Vaalea polkkatukka on mun uusi tyyli

13.11.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Salon Pepe Åhmanin kanssa (kampaamopalvelut saatu ilmaiseksi tätä postausta vastaan).

Maanantaina mä vihdoin tein sen, mitä olen miettinyt jo varmaan vuoden päivät: Pätkäisin oman tukan polkaksi ja luovuin pidennyksistä. Mä rakastan pitkää tukkaa niin älyttömän paljon, että jos pitkän tukan pitäminen onnistuisi itseltäni helposti, olisin varmasti aina pitkätukkainen. Mun tukka ei kuitenkaan omasta takaa kasva pitkäksi, eikä se myöskään kestä jatkuvaa pidennysten käyttöä. Varsinkin näin talvella hiustenpidennykset on takkien kaulusten vuoksi ainakin mulla tosi hankalat. Pidennykset takuttuvat kauhealle megarastalle takaa aina kun käytän niitä talvitakin kanssa. Sitten mun tukka ei näytä koskaan hyvältä perille päästessäni, jos lähden ovesta ulos takki päällä.

Näin talvella se takki on aika tärkeä. Olen kokeillut lukuisia eri merkkisiä ja eri kiinnityksellä olevia pidennyksiä viimeisen 12 vuoden aikana ja talvi on vaikuttanut näin etenkin juuri klipseillä oleviin pidennyksiin merkistä riippumatta. Pysyvällä kiinnityksellä olevia en kuitenkaan halunnut myöskään, koska mä haluan ottaa ne hiukset kotona pois ja olla vain omalla tukalla. Nyt siis päädyin siihen, että olen ainakin talvella pääosin ilman pidennyksiä. Mulla toki edelleen on hyväkuntoiset klipsit, jotka voin halutessani laittaa päähän milloin tahansa. Mutta nyt voin hyvin olla myös ilman niitä vaikka joka päivä, kun hiuksiin on leikattu siisti ja skarppi malli.

Polkkatukka on niin ihanan kevyt! Mun luottokampaaja Raisa Salon Pepe Åhman Lauttasaaresta laittoi mulle tiheää vaaleaa raitaa ja leikkasi hiukset niin tasapitkäksi kuin vain mahdollista. Mullahan on pitkään ollut sitä ongelmaa, että hiukset katkeilee tietyssä mitassa, eikä enää kasva pidemmäksi. Raisan kanssa ollaan hoidettu sitä ongelmaa kuntoon pian kaksi vuotta. Nyt me saatiin vihdoin nähdä sen tulokset, kun mun hiuksista sai oikeasti leikattua tasapitkän siistin skarpin polkan, jossa latvat eivät ole kaikki eri pituisia katkeilun vuoksi.

Jossain vaiheessa mä oikeasti jo ajattelin, etten ikinä saa enää tällaista tukkaa kasvatettua. Onneksi olin väärässä, se on vaatinut vain paljon kärsivällisyyttä ja hellää hoitoa, sekä Raisan ammattitaitoa vaalennuksissa. Välillä on otettu takapakkiakin, kuten puolitoista vuotta sitten kesällä, kun mulle ilmestyi niskaan kalju läntti erään toisessa kampaamossa tehdyn kampauksen seurauksena. Mutta onneksi ollaan päästy nyt tähän, vihdoinkin!

Muutama vinkki, mikä on auttanut mua itseäni hiusten katkeilun vähentämisessä:

– Ei rakennepaikkaavia shampoita ja vain kerran viikossa hopeashampoota, koska ne on liian avaavia mun ohuelle tukalle.

– Varovainen hiustenpesu –> Mä en koskaan huovuta tukkaa tai hiero ”vastakarvaan”, vaan hieron shampoon päänahkaan ja sitten ylhäältä alaspäin pituuksiin ja kohti latvoja.

– Hellävarainen raidoitus koko pään vaalennuksen sijaan. Ja mieto hapete, ei mitään tujuja, vaikka sitten ei pääsekään välttämättä kerralla supervaaleaan lopputulokseen.

– Luonnonharjaksinen hiusharja.

– Pitkät välit raidoituksissa/muissa värjäyksissä. Olen käynyt nyt Raisalla vain kolme kertaa tämän vuoden aikana, jotta tukka on saanut olla rauhassa mahdollisimman paljon.

– Hiusdonitsit ohuiden pompuloiden sijaan.

– Hiuslakan käytön vähentäminen minimiin.

– Hiuksiin jätettävä hoitoaine ja hiusten selvittäminen hellävaraisesti märkänä latvoista ylöspäin.

