Eilisen ajopäivän ja touhun täyteisen hiihtolomaviikon jälkeen me päätettiin viettää tänään ihan vaan kotipäivää. Oltiin kaikki sen tarpeessa, että saa vaan olla. No, kaupassa käytiin aamupäivällä tekemässä viikoksi ruokaostokset. Siksi mulla vielä oli farkut jalassa näissä kuvissa, mutta sitten vaihdoin minäkin yökkärihousuihin ja chillailtiin koko päivä rennosti. Mä en osaa lähteä verkkareissa kauppaan vieläkään, mutta treenitrikoissa pystyn. Nyt mulla oli kuitenkin kaikki ne pesussa, niin ahtauduin aamulla farkkuihin. Onneksi nämä on mun mukavimmat farkut, tuntuu melkein verkkareilta jalassa.
Vuokrattiin Pikkujalka-elokuva, herkuteltiin poppareilla ja penkkarikarkkien jämillä (siis niitä on vieläkin ihan tuhottomasti jäljellä vaikka otettiin ne mukaan Ouluun), pelattiin muistipeliä, syötiin pastaa ja luettiin kirjoja. Täydellistä rentoa tekemistä koko perheelle. Pikkujalka me käytiin jo syksyllä katsomassa kutsuvierasnäytöksessä isojen tyttöjen kanssa, mutta se oli niin symppis ja hauska, että haluttiin näyttää se myös Otolle ja kuopukselle. Tykkäsivät muuten molemmat siitä! Siinä on ihanat musiikit ja tarina ja meidän perheelle ainakin kolahti ihan täysillä, voin katsoa vielä kolmannenkin kerran.
Välillä tällaiset kotipäivät tekee niin hyvää. On ihana nähdä kaikkia ja tehdä kaikkea hauskaa, mutta välillä hauskinta on olla vaan sohvalla koko perhe. Tänään oli juuri sellainen päivä. Onneksi lapsetkin tykkäsivät ideasta, ja taisivat nauttiakin siitä, että ei tehty mitään sen ihmeempää.
Huomiseksi meillä on suunnitelmissa brunssi keskustassa ja illalla ajateltiin keksiä vielä jotain hauskaa, joku viimeinen loppuhuipennus hiihtolomalle. Ehkä leffaan tai uimaan, tai sitten luistelemaan, jos on tarpeeksi kylmää. Täytyy vähän jutella vielä minien kanssa, että mikä olisi kaikkein mieluisinta. Sitten alkaa taas arki ja ihan uudet kujeet, sillä maanantaina me aloitetaan taaperon kanssa päiväkotiharjoittelu. Niin jännittävää!
Jos joku on muuten odotellut jo ihanat erilaiset perheet -sarjan seuraavaa osaa, niin huomenna klo 21.oo ilmestyy! Kannattaa silloin siis kurkata tänne blogiin. Mä olen ihan super innoissani tästä tokasta osasta, koska perhe oli niin ihana (niinkuin ekakin). Musta myös tuntuu, että nyt tokalla kerralla tämä kirjoitusprosessi oli itselleni helpompi, kun kyseessä ei ollut se jännittävä ensimmäinen kerta. Ekalla kerralla mua jännitti ihan hirveästi tehdä jotain uutta, ja toki mua nytkin jännitti se, että tykkäähän perhe siitä, mitä olen kirjoittanut. Mutta muuten ei jännittänyt enää niin paljon, enemmänkin on sellainen innostunut ja kutkuttava fiilis! Mutta huomenna siis, klo 21.00!
Ihanaa lauantai-iltaa kaikille <3
Tykkäättekö tekin pitää välillä kotipäiviä? Mikä lasten / koko perheen leffa on viime aikoina ollut teistä hyvä?
Hei Iina,
Miten teidän perheessä suhtaudutaan elokuvien ikärajoihin? Meillä on 4,5v ja 1,5v lapset. Pienempi katsoo vain pieniä hetkiä lastenohjelmia, ei ole niistä kovin kiinnostunut(pikkukakkosen Nalle on suosikki:). Isompikin vasta 3v jälkeen kiinnostui telkkarista, mitä en toki pidä huonona asiana:) Mutta kivaa, ikään sopivaa katsottavaa, etenkään elokuvia, en oikein löydä. Autot- elokuva on suosikki,mutta jatko-osat k7 ja itse ne katsottuani, eivät mielestäni pienemmille sovellu, paljon väkivaltaa(vaikka kohteet/tekijät ovatkin autoja, niin pienille kuitenkin inhimillisiä näissä tarinoissa) ja liikaa vilskettä. Itseäni häiritsee myös lastenelokuvien ”kova” kielenkäyttö, toisille huutaminen ja rumasti puhuminen.
Vaikka aikuisten seurassa k7 leffoja voi nuorempikin katsoa, mietityttää itseäni kyllä näiden elokuvien teemat ja se, kuinka paljon pieneltä menee hyviä, olennaisia juonikoulukeroita ohi ja jääkö mieleen ne ikävämmät asiat/kohdat elokuvassa.
