10019, Yhdysvallat

Kivoimmat perus-ketju -lastenvaatteet löysin Abercrombielta. Kivoja huppareita ja farkkuja ja pehmeitä materiaaleja.

Tavaratalot

Tavarataloissa  ja Century 21 -outlet-tavaratalossa lapsille todella peruskamaa, ei oikeasti mitään kovin ihmeellistä. Toki jonkin verran esim. Kenzoa, Stella Mc Cartneyta yms mutta ei hirveästi mitään, mikä olisi kiinnostanut itseäni. Varsinkin noissa outleteissa näkee melko selkeästi, että kyseessä on merkeiltä ne jämätuotteet, joita kukaan ei ostanut normihintaan. Suomessa on ehdottomasti paremmat lastenvaatevalikoimat kuin New Yorkissa.

Vintage-ostokset

The Vintage Twin, 543 Broadway, New York, NY

Mieletön vintage-liike, jossa vaatteet on kaikki värien mukaan järjestetty. Kaikissa vaatteissa on The Vintage Twin-label ja ne on käyty tarkasti yksitellen läpi. Fiilis on kuin ”tavallisessa” vaatekaupassa, mutta kaikki vaatteet on vaan vintagea. Ihania bändipaitoja, mielettömiä vintage-farkkuja eri merkeiltä valtava valikoima ja college-paitoja (kirjaimellisesti), asusteita ja mekkoja. Kaikkea ihanaa ja loistava, kätevä sijainti. Ei kovin edullinen kuitenkaan.

Artists & Fleas, 490 Broadway, Broome St., New York, NY

Ihana yhdistetty vintagekojujen ja paikallisten taiteilijoiden ”market”, jossa myynnissä kaikkea taiteesta ja koruista 90-luvun Levi’s 501-farkkuihin. Farkkujen hinnat tosin on kohdillaan, vanhat ysäri-501-farkut olivat 138 dollaria pari. Ihana tunnelma ja hyvää musiikkia, paljon kiinnostavia ihmisiä, söpöjä koruja ja ihania julisteita.

Beacon’s Closet, 74 Guernsey St, Brooklyn, NY 11222, United States

Yksi tunnetuimpia vintage-liikkeitä NYCissä. Upea valikoima, joka päivittyy jatkuvasti.

L-train vintage, eri sijainteja ympäri New Yorkia

En suosittele ainakaan East Villagen myymälää. Nettisivujen perusteella innostuin, mutta kokemus ei ollut hyvä ks. liikkeestä, jossa me käytiin. Käveltiin pitkä matka East Villageen ja liike oli todellinen pettymys. Halvat hinnat, mutta huonokuntoista tavaraa ja koko liike haisi todella tunkkaiselta. Käännyttiin hyvin nopeasti takaisin. Nettisivujen perusteella odotin siis UFFia, mutta totuus oli ihan toinen.

Aikuisten vaatteet

Century 21, 21 Dey Street New York NY 10007

Mun mielestä ei ehkä ihan niin hyvä kuin hehkutetaan, vaikkakin heti sisäänkäynnillä oli kauniisti asetellut upeat luksustuotteet. Mä en oikein löytänyt sieltä mitään, vaikka siellä oli ihan älyttömästi kaikkea seitsemässä kerroksessa. Mulle laadukkaan luksustuotteen ostamisessa kyse on koko ostoskokemuksesta. Ei tuntunut hyvältä ostaa esim. Guccia niinkuin olisi jossain Tokmannilla (niinkuin siellä monet tuotteet oli aseteltu sitä kaunista sisäänkäyntiä lukuunottamatta). Myynnissä on toki paljon myös edullisempien perusmerkkien tuotteita. Jos tietää tarkkaan mitä haluaa (vaikka Niken treenihousuja, merkkilenkkareita (ei suosituimpia malleja) tai edullisen merkki-korttikotelon tai meikkejä) niin sitten löytää hyvin, mutta jos vaan katselee tai etsii ”sitä oikeaa”, niin siitä tavara-ähkystä ei välttämättä löydy mitään, niin mulle kävi.

