Luukku 5: Lasten itse valitsemat joulukoristeet 2011-2019

05.12.2019

Multa toivottiin kovasti postausta meidän lasten itse valitsemista joulukoristeista, sillä kuten tiedätte, meillä on joulukoriste-perinne. Lapset saavat joka vuosi valita yhden koristeen jokainen ja sitten kun aikuisena muuttavat omaan kotiin, saavat kerätyn joulukoristekokoelman mukaansa. Näin heidän ei tarvitse aloittaa koristeiden keräämistä tyhjästä (mikäli sellaista haluaisivat isona tehdä) ja lisäksi heillä on tuttuja, rakkaita koristeita, joilla on tarina. Mun mielestä tämä on ihana perinne, jonka avulla voi samalla myös seurata sitä, mistä lapset innostuvat tänäkin vuonna.

Koristeita tätä varten kuvatessani huomasin, että vuonna 2015 me ei noudatettu tätä perinnettä. Olen ollut varma, että koristeet on valittu joka vuonna, mutta ei. Vuonna 2015 tämä jäi välistä kokonaan. Miten harmi! No mutta, ehkä he saavat jonakin vuonna sitten valita kaksi koristetta yhden sijaan, jotta voidaan korjata tilanne. Lisäksi yksi valittu koriste kerkesi mennä innokkaan taaperon käsissä rikki, joten sen tilalle on ostettu uusi melkein vastaava. Muuten kaikki koristeet ovat juuri niitä alkuperäisiä, joita meidän lapset ovat alunperinkin valinneet. Onneksi tässä on ehditty jo aika monta vuotta harrastaa tätä, niin on jo monen monta koristetta esiteltävänä. Aloitetaan alusta:

2011:

Aina ensimmäisenä joulunaan meille syntynyt vauva on saanut kliseisesti Weisteen Baby’s First Christmas -koristeen. Aloitin perinteen vuonna 2011, joten sitä jatkettiin sitten myös keskimmäisen ja kuopuksen kanssa.

2012:

Toisena joulunaan meidän esikoinen valitsi tämän ihanan pehmeän tonttukoristeen.

2013:

Ekana jouluna keskimmäinenkin sai siis vaaleanpunaisen vuosipallon ja meidän esikoinen taas valitsi tämän ihanan kimaltelevan jäätelöannoksen.

2014:

Vuoden 2014 koristeet me ostimme Tukholmasta. Alunperin meidän esikoinen valitsi aivan ihanan glitter-robotin ja keskimmäinen suloisen punaisen kilpa-auton. Kilpa-auto on kuitenkin sittemmin mennyt rikki ja korvattu punaisella Kleinbusilla, jonka katolla on joulukuusi. Tuossa alemmassa kuvassa ikuistettuna kilpa-auto vuonna 2015.

2016:

Tänä vuonna lapset valitsivat yllättäen lasiset koristeet, joiden sisällä on toisessa joulukuusi ja toisessa kuusi sekä ihana lumiukko. Nyt en kyllä yhtään muista kumpi on kumman, mutta nämä on tosi kauniit.

2017:

Meidän kuopus sai syntyessään myös tuon perinteisen vaaleanpunaisen vuosi-joulupallon. Isommat heittäytyivät villeiksi ja valitsivat kuuseen eläimiä. Toinen pöllön ja toinen puusta veistetyn munanmuotoisen poron pään, jossa on punainen tupsu. Nämä ovat aika hauskoja.

2018:

Viime vuonna meidän taapero ihastui punaiseen lentokoneeseen. Toinen isoista valitsi lasipallon tekstillä ja paljeteilla ja toinen jatkoi hyväksi havaitsemallaan eläinlinjalla: hän valitsi jääkarhun, jonka suussa on hopeinen kala.

2019:

Tänä vuonna eläinlinjaa noudattivat ei-niin-yllättäen kaikki kolme. Yksi valitsi raidallisen laaman, joka muistuttaa pinjataa. Yksi ihastui suloisen pehmoiseen siiliin ja yksi valitsi valtavan karvaisen kirahvin. Kirahvit ovat meidän taaperolla pop tällä hetkellä muutenkin, joten heti koristeen nähdessäni mä arvasin, että hän varmaan valitsee sen.


21 Responses to “Luukku 5: Lasten itse valitsemat joulukoristeet 2011-2019”

  1. Minna sanoo:

    Kiitos! Tämä oli tosi kiva luukku ja oli kiva nähdä millaisia koristeita teillä on valittu. Tämä on kyllä sellainen perinne minkä haluaisin ehdottomasti ottaa myös käyttöön kun ja jos meille lapsia tulee. Tästä jää lapsillekin tosi kiva muisto ja ihana kun on jo valmiina laatikollinen koristeita aikuisena omaan kotiin, ja vielä koristeita joilla on jotain tunnearvoa.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos hurjasti <3 Ihana kuulla, että tämä on sellainen perinne, jonka sinäkin haluaisit ottaa käyttöön. Olen ihan samaa mieltä. Ihanaa joulun aikaa sinne <3

  2. Noora sanoo:

    Ihana perinne, ja varmasti ihan aarteita nuo sitten lapsille, kun muuttavat kotoa pois!

