Arkeen paluu hiihtoloman jälkeen

25.02.2020

Tultiin takaisin kotiin Oulusta ja meillä oli kyllä siellä niin kivaa! Lasten hiihtoloma kului kuin siivillä, kun Oulussa oli niin paljon kivaa tekemistä ja rakkaita ihmisiä. Meidän hiihtolomalle ei tällä kertaa kuulunut varsinaista hiihtämistä (no okei, ei ole kuulunut vielä ikinä), mutta ulkoilua senkin edestä. Oulussa oli jo valmiiksi lunta ja viikonloppuna sitä satoi vielä reippaasti lisää. Kun me lähdettiin sieltä, Oulu oli vihdoinkin se ihana ja kaunis talven ihmemaa, jollaisesta ollaan haaveiltu koko alkuvuosi.

Hiihtoakin on kuitenkin luvassa, sillä lähdetään ensi viikolla vielä Oton perheen kanssa mökkeilemään ja laskettelemaan! Vanha alppihiihtovirtuoosi Otto palaa rinteeseen yli kymmenen vuoden tauon jälkeen ja saa samalla opettaa meidän lapsetkin laskettelemaan (ja mut). Mä olen itse lasketellut kaksi kertaa koko elämäni aikana ja meidän esikoinen on ollut kaksi kertaa laskettelemassa, mutta nuorimmat pääsevät ensi viikolla rinteeseen ekaa kertaa. Onneksi Oton perheessä on monta taitavaa laskettelijaa, niin opettajia riittää meille kaikille noviiseille. Siitä tulee varmasti hauskaa ja jännittävää!

Jotenkin hassua, että ei olla aikaisemmin lähdetty porukalla laskettelemaan, kun joskus alppihiihto on ollut puolet Oton elämästä. Mutta hei, kerta se on ensimmäinenkin. Meillä on ollut niin paljon kaikkea muuta hauskaa, että laskettelu ei ole käynyt edes mielessä. Mutta voi olla, että tämän jälkeen laskettelukärpänen puraisee pahemman kerran ja ollaan rinteessä jatkossa joka talvi enemmänkin. Ei voi tietää jos ei kokeile.

Viikonloppuna juhlittiin Oulussa mun tädin nelikymppisiä. Päivällä kahviteltiin ja lapsetkin olivat mukana, mutta illaksi he lähtivät yökylään mummulaan. Enpä ole aikoihin ollut yhtä vauhdikkaissa kotibileissä kuin nämä! Vanhat kunnon kotibileet olivat kyllä niin hauskat ja tanssittiin ja tampattiin ihan hulluna kasari-ysärisoittolistan ja Antti Tuiskun tahtiin. Jos mun nelikymppiset sitten tulevaisuudessa on edes puoliksi näin vauhdikkaat niin olen kyllä onnistunut, hah. Oli ihana juhlia mun tätiä, joka yleensä järjestää kaikille muille juhlia. Kerrankin hän oli illan tähtenä ja mä sain auttaa seremoniamestarina. Vedin mm. tietokilpailua ja pallonheittokisaa, joista jälkimmäisessä olin itsekin mukana ja sain muuten vieläpä eniten palloja koriin! Yllätyin kovasti tästä menestyksestä.

Käytiin Oulussa lasten kanssa leffassa katsomassa uusi Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen -leffa joka oli kyllä hauska. Se oli ehkä mun mielestä hauskin Heinähattu & Vilttitossu-leffa tähän asti, jonka myös meidän 3-vuotias jaksoi hyvin katsoa. Leffassa tapahtui koko ajan, eikä se ollut mitenkään liian pitkä vaan juuri sopiva. Leffassa on sympaattisten ja hauskojen juttujen lisäksi kyllä myös yllättävän paljon lällättelyä ja nimittelyä, mikä mua vähän häiritsee.

Jotenkin tuntuu vaan oudolta, että miksi sellaista pitää ylipäätään näyttää tai opettaa vielä lapsille?  Sellainen toive tulevaisuuden Heinähattu & Vilttitossu -leffoille, että voisiko sitä lällättelypuolta edes aavistuksen vähentää? Olen varma, että hauskan ja viihdyttävän lasten elokuvan saa tehtyä ilman nimittelyä ja lällättelyäkin. Vai mitä olette muut vanhemmat mieltä? Toki Vilttitossun ilkikurisuus ja pikkusiskon kujeilu on nimenomaan se juttukin, mutta olen varma, että sitäkin voi toteuttaa muuten kuin esim. nimittelemällä.

