Ensimmäinen arkiviikko paketissa

23.08.2020

Arki alkoi tällä viikolla ja täytyy sanoa, että melko hyvin ollaan päästy siihen jo kiinni. Aloitettiin viikko tekemällä kunnon suursiivous – tyhjennettiin kaikki alakerran kaapit (muualta kuin keittiöstä) ja nurkat. Kannettiin tavarat ulos ja imuroitiin ja siivottiin lattiasta kattoon. Pestiin pyykkikori(e)n kaikki pyykit puhtaaksi ja viikattiin kaappeihin. Eteisessä tein kenkäinventaariota ja sainpa tällä viikolla käytyä myös kuopuksen vaatekaapin perusteellisesti läpi. Erottelin sieltä pienet, sopivat ja liian isot vaatteet, kun kesän aikana tuli laitettua kaikki vaan kerralla samaan kasaan pyykistä. Kaapit menee meillä aina sekaisin, jos on useampia reissuja lyhyen ajan sisään ja puretaan ja pakataan jatkuvasti. Mutta nyt on paljon kivempi, kun nekin on ojennuksessa. Oli ihanaa muutenkin aloittaa arki puhtaassa ja siistissä kodissa. Paljon rennompi fiilis kun ei ärsytä sotkut. 

Koulun aloitus on sujunut mahtavasti pitkästä tauosta huolimatta. Lapset ovat olleet aivan fiiliksissä siitä, kun ovat päässeet kouluun. Eniten minua jännitti kuopuksen dagiksen jatkaminen ekaa kertaa sitten maaliskuun alun, mutta sekin on mennyt mainiosti, ei mitään probleemaa. Olen kysynyt pari kertaa itseltäni, että voiko tämä  arkeenpaluu oikeasti sujua näin kivuttomasti, vaikka oli niin pitkä tauko? Mutta ilmeisesti se voi. 

Tämä viikko on toki ollut koulussa vielä pehmeää laskua ja ensi viikolla sitten alkavat uudet päivät ja uudet lukujärjestykset, mutta eiköhän se “oikea” arkikin mene ihan yhtä mukavasti kuin tämä viikko.  Säät hellivät ja käytiin vielä torstaina uimassa lasten kanssa, silloin ei tuntunut yhtään arkiselta. Leivottiin myös pari kertaa omena-kaurapaistosta oman pihan ompuista iltapalaksi ja se on kyllä niin hyvää! Onneksi ne omput on niin hyviä, että ei tarvitse edes juurikaan laittaa sokeria mukaan. 

Nyt viikonloppuna pidettiin pienimuotoiset rapujuhlat Oton perheen kanssa ja oli hauskaa. Tämä oli mun aivan ensimmäinen kerta rapujuhlissa ikinä ja mua vähän jännitti etukäteen, että osaanko! Mutta hyvinhän mulla sujui rapujen syöminen, kun oli hyvät opettajat. Naurattaa se, että koko viikon oli ihan mielettömän upeat säät, mutta eilen sitten satoi ihan koko päivän. Onneksi meillä on katettu terassi, niin pystyttiin silti viettämään rapujuhlia ulkona. Oikeastaan oli aika tunnelmallista, kun ei kuitenkaan ollut yhtään kylmää tai tuulista. 

Sade ropisi ympärillä ja terassilla oli lämmin tunnelma. Ja sade piti myös kaikki ötökät pois terassilta meitä kiusaamasta, mikä oli erittäin mukavaa. Herkuteltiin rapujen lisäksi meidän tekemillä perunasalaatilla, Västerbottenost-piirakalla ja kanttarellipiirakalla, sekä Oton siskon tuomalla raparperipiirakalla. Aika paljon piirakkaa, mutta hyvää oli kaikki! 

Tänään käytiin iltapäivällä kurkkaamassa Oton serkun jenkkifutis-matsia lasten kanssa ja haettiin japanilaista noutoruokaa illalliseksi Kampai 3:sta. Mielettömän hyvää! Oli leppoisa sunnuntai ja koko viikko lasten kanssa. Arki tuntuu hyvältä ja jotenkin ihanan simppeliltä juuri nyt. Ja sekin on muuten aika kivaa, että viikonloput tuntuvat taas viikonlopulta. Lasten kesälomalla se arjen ja viikonlopun raja on häilyvä, mutta nyt on taas niin nautinnollista, kun saa herätä ilman herätyskelloa.

Mä lähden innolla kohti seuraavaa arkiviikkoa! Toivottavasti teilläkin on sujunut arkeen paluu mukavissa merkeissä <3


One Response to “Ensimmäinen arkiviikko paketissa”

  1. Liisa sanoo:

    Kivoja kuvia ja tunnelmia!☺️
    Toivottavasti rapuja ei keitetty elävältä.

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.