Heippa marraskuu, ei tule ikävä

30.11.2020

Olen niin iloinen, että tänään on marraskuun viimeinen päivä. Tämä on ollut stressaavin kuukausi varmaan moneen vuoteen ja olen itkenyt vuorotellen stressistä ja vuorotellen helpotuksesta. Olen yrittänyt keskittää kaiken mahdollisen energiani lasten kanssa jouluun valmistautumiseen, koska se tuo minulle iloa ja rentouttaa. Mutta moni työpäivä ja ilta lasten mentyä nukkumaan on kulunut murehtiessa. Koronaa, töiden epävarmuutta näinä aikoina ja huolta läheisistä.

Mun äiti on edelleen sairaalassa (tänään tulee kolme viikkoa siitä, kun hän sinne meni), enkä tiedä milloin hän pääsee sieltä pois.

Me ollaan tällä viikolla matkustamassa Ouluun pariksi päiväksi. Mulla on siellä monta kuukautta sitten sovittu työjuttu ja lisäksi mennään hoitamaan äidin asioita, että hän voi sitten kotiutua turvallisesti kun sen aika joskus on. Ei kuitenkaan saada tietenkään mennä katsomaan äitiä, koska Oulukin on nyt leviämisvaiheessa ja sairaalassa on täysi vierailukielto, mikä on toki hyvä asia turvallisuuden kannalta. Ihan hirveä ikävä ja huoli on ollut päällä. Ikävintä on se, että en tiedä koska voidaan nähdä äitiä taas turvallisesti. Meidän piti viettää joulua yhdessä Levillä (reissu varattu jo kesällä), mutta on erittäin todennäköistä, että ei voida sitä yhdessä viettää, koska tuskin tämä tilanne tästä muuttuu enää muutamassa viikossa. Tärkeintä on tietysti äidin turvallisuus ja se edellä mennään ihan kaikessa.

On vaan niin hirveää ajatella, että äiti on siellä sairaalassa yksin ja vielä hirveämpää on ajatella, että hän viettäisi tämän joulun kokonaan yksin kotona. Mulle on aina ollut kunnia-asia se, että mitä tahansa me jouluna tehdäänkin, mun äiti on mukana meidän puuhissa. Oltiin me sitten kotona tai reissussa, oman perheen kesken tai isolla porukalla, me ollaan aina oltu pakettidiili. Meidän perhe ja mun äiti ja Armas. En ikinä haluaisi, että äiti olisi jouluna yksin, ei kenenkään pitäisi joutua olemaan jouluna yksin! Mutta tänä jouluna on luultavasti pakko. Se särkee mun sydämen.

Olen yrittänyt olla positiivinen koko vuoden ja edelleen yritän. En aio antaa harmille ja huolelle valtaa, vaan otan ilon irti kaikesta mistä voin. Mutta kyllä tämä silti surettaa kovasti ja saa surettaa. Tämä on suoraan sanottuna ihan paskaa. On ihan paskaa, että läheiset, joista kaikkein eniten välittää, joutuvat olemaan yksin. Olen niin kyllästynyt videopuheluihin ja siihen, ettei saa halata ketään! Mutta vielä on jaksettava. On jaksettava vielä pitää kiinni turvallisuudesta, käyttää maskia ja käsidesiä, olla halimatta ja koskettamatta. Ja joskus tämä kaikki on ohi, siihen on pakko uskoa.

Toivon, että jokainen tekee tässä tilanteessa ratkaisuja oman parhaan tietonsa ja THL:n suositusten mukaan ja huolehtii turvallisuudesta niin hyvin kuin mahdollista. Niin mekin toimitaan. Koko tämä reissua edeltävä viikko vältetään ihan kaikkia tapaamisia Helsingissä ja meillä on kuopus ollut myös dagiksesta kotona jo yli viikon ja on tämänkin viikon. Isommat ovat tietysti normaalisti koulussa päivät, mutta muuten ollaan koko perhe oltu ainoastaan kotona tai ulkoiltu tai hoidettu pakollisia kauppa-asioita maskeista, hygieniasta ja turvaväleistä huolehtien, ettei omalta osaltamme viedä enempää riskiä Ouluun kuin siellä jo on. Ja toki seurataan jatkuvasti THL & Valtioneuvoston ohjeistuksia, mikäli jotain muutoksia tai kotimaan matkustukseen liittyviä rajoituksia tulisi, niin sitten toimittaisiin niiden mukaan.

