Kaikki mun gaala-asut ikinä

05.05.2019

Kun viime kuussa julkaisin uudet asukuvat vuoden takaisesta gaala-asustani, sain postaustoiveen, että voisinko esitellä kaikki mun gaala-asut tähän asti! Ja mä innostuin ideasta, koska vitsi miten hauskaa oli käydä läpi näitä asukuvia, joista yhdet on jopa melkein kuuden vuoden takaa. Miten valtavan muutoksen olen käynyt läpi ja miten jossain vaiheessa hukkasin oman tyylini aivan täysin ja sitten taas löysin (onneksi) uudelleen.

Tässä tulee siis täyslaidallinen gaala-asuja vuodesta 2013 alkaen, joka oli ensimmäinen vuosi ikinä kun olin missään gaalassa ehdolla. Siitä lähtien olen ollut ehdolla (ja gaalassa) joka vuosi paitsi vuonna 2017, jolloin vietin äitiysvapaata kotona meidän pienen kuopuksen kanssa. Ja tietty tänä vuonna en ainakaan toistaiseksi ole ollut missään ehdolla. Tänä vuonna ei blogigaalaa ole ainakaan vielä järjestetty. Sitä ei tiedä mitä syksy tuo tullessaan, vai onko blogigaalojen aika jo ohi? Joinakin vuosina oli parhaimmillaan jopa kolme blogigaalaa.

Aloitetaan aivan alusta, eli vuodesta 2013. Te niin tulette huomaamaan sen vuoden, kun olin aivan hukassa ja voin siitä muutaman rivin kirjoitella enemmänkin, että miksi näin kävi. Mutta nyt ensin, se ihan ensimmäinen asu.

2013 Indiedays Inspiration Blog Awards

Ensimmäinen gaalani ikinä, aivan jäätävä asukriisi ja ahdistus! Pukukoodina oli ”inspiration” ja gaalanoviisina se oli mulle tosi epämääräinen, en oikeasti tiennyt yhtään mitä laittaisin päälle. Muistan kun seikkailin meille gaalan vuoksi lapsia hoitamaan tulleen äitini ja meidän tyttöjen kanssa silloin ympäri keskustaa etsimässä ”sitä oikeaa” mekkoa ja lopulta löysin tämän mustan mekon Gina Tricotista. Vaikka en todella pukisi noita kenkiä tuon mekon kanssa enää ja puku voisi muutenkin istua vähän paremmin, olen suht tyytyväinen tähän ensimmäiseen gaala-asuun. Hätätapauksessa voisin pukea sen päälleni vaikka vielä tänäkin päivänä.

2014 Aussie Blog Awards

Mulle oli aivan älyttömän suuri kunnia olla Aussie Blog Awardseissa ehdolla ja silloin tulin vielä yleisöäänestyksessä toiseksi, mikä oli mulle ihan jäätävä ylläri! Olin silloin niin alkutaipaleella koko hommassa, että en olisi ikinä osannut kuvitella, että mut äänestettäisiin tokaksi, monen jo silloin ikuisuuden bloganneen konkarin kanssa samasta kategoriasta. Tämä puku on edelleen yksi mun suosikki-gaala-asuista ikinä. Tuo ihana punainen mekko on mulla edelleen kaapissa. Tilasin sen Zalandolta ja merkki oli Warehouse. Ostin silloin myös nämä mun mustat luottosandaletit, jotka ovat kulkeneet sen jälkeen niin monessa gaalassa mukana.

2014 Kevät Indiedays Inspiration Blog Awards

Tämä upea paljettimekko oli eka vaate ikinä, jonka lainasin PR-toimistolta. Zalandon ihana mekko osui silmiini jossain pressipäivässä ja pyysin sen lainaan. Tuntui muutenkin turhalta ostaa kaksi eri gaala-asua samassa kuussa, kun niille on niin vähän käyttöä. Gaalat olivat kuitenkin peräkkäisinä päivinä ja tiesin, että ei kukaan muukaan kyllä laittaisi samaa mekkoa peräkkäisinä päivinä päälle. Lainaaminen oli siispä tosi hyvä vaihtoehto. Myöhemmin samana keväänä sain tämän mallikappalemekon itselleni omaksi, kun se poistui lainakäytöstä ja se on mulle tosi rakas.

