Mitä te oletatte minusta?

06.11.2018

Tubessa moni on tehnyt videoita siitä, millaisia oletuksia seuraajilla on heistä. Mä halusin tarttua aiheeseen, ja tehdä siitä ihan perinteisen blogipostauksen. Kysyin teiltä instagram storiesissa, mitä te oletatte minusta, ja nyt olen kasannut kaikki teidän oletukset yhteen, ja vastaan niihin! Oli ihan älyttömän mielenkiintoista lukea teidän oletuksia, ja myöskin kovin itsetuntoa hivelevää ja mukavaa. Siis mua jännitti aivan hirveästi kysyä, koska ei mulla ollut mitään hajua millaisia oletuksia teillä on. Sieltähän olisi voinut tulla mitä tahansa! Mutta siis, en kestä, te ootte kyllä niin ihania, ja mulle tuli näistä oletuksista hyvä mieli, punastus ja vähän sellainen huijarisyndroomafiiliskin: miten teillä voi olla noin ihana kuva musta, ja olenko sen arvoinen?!

Te lähetitte oletuksia yli 86 kappaletta, mikä oli myös todella suuri määrä! Yhdistelin moneen kertaan toistuneita juttuja, ja tein tästä niin tiiviin paketin kuin pystyin. Kiitos hurjasti kaikille jotka tämän postauksen toteuttamiseen osallistuivat. Mä luin näitä oletuksia ääneen myös meidän isommille tytöille ja kysyin heiltäkin niiden paikkansapitävyydestä, oli hauskaa kuulla heidänkin mielipiteensä.

Yleisin oletus: En koskaan huuda tai suutu tai ärähdä lapsille tai Otolle

Pitääkö paikkansa? Kyllä ja ei. Huudanko lapsille tai Otolle? En. Olen huutanut ehkä kaksi kertaa, ja se on siis ollut joku säikähdyshuuto joskus jos jotain on vaikka tapahtunut (esim. joku tippuu tuolilta niin olen kiljaissut kovaan ääneen). Mutta en huuda muuten. Jos mulla on jotain asiaa, voin sen kyllä sanoa ihan normaalilla äänenvoimakkuudella. Suutunko lapsille tai Otolle? Kyllä joskus. Jos joku oikein kunnolla töppää, niin joskus saatan olla ärsyyntynyt ja koen kyllä myös suuttumuksen tunteita. Silloinkaan en kuitenkaan huuda, vaan pyrin keskustelemaan. Yritän aina ottaa edes sen pienen hengitystauon silloin kun tällaisia tunteita tai suuttumuksen aiheita tulee, ja tarttua vasta sitten itse asiaan. Silloin on helpompi miettiä se tilanne myös toisen kannalta, eikä laukoa vihaisia sanoja ensimmäisen johtopäätöksen perusteella. Mitä tiukempi tilanne, sitä kärsivällisempi pyrin olemaan. Jos siis ollaan vaikka julkisella paikalla, mun on jostain syystä vieläkin helpompaa pysyä rauhallisena kuin kotona.

Oletus: Minulla on pitkä pinna ja uhmatilanteissa pyrin aina olemaan rakentava

Pitääkö paikkansa? Kyllä. Olen tosi kärsivällinen lasten kanssa, ja pystyn olemaan rakentava ja antamaan uusia mahdollisuuksia. Kaikenlaisen epäoikeudenmukaisuuden suhteen olen kuitenkin tiukka. Mulla on aivan nollatoleranssi toisten tahalliseen ärsyttämiseen/kiusaamiseen/ulkopuolelle jättämiseen yms. Toki nyt esim. taaperon kanssa olen siinäkin melko kärsivällinen, koska tiedän, että hän ei esim. ymmärrä että lyöminen sattuu, tai että lelua ei saa ottaa toisen kädestä. Hänen kanssa harjoitellaan johdonmukaisesti ja kärsivällisesti aina kun tarvetta on. Isommilta vaadin kunnioittavaa ja oikeudenmukaista käytöstä toisiaan ja kaikkia muitakin kohtaan, ja puutun epäoikeudenmukaisiin tilanteisiin hyvin nopeasti, jos sellaisia tulee eteen.

