Mun suosikkileffat ja -sarjat maratonikatseluun

10.04.2020

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn ja Indieplacen kanssa.

Pääsiäisenä mä aion ottaa rennosti vihdoinkin tämän muuttorumban jälkeen. Vaikka ollaan oltu jo viikkoja kaikki päivät kotona, niin meillä on hetkeksi jäänyt iltaisin sarjojen ja leffojen katselu vähemmälle, kun hommaa on vaan riittänyt joka sormelle aamusta iltaan muuton takia. Pääsiäisen pyhinä mä aion kuitenkin viettää ainakin yhden tai kaksi iltaa tiiviisti telkkarin äärellä vain välillä jääkaapille liikkuen. Saatiin vihdoin telkkarikin kiinnitettyä seinälle vanhojen omistajien jättämään seinätelineeseen ja nyt muutto alkaa olla siinä pisteessä, että ei ahdista laatikoiden määrä kun hetkeksi lösähtää sohvalle. Voi ihan hyvällä omallatunnolla chillata kun kaikki alkaa olla hyvällä mallilla.

Siksi päätinkin listata teille vähän mun suosikkileffoja ja -sarjoja maratonikatseluun, jos teilläkin on pääsiäisenä samanlaisia suunnitelmia kuin mulla, eli rentoutua ruudun äärellä. Tässä listassa on niin uutuuksia kuin klassikoitakin, mutta yhdistävänä tekijänä on se, että näitä on kiva katsoa monta putkeen!

John Wick -maratoni

John Wick -leffojen pääosassa on karismaattinen Keanu Reeves. Entinen legendaarinen palkkamurhaaja John Wick joutuu aivan käsittämättömiin tilanteisiin, joista hän selviää vain lähes yliluonnollisten taistelukykyjensä ansiosta. Hän on lopettanut uransa, mutta edelleen menneisyys vainoaa ja jokaisessa kolmessa leffassa hän kohtaa uusia haasteita. Nämä ovat todellista aivot narikkaan -viihdettä, sopivat täydellisesti rentoutumiseen. John Wick löytyy Viaplayn sarjat & leffat -katselupaketilla, John Wick Chapter Two on Viaplayn vuokraleffavalikoimassa ja John Wick Chapter 3 Parabellum löytyy myös Viaplayn sarjat & leffat -katselupaketilla.

Bridget Jones -maratoni

Legenda! Mä rakastan Bridget Jones -leffoja, ne on niin hyvän mielen leffoja oikeasti. Bridget Jonesit saavat nauramaan ja itkemään ja tuntemaan niin paljon. Ja niistä tulee mulle myös muistoja, niin teini-iästä kuin sitten meidän kuopuksen odotusajaltakin, jolloin sopivasti ilmestyi kolmas osa Bridget Jones’s Baby. Se avasi mulla hanat aivan täysin, kun raskaana ollessa olin niin tunteellinen. Olen nähnyt leffan ainakin kahdesti senkin jälkeen, vaikka se on vasta muutaman vuoden vanha. Bridget Jones -maratoni voisi olla mun ohjelmassa tälle pääsiäisviikonlopulle ja voisin vaikka katsoa leffaa yhdessä kaverin kanssa, jos pidetään videopuhelu auki ja laitetaan leffat yhtäaikaa pyörimään. Kaikki Bridget Jones -elokuvat ovat katsottavissa Viaplayn sarjat & leffat -katselupaketilla.

James Bond -maratoni

Olen nähnyt muistaakseni n. 20 yhteensä kaikista 25 James Bond -elokuvasta. Kaikki 25 leffaa löytyvät nyt yksinoikeudella Viaplayn valikoimasta! Jos suunnitelmissa on pidempikin maratoni, niin James Bondithan sopivat siihen aivan täydellisesti. Ne ovat taidokkaasti käsikirjoitettua toimintaa parhaimmillaan. Mun henkilökohtaisia James Bond suosikkeja ovat ainakin Goldfinger (legendaarinen James Bond -sitaatti ”A martini, shaken, not stirred” on tästä leffasta), vuoden 2006 Casino Royale, jonka kävin katsomassa aikoinaan ensi-illassa, Dr No vuodelta 1962, jossa Ursula Andress näyttelee Sean Conneryn rinnalla, sekä vuoden 2012 James Bond -leffa Skyfall. Kaikki James Bond -leffat ovat nyt katsottavissa Viaplayn sarjat & leffat -valikoimassa.

Revenge – Kosto -maratoni

Aloitin katsomaan tätä sarjaa meidän esikoisen vauvavuonna, mutta se jäi silloin kesken. Blogiharrastus vei silloin mukanaan, enkä ehtinyt seurata sarjaa telkkaritahtiin, kun se tuli kerran viikkoon ysiltä, mikä oli mulle silloin parasta bloggausaikaa, kun vauva oli nukkumassa.  Tykkäsin kuitenkin sarjasta tosi paljon, sillä siinä oli älyttömän koukuttavia juonikuvioita. Ilahduinkin nyt kun huomasin, että sarjan kaikki neljä kautta löytyvät nyt Viaplayn sarjat & leffat -valikoimasta! Ihan pakko pitää Kosto -maratoni jossain vaiheessa. Siinä ei ainakaan lopu katsottava kesken, kun on niin paljon jaksoja.

Loppuun vielä muutama yksittäinen hyvän mielen leffa, jotka voi katsoa yksitellen tai maratonina tai ihan miten haluaa!