2014 Syksy Indiedays Inspiration Blog Awards

Tämän Guess by Marcianon neulosmekon lainasin myös PR-toimistolta gaalaa varten ja se oli ehkä samaan aikaan yksi upeimpia ja haastavimpia vaatteita, joka mulla oli ollut päällä! Mä kiinnitin mekon kaksipuoleisella ihoteipillä sivuilta, jotta se pysyisi hyvin päällä. Koko illan mua silti jännitti, miten mekko pysyy. Kyllä se onneksi pysyi, mutta muistelen myös, että sain silloin kommenttia blogiin, että hui kun mulla näkyy nänni läpi mekosta. Ei näkynyt ainakaan omaan silmään, mutta vaikka olisi näkynyt niin hui – mitä sitten? Nännit on ihan fine. Myös Moschinon paljettinen leopardilaukku oli lainassa gaalan ajan. Tästä gaalasta muistan päällimmäisenä sen, että olin niin älyttömän ylpeä Otosta, joka voitti silloin vuoden tulokkaan palkinnon omalla blogillaan. Mäkin tulin palkintosijalle omassa kategoriassani, mutta Ottoa mä kyllä juhlin koko illan. Se oli ihan huikea juttu.

2015 Kevät Inspiration Blog Awards

Keväällä 2015 ostin pitkästä aikaa gaala-asun itselleni, sillä ajattelin saman mekon menevän hyvin myös kesällä vaikka festariasuna. Festareille en kyllä mennyt, mutta muuten käytin mekkoa. Hapsuhelmainen mekko olikin H&M:n Coachella-mallistosta, kuten myös metalliväriset siirto”tatskat” jotka olivat silloin iso trendi. Mulla oli tämän mekon kanssa selässä sellainen joku metallivärinen kuvio. Samoihin aikoihin tämän gaalan kanssa kirjoitin myös TÄMÄN postauksen. Palasin tuohon postaukseen tänään monen vuoden tauon jälkeen ja vieläkin tuli oikein paha olo siitä, miten mun keho on ollut arvioinnin kohteena. Toki se on sitä nykyäänkin, mutta pikkuhiljaa olen vuosien aikana oppinut kestämään sitä paremmin.

2015 Syksy The Blog Awards Finland

Syksyllä oli tiedossa taas kaksi gaalaa, joten halusin lainata ainakin toisen puvun. The Blog Awards Finland -blogigaalaan lainasin BCBG Max Azrian mielettömän upean haalarin, johon iskin silmäni mallinuken päällä PR-toimistolla. Se oli kertakaikkiaan niin mielettömän upea, mulla oli suorastaan taianomainen fiilis kun sain lähteä juhliin niin upeassa puvussa. Ja taas oli samat luottosandaletit jalassa, niitä on tosiaan kulutettu gaaloissa. Mä muistan kuinka olisin halunnut jotkut tosi upeat asukuvat vaikka keskustassa, mutta meillä ei ollut aikaa, sillä löysin puvun viime hetkellä vasta gaalapäivänä. En tietenkään tajunnut, että olisihan sen voinut vielä jälkeenpäin kuvata, vaan mentiin näillä matkalla napatuilla asuntovaunukuvilla sitten, hah. Näitä otettaessa oli jo kiire juhlapaikalle. Onneksi tässä vuosien varrella on tullut opittua edes jotain asukuvauksesta. 

