Kuinka vaalia läheisiä sisarussuhteita

14.11.2019

Te tiedätte – olen ainoa lapsi, jolla ei ole kokemuksia omista sisaruksista. On superläheisiä serkkuja ja täti, joka on kuin isosisko sekä käly, josta on tullut mulle pikkusisko. Mutta ei omia sisaruksia. Mulla ei ole kokemusta siitä, millaista on kasvaa perheessä, jossa jaetaan vanhempien huomio sisarusten kanssa alusta asti. Ei kokemusta siitä, miltä tuntuu, kun on ensin saanut olla ainoa tai kuopus, ja sitten syntyy uusi lapsi jakamaan vanhempien huomiota. Ei ole kokemusta sisarusten välisistä riidoista, omien tavaroiden jakamisesta joka päivä, tai siitä, kuinka turvallista on nukahtaa joka ilta isosisaruksen kanssa samaan huoneeseen.

Mä olen lähtenyt useamman lapsen vanhemmuuteen omalta pohjaltani. Luulen, että se mun pohja mitä mä meidän perheeseen tuon, on se, että yritän saada meidän lapset kokemaan yhtäaikaa sekä olevansa ”ainoita” lapsia kuten itse olen että kokemaan sisarusten parhaat puolet. Yritän tuoda jokaisen meidän lapsuuteen sitä, millainen oma lapsuuteni oli: paljon huomiota vanhemmalta, yhteisiä kahdenkeskisiä juttuja, fiksuja keskusteluita ja lapsen arvostamista, luottamusta, sitä että lapset ja vanhemmat ovat tasavertaisia perheenjäseniä, eikä vanhemmat ole mitään tyranneja jotka sanelevat kaiken.

Haluan tuoda heille sitä fiilistä, jonka oma äitini mulle lapsena antoi: me oltiin molemmat yhtä tärkeitä ja molemmat saivat aina sanoa oman mielipiteensä. Mä en ollut mikään sidekick jota riepoteltiin äidin mielen mukaan, vaan me kaksi oltiin samalla viivalla ja äiti teki ratkaisut sen pohjalta, mikä oli meille molemmille hyväksi ja mitä me molemmat halusimme.

Äiti asetti turvallisia rajoja, mutta enemmän me mentiin kaikessa keskustelun kautta. Mua ei tarvinnut useinkaan kieltää, kun keskustelun kautta päädyin itsekin ajattelemaan asioista (kuten vaikka pussikaljoittelusta 13-vuotiaana, että ei ollut hyvä ajatus enkä halunnut edes kokeilla) monesti samalla tavalla kuin äiti (aina siihen asti kunnes musta tuli kauhea teini 16-vuotiaana ja pussikaljat alkoi tuntua ihan hyvältä ajatukselta). Oli varmasti helppoa huomioida mut kaikessa, koska mua oli vain yksi ja äitiä oli vain yksi. Vaikka äiti oli mulle se aikuinen, me myös tykättiin viettää aikaa yhdessä kuin ystävät.

Kun lapsia on kolme ja perheenjäseniä viisi, on tasapainoilu perheen yhteisen ajan, oman ajan, parisuhde-ajan ja kahdenkeskisen ajan eri lasten kanssa välillä joskus aikamoista taiteilua. Ei aina ihan niin simppeliä, kuin se oli aikanaan kun mua ja äitiä oli vain me kaksi. Yritetään kuitenkin parhaamme. Yritetään tosi kovasti ottaa aina lasten mielipiteet huomioon kun tehdään koko perhettä koskevia päätöksiä, isoja ja pienempiä. Haluan antaa jokaiselle meidän lapselle sen fiiliksen, että hän on ainoa silloin, kun vietän aikaa tai juttelen kahden kesken. Olen läsnä, kiinnostunut ja kuuntelen. En suosi ketään, vaan pyrin olemaan oikeudenmukainen ja kohtelemaan jokaista samalla tavalla.

Vaikka haluan kovasti, että lapset saavat tuntea ainakin joskus olevansa ainoita, haluan myös, että he saavat tuntea kaikki ne ihanat asiat sisaruudessa. Sisarusten kainalossa piirrettyjen katselun aamulla, kikattelun iltaisin sängyssä nukkumaan mennessä. Hömpät inside-läpät, jotka vain sisarukset keskenään ymmärtävät. Sen, kun saa jonkun sisaruksen coolin vaatteen vihdoin itselleen, kun se on jäänyt sisarukselle pieneksi. Sen, kun on turvallista mennä kouluun ja päiväkotiin, kun tietää, että siellä on myös oma tuttu sisarus ja tämän tutut kaverit. Sen, kun on aina leikkikaveri saatavilla. Sen, kun voi harjoitella riitelyä, jakamista, kinastelua ja muita asioita aina saman tutun sisaruksen kanssa. Sisarukset ovat aina siinä ja heille uskaltaa näyttää kaikki tunteet.

