Olen ottanut tavaksi kirjoittaa aina ylös, kun joku meidän perheessä sanoo jotain meidän mielestä hauskaa. No en aina, arvatenkin suurin osa kaikesta hauskasta menee ohi siinä hetkessä kun se tapahtuu, eikä sitä muista enää jälkeenpäin. Mutta aina silloin kuin muistan, niin rustaan näitä päättömiä juttuja ylös. Niitä on hauska lukea myöhemmin ja lapsiakin naurattaa, kun heille joskus lukee ääneen jotain juttuja, mitä he ovat pienempänä sanoneet. Täältä siis pesee muutama juttu, suurin osa on lasten sanomia, mutta yksi myös mun suusta. Varsinkin tällä tavalla asiayhteydestä irroitettuna ne ovat jotenkin vielä tavallistakin höpsömpiä, vai mitä te olette mieltä?
Lapset keskustelevat keskenään:
”Kuinka kauan mun pitää viel olla lapsi?” ”No muutama vuosi.” Joo ihan muutama vaan, täysi-ikäisyyteen ei ole kuin 13 vuotta. Mutta muutaman määritelmähän on Suomen lain mukaan 3-99 eli periaatteessa se oli aivan oikein ilmaistu, eikö?
”Voitteko te ostaa mulle taas tänään piimää kun mä tykkään siitä niin paljon. Mä oon sun kaa suklaakaveri ja isin kaa piimäkaveri.” Ostettiin lapselle piimää.
”Mä otan nyt tuoretta kahvia jossa kukaan ei ole uittanut lyijykynää.” Tämä oli eräänä aamuna, kun olin ottamassa ensimmäistä hörppyä höyryävän kuumasta kahvimukillisesta, ja kuopus päätti tulla sekoittamaan sitä lyijykynällä. Vanhemmuuden iloja!
”Miks Kaapolla on aina samat vaatteet päällä?” Se on kyllä harvinaisen hyvä kysymys. Ehkä Kaapo haluaa keskittyä olennaiseen, ja olla yhtä tehokas kuin Steve Jobs aikoinaan omassa päivittäisessä uniformussaan.
Jälleen lapset keskustelevat keskenään:
”Sun pompulassa on kinkkua.” ”Oho.” *kinkku jatkaa pompulassa olemistaan kunnes äiti puuttuu peliin*
”Äiti mä haluisin sellaset silverit pääkallokorvakorut koska must tulee muotisuunnittelija JA rokkitähti.” En epäile kyllä sekuntiakaan etteikö hänestä voisi ehdottomasti tulla molemmat, varsinkin hopeisissa pääkallokorvakoruissa.
”Mä oon vielä tän kesän ajan pieni ja sotken, mut sit kun meen syksyllä kouluun niin mä haluun pitää mun huoneen aina siistinä, koska sit jos tulee vaik mun koululuokkalaisii kylään, nii pitää olla siistii.” Toim. huom. ne on niitä samoja ”koululuokkalaisia” jotka ovat kyläilleet meillä myös tarha- ja eskarivuosina.
”Kreikassa tulee tosi kuuma. Mut jätskibaarissa ei tuu kuuma, koska siel on sellanen varjo. Mut se varjo ei kyl ehkä kestä sellasta kuumuutta. Ehkä se sulaa. Niinku jätski.” Mä putosin ihan kärryiltä, mutta lapsi itse vaikutti ylpeältä ajatuksen kulustaan.
Tällainen loppukevennys arkiviikon päätteeksi, ja sitten nautitaan ihanasta ja rentouttavasta (ja TYHJÄSTÄ) viikonlopusta, ai että! Ihanaa viikonloppua kaikille, toivottavasti aurinko paistaa ja lämpöä piisaa edes vähän enemmän kuin näinä tuulisina päivinä.
Huippu toi vika :D. Miekin oon joskus ottanu ylös sällin juttuja,hauska kuulla sitten mitä tulevaisuudessa Miinan kanssa juttelevat kunhan vauva kasvaa puhuvaksi lapseksi 🙂
Musta on kiva kun kirjotat lapsistasi siten että et puhu heistä heidän nimillään! Se tuo anonymiteettiä heille! Lukija ei pysty muodostamaan kuvaa heistä kun ei tiedä kenestä puhut, ja se on musta kiva juttu lapsia ajatellen 🙂 vaikkakin lukijalle tylsempi, mutta se on toissijainen asia jos haluaa suojella lastensa persoonia ja luonteita yms.