Halloween-juhlat lapsille

24.10.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Flying Tiger Copenhagenin kanssa.

Halloween on juhlana vieläkin meille suomalaisille vähän tuntemattomampi kuin joulu tai juhannus, mutta kasvattaa koko ajan suosiotaan. Me ollaan vietetty Halloween-juhlia melkein joka vuosi siitä asti kun esikoinen on ollut parivuotias, ja niin myös tänä vuonna. Mä rakastan järjestää juhlia, ja Halloween on mahtava ilon ja hulluttelun juhla.

Meillä siihen kuuluu erityisesti hauskojen kasvomaalausten tekeminen, ja usein tehdäänkin monet erilaiset aina lokakuun aikana. Halloweenhan on siitä hauska, että Suomessa kukaan ei koskaan tunnu tietävän, milloin sitä ”kuuluu viettää”. Osa viettää Pyhäinpäivän kanssa samana päivänä, ja osa jenkkityyliin joko lokakuun vikana viikonloppuna tai sitten 31. päivä lokakuuta, jolloin on ”virallinen” Halloween muualla maailmassa. Suomessa Halloweenin ajankohtaa ei ole erikseen määritelty kalentereihin.

Viime vuonna meillä kävi karkki vai keppostelijoita kahtena eri päivänä, ja meidän lapset kävivät myös sekä Oulussa mun tädin lasten kanssa, että täällä Helsingissä kiertelemässä. Näin juhlista ja maskeerauksesta tykkäävänä mua ei ollenkaan haittaa, että nämä ilottelut kestävät useammankin päivän. Halloween tuo iloa ja lämpöä pimenevään syksyyn, ja on ihanaa höpsötellä ja askarella ja suunnitella lasten kanssa. He nauttivat siitä, kun saavat pukeutua erilaisiin rooleihin, ja katsoa peilistä aivan erilaiselta näyttävää naamaa ja asua.

Me tykätään panostaa juhliin, ja meillä on paljon koristeita erilaisia teemajuhlia varten. Teemajuhlien järjestäminen on mulle hirveän tärkeä ja rakas, voisin jopa ehkä sanoa harrastus. Mulle on kuitenkin ehdottoman tärkeää, että me säästetään aina käytetyt koristeet, ja uusiokäytetään niitä moneen kertaan. Mä tykkään askarrella paljon koristeita itse, ja toki osan ostan tai olen aikoinaan ostanut valmiinakin. Mitään muuta kuin ilmapalloja en ole heittänyt roskiin, vaan kaikki viirinauhat, pompomit, kirjainbannerit ja muut aina säästetään ja käytetään uudelleen sopivan tilaisuuden tullen. Ne menevät onneksi pieneen kasaan, eivätkä vie paljoa tilaa.

Yleensä me aina askarrellaan itse ainakin jotain juhlia varten, ja lapset saavat olla aina mukana askartelemassa koristeita. Heistä on aivan ihanaa osallistua ja päästä toteuttamaan luovuuttaan. Tänä vuonna askarreltiin lasten kanssa ihan mielettömiä luurankoja, joiden raajat liikkuvat, ja joilla on kiiltävät värikkäät luut. Luuranko-askartelusetit löytyivät Flying Tiger Copenhagenista, ja lapsista oli mahtavaa raaputtaa itse foliopinta luihin. He tekivät mahtavan värikkäät luurangot, ja niistä tuli hauskat Dia de los muertos -henkiset koristeet.

Flying Tiger Copenhagenissa on paljon kivoja ja edullisia koristeita, joilla saa näyttävästi teemaa tuotua esille. Esimerkiksi silkkipaperiset kurpitsa- ja luurankoviirinauhat on tosi edulliset, mutta niillä saa jo luotua tosi näyttävää Halloween-tunnelmaa. Lasten suosikkeja on tietysti kaikki halloween-teemaiset karkit, joita Flying Tiger Copenhagenit ovat myös pullollaan. Ällöjä silmiä, sormia ja tietenkin kurpitsan ja lepakon muotoisia vaahtokarkkeja.

Testattiin tänä vuonna eka kertaa myös Flying Tiger Copenhagenin kasvomaalit, ja ne olivat kyllä todella jees mun mielestä.  En ollut ennen tehnytkään itselleni näin voimakasta maskeerausta, vaan tämä oli ihan eka kerta. Ensikertalaiseksi olin kuitenkin ihan tyytyväinen lopputulokseen. Lapset olivat aivan haltioissaan omista kasvomaalauksistaan, mutta he eivät olekaan ihan yhtä kriittisiä mun kädenjälkeä kohtaan, kuin mitä itse olen, heh. Taapero ei halunnut edes nenua ja viiksiä tiikeri-asunsa jatkoksi, mutta söpö tiikeri hän oli pelkässä haalarissaankin. Tiedän jo nyt, että tullaan tekemään vielä useammat kasvomaalaukset tämän kuun aikana. Ainakin jotkut eläinmaalaukset pitää tehdä, ja ehkä Oulussa jotain pelottavaa mun meidän esikoista pari vuotta vanhemmalle kummipojalle.