Mun silmiin meidän lapsilla on aina ollut ja on edelleen aivan ihanat sisarussuhteet. Mutta mulla ei tietty ole kokemusta muista kuin heistä. He välittävät toisistaan, iloitsevat toistensa saavutuksista ja uusista taidoista, halivat ja rakastavat, vitsailevat ja kyllä, todellakin myös kinastelevat. He myös ymmärtävät, kannustavat ja pitävät kainalossa. Joskus tappelevat viisi kertaa tunnin sisään, joskus eivät kertaakaan viikon sisään. Meillä sisaruksilla eivät heilu nyrkit eikä muutenkaan mukana ole muuta kuin sanallista riitelyä, mutta kauhulla odotan onko fyysistäkin tappelua joskus isompana luvassa, kun niin monelta olen sellaisesta  lapsuudesta kuullut. Vaikka tiedän, että se on ihan tavallista, en osaa kuvitella, että meidän lapset vaikka löisivät toisiaan.

Haluaisin vaalia meidän lasten sisarussuhteita parhaani mukaan. Toivoisin, että he voisivat olla aina yhtä läheisiä kuin just nyt ja toivoisin, että he osaisivat aina selvittää riitansa ja kinansa ja päästä niistä yli, kuten nykyään.

Miten voisin varmistaa, että heillä olisi aina parhaat mahdolliset välit keskenään? Miten voisin varmistaa, että he eivät kadota yhteyttä toisiinsa tai katkeroidu isompana jostain toisilleen? Miten voisin pitää huolen, että he eivät teini-iässäkään ala vihaamaan toisiaan tai pidä kuukausien mykkäkouluja? Vai voinko mitenkään? Voiko vanhempi ylipäätään vaikuttaa siihen?

Olen saanut kuulla myös, että esimerkiksi niinkin konkreettiset asiat kuin huoneet voivat vaikuttaa sisarussuhteisiin. Että jos on kaikilla omat huoneet, niin esimerkiksi teini-iässä saattaa helpommin eristäytyä vain sinne omaan poteroon. Ja sitten taas jos huoneet on jaettu, olisi läheisemmät välit. Tällaisen kommentin sain siis viimeksi kun kirjoitin siitä, että haluttaisiin, että tulevassa kodissa on jokaiselle lapselle oma makuuhuone. Kuulostaa kyllä tavallaan ihan loogiselta mun korvaan, mutta sitten taas kun niin monilla kuitenkin on omat huoneet, niin en usko, että kaikilla oman huoneen omistajilla olisi etäiset välit sisarusten kesken. Varmasti tosi yksilöllistä, että vaikuttaako huonejako sisarussuhteeseen. Miten te olette itse kokeneet?

Meidän lapsilla on ollut sekä omia huoneita että yhteisiä huoneita, tilanteesta riippuen. Kaikki kolme ovat saaneet pitää omaa huonetta vähintään vuoden ajan, mutta myös yhteisistä huoneista on reippaasti kokemusta eri huonejaoilla. He ovat itsekin sanoneet, että molemmissa on puolensa. Kokevat turvalliseksi nukkua yhdessä ja kaipaisivat paljon etenkin yhteistä leikki- ja askartelutilaa. Toisaalta rakastavat sitä kun on oma huone, jonka saa laittaa ihan itsensä näköiseksi. Inhoavat siivota omaa huonetta yksin, kun taas yhdessä siivoaminen ihan ok.  Kaipaavat omaa tilaa, josta saavat itse päättää, mutta toisaalta kaipaavat toistensa seuraa ja hakevat turvaa ja läheisyyttä toisistaan. Parasta on kai sellainen joustavuus, että huoneita voisi jakaa aina fiiliksen mukaan. Varmasti lastenkin fiilikset asiasta vaihtelevat heidän kasvaessaan.

Sisarussuhteet mietityttää mua tosi usein, koska haluan tarjota parasta mahdollista tukea vanhempana niihin. Erityisesti ne mietityttävät siksi, kun ei ole sitä omakohtaista kokemusta. Onneksi Otolla on kokemusta sisaruksista ja hän onkin valaissut mua monista sisaruuteen liittyvistä asioista, joista mulla ei ole ollut mitään hajua.