Sellainen spontaani avautuminen, heh. No, ei onneksi ole niin vakavista asioista kysymys ja kyllä siis tykkään sekä kirjoista että leffoista tosi paljon, varsinkin, koska tulee myös oma lapsuus mieleen tutuista hahmoista. Mutta tällaisetkin jutut välillä vanhempana mietityttää, kun meidän kotona muiden haukkuminen tai tahallinen härnääminen ei vaan ole ok. Leffoissa tuo ehkä nimenomaan mietityttää enemmän, koska niissä siihen kiinnittää enemmän huomiota, kun on kuva ja ääni.

Nyt takaisin kiinni arkeen ja kotihommiin, meillä on ainakin viisi koneellista pyykkiä pestävänä, isot ruokaostokset tehtävänä ja paljon töitä ja koulua tälle viikolle. Ihanaa hiihtolomaa, jos lomailette tällä viikolla ja muille mukavaa arkiviikkoa!

PS: Meidän uusi Yhdessä -podcast-jakso ilmestyi eilen ja sen aiheena on ne kolme maagista sanaa, Minä rakastan sinua. Kuinka monelle Otto on sanonut ne ennen mua? Entäs mä ennen Ottoa? Milloin sanottiin toisillemme ekan kerran? Kuinka nopeasti ne voi sanoa? Miten osoitamme rakkautta arjessa ja mitä opetamme rakkaudesta lapsille? Sanommeko omille vanhemmillemme edelleen usein minä rakastan sinua? Mm. näihin kysymyksiin vastaus uusimmassa jaksossa, joka löytyy tuttuun tapaan Spotifysta, Soundcloudista ja Apple Podcasteista.


Joululoman viimeiset päivät

06.01.2020

Huomenna se arki taas alkaa ja tuntuu siltä, että nyt on oikein loistava hetki aloittaa se. Rentoilua on takana juuri sen verran, että viime yönä en meinannut saada unta, kun olen tainnut saada unta jo liikaakin varastoon. Yleensä siis nukahdan heti kun menen sänkyyn, mutta sitten kun takana on liian monet liian hyvät yöunet, ei uni enää tulekaan heti. Eilen oli juuri se tilanne, että pyörin vaan pirteänä sängyssä, vaikka menin yöpuulle aika myöhään. Onneksi heräsin tänään ihan pirteänä kuitenkin. Arki varmasti tasoittaa yöunitilanteen takaisin normaaliin ”laitan silmät kiinni ja alan nukkumaan” -meininkiin.

Ollaan otettu kaikki ilo irti yhteisestä ajasta lasten kanssa: vietetty lapset päättää -päivää, käyty luistelemassa ja kiipeilemässä. Tänään vietettiin vielä koko päivä keskustassa Oton isällä ja käytiin illalla katsomassa LUX Helsinki -valonäytös. Sitä oli lähtenyt katsomaan ”muutama muukin” ja en tiedä johtuiko siitä väenpaljoudesta vai jostain muusta, mutta itselle tuli sellainen olo, että sitä on hypetetty ehkä vähän liikaa. Toki tuomiokirkko oli mielettömän näköinen ja valokuja Kaisaniemen puistossa oli upea, mutta muuten odotin somehypen pohjalta aika paljon, eikä tapahtuma ihan vastannut niitä odotuksia kaikilta osin. Mutta tulipahan sopivan pitkä iltalenkki hyvässä seurassa. Uskon, että eniten vaikutti ihmisten määrä, sillä kaikkea ei nähnyt kovin hyvin ja eteneminen oli paikoitellen todella hidasta tai täysin pysähtynyttä. Me lähdettiin paikalle heti viideltä lasten kanssa.

Ihan mieletöntä, että tällaisia tapahtumia järjestetään ja ihan mieletöntä, että tämä saa niin paljon ihmisiä liikkeelle. Jos aiot lähteä vielä katsomaan valotaidetta 7.1. tai 8.1., niin suosittelen ainakin pitkiä hermoja ja hyviä kenkiä ja lisäksi juotavaa mukaan, väentungoksessa voi mennä pitkään ennen kuin pääsee liikkumaan mihinkään suuntaan ja kaksi valoteoksista on sellaisia, että niihin pääsee vain erikseen jonottamalla (toinen niistä on myöskin merkitty ei lapsille suositeltavaksi).

