Mainos: Wauvakauppa
Vihdoin meidän makuuhuone on valmis! Makuuhuoneen ilme muuttui, kun viimeisteltiin vauvanurkkaus ja maalattiin meille seinään sängynpääty. Vauvanurkkauksesta löytyy myös yhteistyökumppanini Wauvakaupan tuotteita ja niistä lisää asiaa alempana, mutta ensin kerron tuosta sängynpäädyn maalaamisesta.
Sängynpääty seinään maalattuna
Meidän makuuhuone on ollut keskeneräinen ehkä kodin huoneista kaikkein pisimpään. Maalattiin sieltä kyllä seinät, mutta siihen se sitten jäikin pitkäksi aikaa. Oton työpiste on myös meidän makuuhuoneessa ja jotenkin se on tuntunut sellaiselta, että äh ei jaksa edes yrittää saada makuuhuoneesta kivaa, kun siellä on kuitenkin kaksi valtavaa näyttöä ja iso tietokone lattialla. Samalla kuitenkin on myös ollut sellainen fiilis, että olisi niin ihanaa kun makuuhuoneessa olisi jotain muutakin kivempaa katsottavaa kuin ne näytöt ja muut härpäkkeet. Suunnitelma vain on puuttunut.
Meillä oli ennen Ikean iso sängynpääty, josta luovuttiin kuitenkin tänne kotiin muutettaessa, koska se lisäsi sängyn pituutta niin paljon. Ollaan mietitty jo pitkään, että mikä olisi hyvä sängynpääty sen tilalle, joka ei veisi lainkaan tilaa, mutta olisi kuitenkin näyttävä. Olen jo pidempään leikitellyt ajatuksella seinään maalatusta ”sängynpäädystä”, koska se olisi tosi edullinen ja helppo toteuttaa, eikä veisi ollenkaan tilaa, mutta olisi näyttävä. Otto innostui ideasta muutaman inspiraatiokuvan jälkeen ja niin me tässä vähän aikaa sitten käytiin ostamassa maalia ja Otto maalasi meidän sängyn taakse ihanan vanhan roosan värisen sängynpäädyn. Rakastuin siihen heti! Siitä tuli juuri sellainen kuin toivoinkin.
Sängynpääty kannusti laittamaan huoneen muutenkin valmiiksi. Sieltä puuttui valaistus (katon ledejä lukuunottamatta), kaikki somisteet seiniltä sekä tietysti vauvanurkkaus oli kesken. Valaistus toteutettiin ostamalla Ikeasta perinteinen paperivarjostin, joka tuntui sopivan pehmeältä valolta. Lisäksi ostettiin siihen sellainen edullinen himmennettävä älylamppu, jonka mukana tuli oma pieni valokatkaisija. Näin valokatkaisijan sai siirrettyä kätevästi sängyn viereen, niin ei tarvitse nousta sammuttamaan tai himmentämään valoja erikseen.
Petasin sänkyyn meidän isot tyynyt pellavatyynyliinoilla ja löysin H&M Home alesta ihanan ohuen ja kevyen puuvillaisen päiväpeiton, joka riittää kyllä peittämään myös koko sängyn, mutta ollaan taiteltu se sängyn päätyyn. Lisäksi me ostettiin viimeinkin sänkyyn sijauspatja! Sänky on ollut meillä siis melkein kuusi vuotta ilman sijauspatjaa, kun silloin ostettaessa myyjä sanoi, että sitä ei välttämättä tarvitse näiden patjojen kanssa. Mutta nyt viime aikoina on tullut sellainen fiilis, että ihanan muhkea ja pehmeä sijauspatja olisi kiva. Oltiin ostamassa Ikeasta sitä valaisinta makuuhuoneeseen, sekä hyllyä vauvanurkkaukseen, kun bongattiin löytönurkasta ihan täydellinen supermuhkea sijauspatja, joka oli asiakaspalautus ja siksi puoleen hintaan. Se oli juuri sellainen kuin oltiin katseltu ja nyt kun siinä on nukuttu, niin onhan se myös ihan älyttömän mukava ja hyvä!
