Järjestin viime viikonloppuna ystävälleni Emilialle Turussa Baby Shower juhlat yhdessä hänen siskojensa kanssa ja sinne piti tietysti tehdä myös vaippakakku! Mä en ollut koskaan aiemmin tehnyt vaippakakkua, enkä myöskään järjestänyt baby showereita, joten ennen juhlien järjestämistä piti googletella armottomasti erilaisia vinkkejä ja ideoita. Mulla oli jotenkin sellainen ajatus, että vaippakakun tekeminen on joko a) hankalaa tai b) aikaavievää, mutta se olikin oikeastaan aika helppoa ja nopeaa. Mulla kesti koko setissä n. puoli tuntia, tosin Otto auttoi mua rullailemaan vaippoja ja kasaamaan kakkua.
Mä halusin tehdä kakusta iloisen keltaisen, koska muistelin, että Emilia tykkää keltaisesta väristä. Ostin muutaman pikkuvaatteen mukaan lahjaksi/koristeeksi, sekä keltaista Weledan luonnonkosmetiikkaa. Vaippakakkuunhan voi hyvin laittaa koristeeksi myös mitä tahansa muita pikkuisia vauvan tarvikkeita, kuten tutteja, pesulappuja, harsoja tai mitä vaan. Mä kuvasin kakuntekoprosessin alusta loppuun asti, ja tässä tulee nyt mahdollisimman yksinkertaiset ohjeet kakun tekemiseen itse.
DIY VAIPPAKAKKU BABYSHOWEREIHIN
Tarvikkeet:
n. 60 vaippaa koossa 1 tai 2
1 iso pahvilevy vahvaa pahvia, jonka voi leikata ympyrän muotoiseksi pohjaksi kakulle
2 tyhjää talouspaperirullaa
Kuumaliimapyssy & liimapuikot
n. 70 kuminauhaa
Puuvillanarua
Satiininauhaa n. 5-6 metriä oman maun mukaan
Sellofaania
Läpinäkyvää teippiä
Sakset
(koristeita kakkuun, esim: vaatteita, vauvan tarvikkeita, pehmoleluja, pikku pyyhe, tutteja, tuttipulloja, tuttinauha tms.)
Ohjeet Vaippakakun kokoamiseen:
1. Leikkaa pahvista ympyrä, joka sopii kakulle pohjaksi. Halkaisija n. 30cm
2. Liimaa 1. talouspaperirulla kuumaliimalla keskelle pahviympyrää ja anna kuivua hetki.
3. Rullaa 60 vaippaa rulliksi ja kiinnitä kuminauhoilla.
4. Laita 5 vaippaa talouspaperirullan ympärille ja kiinnitä kuminauhalla.
5. Laita seuraavat 11 vaippaa edellisten ympärille ja kiinnitä puuvillanarulla.
6. Laita uloin kerros vaippoja (17kpl) edellisten ympärille ja kiinnitä narulla.
7. Kasaa toinen kerros vaippoja ja aloita jälleen viidellä, jotka kiinnität kuminauhalla.
8. Kasaa sitten toinen kerros vaippoja sen ympärille (11kpl) ja kiinnitä puuvillanarulla.
9. Halkaise toinen tyhjä talouspaperirulla ja rullaa sitä vähän kapeammaksi. Työnnä se ensimmäisen rullan sisään alareunasta.
10. Kasaa kolmanteen vaippakerrokseen kuusi vaippaa ja kiinnitä kuminauhalla.
11. Tee ylimmäksi pieni kolmen vaipan neljäs kerros.
12. Piilota kuminauhat ja narut solmimalla satiininauhoja niiden päälle kauniille ruseteille. Voit käyttää yhtä nauhaa tai eri nauhoja.
13. Asettele lahjat kauniisti vaippojen päälle koristeiksi, tai voit myös solmia ne edellisessä vaiheessa kiinni vaippakerroksiin.
14. Koristele koko komeus sellofaanilla, jonka kiinnität pohjasta läpinäkyvällä teipillä ja huipulta kuminauhalla. Solmi ympärille vielä kaunis koristenauha rusetiksi. Valmista tuli!
Sellainen keltainen vaippakakku. Sen tekeminen oli hauskaa puuhaa sadepäivälle ja oli kivaa, kun Otto itse tarjoutui auttamaan mua. Yhdessä on aina kiva tehdä! Tämän perusteella lupaudun oikein mielelläni jatkossakin vaippakakun tekijäksi itse, se oli oikeasti tosi näppärää ja helppoa. Toki kakkuja voi tehdä vielä isompia ja näyttävämpiäkin, tämä oli vasta mun ihan ensimmäinen. Mutta olin ainakin itse lopputulokseen tyytyväinen ja niin taisi olla myös kakun saaja, mikä oli kaikkein tärkeintä. Saa hei jakaa omat vinkit, jos on vielä jotain helpottavia tai käteviä vinkkejä vaippakakun tekemiseen, miten sen voi tehdä vielä tätäkin helpommin?
