Parisuhteessa somettajan kanssa

16.09.2019

Valtaosan meidän yhdessäolosta Otto on seurustellut bloggaajan, instaajan, somettajan kanssa. Hän ei kuitenkaan lähtenyt parisuhteeseen mun kanssa tietäen, että vielä joskus vaimon raapustuksia, kuvia ja videoita seuraa eri kanavissa 100 000 ihmistä kuukausittain, tai että edes aioin joskus kirjoittaa blogia. Toisaalta, tämä tilanne ei kuitenkaan tapahtunut yhtäkkiä ja yllättäen vaan se on seurausta meidän molempien pitkäjänteisestä keskustelusta, ymmärryksestä ja yhteistyöstä. Vaikka mä olen suurimman osan ajasta ollut meidän suhteessa se, joka on esillä, kaikki mitä ulospäin näkyy on sellaista, mikä on meille molemmille fine.

Lähtökohdat meidän suhteelle olisi voineet olla tosi erilaiset, jos oltaisiin tutustuttu vasta siinä vaiheessa, kun olen jo ollut läsnä somessa isosti. Toisaalta, en usko, että olisin koskaan hakeutunut tähän tilanteeseen jossa nyt olen, ilman Ottoa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Otolle oli ihan alusta asti okei se, että hän näkyy kuvissa ja kirjoitan hänestä. Se lähti siitä, että ajattelin kirjoittavani suunnilleen meidän yhteisille kavereille, sukulaisille ja tutuille. Oli luonnollista, että Otto oli osa blogia, jonka aihealueet (raskaus ja lifestyle) pyörivät lähes yhtä paljon hänen kuin minunkin ympärillä. Ajateltiin, että kaikki lukijat muutenkin tietävät meidän olevan yhdessä, joten miksipä sitä ei näyttäisi siellä.

Pikkuhiljaa tietysti kävi selväksi, että blogia lukivat muutkin ihmiset kuin meidän ystävät ja tutut. Siinä vaiheessa kuitenkin Otto oli jo osana blogia, joten olisi tuntunut oudolta yhtäkkiä ”piilottaa” hänet. Varmaan siksi ei sellaista edes ajateltukaan. Otolla ei ole koskaan käynyt mielessä, että hän ei haluaisi olla osana mun blogia. Omaa blogia hän ei sen sijaan halunnut enää jatkaa.

Kuinka moni muistaa Oton Akkavalta -blogin, jota hän piti vuosina 2014 & 2015? Minä muistan. Mulle se on ihana muisto, ikkuna Oton ajatuksiin ja matka, jota kuljettiin hetki yhdessä ja jonka aikana Otto oppi näkemään ne kaikki puolet mun työstä.

Koska Otto piti itse suosittua blogia, hän ymmärtää 100% sen, millaista mulla on. Niin hyvässä kuin pahassa. Hän ei vain katso sitä sivusta, vaan hän ymmärtää sen täysin. Otto ei halunnut jatkaa blogia, vaikka tykkäsi kirjoittamisesta paljon. Suuri syy sille oli se, että siinä missä mä sain itse kovettaa itseäni ikäville kommenteille jonkin aikaa ennen kuin blogin suosio kasvoi suurempiin mittasuhteisiin, Otto hyppäsi blogillaan heti siihen keskelle. Akkavallalla oli alusta asti kymmeniä tuhansia lukijoita ja palaute oli sen mukaista. Vaikka reippaasti eniten tuli positiivista, joukkoon mahtui myös aimo annos negatiivisuutta. Mun on ollut helpompi kestää asiattomuudet, koska niitä tuli ensin melko vähän ja sain rauhassa totutella niihin ja etsiä sen oman tavan suhtautua. En tiedä olisinko itsekään pystynyt jatkamaan bloggaamista, jos olisin aloittanut samoista lähtökohdista kuin Otto. Kylmiltään syvään päähän.

Vaikka Otto ei halunnut jatkaa omaa blogia, hänelle oli edelleen täysin ok se, että hän on läsnä mun somekanavissa. Otto tykkää tuottaa sisältöä, hän ei vaan halunnut olla se joka sitä jakaa ja joka vastaanottaa kaiken palautteen. Vuosien varrella Otto on kirjoitellut tänne enemmän tai vähemmän, ollut messissä videoilla ja nyt meillä on Yhdessä-podcast. Sen tekeminen on ihan älyttömän hauskaa ja se on Otollekin tosi luonteva tapa olla esillä.