2015 Syksy Inspiration Blog Awards

Syksyn 2015 Inspiration Blog Awardseissa oli halloweenin mukaisesti naamiaisteema ja meitä lähtikin aika sekalaisen näköinen sakki sinne tämän erään hotellin käytäviltä, seuruessa oli mukana mm. Joosef & Maria. Mutta me oltiin tällainen heppapariskunta Oton kanssa, Otto heppanaamarissaan ja mä pukeuduin yksisarviseksi. Silloin yksisarvistrendi ei ollut vielä niin valtava, eikä kertakaikkiaan MISSÄÄN ollut yksisarvisen sarvia myynnissä naamiaisasuksi. Niinpä mä ostin askartelumassaa ja muotoilin ja maalasin sekä koristelin itselleni glitterillä yksisarvisen sarven, jonka liimasin hiuspantaan hirveällä satsilla kuumaliimaa. Hepan korvat tein muka hiuksista, kun myöskään sellaisia ei löytynyt mistään. Kokeilin myös yksisarvistukkaa, kun värjäsin hiukset jollain pesussa pois lähtevällä vaaleanpunaisella sävyllä. Ihanan mekon tilasin Zalandolta ja kengät ostin samana syksynä Lontoosta. Tämä on kyllä ehdottomasti yksi mun omista suosikeista vuosien varrelta. Tässä gaalassa voitin yleisön suosikki kategorian ja se oli ihan mieletön fiilis, kun ihan ekaa kertaa mä oikeasti olin ykkössijalla. En meinannut uskoa todeksi.

2016 Kevät Inspiration Blog Awards

Tämä oli sitä aikaa kun mulla oli ekaa kertaa elämässäni ihan oikea ponitukka, eli violetit hiukset! Mä rakastin mun hiuksia, mutta koin niiden kanssa pukeutumisen tosi haastavaksi. Tämä sininen haalari oli mulla PR-toimistolta lainassa ja merkiltään se oli BCBGeneration, Zalandon valikoimista. Naurattaa muuten, että aika monessa mun gaala-asussa on ollut saman tyyppinen yläosa, vaikka muuten ovat olleet eri tyylisiä. Selkeästi tuo mesh-kangas yläosassa on vedonnut muhun monena vuonna. Näyttää se vieläkin mun silmään kivalta. Tykkäsin haalarista ihan älyttömästi ja tykkään edelleen, mutta en yhdistäisi itse näin jälkeenpäin tuohon tukkaan ehkä. Tai sitten voisin vaikka yhdistääkin. Ah on niin ihanan helppoa olla blondi tällä hetkellä, kun ei tarvitse miettiä värejä. Tätä muistutan itselleni aina, kun tulee ikävä pastellitukkaa. 

2016 Syksy Inspiration Blog Awards

Kuva: Henri Ilanen

TÄMÄ. Tämä on se gaalakuva, josta en tunnista itseäni. Tai koko mun ulkonäkö noihin aikoihin. Kolmannen raskauden keskivaiheilla mä hukkasin itseni ja oman tyylini ihan kokonaan. Tämä gaala oli seuraavana päivänä meidän muutosta tähän nykyiseen kotiin ja mulla oli meneillään raskausviikko 23 tai 24 muistaakseni. Mua supisteli koko gaalan ajan ihan valtavasti  ja kipeästikin. Pelkäsin koko gaalan ajan, että supistukset yltyvät liian koviksi, mutta onneksi eivät. Sain juuri ja juuri käveltyä lavalle noutamaan palkinnon, kun voitin vuoden Lifie -vaikuttajan palkinnon. Muistan tilanneeni itselleni kaksi mekkoa sovitukseen, joista toinen oli ihan erilainen ja olisin halunnut laittaa sen. Siinä oli kuitenkin niin vahva kemikaalien haju kun se tuli, että en voinut edes ottaa sitä ulos pussista hajuherkkyyksissäni ja palautin sen. Tämä toinen oli mun varavaihtoehto, joka ei livenä ollut yhtään sen näköinen kuin kuvissa. Mun oli kuitenkin pakko laittaa se, kun ei ollut muitakaan.