Sellaista. Mutta on tässä päivässä montakin positiivista asiaa ja niihin haluan päättää tämän postauksen! Ensinnäkin, tänään satoi lunta, enemmän kuin olen nähnyt pariin vuoteen. Ja se jos mikä piristi. Ja toinen positiivinen asia on se, että huomenna alkaa joulukuu ja blogijoulukalenteri! Huomisesta alkaen joka aamu klo 05.00 blogissa ilmestyy uusi blogijoulukalenterin luukku. Luvassa on tuttuun tapaan DIY-juttuja, jouluisia reseptejä, pohdintaa, joulun tunnelmaa, joulukoristeita ja vaikka mitä muuta! Joulukalenterin tekeminen on ollut yksi niistä asioista, joiden parissa olen voinut rentoutua marraskuunkin aikana. Onneksi on joulu, tänä vuonna tarvitsen joulua enemmän kuin koskaan ennen.

Ihanaa alkavaa joulukuuta kaikille!


Tänä päivänä tapahtui vuosina 2011-2020

18.11.2020

Marraskuu on jostain syystä vetänyt nostalgiselle mielelle ja päätin kokeilla tällaista hauskaa postausideaa: mitä meille on tapahtunut marraskuun 18. päivä viimeisinä kymmenenä marraskuuna? Onneksi on blogi, niin täältä voi hyvin luntata. Postauksia löytyi melkein jokaiselle marraskuun 18. päivälle näiltä vuosilta ja niistä oli aika helppo katsoa mitä meille on milloinkin kuulunut. Linkkasin tähän myös alkuperäiset postaukset, jos haluaa käydä nostalgisoimassa siihen, millaista sisältöä tuuttasin ulos vaikkapa yhdeksän vuotta sitten (OMG en suosittele)!

18.11.2011

Meidän esikoinen oli melkein kahden kuukauden ikäinen (kahta päivää vaille). Päivä oli perjantai ja mun äiti ja mummo ajoivat silloin Oulusta pakettiautolla meille tuomaan meille äidin vanhaa ruokapöytää. Ihanat! Mun mummo näki silloin ekaa kertaa meidän esikoisen, se oli ihana hetki. Oltiin siihen asti eletty ilman ruokapöytää ja syöty aina olkkarissa! Kirjoitin postauksen, jossa myös pohdiskelin sitä, kuinka me tehtiin aina jonkun mielestä ”kaikki väärin” lapsen kanssa.

Meillä oli esikoisen kanssa kylpyrutiini joka ilta, eli hän kävi (pelkkä vesi) kylvyssä aina illalla ennen nukkumaanmenoa ja se oli osa iltarutiinia samalla tavalla kuin vaikkapa iltasatukin. Oltiin saatu blogin kommenteissa palautetta, että kylvetämme esikoista liian usein. Joku oli myös ollut huolissaan, kun en ollut pessyt alle 2kk ikäiselle vauvalle lahjaksi annettua pehmolelupupua ennen kuin asetin pupun vauvan viereen babysitteriin. En kestä! Siis tätähän se on ollut jo vuonna 2011, että aina on jollain jotain sanottavaa. Onneksi näin yhdeksän vuotta myöhemmin voin huojentuneena todeta, että ihan hyvä siitä lapsesta tuli vaikka raukka joutui joka ilta kylpemään ja vielä hengailemaan pesemättömän pupun vieressä hetken! Alkuperäiseen postaukseen TÄSTÄ.

18.11.2012

Esikoinen oli vuoden ja kaksi kuukautta ja mahassa kasvoi meidän keskimmäinen. Kirjoitin silloin meidän esikoisen kuulumisia ja iloitsin omasta energisestä keskiraskaudestani. Esikoinen tuntui puhuvan ja ymmärtävän paljon puhetta jo silloin. Mun alkuraskaus oli mennyt rankan väsymyksen ja päänsärkyjen kourissa, joten oli ihanaa kun olo alkoi helpottaa pikkuhiljaa. Oltiin vasta muutettu uuteen kotiin ja koti oli vielä ihan kaaoksen vallassa. Tekstistä paistaa läpi sellainen ihana innostunut fiilis, jonka muistan. Kaikki oli niin ihanaa – uusi kiva koti, vauva tulossa, hyvin nukkuva taapero ja lempivuodenaikani joulukin vielä oli tuloillaan. Sellaista perus sillisalaattifiilistelyä! Alkuperäiseen postaukseen TÄSTÄ.