Millaisia kokemuksia teillä on sisaruudesta? Minkä olette kokeneet vaikuttavan positiivisesti omiin väleihin sisarustenne kanssa? Entäs omilla lapsilla? 


28 Responses to “Kuinka vaalia läheisiä sisarussuhteita”

  1. SS sanoo:

    Mulla on pikkuveli ja pikkusisko, itse oon esikoinen, veli on mua 1,5v nuorempi ja sisko melkein 7v. Nyt ollaan kaikki aikuisia. Sisarukset on parasta mitä voi olla ja tärkeimmät ihmiset mulle vaikkei aina nähdä edes kuukausittain. Ja ollaan asuttu eri huoneissa. 😂

  2. Nimetön sanoo:

    Hyviä pohdintoja, ja kuten niin usein täälläkin kuulet, olette hienoja, ajattelevaisia vanhempia teidän tytöillenne 🙂 mulla on kaksi sisarusta ja olimme tosi etäisiä teininä. Se johtui kai lähinnä iästä sekä siitä että meitä kohdeltiin aika eri tavoin. Ei ollut hirveästi perheen kesken tiimihenkeä, vaan kaikki keskittyivät omiin juttuihinsa. Nyt aikuisina olemme lähentyneet ja olemme tiimi yhdessä, eikä mikään voisi olla parempaa. Eli älkää liikaa murehtiko siitä tulevaisuudesta, teidän lapset vaikuttavat ihmisiltä, jotka kyllä löytävät takaisin tärkeiden ihmisten luo vaikka jossain iässä ottaisivat etäisyyttäkin. Meidänkin tapauksessa uskon, että ne etäiset vuodet ovat olleet kaikille tärkeitä kasvun vuosia ja ovat saaneet ymmärtämään perheen merkityksen entistä paremmin.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos hurjasti <3 Ihana kuulla! Toi on kyllä varmasti paha lapselle, jos tuntuu, että perheessä kohdellaan tosi eri tavalla sisarusten kanssa. Mutta ihanaa, että olette siitä huolimatta löytäneet toisenne aikuisiällä <3 Kiitos tosi fiksusta kommentista ja ihanaa joulun odotusta!

  3. Nimetön sanoo:

    Mua aina vähän khmetyttää sellaiset olettavat kommentit kuten ”ainahan sisurukset tappalevat”. Ihan kun se nyt olisi joku perus juttu.
    Ei meillä sisarukset tappele keskenään. Eivät muuten ole koskaan tapelleetkaan ja ovat kuitenkin sen viisitoista vuotta rinnakkain kasvaneet.

    Toinen oletus tuntuu olevan, että sukupuoli erottaa sisarukset.
    Ei meillä ainakaan ole erottanut. Eikä liiemmin yläasteelle siirtyminenkn. Meillä sisarukset ovat luonnollisesti sitä seuraa, jonka kanssa hengataan koulun jälkeen ja viikonloppuisin. Ollaan yhdessä, ihan kotona.

    Uskon, että moni sisarussuhde voisi olla toisinkin, jos vanhemmat ja ympäristö eivät vain olettaisi tappelun kuuluvan sisaruuten tai sukupuolen erottavan sisarusten maailmat ja todellisuudet toisistaan.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No joo mua kans! Siis meille on kans monesti sanottu, että kyllähän sisarusten kuuluu tapella keskenään ja väkivaltakin on ihan normaalia sisarusten kesken. En koe, että mulla olisi vanhempana mitään erotuomarin roolia lasten välienselvittäjänä, kyllä meillä lapset yleensä keksii muuta tekemistä kuin tappelemisen.

      Ja toi on tosi hyvä pointti, että ei sukupuolen tarvitse vaikuttaa sisarusten väleihin millään tavalla, tosi stereotyyppista, jos joku väittää niin.

      Mä uskon kans, että monet sisarussuhteet voisi toimia paremminkin jos ei oletettaisi mitään, vaan huomioitaisiin kaikki yksilöinä. 🙂 Kiitos hyvistä ajatuksista ja ihanaa joulun odotusta! <3

  4. Erilainen perhe sanoo:

    Moikka!

    Milloin julkaiset uuden ”Erilaiset perheet” -postauksen? Odotin tätä sarjaa innolla ja julkaisit sitä ihanan säännöllisesti aluksi, mutta sitten tapahtui jotain (mitä?). 🙁

    Minun mielestäni olisi kohteliasta ilmoittaa lukijoille, jos postaussarja ei toteudukaan aluksi ilmoittamallasi aikataululla. Eihän muissakaan ammateissa asiakasta jätetä epätietoisuuteen, tai se ei ainakaan luo mukavaa tunnetta tai
    lisää luottamusta.

