Luukku 1: Meidän joulukuusi 2019

01.12.2019

Tervetuloa blogi-joulukalenterin 2019 pariin! Tästä eteenpäin täällä on joka aamu klo 05.00 uusi luukku odottamassa. Joka aamu jotain uutta ja jouluista ajateltavaa, katseltavaa, askarreltavaa, syötävää tai ihmeteltävää. Ihanaa tehdä tätä jo seitsemännen kerran.  Ensimmäisessä luukussa esittelyssä meidän lumihuurre joulukuusi vuosimallia 2019!

Koristeltiin tänä vuonna joulukuusi aiemmin kuin yleensä, jo marraskuun toisiksi viimeisellä viikolla. Olen itse asiassa miettinyt jo  muutaman joulun sitä, että ihan turhaan me aina odotellaan niin pitkään koristelun kanssa. Jouluhullulle koristelu itsenäisyyspäivänä oli fine silloin, kun kaikki muut koristelivat vasta aatonaattona. Nykyisin niin moni koristelee jo marraskuun puolivälissä, että en voi enää hyvällä omallatunnolla laskea itseäni joulu-intoilijaksi, jos odottelen niin myöhään. No okei, voin mä, mutta en halua. On tullut itsellekin se fiilis, että haluaa koristella kuusen jo paljon aiemmin. Se tuo niin ihanasti iloa ja valoa pimeään marraskuuhun, että miksi ihmeessä odottelisin niin pitkään?

Lumihuurre joulukuusi Lumihuurre joulukuusi Etola Etola lumihuurre joulukuusi

Meillä on ollut monta vuotta jo valkoinen joulukuusi, joka ei enää viimeiseen pariin vuoteen ole oikein vastannut omaa tyyliä ja makua. Se on ihan hyväkuntoinen edelleen ja me todellakin säästettiin se, koska mistäs sitä tietää jos se tyyli ja maku muuttuu taas valkoiseen suuntaan jonakin jouluna. Nyt kuitenkin päätettiin ostaa uusi joulukuusi, meidän haaveiden lumihuurre joulukuusi.

Koska me halutaan laittaa joulukuusi jo niin aikaisin, tekokuusi on meille ainoa vaihtoehto. Panostettiin laadukkaaseen ja kestävään kuuseen, joka onkin näyttänyt olevan hitti blogimaailmassa viimeaikoina (ainakin Mona Visurilla, Char and the Citylla ja Loving White Stylen Marjutilla olen nähnyt saman kuusen). Mekin ostettiin meidän lumihuurre blogijoulukuusi Etolasta ja se on kokoa 230cm. Se on juuri se kuusi, jollaisesta olen lapsesta asti haaveillut. Se on myös sellainen kuusi, joka toivottavasti näyttää tulevassa (isommassa) kodissa tosi hyvältä, kun se on iso ja näyttävä.

Uusia koristeita me ei sen sijaan ostettu yhtään (paitsi lasten valitsemat kolme koristetta, yksi jokaiselle). Tuo lumihuurrettu joulukuusi on niin mielettömän runsas ja kaunis jo ihan itsessään, että vaikka se on meidän vanhaa 180cm kuusta paljon suurempi, siihen ei tarvitse yhtään enempää koristeita. Lumihuurre joulukuuseen saatiin kaikki meidän vanhat jo olemassaolevat koristeet  (mustia lukuunottamatta) yhtäaikaa esille ja ne silti näyttävät mielestäni kauniilta. Mustia ei laitettu tällä kertaa.