Somepuoliso tuo Otolle mukanaan erilaisia lieveilmiöitä, kuten sen, että Otto on joutunut kuvaamaan mua jo yli kahdeksan vuoden ajan. Toisaalta, Otto on oppinut aika hyväksi kuvaajaksi tässä vuosien aikana, eikä se ole koskaan haitannut häntä. Me ollaan niin rutinoituneita yhdessä kuvaamiseen, että se kuvien räpsäisy on yleensä aika nopea prosessi, vaikka muut asiat siinä ympärillä vievätkin (lähinnä minun) aikaa. Mun mukana Otto on kulkenut erilaisissa tapahtumissa ja matkoilla ja päässyt kokemaan paljon sellaista, mitä ei ilman mun ammattia näkisi. Mun ammatti on myös mahdollistanut sen, että ollaan oltu molemmat kotona vauvavuonna yli puolen vuoden ajan, sekä nyt tämän Oton opintovapaan. Mun yrittäjyys on näyttänyt Otolle kokonaan uuden tavan elää ja tehdä työtä ja muuttanut hänenkin käsitystään siitä, millaista työelämää hän itselleen tahtoo.

Otto on mahdollistanut mun ammatin. Ilman Ottoa ja Oton uskoa muhun, mulla ei olisi ollut näin helposti mahdollisuutta panostaa kaikkeani tähän mitä teen. Oton ollessa ensimmäisinä vuosina perheen vakaa tulo, mulla oli mahdollisuus lasten kanssa kotona olemisen ohella kehittää mun blogia ja somekanavia. Oton heittäytyminen mun pähkähulluihinkin ideoihin aina, on suurin syy siihen, että olen uskaltanut. Otto ei kertaakaan epäröinyt, kun ehdotin, että perustan yrityksen raskausaikana ja teen siitä itselleni ammatin. Eikä hän ole koskaan kehottanut mua menemään ”oikeisiin töihin” tai kyseenalaistanut mun haaveita. Otto on nähnyt mitä mä teen ollakseni siellä missä nyt olen ja hän näkee mitä teen, jotta pääsisin vielä pidemmälle.

Somettajan puolisona eläminen on Otolle täysin luonnollinen olotila, onhan hän viettänyt mun kanssa lähes kolmasosan elämästään ja koko aikuisikänsä.

Me keskustellaan aiheesta lisää meidän Yhdessä -podcastin tänään ilmestyneessä 6. jaksossa, jossa keskustellaan mm. seuraavista asioista: Miltä tuntuu olla somevaikuttajan puoliso? Onko siinä jotain haittapuolia? Mitä Otto ajattelee Iinan työstä? Kuka päättää mitä on ok julkaista? 

Kuuntele Yhdessä S01E06: Parisuhteessa somettajan kanssa

Spotifyssa TÄSTÄ

Soundcloudissa TÄSTÄ

Apple Podcast-appissa TÄSTÄ


Mitä te oletatte minusta?

06.11.2018

Tubessa moni on tehnyt videoita siitä, millaisia oletuksia seuraajilla on heistä. Mä halusin tarttua aiheeseen, ja tehdä siitä ihan perinteisen blogipostauksen. Kysyin teiltä instagram storiesissa, mitä te oletatte minusta, ja nyt olen kasannut kaikki teidän oletukset yhteen, ja vastaan niihin! Oli ihan älyttömän mielenkiintoista lukea teidän oletuksia, ja myöskin kovin itsetuntoa hivelevää ja mukavaa. Siis mua jännitti aivan hirveästi kysyä, koska ei mulla ollut mitään hajua millaisia oletuksia teillä on. Sieltähän olisi voinut tulla mitä tahansa! Mutta siis, en kestä, te ootte kyllä niin ihania, ja mulle tuli näistä oletuksista hyvä mieli, punastus ja vähän sellainen huijarisyndroomafiiliskin: miten teillä voi olla noin ihana kuva musta, ja olenko sen arvoinen?!

Te lähetitte oletuksia yli 86 kappaletta, mikä oli myös todella suuri määrä! Yhdistelin moneen kertaan toistuneita juttuja, ja tein tästä niin tiiviin paketin kuin pystyin. Kiitos hurjasti kaikille jotka tämän postauksen toteuttamiseen osallistuivat. Mä luin näitä oletuksia ääneen myös meidän isommille tytöille ja kysyin heiltäkin niiden paikkansapitävyydestä, oli hauskaa kuulla heidänkin mielipiteensä.

Yleisin oletus: En koskaan huuda tai suutu tai ärähdä lapsille tai Otolle

Pitääkö paikkansa? Kyllä ja ei. Huudanko lapsille tai Otolle? En. Olen huutanut ehkä kaksi kertaa, ja se on siis ollut joku säikähdyshuuto joskus jos jotain on vaikka tapahtunut (esim. joku tippuu tuolilta niin olen kiljaissut kovaan ääneen). Mutta en huuda muuten. Jos mulla on jotain asiaa, voin sen kyllä sanoa ihan normaalilla äänenvoimakkuudella. Suutunko lapsille tai Otolle? Kyllä joskus. Jos joku oikein kunnolla töppää, niin joskus saatan olla ärsyyntynyt ja koen kyllä myös suuttumuksen tunteita. Silloinkaan en kuitenkaan huuda, vaan pyrin keskustelemaan. Yritän aina ottaa edes sen pienen hengitystauon silloin kun tällaisia tunteita tai suuttumuksen aiheita tulee, ja tarttua vasta sitten itse asiaan. Silloin on helpompi miettiä se tilanne myös toisen kannalta, eikä laukoa vihaisia sanoja ensimmäisen johtopäätöksen perusteella. Mitä tiukempi tilanne, sitä kärsivällisempi pyrin olemaan. Jos siis ollaan vaikka julkisella paikalla, mun on jostain syystä vieläkin helpompaa pysyä rauhallisena kuin kotona.