  5. Nimetön sanoo:

    Minulla ja veljelläni on ikäeroa neljä vuotta, veljeni ollessa se vanhempi. Eri sukupuolesta ja ikäerosta huolimatta olemme aina olleet toistemme pahimmat tappelukaverit ja parhaimmat sisarukset.

    Enää aikuisena emme toki tappele, mutta olemme todella hyvissä väleissä. Vaikka lapsena ja teininä tappelimme runsaastikin, ei se koskaan muuttanut välejämme mihinkään. Kauhean riidan jälkeen saatoimme silti lähteä tekemään jotain yhdessä. Eli se tappelu kuului vain siihen ikään ja ärsyttäähän sen toisen naama välillä ja mikä olikaan helpompaa ja välillä kivempaa kuin toisen ärsyttäminen. Mutta se oli elämää, eikä koskaan huonontanut välejämme.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Ihana kuulla tällainen kokemus myös, kiitos paljon kun kommentoit! 🙂 Ja siis just tuotakin olen paljon kuullut, että ei se tappeleminen välttämättä tarkoita, että olisi kokonaan huonot välit tai vielä aikuisenakin huonot välit, monilla se kuuluu siihen kasvuun. Ihanaa joulun odotusta <3

  6. Klaara sanoo:

    Meillä on sisarusten kanssa melko isot ikäerot, mutta ollaan edelleen tosi läheisiä vaikken itse enää asu kotona. Meillä on ollut aina omat huoneet ja ollaan myös tapeltu ihan fyysisestikkin, mutta aina sovittu kuitenkin heti riidan jälkeen. Luulen, että oltaisiin oltu toistemme kurkuissa kiinni jos olisi huoneet pitänyt jakaa. Mun mielestä parasta mitä vanhemmat voi tehdä on järjestää sisaruksille yhteistä aikaa ja tekemistä ja kohdella kaikkia tasapuolisesti. Paljonhan se on myös luonteista kiinni miten tullaan toimeen ja välillä voi olla myrskyisääkin, mutta ei se tarkoita sitä, ettei olisi hyvät välit.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Tosi hyviä ajatuksia! Ja mä ajattelen ihan samalla tavalla, että just se yhteinen aika ja tekeminen ja tasa-arvoinen kohtelu on avaimia hyviin väleihin, mutta ihana kuulla myös teiltä, joilla oikeasti ON kokemusta sisaruudesta, näitä ajatuksia. 🙂 Ihanaa joulun odotusta sinne ja kiitos kun kommentoit <3

  7. sanni sanoo:

    Mulla itselläni on sen verran kokemusta, että itse kun olin vanhin sisarus joka muutti pois kotoa, niin koen edelleen olevani se ”ylimääräinen/ulkopuolinen” sisarus. Eli kun kaksi pikkusiskoani jäivät asumaan vanhemmilleni ja he ”jakoivat” talon kahdestaan, heistä tuli todella läheiset, vaikka heilläkin ikäeroa on. Nykyään kun näemme sisarusteni kanssa, koen aina että meillä on se tietynlainen yhteys, koska olemme sisaruksia. Vaikka olisimme pitkäänkin erossa, on meillä se jokin tietty yhteys, joka ei katkea, vaikka välillä olisi hieman kankeaa pitkän ajan jälkeen jutella kuulumisia yms. Toisaalta se on ihan mahtavaa, että on aina se yhteys, on aina JOKU jolle puhua jos elämä heittelee, yms. Mutta toisaalta, se on oikeasti, oikeasti _raastavaa_ nähdä, miten kaksi muuta sisarusta on todella läheisiä ja itse olet se joka yrittää kaikkensa, mutta ei silti esimerkiksi ikäeron vuoksi vaan sovi siihen mukaan. Olen sitä mieltä että sisarukset on rikkaus, aina. Jos et jostain syystä haluakkaan olla vanhemmiten tekemisissä, ei koskaan ole pakko. Mutta sisarukset on asia, ja rikkaus joka on vaan jotain niin huikeaa, ettei sitä voi ymmärtää, ellei itse ole kokenut. Itse ehdottomasti haluaisin että mahdollisilla lapsillani olisi vähintäänkin yksi sisarus, koska nimeomaan itse sisarusparven keskimmäisenä en osaa ajatella tilannetta, jossa ei olisikaan muita. Ja todella tärkeänä pidän myös tuota, että jokainen on yksilö, ja jokaista kuunnellaan ja ymmärretään hänen tarpeidensa mukaisesti. Meillä kolmen sisaruksen ”jengissä” on jokainen ihan erilainen, ja saakin olla erilainen! Onnea on vanhemmat, jotka oikeasti ymmärtävät tuon. Tiedän nimittäin vanhempia, jotka esim. haluavat välttämättä lapsilleen korkeakoulututkinnon, vaikkei lapsi itse sitä edes haluaisi. Onneksi nykymaailma on menossa sitä päin, että jokainen saa olla oma itsensä, ja oikeasti toteuttaa itseään. Mutta kuitenkin, vanhempien silmissä tuntuu, että minulla on tiettyjä tavoitteita, esim. että sisko X teki tämän sinun iässäsi, Ja esim itse tykkään matkustella, ja se on minulle tärkeää, mutta lähipiiri ei tätä ymmärrä, koska heillä itsellään ei ole ollut edes mahdollista matkustaa, silloin kun itse ovat olleet nuoria, joten matkustaminen saatetaan jopa tuomita, tyyliin ”taasko te, onko nyt pakko, miksi sinne nyt pitää lähteä, yms.”
    Joka tapauksessa, itse olen aina kokenut, että sisarukset on rikkaus, koska jotenkin he ymmärtävät erim. vanhempien reaktiot ihan eri tavalla kuin muut. Ja se on vaan ihanaa tietää, että Aina on joku, joka ymmärtää.