Helsingin talvi on ollut todella leuto tähän asti ja luistelemaan on päässyt ainoastaan tekojäillä. Me käytiin lasten kanssa lauantaina Käpylässä luistelemassa ja se sujui kyllä tosi kivasti. Taaperon tasapaino on kehittynyt vuoden aikana ihan huimasti ja hänkin pysyi jo itsekseen pystyssä luistimilla tosi hyvin. Viime talvena hän oli jo hirveän kiinnostunut luistelusta, mutta silloin pystyssä pysyminen oli vielä paljon haastavampaa, kun ikää oli vuosi ja 11 kuukautta. Nyt meni niin hyvin, oli ihanaa katsoa toisen iloa uudesta taidosta.

Sunnuntaina käytiin kiipeilemässä koko perhe esikoisen kummisedän ja hänen tyttöystävänsä kanssa ja meillä oli sielläkin tosi kivaa! Siis mä en ole koskaan itse kiipeillyt lapsenakaan, muuten kuin johonkin lasten kiipeilytelineeseen. En todellakaan mihinkään puihin tai kallioille. Leikkipuistojen kiipeilyseinät tuntuivat jo lapsena musta pelottavilta ja ihan mahdottomilta ja voin kertoa, että olin eilen kiipeilemässä alkuun aivan pihalla. Multa puuttuu se luonnollinen ote kiipeilyyn aivan täysin. Mutta on myös todettava, että onneksi kiipeillessä oppii nopeasti!

Mua pelotti ihan vietävästi, mutta aloitin lasten radoilla ja kun pääsin ekan lasten radan ylös asti, uskalsin kokeilla helpoimpia aikuisten ratoja. Niissä en päässyt vielä puoliväliä pidemmälle, koska mua pelotti ajatus putoamisesta niin paljon. Mutta se oli niin kivaa silti, että aion kokeilla uudelleenkin ja voittaa mun pelot. Meidän lapset näyttivät upeasti mallia mulle, heillä taas on sellainen todella luontainen kyky kiivetä ja se näyttää heille niin helpolta ja vaivattomalta.

Me käytiin kiipeilemässä Suomenojan Boulderkeskuksessa, missä Otto on käynyt yksin ja meidän isojen lasten kanssa monta kertaa aiemminkin. Siellä on hieno kiipeilyalue lapsille ja sen lisäksi tosi paljon ja hienoja ratoja aikuisille. Aion ehdottomasti lähteä kyllä uudelleenkin. Meillä oli myös taapero mukana ja hänkin kokeili kiipeilyä ja innoissaan, vaikka ei ihan ylös asti ratoja vielä päässytkään.

Mulla on todella pitkä matka Oton tasolle vielä, mutta kiipeily oli tosi hyvää treeniä koko kropalle ja jotenkin tosi hauskaa ja palkitsevaa. Olin ihan yllättynyt siitä, että tuli se fiilis, että haluan mennä uudestaankin, koska ajatus kiipeilystä on ollut mulle itselleni jotenkin niin pelottava ja hankala. Ihanaa kun läheiset innostavat uusien kokemusten pariin.

Olen tosi kiitollinen siitä, miten ihana joululoma lapsilla ja meillä on ollut. Ollaan vietetty paljon aikaa yhdessä, ollaan saatu olla kaikki terveenä ja ollaan tehty yhdessä ihania asioita. Tämä aika on ollut juuri sellaista kuin toivoinkin. Parasta oli se, kun kysyin lapsilta, että mikä on ollut kivointa, mitä ollaan joululomalla tehty. He vastasivat, että ”Vaikea valita, kun ollaan tehty niin paljon kaikkea kivaa. Mutta vaikka on ollut kivaa tekemistä, niin on ollut kivaa myös löhötä kotona paljon.” Ja sitäkin ollaan tehty kyllä ja olen nauttinut siitä vähintään yhtä paljon kuin lapset. Sopivassa suhteessa raitista ilmaa, liikuntaa ja sohvalla pötköilyä. BEST!

Näillä eväillä on hyvä lähteä arkeen. Joulukoristeet on kerätty ja koti tuntui päivällä ihanan valoisalta (kiitos pieni kerros märkää lunta) ja avaralta, kun joulukuusi lähti olohuoneesta. Arki saa tulla!

Lopuksi vielä älyttömän suuri kiitos kaikista New York -vinkeistä, niitä on tullut ihan valtavasti ja niin hienoja juttuja! Tässä vain matkainto kasvaa, vaikka vielä vähän aikaa pitää jaksaa odotella.

Ihanaa uutta viikkoa ja arkeen paluuta kaikille <3