Oletus: Minulla on pitkä pinna ja uhmatilanteissa pyrin aina olemaan rakentava

Pitääkö paikkansa? Kyllä. Olen tosi kärsivällinen lasten kanssa, ja pystyn olemaan rakentava ja antamaan uusia mahdollisuuksia. Kaikenlaisen epäoikeudenmukaisuuden suhteen olen kuitenkin tiukka. Mulla on aivan nollatoleranssi toisten tahalliseen ärsyttämiseen/kiusaamiseen/ulkopuolelle jättämiseen yms. Toki nyt esim. taaperon kanssa olen siinäkin melko kärsivällinen, koska tiedän, että hän ei esim. ymmärrä että lyöminen sattuu, tai että lelua ei saa ottaa toisen kädestä. Hänen kanssa harjoitellaan johdonmukaisesti ja kärsivällisesti aina kun tarvetta on. Isommilta vaadin kunnioittavaa ja oikeudenmukaista käytöstä toisiaan ja kaikkia muitakin kohtaan, ja puutun epäoikeudenmukaisiin tilanteisiin hyvin nopeasti, jos sellaisia tulee eteen.

Oletus: En koskaan vastaa lapsille mm’m niinkuin kuuntelisin, vaikka en oikeasti kuuntele

Pitääkö paikkansa? Ei. Se on tosi inhottava tapa, ja yritän parhaani aina kuunnella ja olla läsnä, mutta en mäkään mikään super ihminen ole. Meillä on kolme lasta, ja joskus vaan käy niin, että jollain heistä on jotain ihanaa höpötettävää asiaa juuri silloin, kun teen jotain muuta, ja hajamielisesti vastaan van mm’m. Onneksi meidän lapset kyllä huomaavat tämän, ja sanovat yleensä heti, että ”äiti, kuulitko!”. Tokalla kerralla sitten kuulen. Näin ei käy usein, mutta joskus kuitenkin, vaikka kuinka parhaansa yrittää. Ja se on ihan ok.

Oletus: Olen tosi energinen, reipas ja aikaansaava

Pitääkö paikkansa? Pääosin kyllä. Mutta en ole aina ollut. Olen käynyt läpi uupumuksen lukioaikoina, ja sillon en saanut pariin kuukauteen aikaiseksi kertakaikkiaan yhtään mitään, hyvä jos vaihdoin edes yökkäristä pois. On ollut ihan äärettömän pitkä tie rakentaa sellainen perhearki ja työympäristö itselle, jossa pystyy lähes aina olemaan energinen, reipas ja aikaansaava. Energisyyden vastapainoksi on kuitenkin todella tärkeää ottaa myös välillä sitä aikaa, kun ei tarvitse saada aikaiseksi yhtään mitään eikä olla reipas. Jos ei koskaan anna aivojen ja kehon levätä, jossain vaiheessa tulee pakollinen stoppi, ja sitten siitä on taas vaikeampi nousta takaisin. Mieluummin pitää itsestä huolta ennaltaehkäisevästi ja öllöttelee välillä. Ja kyllä mulla on tullut viime vuosinakin niitä hetkiä vastaan, kun tulee itku siitä tunteesta, että on ihan liikaa tehtävää ja deadlineja eikä tiedä mistä aloittaisi. Se on inhimillistä. Silloin yleensä aloitan siitä helpoimmasta hommasta, jotta pystyn tekemään edes jotain.

Oletus: Olin keskiverto-oppilas koulussa ja loistin vain muutamassa aineessa

Pitääkö paikkansa? No en tiedä. Tähän on vaikea vastata. Kun mä pääsin ysiluokalta, mun lukuaineiden keskiarvo oli 9,3 ja rakastin opiskelua, kuuntelin tunneilla ja olin tosi aktiivinen. Mä sain kuusi stipendiä ysiluokan päättäreissä. Lukiossa taas olin enemmän keskitason oppilas. Silloin opiskelu ei kiinnostanut enää yhtä paljon kuin yläasteella, tai mulla ei ollut tarpeeksi voimavaroja siihen elämäntilanteesta johtuen. Olen iloinen, että sain kuitenkin ihan hyvät keskitason paperit ja lakin päähän, vaikka en jaksanut juurikaan panostaa mihinkään.

Oletus: Pyrin ymmärtämään kaikkia ihmisiä, enkä pidä lokeroinnista

Pitääkö paikkansa? Kyllä. Liittyy varmasti empatiaan, että yritän aina ymmärtää kaikkia ihmisiä. Ja en tykkää lokeroinnista, koska en koe sitä kannattavaksi millään tavalla.