Lumihuurre joulukuusi Etola kokemuksia Lumihuurre joulukuusi Etola

Vaaleanvihreä pohjaväri jotenkin tasoittaa eri värisiä koristeita paljon paremmin, kuin vitivalkoinen kuusi, jossa piti olla aina joku väriteema koristeille. Tähän kuuseen saan vihdoinkin hyvin esille ihan kaiken, myös ne kaikki eripariset koristeet, jotka eivät sovi yhteen minkään tyylisääntöjen mukaan. Nyt kuusi on juuri sellainen kuin toivon: siellä on sulassa sovussa mun äidin vanhoja koristeita, mun itse tekemiä koristeita alakoulusta, lasten keräilemiä koristeita, lasten tekemiä koristeita sekä mun eri vuosina itse ostamia koristeita, jotka on kaikki ostettu aikanaan johonkin eri väriteemaan. Siellä on äidin vanhat kellot ja sydämet, sekä kirkasväriset kiiltävät kävyt. Mun savesta askartelema kirkkaan pinkki possu ja taaperon valitsema punainen lentokone. Sieltä löytyy eläimiä, autoja ja karkkeja. Tässä kuusessa kaikki erilaiset koristeet sopivat yhteen.

Lumihuurre joulukuusi Etola Lumihuurre joulukuusi Etola Etola lumihuurre joulukuusi

Mä rakastan meidän rönsyilevän runsasta ja värikästä kuusta, jossa on kaikki rakkaat koristeet esillä. Tähän kuuseen mun ei tarvitse ostaa uusia koristeita enää, vaan nyt se saa runsastua niillä lasten kolmella koristeella joka vuosi ja muuten vain levitetään kaikki siihen, mitä meillä jo on. Mä oikeasti melkein tirautin kyyneleen kun katsoin tätä joulukuusta valmiina.  Se oli niin kaunis. Koristeltiin se yhdessä kaikkien lasten kanssa. En ohjannut lapsia yhtään, vaan he asettelivat koristeet juuri niinkuin itse halusivat ja siitä tuli tosi hieno. Lapsetkin vaan seisoivat ja tuijottivat sitä valmiina, kuulemma se on meidän paras kuusi koskaan. Tätä kelpaa nyt katsella loppiaiseen asti ja olohuoneessa on ihana tunnelma, kun kuusen kauniit valot valaisevat. Tämä on juuri sellainen kuusi, josta aina lapsena haaveilin ja nyt meillä on se.

Vielä kerran ihanaa joulukuun ensimmäistä kaikille ja tervetuloa joulukalenterin pariin! 

Millainen joulukuusi on teidän mieleen? Lumihuurre joulukuusi vai perinteinen vihreä? Aito vai tekokuusi? Tykkäättekö runsaasta vai minimalistisemmasta tyylistä? 


33 Responses to “Luukku 1: Meidän joulukuusi 2019”

  1. Nimetön sanoo:

    Olen allerginen kuuselle, jo hipaisukosketus tuottaa iho-oireita ja kokonainen luonnonkuusi sisätiloissa salpaa hengityksen. Siksi meille muovikuusi on ollut ainoa vaihtoehto.
    Pikkuhiljaa joulukuusen merkitys on joulunvietosta vain haalistunut, enkä oikeastaan kaipaa sitä enää. Tosin kuin lapsuuden joulukuuset, muovikuusi on aina se sama, vuodesta toiseen. Se ei tuo samaa joulun tunnelmaa, eikä herätä keskustelua metsästä haetun luonnonkuusen tapaan.
    Lapset saavatjoulukuusensa, jos haluavat. Itse en sitä enää jouluuni kaipaa.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Onneksi on myös muovikuusia varsinkin heille, joille mikään muu ei ole mahdollinen. Itselläni on myös joulukuusiallergia, mutta ei noin paha, mulla tulee vain kestonuha.

      Mä olen itse eri mieltä siitä, että muovikuusi ei voisi tuoda joulun tunnelmaa, koska se on aina sama. Mutta jokainen kokee joulun omalla tavallaan, eikä se varmasti kaikille tuo joulun tunnelmaa. Ihanaa joulun odotusta sinne kuitenkin ja toivottavasti ihanaa joulutunnelmaa tulee sitten jostain muusta sinunkin jouluun <3

  2. Mary sanoo:

    Ihana kuusi! Voisin ottaa omaan kotiini samanlaisen. Juuri tämäntyylinen miellyttää myös omaa silmääni.
    Kiva kun klo 5 tulee nyt aina uusi postaus sulta, helpottaa varmasti omaa heräämistäni aamuisin kun arkisin juurikin klo 5 mulla herätys, joka näin pimeään aikaan on välillä hieman vaikeaa pätkittäisten unien (nuorin 1 v….) jälkeen.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos ihan hurjasti <3 Ja hei aivan ihana kuulla, että tämä auttaa heräämiseen! Tsemppiä pätkittäisiin öihin ja ihanaa joulun odotusta sinne <3 Toivottavasti saisit pian nukkua paremmin!