2018 Kevät Inspiration Blog Awards

Ja tässä tämä tänä keväänä kuvattu gaala-asu vuodelta 2018 (eri topilla ja laukulla). Tämä on näistä kaikista mun suurin suosikki, koska sekä bleiseri että housut ovat niin monikäyttöiset ja olleet mun yllä lukuisissa muissakin tilaisuuksissa yhdessä ja erikseen. Näissä myös arvatenkin näytän eniten itseltäni, kun ovat tuoreimmat kuvat. Onneksi löysin itseni ja oman tyylini uudelleen (vai pitäisikö sanoa jälleen?) raskauden jälkeen. En aio enää ikinä niitä hukata, mutta tuskinpa niin ajattelin myöskään vuonna 2016. Se vain tapahtui. Eniten siihen vaikutti silloin v. 2016 se, että kriiseilin itse muuttuvan vartaloni kanssa ja sen lisäksi sain kuulla jatkuvasti myös täällä kommentteja siitä, kuinka olin lihonut ja mun naama oli niin valtavan turvonnut. Mulla oli kertakaikkisen ruma olo ja se näkyi myös kuvista. En pystynyt kantamaan itseäni sillä itsevarmuudella, jolla nyt taas pystyn. Onpa ikävää myöntää, että ne kommentit menivät silloin ihon alle, mutta niin siinä kävi.

Toivon, että jos joskus vielä mun vartalo muuttuu, mä pystyn kantamaan sen silloinkin ylpeydellä ja tuntien itseni kauniiksi, koska mulla ei ole mitään syytä tuntea toisin, niinkuin ei kenelläkään muullakaan. Huh, menipä diipiksi. Mutta palataanpa itse aiheeseen, eli gaala-asuihin!

Mikä oli sun suosikki gaala-asu? Mistä pidit vähiten? Onko joku näistä asuista jäänyt sun mieleen?


18 Responses to “Kaikki mun gaala-asut ikinä”

  1. Avatar Mari sanoo:

    Mun mielestä sä olet upea jokaisessa asussa, mutta lemppari oli 2014 vuoden punainen!

  2. Avatar Viima sanoo:

    Olet upea! Tiedän tuon tunteen kun itsensä ja oman tyylin hukkaa ulkopuolelta tulleen kritiikin myötä. Ihmiset on aika julmia. Mutta kuten sinäkin, olen myös itsekin taas löytänyt oman tyylini ja itsetuntoni. Hyvää kesän odotusta!

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos ihan hirveesti <3 Ihmiset osaa kyllä olla tosi julmia, mutta ihanaa, että säkin oot löytänyt itsesi ja oman tyylisi, olet varmasti niin upea just sellaisena kuin oot! Ihanaa kesän odotusta sinnekin <3

  3. Avatar Anna sanoo:

    Vau, sä oot mielettömän kaunis ihan jokaisessa kuvassa ja ihan jokaisessa asussa. Vaikka ihminen ja tyylit muuttuu, on niin hienoa nähdä sun mukautuminen kaikkiin näihin erityylisiin ja -värisiin asuihin! Ymmärrän monia sanomiasi asioita, joten muista että oot aina ihan paras juuri sillä hetkellä! <3

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos ihan hurjasti kun kommentoit<3 Niin ihana kommentti ja tosi hienosti sanottu, tuli hyvä mieli! <3 Pitää yrittää muistaa! Aurinkoista kesän odotusta sinne <3

  4. Avatar S sanoo:

    Minusta olet todella upea joka kuvassa ja upeampi vuosi vuodelta! Sulla on todella ihana tyyli ja mahtava kroppa joten voit kantaa monia asuja ylpeydellä! 2016 kuva on kieltämättä hieman erilainen kun muut mutta jotenkin siitä hehkuu sellainen odotuksen rauhallisuus, toki harmi jos et itse kokenut itseäsi hehkuvaksi, sillä sitä sinä olit myös siinnä kuvassa!