Tästä on nyt hyvä jatkaa kasvatusta. Toivottavasti mun hiukset vielä haluavat kasvaa tästäkin pidemmäksi ja joskus mulla olisi ihan omasta takaa pitkä tukka! Sitä kohti ainakin mennään. Ja mä olen kyllä oikeastaan tosi innoissaan myös tästä polkkamitasta. Se on tosi freesi ja sen kanssa saa tehtyä kivoja kampauksia, kuten puolinutturoita tai niskaponnareita hiusdonitseilla. Pannankin kanssa se näyttää kivalta. Ja sitten voi tietty tehdä vielä sivujakauksen ja ysäriheiton! Niin paljon mahdollisuuksia. Puhumattakaan siitä, miten kivasti näyttävät korvikset tai mekkojen avonainen selkä pääsee esille, kun ei ole paksua tukkapehkoa edessä.

Olen ikuisesti kiitollinen Raisalle loistavasta palvelusta! Ja olen niin tyytyväinen tähän tukkaan just nyt.

ALEKOODI MALLINMUUTOSLEIKKAUKSEEN SALON PEPE ÅHMANILLA:

Loppuvuoden 2019 ajan kaikissa PÅ-liikkeissä mallinmuutosleikkaus 65€ (normaalisti 72€) koodilla uusiminä. Tästä pääset suoraan Salon Pepe Åhmanin ajanvaraukseen. Salon Pepe Åhman -liikkeet löytyy Lauttasaaresta, Mikonkadulta, Espoontorilta, Tapiolasta ja Tikkurilasta. Lahjakortti hemmotteluun Salon Pepe Åhmanille on muuten myös loistava aineeton lahjaidea! Kampaamopalveluiden lisäksi Salon Pepe Åhmanilta saa myös esim. Yumi lashes -kestotaivutuksia, ripsipidennyksiä, meikkejä ja erilaisia hiushoitoja.


16 Responses to “Vaalea polkkatukka on mun uusi tyyli”

  1. Avatar Helipaulan sanoo:

    Ihan sairaan hyvännäköinen!!! Musta toi sopii sulle, tyylikäs aikuinen nainen 😍

  2. Avatar Käpytin sanoo:

    Kiitos vinkeistä, mulla on tukan kanssa samaa katkeilu ongelmaa. Mulla katkeilee etenkin toiselta puolelta, aluksi ajattelin että jääkö laukun hihnan alle tms, mutta ei, kyllä se silti vaan katkeaa! 😔

    Yhden vinkin sain myös omalta kampaajalta jolla olen omaa tukkaa saanut paremmaksi. Hän sanoi että toisiin hiuksiin jää herkemmin metallijäämiä pesuvedestä, ja kerääntyessään sitten katkaisee tukan. Ymmärsin tämän olevan etenkin vaalean tukan ongelma. Pesen syväpuhdistavalla shampoolla parin viikon välein, jolloin metallikertymät lähtee ja tukka ei katkea ihan niin herkästi.

  3. Mä en kestä, miten ihana ja freesi ilme. 😍 Sopii sulle niin hyvin. 😍

  4. Avatar Miina sanoo:

    Polkkatukka on tosi 👌 mutta miksi oi miksi nykyään joka toinen postaus melkein on kaupallinen yhteistyö? Ja blogissa taas lapsille uusia vaatteita, tuntuu että teidän lapsilla on paljon vaatteita. Nättejä toki ovat mutta tarvitseeko lapset jatkuvasti uusia vaatteita? Toki ymmärrän,että hankitaan kun jää pieneksi. Tosin kirppareilta ja käytettynäkin löytyisi myös hyväkuntoisia vaatteita. Säästää luontoa jos edes osan vaatteista hankkisi käytettynä. Mutta tämä on vain minun mielipide.

  5. Avatar Assi sanoo:

    On kyllä freesi uusi tukka! Ja tosi ihanan sävystä huulipunaa sulla, mitä se mahtaa olla? :)

  6. Avatar emzi sanoo:

    Näyttää todella kivalle :)

  7. Avatar Maria sanoo:

    Ihana Iina ♥

    Vitsit, että on kaunis väri ja malli! Sopii sulle niin hyvin :)

  8. Avatar Nimetön sanoo:

    Tuskin ne pidennyksetkään kovin hyvää hiuksille tekee! Hölmön hommaa..

  9. Avatar Mau sanoo:

    Mulla oli myös tuota katkeiluongelmaa (myös vaalea tukka) ja se loppui lopulta vasta kun lopetin suoristusraudan käytön ja föönaamisen! Eli lämpökäsittelyt minimiin :) Myös tuo edellisen mainitsema metallijäämä-asia voi vaikuttaa, siihen auttaa suihkuun asetettava suodatin (en ole itse kokeillut mutta kampaaja suositteli kun huomasi että hiukseni vihersivät hieman).