    Ps. Ihailen sinua, perhettäsi, ja elämänasennettasi. Olen lukenut blogiasi siitä asti, kun ylipäätään ymmärsin blogimaailmasta mitään. Hauska ajatus, että olen lukenut postauksiasi jo teininä, kun asuin vielä vanhempien luona. Ja edellleen olen kiinnostunut postauksistasi, vaikka olen jo vuosiakausia asunut omillani, eikä kuitenkaan oma elämäni varsinaisesti ole yhteyksissä omaasi, itselläni ei mm. ole lapsia, en ole naimisissa yms.
    Mutta! Olisi hauskaa nimeomaan kuulla kuulumisia, ei tarvitse olla sen kummempaa kerrottavaa postauksia varten. hyvää talvea/joulun odotusta <3

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos ensinnäkin aivan ihanista sanoista ja siitä, kun kerroit miten kauan olet lukenut blogiani. Merkitsee ihan älyttömän paljon <3 Ja kiitos myös siitä, kun kirjoitit noin kattavasti omia kokemuksia ja ajatuksia, tosi arvokasta saada lukea niitä! 🙂

      Varmasti ikävää, kun sitten itse on muuttanut pois ja on tullut sellainen tunne, että jää ulkopuolelle. Ymmärrän hyvin, itselleni olisi voinut tulla ihan samanlainen tunne, vaikka just varmasti kukaan ei sitä tarkoituksella olisi aiheuttanutkaan. Mutta ihanaa, että olette silti läheisiä nyt aikuisena ja koet, että sisarukset on rikkaus ja he aina ymmärtää <3 Ja toikin on tosi tärkeää, että jokainen saa olla erilainen ja omanlainen, eikä aseteta paineita sen perusteella, missä iässä muut sisarukset on tehneet jotain. Kiitos tosi ajatuksia herättävästä ja ihanasta kommentista ja ihanaa joulun odotusta <3

  8. Susanne sanoo:

    Mulla on neljä vuotta vanhempi isosisko. Lapsena oltiin kuin paita ja peppu ja tehtiin kaikki yhdessä, teini-iässä tapeltiin paljon ja kun mùutettiin opiskelemaan niin ei pidetty kauheasti yhteyttä. Nyt taas aikuisena ollaan löydetty toisemme ja erilaiset luonteemme ei enää haittaa. Saatetaan nauraa jollekin vanhalle läpälle edelleen tunteja, niin että meidän puolisot luulee meidän seonneen.

    Meillä oli ihan varhaislapsuutta lukuunottamatta aina ollut omat huoneet ja varsinkin kasvaessa se oli kiva. Sai olla rauhassa omassa huoneessa jos niin halusi, mutta toisaalta aina tiesi että siskon huoneen ovi on auki vaikka kuinka oltais tapeltu. Sama nyt aikuisena, tietää että aina saa toisen luokse mennä käymään.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No mutta ihanaa, että ootte löytäneet toisenne nyt aikuisiällä ja erilaiset luonteetkin on rikkaus <3 Varmasti ihanaa kun on niin paljon yhteisiä muistoja ja läppiä! Ja toi on varmasti totta, että on kiva kun on oma huone ja oma rauha, mutta sitten tarvittaessa on aina seuraakin <3 Kiitos paljon kun kommentoit omia kokemuksia ja ihanaa joulun odotusta <3

