”Minä rakastan sinua.” Nuo kolme pientä sanaa mä kuulin meidän vuoden ja kymmenen kuukauden ikäisen taaperon suusta ensimmäistä kertaa eilen samalla kun hän painoi pienen päänsä mun kaulakuoppaan ja rutisti mua. Alkoi itkettää samantien. Miten voi olla niin onnekas, että on kolme pientä ihmistä, jotka sanovat näitä sanoja mulle joka päivä? Miten olen voinut saada näin paljon hyvää mun elämään?
Meidän perheessä ei mene päivääkään, etteikö kaikille perheenjäsenille sanottaisi ainakin kerran (yleensä montakin kertaa), että rakastetaan. Mun äiti sanoi mulle lapsena ihan joka päivä, että rakastaa mua, ja sama tapa on jäänyt mullekin. Mun on tosi helppo sanoa ne sanat, ja sanon niitä usein ja paljon. Mun mielestä ne eivät sanomalla kulu, joka ikinen kerta kun kuulen ne sanat, kenen suusta vaan, mun sydämessä läikähtää lämmin tunne. Jokaisen ihmisen pitäisi saada kuulla olevansa rakastettu. Ja mielellään joka päivä.
Rakkaus on suurin voima, jota meidän perheessä on, ja jota meissä ihmisissä on. Sitä mieltä minä olen. Kaikki asiat on helpompi kestää kun ympärillä on rakkautta. Suurista iloista on helpompi nauttia, kun tietää, että ihmiset jotka rakastavat iloitsevat mun kanssa. Suurista suruista on helpompi selvitä, kun ympärillä on rakkauden tuki. Kun tietää, että ympärillä on rakkautta, saa näyttää kaikki tunteet. Saa kiukutella joskus turhasta ilman, että tarvitsee pelätä menettämistä. Saa olla heikko, mörökölli tai kipeä. Saa kertoa suurimmista peloistaan. Saa itkeä, saa nauraa. Saa tehdä virheitä. Saa onnistua ja saa tukea onnistumiseen. Koskaan ei tarvitse tuntea olevansa yksin, eikä koskaan tarvitse tuntea kaikkia tunteita yksin. Ja se, että saa näyttää rakkautta itse, on mulle suurin lahja mitä voi olla.
Rakkaus on meidän lasten koti, ja mun koti. Mulle on ihan sama missä me ollaan tai mitä me tehdään, mutta rakkaiden kanssa mä olen kotona ja turvassa. Se ajatus, että lapsi tuntee samoin, ja tunnistaa tämän mielettömän tunteen ja haluaa kertoa siitä, on varmaan hienoin tunne mitä mä voin äitinä tuntea.
Mun mielestä rakkauden ilmaiseminen ei ole kiusallista, koska olen niin onnekas, että olen aina saanut tukea ja mallia siihen. En ole koskaan tuntenut, että olisin sanonut niitä sanoja ”väärällä hetkellä”, ja mulla on vahva usko, että niitä ei voi sanoa liikaa tai ”väärällä hetkellä”. Jos jokin menee pilalle noista kolmesta sanasta, ei sitä ollut tarkoitettukaan. Aito rakkaus kestää kyllä sen, että se sanotaan ääneen.
Mutta mä ymmärrän hyvin sen, että joillekin se voi olla tosi kiusallista tai vaikeaa, jos niitä sanoja ei ole koskaan saanut kuulla esim. omilta vanhemmiltaan. Vaikka rakkautta voi osoittaa myös teoilla, ei mikään voi korvata niiden sanojen selkeää suoraa viestiä. Musta se on ajatuksena lohduton, että moni lapsi ei tiedä olevansa rakastettu, koska sitä ei koskaan sanota ääneen. Näin kertoi esimerkiksi Lapsistrategia2040 -vaikuttajaillassa Äidin Puheenvuoro -tubekanavan Inari, joka oli kysynyt nuorilta seuraajiltaan, mitä nämä toivoisivat omalta perheeltään. Moni oli vastannut, että toivoisi, että vanhemmat kertoisivat useammin rakastavansa, ja moni oli myös sanonut, ettei kukaan ole koskaan sanonut ääneen, että rakastaa. Mä haluan toitottaa sitä niin usein ja niin paljon kuin vain meidän lapset jaksavat kuunnella, että he varmasti tietävät olevansa rakastettuja elämänsä jokaisena hetkenä. Ainakin toistaiseksi he onneksi ilmaisevat rakkautta usein oma-aloitteisesti ääneen myös itse, eli liikaa en taida sitä silti hokea.