Summasummarum, kiinnostaa kuulla jos sinulla tai jollakin muulla on vinkkejä kivoihin, sopivan jänniin alle 7v sopiviin leffoihin 🙂
Heippa! Me ollaan noudatettu isompien kanssa sitä Finnkinon suositusta, eli 3 vuotta voi joustaa vanhemman seurassa (eli 4v alkaen voi katsoa K7-leffoja yhdessä vanhemman kanssa). Mutta mä en henkilökohtaisesti usko siihen, että kukaan muukaan ei saisi sitten katsoa esim. K7-elokuvia, silloin kun samaan aikaan kotona on 2v taapero. Vaikka hän esim. tykkäsikin tästä leffasta, niin ei kuitenkaan jaksanut katsoa sitä, kovin kauaa vaan meni sitten omiin pipsa possu -leikkeihinsä. Ja missasi siis hyvin todennäköisesti paljon olennaista juonesta. 😀 Mut toki kaikessa mennään ihan lapsikohtaisesti, jos huomaisin, että häntä pelottaa (hän kertoo aina kun joku asia pelottaa), niin sitten toki mietittäisiin uudelleen ja isommat voisi mennä sitten vaikka omaan huoneeseen katsomaan leffaa. Leffateatteriin en tietty veisi taaperoa katsomaan muita kuin sallittuja elokuvia :), eikä ole vielä käynytkään. Siellä kokemus on niin paljon intensiivisempi, eikä sitä elokuvaa ”pääse pakoon” niinkuin kotona. 🙂 Ihania sallittuja leffoja on ainakin Onneli & Anneli -elokuvat, ne on niin symppiksiä! Ja Heinähattu & Vilttitossu! 🙂
Heippa. Miten teillä taapero suhtautuu näihin isompien k7 elokuviin? Meidän 2.5v alkaa todella helposti pelkäämään kun näkee vähänkään isommille suunnattuja elokuvia ja sitten iskee painajaiset. Jopa ryhmä haun lumihirviö jakso oli liian pelottava.
Meillä taapero ei ole osoittanut mitään merkkejä, että pelottaisi tai jännittäisi (ja osaa kertoa jos pelottaa, mutta leffoista ei ole koskaan sanout, että pelottaisi), eikä hän yleensä jaksa katsoa pitkiä leffoja kokonaan, vaan pätkän sieltä, toisen täältä. Mut tää on tosi lapsikohtaista, toiset pelkää hirveesti ja toiset ei ole moksiskaan: Ehdottomasti kannattaa tehdä juuri niin kuin omasta lapsesta tuntuu hyvältä. 🙂
Kyllä välillä tekee niin hyvää vaan olla kotona ja ottaa iisisti <3 Meille kaikille!
No todellakin! 🙂 <3
Haha meki just eile vuokrattii toi pikkujalka ! 😀
Tykkäsittekö? 🙂 Musta se on niin ihana!
Eikö teidän lapset hypi seinille jos hengailette koko päivän sisällä ja sohvalla? Meillä on ainakin herra 2veen kanssa pakko ulkoilla edes kerran päivässä, mielellään kaksi, jotta ei meno ole ihan kamalaa. Ollaan myös huomattu, että päikkärit ja yöunet menee helpommalla jos on ulkoiltu. 😊
Ei ne yhdestä päivästä hypi, sillon toki jos ollaan vaikka kipeenä ja tulee useampi sohvapäivä niin voi alkaa käydä aika pitkäksi. Mut yks päivä (ja yöunet) menee oikein hyvin <3 Tänään ollaan ulkoiltu monta tuntia ja brunsseiltu ja touhuttu kaikkea taas 🙂
Tsemppiä Novalle päiväkodin aloitukseen <3. Meillä sama homma edessä parin viikon päästä, jaiks...
Onko Nova ollut aikaisemmin hoidossa muilla kuin vaikka äidilläsi? Vierastaako hän tai arkaileeko? Ei ainakaan instastoryjen perusteella arkaile, mutta ne ei kerro kaikkea :). Vähän jännittää nimittäin meidän minin hoidon aloitus kun on niin Äidin tyttö
Kiitos paljon ja tsemppiä myös sinne hurjasti päikyn aloitukseen<3
Oton isä ja pikkusisko on hoitaneet mun äidin ja mun tädin lisäksi, ainiin ja mun serkku myös on pari kertaa vienyt leikkipuistoon yms. Mutta täysin vieras ihminen ei oo hoitanut vielä koskaan.
Mut sit taas päiväkoti on täysin tuttu, hän on käynyt siellä ainakin sata kertaa ja nähnyt, miten aina aamulla viedään isosisko ja haetaan joka päivä myös kotiin, eli silleen on helpompi aloittaa kuin ihan "kylmiltään", tietää, että aina tullaan hakemaan eikä olla hylätty :D. Ja myös päiväkodin aikuiset on hänelle tuttuja ja muistavat kaikki nimen ja naaman yms. Mä uskon, että menee tosi hyvin! Mut voin raportoida täällä sitten sen oikean aloituksen jälkeen fiiliksiä, ens viikolla sit alkaa! 🙂
Oi vitsi tuohan on huippu juttu, että Nova tietää paikan jo entuudestaan sekä myös hoitajat :)! Kiva, käyn lukemassa sit ja kiitos tsempeistä, niitä tarvitaan :D.
Oho teilläpäin on (ilmeisesti) ollut Dumleja ja omareita penkkarikarkkeina! Täällä oli vain niitä perus kivikovia hedelmäkarkkeja, ihan hyviä tosin nekin… 😀 Onko nuo ylimmät kuvat, joissa koko perhe näkyy, otettu itselaukaisimella?
Joo pelkkiä Dumleja ja Omareita, olis ollut niitä hedelmäkarkkeja niin ei näkyis penkkarit mun vyötäröllä :DD Mut ei, piti olla tämmösiä herkkuja! 😀 Ja on joo, mulla on puhelimessa kameran kanssa yhteydessä oleva sovellus, josta nään saman mitä kamera, ja pystyn ottamaan siitä suoraan kuvia. 🙂 Tosi kätevää! Sillä me otetaan lähes aina meidän yhteiskuvat.