Oletteko te tehneet itse vaippakakkuja? Tykkäättekö askarrella?
Miten siistiä! Kiitos ohjeesta! 🙂 Tämä onkin pian ajankohtainen ja oon miettiny, että mistä Keksin ohjeen ja täällä se tulikin mua vastaan lempiblogissani! 😀
Hei ihan mahtavaa, kiva, että tästä oli sulle hyötyä! <3 Ja kiitos kauniista sanoista, ihanaa kuulla, et tää on sun lempiblogi <3
Kauniin olet tehnyt! Hauska sattuma, kun just itsekin tossa väsäilin kakun kaverin vauvajuhliin. Pienestä tulee mun kummityttö ja mä olin ihan innoissani, kun sain tota kakkua tehdä. Mä laitoin talouspaperirullan sisään vielä vaaleanpunaisia karkkeja ja päälle ihanan pupuhelistiminen. Noi on kyllä niin hauskoja ja käytännöllisiä lahjoja 🙂
Voi kiitos ihan hurjasti <3 🙂 Ja oi kuulostaa ihanalta, tuli varmasti niin kaunis kakku! Toi on kyllä kiva ja käytännöllinen lahja 🙂 Onnea kummitädille tärkeästä tehtävästä!
Ylimmän kerroksen tilalle on laitettu joku näyttävä ”kruunuksi” eli esim pompom, nalle tai pesupuffi äidille – paljon teemaan sopivia karkkeja, käsidesiä ym äidille. ☺️
Oi ihania ideoita! <3 Kiitos kun kommentoit!
Periaatteessahan toi on kiva ja ”perinteinen” baby shower juttu, mutta itseä vaan mietityttää, että missä nuo irralliset vaipat sit säilytetään? Tai kaippa sitä voi tollasena kakkunakin pitää jossain hoitopöydän lähettyvillä, mutta itse en ainakaan haluaisi tilaa viemään tai ”koristeeksi” vaippakakkua kotiin 😀
No ne vaipat avataan rullista ja laitetaan esim. hoitopöydän laatikkoon tai johonkin koriin, niin mä ainakin oon tehnyt omille vaippakakuille 🙂
Useamman vaippakakun tehnyt, mutta en oo koskaan hoksannut tota talouspaperirullaa käyttää🙈 Oon laittanu tonne keskelle useimmiten pyyhkeen tai näteistä harsoista rullnnut sellasen pötkön. Jonkun olen kuullut käyttäneen myös vanhemmille lahjaksi jotain pulloa.
No hei mahtavaa jos tästä tuli kätevä idea siihen lisää, vaikka oot jo monta tehnyt! 😀 Toi tuli mulla vaan mieleen, kun kans ihmettelin, että mitä mä sinne tungen niin, että se pysyy tukevasti kasassa. 😀
Söpö kakku! Olen joskus tehnyt tuparilahjaksi vastaavan vessapaperista. Siitä saa näyttävän lahjan joko pienellä summalla tai kyllä siihen saa uppoamaan kymmeniä euroja riippuen tilpehöörin määrästä ja laadusta. Viimeksi laitoin kaikennäköisiä pinkkejä purnukoita siivousaineita, siivoushanskat, tiskiharjan, kynttilöitä, lautasliinoja ja hylsyt täyteen geishakonvehteja. Ja nämä lahjat tulee käytettyä eivätkä jää vuosikymmeniksi pölyttymään kaappien perukoille. Ja jos haluaa antaa arvokkaamman lahjan, niin voihan tuonne tavaroiden joukkoon piilottaa lajakortin tai rahaa. Ajatteles, jos avaat vessapaperirullan ja ja sieltä alkaisikin tulla sileitä satasia…
Sisään voi laittaa myös skumppa/viinipullon lahjaksi ja rakentaa kakun sen ympärille. Mä oon usein laittanut lahjat osaksi kerroksia (esim.vaatteet rullalle tai tavaran yhden vaipan sijaan). Tietysti riippuu siitä kuinka paljon siihen haluaa laittaa tavaroita mukaan. Oon myös nähnyt versioita, joissa kerrokset on siistitty taittelemalla joka kerroksen peitoksi harsoliina.
Vaippakakku on kyllä todella hyvä lahja 😀