Vauvanurkkaus
Vauva tulee mitä todennäköisimmin nukkumaan meidän kanssa perhepedissä ainakin ensimmäiset viikot ja voi olla, että paljon pidempäänkin. Haluttiin kuitenkin helppo ja turvallinen nukkumapaikka sivuvaunuksi hänelle myös meidän sängyn viereen, jossa voi sitten esim. harjoitella sitä, että nukkuu ensimmäisen unipätkän itsekseen. Kysyin neuvoa yhteistyökumppaniltani Wauvakaupalta, ja sieltä mulle suositeltiin Joie Roomie Glide Bedside Crib -ensisänkyä, joka on ihan nerokas. Sängyssä on laskettava laita, jonka ansiosta vauva on helppo nostaa viereen ja takaisin ilman, että tarvitsee itse nousta sängystä.
Joie Roomie Glide sänky on säädettävissä jopa 11 eri korkeudelle, jolloin sen saa juuri oikealle korkeudelle oman sängyn viereen. Sängyssä on lukittava keinumisominaisuus ja sängyn päätyosan pystyy nostamaan korkeammalle esimerkiksi vauvan ollessa nuhainen tai jos olisi vaikka refluksioireita.
Pehmeät seinämät ovat turvalliset ja hengittävät, sillä pitkät sivuseinämät on verkkoa. Sängyn mukana tulee kiinnityshihnat, joilla sen saa sidottua napakasti kiinni omaan sänkyyn. Meillä vauvan sänky on tosin kiinnityksen lisäksi kiilattu vieläpä seinän ja meidän sängyn väliin, josta se ei mahdu liikkumaan suuntaan jos toiseenkaan, eikä vauva varmasti pääse putoamaan sänkyjen väliin. Meidän oman sängyn runko ylettyy lattiaan saakka, mutta Roomie Gliden jalakset saa onneksi käännettyä sisäänpäin pois tieltä, jolloin sängyn saa tiiviisti oman sängyn viereen. Sängyn jaloissa on myös lukittavat pyörät, mitkä helpottavat sen siirtelyä tarvittaessa. Sänky on tukeva ja vaikuttaa super toimivalta!
Sänkyyn pedataan kotimainen Anne & Mikael- vauvan peitto (ja myöhemmin myös tyyny), jotka löytyvät Wauvan valikoimasta. Lisäksi sieltä löytyi meille kauniita Done by Deerin pussilakanasettejä niin vauvakoossa kuin junior-koossakin. Pikkuvauva ei varmasti tyynyä vielä käytäkään, mutta sitten myöhemmin on kiva, kun on hänellekin oma tyyny. Lapset ovat myös tuoneet sänkyyn vauvalle odottamaan omia pehmoleluja, ihanat.
Meiltä löytyi jo valmiina sänkykatos, jollainen aiemmin joskus vuosia sitten jo oli suunnitteilla laittaa isoille tytöille, mutta eivät vaan koskaan päässeet käyttöön asti. Nyt muistin sänkykatoksen, ja siitä tuli ihanaa pesämäistä tunnelmaa tuohon nurkkaukseen. Voi tosin olla, että sitten kun vauva oikeasti nukkuu siellä, niin otetaan se katos pois. Verhon saa kyllä kätevästi solmittua isosti auki niin, että se varmasti pysyy sängyn ulkopuolella ja happi kulkee sängyssä hyvin. Silti hieman epäilyttää kaikki ylimääräiset härpäkkeet vauvan sängyn ympärillä (tai varsinkin sängyssä), joten siksi voi olla, että otetaan se verho sitten mun mielenrauhan vuoksi pois kokonaan. Mutta toistaiseksi saa olla tuossa, kun näyttää niin kauniilta ja kun vauva ei vielä siellä nuku.
Seinälle asennettiin Ikean Flisat-hylly väärinpäin, jolloin saatiin pieni hylly ja sen alle vaatetanko lempparivaatteille. Siihen on ihana ripustaa ne kaikista lemppareimmat vauvan vaatteet esille. Hyllyn päälle tulee sitten myös valokuva vauvasta, kun hän on syntynyt.
Tämän Joien sängyn tilalle tulee vauvalle myöhemmin Stokken ihana Sleepi-sänky sitten kun vauva ei enää mahdu turvallisesti nukkumaan tässä pikkusängyssä. Myös Stokken Sleepi-sängyt löytyvät Wauvan valikoimasta.
Nyt meidän makuuhuone näyttää tuhat kertaa kodikkaammalta kuin aiemmin ja ihan meidän näköiseltä. En malta odottaa, että päästään esittelemään vauvanurkkaus myös sen omistajalle!