  9. Maitoviiksi sanoo:

    Itse uskon, että teidän tytöillä tulee olemaan myöhemminkin hyvät sisarusvälit. Itselläni on omien sisarusteni kanssa hyvin voimakas tiimihenki aikuisenakin. Uskon, että tähän ovat vaikuttaneet yhdessä koetut asiat, hauskat sisäpiiriläpät ja se, miten oikeasti tietää ja tuntee toisen heikkoudet sekä voimakohdat. Vanhempana kuitenkin tuntee lapsen eritavalla kuin sisaruksena. Uskon, että sisaruksena näkee myös toisen rosoista puolta enemmän ja välit voivat tulla vieläkin paremmiksi. Siihen, että miten huonejaot tai muut vaikuttaisivat, en osaa ottaa kantaa. Itse en ole pikkusiskoni kanssa nukkunut samassa huoneessa, toki paljon huoneissamme viettäneet aikaa yhdessä, mutta välimme ovat hyvin toimivat ja tiiviit.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Ihana kuulla, kiitos hurjasti <3 Ja siis todella hyviä ajatuksia sulla, herätteli itseäkin ajattelemaan. Mahtavaa, että teillä on säilynyt voimakas tiimihenki aikuisenakin, se on tosi hienoa. Kiitos kun jaoit kokemuksiasi ja ihanaa joulun odotusta <3

  10. Lare sanoo:

    Hei! Tulen itse 4-lapsisesta perheestä, jossa kaikilla lapsilla oli omat huoneet viimeistään koulun aloittaessa. Meillä teini-ikäisenä välillä toki piilouduttiin omiin huoneisiin, mutta enemmän vietettiin aikaa yhdessä olohuoneessa. Iltaisin kokoonnuimme lähes AINA istumaan lähekkäin sohvalle jakamaan päivän asiat ja katsomaan yhteiset sarjat. Tätä omat kaverini vähän ihmettelivät, mutta myös ihailivat. Vielä aikuisenakin viihdymme paljon yhdessä! Eli omat huoneet ei välttämättä tarkoita eristäytymistä:)

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Ihanaa kun kerroit teidän kokemuksia! Siis kuulostaa niin ihanalta, että ootte viettäneet paljon aikaa yhdessä olohuoneessa, just noin mäkin toivoisin, että meillä menee <3 Ja mahtavaa, että aikuisenakin ootte läheisiä! 🙂 Ihanaa joulun odotusta ja kiitos kun kommentoit <3

  11. Minna sanoo:

    Itselläni on 3 vuotta nuorempi pikkusisko, ja kokemusta on sekä huoneen jakamisesta, että omasta huoneesta. Siihen saakka kun olin 10-vuotias niin jaoimme huoneen. Siinä oli hyvät ja huonot puolensa, yhdessä leikkiminen, siivoaminen ja nukkuminen olivat hauskaa, mutta välillä vanhempana sisaruksena olisin kaivannut myös omaa tilaa kavereiden kanssa olemiseen, omiin leikkeihin ja olisin halunnut siivota vain omat sotkuni, en siskoni. Toivoin omaa huonetta monta vuotta, ja kun vihdoin saatiin omat huoneet niin fiilis oli sanoinkuvaamattoman hyvä! Oltiin tässä vaiheessa molemmat kouluikäisiä, joten omia kavereita alkoi olla enemmän ja erilaisia omalle iälle sopivia juttuja. Edelleen silti välillä vietettiin aikaa toisen huoneessa tai järjestettiin yökyläilyjä. Teini-iässä aloimme hieman erkanemaan, mutta en usko, että tässä oli niinkään syynä omat huoneet, vaan se omien rajojen kokeilu, oman tilan tarve, sekä ikäero ja eri iälle tyypilliset jutut. Teini-iän erkanemisen jälkeen ollaan taas lähennytty aikuisiällä kun olin jo muuttanut pois kotoa, ja ollaan edelleen todella läheisiä nyt näin lähes 30-vuotiaana 🙂 mun mielestä pienempänä se yhteinen huone kuitenkin oli kiva juttu kun leikit oli monesti yhteisiä, mutta siinä vaiheessa kun aloin olla vanhempi ja sisko oli vielä ”niin lapsi”, niin kaipasin sitä omaa huonetta ja paikkaa jossa saa olla rauhassakin.