Oletus: En koskaan vastaa lapsille mm’m niinkuin kuuntelisin, vaikka en oikeasti kuuntele

Pitääkö paikkansa? Ei. Se on tosi inhottava tapa, ja yritän parhaani aina kuunnella ja olla läsnä, mutta en mäkään mikään super ihminen ole. Meillä on kolme lasta, ja joskus vaan käy niin, että jollain heistä on jotain ihanaa höpötettävää asiaa juuri silloin, kun teen jotain muuta, ja hajamielisesti vastaan van mm’m. Onneksi meidän lapset kyllä huomaavat tämän, ja sanovat yleensä heti, että ”äiti, kuulitko!”. Tokalla kerralla sitten kuulen. Näin ei käy usein, mutta joskus kuitenkin, vaikka kuinka parhaansa yrittää. Ja se on ihan ok.

Oletus: Olen tosi energinen, reipas ja aikaansaava

Pitääkö paikkansa? Pääosin kyllä. Mutta en ole aina ollut. Olen käynyt läpi uupumuksen lukioaikoina, ja sillon en saanut pariin kuukauteen aikaiseksi kertakaikkiaan yhtään mitään, hyvä jos vaihdoin edes yökkäristä pois. On ollut ihan äärettömän pitkä tie rakentaa sellainen perhearki ja työympäristö itselle, jossa pystyy lähes aina olemaan energinen, reipas ja aikaansaava. Energisyyden vastapainoksi on kuitenkin todella tärkeää ottaa myös välillä sitä aikaa, kun ei tarvitse saada aikaiseksi yhtään mitään eikä olla reipas. Jos ei koskaan anna aivojen ja kehon levätä, jossain vaiheessa tulee pakollinen stoppi, ja sitten siitä on taas vaikeampi nousta takaisin. Mieluummin pitää itsestä huolta ennaltaehkäisevästi ja öllöttelee välillä. Ja kyllä mulla on tullut viime vuosinakin niitä hetkiä vastaan, kun tulee itku siitä tunteesta, että on ihan liikaa tehtävää ja deadlineja eikä tiedä mistä aloittaisi. Se on inhimillistä. Silloin yleensä aloitan siitä helpoimmasta hommasta, jotta pystyn tekemään edes jotain.

Oletus: Olin keskiverto-oppilas koulussa ja loistin vain muutamassa aineessa

Pitääkö paikkansa? No en tiedä. Tähän on vaikea vastata. Kun mä pääsin ysiluokalta, mun lukuaineiden keskiarvo oli 9,3 ja rakastin opiskelua, kuuntelin tunneilla ja olin tosi aktiivinen. Mä sain kuusi stipendiä ysiluokan päättäreissä. Lukiossa taas olin enemmän keskitason oppilas. Silloin opiskelu ei kiinnostanut enää yhtä paljon kuin yläasteella, tai mulla ei ollut tarpeeksi voimavaroja siihen elämäntilanteesta johtuen. Olen iloinen, että sain kuitenkin ihan hyvät keskitason paperit ja lakin päähän, vaikka en jaksanut juurikaan panostaa mihinkään.

Oletus: Pyrin ymmärtämään kaikkia ihmisiä, enkä pidä lokeroinnista

Pitääkö paikkansa? Kyllä. Liittyy varmasti empatiaan, että yritän aina ymmärtää kaikkia ihmisiä. Ja en tykkää lokeroinnista, koska en koe sitä kannattavaksi millään tavalla.

Oletus: Olen ollut pienenä ujo

Pitääkö paikkansa? Ei. Olin jo pienenä sellainen höpöttelijä, joka vaan meni juttelemaan kaikille.