Nordstrom Rack,  865 6th Ave, New York, NY 10001

Sama juttu kuin Century 21. Luksusmerkkien lisäksi myös paljon perusmerkkejä, kuten Tommy Hilfiger, Calvin Klein yms. Molemmissa myymälöissä on aika sekavasti kaikki tuotteet ja vähän epäsiisti ja kiireinen tunnelma. Jos jaksaa kaivella niin saattaa löytää jonkun helmen, mä en jaksanut, eli en ostanut mitään.

Macy’s, 151 W 34th St, New York, NY 10001, USA

Yksi New Yorkin ikonisimmista tavarataloista. Vähän kuin Stockmann tai Harrod’s, mutta vielä isompi. Lapsille perus merkkejä, Ralph Laurenia tai Tommy Hilfigeriä enimmäkseen. Kosmetiikkaa älytön valikoima!

Ostoskeskukset

Kaikissa ostareissa aikalailla samat perus vaatekaupat, niin Zara, H&M, American Eagle, Abercrombie, Old Navy, J. Crew, Banana Republic, Forever 21, Club Monaco ja muut perusmerkit löytyy. Ravintoloissa eroja. Ostarivierailu kannattaa yhdistää johonkin muuhun vierailuun, kuten Westfield tsekata samalla kuin 911 Memorial ja The Shops at Hudson Yards samalla kuin The Vessel ja Highline Park.

The Shops at Hudson Yards, between 10th and 12th Avenues from West 30th to West 34th Streets, New York, NY. 

The Shops at Columbus Circle, 10 Columbus Cir, New York, NY 10019, Yhdysvallat

Oculus / Westfield World Trade Center,185 Greenwich Street, New York, NY.

Alueet

Dumbo

Jos haluaa Dumbosta päin Manhattan Bridge -sillasta kuvan, kannattaa suunnata osoitteeseen: 39-21 Washington St, Brooklyn, NY 11201. Täällä otetaan monet turistikuvat ja paikalle kannattaa mennä heti aikaisin aamulla, niin ei ole niin paljon ihmisiä. Dumbossa sijaitsee myös Gossip Girlin Dan Humphreyn loft-asunto ihan lähellä Brooklyn Bridgen sisäänkäyntiä, osoitteessa 15 Washington St, Brooklyn, NY 11201, USA. Molemmat upeat sillat, Manhattan Bridge ja Brooklyn Bridge näkyvät upeasti Brooklynissä eri puolilla. Rannassa on myös ihana karuselli ja lasten leikkipuisto. 

Times Square

Suosittelen Times Squarea ihan mihin aikaan päivästä tahansa. Myöhään illalla se kuhisee, etenkin jos on perjantai tai lauantai. Keskellä yötä sieltä saa ehkä vaikuttavimmat kuvat, joissa ei ole niin paljoa ihmisiä (mutta valoa kuitenkin on, koska mainostaulut valaisevat mihin kellonaikaan tahansa). Arkiaamuna meteli siellä on korvia huumaava, autot tööttäävät jatkuvasti, ihmisiä on aivan hitosti. Times Squarella on paljon kauppoja, kuten Covergirl, Disney Store, Old Navy, American Eagle, Levi’s, M&M’s, Hershey’s ja muut. Kaupat ovat myöhempään auki kuin muualla NYCissä, puoleen yöhön tai klo 01.00 asti. Times Squarella näkee ehkä eniten erilaisia ihmisiä pienellä alueella, mitä on koskaan ennen nähnyt.