  12. Satu sanoo:

    Olen 3 lapsi 5 sisaruksesta. 2 isosiskon kanssa jaoin huoneeni n. 7 luokkaan asti. Pikkuveljet jakoivat sitten yhden huoneen keskenään. Kaikki ollaan hyvissä väleissä. Eniten tulee oltua kuitenkin tekemisissä vanhimman siskoni ja minun jälkeisen veljeni kanssa. 2vuotta ikäeroa kummankin kanssa. Itselläni 3 tyttöä ja heillä omat huoneet. Hyvissä väleissä ovat 16,14 ja 10v. Eivätkä kyllä ole ikinä toisiaan lyöneet. Vanhemmat tytöt ainakin jo haluavat välillä sitä omaa rauhaa omassa huoneessa.

  13. Giassilina sanoo:

    Mä tajusin joskus kahdenkympin puolivälissä miten mahtavaa on, kun on joku, joka on elänyt sen ihan saman lapsuuden mun kanssa. Vaikka muistetaan tapahtumista tai matkoista usein ihan eri asioita niin silti se, että joku on kokenut mun kanssa ne just samat asiat. Meillä on 1v8kk ikäeroa isoveljen kanssa ja oltiin lapsena aina yhdessä. Pienen ikäeron takia meillä oli paljon yhteisiä kavereita ja varmasti sekin vaikutti, että menin itse 6v:na kouluun ja olin vain vuoden alemmalla luokalla, jolloin jututkin varmasti oli aina aika lähellä toisiaan. Meillä oli omat huoneet, joissa leikittiin välillä yksin omia leikkejä, mutta tosi usein kuitenkin yhdessä. Meillä oli vain yksi telkkari ja yksi tietokone olohuoneessa, joten jos niitä käytettiin niin aina oltiin samassa tilassa. Luulen, että se on vaikuttanut paljon, ettei ole ikinä ollut omassa huoneessa mitään supermielenkiintoista, että olisi halunnut lukittautua sinne yksinään. Ainoastaan isoveljen ekan ihastumisen aikana oli hetki kun multa oli EHDOTTOMASTI pääsy kielletty veljen huoneeseen ja muutenkin hengailemaan yhdessä. Onneksi sitä ei kestänyt pitkään 😀 Lukioaikoinakin veljen kaverit halus hengata myös mun kanssa ja edelleen vietetään usein lautapeli-iltoja, lettukestejä, mitä ikinä keksitäänkin samalla porukalla! En tiedä mikä loppujen lopuksi on vaikuttanut läheisiin väleihin. Meillä oli samat harrastukset (tietysti eri ryhmissä) eikä tietenkään ollut tyttöjen ja poikien leikkejä tai juttuja vaan molemmat sai osallistua aina jos halusi. Sisaruus on ihan parasta!

  14. Ulla sanoo:

    Mulla on kaksi siskoa ja olen meidän triosta se keskimmäinen. Olemme jo aikuisia, mutta läheiset välimme ovat säilyneet. He ovat minulle rakkainta maailmassa oman perheen lisäksi. Itse asiassa aika pahoja asioita saisi tapahtua, että en voisi antaa anteeksi siskoilleni. Joku ystävyyssuhde olisi todennäköisesti jo katkennut…siskoille annetaan enemmän anteeksi. Moni luulee, että sisarukset kilpailevat kaikesta ja ovat toisilleen kateellisia. Näin ei ole ollut koskaan meillä vaan olen haljeta ylpeydestä, jos jompikumpi siskoista onnistuu jossain :).
    En tiedä, mikä vaikutus vanhempien kasvatuksella on ollut? Tähän vaikuttaa nimittäin myös persoonallisuudet/temperamenttityypit.

    Isosiskoni oli kova pomottelemaan ja tein oikeastaan aina kaiken mitä hän pyysi. Minä taas olin sopeutuja ja välttelin konflikteja. Vanhemmiten minulta löytyi omaakin tahtoa ja tuo pomottelu loppui koska en enää suostunut siihen. Ehkä olisin kaivannut vanhemmiltani enemmän puuttumista tuohon pomotteluun? Vai huomasivatko he edes kaikkea? Eivät varmaan… Tähän ehkä kannattaa vanhempien kiinnittää huomiota. Yleensä keskimmäinen on se kiltti mukautuja ja jää vähän ulkopuolelle huomiossa. Kun ei ole se eka lapsi eikä myöskään perheen vauva enää. Monet vanhemmat jättävät keskimmäisen vähemmälle huomiolle. Itse en ole kokenut tätä niin vahvasti, mutta kyllä sitä tapahtui kotona.

    Enkä nyt tarkoita, että teidän perheessä tapahtuisi niin, enhän minä tunne teitä :).
    Pystyn kertomaan vain oman kokemukseni!