    Mielestäni blogissasi on tasapainoinen yhdistelmä kevyttä ja ajatuksia herättävää luettavaa. Rakentava kritiikki on varmasti tärkeää palautetta työssäsi kehittymisen kannalta, mutta harmittaa usein kommentoijat, jotka tarttuvat superpieniin juttuihin ja kaivelevat jotain vuosien takaisia sanomisia, ja odottavat jotain yli-ihmisen suoriutumista bloggaajalta. Tsemppiä siis näihin! Sivusta kommenttiketjuja lukeneena olen pohtinut, saisitko jostain puhtia vastata vielä entistä neutraalimmin ja asiallisemmin näihin provo-kommentteihin. Vaikka uskon, ettei se ole helppoa kommenttien kohdistuessa usein myös henkilökohtaisuuksiin.

    Kiitos blogista ja mukavaa joulunodotusta teille! 🙂 Ilahduttavaa on ollut myös huomata, miten olet vuosien varrella vähentänyt lasten tietoja / kuvia / esim. luonnekuvauksia täältä blogista. Vuosien takainen malli (monilla monilla muillakin bloggareilla ja somen päivittäjillä) jakaa kaikki lasten asiat blogiin saisi kyllä väistyä kokonaan.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos ihan älyttömän paljon kauniista sanoista <3 Ja luulen myös, että nämä ovat heille tulevaisuudessa rakkaita lapsuuden aarteita.

      Ihanaa, että tykkäät sisällöstä, jota täältä saat. Ja samaa mieltä, rakentava kritiikki on tosi tärkeää kehittymisen kannalta ja arvostan sitä suuresti. Usein kuitenkin tosiaan keskitytään aivan turhiin juttuihin, jotka ovat kaukana rakentavasta tai asiallisesta. Usein jaksaa olla neutraali ja asiallinen, mutta tosiaan silloin kun tulee todella henkilökohtaista tai todella ikävään sävyyn kirjoitettya, niin silloin on kyllä vaikeaa itsekään olla 100% neutraali, kuten sanoit.

      Mukavaa joulun odotusta sinne myös ja ihana, että laitoit noin pitkän ja pohdiskelevan kommentin, iso kiitos! <3

  3. Vieras sanoo:

    Katkesiko perinne vuonna 2015? Muiden vuosien koristeet oikein nättejä.

  4. Säde sanoo:

    Ihana idea. Mut noi koristeet.. En laittas kyllä kuuseen niitä

  5. Mira sanoo:

    Jes, olipa kiva luukku! Oon itekin miettiny, et ois kiva nähdä millasia koristeita teidän lapset on valkkaillu, kun oon tästä hauskasta perinteestä lukenu 🙂 Mistä kaupoista löytyy noin kivoja ja erilaisia koristeita?

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Ihanaa, että tykkäsit, kiitos tosi paljon! <3 Tätä oli moni pyytänyt niin kiva, että lapsille sopi se, että esittelen ne. Suurin osa on Stockmannilta, mutta yksi taitaa olla myös Flying Tiger Copenhagenista ja pari on Tukholman Åhlensilta. 🙂

  6. Ina sanoo:

    Ohh, mainio tää joulukoristepostaus! Ihana nähdä, havaita, kuinka kukakin lapsista saanut valita omalle persoonalleen mieleisen koristuksen kuusta varten. Osa lapsen lapsuudesta on tavallaan meidän vanhempien aikaa, me teemme niihin ne varhaisimmat nuistot, mutta voi miten vuodet äkkiä vierivät. Nämä muistot säilyvät.
    ❤️

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos ihan hirveesti <3 Ihanaa, että tykkäsit! 🙂 Ja kyllä, siis mustakin on ihanaa katsella näitä ja just se, että ovat konkreettisia, säilyviä muistoja. Kauniisti sanottu tuo mitä kirjoitit. Aivan ihanaa joulun aikaa sinne <3

  7. Rosie sanoo:

    Tämä teidän koristeperinne on niin ihana, olen monesti miettinyt, että tämän idean haluan lainata, jos joskus on omia lapsia. 🙂 Olipa hauska nähdä, millaisia koristeita lapset ovat valinneet!

  8. Laura sanoo:

    Me alotettiin tää perinne viime vuonna sun blogin innoittamana, poika oli reilu 2v 🙂 mutta niin, että itsekin valitsen jonkun ”spessukoristeen”, kun meillä on lähinnä perus palloja ja muutamia muita peruskoristeita, musta on ihana ajatus, että kuusi täydentyy joka vuosi kahdella tarkoin valitulla koristeella. Toivon että tästä tulee meidän kahden oma juttu 😊

    Ja ihania Koristeita valinnut teidän tytöt! 😍

  9. Sape sanoo:

    Tää on musta oikeasti ihanin jouluperinne jota olen nähnyt! <3 Varmasti kopioin käyttöön mikäli perhettä siunaantuu. 🙂 Monesti olen vain miettinyt miten noista muistaa mikä on kenenkin? Tai varsinkin vuodet?

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi miten ihana kuulla, kiitos ihan hurjasti <3 Siis lapsilla on uskomaton muisti itsellään, ilman heitä mäkään en kyllä pysyisi kärryillä mitenkään 😀 Ihanaa joulun odotusta sinne! <3

  10. Noora sanoo:

    Tämä on niin ihana perinne <3 ostin tuolloin 2014 (tai ehkä vuosi myöhemmin 2015) itselleni samanlaisen glitter-robotin, kun sen täältä blogista bongasin 😀 se on ihan paras!

  11. Tää on ihana perinne ja olen apinoinut sen täysin sujuvasti teiltä meille. 💕

  12. Emma sanoo:

    Tämä perinne on kyllä ihan mahtava ja ihana nähdä mitä tytöt on valinnu <3

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.