Midtown

Me koettiin, että Midtown oli aika hyvä sijainti hotellille, koska sieltä pääsi niin nopeasti ja helposti ihan joka puolelle kaupunkia. Midtownissa on myös paljon ravintoloita ja kauppoja ja monet nähtävyydet aika lähellä. Varjopuolena se, että sijainti on todella hektinen. Jos haluaa rauhallisempaan ympäristöön, suosittelen ennemmin jotain muuta aluetta.

5th Avenue

Täältä löytyvät kaikki luksusliikkeiden lippulaivamyymälät, sekä Tiffany’s ja isoimmat tavaratalot. Me ei käyty suurimmassa osassa edes sisällä, kunhan katseltiin vaan ulkoapäin myymälöiden upeita ulkoasuja. Ne olivat niin hienoja!

SoHo

Paras ostosalue meidän mielestä. Siellä on eniten ostosmahdollisuuksia aikuisille. Löytyy niin perus eurooppalaiset merkit kuin kaikki perus amerikkalaisetkin merkit. Lisäksi paljon luksuskauppoja, pieniä putiikkeja ja vintage-liikkeitä.

Little Italy / Nolita

Tunnelmallinen ravintola-alue, jossa vähän matalampia rakennuksia ja suloisia kahviloita. Jos kaipaa rauhaa hetkeksi ja haluaa kävellä vähän kotoisammalla alueella.

East Village

Ei oikein ollut meidän makuun ainakaan parin tunnin kävelyn perusteella, mutta ei me tietty kaikkea nähty. Jos nyt tekisin matkasuunnitelmaa, niin East Villageen en itse käyttäisi aikaa.

Muut

Whole Foods, useita eri sijainteja. 

Niin ihana ruokakauppa! Olisipa Whole Foods myös Suomessa. Paljon tuoreita raaka-aineita, luomua ja kaikkea ihanaa. Täältä löysin myös mahtavan Flexicadon, eli muovisen välineen, joka pilkkoo avokadon helposti kerralla täydellisiksi siivuiksi, hah. Ostin sieltä tuoreita herkullisia granolapalleroita, joita söin aina aamulla pika-aamupalaksi ennen kuin Otto heräsi. Whole Food’sissa on kaikkea, ihan unelma ruokakauppa.

Target, joka puolella

Amerikkalaisten Tokmanni. Täältä löytyy edullisen päivittäistavaran, kosmetiikan ja vaatteiden lisäksi paljon samoja leluja kuin Suomesta, mutta edullisemmin. Esim. Barbiet on New Yorkissa puolet edullisempia kuin Suomessa.

Kun mä muistelen näköalaa Top Of The Rockista, mä tiedän, että me ei olla nähty oikeasti vielä mitään, sillä se kaupunki on valtava. Mutta kun mä luen tätä mun listaa, niin kyllä me kuitenkin aika paljon ehdittiin kokea. Tämä on hyvä alku, ensi kerralla sitten paljon lisää. Se helpottaa, kun tietää jo valmiiksi vähän niitä alueita ja tietää missä viihtyy ja mitä haluaa nähdä lisää. Neljä päivää oli meille täydellinen aika tähän elämäntilanteeseen, mutta kyllähän meidän reissu aika intensiivinen oli. Oltiin liikkeellä kaikki se aika, mitä ei nukuttu ja iltaisin oltiin ihan puhki, mutta valtava hymy kasvoilla. Eli fiilis oli juuri se, mitä tavoiteltiinkin. Me ollaan kaupunkireissaajina sellaisia, että halutaan nähdä ja kokea mahdollisimman paljon mahdollisimman lyhyessä ajassa – rantalomat on asia erikseen. Onneksi ollaan Oton kanssa samanlaisia reissaajia, niin reissaaminen onnistuu helposti, koska pystytään tekemään sellaisia matkoja, joista molemmat tykkää.

Kiitos vielä ihan älyttömän paljon kaikille teille, jotka vinkkasitte kohteita NYCissä! Autoitte meitä tekemään meidän reissusta juuri sellaisen kuin toivottiin <3