  15. Painiskelija sanoo:

    Tämän asian kanssa painiskelen hirveästi, toivon niin kovasti, että suhteet olisi lämpimät ja Läheiset mutta paljon mietin, että voinko itse tehdä jotain asian eteen tai, että voinko vaikuttaa siihen negatiivisesti. En usko, että pelkkä huonejako on avain onneen, mutta toivon sillä olevan jotain positiivista vaikutusta ja toki järjestetään omaa tilaa jos sitä lapsi ehdottomasti kaipaa ja haluaa. Meillä lapset riitelee jatkuvasti ja nyrkit ja tönimiset on mukana vaikka mitä keinoja olen kokeillut, sillä välillä pelottaa, mitä tuleman pitää. Onneksi myös rakkautta ja hellyyttä löytyy ja sitähän se sisarusrakkaus on, myös välillä riitelyä.

  16. Miisa sanoo:

    Vanhempana ehkä parhaiten voit vaikuttaa hyvien sisarussuhteiden säilymiseen on se, että kohtelet kaikkia lapsia tasapuolisesti.

    Kaikille lapsille samat säännöt (samassa ikävaiheessa), sama määrä kotitöitä, saman verran viikkorahaa, samat mahdollisuudet harrastuksiin, omien vaatteiden valintaan, suunnilleen yhtä paljon huomiota jne.

    Tällöin vältytään ns. sisaruskateudelta ja tunteelta, että oltaisiin eri arvoisia tai vähemmän tärkeitä vanhemmille kuin joku toinen.

    Myöskään fyysistä väkivaltaa ei sisarusten välillä tule sallia. Pieni kinastelu/ nahistelu on ok, jos lapset tasapuolisesti toisilleen suutahtelevat jne. eikä vain yksi jää jatkuvasti alakynteen.

    Terveisiä suurperheessä (7 lasta) kasvaneelta.

  17. Morjes sanoo:

    Mun sisarussuhteet elävät koko ajan. Toisinaan olen ollut läheisempi toisen veljen kanssa, joskus toisen. Välillä kasvetaan eri suuntiin, kunnes taas tulee jotakin yhteistä tai elämä heittää volttia. Liittyy tietysti ikäeroonkin, 5-7 vuotta oli jossakin vaiheessa paljon. Nykyisin veljet tuntuu enemmän kavereilta, joiden kanssa löytyy vaihtelevasti yhteistä ja toisinaan jutellaan keskenämme erittäin syvällisiä. Pienenä me kyllä tapeltiin paljon, mutta ei ikinä tosissaan. En muista riidelleeni oikeasti koskaan sisarusten kesken, vaikka oudot läpät kyllä lentävät ja pienenä ”halailtiin” joskus provosoivan kovaa. 😀

    Tosta huoneenjakamisesta on mainittava sekin pointti, että yhteinen huone voi myös erottaa. Kun jotakin ihmistä on katsottava teini-iässäkin jatkuvasti, ei läheistä suhdetta välttämättä synny henkisesti lainkaan. Erityisesti introvertille sisarukselle voi olla raskasta, kun missään ei saa omaa rauhaa ja ei voi olla toisen kanssa samassa huoneessa vapaaehtoisesti. Meillä toimivat hyvin erilliset huoneet, välillä nukuttiin muuten kaikki samassa. 😀 Mutta tuon pointin olen kuullut muualta ja kiittänyt meidän perheen ratkaisua. Yh

  18. Jenni sanoo:

    Heippa! Mulla ja siskollani (kolme vuotta nuorempi) on ollut aina omat huoneet varhaislapsuutta lukuunottamatta ja ollaan aina oltu todella läheisiä. Oma huone oli etenkin vanhempana ihana oma rauhoittumipaikka, missä sai hengähtää vaikkapa koulupäivän jälkeen hetken yksinään tai lukea rauhassa kokeeseen. En missään nimessä koe, että se olisi ollut mitenkään negatiivinen tekijä, päin vastoin, enemmän olisi voinut tulla sanaharkkaa yhteisestä huoneesta. Pääasiassa oltiin kuitenkin aina yhdessä jomman kumman huoneessa tai jossain muualla. 🙂

  19. Heini sanoo:

    Itsekin olen ainut lapsi ja nyt onkin tosi ainutlaatuista seurata omien lasten sisarussuhteen kehittymistä. Olen tosi kiitollinen, että omat lapseni saavat kasvaa sisaruksen kanssa. Itse koin jossain vaiheessa olevani aika yksin ainoana lapsena ja olisi nyt aikuisenakin ihan kiva jakaa asioita jonkun niin läheisen kanssa.

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.