Palatakseni taaperoon ja tämän tekstin alkuun: mä meinasin haljeta rakkaudesta sillä hetkellä, kun hän ilmaisi tunteensa niin hienosti ja voimakkaasti. Ja nytkin kun mä muistelen sitä, mulla tulee kyyneleet silmiin. Miten hienoa on saada olla kolmen näin ihanan pienen rakkaan äiti, ja saada takaisin rakkautta heiltä! Miten hienoa, että taaperosta tuntui siltä, että hän halusi kertoa näistä tunteista ääneen minulle. Miten hienoa, että hän tunnisti nämä tunteet ja osasi sanoittaa ne. Rakastan niin paljon <3
Sanotaanko teillä lapsille että rakastetaan, tai saatteko itse kuulla sitä omilta vanhemmiltanne? Onko teille helppoa sanoa MINÄ RAKASTAN SINUA?
Ihana Nova!
Meillä sanotaan että rakastetaan. Joka päivä, aamuisin ja viimeistään illalla nukkumaan mennessä.
Lapsuuden kodissa myös puhutaan tunteista avoimesti ja kerrotaan kiukut ja rakkaudet suoraan 🙂
Voi miten ihana hetki <3!
Miustakin on helppoa ja tärkeää sanoa lapsille, että rakastaa. Sanon joka päivä yleensä monta kertaa, vähintään iltasadun jälkeen sanon aina Äiti rakastaa. On tärkeää,että lapsi tietää olevansa rakastettu :).
Lapsuuden kodissa ei sanottu sitä pahemmin ääneen… Oikeastaan en muista että isäni olisi koskaan sanonut sitä. Äiti ehkä jollain tavalla. Se kyllä valitettavasti vaikuttaa, itseni on vaikea sanoa niitä sanoja vaikka kuinka haluaisi joka päivä sanoa perheessä. Välillä pakotan itseni sanomaan edes illalla nukkumaan mentäessä lapsille että hyvää yötä rakas. Se on paljon.
Tää on just jotenki jännä, koska omilta vanhemmilta en ole tätä ikinä kuullut. Näin ollen se myös olisi omituista sanoa. Meilläpäin rakastaminen on ollut vain puolisoiden välistä. Näin aikuiseksi kasvettua ja muiden perheitä nähdessä se on kyllä kieltämättä hyvin surullista. Onneksi itse voi kehittyä ja luoda omien lasten kanssa omat tavat 🙂
Itse sanon omalle pojalle monta kertaa päivän aikana, että häntä rakastan ja viimeisen kerran illalla kun käydään nukkumaan. Lapsuudenkodissa en kyllä näitä sanoja muista kuulleeni, vaikka teot kyllä kertoi ja kertoo edelleen, että paljon rakastetaan. Tää heijastaa ehkä siihen, että omalle miehelle tätä on tosi vaikea sanoa ja surullisen harvoin sitä hänelle sanoo 😔
Lapsuudenkodissani ei puhuttu tunteista juuri lainkaan, enkä muista kuulleeni koskaan vanhempieni sanovan että he rakastavat minua. Siitä huolimatta tunsin aina olevani rakastettu. Meillä ei myöskään halailtu, enkä muista vanhempieni ikinä halanneen minua. Itselläni ei vielä ole lapsia, mutta sitten kun toivottavasti niitä jonain päivänä saan, haluan kertoa heille , että heitä rakastetaan.
Kuulin äitini sanovan minulle nuo sanat ensimmäisen (ja viimeisen) kun olin 18-vuotias ja yrittänyt itsemurhaa.
Jonkun piti siis melkein kuolla että nuo sanat sai kuulla. Nyt siitä on 10 vuotta.
Oot hyvä äiti.
En kestä miten ihana kirjoitus! 😭 Sun blogista tulee aina sellainen lämmin ja turvallinen olo, ja tää teksti on ihan täydellinen esimerkki siitä! Sulla on niin paljon positiivista energiaa ja osaat niin hienosti levittää sitä ympärillesi. <3
Itse en ole koskaan lapsena kuullut olevani rakastettu, ja vanhemmat muutenkin olivat huonoja edes näyttämään teoilla tai muulla käytöksellä sitä, joten erittäin vahva epävarmuuden ja riittämättömyyden tunne on siitä jäänyt aikuisikään saakka. Mutta onneksi mun mies ei säästele sanoja vaan päivittäin kertoo rakastavansa, niin hänen kanssaan olen opetellut sitä ahkerasti sanomaan. 🙂 En ole vielä äiti, mutta omalle kissallekin toistelen päivittäin että rakastan häntä, että sitten vanhempana toivottavasti se tulee päivittäin helposti sanottua. Oikeassa olet että sanat ei käytössä kulu eikä merkitse yhtään vähempää vaikka niitä sanoisi usein. 🙂
Koskettava postaus. Mun vanhemmat ei koskaan oo sanonut, että rakastavat mua. Meillä nimen omaan se näkyi toimintana se välittäminen. Tiesin kyllä, että olen heille tärkeä. En osaa itsekään sanoa sitä tarpeeksi usein omien lasten ja puolison kanssa. Yleensä sanon silloin, kun oikeasti tuntuu, että rakastan sillä hetkellä heitä todella paljon, jossain onnellisessa hetkessä.