 

18.11.2013

Tälle päivämäärälle löysin vaan sepostuksen meidän viikon ruuista, mutta 19.11. Otto oli kirjoittanut kantaaottavan mielipidetekstin koskien lasten pelaamista, mikä on pakko jakaa! Koska teksti oli mun mielestä niin hyvä ja edelleen se on ajankohtainen. Teksti on niin ottomaiseen tyyliin tehty, että purskahtelin nauruun sitä lukiessani. Hyvä ja tarpeellinen kannanotto pelaamisen puolesta ja edelleen aivan asiaa.  Me ollaan tekemässä Oton kanssa yhdessä pelaamiseen liittyen uusi postaus tässä ihan lähiaikoina, kunhan Oton koulujutut on valmiina, koska aiheesta kysytään usein. Postauksessa vinkataan eri-ikäisille lapsille sopivia pelejä ja muutenkin annetaan vinkkejä siihen, miten meidän mielestä voi vanhempana sekä tukea pelaamista että pitää huolen sopivista rajoista. Meidän keskimmäinen oli vuonna 2013 tänä päivänä seitsemän kuukauden ikäinen ja muistan, että nukuttiin pätkissä silloin. Oton alkuperäisen tekstin löydät TÄSTÄ.

18.11.2014

2014 meillä oli 3- ja 2-vuotiaat lapset, 3-vuotias kävi metsäkerhossa ja mä tein osa-aikaisesti blogin kautta töitä. Tienasin silloin joitakin satoja euroja kuukaudessa blogin avulla ja panostin blogiin jo selkeästi enemmän. Tänä päivänä 6 vuotta sitten jaoin asukuvia ja kirjoitin lähinnä siihen asuun liittyen, joten kuulumisia postauksesta ei hirveästi irti saanut. Mutta nähtävästi oltiin käyty ainakin ulkona asukuvaamassa, sillä silloin yleensä tein sisältöä tosi ”reaaliajassa”, eli jos kuvasin jotain, julkaisin sen heti samana päivänä. Sisällön suunnittelu oli täysin tuntematon käsite mulle silloin vielä. Alkuperäiseen asupostaukseen TÄSTÄ.

18.11.2015

Sinä syksynä olin aivan loppu, siis aivan loppu, vaikka sen päivän postauksesta sitä ei ehkä huomaa. Tein kahta työtä – sillä keväällä 2015 blogini oli siirtynyt Indieplacelle ja lisäksi olin aloittanut osa-aikatyöt markkinointiassistenttina startupissa kolme päivää viikossa. Assarin hommiini kuului käytännössä siis kaikki sisällöntuotanto mitä oli eri kanaviin, sekä lisäksi testaamista ja asiakaspalvelua, joten tein ihan muuta kuin assaroin. Sen työn lisäksi tein omaan blogiin n. 30 postausta kuussa ja instaakin päivitin melko aktiivisesti. Tänä päivämääränä julkaistussa postauksessa pohdiskelin blogijoulukalenteria ja mä haluaisin vaan antaa halauksen ja rutistaa sen aikaista itseäni! Että ei mun olisi ollut pakko rutistaa sitäkin vielä siihen päälle. Mutta tein sen silti. Onneksi nykyään osaan ja voin levätä enemmän, koska jokainen tarvitsee lepoa. Alkuperäiseen postaukseen TÄSTÄ.

18.11.2016

Odotettiin meidän kuopusta ja oltiin jo käyty rakenneultrassa. Tiedettiin, että hän on pikkuinen tyttö! Löysin 18. päivältä vain kaupallisen yhteistyön, jossa ei ollut kuulumisia, mutta seuraavalle päivälle olin tehnyt postauksen myös. Siinä kerroin, kuinka vietimme Ota lapsi mukaan töihin- ja anna lapsesi pukea sinut -päiviä samana päivänä. Hauskaa! Ja lapset olivat valinneetkin mulle aika hienon asun, joka koristi hienosti mun isoa mahaa. Kirjoitin postauksessa enemmänkin omasta työstäni ja siitä, miten olin ”ottanut lapset mukaan töihin”. Alkuperäiseen postaukseen TÄSTÄ.