Oletus: Olen tosi empaattinen ja ihmisrakas ja tulen aina kaikkien kanssa toimeen

Pitääkö paikkansa? Kyllä. Pyrin aina asettumaan toisen asemaan, ja miettimään miltä muista tuntuu. Mun on tosi helppoa olla empaattinen, ja tosi vaikeaa olla olematta empaattinen silloin kun se ei kannattaisi. Mä pystyn tulemaan hyvin toimeen kaikkien kanssa, myös sellaisten ihmisten kanssa, joiden kaikki näkemykset poikkeavat täysin omistani. Perushyvillä käytöstavoilla pääsee jo pitkälle. En kuitenkaan ole mikään kynnysmatto jonka yli voi kävellä, vaan tuon kyllä omat mielipiteeni ja ajatukseni esiin.

Oletus: Olen aina hyväntuulinen

Pitääkö paikkansa? Ei. Ei kai kukaan voi aina olla hyväntuulinen. Mulla on negatiivisia tunteita ihan niin kuin kenellä tahansa, eikä niitä saa kieltää itseltään. Silloin kun mulla on paha mieli tai huono päivä, koitan olla itselleni armollinen. En koe olevani pahalla tuulella usein, mutta ehdottomasti mullakin on elämässä sellaisia hetkiä, kun tekisi vaan mieli itkeä ja piiloutua peiton alle. Silloin jos olen pahalla tuulella, pyrin tsemppaamaan lasten ollessa hereillä, ja sitten kun he nukkuvat, voi hyvin vaikka piiloutua peiton alle ja itkeä. Ja sitten Otto tulee mun kaveriksi peiton alle, ja sanoo, että ei ole mitään hätää. Ja yleensä ne negatiiviset tunteet helpottuvat ja menevät ohi, kun juttelen Oton kanssa ja tajuan murehtineeni jotain ihan turhaa, tai tajuan, että en ole suruni kanssa yksin. Toki jos olen surullinen, niin tietysti silloin lapset saavat nähdä mun surun myös, en mä sitä piilottele. Mutta siinä tsemppaan, että yritän olla kiukuttelematta heille turhasta vain huonon päivän vuoksi.

Oletus: Haluan suuren perheen

Pitääkö paikkansa? No riippuu vähän. Kai meillä on jo aika suuri perhe, kun meitä on viisi!

Oletus: Olen tosi hauska, rento ja cool äiti ja olemme lasten kanssa äiti-tytärsuhteen lisäksi myös parhaita ystäviä

Pitääkö paikkansa? Kysyin lapsilta, ja he sanoivat ”JOOOOO!”. Mutta tietty heidän kokemuksensa on subjektiivinen, enkä tiedä, että kuka tähän voisi edes vastata paikkansapitävästi. Mutta kiitos kauniista oletuksesta, toivottavasti lapset voivat olla samaa mieltä vielä teini-iässäkin! Mä koen itse sen balanssin tärkeäksi: Haluan olla ihana rento äiti jonka kanssa on ihanaa viettää aikaa ja jutella ihan mistä tahansa, mutta haluan olla myös se turvallinen äiti, joka asettaa rajat silloin kun niitä tarvitaan.

Oletus: Leikkiessäni lasten kanssa olen aina läsnä leikissä

Pitääkö paikkansa? Ei aina. Pyrin kyllä siihen, että aina silloin kun osallistun leikkiin, olen siinä täysillä mukana. Ja silloin kun tiedän jo lähtökohtaisesti, että en ehdi keskittyä leikkiin kunnolla, ehdotan esim. osallistuvani myöhemmin, tai ehdotan jotain muuta tekemistä lapselle. Mutta eiköhän se ole enemmän kuin normaalia, että vaikka joskus kesken barbieleikin ajatukset  hakeutuvat jonnekin to do -listan tekemättömiin asioihin, kuten pyykkeihin jotka pitäisi pestä, tai sähköpostiin joka pitäisi kirjoittaa. Onneksi lapset hyvin nopeasti palauttavat takaisin leikkiin, jos erehtyy ajattelemaan jotain tylsiä aikuisten asioita.