Rakastan sitä, että eri vuodenaikoihin liittyy omia juhlallisuuksia, perinteitä ja vakiintuneita tapoja. Mikäs sen parempi tapa piristää pimenevää vuodenaikaa, kuin hauskat kasvomaalaukset, herkut ja hassuttelu. Halloween on ihana juhla.

Mun instagram-tilillä @iinalaura on meneillään Flying Tiger Copenhagenin arvonta, jossa voi voittaa 50€ lahjakortin Flying Tiger Copenhageniin. Sitä nyt ei ehkä halloweeniin enää ehdi käyttämään, mutta joulu se tulla jollottaa, ja mä olen nähnyt jo vähän etukäteen, mitä kaikkea ihanaa Flying Tigereihin on tulossa jouluksi. Voin kertoa, että nyt kannattaa osallistua, on nimittäin sen verran ihania ja persoonallisia juttuja tulossa. Arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ. Eli siihen voi osallistua instagramissa. Muistathan seurata mun @iinalaura -tiliä ja Flying Tiger Copenhagenin @flyingtigerfi -tiliä.

Ihanaa Halloweenin aikaa kaikille <3


17 Responses to “Halloween-juhlat lapsille”

  1. Marina sanoo:

    Ihanat juhlat!! Joskus tein omille lapsille myös synttärit Halloween teemalla. Tein päiväkausia koristeet ite! oli kyllä urakka mutta palkitseva!!!

  2. Maija sanoo:

    Heippa!
    Ihanaa kun jaksatte puuhata lapsille mukavia juhlia ja selkeästi panostaa niihin!
    Toivoisin postausta tai muuten näkökulmaasi ekologiseen ajatteluun, kulutuksen vähentämiseen ja muihin ympäristötekoihin liittyen – mitä mieltä olet nykyajan kuluttamisesta ja miten itse voisit vaikuttaa maapallon hyvinvointiin sekä siihen, millaisen maailman jätämme lapsillemme? Mitä olette ehkä jo tehneet ekologisemman ajattelun hyväksi ja missä olisi kehitettävää ? ☺️

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Heippa, kiitos paljon <3 Tämä aihe on usein täällä esillä (mm. autoilua koskien, vaatteita ja kenkiä koskien, ruokaa koskien yms.), mutta pidempi vain tälle aiheelle omistettu postaus on tulossa tällä viikolla. Siitä tosin kirjoitin jo tuossa reilu viikko sitten ( http://butimahumannotasandwich.indiedays.com/2018/10/12/meille-kuuluu-hyvaa/ ), että en aio kyllä itse tehdä mitään listausta missä asioissa olen ilmastoystävällinen – koska se tuntuu itsestäni tekopyhältä ja kiinnittäisi ehkä liiaksi huomiota yksilövalintoihin, kun tällä hetkellä kyse on kuitenkin enemmän lainsäädännöstä ja suurista linjoista, vaikka toki jokaisella pienellä teollakin on merkitystä, eikä niitä kannata jättää tekemättä. Mä aion puhua siitä, kuinka juuri nyt kannattaa miettiä tarkasti ketä äänestää ensi kevään vaaleissa, jotta seuraavat neljä vuotta Suomessa tehdään suuria ilmastoystävällisiä päätöksiä. Kiitos postaustoiveesta ja ihanaa syksyä <3

      • Maija sanoo:

        Multa olikin mennyt ihan ohi tämä kyseinen postaus jossa tätä pohditkin jo! Kiitos siis sen linkkauksesta☺️
        Hyviä pointteja siis.
        Mulla myös on valtava ilmastoahdistus ja eritoten kulutushysteria tuska! Tiedostan yksilön valintojen merkityksen sekä yhteiskunnan ja pyrin tekemään omassa elämässä kestäviä valintoja ja pysyviä muutoksia. Oon sun kanssa samaa mieltä että myös valtioiden tulee muuttaa toimintaansa yksilöiden ohella. En kuitenkaan koe pahana listata asioita joita jo tekee hyvin , mutta kunnioitan valintaasi tässä ☺️
        Siksi halusin tuoda asian esille tähän postaukseen, kun minua itseäni on alkanut enenevissä määrin ahdistaa kulutus – siis aivan kaikki kulutus ja pakkausmateriaalit muun muassa. Pyrin välttelemään muoviin pakattua tavaraa ja oikeastaan jokaisen ostoksen kohdalla miettimään onko tämä aivan välttämätön ja selviänkö ilman sitä. Tässä mun ajatuksia aiheesta ja on hyvä, että asiasta nousee keskustelua ja huolta – lisäksi meillä kaikilla on keväällä myös valta vaikuttaa äänestämällä kuten sanoit! Aurinkoista syksyä myös teidän perheelle! ☺️