Spy Who Dumped me

Tässä näyttelee huikea Mila Kunis ja leffa on viihdyttävä ja hauska toimintakomedia. Tämä sai ainakin mut nauramaan ja rentoutumaan, voisin katsoa uudelleenkin. Pääosassa olevat kaverukset Audrey ja Morgan asuvat Los Angelesissa. Leffassa Audreyn ex-poikaystävä ilmestyy yllättäen heidän asunnolleen ja tappajat kannoillaan hän vetää heidät mukaan kansainvälisen salaliiton sotkuihin. Katsottavissa Viaplayn sarjat & leffat -katselupaketilla.

Love Actually

Okei, tää sopii ehkä parhaiten jouluun, mutta, ainakin itse kaipaan sellaista taattua hyvän mielen viihdettä juuri nyt ja mikä olisikaan parempi siihen, kuin ihana Love Actually. Sen voi katsoa ainakin sata kertaa, eikä ikinä kyllästy. Katsottavissa Viaplayn sarjat & leffat -katselupaketilla.

Marie Antoinette

Kävin aikanaan katsomassa tämän leffan myös leffateatterissa ja tykkään siinä kaikesta! Kirsten Dunst oli yksi mun lempinäyttelijöitä silloin kun olin teini ja Marie Antoinettessa kaikki on puvustuksesta musiikkiin aivan mielettömän upeaa. Sofia Coppola teki loistavaa työtä ohjatessaan tämän. Katsottavissa Viaplayn sarjat & leffat -katselupaketilla.

 

Booksmart

Superhauska komedialeffa kahdesta nörttitytöstä, jotka päättävät kokea yhdessä illassa kaiken, mitä ovat jättäneet high schoolissa tekemättä opintoihin panostamisen vuoksi. Tämä on just sellainen helppo ja naurattava leffa, jota voi katsoa silloin kun ei jaksa keskittyä mihinkään sen syvällisempään. Katsottavissa Viaplayn sarjat & leffat -katselupaketilla.

Missä on Emily?

Tämä leffa on hyvällä tavalla tosi outo ja kiero ja viihdyttävä! Pääosissa mahtavat Anna Kendrick ja Blake Lively.  Leffassa yksinhuoltajaäiti Stefanie tutustuu kiehtovaan ja arvoitukselliseen Emilyyn, joka on hänen lapsensa uuden ystävän äiti. Yhtäkkiä Emily vain katoaa ja Stephanie alkaa selvittää mitä hänelle oikein tapahtui. Katsottavissa Viaplayn sarjat & leffat -katselupaketilla.

Men in Black: International

Tänään 10.4. Viaplayn valikoimaan on tullut katsottavaksi myös kaikkein uusin Men in Black -elokuva International. Mä en ole vielä nähnyt sitä, mutta aloitan ehkä tänä iltana rentoutumisen juuri tästä leffasta! Se kiinnostelee kovasti, koska luulisin, että sen parissa on helppo rentoutua, se tarjoilee myös huumoria ja tietenkin komeita toimintasankareita.

Viaplayssa on muuten todella paljon kivaa katsottavaa myös koko perheelle ja lapsille, kuten tänään sinne ilmestynyt Saagan seikkailut -sarjan toka tuotantokausi! Sieltä löytyy myös paljon opettavaisia ohjelmia lapsille, sekä mahtavia koko perheen leffoja kuten Aladdin. Kannattaa tutustua!

ARVONTA INSTASSA! Käy ihmeessä Instagramin puolella mun @iinalaura -tilillä osallistumassa arvontaan, jossa voi voittaa 2kk ilmaista Viaplay sarjat & leffat -katseluaikaa!


3 Responses to “Mun suosikkileffat ja -sarjat maratonikatseluun”

  1. Kaukivaara sanoo:

    Oli viaplay mutta ei ehtinyt katsoa niin lopetin sen, joskus voisi ehkä ottaa se uudestaan.

    Ootteko ajatellu noi tv johdot laittaa piiloon. Prismasta saa kourua mihin saa johdot piiloon kätevästi.
    Pistää vaan silmään jotenkin johdot.
    Ymmärrän kyllä jos ette ole vielä ehtineet ajatella asiaa kun ootte just muuttaneet.

  2. Tuikku sanoo:

    Lost! Reilu kymmenen vuotta sitten katsottiin silloisen avokin kanssa Lostia yhden pääsiäisen aikana pari ekaa kautta. Löysin sen taannoin Viaplaysta ja ajattelin kokeilla, että vieläkö koukuttaa. Ja kyllä koukuttaa. Taas sama fiilis kuin ekalla kerralla, ettei malttaisi edes nukkumaan käydä välillä. 😁

  3. ida ihana sanoo:

    Kiitos vinkeistä!:) Nuo Bridget Jonesit voisi kyllä katsoa taas uudestaan, ne on niin viihdyttäviä ja tuo hyvän mielen!

    Viimeksi katsottiin yhdessä Frendejen kaikki tuotantokaudet. Mä tykkään samalla tehdä käsitöitä, ja sainkin siinä samalla puuvillatopin itselleni valmiiksi… Nyt on taas uusi projekti päällä! Laitoin muutamia helppoja ohjeita blogiiinikin:
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    Ihanaa pääsiäistä teille sinne ihanaan uuteen kotiin!<3
    Ida

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.