Oletus: Olen ollut pienenä ujo

Pitääkö paikkansa? Ei. Olin jo pienenä sellainen höpöttelijä, joka vaan meni juttelemaan kaikille.

Oletus: Olen tosi empaattinen ja ihmisrakas ja tulen aina kaikkien kanssa toimeen

Pitääkö paikkansa? Kyllä. Pyrin aina asettumaan toisen asemaan, ja miettimään miltä muista tuntuu. Mun on tosi helppoa olla empaattinen, ja tosi vaikeaa olla olematta empaattinen silloin kun se ei kannattaisi. Mä pystyn tulemaan hyvin toimeen kaikkien kanssa, myös sellaisten ihmisten kanssa, joiden kaikki näkemykset poikkeavat täysin omistani. Perushyvillä käytöstavoilla pääsee jo pitkälle. En kuitenkaan ole mikään kynnysmatto jonka yli voi kävellä, vaan tuon kyllä omat mielipiteeni ja ajatukseni esiin.

Oletus: Olen aina hyväntuulinen

Pitääkö paikkansa? Ei. Ei kai kukaan voi aina olla hyväntuulinen. Mulla on negatiivisia tunteita ihan niin kuin kenellä tahansa, eikä niitä saa kieltää itseltään. Silloin kun mulla on paha mieli tai huono päivä, koitan olla itselleni armollinen. En koe olevani pahalla tuulella usein, mutta ehdottomasti mullakin on elämässä sellaisia hetkiä, kun tekisi vaan mieli itkeä ja piiloutua peiton alle. Silloin jos olen pahalla tuulella, pyrin tsemppaamaan lasten ollessa hereillä, ja sitten kun he nukkuvat, voi hyvin vaikka piiloutua peiton alle ja itkeä. Ja sitten Otto tulee mun kaveriksi peiton alle, ja sanoo, että ei ole mitään hätää. Ja yleensä ne negatiiviset tunteet helpottuvat ja menevät ohi, kun juttelen Oton kanssa ja tajuan murehtineeni jotain ihan turhaa, tai tajuan, että en ole suruni kanssa yksin. Toki jos olen surullinen, niin tietysti silloin lapset saavat nähdä mun surun myös, en mä sitä piilottele. Mutta siinä tsemppaan, että yritän olla kiukuttelematta heille turhasta vain huonon päivän vuoksi.

Oletus: Haluan suuren perheen

Pitääkö paikkansa? No riippuu vähän. Kai meillä on jo aika suuri perhe, kun meitä on viisi!

Oletus: Olen tosi hauska, rento ja cool äiti ja olemme lasten kanssa äiti-tytärsuhteen lisäksi myös parhaita ystäviä

Pitääkö paikkansa? Kysyin lapsilta, ja he sanoivat ”JOOOOO!”. Mutta tietty heidän kokemuksensa on subjektiivinen, enkä tiedä, että kuka tähän voisi edes vastata paikkansapitävästi. Mutta kiitos kauniista oletuksesta, toivottavasti lapset voivat olla samaa mieltä vielä teini-iässäkin! Mä koen itse sen balanssin tärkeäksi: Haluan olla ihana rento äiti jonka kanssa on ihanaa viettää aikaa ja jutella ihan mistä tahansa, mutta haluan olla myös se turvallinen äiti, joka asettaa rajat silloin kun niitä tarvitaan.

Oletus: Leikkiessäni lasten kanssa olen aina läsnä leikissä

Pitääkö paikkansa? Ei aina. Pyrin kyllä siihen, että aina silloin kun osallistun leikkiin, olen siinä täysillä mukana. Ja silloin kun tiedän jo lähtökohtaisesti, että en ehdi keskittyä leikkiin kunnolla, ehdotan esim. osallistuvani myöhemmin, tai ehdotan jotain muuta tekemistä lapselle. Mutta eiköhän se ole enemmän kuin normaalia, että vaikka joskus kesken barbieleikin ajatukset  hakeutuvat jonnekin to do -listan tekemättömiin asioihin, kuten pyykkeihin jotka pitäisi pestä, tai sähköpostiin joka pitäisi kirjoittaa. Onneksi lapset hyvin nopeasti palauttavat takaisin leikkiin, jos erehtyy ajattelemaan jotain tylsiä aikuisten asioita.

Oletus: Voisin alkaa kasvissyöjäksi

Pitääkö paikkansa? En halua koskaan sanoa ei koskaan, voi hyvinkin olla että musta joskus tulee kasvissyöjä. En kuitenkaan tällä hetkellä aktiivisesti pyri siihen, vaan pyrin palauttamaan lihansyönnin meidän perheessä sille tasolle, jolla se oli yleisesti vielä esim. 50 vuotta sitten. Että liha olisi enemmän juhlaruoka, ja se olisi lähellä ja eettisesti tuotettua tai riistaa. En ole myöskään yhtään varma siitä, haluaisinko luopua kalaruuista kokonaan. Kala on ihan mun lemppari. Sellainen olisi musta ihanaa, että pääosin söisin kasvis- ja kalapainotteisesti, mutta silloin tällöin myös lihaa, ja sitä kohti ollaan mentykin.

