Nyt saa jouluttaa!

01.11.2019

En kestä, mulla soi päässä se Samu Haberin Vain Elämää -versio Elastisen Nyt saa tuulettaa -biisistä, mutta arvaatte varmaan mikä sana tuon tuuletuksen tilalla on. Marraskuu, nyt on lupa antaa joulun tulla. Tämä on siis henkinen lupa itselleni, kyllähän kenellä tahansa on lupa juhlia joulua vaikka kesäkuun puolivälissä halutessaan. Mä itse kuitenkin tykkään aloittaa kunnon joulutuksen marraskuussa, perustuen mun ja Oton ikuisuus sitten tehtyyn sopimukseen siitä, että marraskuussa on hyvä hetki antautua täysillä jouluhulluudelle. Silloin kauan sitten Otto ei ollut vielä yhtään jouluihminen ja mä olin henkeen ja vereen juuri sitä. Nykyään Otto on kuitenkin se, joka googlailee glögireseptejä syyskuussa ja hyräilee joululauluja lokakuussa.

Ei ole vielä edes siivottu halloween-koristeita pois kotoa, mutta mieli on jo joulussa. Tänään ostin piparitaikinaa, katsoin videon huikeasta piparitalosta, joka oli ennemminkin piparikasvihuone ja aloin kuunnella joululauluja. Sunnuntaina viimeisten halloween-juhlien (ja niitä varten kuvattujen asujen) jälkeen sanotaan halloweenille lopulliset heipat ja ripustetaan tunnelmavalot olkkariin ja pihalle. Ehkä myös kranssi ikkunaan?

Mä olin niin haaveillut siitä, että tänä jouluna meillä olisi ikioma koti, jossa viettää joulua. Haaveilin aivan övereistä jouluvaloista omalla pihalla ja haaveilin korkeasta huonekorkeudesta ja joulukuusesta, joka olisi niin iso, että tähden kiinnittämiseen tarvittaisiin tikkaat. Ne nyt jäivät haaveeksi ja tätä joulua vietetään vielä ainakin tässä kodissa, ehkä ensi jouluakin. Onneksi joulu on kiinni asenteesta ja seurasta, ei siitä millainen joulukuusi tulee tai missä sitä edes viettää. Olen varma, että meille tulee tänäkin vuonna ihana joulu, vaikka se ei olekaan ehkä juuri sellainen kuin etukäteen haaveilin.

Mä olen aloittanut jouluun valmistautumisen perusteellisella vaatekaappien siivouksella: kaikki kesäjutut on pesty ja viikattu ylähyllylle pois tieltä ja alas on nostettu jouluneuleet, talven juhlavaatteet ja kaikki lämmin ja pörröinen. Jouluyökkäritkin on kaivettu esiin. Huonekuusi pitäisi ostaa, en ole vielä nähnyt niitä missään, mutta heti kun näen niin ostan kyllä. Ja glögiä, sitä täytyy ostaa ainakin tai sitten voisin keittää lämpimät alkoholittomat joulusiiderit sillä reseptillä, jonka jaoin täällä muutama vuosi sitten. Se oli ihan super hyvää! Yksi meidän lapsista on nukkunut trikoinen tonttulakki päässään siitä asti kun se putosi viikko sitten ylähyllyltä lattialle. Hänellä on kuulemma jo niin joulufiilis, aikoi nukkua niin jouluaattoon asti. Ei kuulemma tule kuuma, vaan lakki lämmittää just sopivasti.

On onni, että muut perheenjäsenet on samanlaisia jouluttajia kuin minä, muuten olisin hullutteluineni aivan yksin. Onneksi mä saan fiilistellä joulua niin paljon kuin sielu sietää ja aina löytyy omasta kodista seuraa jouluhullutuksiin. Mulla on blogijoulukalenterin suunnittelu ihan loppusuoralla ja osa on jo toteutusvaiheessa, mutta kysyn nyt vielä teiltä: onko teillä toiveluukkuja joulukalenteriin? Mitkä ovat olleet suosikkiluukkujanne aiemmilta vuosilta? Mä itse toki näen lukujen perusteella suosituimmat luukut blogin analytiikasta ja niiden pohjalta olen kalenteria pitkälti suunnitellut, mutta kiinnostaisi silti kuulla onko teillä jotain ajatuksia siitä, mitä spesiaalia toivotte kalenteriin.

Ihan mielettömän ihanaa marraskuun ensimmäistä ja viikonloppua kaikille! Kuinka moni on aloittanut joulufiilistelyt tänään tai jo aiemmin?