Oletus: Voisin alkaa kasvissyöjäksi

Pitääkö paikkansa? En halua koskaan sanoa ei koskaan, voi hyvinkin olla että musta joskus tulee kasvissyöjä. En kuitenkaan tällä hetkellä aktiivisesti pyri siihen, vaan pyrin palauttamaan lihansyönnin meidän perheessä sille tasolle, jolla se oli yleisesti vielä esim. 50 vuotta sitten. Että liha olisi enemmän juhlaruoka, ja se olisi lähellä ja eettisesti tuotettua tai riistaa. En ole myöskään yhtään varma siitä, haluaisinko luopua kalaruuista kokonaan. Kala on ihan mun lemppari. Sellainen olisi musta ihanaa, että pääosin söisin kasvis- ja kalapainotteisesti, mutta silloin tällöin myös lihaa, ja sitä kohti ollaan mentykin.

Oletus: Oon oikeesti ujo ja mun voi olla vaikea olla oma itseni tuntemattomien seurassa

Pitääkö paikkansa? EI! Mä oon aina ollut tosi ulospäinsuuntautunut ja puhelias, ja mun on helppoa jutella tuntemattomien kanssa. Se mitä mä jännitän on esiintyminen, mutta muuten pystyn kyllä hyvin juttelemaan ihan kaikille ja olen aika avoin myös.

Oletus: En kiroile

Pitääkö paikkansa? Ei! Mä kiroilen kyllä, ja meidän lapsetkin ovat kuulleet kun kiroilen. Nykyään tilanne ei ole enää sellainen, että kirosanat toistuisivat puheessa usein, kuten vielä teini-iässä. Mutta edelleen tiukan paikan tullen mulla pääsee kyllä ärräpäitä suusta. Meidän lapset on kuitenkin tässä asiassa samanlaisia kuin itse olin lapsena, että he eivät kertakaikkiaan kehtaisi itse sanoa kirosanoja. Mä kysyin kerran lapsena äidiltä, että saanko mennä vessaan kiroilemaan, kun mua suututti joku asia niin paljon. Äiti antoi luvan, ja menin vessaan äidin kylpytakin taakse piiloon, ja kuiskasin ”paska”. Mulla oli niin kapinallinen olo sen jälkeen, en voinut uskoa, että tein sen. Kirosanat on vaan sanoja joilla ilmaistaan voimakkaita tunteita, eikä niissä silloin tällöin ole mitään pahaa. Paljon enemmän harmia ja tuskaa aiheuttavat ilkeät sanat toisista.

Oletus: En kestä sotkua, vaan olen ihan ylisiisti ihminen

Pitääkö paikkansa? Ei ollenkaan! Siis en kestä sellaista likaa esim. keittiössä tai vessassa, mutta sotkua meillä tulee kyllä ihan joka päivä ja joka paikassa. On ihanaa kun koti on siisti, ja rakastan sitä tunnetta, mutta meidän perheessä koti harvoin pysyy siistinä kovinkaan kauaa.

Oletus: Olen aamuvirkku joka hymyilee heti kun nousee sängystä ylös

Pitääkö paikkansa? Kyllä, jos olen nukkunut ihan tavalliset 7-8h yöunet. Mutta jos on joutunut heräilemään paljon tms. niin silloin en yleensä ole kovin virkeä, eikä tarvitsekaan olla. Normiunilla olen yleensä virkeä heti herätessä, juon kahvia ja touhuilen siinä samalla.

Oletus: Meidän perhe on tosi rikas

Pitääkö paikkansa? Jos verrataan miljonääreihin, niin ei, me ei olla rikkaita, eikä varsinkaan tosi rikkaita. Mutta me tullaan mukavasti toimeen, mistään ei ole pulaa ja ollaan säästetty ihan hyvin puskurirahaa ja sijoitettu rahastoihin, jotta mahdollisena huononakaan hetkenä ei jäätäisi tyhjän päälle. Jatkuvana pyrkimyksenä on vaurastua ja kehittää passiivista tulovirtaa työnteon rinnalla entisestään.