Oletus: Oon oikeesti ujo ja mun voi olla vaikea olla oma itseni tuntemattomien seurassa

Pitääkö paikkansa? EI! Mä oon aina ollut tosi ulospäinsuuntautunut ja puhelias, ja mun on helppoa jutella tuntemattomien kanssa. Se mitä mä jännitän on esiintyminen, mutta muuten pystyn kyllä hyvin juttelemaan ihan kaikille ja olen aika avoin myös.

Oletus: En kiroile

Pitääkö paikkansa? Ei! Mä kiroilen kyllä, ja meidän lapsetkin ovat kuulleet kun kiroilen. Nykyään tilanne ei ole enää sellainen, että kirosanat toistuisivat puheessa usein, kuten vielä teini-iässä. Mutta edelleen tiukan paikan tullen mulla pääsee kyllä ärräpäitä suusta. Meidän lapset on kuitenkin tässä asiassa samanlaisia kuin itse olin lapsena, että he eivät kertakaikkiaan kehtaisi itse sanoa kirosanoja. Mä kysyin kerran lapsena äidiltä, että saanko mennä vessaan kiroilemaan, kun mua suututti joku asia niin paljon. Äiti antoi luvan, ja menin vessaan äidin kylpytakin taakse piiloon, ja kuiskasin ”paska”. Mulla oli niin kapinallinen olo sen jälkeen, en voinut uskoa, että tein sen. Kirosanat on vaan sanoja joilla ilmaistaan voimakkaita tunteita, eikä niissä silloin tällöin ole mitään pahaa. Paljon enemmän harmia ja tuskaa aiheuttavat ilkeät sanat toisista.

Oletus: En kestä sotkua, vaan olen ihan ylisiisti ihminen

Pitääkö paikkansa? Ei ollenkaan! Siis en kestä sellaista likaa esim. keittiössä tai vessassa, mutta sotkua meillä tulee kyllä ihan joka päivä ja joka paikassa. On ihanaa kun koti on siisti, ja rakastan sitä tunnetta, mutta meidän perheessä koti harvoin pysyy siistinä kovinkaan kauaa.

Oletus: Olen aamuvirkku joka hymyilee heti kun nousee sängystä ylös

Pitääkö paikkansa? Kyllä, jos olen nukkunut ihan tavalliset 7-8h yöunet. Mutta jos on joutunut heräilemään paljon tms. niin silloin en yleensä ole kovin virkeä, eikä tarvitsekaan olla. Normiunilla olen yleensä virkeä heti herätessä, juon kahvia ja touhuilen siinä samalla.

Oletus: Meidän perhe on tosi rikas

Pitääkö paikkansa? Jos verrataan miljonääreihin, niin ei, me ei olla rikkaita, eikä varsinkaan tosi rikkaita. Mutta me tullaan mukavasti toimeen, mistään ei ole pulaa ja ollaan säästetty ihan hyvin puskurirahaa ja sijoitettu rahastoihin, jotta mahdollisena huononakaan hetkenä ei jäätäisi tyhjän päälle. Jatkuvana pyrkimyksenä on vaurastua ja kehittää passiivista tulovirtaa työnteon rinnalla entisestään.

Oletus: Olen tosi eläinrakas

Pitääkö paikkansa? Rakastan kyllä eläimiä ja välitän eläinten hyvinvoinnista. Tulen myös eläinten kanssa hyvin toimeen. En kuitenkaan tällä hetkellä esim. priorisoi lemmikkiä jonkun toisen tarpeen yli, vaan ennemmin ollaan ilman omaa lemmikkieläintä, ja käytetään ne ajalliset resurssit tällä hetkellä muihin asioihin. Mutta aina kun näen ystävien/sukulaisten koiria niin lepertelen ja paijailen mielelläni, ja katson eläinvideoita lasten kanssa ja olen WWF:n norppakummi ja rakastan käydä rapsuttelemassa kotieläintiloilla eläimiä. Eli sanoisinko, että en koe olevani normaalia eläinrakkaampi, mutta olen ehdottomasti eläinrakas.

Oletus: Teen unelmatyötäni ja olen aina tykännyt kirjoittaa esim. päiväkirjaa

Pitääkö paikkansa? Kyllä ja ei. Lapsenahan en tästä ammatista osannut edes unelmoida, koska eihän sitä ollut olemassa silloin, kun olin pieni. Sen sijaan mä haaveilin muodin parissa työskentelystä. Se toteutuu tässä nykyammatissa osittain. Kirjoittamisesta olen aina tykännyt ihan hirveän paljon, se on totta, mutta en koskaan jaksanut kirjoittaa lapsena päiväkirjoihin kuin muutaman ekan sivun. Mulla on siis varmaan 6-7 päiväkirjaa lapsuudesta, joissa kaikissa on ekat max. 5-10 sivua kirjoitettu merkintöjä peräkkäisiltä päiviltä, ja loput tyhjää. Huvittavaa!