    Uskoisin myös että värjäämisellä on oma osuutensa, joten pidentäisin värjäysväliä niin pitkäksi kun voi, jos hiukset tuppaavat katkeilemaan.

  10. Avatar Nimetön sanoo:

    Hyvältä näyttää!

    Itse lopetin kokonaan hiusten värjäämisen ja vaalentamisen. Lopetin myös shamppoon käytön (vaihdoin Mainebaseen), enkä käytä hoitoainettakaan enää. Vihdoin päänahka voi hyvin. Ja hiukset ke vasta hyvin voivatkin!

    Ymmärrän ihmismielen halun olla kaunein mahdollinen minä ikinä, mutta lopulta on aika vapauttavaa löytää se kauneutensa juuri siitä, mitä itse omistaa. Juuri niistä oman hiuksen persoonallisista ominaisuuksista (väristä, paksuudesta ja pituudesta), omista ripsistä, huumista ja kynsistä.

  11. Avatar Petu sanoo:

    Ihanaa, että oot päätynyt taas lyhyeeseen tukkaan. Tykkään tästä niin paljon enemmän kuin pitkistä. Ja ihanaa, että väri on noin luonnollinen. Muistan aina sen sun ihan valkoisen pidennystukan, nounou.

  12. Avatar Saija sanoo:

    Harvoin kommentoin mitään (valitettavasti), mutta nyt on ihan pakko tulla sanomaan, että aivan hitsin hyvän näköinen tukka ja sopii sulle täydellisesti! Heti paljon freesimmän ja pirteämmän näköinen! :-)

  13. Avatar Nimetön sanoo:

    Samaa mieltä kuin moni muukin. Näytät nyt ilman pidennyksiä tosi freesiltä ja paljon kauniimmalta.
    Jotenkin ne pidennykset tekivät vain tunkkaisen ulkonäön, kun nöyttivät aina kovin sotkuisilta.

  14. Avatar Annika sanoo:

    Ihana, näytät kauniilta! <3

  15. Avatar ida ihana sanoo:

    Olet kaunis ihan millä tukalla tahansa, mutta mun mielestä tää polkkatukka malli sopii sulle tosi hyvin!:)
    Mukavaa loppuviikkoa teidän perheelle!<3
    Ida Kotona kaupungissa -blogista
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

  16. Avatar Ulla sanoo:

    Toi tukkamalli on kyllä sellainen, että se korostaa kauniisti kasvoja. Itsekin olen pariin otteeseen leikannut pitkät hiukseni polkkapituiseksi, kun olen kyllästynyt pitkiin hiuksiin. Viimeksi leikautin(tai siis mieheni leikkasi josta olisi varmaan pitänyt tulla parturi…Heh…) vuonna 2017. Nyt olen kasvattanut taas pitkän tukan eikä vieläkään ole ihan niin pitkä kuin haluaisin. Hiustenpidennykset on ihan nounou… Aitoa se olla pitää :)

    Hei muuten, luin jutun Iltalehdestä, jossa sinua kutsuttiin ”teiniäidiksi”, koska tulit raskaaksi 19-vuotiaana. Jotenkin nauratti, koska itse tulin raskaaksi myös 19-vuotiaana, mutta kyllä ihan aikuinen koin olevani :D Olin vakituisessa työssä, myös mieheni joka oli 20v. tuolloin. Jotenkin hassua, että nykypäivänä yli 18-vuotiaita pidetään vielä teineinä. Jotkut vaan ovat kypsempiä hankkimaan lapsia ja perustamaan perheen jo tuon ikäisenä. Ja kyllähän biologiakin on nuorten äitien puolella. Myös neuvolassa minua pidettiin teininä, koska kaikki muut odottajat olivat kolmekymppisiä. Voitko kuvitella? Kun soitin neuvolaan ja kerroin, että raskaustesti näytti plussaa, niin täti kyseli vähän huolestuneena, että onko lapsi toivottu vai haluanko abortin? Hah! Että kiitti vaan onnitteluista:) Lapsi oli oikein toivottu ja on nyt 18-vuotias lukiolainen, jolla on 14-vuotias pikkuveli. Ja 20 vuotta ollaan oltu yhdessä mieheni kanssa. Anteeksi tämä avautuminen, mutta en pitänyt tuosta teinisanasta. Aivan kuin 19-vuotias ei voisi pitää huolta itsestään ja lapsestaan.

Kommentoi