En muista että omassa lapsuudenkodissani olisi koskaan sanottu näitä sanoja. En vaikka minulla on kaksi siskoa, vanhemmat ja osa isovanhemmistakin vielä elossa.
Ensimmäisen kerran kuulin ne sanat joltain aikaisemmalta poikaystävältän, ja viimeisimmän kerran ex-aviomieheltäni muutama vuosi sitten. Sen jälkeen ei kukaan niitä ole minulle sanonut.
Itse en koe että minun olisi mitenkään vaikea sanoa rakastavani, vaikka parin vuoden jan se ovatkin olleet kaksi koiraani jotka nämä sanat ovat useimmiten kuulleet.
Meillä ei koskaan perheessä sanottu rakastamisesta mitään eikä muutenkaan sanallisesti ilmaistu tunteita. Enemmän pienillä teoilla sitä pn ilmaistu. Harmittaa näin aikuisena kun ei ole saanut kuulla arvostusta, kehuja ja sitä rakastan sinua. Ilmaisen todella huonosti tunteita ja pyrin olemaan neutraali. Edes omalle tyttöystävälle on vaikea sanoa että rakastan ääneen. Onneksi hänen kauttaan olen oppinut, miten kivaa on esim halaaminen tai suukottelu yms hellittelyt. Jos minulla joskus on lapsia, niin heille haluan kertoa usemmin että rakastan, opettaa että halaaminen yms hellittely on sallittua ja luonnollista ja varsinkin sen, että kaikenlaisten tunteiden ilmaisu ja niistä puhuminen on hyvä asia
Hieno teksti! Ihanat lapset sulla!
Meillä ei puhuta rakastamisesta. Ei puhuttu kyllä lapduuteni kodissakaan, ja jos olen oikein ymmrätänyt, mieheni kodissa vielä vähemmän. Hänelle oli jutta, kun halasin lapsia monta kertaa päivässä. Isojakin. Minusta on aina ollut tärkeää, että teinipoikakin voi luontevasti halata äitiä (no niin luontevasti, kun se nyt noilta lähtee 😉), ja että lähellä oleminen olisi lapsille i helppoa ja luontevaa.
Hienoa tietysti olisi, jos osaisi suoraankin sanoa. Tekisi varmasti hyvää. Mutta jokin siinä on niin valtavan vaikeaa…
Sanon kyllä rakas. Kerron, että olet rakas. Kehun ihanaksi, kivaksi ja kauniiksikin. Mutta ’minä rakastan sinua’ on jotain, mihin en muuten pysty…
Meillä on tapana että aina illalla kun lapset menossa nukkumaan sanotaan ja annetaan halit ja pusut, jokaselle nukkumaan menijälle ja lapset haluavat kaikilta asunnossa olevilta ne halit ja pusut (myös siis meidän vanhempien kavereilta jos sattuvat olevan kylässä) lapset myös sanovat toisilleen joka ilta rakastavansa ja tää on mun mielestä maailman ihaninta, koska ovat itse vaan alkaneet niin tekemään, lisäksi kun lapset menevät päikkäreille sanotaan ja aina kun joku perheenjäsen lähtee ovesta ulos.
Meillä myös lapset haluavat vierailta halit ja pusut kun lähtevät meiltä (meillä siis aika usein kylässä hyviö ystäviä ja heistä tullut selvästi lapsillekkin tärkeitä ja aina hekin antavat ei ikinä tuu mitään häh juttua vaan jokainen on vaan ihastellut että voi ku on ihania lapsia (myös miehen kaverit). Meidän tyttö välillö tulee huomenta kulta, milloin kellekkin ja tämä on mielestäni kans aivan ihanaa 🙂
Niin ja mun äiti myös sanoi aina iltaisin ennen nukkumaan menoa ja sanoo välillä vieläkin
Meil ei kotona ikinä puhuttu rakastamisesta myöskään, eikä juurikaan sanotettu tunteita. Itseasiassa oon jopa kuullut vähän kritiikkiä omalta äidiltäni, kun joskus lapset jäi hänelle yöksi ja sanoin lähtiessä, että rakastan. Sillon äiti myös sanoi, ettei heillä ikinä kotona sanottu.