Mä oon tosi kiitollinen teidän oletuksista! Te ajattelette niin kauniisti ja ihanasti, että en kestä. Tuli ihan super hyvä fiilis teidän sanoista, ja tätä oli hauska tehdä. Hei ja pakko vielä palata tässä lopussa yhteen olettamaan, mun pituuteen siis: siitä on yleensä kahta ihan päinvastaista olettamaa! Tässä nyt kysyessä useampi sanoi, että olettaa mun olevan tosi lyhyt. Useammin kuitenkin olen kuullut, että mun on luultu olevan jotain 175-180cm pitkä! Ja siis todellisuudessa mä olen tällainen aivan perus tallaaja pituudeltani, eli 167cm. En pitkä enkä lyhyt.

Kiitos vielä hurjasti <3


Luukku 9: Jouluyökkäreissä + voita ihana kylpytakki

09.12.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Polarn O. Pyretin kanssa.

Vuosi Polarn O. Pyretin kanssa on vierähtänyt todella nopeasti, ja nyt ollaan jo viimeisen, joulukalenteripostauksen, kohdalla! Siis iik, vastahan me ideoitiin tätä vuotta ja mietittiin mielenkiintoisia teemoja vauvan ensimmäisen vuoden pukeutumisesta. Mutta joo-o, totta se on, nyt on vuoden viimeisen PO.P-postauksen aika, ja tänään jutellaan yökkäreistä!

Me alettiin käyttää kuopuksella yökkäreitä enemmän vasta sitten kun hän alkoi nukkumaan puolet yöstä omassa sängyssään. Silloin kun hän nukkui koko yön mun viekussa, tuli yökkärissä liian lämmin, varsinkin kesällä. Me suositaan yökkäreissä haalarimallia, ja etenkin sellaisia yökkäreitä, joissa on joko nepparit tai vetoketju edessä niin että puvun saa kokonaan auki. Ne on kaikista helpoimpia pukemisen ja vaipanvaihdon kannalta meidän mielestä. Haalarimalli on vauvalla ihana kun  se ei purista tai kiristä mistään, ja onhan se nyt ihan äärettömän suloisen ja ”vauvamaisen” näköinen. Nautin kaikesta vauvamaisesta niin kauan kuin vielä voin, kun tuo meidän pikkutyyppi kasvaa niin kohinalla.

Isommilla tytöillä on vähän vaihtelevasti sekä pyjamia että ”yömekkoja” eli yöpaitoja. Suurimmat suosikit on olleet viime vuonna mummulta joululahjaksi saadut Polarn O. Pyretin sydänyöpaidat, jotka ovatkin usein tytöillä päällä.

Valittiin Polarn O. Pyretin valikoimista kaikille kolmelle klassikkoraitaa yökkäriksi. Ihastelin kyllä montaa muutakin kuosia, mutta raikas ja pirteä punavalkoinen raita toimii aina, muulloinkin kuin jouluna. PO.Pin Originals -klassikkomalliston raitavaatteista suurin osa on Eco-merkittyjä, niin myös nämä ihanat yöhaalarit ja yöpaidat. Se tarkoittaa sitä, että yökkärit on valmistettu sertifioidusta puuvillasta.

Yökkäreiden kaveriksi tytöt saivat jotain sellaista mistä ovat haaveilleet pitkään: omat pehmeät kylpytakit. Polarn O. Pyretillä on nyt valikoimissaan aivan uskomattoman suloisia kylpytakkeja, kettu- ja pupunkorvilla varustettuna, ja sen lisäksi kylpytakkeja saa myös klassikkoväreissä. Tytöt halusivat kaikki kolme ihanat valkoiset pupu-kylpytakit itselleen, ja näyttävät kyllä niin suloisilta ne päällä. Me ollaan kovia saunomaan, joten nyt on kuulemma ihanaa kun voi aina saunan jälkeen kääriytyä unelmanpehmeään kylpytakkiin. Ja aamuisinkin ne on kuulemma ihana laittaa päälle. Tyttöjä odottaa joulupaketissa vielä aamutossut joista he eivät tiedä mitään, mutta nehän mätsäävät sitten loistavasti näihin kylpytakkeihin, sitten on koko setit kunnossa.

Näissä yhdistelmissä on ihanaa tassutella aattoaamuna seesteisesti portaita alas, ja tulla tsekkaamaan äidin ja isin koostamat aattoaamun pakkaukset, joista löytyy ne perinteiset: eli jouluaaton vaatetus, jouluherkku, sekä jouluaiheinen kirja. Ja vaikka vähän vähemmänkin seesteisesti, luulen että aattoaamuna meillä ei ole ihan niin seesteinen tunnelma kun näissä kuvissa, hahaa!