  3. Nimetön sanoo:

    Kaunishan tuo on, mutta itselle se ainoa vaihtoehto on oikea kuusi tuoksuineen. En pysty kuvittelemaankaan muovikuusta nurkkaan, vaikka se kuvissa kauniilta näyttäisikin. Maltan odottaa itsenäisyyspäivään, joskus on otettu jo kuun alussakin ja kestää joulun yli(paitsi joskus kun unohdin kastella..). Joulun jälkeen tulee yleensä aika pian sellainen olo, että haluaa siivota joulun pois, joten meillä kuusi lähtee siinä uudenvuoden päivän tienoilla.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Sun kommentti hyvin vain vahvistaa, miksi meille taas muovikuusi on ehdoton: ei meillä kukaan muistaisi kastella. 😀 Ja joululomalla ei jaksa ottaa stressiä kuusen keräämisestä, kun mieluusti pidetään se sinne loppiaiseen asti. 😀 Mulla on myös lievä joulukuusiallergia, pystyn olla kyllä tilassa, missä on aito kuusi, mutta jos se olisi meillä kotona joka päivä, tulisin ehkä hulluksi mun allergisen nuhan kanssa, tai ainakin pitäisi popsia joka päivä allergialääkettä, mitä en pelkän kuusen takia halua. Mutta ihanaa, että jokainen voi laittaa just sellaisen kuusen kuin itse haluaa ja tykkää <3 Ihanaa joulun odotusta sinne! 🙂

  4. Martsa sanoo:

    Wau, mikä kuusi! Ihanaa, että sun blogijoulukalenteri on taas täällä! Oon ollu seuraaja jo sen verran kauan, että jokaista joulukalenteria oon seurannut ja joka vuosi on ollu super laadukasta ja ihanaa sisältöä, minkä mukana on ollu hyvä virittäytyä joulutunnelmaan. 😍 Kiitos siis siitä ja ihanaa joulunodotusta teille, koko perheelle💕

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos ihan hirveesti <3 Aivan ihana kuulla, että oot seurannut jo pitkään ja tykkäät, tuli niin hyvä mieli! Ihanaa joulun odotusta sinne myös ja kiitos kun kommentoit <3

  5. Seija sanoo:

    Kaunis kuusi kerta kaikkiaan. Ihanasti sulassa sovussa kaikki koristeet ja todellakin näyttää kauniilta😍

  6. Jasmin sanoo:

    Ihania kuvia! Tunnelmallista joulun odotusta teille sinne! 🎄

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

  7. Katariina sanoo:

    Ihanaa joulukuuta <3 kuusi on kyllä niin teidän näköinen! Itse tykkään ehkä vähän minimalistisemmasta kuusesta ja meille tulee aina myös ihan aito kuusi <3

  8. L sanoo:

    Hieno kuusi. Meillä on paljon pienempi ja ehkä 1/10 koristemäärästä. 😀 en ole koskaan osannut oikein koristella jouluksi, vaikka tykkäisinkin enemmistä koristeluista.

    Mistä noi lasten joulupaidat on?

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos hurjasti <3 Kyllä sitä saa joulun vähemmilläkin koristeilla onneksi! 😀 mulle tää on tällainen todella pitkäaikainen projekti. 😀 Ne on kaikki jo vanhoja, kuopuksen mekko on Mini Rodinilta, keskimmäisen paita on ainakin 2-3 vuotta vanha ja se on Zarasta ja esikoisella on viimevuotinen jouluneule Kappahlista.

