Tämä vuoden kestävä ihana haaste, joka niin monessa blogissa on jo ollut, on mennyt mulla joka vuosi sivu suun. Olen aina vuoden viimeisinä päivinä miettinyt, että “ensi vuonna teen sen!” ja sitten unohtanut, ja muistanut vasta nähdessäni jonkun toisen ekan 1/52 -postauksen. Mutta nyt, nyt kerrankin mä muistin (vaikka vuosi virallisesti alkoikin jo viime viikolla) ja nyt mä aloitan tämän ja jatkan sitä vuoden loppuun asti.

Arkista sisältöä on toivottu enemmän, joten sitä tulee. Joka viikko, yksi arkinen kuva meidän perheen arjesta ja arkiset kuulumiset kuvan takaa, hetkistä ennen kuvaa ja kuvan jälkeen. Tästä tämä lähtee, ensimmäinen viikko.

Perjantai-iltapäivä. Katsottiin lasten kanssa vanha Heinähattu ja Vilttitossu -elokuva mun lapsuudesta ja syötiin samalla irtokarkkeja. Näytetään kaikki Oton nappaamassa kuvassa melko tyytyväisiltä. Mua naurattaa joku hupsu juttu leffassa, jonka tajusin vasta aikuisena. Taapero nauttii antaumuksella itse valitsemistaan (ja annostelemistaan) irtokarkeista ja isommat keskittyvät täysillä elokuvaan. Esikoinen näyttää ilmeensä puolesta siltä, että hän ehkä tajusi sen jutun jonka minäkin nyt aikuisena tajusin. Jostain syystä keskimmäisellä on vain yksi sukka, enkä juuri nyt muista miksi. Ehkä roska sukan sisällä?

Leffassa tapahtui paljon sellaista, mitä en muistanut tai ollut huomannut ennen. Mun lapsuudessa lasten leffoissa sanottiin näköjään paljon useammin “tyhmä”, mikä aina hämmentää, kun katson vanhoja leffoja uudelleen. Muistin leffan pelkästään suloisena ja opettavaisena, mutta siinä olikin paljon sellaista, mikä yllätti, kun katsoin uusin silmin. 

Lopun taikinaterapia-kohtaus oli silti edelleen yhtä hauska kuin ennenkin, onneksi. Ja nauratti meidän lapsia vähintään yhtä paljon kuin mua aikoinaan. Heinähattu ja Vilttitossu oli yksi mun oman lapsuuden lempparileffoja, joka nauratti ja jonka vuokrasin monta kertaa, vaikka olin jo aika iso silloin kun se ilmestyi. 

Oli ihanaa löhötä sohvalla ensimmäisen arkiviikon päätteeksi ja aloittaa viikonloppu yhdessä. Siinä sohvalla muruset kainalossa on niin hyvä olla. Mä toivon, että meidän lapset haluavat viettää meidän yhteisiä leffaperjantaita vielä monen monta vuotta, vaikka kasvavatkin isommiksi. 

Ensimmäinen arkiviikko humpsahti ohi juuri niin nopeasti kuin arkiviikot tapaavat humpsahtaa. Ensin on maanantai ja yhtäkkiä onkin jo perjantai, vaikka toki nyt vaikutti se, että maanantai oli vielä loppiainen. Arkeen paluu sujui kivasti ja ollaan päästy hyvin takaisin kiinni normaaliin arkirytmiin, vaikka vähän jännitti, kun lomalla nukuttiin aamuisin yhdeksään tai kymmeneen lasten kanssa. Tänään oli koululaisella jo eka kasin aamu ja sekin meni mainiosti. 

Leffailta on meidän perjantaiperinne, josta haluttiin pitää kiinni, vaikka keskimmäinen oli lähdössä illaksi kaverisynttäreille sisäleikkipuistoon. Tehtiin siis tänään ihan väärässä järjestyksessä: ensin karkit ja leffa, sitten vasta iltaruoka. Kenellekään ei maistunut ruoka karkkien jälkeen, mutta yritettiin vähän syödä, että ei mennyt ihan pelkäksi herkutteluksi. Ei se niin vakavaa onneksi ole, jos joskus ei ruokailut mene putkeen. Ja lapset söivät sitten tuhdimman iltapalan vielä. 

Synttärit olivat menneet oikein kivasti ja takaisin sieltä tuli iloisesti puhua pulputtava 6-vuotias. Keitettiin synttäreiden aikana esikoisen kanssa vielä veriappelsiinimarmeladia, sillä hän oli lukenut appelsiinimarmeladin reseptin jostain ja halusi ehdottomasti kokeilla meiltä kotoa jo valmiiksi löytyneillä veriappelsiineilla sitä. Siitä tuli aivan tajuttoman hyvää ja laitetaan sitä ainakin heti aamulla paahtoleivän päälle! Tämä toimisi loistavasti myös juustojen kanssa, maku oli nimittäin hieman samanlainen kuin mun lempparissa greippihillossa, mutta ihan aavistuksen makeampi.

Sellainen perjantai-iltapäivä ja ilta meidän perheellä. Ei vuoden eka perjantai, mutta arjen eka perjantai. Tervetuloa takaisin arki, olet ihan best <3

Ihanaa viikonloppua kaikille! <3