Polarn O. Pyret antoi joulun kunniaksi teille arvottavaksi yhden kylpytakki + PO.P -pupu -setin! Eli vapaavalintainen kylpytakki ja pupu, jotka saa vielä joulupakettiin tälle joululle. Arvonta on käynnissä Instagramin puolella alkaen tänään aamulla klo 10.00, ja aina ensi viikon perjantaihin klo 22.00 asti. Kommentoikaa mun Instasta löytyvää arvontakuvaa (@iinalaura), ja tägätkää siihen kaveri, joka voisi olla arvonnasta kiinnostunut. Muistattehan myös seurata mun ja Polarn O. Pyretin instatilejä osallistuaksenne! Tarkemmat ohjeet löytyvät vielä instakuvan yhteydestä.

 Ihanaa lauantaita kaikille <3


Perjantain höpötyskuulumiset

08.12.2017

Ihanaa perjantaita kaikille, ja terkkuja täältä vesisateen keskeltä! Ollaan kyllä saatu nauttia ilahduttavan monta kertaa lumesta jo tänä vuonna, sen avulla jaksaa nämä sateisemmatkin päivät. Me yritettiin tehdä jäälyhtyjä Itsenäisyyspäivänä, ja ne olivat vähän jo jäätyneetkin eilen, mutta tänä aamuna pihalla seisoi kolme ämpäriä täynnä vettä. Lapsia nauratti, että johan on kun ei meidän lyhdyt jäädy millään. Pitää vain odotella että jos ne jäätyisivät joku päivä tarpeeksi! Haettiin lasten kanssa metsästä irronneita havujakin keskiviikkona, että niillä voi koristella lyhdyt, vaan siellä nekin lilluvat ämpärin kylmässä vedessä.

Viikko on ollut intensiivinen töiden kannalta, mutta onneksi ollaan ehditty myös nauttia yhdessäolosta. Viikonloppuna meillä on paljon jouluisaa puuhaa, kuten perinteinen lahjojen vieminen Hopen hyväntekeväisyyspisteelle, kotieläintilan joulutapahtuma & ajateltiin vierailla Tuomaan markkinoilla myös ihastelemassa joulutunnelmaa ja ehkä pyörähtämässä kierros karusellilla. Tuomaan markkinat on aivan ihana jouluperinne, ja jo mun lapsuudessa me aina käytiin siellä äidin kanssa. Viime vuonna ei päästy kun olin niin supistelevainen, mutta onneksi tänä vuonna tuo ihana kuopus pääsee mukaan markkinoille!

Ajateltiin tänä viikonloppuna pitää Oton kanssa ensimmäiset paketointi-iltamat, ja sitten varmaan seuraavana viikonloppuna toiset. Tänä vuonna paketoitavaa on paljon, koska mulla on täällä myös äidin ostamia lahjoja jotka otin mukaan viime Oulun reissulla, ettei äidin tarvitse tulla junalla niiden kanssa, ja sen lisäksi me vietetään vähän isompaa joulua tänä vuonna, niin lahjottaviakin on enemmän. Voi siis olla että urakkaan menee se kaksi iltaa ihan kevyesti. Ollaan varauduttu puuhaan (meille) uusilla aseilla, kuten teippirullatelineellä & vähän laadukkaammalla luomuglögillä, sekä itsetehdyillä pipareilla. Viime vuonna glögi tuli vielä pahvitölkistä ja teipit leikattiin saksilla. Täytyypä sitten raportoida että nopeutuiko puuha merkittävästi näillä apuvälineillä, hah.

Instagram storiesissa olen viime aikoina tehnyt aina välillä sellaisia Päivä videoina -tyyppisiä juttuja (tyyliin kerran viikossa) ja olen saanut tosi monelta teistä aivan ihania viestejä! Viimeksi toteutin päivän videoina eilen. Ajattelin että voisin aina jatkossakin tehdä suunnilleen kerran viikossa päivän videoina sinne, kun se on sopivan helppoa ja spontaania ja aitoa. Tykkään siitä tosi paljon, se toimii mulle paremmin kuin youtube, koska kaikki se editoiminen ja tarkka suunnittelu jää pois. Videoiden kuvaaminen on hauskaa, varsinkin kun kuvaa vaan sellaista aitoa arkea ja videon ei tarvitse näyttää hienolta, kunhan pointti tulee selväksi. Eilen videoilla mm. syötiin lounasta, pelattiin kalapeliä, otettiin joulukorttikuvia, ulkoiltiin ja käytiin kaupassa. Ihan sitä peruskauraa siis!

Mä ajattelin laittaa nyt koneen kiinni touhukkaan päivän jälkeen, ja heittäytyä viikonlopun viettoon loppuillaksi. Huomenna ja sunnuntaina työt jatkuvat, mutta yllättävän hyvällä mallilla olen siihen verrattuna mitä ennen joulukuuta ajattelin tästä kuukaudesta mahdollisesti tulevan. Pitää vaan enemmän uskoa itseensä! Ja sillä asenteella pääsee pitkälle, että jos on jotain tehtävää joka ei vie kuin pikkuhetken, niin hoitaa sen samantien pois alta, eikä lykkää sitä yhtään. Tämä on toiminut ainakin mulla super hyvin!