Oon ite opetellut omille lapsille sanomaan vähintään joka ilta ja erotessa, että rakastan. Muistan miten outoa se oli esikoiselle ekoja kertoja aikanaan sanoa. Mun on edelleen vaikea sanoa miehelle nuo sanat. Aika surullista.
Ihana kirjoitus <3 Meillä on samanlainen meininki, joka päivä moneen kertaan kaikki kertoo toisilleen rakastavansa. Ja se on mieletön voimavara ja onni!
Ei ole parempaa tunnetta kuin se, kun lapsi nostaa vielä puoliunisena pörröisen päänsä tyynystä ja kuiskaa: "Äiti minä rakastan sinua".
Ihanaa ja rakkauden täyteistä joulua teidän perheelle. <3
Meillä lapsuuden kodissa en muista asiaa suoraan sanottaneen, ehkä jossain sivulauseessa että vanhemmat rakastaa kaikkia yhtä paljon jos oli joku epätasaarvon tunne jollain lapsella jostain. Illalla kyllä aina tulivat sanomaan hyvät yöt petiin ennen kuin alettiin nukkumaan ja siinä antoivat pusun, se loppui sitten kun tulin esiteiniksi, en tiedä omasta vai äidin aloitteesta.. Itse olen opetellut sanomaan nuo tärkeät sanat ja miehelle sanon ne aina jos on sellainen sopiva romanttinen hetki ja lapsille aina illalla nukkumaan laittaessa ja muutenkin jos siltä tuntuu, meidän 2,5 v illalla sanoittaa äiti rakastaa isi rakastaa veikka rakastaa ja niin edelleen. Myös näin on puolison perheessä mennyt ja hänkin sen on opetellut ja osaa hyvin, ehkä helppoa sitten molemmille kun molemmat niin toimii ja sanoo 🙂
Mulle ei ole koskaan omat vanhemmat sanoneet rakastavansa. Olen kuullut nuo sanat vain parisuhteessa. Ehkä siksi minulle on kiusallista ja vaikeaa kertoa rakastavani. Se on helppoa esim. tekstarilla, mutta kasvotusten se tuntuu vaikealta. Olisin kyllä kaivannut kuulevani nuo sanat ihan ääneen vanhemmiltani. En ole koskaan tuntenut oloani kovin rakastetuksi ja tämä on varmasti osasyy siihen.
Omalle lapselle sanon päivittäin nukkumaanmenon yhteydessä. Mielestäni se ei ole tarpeeksi, ja haluaisin olla sellainen äiti, joka osaa luontevasti kertoa miten ihana ja rakas lapsi onkaan. Valitettavasti en vain osaa. :/
Meilläkään ei lapsuudenkodissa juurikaan näytetty tunteita tai niistä puhuttu, en muista että vanhemmat ois ikinä sanoneet rakastavansa mua. Yksi poikaystävä on, mutta siitäkin on nyt jo kymmenen vuotta että kukaan on sanonut rakastavansa mua.
Heippa! Minäkään en ole näin 31 vuotiaana saanut koskaan kuulla vanhemmilta, että olen rakas. Toki se ol näkynyt teoissa, mutta olin (olen ) herkkä ja olisin ja kaipaisin edelleen, että vanhemmat sanoisivat sen ääneen. Jotenkin tuntuu, että syystä, ettei rakkautta ole koskaan sanottu mulle ääneen vanhempien osalta tuntuu kuin olisin tosi kauan hakenut heidän hyväksyntäänsä. Tavallaan etten olisi kokonainen ilman, että mulle olisi kerrottu sanoin olevani rakastettu. Muutenkaan meillä ei perheessä halailtu lapsuudessa tai nuoruudessa tai muutenkaan oltu läheisiä. Tavattuani mieheni olikin alkuun todella outoa, kun hän tulee perheestä, missä rakkautta ja haleja on annettu päivittäin. Mieheni on onneksi saanut minutkin muuttumaan läheisyys-tyypiksi ja nykyisin halaan aina vanhempiani heitä nähdessä, vaikka se heistä näyttää silminnähden kiusalliselta 😀 Toitotan myös miehelleni ”rakastan” päivittäin. Ehkä muuten oudointa oli se, että mieheni äiti kertoi mulle olevani rakas jo muutaman kuukauden kuluttua ensikohtaamisesta! Tulevaisuudessa aion kyllä halia ja rakastaa ääneen lapsiamme (jos heitä saamm niin paljon, ettei epäselvyyttä rakkaudesta jää 🙂
Omassa lapsuudessani ei rakkaudesta tehty mitään numeroa… näin niin kuin kärjistetysti sanoen 🙂 Varmasti rakastettiin, mutta ei sitä koskaan ääneen sanottu.