18.11.2017

Kuopus oli yhdeksän kuukauden ikäinen, esikoinen eskarissa ja keskimmäinen oli 4-vuotias. Mua itketti kun luin tämän päivän postausta, sillä silloin oltiin Oulussa menossa mun mummon hautajaisiin. Se oli niin surullista aikaa meille. Onneksi saatiin kuitenkin olla rakkaiden ihmisten ympäröimänä Oulussa ja selvittiin siitäkin. Seuraavalta päivältä löytyy muistokirjoitus, jonka kirjoitin mun rakkaalle mummolle. Alkuperäiseen postaukseen TÄSTÄ.

18.11.2018

Vuoden harmaimman päivän perään vietettiin marraskuun aurinkoisinta viikonloppua. Käytiin lasten kanssa Kaivarissa ulkoilemassa ja leikkipuistossa. Arki oli ihanan tasapainoista, vaikkakin hektistä myös. Olin vielä 1,5-vuotiaan kuopuksen kanssa kotona, vaikka samalla tein töitä yrittäjänä täysillä. Otto oli aloittanut opinnot ammattikorkeassa, mutta teki vielä syksyn ajan töitä ennen kuin jäi sitten seuraavana keväänä opintovapaalle. Leivottiin lasten kanssa pipareita, syötiin ruuaksi teriyakilohta ja nautittiin elämästä selkeästi. Ainakin oltiin paljon ihanammissa tunnelmissa kuin vuotta aikaisemmin. Alkuperäiseen postaukseen TÄSTÄ.

18.11.2019

Kiinnostaako hömppä vielä, vai pitääkö aina ottaa kantaa? Tätä samaa on tullut pohdittua tänäkin vuonna ja olen nähnyt monen muunkin bloggaajan/sisällöntuottajan pohdiskelevan samaa. Nykyinen super-kantaaottava meininki on kaukana siitä, mistä bloggaaminen aikanaan lähti. Toki on hyvä ottaa kantaa ja antaa tilaa tärkeille asioille, mutta edelleen olen sitä mieltä, että aina ei ole pakko ottaa kantaa, eikä jokaiseen aiheeseen ole pakko tarttua. Jokainen oman jaksamisensa mukaan. Viime marraskuusta on vasta vuosi, mutta se tuntuu jotenkin tosi kaukaiselta. Kai elämä silloin oli kuitenkin monella tapaa samanlaista kuin nyt. Otto opintovapaalla, mä teen töitä, lapset koulussa/hoidossa. Vaikka toki paljon on vuodessa myös muuttunut, kuten meidän koti. Alkuperäiseen postaukseen TÄSTÄ.

18.11.2020

Tänään 18.11.2020 olikin aurinkoinen päivä, vaikka säätiedotteet lupailivat muuta. Ihanaa nauttia auringosta. Yritin kuvata mahdollisimman paljon työjuttuja varastoon, koska pimeitä päiviä on varmasti vielä luvassa. Kirjoitin myös tämän postauksen, editoin ison kasan kuvia ja videoita ja vastasin työsähköposteihin. Söin ruuaksi italianpataa lounaalla ja illalla bolognesea. Kaksi kertaa spagettia samana päivänä, mutta ei se mitään. Lapset olivat koulussa ja hoidossa, Otto teki omia kouluhommia päivällä ja illalla oltiin koko perhe yhdessä. Ihanan tavallinen päivä.

Sellainen katsaus! Aika erilaisia marraskuun 18. päiviä on tullut vietettyä vuosien varrella. Iloja, suruja, rakkautta, huumoria. Juuri sitä, mitä elämä yleensäkin on. Eniten tasaista arkea, mutta joukossa myös isoja iloja ja isoja suruja. Jotenkin tosi lohdullista ja konkreettista, että suurtenkin surujen jälkeen elämä jatkuu ja tulee niitä parempia päiviä.