Ihanaa viikonloppua kaikille ja tulkaa nykäisemään hihasta jos törmäillään jossain joulutapahtumassa <3


Piristystä hiuksiin

16.05.2017

Mulla on ollut elokuusta asti melkein samanlaiset hiukset ja nyt oli jo aika radikaalimmalle muutokselle. Eilen koitti pitkään odottamani käynti vakkarikampaajani Essin tuolissa, Yhteistyökampaamossani Salon Pepe Åhman Tapiolassa. Mun oli tarkoitus mennä kampaajalle heti kun Oton vanhempainvapaa alkaa, mutta ensin oltiin Oulussa ja Tukholmassa ja viime viikko oli vielä täynnä muuta puuhaa. Eilen onneksi oli hyvä aika, ja huristeltiin Novan neuvolan jälkeen kohti Tapiolaa.

Otto ja Nova tulivat mukaan, koska Nova vielä syö kuitenkin 2-3h välein päivällä, ja yksin mulla olisi kestänyt reissussa ainakin tuplamäärä tunteja. Onneksi Tapiolan Salon Pepe Åhmanilla on paljon tilaa ja Nova nukkui melkein kokoajan paria ruokataukoa lukuunottamatta, kun reissu osui juuri hänen pitkien päiväuniensa ajaksi.

Lähtötilanne oli raidoitettu vaaleanruskea, aika lailla mun oma luonnollinen hiustenvärini. Essi vaalensi koko pään raidoittamalla tiheästi sekä folioraitoja että balayagea, ja hius vaaleni ihan uskomattoman hyvin, paljon paremmin kuin osasin edes olettaa. Mulla olikin ollut jo kova ikävä vaaleaa tukkaa! Vaalennuksen päälle laitettiin vaaleanpunaista ja harmaata suoraväriä sekoitettuna, jotta saatiin vähän sellainen metallisen vaaleanpunainen look. Tämä ei luultavasti kestä muutamaa pesua kauempaa, eikä ole tarkoituskaan. Halusin vaan hetkeksi jotain piristävää tukkaan kun olen kokenut olevani niin ”harmaavarpunen” melkein vuoden putkeen.

Kuvissä näkyvässä vaaleassa välivaiheessa hiusten sävyä ei ole edes taitettu millään, vaan ainoastaan vaalennettu. Pakko nostaa hattua Essille miten nätin sävyn hän sai aikaan ihan ilman taittoa, ja tuohon väriin tämä vaaleanpunainenkin sitten luultavasti haalistuu. Juteltiin yhdessä, että vaalea pohja on vaan niin ihana kun sen kanssa voi leikitellä ja kokeilla aina vaikka juuri eri sävyjä, taittoja tai suoravärejä. Onnistuu karkkipastellit ja onnistuu kylmät sävyt pienellä vaivalla. Blondi vaan tuntuu niin omalta, ja se tunne vahvistui vielä entisestään kun katselin vanhoja profiilikuviani.

Nyt siis toistaiseksi mennään tällä ihanan karkkisella ja sopivan hienovaraisella vaaleanpunertavalla sävyllä sen aikaa kun se kestää, ja katsotaan mitä sen alta paljastuu. Ehkä olen ensi viikolla blondi, tai sitten vedän jonkun toisen pari pesua kestävän sävyn päälle. Tai jos en halua luopua tästä niin jatkan vaaleanpunaisella linjalla, se jää nähtäväksi. Nyt mulla on kuitenkin juuri sellainen ihana muuntautumiskykyinen tukka jollaista olen kaivannutkin.

Essi tasoitti mun hiusten latvoja, kun mulla on edelleen se ongelma että tukka katkeilee keskeltä takaa. Onneksi nykyään jo paljon vähemmän kuin silloin reilu vuosi sitten kun aloin käymään Salon Pepe Åhmanilla, ja käyttämään Olaplexiä säännöllisesti sekä kotona että aina kampaajalla. Mun hiukset on vahvistuneet ihan tosi paljon, ja jatkan edelleen kasvattamista. Yhdessä ihmeteltiinkin miten paljon mun tukka oli kasvanut siitä kun elokuussa leikattiin se ihan lyhyeksi polkaksi.

Hiusten väri ja leikkaus saatu yhteistyön merkeissä. 

Mä rakastan mun uusia hiuksia ja nyt olo on paljon enemmän MINÄ! Mitäs te tykkäätte, hitti vai huti?

INSTAKISA:

Suunniteltiin yhteistyössä Salon Pepe Åhmanin kanssa teille huippu arvonta Instagramin puolelle, jossa palkintona on kahdelle onnekkaalle ilmainen hiusten värjäys ja leikkaus (arvo 150€) valitsemassaan Salon Pepe Åhman -salongissa. Käykää ihmeessä seuraamassa sekä mun tiliä @iinalaura että Salon Pepe Åhmanin tiliä @salonpepeahman ja osallistukaa arvontaan tägäämällä kaverinne mun tilillä julkaistuun arvontakuvaan!

Aurinkoista ja ihanaa iltaa kaikille <3