Nyt olen viime vuosina huomannut omassa työssäni lastentarhanopettajana, että lapsille (ja vanhemmille) se on yhä useammin tosi luontevaa. Alussa en itse ihan tiennyt mitä vastata, kun lapsi sanoi tykkäävänsä tai rakastavansa, mutta nykyään osaan jo vastata takaisin tykkääväni kovasti. Alussa myös mietin mitä lasten vanhemmat tällaisesta ajattelevat, mutta nyt uskon heidän olevan vain iloisia, jos heidän lapsellaan on päivisin seurassaan ihminen, jota lapsi rakastaa. Yritän myös muistaa sanoa usein lasten olevan ihania omana itsenään, ikään kuin vastapainoksi kaikelle komentamiselle jota päiväkodissa joutuu sitäkin tekemään ihan tarpeeksi… Ja varsinkin niille hiljaisille ja kilteille, jotka ovat jokaisen moitteen itseensä (vaikka se olisi kohdistettu jollekin muulle), yritän muistaa sanoa jotakin hyvää ja nimenomaan niin, että se ei ole käytökseen tai ulkonäköön sidonnaista.
Ihanaa siis, että teillä rakastetaan sanoin ja teoin!
Eipä minunkaan lapsuudenperheessä juurikaan sanottu ääneen, että rakastan sinua. Nykyään viljelen sitä (tarkoituksella) ääneen. Kehun päivittäin lapset ihaniksi, rakkaiksi ja kerron rakastavani. Otan syliin, halaan, pussaan, paijaan ja otan kainaloon. Parin viikon päästä kymmenen täyttävä esikoispoikani tulee harvakseltaan syliin, kun osaa oikealla hetkellä pyytää, kainaloon pojan saa helpommin ja silloin paijaan häntä vaivihkaa. Seitsemän vuotias tyttö tykkää silityksestä ja rapsutuksesta varsinkin nukkumaan mennessä. Kun lapsi kertoo tykkäävänsä minusta tai kertoo minun olevan ihana, niin vastaan Kiitos! Sinäkin olet ihana. Kerron miehelle myös, että rakastan häntä.
Päiväkodin aikuiselle: Mitä enemmän lapsilla on tärkeitä aikuisia elämässään, sen parempi. Se tärkeä aikuinen voi olla: vanhemmat, isovanhemmat, joku sukulainen, naapuri, opettaja, päiväkodin aikuinen jne. Tärkeintä on olla läsnä toiselle ihmiselle ja rakastava ja välittävä, niin itselle kuin muille ihmisille. Hyvää jakamalla saadaan lisää hyvää maailmaan.
Postaus on vanha, mutta tärkeä ja kommentoin vaikka kukaan ei tätä lukisikaan 😉
Eri ihmisille erilaiset rakkauden kielet ovat tärkeitä. Gary Chapmanin kuuluisan kirjan mukaan näitä rakkauden kieliä ovat palvelukset, sanat, lahjat, kosketus ja yhteinen aika. Kaikki ihmiset tajuavat jollain lailla kaikkia, mutta se luonnollisin ja syvimmälle menevä on eri ihmisillä eri. Sanaihmisille siis on tärkeintä kuulla joka päivä, että on rakastettu. Jos taas sanat eivät ole se luonnollisin kieli, ei välttämättä auta kuulla, jos ei saa kokea sitä itselleen luontaisinta rakastamisen tapaa. Mieheni sanoo, että hänen äitinsä aina sanoi, että rakastaa häntä, mutta hän ei lapsena koskaan tajunnut, mitä se tarkoittaa. Mieheni ei niinkään kaipaakaan sanoja minultakaan, vaan yhteistä aikaa. Toisille taas juuri ne sanat ovat tärkeintä ja he muistavat loppuelämänsä, mitä joku on sanonut tai jättänyt sanomatta. Niin me ollaan erilaisia! Haaste on vanhempana löytää se omien lasten luontaisin rakkauden kieli, jota käyttämällä viesti menee perille ja lapsi saa kasvaa rakkauden perustalle.
Tosin siitä huolimatta kannattaa ehdottomasti jatkaa rakkauden sanojen tapaa: joka tapauksessa jotakin se tekee! Teillä on ihana perhe ja aivan huippu asenne. Teidän lapsina olisi ihana olla 🙂