  3. Shu sanoo:

    Oon nyt varmaan kauhee tosikko, mutta ite en tykkää Halloweenistä yhtään. Ehkä siksi etten tykkää mistään pelottavasta enkä ymmärrä kauhulla mässäilyä. Joo, tottakai tajuan ettei lapsille Halloween oo ihan sama, mutta on siinäkin pelottavia elementtejä. No, ei tässä kauaa mee kun saan juhlia vähän ilosempaa juhlaa eli joulua. 😀 Ja tottakai tajuan, ettei kaikki tykkää siitäkään. Juhlia jokaiseen makuun..

  4. Nimetön sanoo:

    Aika jäätävä määrä kertakäyttö krääsää siihen nähden miten paljon olet viime aikoina painottanut sitä kuinka ekologisesti elät. Tigerin tavara on muutenkin sellaista että se on usein rikki jo siinä vaiheessa kun sen kotiin asti saa. Jos te olette viettäneet halloweenia joka vuosi ja säästäneet kaikki koristeet niin olisi luullut että niillä olisi jo koristellut kodin ilman taas uuden krääsän hankkimista?

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Mun on pakko olla tästä laadusta kyllä ihan eri mieltä: meillä on todellakin tallessa varmaan 90% koristeista ja naamiaisasuista, joita on tähän mennessä hankittu. Myös nämä koristeet ja naamiaisasut käytetään useaan kertaan, jo tänä syksynä ovat olleet kaksissa eri juhlissa, ja tämän syksyn jälkeenkin säästetään. Me ollaan toki juhlittu Halloweenia joka vuosi, mutta esim. viime vuonna oltiin Halloweenin aikaan Oulussa (ei omia koristeita), ja sitä edellisinä vuosina ei olla vielä hankittu niin paljon Halloweenjuttuja, vaan menty ihan parilla koristeella. En puhunut tässä vain Halloween-koristeista vaan ihan kaikista juhlakoristeista, että ne on kaikki säästetty. Naamiaisasut ovat lapsilla leikeissä harva se päivä. Kuvissa on myös paljon karkkia/astioita, joita käytettiin kaksissa eri juhlissa, koska siitä riitti molempiin. Karkki ja kertakäyttöastiat (jotka ovat kartonkia, eivät muovia enkä ottanut esim. muovipillejä ollenkaan juuri kierrätyksen vuoksi) ovat toki kertakäyttöisiä, kukaan tuskin syö karkkia moneen kertaan, tai käyttää samoja pahviastioita moneen kertaan.Pahviastiat on käteviä isoissa juhlissa, kun puuhaa on muutenkin paljon.

      • Nimetön sanoo:

        Ymmärrän kyllä että joskus voi olla helpotus käyttää isoissa juhlissa kertakäyttöastioita, mutta järkevänä en sitä näe varsinkaan jos kaikki tarjoamisetkin on laitettu esille kertakäyttökipoissa. Nyt en ainakaan saanut käsitystä siitä kuinka isot nämä teidän kekkerit olivat? Ja vaikka astiat olisivatkin kartonkia, niin ne on joka tapauksessa päällystetty muovilla. Koska kukaan ei tosiaan syö samalta muovilla päällytetystä pahvilautaselta kahta kertaa onko niitä pakko käyttää jos tiskikone kuitenkin tiskaisi suht vaivattomasti ne oikeat lautaset?

        • Iina Hyttinen sanoo:

          No sehän siinä, kun ei blogin kautta aina näe sitä, että mitä siellä taustalla on: kuten esim. meillä synttärijuhlat sisäliikuntapaikassa lapsille, joihin piti itse viedä tarjoilut ja astiat paikan päälle (joissa myös käytettiin näitä kuvissa näkyviä astioita). Siellä ei tiskausmahdollisuutta ollut, ja juurikin niitä 20 hlö lastenjuhlia silmällä pitäen nämä astiat valkkasin tämän kamppiksen yhteydessä, vaikka tottakai kotona voi käyttää ihan tavallisia astioita. 🙂

  5. Tiina sanoo:

    Kiitos inspiraatiosta! Kivoja koristeluja teillä. Meidän kotikaupungissa ei valitettavasti ole Tigeria mutta lasten kanssa on askarreltu yhdessä ja netistä löytyy paljon halloween-aiheisia leivontaohjeita. Ja näköjään tuota rekvisiittaa löytyy jo ihan perusmarketeistakin. Aiomme järjestää halloween-juhlat lasten kanssa muutamille ystäville. Olisiko jotain ideoita millaista ohjelmaa juhlissa voisi olla?