  9. Nimetön sanoo:

    Ompa tosi jouluntunnelmaisia kuvia ja pakko todeta, ettö toi lyhyt tukka käy sulle superhyvin! 🤩

  10. Pinja sanoo:

    Ihana kuusi! En kestä, kuinka söpö Nova on tossa kuvassa, jossa hänellä on joulupallot silmien kohdalla😍 Sulatti kyllä sydämen!

  11. Siis vitsi miten kaunis kuusi, ihan unelma! Mun mielestä parhaita kuusia ovat juuri ne, jotka rönsyilevät ja joissa on mahdollisimman paljon erilaisia koristeita, juuri niitä vanhoja joilla on tarinat takanaan ♡ tosi upeita kuvia myös tässä postauksessa!

  12. Nims sanoo:

    Hyvää joulun odotusta teille <3

    Upea kuusi, vaikken yleensä vihreistä kuusista välitä, niin tämä runsas lumihuurteinen on kyllä ihana ja sopii teidän olkkariin kuin nakutettu! Miä viihdyn edelleen meidän valkoisen kanssa, tosin päivitin tänä vuonna suurempaan, sillä joulunviettomme siirtyy meidän kotiin nyt, kun mun mummi kuoli keväällä. Oikeaa kuusta en haluaisi ikinä, se haju ja ajatus kaikista ötököistä hyh. Nyt joku sanoo, että olen vieraantunut luonnosta, mutta kyllä minä siitä nautin, kunhan se pysyy siellä luonnossa! 😁

    Normaalisti laitan kuusen heti 1.12., mutta nyt menee kyllä päivällä yli, kun mies oli töissä ja itse viimisillään raskaana, niin en käynyt kahdestaan kaksivuotiaan kanssa taiteilemaan 😅 saa nähdä, mitä kuusesta on sitten jäljellä, kun lähden synnyttämään tätä 'marraskuista' (la 30.11.) ja mies on vastuussa taaperosta.

    Innolla odotan taas tämän vuoden joulukalenteria, aloitus oli ainakin loistava! 😊🌲

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos ihan hirveesti! <3 Mä ymmärrän sua hyvin kuusiajatusten kanssa! Valkoinen kuusikin on kyllä upea, siitä saa niin tyylikkäitä kokonaisuuksia luotua! 🙂 Ja oi ihanaa, tsemppiä loppuraskauteen <3 Toivottavasti hän pian syntyy ja pääsette aloittamaan joulun viettoa vastasyntyneen minitontun kanssa! <3 Paljon onnea tulevasta pienestä ja ihanaa joulun odotusta!

  13. Maitoviiksi sanoo:

    Onpa kaunis kuusi teillä! Ja ihanaa, kun on taas joulukalenteri. Luukun 2 tupsukoristekin on tosi hieno ja mainio idea. Mieleeni muistui myös joulukalenterista 2014 muisto, kun silloin valvoi yleensä aamuyöt raskauden vuoksi ja yöni kohokohta oli odottaa sitä, että blogiisi tulee uusi kalenteriluukku ja tiedän yön taas kuluneen eteenpäin lähemmäs aamua. Ihanaa joulunaikaa teille!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos ihan hurjasti kauniista sanoista <3 Ja voi ei miten ihana kuulla sun muisto, ihana että olet saanut siitä iloa silloin, vaikka valvominen oli varmasti raskasta. Ihanaa joulun aikaa sinne myös ja iso jouluhalaus <3

  14. Anniina sanoo:

    Vautsi mikä kuusi, niin juhlava 😍

  15. E sanoo:

    Sulle kyl sopii hyvin toi hiusmalli, tosi raikas ja sopii sun tyyliin!

  16. Emma sanoo:

    On kyllä todella hieno kuusi <3

  17. […] aiemmin kuin koskaan ennen. Koristelimme joulukuusen. Ei vaan enää maltettu odottaa ja haettiin meidän Etolan lumihuurre joulukuusi varastosta ja pystytettiin se olohuoneeseen. Joulukuusen paikka on jotain, mitä oltiin mietitty jo […]

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.