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Te ootte niin kilttejä ja ihania, kiitos aivan hurjasti sinulle kauniista sanoista <3 Mua jännitti tehdä tää postaus, kun ne vanhat tunteet nousi pintaan, mutta nyt oon tosi iloinen, että tein. Ihanaa kesän odotusta sinne <3

  5. Avatar ida ihana sanoo:

    Tosi kauniita mekkoja kaikki! Oma lempparini on kyllä tuo 2014 paljettimekko, rohkea valinta ja niin kaunis. Vielä kun luin, miten tärkeä se on sulle, niin näytät siinä yhä vain kauniimmalta :)

    Aurinkoista viikkoa!
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos hurjasti ihanista sanoista <3 Se on kyllä niin mun lempparimekko, johon liittyy paljon mahtavia muistoja! Aurinkoista viikkoa sinnekin ja kiitos kun aina jaksat kommentoida ja piristää mun päiviä <3 :)

  6. Avatar Emma sanoo:

    Mun silmiin sä oot aina ollut kyllä tosi kaunis! Kellään ei pitäisi olla oikeutta sanoa mitään inhottavaa toisen ulkonäöstä, se kertoo vain siitä haukkujasta!
    Nämä asupostaukset, jossa palaat vanhoihin asuihin, on kyllä tosi kivoja :)

  7. Avatar Sof sanoo:

    Mun suosikki on syksyn 2014 musta mekko, aivan upea! Olisi hirveän mielenkiintoista kuulla sun omia ajtuksia kropan muutoksista tähän päivään, miten raskaudet ovat vaikuttaneet, mitä ajatuksia vanhat kuvat herättää, onko sulla ikävä aiempaa vartaloasi ja onko ollut helppoa hyväksyä sen muutos. Tämä aihe varmasti koskettaa monia naisia, itsekin vähän haikeudella katson vanhoja kuvia vaikka tyytyväinen olen nytkin.

  8. Avatar Kirmi sanoo:

    Olipa kiva postaus ja oli mukava päästä katsomaan vanhoja gaala-asujasi. Muista aina, että olet upea ja vahva nainen! Itse olen koittanut ottaa sulta olemukseeni ja pukeutumiseeni rohkeutta. Sekä etsiä sitä omaa tyyliäni, joka hävisi jonnekin raskaan vauvavuoden ja elämänhaasteiden pyöreisiin.
    Ihania kevätpäiviä!

  9. Avatar Sanna sanoo:

    Oma suosikki on tuo vuoden 2014 punainen mekko. 💖 Voisin itsekin pukeutua tuollaiseen. 😊

  10. Avatar Nimetön sanoo:

    Mun suosikki on se Guessin upea ja linjakas musta mekko. Siis todella upea! Wow! Pidin myös housu- ja haalariasuista paljon. Sininen on upea väri sun päällä. Se oli ehkä mun kakkossuosikki.
    Kaikki asut ovat kylläkin oikein kivoja. Ja toi asu, missä koet olevasi hukassa, niin onhan se aika konservatiivinen.. Mutta näytät kyllä hyvin sievältä siinä.

  11. Avatar SK sanoo:

    Vuoden 14 asu mun lemppari 🤗

  12. Avatar Nimetön sanoo:

    Whooou kun tuli toi raskauskuva, katsoin heti että eihän tuo ole Iina. Jotenkin todella radikaali muutos! Mutta ymmärtäähän sen, ei elämä aina ole ruusuilla tanssmista :) Eniten tykkäsin 2015 Kevät Inspiration Blog Awards – asusta!

  13. Avatar pepe sanoo:

    minusta olet kaikissa kuvissa yhtä kaunis! <3 sulla on kyllä aivan upea vartalo

Kommentoi