  6. Maisa sanoo:

    Out of subject, mutta kun tapasit oton ekan kerran niin ”tiesitkö” että se tulee olemaan ”just se”? Tuliko sulla sitä mystistä tunnetta mistä kaikki aina puhuu? Vai alkoko se kaikki rakentua pala palalta? 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      IHANA kysymys <3 😀 Mut tää on tosi paha! Kyllä mä sanoisin et ihan ekana iltana tuli vahva ihastuminen, ja hyvin nopeasti sit sen jälkeen alkoi rakentumaan se tunne, että tässä tää nyt on, koska me kohdattiin niin isoja asioita niin nopeasti tutustumisen jälkeen, ja mulle heti siinä paljastui että kuka ja millainen se Otto on. Ja heti kun tutustuin paremmin, niin tuli se olo että tässä on se mun kumppani. Me oltiin niin nuoria silloin, ja itse olin tosi kokematon seurusteluasioissa, niin en tiedä olisinko tunnistanutkaan sellaista tunnetta heti ekana iltana uudenvuoden juhlissa, kun kaikki oli vaan hauskanpitoa. Mutta sitten kun päästiin olemaan kahden kesken ja juttelemaan, niin se tunne tuli nopeasti ja vahvistui koko ajan. <3

  7. Nimetön sanoo:

    Iyse olen ollut tosi varovainen lasten ja halloweenin kanssa. Esimerkiksi töissä päiväkodissa en koskaan viettäisi kyseistä juhlaa. Jo vappunaamiaisissa olen tarkkana, ettei aikuiset koskaan pukeudu lapsille vieraiksi, vaan pysyvät tuttuina ja turvallisina karnevaaleista huomimatta.
    Usein aikuiset tu tuvat arvioivan lasten kyvyn suhtautua tähän ”kauhupilailuun” väärin. Siksi meillä kotona on vietetty isommalla porukalla vuosittain hyvinkin kesyjä halloweenjuhlia. Näissä kammotuksissa mielummin aina vajarit kuin överit.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Töissä toki varmasti eri, kun lapsilta varmasti jäisi se aikuisten ”laittautumisvaihe” näkemättä, silloin ihan eri näköinen aikuinen voisikin olla tosi pelottava, kun yhtäkkiä vaan muuttuisi. Meillä lapset näkivät koko ajan mitä maaleja laitoin omaan naamaan, ja olivat vaan innoissaan, ja ovat aina olleetkin naamiaisjutuista ja maskeista! 🙂 Meilläkin jäävät hurjimmat ja aidoimmat maskit lasten kanssa kyllä kauppaan, ennemmin tällaisia omia maalauksia vaan. Aikuisten juhlissa sen sijaan menisin mielelläni ihan all-in 😀

  8. sanni sanoo:

    Voi vitsi, jotenkin odotan jo ihan superpaljon sitä että itselläni olisi lapsia ja saisi järkätä kunnon halloween kekkereitä! Jotenkin tää kumpuaa siitä kun itse olin lapsi niin halloween oli suunnilleen parasta mitä tiesin. Kavereiden kanssa säästettiin rahaa että päästiin ostamaan Tiimarista halloween koristeita ja tarroja. Äitini taas ei tykännyt tästä kauhulla mässäilystä enkä saanut kotona järjestää halloween juhlia. Vaikka en olekaan katkera äidilleni enää niin silti odotan sitä että pääsen omien lasten kanssa juhlimaan halloweenia oikein kunnolla. Ja halloweeniin nyt vaan kuuluu koristeet, ja omasta mielestäni se jos kerran vuodessa tuleekin vähän tuhlattua pahvilautasia ja serpentiiniä niin ei tee hallaa kenellekkään vaan enemmänkin se jokapäiväinen kuluttaminen, kierrättääkö jätteensä, sammuttaako valot huoneesta lähtiessä, yms. Ihan yhtälailla älytön kommentti voisi olla että mitenkäs teillä nyt oli joululahjat paketoitu lahjapaperiin kun olet juuri mainostanut ekologisuutta?! Järki käteen. Itse pyrin mahdollisimman hyvin kierrättämään jätteeni, suosin kävelyä tai pyöräilyä autoilun sijaan yms. Enkä pode huonoa omatuntoa siitä jos pari kertaa vuodessa tulee käytettyä pahvilautasia tai muuta tilpehööriä.

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.