Nyt saa jouluttaa!

01.11.2019

En kestä, mulla soi päässä se Samu Haberin Vain Elämää -versio Elastisen Nyt saa tuulettaa -biisistä, mutta arvaatte varmaan mikä sana tuon tuuletuksen tilalla on. Marraskuu, nyt on lupa antaa joulun tulla. Tämä on siis henkinen lupa itselleni, kyllähän kenellä tahansa on lupa juhlia joulua vaikka kesäkuun puolivälissä halutessaan. Mä itse kuitenkin tykkään aloittaa kunnon joulutuksen marraskuussa, perustuen mun ja Oton ikuisuus sitten tehtyyn sopimukseen siitä, että marraskuussa on hyvä hetki antautua täysillä jouluhulluudelle. Silloin kauan sitten Otto ei ollut vielä yhtään jouluihminen ja mä olin henkeen ja vereen juuri sitä. Nykyään Otto on kuitenkin se, joka googlailee glögireseptejä syyskuussa ja hyräilee joululauluja lokakuussa.

Ei ole vielä edes siivottu halloween-koristeita pois kotoa, mutta mieli on jo joulussa. Tänään ostin piparitaikinaa, katsoin videon huikeasta piparitalosta, joka oli ennemminkin piparikasvihuone ja aloin kuunnella joululauluja. Sunnuntaina viimeisten halloween-juhlien (ja niitä varten kuvattujen asujen) jälkeen sanotaan halloweenille lopulliset heipat ja ripustetaan tunnelmavalot olkkariin ja pihalle. Ehkä myös kranssi ikkunaan?

Mä olin niin haaveillut siitä, että tänä jouluna meillä olisi ikioma koti, jossa viettää joulua. Haaveilin aivan övereistä jouluvaloista omalla pihalla ja haaveilin korkeasta huonekorkeudesta ja joulukuusesta, joka olisi niin iso, että tähden kiinnittämiseen tarvittaisiin tikkaat. Ne nyt jäivät haaveeksi ja tätä joulua vietetään vielä ainakin tässä kodissa, ehkä ensi jouluakin. Onneksi joulu on kiinni asenteesta ja seurasta, ei siitä millainen joulukuusi tulee tai missä sitä edes viettää. Olen varma, että meille tulee tänäkin vuonna ihana joulu, vaikka se ei olekaan ehkä juuri sellainen kuin etukäteen haaveilin.

Mä olen aloittanut jouluun valmistautumisen perusteellisella vaatekaappien siivouksella: kaikki kesäjutut on pesty ja viikattu ylähyllylle pois tieltä ja alas on nostettu jouluneuleet, talven juhlavaatteet ja kaikki lämmin ja pörröinen. Jouluyökkäritkin on kaivettu esiin. Huonekuusi pitäisi ostaa, en ole vielä nähnyt niitä missään, mutta heti kun näen niin ostan kyllä. Ja glögiä, sitä täytyy ostaa ainakin tai sitten voisin keittää lämpimät alkoholittomat joulusiiderit sillä reseptillä, jonka jaoin täällä muutama vuosi sitten. Se oli ihan super hyvää! Yksi meidän lapsista on nukkunut trikoinen tonttulakki päässään siitä asti kun se putosi viikko sitten ylähyllyltä lattialle. Hänellä on kuulemma jo niin joulufiilis, aikoi nukkua niin jouluaattoon asti. Ei kuulemma tule kuuma, vaan lakki lämmittää just sopivasti.