Oletus: Olen tosi eläinrakas

Pitääkö paikkansa? Rakastan kyllä eläimiä ja välitän eläinten hyvinvoinnista. Tulen myös eläinten kanssa hyvin toimeen. En kuitenkaan tällä hetkellä esim. priorisoi lemmikkiä jonkun toisen tarpeen yli, vaan ennemmin ollaan ilman omaa lemmikkieläintä, ja käytetään ne ajalliset resurssit tällä hetkellä muihin asioihin. Mutta aina kun näen ystävien/sukulaisten koiria niin lepertelen ja paijailen mielelläni, ja katson eläinvideoita lasten kanssa ja olen WWF:n norppakummi ja rakastan käydä rapsuttelemassa kotieläintiloilla eläimiä. Eli sanoisinko, että en koe olevani normaalia eläinrakkaampi, mutta olen ehdottomasti eläinrakas.

Oletus: Teen unelmatyötäni ja olen aina tykännyt kirjoittaa esim. päiväkirjaa

Pitääkö paikkansa? Kyllä ja ei. Lapsenahan en tästä ammatista osannut edes unelmoida, koska eihän sitä ollut olemassa silloin, kun olin pieni. Sen sijaan mä haaveilin muodin parissa työskentelystä. Se toteutuu tässä nykyammatissa osittain. Kirjoittamisesta olen aina tykännyt ihan hirveän paljon, se on totta, mutta en koskaan jaksanut kirjoittaa lapsena päiväkirjoihin kuin muutaman ekan sivun. Mulla on siis varmaan 6-7 päiväkirjaa lapsuudesta, joissa kaikissa on ekat max. 5-10 sivua kirjoitettu merkintöjä peräkkäisiltä päiviltä, ja loput tyhjää. Huvittavaa!

Mä oon tosi kiitollinen teidän oletuksista! Te ajattelette niin kauniisti ja ihanasti, että en kestä. Tuli ihan super hyvä fiilis teidän sanoista, ja tätä oli hauska tehdä. Hei ja pakko vielä palata tässä lopussa yhteen olettamaan, mun pituuteen siis: siitä on yleensä kahta ihan päinvastaista olettamaa! Tässä nyt kysyessä useampi sanoi, että olettaa mun olevan tosi lyhyt. Useammin kuitenkin olen kuullut, että mun on luultu olevan jotain 175-180cm pitkä! Ja siis todellisuudessa mä olen tällainen aivan perus tallaaja pituudeltani, eli 167cm. En pitkä enkä lyhyt.

Kiitos vielä hurjasti <3


5 Responses to “Mitä te oletatte minusta?”

  1. Minnis sanoo:

    Hei apua kuinka tunnollinen ja symppis toi vessassa kylpytakin takana tullut kirosana! 😀 mut toisaalta, hyvä niin.

    Tää oli hauska postaus! Nyt mä haluisin kuulla :D…..mitä SÄ oletat minusta! Vaikka koskaan ei olla törmätty (niin että sanoja oltaisiin vaihdettu) 😀 niin jos vaan ehdit, olis hauska kuulla tästä 😀

  2. Mari sanoo:

    Mieletöntä, että keksit ja löydät edelleen jatkuvasti hauskoja, mielenkiintoisia ja ajankohtaisia postausideoita. Välillä mietin, että miten ihmeessä sulla voi olla tuoretta ja ennenkaikkea kiinnostavaa sanottavaa jatkuvasti uusista aiheista näin monen blogivuoden jälkeen. Silti lähes alusta asti sinua seuranneena en koe, että olisit koskaan toistanut itseäsi! Hyvää työtä, arvostan! 🙂

  3. Iida sanoo:

    Pakko kysyä kun jäi häiritsemään..Mitä tuossa ekassa kuvassa/screenshotissa lukee kun joku on kirjoittanut että ”lopetat bloggaamisen viiden vuoden päästä koska…?” ja mitä vastaisit siihen? 🙂

  4. Anna-Maria K sanoo:

    Hei olipas tämä jännä, kiva ja hurjan mielenkiintoinen! Pitäisköhän tehdä sama… Mutta epäilen ettei kenelläkään ole mitään oletuksia musta 😀 😀

  5. Taina sanoo:

    Mistä tuo ihana paita on?

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.