On onni, että muut perheenjäsenet on samanlaisia jouluttajia kuin minä, muuten olisin hullutteluineni aivan yksin. Onneksi mä saan fiilistellä joulua niin paljon kuin sielu sietää ja aina löytyy omasta kodista seuraa jouluhullutuksiin. Mulla on blogijoulukalenterin suunnittelu ihan loppusuoralla ja osa on jo toteutusvaiheessa, mutta kysyn nyt vielä teiltä: onko teillä toiveluukkuja joulukalenteriin? Mitkä ovat olleet suosikkiluukkujanne aiemmilta vuosilta? Mä itse toki näen lukujen perusteella suosituimmat luukut blogin analytiikasta ja niiden pohjalta olen kalenteria pitkälti suunnitellut, mutta kiinnostaisi silti kuulla onko teillä jotain ajatuksia siitä, mitä spesiaalia toivotte kalenteriin.

Ihan mielettömän ihanaa marraskuun ensimmäistä ja viikonloppua kaikille! Kuinka moni on aloittanut joulufiilistelyt tänään tai jo aiemmin?


8 Responses to “Nyt saa jouluttaa!”

  1. Avatar Siru H sanoo:

    No toudellakin! Meillä on mun kahden tyttäreni kanssa tapana luoda perinteitä, siis keksitään joku juttu, joka on niin hyvä, et päätetään tehdä siitä perinne. Eilen keksittiin just hyvä perinne, millä tulevina vuosina aloitetaan jouluilu: ensimmäinen suklaajoulukalenteri hankitaan jokaiselle 31.10., ja se on oltava tuhottuna 1.11. mennessä. Todettiin halpissuklaaövereiden jälkeen, et ihan paras perinne, tää jää käyttöön. ♥️😂

  2. Avatar Minnis sanoo:

    En kestä! Parasta! Joulu❤️❤️ ja luin sun ig:stä sanan ”Jouluttaa” ja ennen kun tulin tänne ni mulla alko soimaa toi samu haberin ”nyt saa tuulettaa” mut vaan JOULUTTAA ❤️❤️❤️

  3. Avatar Äm sanoo:

    Musta on niin ihanaa kun mun ”vihaan joulua”-mies sanoi eilen et sillä on jo ihan joulufiilis ja pihalle vois laittaa valoja! 🥰 Tänä vuonna meillä on ensimmäinen ihan oma koti ja meille tulee vihdoin aito kuusi. Vähän kyllä mietin et josko laittais muovikuusen alkuun.. 🤭

  4. Avatar Anna sanoo:

    Parasta kun saa jouluttaa! :) Joulukalenteria odotan innolla, kun aina on ollut niin kivoja juttuja. Jotain itse tehtyjä ja käytännöllisiä/aineettomia/herkullisia joululahjaideoita kaipaisi joulukalenterista. Ja mielellään alkukuusta, ennen kun äärimmäinen paniikki yltyy tai tulee hutiostoksia…. Jos mitenkään mahdollista. Olet aina niin hyvä keksimään diy-juttuja. Mukavaa joulun odotusta teille! :)

  5. Avatar Annika sanoo:

    Oi ihanaa Joulu on tulossa!
    Rakastan joulua, omaankin blogiin kovaa vauhtia joulukalenteria tekemässä.
    Ihanaa, kun saa fiilistelä joulua!
    Saa pukea joulupaidan päälle, ja koristella kodin jouluisaksi.
    Millaisia jouluperinteitä teillä Iina on?

  6. Avatar Nimetön sanoo:

    En aloita jouluun valmistautumista ihan vielä. Ehkä siinä ensimmäisen adventin kohdalla keitän piparitaikinan ja laitan joululevyn soimaan.
    Marraskuussa olisi toki hybää aikaa laittaa vaikka lahja-asiat kuntoon, mutta odotan sitä sisäistä, pakottamatonta tunnetta vielä.

  7. Avatar Iira sanoo:

    Ihanaa! Täällä kanssa yksi joulun suuri ystävä :)

    Postaustoive: ideoita diy joulukalenteriin lapsille ja muuta joulupuuhaa etenkin taaperoille :)

  8. Avatar CT sanoo:

    Sellainen luukku olisi ihana, missä annatte vinkkejä opettajien ja tarhaopejen joulumuistamiseksi! :)

Kommentoi